Lentokenttävirkailijat ja ylipainomaksut ovat sellainen maaginen yhtälö, ettei tulos ole ikinä absoluuttisen yksiselitteinen.

Salt Lake Citysta lähtiessämme minulla oli iso suksipussi, jossa painoa kolmisenkymmentä kiloa sekä laukku, jossa 10kg kamaa. Maan sisäisillä lennoilla ei saisi olla kahta laukkua, joten matkakumppani sai maksaa 120 dollaria mitälie sakkomaksua.


Menin toiselle luukulle, joka näytti tyhjälle, mutta josta pompahti mukavan oloinen mies pystyyn. Katsottuaan passiani hän kysyi "terve terve, mita kuuluu?". Noh, tämä virkailija oli Dmitri, pietarilaislähtöinen kaveri, jolla on suomalainen vaimo. Käyvät vuosittain Suomessakin matkalla Pietariin.

Juttua riitti, ehdimme käydä läpi niin Usan historian, Suomen sodat sekä Pietarin poliittisen tilanteen kuin suomalaisten ja venäläisten rajavartijoiden erot. Dmitrillä loppui jo työvuoro, mutta hän oli kuulemma niin iloissaan saadessaan jutella lähes sukulaisten kanssa, ettei kiirettä ollut mihinkään. (Onneksi olimme hyvissä ajoin kentällä.)

Ystävällisesti hän myös sivuutti ylipainot ja ylimääräiset laukut ja tsekkasi kaikki sisään vain. Hyvä niin. Ja kiitoksia vielä.


New Yorkissa arpaonni sattui myös kohdalleni. Check-in -jonossa näytti jo pahasti siltä, että joutuisin byrokratiaa rakastavan henkilön palveltavaksi, mutta pääsinkin sopivasti nuoren miehen kohdalle. Vähän näytti jäykältä, mutta kysymys "millaista lumi oli Salt Lakessa?" osoitti, ettei nytkään tarvitsisi ylipainoista huolehtia. Kaveri oli menossa veljensä kanssa maaliskuun alussa samoille pelipaikoille kuin missä olimme olleet, joten tsekkaus sujui taas kuin unelma - suksipussia ei edes punnittu.

Kaikki tämä on jotenki huvittavaa, kun Helsingissä olimme lähellä joutua maksamaan 270 euroa ylipitkistä laukuista. Sekin kohtuullistui jostakin syystä 70 euroon, kun kävimme asiasta keskustelemassa.

Joku roti tähän touhuun olisi mukava saada. Matkatavarat vaikka painoindeksin mukaan, tai suoraan 140 kiloa/henkilö sekä ruumista että tavaraa. Jotain kuitenkin.


---

New Yorkissa otin tietoisen riskin ja lähdin seikkailemaan kaupungille, vaikka lentoon oli enää viitisen tuntia aikaa. Selvisin kuitenkin ajoissa kentälle ja koneeseen. Hyvä minä.


En ollut ainoa eksynyt.



Ja vielä kartanlukua harjoittelevia...



Yksi muuten vain eksynyt. Tuo shortsienkäyttövimma on kyllä hurjaa katsottavaa.


Viides Avenue, siellä on kaikki.


Taas näitä leffoista tuttuja taloja.


Meizi on arzy.


Lisää arzya.


Arzyillekin tulee nälkä. Hodareita kahdella dollarilla MoMA:n edestä.