Tänään oli taas yksi niistä illoista.

Kympiksi töihin, pubi on jo täynnä. Eipä muuta kuin iltaunien rippeet pois silmistä ja laseja keräämään.

Otetaan siis oletukseksi, että valomerkkiin eli puoli kahteen asti ilta jatkuu tasaisen ylikiireisenä, eli toisin sanoen sisällä on liikaa ihmisiä ja juhlijat juovat vääriä juomia. (Lasinkerääjän unelma olisivat pelkät isot tuopit, ei mitään muita. Shampanja-, viini-, shotti- ja muut lasit tuovat oman lisänsä duuniin.)

Lisätään siihen päälle muutama jurrinen tapaus, joista yksi muun muassa oksentaa vessaan ja sen jälkee lukitsee oven, eikä päästä ketään siivoamaan oksennusta. Ilmeisesti nautti tuoksuista.

Puhdistusoperaatio vaatii kaksi lasinkerääjää, joten parikymmentä minuuttia baarin kaksi kerrosta pyörivät yhden blokkarin voimin. On mahtavaa olla se yksi.

Eipä sillä, ei tuollaisille jurpoille voi kuin nauraa. Toinen naurunaihe on ylimieliset asiakkaat, jotka luulevat omistavansa vähintään puolet baarista. Heitä on mukava näpäyttää kopauttamalla hellästi olkapäätä 14 laseilla täyteen ladatuilla tuopeille. Kunnioitus sille jolle kunnioitus kuuluu ja niin eteenpäin.

Pubin jälkeen jatkettiin klubille, josta leipurin kautta kotiin. Tapasin kroissanttijonossa muutaman newyorkilaisen. Tulivat juhlapyhiksi Verbieriin, koska Euroopassa on mukavampi ilmapiiri ja rinneravintoloita. Viime vuodenvaihde Aspenissa ei ollut kuulemma mieleinen. Kaiken tämän lisäksi seurue tarjosi vielä iltapalan. Vaikkei lunta juuri olekaan, niin on täällä välillä ihan mukavaa.