Lumitilanne ranskisten puolella vaikuttaa samanlaiselta kuin täällä Verbierissä, eli liikaa ei ole. Mutta sehän ei estä hyvää hiihtoa.
Aamu alkoi varjojen laaksossa kylmästi. Ylhäällä aurinko näytti jo paistavan mukavasti, mutta alhaalla oli jäätävää. Ei tuttua tällaiselle etelärinteen asukille. Vielä oudommalta tuntui katsoa jäätynyttä auton tuulilasia. Noh, ystävällisten nixiläisten kämpillä nautitun runsaan aamiaisbuffetin jälkeen mikään ei voinut mennä väärin, joten skrapa siis kyytiläisen käteen ja näin olivat näkymät taas kirkkaat.
Mitä mie oon sanonut, varjojen laakso. Maisema parvekkeelta.
Päivän kohde oli yksi Chamonixin isoista hiihtoalueista, aurinkoinen Le Brevent, ennestään itselleni tuntematon paikka. Jo rinteet tekivät vaikutuksen. Mäet ainakin tuntuivat paljon jyrkemmiltä, pidemmiltä ja mielenkiintoisemmilta kuin Verbierin pätkät. Puolenpäivän aikaan rinteet olivat hyvässä sohjossa, eli olo oli rinteissä kuin Verbierin offareilla. Ehkä asiaan vaikutti myös se, etteivät rinteet ja niiden profiilit olleet tuttuja.
Mäet täynnä meitä eli turisteja.
Tällä hetkellä Alpeilla on vuodenaikaan nähden kyllä älyttömät kelit. 2 600 metrissä oli tukahduttavan kuuma ja lumi on samanlaista kuin tavallisesti maaliskuun lopussa ja huhtikuussa, eli sohjoa. Kivaahan sitäkin on hiihdellä, mutta helmikuu on mielestäni puuterikuukausi. Ensi viikoksi on luvassa sateita, eli ehkä se tästä vieläkin paremmaksi muuttuu.
Skipe ja Jani keskustelivat hissiä odotellessaan ensi kauden kuoritakkien muotiväreistä.
Breventissä kävimme muutamilla offipätkillä. Lokaalien mukaan ne olivat vain lyhyitä rykäisyjä, mutta turisti oli taas mielissään. Uusia paikkoja, kivoja laskuja, vähän jyrkähköä ja kapeahkoa pätkää, hyvää laskuseuraa. Tosin lokaalit olivat tehneet killerin ja huollattaneet suksensa tarkoituksella ilmeisesti aivan viime päivinä. Omien suksieni pohjiin on viimeksi törkitty vahaa yli viikko sitten, eli otin peränpitäjän tehtävän mielelläni hoitaakseni.
Kohti seuraavaa satulaa.
Oli mielenkiintoinen kokemus olla täysin turistina mäessä. Verbierissä perusmestat ovat tuttuja, eli paikannimillä kommunikointi onnistuu helposti. Paikat, joita Breventissä hiihdimme olivat ilmeisen peruskauraa, mutta ei minulla ollut pienintäkään hajua missä milloinkin olimme ja mihin oli suunta. Hotellinkulma, kuiru, liuru, sinne coldenönnönnöön taakse... Joo joo, kuulostaa hyvältä. Aika helppoa olisi turisti eksyttää.
Skipe testaa kanervikkoa.
Chamonixissa pitää jonottaa koko ajan. Osansa oli varmasti ajankohdalla eli sunnuntailla, mutta silti tuntui hassulta jonottaa ensin hissilippua puoli tuntia, sitten ylösmenoa reilu vartti ja iltapäivällä alaspäin kuljettavan hissin kyytiä taas reilu puoli tuntia. Jonot vetivät kyllä tehokkaasti, mutta olin jo onnistunut pyyhkimään helmikuun hiihtolomahelvetin meiningin pois mielestäni. Kylmä paluu arkeen tapahtui kaiken lisäksi ulkomailla, ihan oudossa ympäristössä. Jonotusta on odotettavissa taas tulevina viikkoina.
Laskettelun jälkeen lähdimme afterille. Toisin kuin Verbierissä, Chamonixissä kätevimmin afterille pääsee autolla (tai bussilla). Afterimeininki alkaa vasta viideltä, kun Verbierissä baareihin alkaa kerääntyä väkeä jo kolmen - neljän aikoihin. Eipä sillä, löysimme Chambre Neuf -nimisen afteripaikan, jossa livebändi soitti hyvää cover-musiikkia. Ihan Itävalta-meininkiä, vaikkei solistilla ollutkaan lehmännahkahousuja jalassaan.
Ahdistavan pieni paikka ja vielä täynnä. Onneksi en ole tuolla lasinkerääjänä.
Sama paikka ulkoapäin. Lämmin tunnelma.
Illallisen ja 7päivää- ja muiden laatulehtien lukemisen jälkeen suuntasin kotia kohti. Teki hyvää olla poissa Pubin vaikutuspiiristä, hengähdystauko tuntui aivan lomalta. Kiitokset lokaaleille huolenpidosta.
Ennen viimeistä kuvaa vielä Jasmon blogin tapaan hiihtokeskuksen plussat ja miinukset:
+Mäkien profiili
+Ympäröivät maisemat
+Edullisempi hintataso sekä rinteessä että kylillä
-Hiihtoalueiden välimatkat taitettava bussilla tai autolla
-Pitkät jonot
-Kaupungissa liikaa betonia
Kotimatkalta, turvallisesti Sveitsin puolella.
Kommentit