Lunta tuiskuttaa niin, ettei eteen näe edes sumuvaloilla. Alla ei ole todellakaan nastarenkaita, eihän sellaisilla saa Saksassa ajella.

Ylämäkiä, alamäkiä, valehtelematta tuhansia rekkoja, muutama vasemmalta ohi ajava mersu, joilla nopeutta noin 180km/h.

Siinäpä lyhyesti ajo Saksan läpi, eli tarkemmin ottaen Rostock - Hampuri - Frankfurt - Stuttgart sekä Singen. Toivottavasti ei tarvitse enää toista kertaa luistella loskaisilla autobahneilla.

Sveitsissä kaikki oli helpompaa. Rajalla vartija katsoi passit ja kysyi määränpäätämme. Lava-auton pullottava pressu ei kiinnostanut sen enempää. Kun Verbier lähestyi, alkoivat vuoret kasvaa samaa tahtia. Viimeiset 8 kilometriä olivat perinteistä alppiserpentiiniä paikallisine ohittelijoineen. Lähelt piti -tilanne sai taas aivan uudet mittasuhteet.

Kämppä oli positiivinen yllätys. Vajaa 15 neliötä, riittävästi kaappitilaa, oma lavuaarisysteemi, maisemat ikkunasta suoraan vuorille (kuva tulee myöhemmin, se on varma) ja päähissiasema 50 m päässä. Naapurikämppien asukkaissakaan ei ole valittamista.

Täälläkin kausi alkaa oikeastaan vasta joulukuun puolivälin jälkeen. On mukava seurata tilannetta nyt, kun kylä vasta heräilee taas uuteen kauteen. Kylä on kohtuullisen autio ja kaupat vasta availevat oviaan.

En ole pariin viime yöhön nukkunut juuri ollenkaan. Energiajuomien vaikutus, joita vältän kuin ruttoa, alkaa ilmeisesti loppua. Eilisiltana kahdeksasta aamuviiteen ne pelittivät kyllä oikein hyvin...