Kirjoittaja
Viisi talvea hiihtohommia takana. Verbier, Gulmarg, Chamonix, Utah. arttu.muukkonen(at)uta.fi
Arkisto
2011
2010
2009
2008
2007
2006
2005
06.04.2009 - 22:28
Sveitsiin on tullut kevät. Kävimme tuossa päivänä eräänä Genevessä viemässä erään hiihtosankarin lentokentälle. Lämmintä oli, parikymmentä astetta lämpöä.
Le Chablessa, Verbierin alapuolella sijaitseva kylä oli kerännyt 780 metrin korkeudestaan huolimatta myös reilut 15 celsiusastetta. Onhan tämä mukavaa.
Muutenkin on ollut mukavaa. Suurin osa laskuleffan pätkistä on kuvattu, joten olemme puuhastelleet kaikenlaista muuta. Uutta luntakaan ei ole näkynyt, eikä sillä niin väliksi. Onhan tässä jo hiihdelty.
Antti hyppää, mie kuvasin. Kuten kuvasta näkyy.
Löysimme kivan paikan, mutta pieniä puutteita oli havaittavissa. A) valo ja b) lumi ja c) pieni lippa, josta ottaa enemmän ilmaa.
Tästä tuli kiva, kun Ossi lähti seikkailemaan kivierämaahan.
16.03.2009 - 14:23
Olen keskittynyt viime aikoina videokuvaamiseen, koska ensi syksynä olisi tarkoitus julkaista jonkinlainen leffa suomalaisista vapaalaskijoista, tai lähinnä heidän laskuistaan.
Toisaalta valo on ollut Verbierissä vähän erikoinen: auringon edessä on ollut monena päivänä suht paksua hahtuvaa, joka tekee valosta keltaisehkon sijaan jotenkin likaisen harmaan, sävyt katoavat. Joten videokuvaaminen on sopinut minulle ihan hyvin.
Marko oikeassa alanurkassa @ south side of mont fort
Antti loikkaa isosti ja jatkaa matkaa kuin mistään ei olisi hypännytkään.
Mikko telluilee tyylillä.
Verbierissä on ollut kaikin puolin mukavaa, mitä nyt vähän flunssat ja muut sellaiset ovat välillä häirinneet menoa. Olemme katselleet ja testailleet vähän uusiakin laskupaikkoja, se on virkistävää. Lisäksi ulkona tulee käytyä ihan eri tavalla kuin Suomessa, kämpillämme kun ei ole nettiä, eikä täältä kuukaudeksi sellaista saa mistään tilattua. Tullut käytyä sitten baareissa, joissa on langaton.
Tällä viikolla suuntaamme Andermattiin kuvailemaan ja katselemaan menoa. En ole siellä aiemmin käynyt, mukava nähdä uusia mestoja. Tosin viikonloppuna kävin Courmayeurissa ensimmäistä kertaa aurinkoisella säällä - oli hauska nähdä toppihissi ja Mont Blanc Monte Bianco-puolelta. Courmayeur on siis Blancin toisella puolella Italiassa sijaitseva pikkukeskus, jossa kävimme viime kaudella aika paljon laskemassa lumisateella metsälinjoja.
Viikonloppuna järjestetään täällä taas Verbier Extreme. Kisaseinä Bec de Rossesin nousureitillä on päivystänyt vartija teltassaan jo ainakin viikon ajan. Lumitilanne seinällä näyttää aika heikolta, mutta ehkä se näyttää laskijoiden mielestä ihan hyvältä.
Pojat tsekkailevat mahdollisuuksia. Mofon topissa on nykyään ravintola ja terassiosiota on laajennettu. Vaikuttaisi olevan hyvä bisnes, jengiä riittää.
Newschoolerit työn touhussa.
Pojat nautiskelevat @ col de la chaux
Mont Rogneaux näyttää varsin lasketeltavalta.
13.03.2009 - 22:54
On lasketeltu aurinkoista metsapuuteria, kuvattu paljon videota, kayty Chamonixissa, kayty uusissa laskupaikoissa, venattu junaa tunnin verran, mietiskelty linjoja ja heratty toisinaan tuskallisen aikaisin.
Lunta on paljon, kuten olen aiemminkin todennut. Mutta vaikka kevat alkaa olla jo pitkalla, se lumi pollyaa ihan mukavasti.
06.03.2009 - 14:25
Verbier yllätti ensin negatiivisesti, sitten positiivisesti. Lunta on enemmän kuin muistan ikinä täällä nähneeni, tosin lämmöt olivat käyneet vuorilla ja lumi oli mennyt betoniksi. Onneksi parin päivän kärvistelyn jälkeen sitä alkoi taas pudotella. Ja sitten lunta onkin tullut aika paljon, aika keveänä. Ainakin enemmän kuin Chamonixiin, jos ei muuta.
