Tänään oli avattu hissit ylös toppiin asti, eli hiihtoaluetta tuli kertaheitolla mukavasti lisää.

Mont Fortin toppi on 3300 metrin korkeudella. Jyrkkä osa on niin jyrkkää (ainakin 23 asteista), etteivät lumikissat ajele sitä tasaiseksi. Niinpä se menee helposti kumpareiseksi. Tänään toinen puoli eturinteestä oli vielä ok kunnossa, kun ehdimme sinne puolen päivän jälkeen.

Tuollainen jyrkähkön tasaisehkon mäen laskeminen on mukavaa. Voi vähän päästellä, vaikka kiviä pitääkin varoa. Silti tietää, että jos jotakin sattuu, on lähestulkoon virallisesti rinteen puolella, vaikka urheillaankin yli 3 000 metrin korkeudella. Vakuutusyhtiöt eivät taida pitää siitä korkeudesta.

Iltapäivällä, kun aurinko alkoi jo laskea ja kuu näkyä toisella puolella vuoristoa, vei Sionin lahja hiihtävälle maailmalle eli Seba poijjaat pienelle retkelle. Seba on ollut Verbierissä tiskaajana pubilla jo vuonna 1985 (allekirjoittanut oli silloin vuoden ikäinen), joten vanhan vainu on usein pettämätön.

Niin tänäänkin. Ensin nurmikenttätraverset läpi pikkuheidimäisten niittyjen, sitten vähän kivikkoa ja kuruja ja lopulta edessä aukesi hillitön pyydakenttä. Laajalla rinteellä taisi olla muutamat jäljet.

Ei sillä, että flätissä valossa auringon laskiessa olisi mitään enää nähnyt, mutta ahneus voitti varovaisuuden ja aika lujaa mentiin. Kiville ei osunut kertaakaan ja ensimmäistä kertaa elämässäni äänijänteeni laukoivat iloista puuterikiljuntaa.

Pubilla piti tarjota Seballe bisse.