---





Vuosaaren jätemäen päälle on kaupungin luonnontarhuri rakentanut kaikenlaista luonnonmukaista ympäristöä. Uusimpana piristyksenä ovat kuitenkin vanerilehmät, joita hän käy tervehtimässä päivittäin.

Ylin kuva meni lehteen. Siinä tilanteessa oli hieman aitoutta, joten jees sen puolesta. Toisaalta koko tilanne oli niin absurdi, että odotin itseltäni enemmän. Jostain syystä ei vain lähtenyt.

Yksi syy oli ulkokuvauksellisissa olosuhteissa: kengät upposivat saveen nilkkaa myöten, joten fiilis ei ollut aivan paras mahdollinen. Nahkea sääkin alkoi ärsyttää. Jälkikäteen ajateltuna olisi pitänyt juosta reilusti luonnontarhurin edelle ja sohaista pitkällä putkella kaikki lehmät samalle linjalle, mutta hän liikkui edellä, eikä etupuolelle oikein olisi helpolla päässyt. Ei tullut vuoden lehtikuvaa, vaikka joku taitavampi olisi voinut sellaisen repäistä.

Kuvien copyright Helsingin Sanomat.