Aamulla aurinko paistoi. Jatkoin uniani, ja iltapäivällä olikin jo pilvistä. Helppo päätös jättää hiihtelyt väliin. Nyt ei jotenkin innosta, vaikka eilen olikin hieno päivä. Silti, kun hiekka pyyhkii suksenpohjia, tuntuu hiihtely jotenkin tekohengitykseltä.

Toivottavasti uusi pilvialue tuo lunta. Jonkun sääprofeetan mukaan ilma on vain liian lämmintä siihen. Noh, tulee mitä tulee, ei se stressaamalla nopeudu.


Tällainen sunnuntaisää.

Meillä on pubilla aika paljon uusia työntekijöitä. Pari tapausta on sellaisia, joiden vanhemmat olisivat Sveitsinkin mittapuulla ökyrikkaita. Eihän se rikkaus, mutta jos nuorella neidillä on ollut palvelija ja muuritettu koti, on elämä ollut ehkä vähän eri tavalla suojattua ja valmisteltua kuin vaikkapa keskivertosuomalaisella.

En tiedä johtuuko se tuosta vai mistä, mutta yksi tyttö on kovasti yrittänyt opetella lumilautailua. Hermot meinaavat kavereiden mukaan mennä, koska oppimisnopeus ei ole ollut toivottu. Noh, nyt sitten tapahtui suuri onnettomuus, kun tyttö kaatui rinteessä. Hyvä ettei helikopteria tarvinnut tilata, kun käteen sattui.

Lääkäri sitoi varmaan kuittaillessaan käden tuplasiteisiin. Lääkärissä mukana olleen mukaan käsivarressa oli lihasvamma, eli toisin sanoen se oli vain vähän kolahtanut mäkeen.

Mielenkiintoista huomata, miten liikuntaa harrastamaton suhtautuu "onnettomuuksiin". Kipukynnys ei välttämättä ole kovin korkealla, eikä sitä osaa välttämättä kuunnella. Herkästi mennään hätävarjelun liioitteluun ja kalliille lääkärille/apteekkireissuille.

Mikä lie protestanttinen kärsi kärsi -mentaliteetti meillä suomalaisilla on, mutta töitä vain painettiin entistä kovemmin, kun selästä niksahtivat nikamat solmuun pienen hypyn takia. Kumpi sitten on järkevämpää, hakea herkästi saikkua vai ei, sitä en osaa sanoa.