Maanantaina oli taas peruspäivä. Uutta lunta odoteltiin ja yleinen fiilis kylillä viittasi siihen, ettei missään ole mitään laskettavaa.

Aamun perusarpomisen jälkeen olin jo lähdössä yksin skinnailemaan jäätikölle. Kukaan ei tiennyt mihin mentäisiin, ei siellä ole kuitenkaan lunta, se on surkea paikka, siellä tulee varpaille kylmä... Skinnailu on rentoa ja mukavaa puuhaa, joten olin jo vaihtamassa hiihtohommat läpsyttelyyn.

Onneksi pari kaveria lähti kuitenkin perään ja skinnausladun sijaan lähdimme tallustelemaan Mont Fortin bäkkärin perusjäätikköä reunustavaa seinää ylöspäin.


Ylöspäin kohti valoa. Kuvaaja Maco.

Taisteltuamme läpi paksun lumipakan pääsimme huipulle tunnin portaiden tekemisen jälkeen. Kentän/Kurun yläosa oli hieman korpulla, mutta suurin osa mäestä oli kevyesti tuulen muotoilemaa pehmeää lunta. Ja mikä tärkeintä, täysin koskematonta.


Joku alppimyyrä oli käynyt huiputtamassa mäen jo ennen meitä.



Antti valmistautumassa äärimmäiseen suoritukseen.

Lasku ei sinällään ollut kovin erikoinen, mutta erittäin mukava. Hankalahkon alun jälkeen iso kenttä, jonka keskellä lumi oli tasaisen hyvää. Sai laskea täysillä alas. Ja hyvin kellui.

Laskun jälkeen piti kokeilla vielä vauhdit pois-metodia jäätiköllä. Eli laskija tekee nopean käännöksen, jolloin lunta lentää valheellisen paljon.


Antti sumuttelee.

Mont Fortin bäkkärillä on lukemattomia vaihtoehtoja ja variaatioreittejä. Yhdeltä sellaiselta löytyi lisää lunta.


Maco harjoittelee droppaamista.

Aamulla en olisi uskonut, että edessä olisi ollut noin hyvä päivä. Hyvää laskua, hyvää seuraa ja hyvää haikkaamista. Mitä sitä ihminen muuta tarvitsee? Noh, toimiva tietokone auttaisi tietysti.