Kesän kulminaatiopiste oli alkukesällä ajateltuna Ilosaarirock. Sekin tuli ja meni. Kivaa oli silti, kiitokset Tuomakselle majoituksesta.
Bändien ohella oli aivan huippua nähdä laskukavereita ja -tuttuja pitkästä aikaa. Majoituspaikassamme oli koossa Verbierin ekan kauden jengiä, festarialueella osuin Jasmoon ja muuhun Eberin porukkaan. Ja kuulin, että tätä blogia lukee yllättävän moni hiihtelijä.
Lueskelin viime vuoden heinäkuun merkintöjä. Asennoituminen työhön oli silloin aivan erilaista. Vaikka edelleen puolivakavissani laskeskelen viikkoja, kunnes urakka on ohi, ei fiilis ole todellisuudessa sellainen. Työnkuva on toki hieman muuttunut viime vuodesta, mutta silti, työ ei tunnu yhtä epämukavalta. Se tuntuu oikeastaan sellaiselta rutiinilta, joka nyt on vain pakko hoitaa. Vaativaa, mutta käsitettävää. Eikä ole samanlaisia paniikki-iltoja kuin viime kesänä. Jotakin edistymistä sentään.
En tiedä, olenko tulossa vanhaksi, vai olenko muuten vain outo, mutta tänä kesänä olen katsellut paljon ajassa taaksepäin. Vertaillut, millaisia ajatuksia ja millainen tilanne oli elämässä esimerkiksi vuosi sitten. Aika paljon ovat asiat muuttuneet. Aika paljon on myös suhtautuminen asioihin muuttunut. Kaikki jutut, joita on tapahtunut, eivät välttämättä ole menneet siihen suuntaan, johon olisin niiden toivonut suuntautuvan, mutta minkäs teet. Ehkä hyvät puoletkin näyttäytyvät vasta myöhemmin, tiedä häntä.
On ollut mielenkiintoista nähdä kavereiden kriiseilevän keski-ikäistymisen kanssa. Juttelin asiasta kaverin kanssa, ja ehkä kriiseily on ihan oikeutettua. Ajattelin aiemmin, että mitäs siitä, jos on asuntolainaa, kämppä, koulut käyty ja duunia edessä ihan riittävästi. Että eikö se ole ihan vain mukavaa. Mutta niin, itsellenihän nuo kaikki näyttäytyvät vain mielenkiintoisina elämänvaiheina. Vielä tosin hyvin kaukaisina. Olisi varmasti aaaivan eri asia oikeasti kohdata se tosiasia, että tässä nyt eletään loppuelämä, tai että tästä työstä nyt sitten aletaan tähdätä kohti tulevaisuutta ja ylennyksiä. Että vaihelua ei ole enää luvassa ennen eläkeikää. (Älkääkä nyt viisastelijat avautuko, että a)kämpän voi myydä ja b)duunia voi vaihtaa, kyse on siitä ensifiiliksestä, josta se kriisikin yleesä kuulemma pukkaa.)
---
Heinäkuun lopun pimenevät illat ovat suosikkejani. Keskikesän valoisuus alkaa vaihtua iltahämärään., joka jotenkin rauhoittaa. Kämpillä saa ehkä taas viettää aikaa, kun ulkona alkaa olla viileää. Yöllä on jo oikeasti pimeää. Kesän loppuminen ei haittaa yhtään. En osaa ajatella, että tässä taas tämä suuri kesä oli, ja että nyt sitten elämä ikään kuin loppuisi ja edetään kohti tylsyyttä, kunnes ensi kesä on taas toivoa täynnä.
En osaa oikein ajatella edes siten, että onneksi kesää on vielä jäljellä. Ei kesä ole sen erikoisempi vuodenaika kuin mikään muukaan neljästä mahdollisesta. Ok, kesällä jaksaa valvoa paremmin, mutta muuten ero vaikkapa loppusyksyyn on mielestäni aika minimaalinen. Toisaalta uskoa tulevaisuuteen antavat talven suunnitelmat. Kashmir kuulostaa jännittävälle, samoin kevät Ranskassa. Ehkä tilannetta auttaa kaiken kaikkiaan se, että tiedän rusketuksen odottelevan tammikuussakin. Ei ole niin kiire rannalle. Ja ehkä tämä kaikki on vain katkeruutta niitä kohtaan, joilla sattuu olemaan palkallista kesälomaa. Ylellisyyttä, jollaisesta on turha vielä hetkeen unelmoida.
Toisaalta tästä se voisi hiljalleen lähteä, jämähtäminen ja vuosilomapisteiden keräily. Tein nimittäin vuoden loppuun asti ulottuvan työsopimuksen. Tarkoittaa sitä, että tässä sitä nyt sitten ollaan paikoillaan aika pitkään.
Lopuksi muutama valokuva, pääosin työkeikoilta .
Lappeenrannassa järjestettiin E-ikäisten pesäpalloilijoiden iso leiri. Liikkuivat kävellen majoituspaikoista kentille. Kuvassa pattijokelaisia pelureita.
Skeittausta. Eihän tuossa mitään temppua ole, mutta kiva kuva.
Vapaa-ajalla otettu kuva Imatran uudesta sedulasta. Imatra on ääriviileä mesta.
Kommentit