Tekee hyvää pysähtyä aina silloin tällöin hetkeksi paikalleen ja pohtia, missä, miten ja miksi aikaansa kuluttaa. Unelmasta ensin suunnitelmaksi ja sitä kautta käytännöksi muuttunut kausittainen eläminen Alpeilla on niin hienoa, ettei sitä aina itsekään muista ajatella.

Hassua että tuntuu siltä juuri nyt, kun takana on neljä tuntia siivoamista ja seitsemän tuntia blokkaamista. Mitä tahansa työpaikan vuoksi.

338291.jpg
Viime aikojen peruskeli.

Lähikaupungissa Sionissa oli tänään +13 astetta lämmintä. Tällä kaudella ei voi kuittailla Madventuresin "hajotkaa pakkaseen" -repliikillä, mutta kaikesta huolimatta odottelen lunta mieluummin Sveitsin Alpeilla kuin Suomen kaamoksessa.

Huomenna tutustumaan Chamonixiin.