Hei siskot ja veljet, vielä pitäisi puolitoista kuukautta painaa, sitten lasketellaan, eikö niin?

Syksy on työlästä aikaa. Monet esiintyvät taiteilijat ajavat itsensä loppuun pikkujoulukauden aikana, mutta näköjään riittää, kun on oman elämänsä artisti, että alkaa kaivata voimaa muualtakin kuin omasta sisäisestä poltteestaan.

Että miksi sitä painaakaan töitä kuin sokea orja. No siksi, että näkisi valon. Toisille se on 42" flätti-tv, minulle se on lippu. Lentolipare (sentään pitkä yhtäkestoinen matka), hissilippu, lasku uusvanhoista suksista, kirjoitettava lasku kuvasta ja tekstistä... Lippu laskuhommiin, noin niin kuin kuvaannollisesti.

Vaikka epäilyttää - vuosi vuodelta enemmän - niin onhan se kaiken korjaava fiilis olla laskulinjan päällä, suksenkärjet harjanteen yli työnnettynä, siirtää lasit otsalta silmille, hakata sauvoja yhteen ja lähteä alaspäin. Kyllä, se on se voima, se tunne. Yhdistettynä kuvaan, joka tuo idean unelmalaskusta, kavereiden kanssa vietetyistä hetkistä, haikkilauluista ja randobanaaneista sekunnin tuhannesosassa (1/1000, f 5.6) esiin digikennolle.

Se fiilis ruokkii itseään. Uusia seikkailuja, uusia haasteita, uusia yrityksiä tehdä tästä järkevää, kannattavaakin. Säätöjä, onnistuneita ja epäonnistuneita. Tarinoiden kuuntelua, karttaan tutustumista. Wikipediaa, jopa. Pitkän tähtäimen suunnitelmia. Varasuunnitelmiakin, ehkä. Suomitalvia. Ei, johonkin on vedettävä raja. Ainakin vielä.

Viime syksyn työputkesta fläsäreitä. Jouluvalot torin kulmalla, siellä, missä viikonloppuisin huhkin. Tulee stressiä, vaikka se jo ohi. Asematunnelin kanapatonki. Kaikki patongit koko steissillä. Robert´s Coffeen croissant, kun mitään muuta ei keksi. Pitsanlätkyrä a la Malmin pitseria. Junalippuja verotukseen siellä, täällä ja tuolla. Ja tässäkin taskussa. Kokiksen voimalla, note to myself: siitä eroon talven aikana.

Tammikuu: 11.1.-> Jenkit, Utah.
Helmikuu: ?
Maaliskuu: Alpit, tukikohtana Verbier
Huhtikuu: Alpit, 2 vko Verbier, 2 vko Chamonix
Toukokuu: Chamonix 1-4 vko.

Ja aamulla töihin. Heippa.