Verbier yllätti ensin negatiivisesti, sitten positiivisesti. Lunta on enemmän kuin muistan ikinä täällä nähneeni, tosin lämmöt olivat käyneet vuorilla ja lumi oli mennyt betoniksi. Onneksi parin päivän kärvistelyn jälkeen sitä alkoi taas pudotella. Ja sitten lunta onkin tullut aika paljon, aika keveänä. Ainakin enemmän kuin Chamonixiin, jos ei muuta.

Pääsin testaamaan rockeri-suksia, aivan luksusvehkeet. Ne ovat siis molemmista päistä nostetut sukset: lumeen uppoamisen sijaan ne nousevat pinnalle. Vähän kuin keinutuolin jalakset, mutta paremmilla laskuominaisuuksilla.

Pääsin myös testaamaan uutta laskureittiä, mahtavuutta kertakaikkiaan.

Ja vielä, pääsin myös testaamaan Verbier-flunssaa, jolta olen tähän mennessä pääosin välttynyt. Mutta paranemaan päin jo.

Muistakaa käydä katsomassa Vapaalasku.comin uudet jutut, löytyvät heti etusivulta. Uudessa Skimbaajassakin pitäisi olla pari juttua ja jopa kuvia galleriassa, uusi virstanpylväs saavutettu.


Lumiset katot maaliskuussa. Kaunista.


Hississä ja flätissä valossa tuli jollekin vähän paha olo...


1200 vertikaalimetriä puuteria, 100m sohjoa. Pellolta junalle.


Sembrancherin juna-aseman baari taitaa olla seuraavat pari viikkoa lomalla, sillä 25 suomalaista after skin viettäjää jeesasi varmasti budjettitavoitetta roimasti. Ja kun juna tuli, ei baari ole koskaan tyhjentynyt yhtä nopeasti.