Eilen illalla oli siis viimeinen rypistys työrintamalla kauden päätösbileitä lukuunottamatta, eli beach partyt.

Peruskiireinen meininki, mutta vähän ilo arkeen toi Ranskan puolelta tulleiden vierailijoiden edesottamukset Pubin viekkaiden juomien edessä.

Näissä bileissä juomat olivat vähintään puoli-ilmaisia. Teimme takahuoneessa tyhjiin pulloihin juomasekoitusta, johon tuli puolet viinaa ja puolet blandista. Yksi suomalaisedustaja yritti tilata pitkään juomia, mutta ei saanut palvelua (ei ollut henkilökuntakaan siinä vaiheessa enää täydessä taisteluvalmiudessa) kovin nopeasti. Aloin sitten kysellä baarimikolta, että miten tehdään hyvä sheikkeri. Baarimikko kysyi, että kenelle olet tekemässä. Suomalaisille. Aah, ota tuo prikallinen valmiita shotteja ja sano että ole hyvä, merkkaa se piikkiini. Okei, juomat tiskin yli ja juhlimaan.

Paras osa kokonaiskertomusta koitti seuraavana päivänä eli tänään. Pojat valittelivat, että hitto kun annoit mehua. Ei, kyllä siinä oli puolet viinaa, kaveri niitä teki. Eikä ollut, pelkkää mehua, juotiin sitten janoon useampi putkeen. Niin, kyllä siinä oli viinaa, mehut olivat varmaankin sitten vahvanmakuisia. ??? Jep. Ei prkele...

Hehee.

Itse luovutin toiveen tilanteen hallinnasta, kun yksi vapaalla ollut ekstraaja tuli lasihuoneeseen ja pudotteli herkästi räjähteleviä high ball -laseja ympäriinsä. Seuraavaksi huomaan, kun baarimikko soheltaa viinilaseja lattialle. Ääh, olkoot, nautitaan tunnelmasta.

---

Tänään piti lähteä kiipeilemään. Heilautin kassin olalle ja samalla pöytälamppu lennähtää lattialle. Hyppään fiksuna sirpaleiden yli, tietysti suoraan ison sirpaleen päälle. Lämmin tunne valtaa päkiöiden alueen. Kinkkaan pihalle. Kaveri tulee irrottamaan sirpaletta. Se ei lähdekään suoraan vetämällä, vaan kuin ongenkoukkua kääntämällä. Palanen ei ollutkaan ihan pieni. Onneksi irtosi siististi. Taisivat hiihtohommat loppua tältä kaudelta tähän linkutukseen. Ironista, että koko kausi meni ilman pahempia pannuja. Kotona sitten...