Maassa, jossa on enemmän ihmisiä kuin Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa yhteensä, oppii pitämään puolensa. Varsinkin lentokentällä.

Srinagarin eli eli tuttavallisemmin Snägärin lentokenttä oli ollut alkuviikon lumimyrskyn vuoksi suljettuna. Niinpä perjantaina samalla lennolle pyrki epätavallisen suuri määrä ihmisiä.
Meillä oli liput alunperin hankittuna perjantaille, joten oletin, että eihän tässä hätää.


Tiellä kohti lentokenttää.


Sama tie.


Ei kentälle ennen alkutarkastusta. Onnistuisikohan tällainen meno Hki-Vantaalla?


Vähän että no shit, my friend.


Turvatarkastusten jälkeen alkaa itse lähestyminen.

Ennen kuin pääsimme edes lentokentälle, oli automme tutkittu pommien varalta sekä peilillä että käsin, tavarat ja henkilöt tarkastettu ja matkaliput tutkittu. Sitten puolen kilometrin tie itse tapahtumien keskipisteeseen. Lentokentällä sama homma uudestaan. Sitten alkoi taistelu. Menimme check-iniin. Suomessa ja Euroopassa ihmiset asettuvat jonoon. Täällä jokainen yrittää jyrätä suoraan tiskille. Siellä sitten virkailijan valinnan mukaan tapahtuu jonotuksen tapainen vuorojen jako.


Tässä siis check in -jono. Ei huvita muistella enää.

Virkailija ohjaa meidät Jet Airwaysin tiskin sijaan Indian Airlinesin tiskille. Otamme rinkat ja suksipussit mukaan ja vaihdamme puolta. Jep, lennollanne ei ole vapaita paikkoja enää jäljellä. Siis mitä perkelettä, meillähän on liput tälle lennolle. Niin, ei se mitään, lento on täynnä. No ei voi olla.

Sniikkailemme takaisin Jet Airwaysin (eli käyttämämme lentoyhtiön) tiskille. Siinä meneekin hetki, sillä jotkut ovat saaneet päähänsä, että asiat menevät paremmin perille, kun niitä huutaa kovaan ääneen matkatavaroiden punnitsemiseen käytettävän vaa´an päältä. Teemme kahden muun kovasti lennolle haluavan länkkärin kanssa muurin. Monet yrittävät tunkea rinkastani läpi, mutta työnnän sitä takaisinpäin yhtä lujaa. Saamme paikat lennollemme.

Toinen asia, jonka kehitysmaakohteissa matkustaessaan oppii, liittyy ennakointiin. Snägärin lentokenttä on ehkä Lappeenrannan kahden portin laajuisen ”kentän” kokoinen paikka. Muutaman tunnin odottelun aikana ehdimme tutustua lentojen kulkuun. Joku seurueestamme katseli aina silmä tarkkana kiitorataa. Tuo ei ole vielä meidän, koska Jammun lento on lähdössä. Äh, Kingfisherin kone tuli. Ja nyt niiden asiakkaat lähtevät. Miksi joltakin Spicejetiltä on tullut jo kolme konetta, mutta Jetiltä vasta yksi?

Lopulta meidänkin koneemme saapui. Ongelmana oli ollut se, että Sriniksen kenttä oli täynnä, joten sinne ei voinut laskeutua. Siis ei ollut parkkipaikkaa koneille. Bullshit, sanoi eräskin britti. Noh, kuivan kakunpalan ja nescafen turvin (huomasin vasta puolisen kuppia juotuani, että kahvittomalle kahvi saattaa saada vatsan sekaisin. Sriniksen vessoista ei löytynyt puhdasta neliösenttiä, joten kauhulla odottelun vatsan edesottamuksia.) selvisimme odotuksesta. Me jouduimme venailemaan vain yhden”ylimääräisen” päivän, kun paras suoritus oli neljä päivää. Siis neljä vuorokautta venailla lentoa Snägärissä. En ollut kateellinen.

Delhissä oli luvassa ilmainen bussikyyti kotimaan ja kansainvälisen kentän välillä. Ennen kuin kahdeksan kilometrin matka alkoi, tarkastettiin jokaisen bussiin aikovan passi, edellinen boarding pass ja tulevan lennon tiedot. Haloo, se ei ole kuin bussimatka. Mutta ilmainen, aijai, sitä ei kaikille voida suoda.

Löysimme myös huhutun tavaroidensäilytyspaikan. Se oli taksiaseman ja parkkipaikan takana vanha rotisko aka varasto, johon sai viedä kamat säilöön. Kolmen tunnin ja kuuden laukun säilytys kustansi huimat viisi euroa. Sitten otimme taksin keskustaan. Ruokaa teki mieli. Menomatkan kestäessä huomasimme, ettemme ehtisikään syödä ja mennä takaisin kentälle ajoissa. Eikä kymmenen aikaan mikään mestakaan ollut enää auki. Taksin keula siis takaisin kohti kenttää. Allamme oli kaasulla käyvä Ambassador, edessämme ajaessaan pilveä poltteleva kuski-Asaf. Incredible India tosiaan.

Lentokentällä jouduimme ensimmäistä kertaa lentomatkustaessamme maksamaan ylipainosta. Ja visa electron vielä toimi, vaikka luotin, ettei henkilökunta pystyisi höyläämään sitä. Selvästikin kaikki toimii, kun on mahdollista saada rahaa. Sinne meni muutama huntti. Euroja. Ei vähään aikaan kehitysmaita, kiitos.