Matkalla oleminen on kivaa. Kuten olen joskus todennut, ulkomailla sadekin tuntuu mukavammalta. Mutta silloin, kun aallot jyräävät surffaajan tai nilkka ei kestä kävelyä, tulee ainakin itselläni ensimmäisenä mieleen koti ja kotimaiset asiat. Tietokoneelta pitää kuunnella vähän suomalaista musiikkia ja olla hetki ihan omissa oloissaan. Salmiakkia tai ruisleipää ei juuri tee mieli, mutta ehkä enemmän vaikkapa oikeaa omaa tilaa, joka ei rajoitu selkänojan ja läppärin näytön välille.

Vielä Frasier Islandin hiekkaa.

Toisaalta tuntuu, että juuri matalasuhdanteen aikana tapaa niitä ihmisiä, jotka ovat ehdottomasti hyviä. Eräänä päivänä makasin puolikuolleena hostellin sängyllä, kun siivooja saapui huoneeseen. Hän kysyi, että miksi makaan yhden aikaan iltapäivällä sängyssä. Sanoin, ettei oloni ole aivan huipussaan, koska palaneisiin jalkoihin koskee ja nestehukka on vielä päällä.


Luonnon hurjakurussa oli myös suvantokohtia. Eli Creek Frasier Islandilla.

Hän kysyi saman tien, kesken omien töidensä, että hakisiko hän vettä tai muuta juomista. Vesipullo vierelläni kiitin ja sanoin, että kaikki on ihan ok. Johonkin Bronwee katosi ja saapui hetken kuluttua kasvinlehden kanssa. Kasvi oli aloe veraa, joka siis auttaa palaneeseen ihoon. Uskomatonta ystävällisyyttä itärannikolla, joka tuntuu olevan rakennettu backpackereiden rahojen viemistä varten.