Aamulla piti lähteä laskettelemaan. Lauantain ja kuluneen viikon ajot kuitenkin väsyttivät kausilaista sen verran, että heräsin vasta kahdentoista paikkeilla. En ollut ehtinyt edes laittaa herätyskelloa päälle, päällysvaatteiden riisumisesta puhumattakaan. Olo oli virkeä.

Olen ennenkin mainostanut Verbierin rentoa tunnelmaa. Muutama muukin oli jättänyt laskut sunnuntailta vähemmälle, joten vietimme mukavaa lounasta yhdellä suomalaisten kausikämpällä. Joskus elämän nautinnot voivat koostua ranskalaisesta lihasta, leivästä ja vihanneksista ja Eurosportin tarjoilemasta naisten syöksylaskusta. Anja jyrää.


Kyllä siitä muutamalle riitti.


Kavereiden parvekkeelta.

Aamu oli kuulemma alkanut pilvisenä, mutta iltapäivänä aurinko jo paistoi. Tuuli tosin oli ollut hirmuista: Tortinin eli ison hiihtoalueen hissistä laudat olivat lennelleet kehikoistaan maahan. Huhujen mukaan topissa tuulen sekuntinopeus huiteli reilusti myrskylukemissa. Ei siellä siis olisi ehkä ollut edes hirveästi hiihdettävää.

---
Työnteko alkaa hiljalleen riittää. Lähinnä siis tuo lasienkerääminen. Eikä työ itsessään, vaan se vapaa-ajan vapaaehtoinen poisantaminen. Tänään tunne nousi taas pintaan, kun lounaan jälkeen lähdimme afterille kyselemään hiihtokeleistä. Illalla sitten erään kausilaisen luo syömään. Hän asuu kalliilla alueella hienossa kämpässä, pitää samalla siitä huolta. Tällaista se voisi siis olla aina. Toisaalta, nyt kun kokonaisvaltaisia hengailupäiviä tulee vain silloin tällöin, osaa niitä todella arvostaa. Eikä se työkään niin surkeaa ole.


Illallista odotellessa. Miku näprää omenaa.