Tein alkukesästä jutun paikallisesta melontamaratonista, jota varten melontaseura järjesti melontakoulun. Puhuin silloin projektin puuhamiehen kanssa, että olisi mielenkiintoista itsekin kokeilla, mutta työvuorot ja koulu eivät ikinä sopineet toisiinsa.

Viime viikolla jamppa laittoi sitten spostia, että nyt olisi viimeinen mahdollisuus tulla kouluun ennen elokuun maratonia - toivoi myös, että osallistuisin maratonilla ainakin 20km puolikkaalle matkalle. Vastasin sitten reteästi, että voisin tulla viimeiseen melontakoulusessioon mukaan kun kerran kutsutaan ja että maratonille nimeni voi laittaa siihen 40 kilometrin kohdalle.

Eipä auttanut tänään muuta kuin lähteä lunastamaan ensimmäistä osaa lupauksesta. Viimeksi olen koskenut melaan ja kajakkiin lukiossa. Aika nopeasti homma muistui mieleen, tosin ilman kunnon pitkän matkan tekniikkaa kädet ovat nyt hieman kipeämmät kuin selkälihakset, mikä on väärä suhde.

Viimeisen lenkin piti olla kevyt 18-kilometrinen rykäisy. Onneksi/Valitettavasti päälle hyökännyt ukkonen esti kuitenkin pidemmän reissun ja meloimme vain vähän yli tunnin pituisen lenkin.

En ole ikinä pelännyt salamaa tai ukonilmaa, mutta nyt alkoi jo jännittää. Parinsadan metrin päässä meistä jysähti nimittäin kunnon valoshow hyvällä äänentoistolla. Vedessä kelluva pieni kajakki ei hirveästi anna suojaa, joten olo oli epävarmahko. Onneksi salamointi lähti toiseen suuntaan kuin me, joten pieni trooppinen sade tuntui lähinnä mukavalta.