Viime talvena tekemämme vapaalaskuleffa Virne pääsee televisioon. Maikkari esittää sitä MAX-kanavalla nyt joulukuussa kuusi kertaa. Hieno homma kaiken kaikkiaan ja antaa uskoa siihen, että tulevinakin talvina kannattaa ehkä kuvailla.

Lähden lauantaina Verbieriin joululomalle. Pubilla, entisessä työpaikassani siis, näytetään ensi viikolla Virne, joten ajattelin lähteä paikan päälle katselemaan mikä siellä on meno.

On myös siistiä lähteä uuden kameran kanssa liikenteeseen. Hankin pari viikkoa sitten 5D mark II:n, ja on kiva päästä testaamaan sitä omimmassa ympäristössäni. Ja jos vaikka kameran kennolla sattuisi vähän aurinkoistakin kuvaa. Täällä on nautittu harmaudesta.


Virneellä oli viime viikolla näytös Ivalossa. Leffailta sujui hyvin, ja minua haastateltiin jopa radioon. Radio Inarin haastattelu on ladattavissa kuunneltavaksi täältä.