Tavarat on siirretty nyt pääosin Helsinkiin. Kesä pääkaupungissa on ensimmäinen itsenäisen elämän kesä muualla kuin Lappeenrannassa. Tähän mennessä Helsinki on näyttänyt aika pitkälti siltä miltä se oletinkin olevan: enemmän ihmisiä kuin Lappeenrannassa, paljon kivitaloja ja järjettömästi tapahtumia ja tekemistä. Ei siis huono paikka ollenkaan.

Pari ongelmaa on tullut jo vastaan. Miksi kutsua raitiovaunua? Ratikka kuulostaa yhtä tyhmältä kuin spora. Kumpikaan ei istu oikein suuhuni. Tällä murteella molemmista saa huvitusta aikaan muiden kuullen, joten olen pitäytynyt asiallisesti ihan vain raitiovaunussa.

Mitäs muita ongelmia olikaan... Hmm, ei, kyllä se oli siinä.

Ostinpa mokkulan, eli mobiilin laajakaistayhteyden. Kaupasta sai mukaan pienen palikan, jonka saa kiinni tietokoneeseen usb-piuhalla. Ainakin tällaisella metropolialueella vehje on toiminut moitteettomasti. Jopa junassa sillä saa yhteyden maailmalle. Hieno vehje, eikä maksa kuin parikymppiä kuussa.

Ja läppärijutuista tulikin mieleeni, että onpahan Yle ystävällinen koko kansakuntaa kohtaan. Lätkää saa katsoa suorana netistä veloituksetta! Mahtavaa palvelua, arvostan.

Lenkilläkin on käyty. Trendikkäästi jossakin Töölönlahden suunnalla. Suunnistustaidoillani lenkit tuppaavat pidentymään, mikä ei välttämättä ole huono asia. Lähdin nimittäin Oopperan kulmilta ja jossakin vaiheessa huomasin olevani Hakaniemen torin lähettyvillä. Hmm. Juoksin sitten jotenkin takaisin johonkin. Lopulta pääsin myös kotiin, helpotti. Seuraavalla kerralla täytyy muistaa ottaa kartta mukaan.

Vähän olen tutustunut myös pääkaupungin nähtävyyksiin. Esimerkiksi kerjäläisiin. Yksi niistä puhui kännykkään. Sitten tuli joku munkkikin juttelemaan. Niitä näkee harvemmin Lappeenrannassa. Mutta meillähän oli heti yhteisiä nimittäjiä, sillä hänkin oli ollut vastikään Himalajalla, tosin hieman toisissa puuhissa kuin hiihtohommissa.

Täten aloitan myös nähtävyyssarjan sellaisista ihan oikeista monumenteista. Ensimmäisenä kämpän läheisin saitsiiing.

Sibelius-monumenttia en ollut aiemmin nähnyt muuten kuin kuvissa. Sitäkin olen käynyt katsomassa. Se oli paljon pienempi kuin olin olettanut, mutta vaikuttava ja vakuuttava siitä huolimatta. Jotenkin se monumentin muoto on oikeasti hieno, tulee ihan musiikin virtaus kivasti mieleen. Plussaa siis onnistuneesta työstä. Miinusta tulee sellaisen infokyltin puutteesta, jossa kerrottaisiin että mistä on kyse.

1536478.jpg
Suomen vanhempaa tuotantoa.