Olen pitkään
yrittänyt kehitellä hyvää bisnesideaa.
Tarkoituksena olisi kehittää liikeidea, joka alun reippaan
työskentelyn jälkeen vapauttaisi minut päivittäisestä
työnteosta.
Nyt olen sellaisen keksinyt, kiitos
Srinagarin laivahotellien. Laivahotellit ovat siis kohtuullisen
rumannäköisiä pitkiä laivoja, jotka reunustavat
rantabulevardia, joka kiemurtelee Dal Laken rantaa. Laivoilla on siis
hotellitoimintaa. Meidän pakettiimme kuului yksi yö
tällaisessa hotellissa. Suomessa viime syksynä se kuulosti
ihan hyvältä idealta, mutta kun lunta satoi, lennoista ei
ollut varmuutta, kotiin olisi ollut jo kiva lähteä ja
kaikki oli insallah, niin ei paljon kiinnostanut.
Meidät
roudattiin siis rantaan, josta lähdimme pienillä
shikara-veneillä kohti laivahotelliamme. Lähtökohtainen
ajatus koko systeemissä on se, että turistit saavat ihailla
kaunista järveä, suoraan järvestä kohoavaa
vuoristoa ja chillailla kaikessa rauhassa.
Iloista menoa.
Mutta teepä
sitä muutamassa pakkasasteessa, sumun ympäröimänä
ja epätietoisena kotiinlähdön ajankohdasta.
Päädyimme
lopulta pitkän melontasession jälkeen laivallemme. Sehän
oli ihan mukava, siisti ja lämmin.
Paras läppä
on koko hotellisysteemiä hallinnoiva pikku mafia. Me lähdimme
heti tavaroiden saapumisen jälkeen Srinagarin keskustaan syömään
ja nettiin, mutta kanssamme saapuneet aussit jäivät
paikalle. Saman tien kun pojat pääsivät istumaan,
alkoi myyjien virta. Myyjät liikkuvat pikku veneillään
ja saapuvat aina paikalle, kun uudet uunot tulevat höynäytettäviksi.
He tulevat, odottavat ja esittelevät tavaransa, halusit sitä
tai et. Siitä voi vetää herneen nenään tai
ottaa homman huumorin kannalta.
Kun me saavuimme illalla
paikalla, osasivat aussit varoittaa myyjistä. Ehdimme istua ehkä
15 minuuttia, niin johan ne myyjät tulivat. Aussit olivat
ostaneet yhdeltä myyjältä sipsejä, limpparia ja
hasista, joten heillä oli jo hauskaa. Olivat kertoneet, että
he eivät halua ostaa mitään koska ovat köyhiä
opiskelijoita (toinen heistä on lakimies), mutta heidän
seurassaan on kaksi rikasta venäläistä, jotka ovat
varmasti kiinnostuneita.
Illallistila. Laivat olivat yllättävän siistejä, odottelimme vähän enemmän kosteusvaurioita.
Siinä sitä sitten
istuttiin. Antti oli näppärä ja teeskenteli nukkuvaa,
joten minun piti sanoa ehkä noin 70 kertaa ei kiitos, ennen kuin
ilta sai jatkua. Kunnes seuraava myyjä tuli paikalle. Laivamme
henkilökunta naureskeli ja selvästi nautti tilanteesta, kun
myyjät yrittivät saada minua ostamaan ihan mitä
sattuu. Ei kiitos, my friend.
Jokilaivoilla on löyhä
historia liittyen brittien hallintoon joskus ennen 1940-lukua.
Silloin siirtomaaherrat eivät saaneet ostaa Srinagarista maata,
joten he asuivat laivoissa joen varrella. Toisin sanoen nykyiset
hotellilaivat ovat Srinagarissa ihan vain siksi, että turistit
voivat tulla sinne pumpattaviksi.
Asialliset ruokailuvälineet.
Tähän liittyy myös
oma bisnesideani. Alan tarjota Lappeenrannassa hostellipalveluita. Se
on kaiken lähtökohta. Hostelliini voivat tulla kaikki ne,
jotka ovat kyllästyneitä Venäjän
epävarmuustekijöihin pitkän idän pikajuna -matkan
jälkeen, kaikki jotka aikovat sille reissulle ja muutkin, joita
kiinnostaa Lappeenrannan ihmeellinen kulttuuri.
Oikeastihan
Lappeenrannassa ei ole mitään ihmeellistä kulttuuria.
Siksi sellainen onkin rakennettava sinne. Ajattelin vallata jostakin
syrjäkylältä, kuten Lemiltä tai Imatralta, jonkin
pellon, jonka ristin Suuren taistelun pelloksi. Siellä Ruotsin
kuningas hävisi Venäjän keisarille viimeisen taistelun
Lappeenrannasta, tai ehkä Saksa solmi siellä Pähkinäsaaren
rauhan, aivan sama. Mutta jotakin suurta ja hienoa joka tapauksessa.
Sitten vain hurjaa promootiota ja tämä peltoaukea Lonely
Planetiin. Sitten odottelemaan rahavirtoja. Pääomasijoituksia,
anyone?
Pois, eikä enää takaisin. Siis laivahotelleihin.
maanantai, 11. helmikuu 2008
Kommentit