Tulin monen vuoden tauon jälkeen Lappiin hiihtelemään. Kyllähän kannatti, pehmeää lunta riittää offareilla ja ihmisiä on vähemmän kuin legendaarisessa SaiPan pelissä. Varsinkin Pyhä rokkasi lujaa. Aiemmin olin käynyt Pyhällä joskus alaikäisenä, jolloin olin kiinnostuneempi parkista kuin mistään offareista.

Aika on kulunut, joten Jacksonin metsät ja ties mitkä kurut olivat nyt ykkösenä listalla, parkissa kävin lähinnä katselemassa junnareiden suorituksia.

Mutta luntahan oli vaikka kuinka paljon. Hain vähän parempaa kuvakulmaa yhteen kuvaan ottamalla sukset pois jalasta, niin humahdin rintaa myöteen lumeen. En tiennyt, että Suomessa voi olla noin alppimaiset lumiolosuhteet. Myös puuteria riitti, ja kuten todettua, Pyhällä ei näkynyt offareilla juuri ketään. Ei sillä, että se olisi haitannut.


Laihon Antti stikkailee menemään Pyhän secret spoteissa.

Niin, kuten jokaisessa keskuksessa, myös Pyhällä on omat huippusalaiset laskupaikkansa. Epäilemättä sellaisia on, mutta myönnän vähän hymyilleeni lausahduksille, koska kyseessähän on suhteellisen pieni, pyöreähkö tunturi. Tällainen hieman kokemattomampi Pyhän-kävijä voisi herkästi luulla, että siinä 100 metrin säteellä ne mansikkapaikat varmaan sijaitsevat. Mutta Pyhän vieressä on tietysti muutama tunturi, jonne kokeneimmat skinnausurokset tuntuivat suuntaavan, eli kai siellä sitten on vielä parempaa hiihtoa.

Kävin myös muun muassa Sallassa. Ehkä paras mainosslogan pitkästä aikaa löytyy Sallan rinnekartoista: Salla - in the middle of nowhere. Mitä puhutaankaan heikkouksien kääntämisestä eduksi...


Sallan hulluilla offareilla.


Lapin meiningistä voisi kirjoittaa vaikka kuinka paljon, koska täällä vedetään niin eri mentaliteetilla. Palaan ehkä aiheeseen myöhemmin. Tässä kuitenkin suosikkini Lapista. Ainakin Itä-Lapissa bussipysäkit ovat pittoreskeja avonaisia leikkimökkejä. Laudasta tehtyjä ja nätiksi maalattuja. Noh, ilkivalta on selvästi universaalia.


Bussipysäkki.