Maanantaina aurinko paistoi. Edellisen päivän hiihtojen jäljiltä heräsin aamulla yhdeksältä sängystäni vaatteet päällä, illan leffa kuitenkin läppärillä pysäytettynä. Aika loppuun sitä voi itsensä haikata.

Kipu lähtee sillä millä se on tullutkin, eli kohti Stairwayta eli erästä Verbierin perinteistä offarimäkeä. Ennen olen hiihtänyt aina samoja paikkoja kuin aiemminkin, mikä ei tietenkään ole huono vaihtoehto. Rinteen profiilit ovat tuttuja ja laskusta voi nauttia. Tällä kaudella olen yrittänyt kokeilla uusia vaihtoehtoja. Jos kahdesta kurusta toisen olen laskenut, valitsen mieluummin sitten sen laskemattoman. Vaikka näkisi, ettei jossakin paikassa lumi ole täydellisen kevyttä mutta lasku voisi olla hauska, niin mikä ettei. Vielähän noita potentiaalisia laskupäiviä on lähemmäs sata jäljellä.

Niinpä tänään otimme perushaikkauksen jälkeen muutaman kaverin kanssa vielä pari ylimääräistä porrasta Stairwaylta ja pääsimme läheisen kurun päälle. Kyseinen kuru, jonka nimi on nyt Sideways, tulee tavallaan takaisin siirtymäreitille, eli jonkun mielestä ehkä tylsä ja turha mäki. Tällaisia mielipiteitähän ei voi olla koska hiihtäminen on aina hauskaa, joten suksia jalkaan.


Kohti aurinkoista puolta.


Alkuosan luisuttelua. Seba otti kuvan.


Löysin photoshopista havainnollistavia apuvälineitä. Sellainen pätkä.

Eihän päivää voi yhteen laskuun jättää, joten sitten suunnaksi Bäkkäri. Mont Fortin takamaastoissa testasimme Phantomin viereistä mäkeä, lähinnä lumitilanteen vuoksi. Phantom on vähän killerimpi, koska se tekee mutkan keskellä mäkeä, eli mahdollisen lumivyöryn takia sitä ei viitsi testailla. Niinpä tämä Petit Phantom (ihan itse nimettiin) sopi crash test dummy -meininkiin hyvin.

Lumi kesti hyvin, mutta itselleni tärkeämpää oli laskun sujuminen hyvin. Nyt hiljalleen, kun päiviä alkaa olla alla, myös lasku sujuu toisinaan loistavasti. Siis siten, että käännökset menevät kohdilleen, paino pysyy tasaisesti molemmilla suksilla ja ennemmin edessä kuin takana. Tänään pääsin pienen hypyn jälkeen testaamaan hanaa, kun näin kentän aukeavan tasaisena ja lunta oli reilusti. Mitä sitä käännöksiä tekemään kun suoraankin pääsee. Ja se meni hyvin.

Loppupäivästä päädyimme jo filosofiseen keskusteluun: voiko päivän viettää paremmin kuin hyvässä seurassa, vuorten keskellä hiljaisuudessa eväsleipiä syöden, kun aurinko lämmittää mukavasti. Loppupäätelmä jäi muodostamatta.


"Tietä käyden tien on vanki. Vapaa on vain umpihanki." -Aaro Hellaakoski