Hiihtolehdissä kirjoitetaan aina juttuja lumisateiden jälkeisistä hiihtopäivistä, kun valokuvaajat, hiihtäjät ja muut rinneurheilijat lähtevät mäkeen. Kuvituksena käytetään mielettömiä kuvia pöllyävästä lumesta, jota vain riittää ja riittää.

Tänään olivat fiilikset vähän samanlaiset kuin noissa hehkutusartikkeleissa. Kävin aamuyöstä heittämässä pitkän viikonlopun paikalle olleen kaverini Geneven lentokentälle, ja takaisinpäin ajellessa katselin koko ajan paremmaksi muuttuvaa säätä - aurinko näkyi ensimmäistä kertaa pitkään aikaan. Lopulta olin kymmentä vaille yhdeksän takaisin Verbierissä - nopeasti laskukamat päälle ja mäkeen.

Auringon pilkahdusten myötä avattiin hissi 2700 metriin Attelakselle. Pääsimme ensimmäisten joukossa ylös vuorelle, joten täpinä hississä oli kova. Mihin suuntaan mennään, missä on varmasti hyvää, mihin saadaan vielä omat jäljet, eihän tässä hississä kenellekään ole reppua tai muita kamoja... Hissin ovien auettua hillittyä puolijuoksua rinteeseen, sukset kiinni, puolitosissaan "puuteripäivinä ei ole kavereita" ja menoksi. Omaa linjaa puhtaaseen kenttään, neljä sanaa riittänevät kuvaamaan fiiliksiä.

Kuvia ei ehditty päivän aikana liikaa ottaa, valitan ainoan onnistuneemman kuvan heikkoa tasoa. Kuvassa lumi ei pöllyä niin kuin se oikeasti teki, mutta ei se haittaa. Täällä oli kivaa, uutta lunta oli paikoitellen kevyesti yli puoli metriä.

Niille, jotka ovat käyneet Verbierissä, päivän laskulista kertonee jotain: Attelas kaksi kertaa, Vallonin oikean puolen metsät, kaksi kertaa Marlenaz, kaksi kertaa Muumimetsä, Col de Minesin alapuoliset metsät.

Päivästä jäi hyvä fiilis, kun otimme yhden kaverin kaverin kanssa vielä hissin ylös kello 16.45. Ylhäällä täysi sinkki, alempana metsässä vielä omaa linjaa aivan mielettömän hyvässä lumessa. Kello viiden face shotit, miksei. Kun pääsimme pubille, oli mäessä vietetty täysi toimistopäivä. Ihan jees.

Eipä kaikki tietenkään mennyt Verbierissä täydellisesti. Vallonista tuli iso vyöry alas, jossa loukkaantui hiihtomaikka, joka oli hiihtämässä offaria kahden asiakkaansa kanssa ilman asianmukaisia varusteita. Maikka jäi itse vyöryyn, valitettavasti tuloksena murtunut jalka ja leukaluu.

Tänään oli liikenteessä paljon myös vuoristo-oppaita, eli periaatteessa kaikista kovimpia jätkiä näillä mestoilla. En ymmärrä, miksi monet heistä eivät käyttäneet kypärää laskiessaan. Opashan laskee aina ensimmäisenä - jos hän loukkaa itsensä, vaikkapa lyö päänsä kiveen, mitä tavallinen oppaan palkannut matkaaja osaa siinä tilanteessa tehdä. Kyllähän oppaan pitäisi turvata aina oma toimintakykynsä.

Ai niin, täällä sataa taas lunta. Aivan mahdotonta.