Syyskuun alun kiipeilyturma ei ollutkaan kaiken pahan alku ja juuri. Oikea nilkka on kulkenut mukana, mutta aina välillä on siinä ollut viime aikoina voimakastakin kipua ja turvotusta.

Nyt ennen Verbieriin lähtöä päätin käydä lekurilla kyselemässä, että mikä siinä on vikana.

Jotain löytyi. Koska nykylääketiede ja varsinkin röntgentouhuilu on varsin modernia, sain nilkan luut kätevästi cd-levyllä kotiin mukaan. Katsotaanpa.


Oikea nilkka. Etsi harmaita palasia.

Eli vika on vaalean neliön keskikohdassa. Deltaligamentti eli nivelside on vaurioitunut vuoden 2004 helmikuun mällissä, kun Tahkon streetin alastulo väänsi nilkan vinoon. Murtuman lisäksi sieltä irtosi sitten jotakin, joka on nyt arpeutunut ja revennyt ja vaikka ties mitä. Tuo keskikohta pitäisi olla siis tasaisen harmaa ja jatkua (ymmärtääkseni) kehrinluusta suoraan alas, mutta nyt siinä on tuollainen tumma aukko.

Lekurin mukaan sitä ei kannata leikata, koska tuo nivelside ei ole niin tärkeä. Tärkeintä kuulemma on, että jalan lihakset ovat hyvässä hapessa. Tukilihaksistohan harjoittuu kiipeilyllä ja laskettelulla, eli ei hätää.

Eniten tässä mietityttää se, että 21-vuotiaana alkavat paikat hajoilla. Enkä ole edes urheilija. Toisaalta, polvet ja olkapäät ovat säästyneet vammoilta, joten onnellinenhan tässä pitää olla.

Verbierissä on dumpannut. Tosin vasta pari mäkeä auki, mutta enhän minäkään ole vielä siellä.