Päivällä satoi vettä. Illalla sateen tauottua oli vähemmän harmaata, joten lähdin ensimmäistä kertaa elämässäni pyörälenkille. Huhtiniemen hurja laskettelukeskus ja lenkkeilymaastot ovat kymmenien metrien päästä kämpästä, joten asfaltin sijaan lähdin purulle.

Pyöräily voi näköjään olla hauskaa, kun jättää turhan tasaisella rullaamisen vähemmälle. Fiilis oli kuin haikkireissulla, kun alamäen jälkeen tuli - yllätys yllätys - ylämäki. Mutta sitten taas sai huristella alamäkeen.

Verbierissä testailin alamäkiajoa täysjousitetulla pyörällä, jossa oli reilut pumput edessä ja takana. Noh, nyt oli ainakin enemmän jännitystä mukana, kun jarrutkin olivat perinteistä palamallia. Kuin huomaamatta hinkkasin Huhtarin laskettelurinteitä kolmen vartin verran. Ylämäkeen poljin kyllä asfaltilla, koska maasto oli vielä vähän kostea ja liukas.

Oli mukavaa saada kunnon hiki pintaan, keskittyä vain käsillä olevaan tekemiseen ja rokittaa korvakuulokkeista hyvää musiikkia. Adrenaliini on kivaa, varsinkin kun ei satu.