Toimittajan työssä hankalinta, mutta myös palkitsevinta, on tiedonhankinta. Vielä tarkemmin haastateltavien hakeminen.
Ehkäpä helpointa on saada haastateltavia asiajuttuihin, joihin tarvitaan asiantuntijaa. Valtion tai kunnan virkamiehet ovat tavallisesti päiväsaikaan töissä, joten he ovat usein pomminvarmoja lausuntolähteitä.

Urheilupuolella haastikset ovat oikeastaan nautinto. Useimmat lajien edustajat vastailevat mielellään kysymyksiin, samoin urheilijoilta saa tavallisesti vaivattomasti edes jonkinlaisen kommentin suorituksen jälkeen. Usein urheilijat ja sporttipuolen tekijät osaavat myös analysoida suorituksiaan, joten vastauksiin saa muutakin sisältöä kuin perinteisen "ihan ok".

Haastavimmat haastateltavat ovat lapset. Kysymysten pitää olla äärimmilleen muotoiltuja, muuten vastaus voi olla yhtä huono kuin kysymyskin. Itse karsastan lapsilta kyselemistä, koska harva nassikka osaa tulkita tunteitaan se pidemmälti. Toisaalta ei sitä voi heiltä vaatiakaan. Siksi junnujuttujen tekeminen on haastavaa. Pitää keksiä uutta tulokulmaa ja lähestymistapaa. Kesän ensimmäisissä junnuturnauksissa se vielä menee, mutta viidennessä junnutapahtumassa alkavat paukut loppua.

Lyhyellä kelauksella en muista kenenkään kertoneen pitävänsä gallupien tekemisestä. Jo paikan hakeminen on vaikeaa. Keskellä kaupunkia useimmat ihmiset ovat menossa jonnekin; harvalla on aikaa pysähtyä. Marketin edessä ihmiset ovat menossa kauppaan, kuka siihen pysähtyisi? Rannalla leimautuu helposti pervoksi. Sadesäällä siellä ei edes ole ketään.

Ok, vanhuksia löytyy ostoskeskuksista, mutta ihan jokaiseen haastoon ei viitsisi ottaa yli 70-vuotiaiden kommentteja, ihan jo vaihtelevuuden vuoksi. Muutenkin kansalaisen kommentti johonkin asiantuntevuutta koskevaan asiaan häilyy tarpeellisuuden rajamailla. Itse luen mieluummin asiantuntijan kommentteja kuin "emmää tiedä, ihan jees kai"-tyylisiä totuuksia. Tietysti asia erikseen ovat haastateltavat, joilta irtoaa oikeasti hyvää läppää. Heidän avulla jaksaa eteenpäin.

Gallupeista pahin oli ehdottomasti eräs isäinpäiväsunnuntai. Kun päiväsaikaan olin saanut juttukeikan hoidettua, piti lähteä hakemaan vielä kolmea gallup-kasvoa ja haastista. Aihe oli hyvin pinnallinen, mutta yritäpä marraskuisena iltana löytää pikkukaupungista ketään liikkumasta tyhjässä keskustassa. Ja vakuuttaa heidät siitä, etten yritä ryöstää, vaan ihan vain kysellä pari kysymystä ja ottaa ehkä valokuvan, joka tulee pienellä lehteen. Noh, siitäkin selvittiin.

Samoin selvittiin parin kesän takaisesta teematoimituksen kesäduunista. Moniin lifestyle-juttuihin olisi mukavaa saada jokin virallinen instanssi kertomaan faktoja. Niiden kerääminen heinäkuussa on toivotonta puuhaa. Ihan liibalaabaakaan ei viitsisi joka viikko kirjoittaa, joten silloin muistan vannoneeni, etten enää ikinä pyrkisi kesäaikaan viikkoliitteisiin tai vastaaviin toimituksiin suviuunoksi.