Kävin tekemässä katugallupia erästä juttua varten. Ajatuksena oli ottaa useamman kymmenen henkilön mielipide aiheeseen. 50 mielipiteen saaminen vaati mutu-arvion mukaan noin 80 ihmisen lähestymisen.

Kieltäytymisten suosituimmat syyt (ja sanomatta jääneet vastaukset):

-"Niet bonimai finska"(tms) (Ihan hyvä perustelu)
-On vähän kiire (Niin minullakin)
-Minä en mihinkään kyselyihin vastaa (Varsinkaan yhden selkeän kysymyksen kyselyyn, johon ei pyydetä edes nimeä tai kuvaa)
-Ei minulla ole mielipidettä mihinkään (No hyvää loppuelämää ja maailmankäsityksen luomista sinullekin)

Ihmeen moni kuitenkin suostui vastailemaan. Monelta tuli jopa perusteluja, vaikka niitä en sinällään kysynytkään.
Gallupin tekeminen on aina vähän epämukavaa, kuten olen joskus aiemminkin kirjoittanut. Onneksi välillä eteen tulee mielipideautomaatteja, jotka ottavat asian oikealla asenteella ja huumorilla. Sellaiset piristävät mieltä. Toisaalta ymmärrän heitäkin, jotka eivät halua osallistua. Mutta en jaksa käsittää.