Paluukuljetus Suomeen lahtee huomenna alkuiltapaivasta. Ensin lento Melbourneen, josta Singaporen ja Wienin kautta Helsinkiin.

Selailin blogimerkintoja ja huomasin, etta kaikenlaista on reilun kahden kuukauden aikana ehtinyt kokea ja nahda. En lahtenyt matkaan suurilla odotuksilla, mutta nyt jalkeenpain ajatellen reissu tarjosi huomattavasti enemman kuin olin edes ajatellut olevan mahdollista.

Ajatukset pitkan valvomisen myota (jos onnistuisi nukkumaan lennolla) ovat hieman solmussa, joten haen rohkaisua tekstiviestista, jonka kirjoitin Adelaidessa kannykan muistiin pari kuukautta sitten, aiheena hiippailu rinkka selassa.

"Prepaid-liittymien metsastysta, paskaisten hostellien vessoja, pelkoa katsoa pankkitilin saldoa, passin merkitys muuttuu hyllyntaytteesta elamaakin tarkeammaksi omaisuudeksi, vessan symboli voi pelastaa paivan, nahda maisema, jota mieli ei voi kasittaa, paikallisia baareja, lauantai-illan huumaa fleecepaita paalla ja shortsit jalassa klubikadulla, muttei rahaa tai halua menna sisaan, aikaa istua puistossa ja jutella tuntemattomien kanssa... Oman kotisangyn pehmeyden arvostamista - kunnes on taas lahdettava."

Eihan tuo mitaan lyriikkaa ole, mutta muistan tuon kirjoitushetken. Olo oli aika vapaa.

Nyt on aika paljon kokemuksia takana. Niista kirjoitan myohemmin. Huomenna on vaihdettava flipflopit taas lenkkareihin ja shortsit pitkiin housuihin. Nyt kun muistan, kiitan taas kerran lukijoita, ystavia ja vihamiehia, jotka ovat blogia seuranneet ja kommentoineet. Toivottavasti huvi- ja hyotysuhde on ollut molemminpuolinen.

Mutta ei kannata huolestua, blogi paivittyy taas, jos kukaan ei paluumatkalla ryosta ja raiskaa. Sita paitsi Sveitsin Verbier odottaa, tyot alkavat 1.12. jatkuen ensi toukokuulle. Sinne seuraavaksi.

Mutta nyt kohti kotia.

260114.jpg
Sellainen rundi.

Riitta, Ciril and Michael - thanks for everything.