Lämpöä parikymppiä, jengi ottaa iisisti ja limonadikin maksaa enemmän kuin viina. Siinä Chamonixin turistipäivä lyhykäisyydessään.

62008.jpg
Idyllisen alppikaupungin majoitustunnelmaa...

Kelit olivat tänään tosiaan mielettömät. Ranskan puolelta alkuillasta Martignyyn saapuessamme kylässä oli roudattu kahviloiden pöydät kadulle ja meininki oli Välimerta parhaimmillaan, tosin edessä huokuvat valkoiset vuoret veivät vähän fiilikset lähemmäs talvea.

62010.jpg
Edessä Nixin keskusaukio, taustalla Mont Blanc, Etelä-Euroopan korkein vuori.

Junamatka Nixistä Sveitsin puolelle oli jännittävä. Juna oli kuin Helsingin peruslähijuna, jolla jurrutimme rajalle asti. Passit valmiina ja junaliput kädessä odottelimme että jotain tapahtuisi, mutta kun rajakaupunki vaikutti aavekylältä, hyppäsimme Sveitsiin vievään junaan. Penkit olivat pehmeitä ja käsinojallisia, kuulutukset tulivat ranskaksi, saksaksi ja englanniksi eikä juna tuntunut toisin kuin Ranskan puolella suistuvan aivan joka mutkassa raiteiltaan.

62009.jpg
Sveitsissä junaradat tarjoavat muun hyvän lisäksi paremmat maisematkin.

Kukaan ei ikinä tarkistanut lippujamme. Liekö kukaan niitä junia kuljettanutkaan. Nyt taas odotellaan dumppia, taivas meni iltaa myöten sinkkiin.