Tiistaina lähdimme vaellukselle Verbieristä Zermattiin. Auto-junayhdistelmällä sama matka taittuisi muutamaan tuntiin. Hiihtäen ylä-, ala- ja sivumäkeen noin 55 kilometriä ja yli 3 500 vertikaalimetriä taittuisi neljään päivään.

Haute Route eli yläreitti on ensimmäisen kerran vaellettu jo 1850-luvulla. Mitään uutta emme siis lähteneet keksimään. Oikea reitti menee oikeastaan Chamonixista Zermattiin, mutta työläisillä ei ole aikaa eikä intoa hihhuloida seitsemää päivää vuorilla, joten valitsimme hieman lyhyemmän reitin.

Yleensä opasvetoiset ryhmät kulkevat haute routen cabanelta eli majatalolta toiselle. Koska halusimme hieman yksilöllisemmän reitin (ja koska useimmat cabanet olivat täynnä) olimme puolihoitomajatalossa yhden yön ja autio"tuvilla" kaksi yötä.

Tiistaina vaelsimme Verbieristä Pantalon Blancille. Päivän aikana skinnausta tuli vajaat viisi tuntia ja vertikaalia nousua 850 metriä, laskua 330 metriä.

15 hengen Sveitsin Alppikerhon ylläpitämä maja Pantalon Blancilla 3080 metrin korkeudella.

Yli kolmessa tonnissa läpsyttely ottaa voimille, joten ensimmäinen päivä oli hyvä ottaa kevyesti. Päivän aikana takaraivoa nakuttanut päänsärky katosi yöllä, joten toinen päivä oli mukava aloittaa auringonpaisteessa, vaikka illalla näkyvyys oli pahimmillaan pari metriä.


Toisen päivän alku. Etummaisena Hannu, seuraavana Tero.

Haute route ei sinällään ole mikään laskureitti, vaikka alamäkeenkin mennään. Toisena päivänä reittivalinnan ansiosta löysimme muutaman hyvän pyydakäännöksen, mutta iso reppu selässä ei laskuasentoa välttämättä saanut aivan optimaaliseksi.

Toisena päivänä skinnailimme kohtuullisen rasittavaa siksak-skinilatua 550 metriä, alaspäin lojottelimme 820 metriä. Matkalla olimme vaatimattomat kolme tuntia ja kolme varttia.

Päiväksi ehdimme Cabanes des Dixille, puolihoitomajatalolle. Olimme perillä jo ennen yhtä, ja henkinen valmistautuminen kolmanteen, reissun vaativimpaan päivään alkoi heti, kunhan sain 35 kertoimen suojavoiteesta huolimatta kärähtäneet huulet ja otsan varjoon.


Dixillä eteisessä riitti valikoimaa.

Vuoristovaellus on terveellistä puuhaa. Iltaisin mennään nukkumaan puoli yhdeksän aikaan ja aamulla herätään viiden jälkeen. Ohut ilma vie päivällä puhdin, joten illalla tuntuu aivan luonnolliselta simahtaa samaan aikaan kuin aikanaan ala-asteikäisenä. Toisaalta aamut ovat mielettömän hienoja, kun kuu vielä valaisee alkuskinnausta vaihtuen muutamassa tunnissa hohkaavaan kuumuuteen auringon noustessa.

Kolmas aamu oli yksi elämäni hienoimmista hetkistä.
Hyvin nukutun yön jälkeen heräsimme kello 5.10, samaan aikaan kun kaverit Verbierissä lähtivät Beach Partyjen jatkoilta kohti kotejaan. Aamupala oli tarjolla 5.30, sukset laitoimme jalkaan heti kuuden paikkeilla. Ei muuta kuin läpsyttelemään kohti Pigne d´Arollaa, reissun korkeinta kohtaa.


Cabane des Dix, 2 920metriä, muut syövät vielä aamupalaa.

Akklimatisaatio eli kehon ja elimistön tottuminen vähähappiseen ilmaan oli parin ensimmäisen päivän myötä onnistunut hyvin, joten ensimmäinen rykäisy, 550 metriä vertikaalia meni serakkeja, isoja jääpatsaita sekä jättimäisiä railoja ihmetellessä.

Aamupäivästä, kavereiden Verbierissä pohtiessa korjaavan ja nukkumisen jatkamisen välillä, olimme reissun huippupaikoilla Pigne d`Arollan topissa, 3 790 metrin korkeudella.
 
Topista lähti lasku kohti kaukana siintävää Zermattia ja seuraavaa autiotupaa kohti. 700 metriä vertikaalia kenttää alaspäin, tosin lumi ei ollut mitenkään erikoista.

Iltapäivällä rykäisimme vielä viitisen sataa metriä ylöspäin sekä muutamia kenttiä alas, joten päivän saldoksi saatiin lopulta liikkeelläoloa vajaat kahdeksan tuntia, nousua 1 480 metriä ja laskua 1 310 metriä.


Vaikka sää oli pääosin pelkkää aurinkoa, näimme myös pilviä. Keskellä kuvaa jonkin vuoren toppi.

Neljännen päivän piti olla mukava ja kevyt nousujen suhteen, hieman reilu 500 metriä. Saimme lopulta kiivetä jalan, skineillä ja muutaman kerran naamalleen skinin karatessa alta lähes ryömien 815 metriä. Tänään suhde oli kuitenkin kohdallaan, kun laskua tuli 1 920 metriä - ei tosin aivan yhtenäistä.


Alhaalta vasemmalta Tero 1,78m, Hannu 1,75m ja Matterhorn n. 4 500 m.

Perjantaina alkuiltapäivästä Zermattissa fiilis oli jo kohdillaan. Reissu oli erittäin hieno kokemus. Sopivasti hikeä, rusketusta, hiertymiä ja hengästyttäviä maisemia - eikä viimeinen johtunut pelkästään ohuesta ilmanalasta.


Ikijäätä, tosin nykyisellä ilmastonmuutosvauhdilla ikuinen murenee pala palalta, tai oikeastaan tonni tonnilta.

Uusien kokemuksia reissulla kertyi roppakaupalla.
Enpä ollut aiemmin nukkunut yli 3 000 metrissä, polttanut alahuulta niin, ettei ruokaa voi syödä, vaeltanut 55 kilometriä kisamonot jalassa, käynyt 3 790 metrissä, nähnyt jättimäisiä serakkeja, herännyt niin aikaisin, ettei edes vuoren silhuetti näy, tuntenut kunnon alppivinkkaa mökin ovella aamuyöllä jäätikön reunalla seisten, nähnyt ikijään reunaa, syönyt pahanmakuista valkosipulipastaa kun majan toinen seurue vetää punaviiniä ja sisäfilettä uunissa lämmitetyiltä lautasilta (prkleen sveitsinranskalaiset päivämatkalaiset), kokenut pitkiä katseita löysähköjen hiihtohousujen takia (useimmat keskieurooppalaiset alppinistit skinnailevat trikoissa), katsonut vieressä olevaa vuorta niin pitkään että käsitys sen koosta katoaa ja alkaa pyörryttää tai käynyt sveitsiläisessä Mäkkärissä ja kuunnellut vessassa käsiä pestessäni The Rasmuksen In The Shadowsia.


Kohti Pigne d`Arollaa.

Kiinnostaako skineillä läpsyttely? Elämysmatkat.com järjestää Haute Route -vaelluksia.

Copyright: kuvat & teksti Arttu Muukkonen, käyttö ilman lupaa kiellettyä.