Muuttaminen on tylsää. Kun lähtee kaudeksi reissuun, ei tarvitse ottaa mukaan kuin elektroniikka, hiihtokamat ja muutama vaatekerta. Helppoa ja mukavaa.

Kun muuttaa melkein oikeasti eli kalustettuun kämppään, pitää ottaa mukaan koko omaisuus. Olen pyrkinyt pitämään omaisuuteni kohtuullisen kokoisena; keittiötarvikkeet ja kaikki muut tarpeelliset kamat vaatteineen kulkevat parilla pikkuautokyydillä. Sohva ja runkopatjasänky saavat jäädä vielä pitkäksi aikaa kauppoihin.

Muuttamisessa on sekin ikävä juttu, että jääkaappiin pitää saada täytettä. Olen hiljalleen alkanut ymmärtää paremmin vanhempia kansanosia, kun he valittavat automarkettien kokoja. Tänään tuntui kuin olisin tehnyt keskiraskaan juoksulenkin, kun pääsin lopulta Lappeenrannan (bussimainosten mukaan) kohta Suomen suurimmassa Rismassa. Puuh. Tykkäsin enemmän Migroksesta. Neliöitä ei ollut kuin murto-osa Rismaan verrattuna. Mutta olipahan leipälaatuja ainakin 50 erilaista vaihtoehtoa. Suomi-elämä on aika helppoa.

Kerrostaloissa tapahtuu kaikenlaista hassua, sehän oli jo tiedossa. Mutta on silti jotenkin huvittavaa tulla hissistä ulos ja nähdä jonkun kävelevän edellä parin metrin päässä, eikä hän käännä edes päätään sanoakseen terve. Epätodellista, väittäisin.

Mp3-soittimesta hajosi kuulokkeet, joten kävin ostamassa uudet. Koska haluan olla vakuuttava hifistelijöiden keskuudessa, ostin Kossin napit. Luulin, että valkoisen soittimen omat napit ovat ihan laadukkaat, mutta kosseista avautui ihan erilainen äänimaisema kuin vanhoista blancoista. Uskomatonta. Hynynen ja Kotiteollisuus kuulostivat vielä aiempaakin läheisemmiltä.