Sain vihdoin asennettua uuden multitehtävä-printterini. Se myös tulosti tavallista mustalla tekstillä varustettua paperia, mikä oli mukava yllätyksehkö (taipuisiko pieni yllätys noin?).

Mutta ennen tätä autuutta alkoi printteri lähennellä minua. Latasin vehkeen vaatiman ohjelman koneelle. Pienen raksutuksen jälkeen tiedostot olivat siirtyneet kovalevylle ja oli vapaaehtoisen rekisteröitymisen vuoro.

Katsotaanpa rekisteröintilaatikkoa ja varsinkin rajattua tekstiä:

1970585.jpg
Rekisteröintilaatikko.

Siis mitä hittoa. Mistä tulee oletusarvo, että elämäni olisi kiireistä? Tai elämäntapani, edes? Ei sieltä kukaan ole kysellyt ajankäytöstäni. Eikä yksi printteri liity kyllä kiireisiini niin kriittisesti, että kokisin tarpeelliseksi luovuttaa enempää tietoja. Pian printteri varmaan kyselisi yöunien sujuvuudestakin. Huoh.

Asiasta toiseen. Kämppäni sijaitsee keskustasta nähden pitkän alamäen päässä, joten pyörällä saa ottaa vauhtia lähes päivittäin.

Tänään huristelin taas mäkeä sen, minkä vanhalla miestenpyörällä uskaltaa, ja mieleeni muistui Verbierin alamäkipyöräily, jota pääsin aikanaan testaamaan koko päivän ajan. Vaikka sen enempää ei alamäkipolkemisesta olekaan kokemusta, niin silti tuli ihan laskufiilikset. Että pitäisi päästä tyhjään rinteeseen tykittämään kaikessa rauhassa omia linjoja, auringon paistaessa samalla tavalla kuin tänään Lappeenrannassa. Tuuli vain suhisisi korvissa, kun droppailisi pitkin rinteitä lumen pölistessä rinnuksille. Ohjelmassa ei olisi muuta kuin evästauko.

Mutta sitten alamäki oli ohi. Vein kevyesti rämisevän pyörän telineeseen, menin kotiin ja pakkasin kamat, koska Helsingin-juna lähtee pian. Vähissä ovat ilot. Paitsi, että kauden alkuun on enää muutama kuukausi...