Tänään käytiin harrastamassa taas hyötyliikuntaa eli kiipeilyä.

Lappeenrannan on vallannut lämpöaalto, mittarissa oli alkuillasta vajaat 30 astetta. Aight.

Tietysti lämpötilaa silmällä pitäen olin valmistautunut kalliovuorten valloitukseen shortseissa ja t-paidassa. Hipsimme kallioille, jotka ovat keskellä ryteikköä ja tiheää metsää - pari naarmua jaloissa tarkoittaa vaan että on karski jätkä.

Sitten ilmojen perkeleet paikallistivat meidät. Kaveri vetää hihitellen pitkähihaista paitaa päälle, ite tanssin sadetanssia ja ties mitä mamboa että ei sattuisi niin paljon, mutta kesän ensimmäinen hyttyshyökkäys tuntuu aina niiin pahalle. Muistin taas, miksi olen ehdottomasti kuitenkin talvi-ihminen. Ei paljon helikopterin kokoisia moskiittoja näy kulmilla.

Parin lämmittelyn jälkeen luovutin ja luikin autolle ja kämpiltä hakemaan pitkää vaatetta. Psyyke oli jo lähellä murtumista.

Mutta. Kiipeilyhän oli mahdottoman hauskaa. Ei tarvinnut pohtia arjen ongelmia tai sitä, että edellisestä palkkapäivästä on puolitoista kuukautta ja seuraavaan kaksi viikkoa, tai sitä että kohta on juhannus ja elämä suuntaa kohti syksyä. Ei, tärkeintä oli miettiä saisiko yhden nivelen hyllyltä otteen vai ei, ja kestääkö kenkä sileällä kalliolla.

Henkilökohtaisesti parasta koko reissussa oli se, että jalat kestivät ensimmäistä kertaa useamman nousun ilman infernaalista kipua. Hyvä kesä tiedossa.