Yöllinen lentokenttä, siivoojat, viimeiset kuulutukset, kiinni menneet kaupat. Jotenkin tämä tuntuu niin tutulta. Onneksi nyt ei tarvitse etsiä hiljaista nurkkausta jossa nukkua, vaan Finnairin lähtöportti. Koneessa on metalliset ruokailuvälineet ja emaliset kahvikupit, aika yleellistä.

Kymmenen tunnin lento nivelsidevikaisella nilkalla ei tuntunut niin pahalta kuin luulin. Se oli pahempaa. Kävelymahdollisuudet olivat rajalliset, varsinkin kun osan ajasta yritin nukkua. Turvotus levisi koko jalkaterään ja Khao San Roadilla yöpymispaikkaa etsiessäni tuntui, kuin toisessa jalassa olisi vedellä täytetty kumisaapas.

Niinpä iltapäivän kevyehkön monsuunisadekuuron sattuessa kohdalle seurasin matkatavaroineni kahta länsimaalaista kokeneen näköistä reppureissaajaa ja löysin kohtuullisen hotellin.

Piuhat tuntuvat olevan Thaimaassa aika pitkälti korkeamman hallussa.

Alun perin tarkoituksena oli tietysti majoittua halvimmassa mahdollisessa luukussa, mutta kaikki mahdollinen yhteenlaskettuna sai todellisen henkisen kanttini esiin – eikä käy kieltäminen, etteikö vapaasti säädettävä ilmastointi olisi mukava juttu, samoin lämmin vesi suihkussa. Sitäkään luksusta ei ole kaikissa majapaikoissa tarjolla.

Niin, yö tällaisessa deluxe-huoneessa maksaa 15 euroa. Se siitä matkabudjetista. Toisaalta Melbourneen pääsee näillä näkymin noin 300 eurolla, joten siihen budjetoimani eurot voinee käyttää alkusähellykseen.

Thaimaassa ja Bangkokissa varoitetaan aina paikallisten innosta huijata turisteja. En ymmärtänyt vaatia mittarilukemaa heti alussa päälle, joten kaveri pyysi Khao San Roadin päädyssä 500 bahtia eli 10 euroa. Lonely Planetin mukaan matkasta kannattaa maksaa 250-300 bahtia, lisäksi olin maksanut 80 bahtia tietulleja.


Rhein kokkaili thainuudeleita sopivaan 40 sentin annoshintaan. Eikä tullut vatsavaivoja.

Päätin ottaa pekkakeinot käyttöön. Otin kamerani esiin ja tähtäsin sen kuskin ihmetykseksi hänen taksilupaansa. Lisäksi otin kuvan miehestä itsestään ja sanoin, että isäni tuttavat eivät pidä siitä, että minua huijataan. Pokka hieman nykien sanoin, että Venäjältä kuuluu terveisiä, ellen maksa 350 bahtia. Hetken kuski katsoi minua kuin punniten olenko tosissani. Ilmeisesti hän uskoi, että kauluspaitainen nuori matkaaja oli tosissaan tai sitten hän piti esityksestä.

Aika paljon voi säästää siis omalla aktiivisuudella. Bussimatka 80 kilometrin päähän Kanchanburiniin maksaa matkatoimiston kautta, joita täällä todellakin on vieri vieressä, 8 euroa eli 400 bahtia. Suoraan linja-autoasemalta ostettuna saman matkan voi taitaa kahdella eurolla eli 100 bahtilla. Siellä olisi tarkoitus käydä, kunhan nilkka tuntuisi mukavammalta.

Mopokuskit uskovat itseensä. Kaistoja tosiaan riittää.