Tänään oli siis märkäpersepäivä. Aidon alppinismin hengen mukaisesti pukeuduin kuitenkin kireimpään mahdolliseen asuun, vaikka alla olikin 160-senttinen peto ja olo rento kuin pienillä heikkisorsilla Talmassa.

Lautailu on pelottavaa. Kaikenlaiset kummut, epätasaisuudet ja jäiset alueet tuntuvat ylitsepääsemättömän vaikeilta. Kun ei oikein tunne välinettä, ei virheiden korjaaminen tapahdu kovin luontevasti.


Todella vahva olo.

Neljän vuoden takaiset oppitunnit mielessäni käännökset lähtivät sujumaan hiljalleen. Iltapäivällä tapasin pari kaveria, joiden perään piti sitten lankulla lähteä. Eikä tietenkään voinut jarrutella. Olen aina pitänyt vauhdista, mutta nyt sitä oli väärällä välineellä välillä vähän liikaa. Luunmurtumilta säästyttiin.

Huomenna puikkarit alle ja leikkimään Kalle Palanderia. Koen tällä hetkellä hänen kanssaan lähes sielujen välistä sympatiaa, sillä Palander kärsii samasta vammasta kuin allekirjoittanut joskus vuosia sitten, kun Lappeenrannan Huhtiniemen laskettelurinteessä harjoiteltiin hyppyjä jäisille alastuloille. Aamulla etsimään Martignysta pujotteluasua.

---

Pubi muisti aikaisella joululahjalla, kun henkilökunnan takit tulivat tänään jakoon. Kyllä Scottin untsikassa kelpaa patsastella. Ja lasketellakin.

Niin ja saimme myös paljon muuta tavaraa eräältä Pubin yhteistyökumppanilta. Olikohan tuo nyt tarpeeksi epätarkasti kuvailtu? Joka tapauksessa, materiaali tekee ihmisen onnelliseksi.