Aamulla heräsimme Chamonixista. Taivas näytti siniseltä, vain kevyehkö pilviharso peitti maisemia. Ennen ysiä olimme jo kävelemässä kohti Breventin hissiasemaa, joka sijaitsee siis asunnostamme noin 70 metrin päässä. Luulin Verbierissä nähneeni pisimmät jonot ikinä, mutta aamun jono meni edelle. Seisoimme hitaasti etenevässä ihmispaljoudessa muutaman minuutin ajan.

Sitten peliliike ja auto kohti Italiaa. Toulen jäätiköllä varjojen laakson viileä tunnelma oli kauempana kuin 11,6 tunnelikilometrin takana. Aurinko paistoi kuumana, jono oli lyhyt, hissi liikkui ja elämä maistui. Kausikortin ansiosta saimme ilmaiset hissiliput, joten ei muuta kuin fruttidimare, grazia ja tsao, me olimme menossa kohti jäätikön toppiasemaa.

Topissa kävi komea vinkka. Hurjan köysilaskeutumisen, jyrkän portaikon ja vaativan poikkiladulle siirtymisen jälkeen olimme valmiit harrastamaan laskettelua. Ei sieltä mitään laskukuvia saatu, mutta maisemat olivat kauniit:


Itaaalia on kaunis maa.

Itse lasku oli aivan luksusta: 3 500 metristä lähtevällä kentällä lumi oli pehmeää, sitä oli paljon ja tilaa oli riittävästi, samoin jyrkkyyttä. Kokeilin Amplidin Infradark-suksia, joilla lasku sujui kuin unelma. Hana auki ja täysillä alas. Ei paljon kuvaaminen kiinnostanut, kun oli parempaakin tekemistä.


Italiassa paistaa kuulemma aina aurinko. Kuvan suksista vasemmalla mustat Infradarkit.

Ensimmäisen laskun jälkeen lumi alkoi olla alaosissa jo sen verran nuoskaista, että lähdimme auringonottotauon jälkeen hissillä alas kohti laaksoa.

Aamulla Midin hissi oli suljettu. Päivän aikana tuli viestiä, ettei se välttämättä aukea päivän aikana ollenkaan. Jätimme Italian ja menimme haistelemaan meininkiä.

Niksin puolella oli varjoisaa, kylmää ja pimeää. Valoa elämään toi Midi, jonka kabiinit rullasivat tavalliseen tapaansa. Ei muuta kuin ylös.

Midin ylähississä oli uutta katseltavaa: jokin serakki, eli jättiläismäinen jääpatsas oli murtunut aivan hissilinjan edestä. Jää oli tullut jonkin verran seinämiä pitkin alas murskaten ja liikuttaen jäitä allaan. Komian näköistä.

Midin topissa, noin 3 800 metrissä tuuli kävi kunnon boforina. Ihme, että koko hissiasema oli enää paikallaan.


Jäinen kuorrutus.

Harjanne kohti Vallee Blanchea oli noussut noin metrin verran. Ilmeisesti sitä uutta lunta oli oikeasti puskenut kylille ihan urakalla.


Mistä lie johtui, mutta taivas oli kaunis koko iltapäivän ajan.

Itse lasku oli aika mielenkiintoinen. Tuuli oli prässännyt monesta paikasta railoja esiin. Valo oli flätti, joten piti olla tavallista varovaisempi. Alkoi vähän jännittää.

Laskimme tutun kentän, ison kiven oikealta puolelta. Pelkkää jihaata, jos nyt niin voimakasta termiä uskaltaa käyttää.

Seuraavassa ehkä friikeimmät pilvet, jotka olen elämäni aikana nähnyt.


Pilvet näyttivät siis juuri tuolta; kuvaa ei ole merkittävästi käsitelty. Eikä tuollaisia aaltomuodostelmia voisi selvinpäin varmaan edes kehitellä.

Laskupäivä alkoi ennen yhdeksää ja päättyi viiden jälkeen. Kaksi maata, yhdet uudet hienot sukset ja mukavaa seuraa. Aika jees.