Aamulla aurinko paistoi täydellä terällä. Alkupäivän laskut olivat täydellisiä, lumi oli kevyttä kuin viime kaudella parhaimmillaan.

Laskimme neljän hengen ryhmällä erästä perusreittiä, kun näimme muutaman sadan metrin päässä ison lumivyöryn. Sellaisen oikein kunnollisen, jossa lumi pöllysi useiden metrien korkeudella.

Kun lumipölly laskeutui, kaverini huomasivat yhden uhrin keskellä lumivyöryä. Meitä lähempänäkin oli ihmisiä, mutta kukaan ei tehnyt elettäkään mennäkseen paikalle. Toki oli mahdollista, että jälkivyöryjä tulisi, mutta tämä vyöry oli tullut yhdestä pitkästä kurusta, joten todennäköisyys ei ollut järin suuri.

Menimme uhrin luokse, hän oli rinteessä istualtaan. Kasvot tällä noin viisikymppisellä miehellä olivat verillä, mutta muuten hän puhui hyvää englantia kertoen, että hänellä on kaikki ok, mutta yksi mies on vielä kadoksissa.

Ikinä ei ole ollut sellaista paniikkia, kun yritimme löytää toista miestä. Epätoivoiseksi tilanteen teki se, että loukkaantuneen mukaan hänen kaverillaan ei ollut lumivyörypiipparia.

Kymmenen minuutin kuluttua joku mies hiihtelee vyöryjälkeä alas ja selviää, että hän on se toinen kaveri. Hän ei ollut lähtenyt vyöryn mukaan, vaan kertoi, että loukkaantunut oli laskenut edellä, ja kahden lyhyen käännöksen jälkeen lumi oli lähtenyt liikkeelle.

Katsoin loukkaantunutta nyt tarkemmin, sillä puhetta ei enää kuulunut. En usko, että näkemäni katoaa ikinä mielestäni: miehellä oli jalka ja käsi irtipoikki, ja kun rinnepelastushenkilökuntaa tuli paikalle selvisi, että miehellä oli keuhkoissa verta. Se ei siis ollut otsassa ollut haava, josta oli vuotanut verta hänen suuhunsa.

Helikopteri tuli paikalle vasta puolen tunnin kuluttua, ja mies sai kaverinsa tulkkauksen mukaan heti morfiinia ja asianmukaista hoitoa.

Aina puhutaan lumivyöryjen vaaroista. Olen itsekin nähnyt, kun laskukaveri on jäänyt vyöryyn. Hän pysyi onneksi pinnalla, eikä hänen edessään ollut metrien korkuisia kallioita, jollaisilta tämä mies oli tullut pää edellä alas. Kun oikeasti näkee, millaista jälkeä lumi voi tehdä, suhtautuminen hullujen linjojen ja tiukkojen laskupaikkojen hakuun muuttuu terveempään suuntaan.