Alkusyksyn opetus on perustunut viikkotehtäviin, luentoihin ja työpajoihin. Työpajoissa ammattikuvaajat kertovat meille ammatin eri osa-alueista ja antavat sitten työpajatehtävän, johon on yleensä aikaa joko pari tuntia tai pari viikkoa.

Valokuvaaja Maarit Kytöharju antoi ohjeeksi kuvata kolme erilaista henkilökuvaa.

Ensimmäiseksi piti kuvata tuntematon ihminen ja pyytää häntä kertomaan itsestään kolme asiaa.

Toisessa tehtävänä oli kuvata omasta mielestään kiinnostava henkilö kiinnostavasti.

Kolmantena tehtävänä piti inspiroitua tai tehdä pastissi jonkun pitämänsä kuvaajan perusteella.

Tehtävään oli annettu pari viikkoa aikaa, eli sitä ehti vähän funtsia ja järjestellä. Toteutin tehtävät vasta pari päivää ennen määräaikaa, mutta tällä kertaa se tarkoitti sitä, että ehdin pohtia kahta viimeistä tehtävää tavallista enemmän.




Tuntematon henkilö. Hyvin perinteinen kuvaustapa itselleni, sisältää vähän kultaista leikkausta, ystävällisen ilmeen, rauhallisen ilmapiirin ja pienen vahingossa tulleen fiban, tällä kertaa peukalon kuvassa. Ehkä luotin/luotan liikaa 50mm:n alle 2.8:n aukon luomaan kauniiseen epäterävyyteen. Toisaalta jos tilanne on rauhallinen, ei liene perusteltua tehdä siitä kreisiä. Tai näin sen tällä kertaa itselleni perustelin. Uusi kuvakulma seuraavalla kerralla sitten.



Valokuvaaja Touko Hujanen ottaa hyviä, kiinnostavia ja toisinaan hyvin erikoisiakin kuvia. Tässä yritin hieman tavoitella sitä. Kiitos Toukolle, Jasmolle, Hannalle ja Ennille!



Kolmas kuva, pastissihenkinen juttu. En pidä suoran salaman estetiikasta, joten sitä piti kokeilla. Se onkin aika kivaa, kiinnostavaa, raakaa ja rehellistä. Terry Richardson lienee tämän tyylin tunnetuin toteuttaja, ja hänen perässään tätä yritin.

Mielenkiintoista. Lehtikuvaajien syyspäivillä Jussi Puikkonen, yksi suomalainen tämän tyylin edustaja, kertoi pitävänsä snapshot-tyylistä, koska voi keskittyä sisältöön, ei niinkään valaistukseen. Huomasin saman. Jos kuvassa ei ole sisältöä tai ideaa, se paljastuu suoralla salamalla hyvin selvästi. Jännällä valaistuksella sitä voisi vähän hämätä.

Onneksi Anu oli hyvä malli. Pieni virne näkyy silmissä asti. Siitä kiitos.