En ole ennen kokenut yhta vauhdikasta laskeutumista kuin tanaan palatessani Zürichiin. Blue1:n kapteeni ei tuntunut konettaan saalivan, kun jysahdimme kiitoradalle. Ei voida puhua pehmeasta laskusta.

Laskeutumisen jalkeen vuoristorata jatkui tiukalla jarrutuksella. Mita lie alppikaurista kuski vaisti, mutta yhtakki tunsin turvavyon nappaavan lanteiltani kiinni. Viereiselta penkilta lehdet lensivat komeassa kaaressa pain edessa olevaa penkkia. Oli itseasiassa ihan hauskaa.

Hattuhyllylla reppu (edit: ja sisällä siis läppäri) oli liukunut toisesta laidasta toiseen. Johtuiko siita vai mista, mutta eipa toiminut enaa junamatkan aikana. Pika-analyysin mukaan jokin pala on irronnu sisalta, koska vehje ei tunnista operating systemia. Halleluja.

---

Suomessa oli kiva kayda, mutta ei tehnyt mieli jaada. Sanokoon joku fennomaani mita huvittaa,  mutta talvinen Suomi ei ole mikaan juhlava paikka hengailla. Mieluummin karvistelen pakkasissa vuorilla kuin Lappeenrannan kavelykadulla.

Muutaman paivan irtokarkkidieetin jalkeen on hyva palata taas tavalliseen ruokaan. Onpahan pumpattu verensokeri tappiin koko loppukauden ajaksi. Ja varmistettu sokerit rinkallisella karkkeja. Ja suomalaisia lehtia. Ettei jotain hyvaakin.

---

Sveitsissa satelee hirmuisella tahdilla lunta. Nollaraja on joissakin sadoissa metreissa, eli maaliskuun loppu on kuin tammikuun puolivalin normikeli. Eika haittaa. Pyydaa!