Seikkaileminen on mukavaa. Jos kerran menomatkalla eksyimme Grenobleen motareita pitkin, niin paluumatkan ainoa toteuttamisvaihtoehto oli ottaa tiekartasta pienin kärrypolku ja seurata sitä.

Ensin piti tosin saada pösö kulkemaan. Graven kosteus sai mitkälieosat mistäliekohdasta kuivumaan/kostumaan, joten kulkuväline ei käynnistynyt, vaikka kuinka yritti. Kämppämme (kiitokset yösijasta Jussi ja kumpp!) alapuolella oli autokorjaamo, joten siirsimme auton ennen laskupäivää rassaamon eteen. Ihme ja kumma, että homma hoitui, sillä dialogi meni korjaajan kanssa kutakuinkin seuraavasti. Ohessa käännös ranskaa puhumattomille.

Bonsuur mösjöö, vuparle anglee? (Päivää herra, puhutteko englantia?)
No. (En.)
Dakkord. lö automobile (joo joo, se on oikeasti joku voiture tms) no pa... (virta-avaimen kääntämisen imitoimista elein ja äänin). (Ok. Automme ei...käynnisty.)
Ok. Lösöpalesönelövotetraa? [Selvä. Missä se on, voitteko tuoda sen tähän? (veikkaisin sen kysyneen tuota)]
Ööh... Lö auto isi? (Auto tänne/täällä?)
Vi. (Jep.)
Dakkord. Än moment, silvuplee (Selvä selvä, pikku hetki, pyydän.)

Kielitaitoa löytyi sen verran, että iltapäivällä pösö kehräsi kuin hiihtopupu konsanaan.



Lähellä Gravea.

Eli paluumatkaan. Suuntasimme siis tietullittomille reiteille. Apuna jo perinteeksi muodostunut bussireitistö ja Kotiteollisuuden koneelta ripattu kokoelmalevy.


Eli siis... Pimeäsuunnistus oli suosikkiharrastukseni jo inttiaikana.

Parin uukkarin ja yksittäisen vuoristotie-erikoistaipaleen jälkeen tienviitat alkoivat neuvoa meitä samaan suuntaan kuin olimme mielestämme koko ajan menossa. Tylsän motarikiihdyttelyn sijaan ajelimme pikkukylien (hiljaisia ja pimeitä näin alkuillan aikaan) ja vähän isompien taajamien (monessa kylässä oli makeita talvivaloja pitkin pääkatua) läpi.


Ystävämme Autres directions. Sitä kautta pääsi aina oikeaan suuntaan. Mitä autres tarkoittaa, tietääkö kukaan?

Meinasin sanoa jotakin kaunista idyllisistä ranskalaisen maaseudun kylistä, mutta totta puhuen useimmat niistä ovat rumempia kuin Kouvola. Harmaita kivi/betonitaloja vieri vieressä, katuvalot rikki ja pääkadun varrella mikään paikka ei ollut enää seiskan jälkeen auki. Kirkot ja linnat juhlavalaistuksineen sentään pelastivat paljon.


Jos sanon että taivas on musta se on niin musta...

Yksi parhaista ajopätkistä oli hieman ennen Albertvilleä. Kahden kylän välissä oli australialaishenkinen, yli kolmen kilometrin suora. Siinä sitten luukutettiin Kotiteollisuutta subbari täristen ja korvissa soiden. Fiilistä, sanon.


Sallanche, luulisin.

Lopulta selvisimme Chamonixiin asti. Aikaa taisi palaa saman verran kuin motarilla olisi kestänyt. Suosittelemme.