Viime maanantaina kävimme hiihtämässä riskialttiilla alueella. Kirjoitin aiheesta tavanomaiseen tapaani mainiten paikan nimeltä sekä kertomalla, että lumi oli yllättävän hyvää.

Se oli tietyllä tavalla tyhmästi kirjoitettu postaus sitä taustaa vasten, että tätä blogia lukenee moni vähemmän kokemusta kerännyt hiihtelijä ja lautailija vinkkejä varten.

Mitä jätin päivästä kertomatta oli tietysti se, että vyöryvaara oli korkealla, että laskimme "turvallisemman" puolen mäestä, että toisessa kurussa oli jälkiä, että lunta oli tullut kerralla paljon ja että alle 2 700 metrissä oli paljon vyöryjä, sekä paljon muuta. Muun muassa sen, että tämä ei ole mikään offarikäsikirja turisteille, josta kannattaa lueskella ohjeita mihin kannattaa milloinkin mennä.

Blogin alkuaikoina tästä tiesivät lähinnä jotkut laskukaverit sekä blogiyhteisö. Bloggaajista harvat ovat vapaalaskijoita ja se mielessä kirjoittelinkin (ja kirjoitan edelleen) elämästä kausilaisena Alpeilla. Olen aina maininnut eri laskupaikkojen nimet lähinnä sillä, että ne, ketkä tuntevat täällä paikkoja osaavat hahmottaa, mikä on tilanne.

Toisekseen pelkästään "mäkien laskemisen" tai "kurujen aukomisen" raportointi on puisevaa.

Viime maanantain postauksesta puhjennut kritiikki ja keskustelu on saanut minua muuttamaan asennettani avoimeen paikannimillä pelaamiseen.
Tällä kaudella bloggaajien ja kavereideni lisäksi lukijoihin on oletettavasti tullut siis myös laskuvinkkejä hakevia hiihdonharrastajia. Olisihan se pitänyt itsekin tajuta, että päivittäisen yli 500 lukijan (huima määrä, muuten) joukossa on myös sellaisia, jotka saattavat mennä blogin perusteella niihin paikkoihin, joissa olen käynyt kavereideni kanssa laskemassa. Toki monet paikat ovat tunnettuja viikkoturistienkin keskuudessa. Kukapa ei olisi kuullut Highwaysta ja Stairwaysta, Mofon bäkkäristä nyt puhumattakaan.

Vaikka kerron paikoista, joissa hiihdämme, ei se missään nimessä tarkoita sitä, että niille mäille kannattaisi mennä. Vaikka turhia riskejä en ota, on vyörymahdollisuus aina, siis oikeasti aina, olemassa. En neuvo ikinä ketään pubilla kysyvää mihinkään, koska en halua enkä uskalla ottaa riskiä kenenkään laskuista.

Oma pää on blogin kirjoituksia fiksumpi rinnekartta näissä hommissa. Jos joku jurpo nyt oikeasti funtsii kirjoitusteni perusteella omia laskureittejään, kehotan miettimään vielä kertaalleen. Offarit eivät ole leikin asia eikä siellä ole koskaan täysin turvallista hiihtää. Jos takamaastoissa sattuu jotakin, ovat vammat harvoin vähäisiä. Nämä ovat tosiasioita, jotka täytyy muistaa. Riskinoton ja siitä mahdollisesti saatavan hyödyn välinen suhde pitää tehdä itselleen selväksi, ja vielä sittenkin miettiä, että onko oikeasti valmis riskeeraamaan loppuelämänsä jonkin siistin laskun vuoksi.

Se, että kirjoitan jostakin paikasta ei tarkoita, että sinne kannattaa mennä. Laskupaikkojen kunto vaihtelee jo tuntien sisällä niin paljon, ettei ummikkona pidä eikä saa lähteä mihinkään. Piste.

Tulevaisuudessa vähennän paikannimien käyttöä. Sulkeutukoon Verbierin salaisuuksien verho myös näiltä osin. Tutut voivat mailailla osoitteeseen [email protected].