Verbieriin voi viitata useilla eri nimillä. Kultahampaiden laakso on oletettavasti saanut nimensä siitä, että Verbierissä lomailu on tietynlainen statussymboli sveitsiläisille sikarikkaille. Olen kuullut myös muumilaaksosta, koska täällä vain harvat ovet lukitaan yöksi.

Tänään sain ensimmäistä kertaa kunnon maistiaisia kultahammasmeiningistä. Alkuillasta kyliltä alkoi kuulua kummia. Hurrien ja brittien suosimassa after ski -paikassa eli Farinetissa oli tavallista kovempi kaaos meneillään, sillä baarissa tarjoiltiin ilmaisia juomia. Kuulemma joku oli avannut sellaisen piikin, että kaikilla on hauskaa.

Pubilla alkuilta oli hiljainen, mutta yhdentoista jälkeen meno alkoi villiintyä. Sama henkilö, joka oli pistänyt Farinetissa juhlat pystyyn, saapui nimittäin meille. Nousuhumalainen miljonääri, jolla on syntymäpäivät. Aikamoinen yhdistelmä. Kymmenen minuuttia ennen pilkkua herra tilasi vielä 200 shottia. Sitä ennen shampanja ja muut juhlajuomat virtasivat vapaasti baaritiskillä. Rokkenroll sanon, varsinkin kun 50 euron shampanjapulloista ei aina mennyt laseihin puoliakaan. "Money is not a problem", sanoi herra useammin kuin kerran. Päivän saldo oli lähempänä kymppitonnia kuin viittä, euroissa. Eikä herra edes käynyt kuninkaallisten ja julkkisten suosimalla Farm Clubilla. Ainakaan tänään.

Bileet olivat siis hyvät ja iloiset. Lasinkerääjän kannalta homma ei mennyt ihan nappiin, kun yksi työläinen oli käynyt Farinetissa ennen työvuoron alkua. Hoidimme sitten kolmen kerääjän duunit kahdestaan, vaikka töitä olisi riittänyt neljälle. Huomenna saattaa eräällä kollegalla olla kevyt morkkis.

Suuri dumppi antaa muuten edelleen odottaa itseään.