Pääsin testaamaan rockeri-suksia, aivan luksusvehkeet. Ne ovat siis molemmista päistä nostetut sukset: lumeen uppoamisen sijaan ne nousevat pinnalle. Vähän kuin keinutuolin jalakset, mutta paremmilla laskuominaisuuksilla.
Pääsin myös testaamaan uutta laskureittiä, mahtavuutta kertakaikkiaan.
Ja vielä, pääsin myös testaamaan Verbier-flunssaa, jolta olen tähän mennessä pääosin välttynyt. Mutta paranemaan päin jo.
Muistakaa käydä katsomassa Vapaalasku.comin uudet jutut, löytyvät heti etusivulta. Uudessa Skimbaajassakin pitäisi olla pari juttua ja jopa kuvia galleriassa, uusi virstanpylväs saavutettu.
Lumiset katot maaliskuussa. Kaunista.
Hississä ja flätissä valossa tuli jollekin vähän paha olo...
1200 vertikaalimetriä puuteria, 100m sohjoa. Pellolta junalle.
Sembrancherin juna-aseman baari taitaa olla seuraavat pari viikkoa lomalla, sillä 25 suomalaista after skin viettäjää jeesasi varmasti budjettitavoitetta roimasti. Ja kun juna tuli, ei baari ole koskaan tyhjentynyt yhtä nopeasti.
29.11.2007 - 01:52
Arkistoja katsellessani löytyi taas pari hassua fiilistelykuvaa. Viimeisen parin kauden aikana tähän aikaan olen ollut jo reissun päällä kohti Alppeja. Mieluummin sitä nytkin olisi kyllä keskellä Saksan moottoritietä kuin täällä. Noh, vaihtelu virkistää ja silleen.
Kuvaajana kaikissa Miku.
Matkalla muistaakseni jonnekin col de minesin yläpuolelta. Alkavat paikannimetkin unohtua. Sen kuitenkin muistan, että oli aika chilliä.
Varovasti Phantomilla. Laskiessa parasta on se fiilis, kun keskittyy täysillä liikkumiseen, tuntee lumen varpaissa, yrittää parhaansa mukaan kontrolloida suksia...
Lago di Tsiniiva perinteiseltä sight seeing -paikalta. Olihan se, kaunista.
Kuvaajana kaikissa Miku.
Matkalla muistaakseni jonnekin col de minesin yläpuolelta. Alkavat paikannimetkin unohtua. Sen kuitenkin muistan, että oli aika chilliä.
Varovasti Phantomilla. Laskiessa parasta on se fiilis, kun keskittyy täysillä liikkumiseen, tuntee lumen varpaissa, yrittää parhaansa mukaan kontrolloida suksia...
Lago di Tsiniiva perinteiseltä sight seeing -paikalta. Olihan se, kaunista.
16.11.2007 - 22:26
Kaveri on jo Verbierissä duunissa. Tuttuakin tutummalla tiellä Pubille näytti päivä pari sitten tältä:
On sitä lunta näköjään satanut. Kuva Dave Langley.
On sitä lunta näköjään satanut. Kuva Dave Langley.
02.07.2007 - 16:41
Viikonloppuna eräs kausilainen järjesti omakotitalorakennustyömaallaan talkoohenkisen Verbiersimulaattorin.
Pariin päivään kuului hengailua, oleskelua, grillin äärellä istumista, frisbeetä, trampoliinia, lonkkaritreeniä ja uusien reissujen suunnittelua. Riittävästi myös limpparia ja lihaa ja loimulohta ja ties vaikka mitä. Kuvausvälineistö hajosi sirpaleiksi, eli edessä lienee oikeasti jonkinlaisen kamerajärjestelmän hankkiminen.
Reissun paras läppä oli perjantai-iltainen kommentti eräälle seurueemme jäsenelle Kouvolan tsägätsägä-baarin edessä. Sankarimme käveli kohti taksispottia ja hymyili ihan vain muuten vain. Vastaantulevan naishenkilön kommentti oli puhdasta terästä: "Vittuako siinä virnuilet?". Kouvola rokkaa. Eivät selvästi ole tottuneet pitkätukkiin.
Pariin päivään kuului hengailua, oleskelua, grillin äärellä istumista, frisbeetä, trampoliinia, lonkkaritreeniä ja uusien reissujen suunnittelua. Riittävästi myös limpparia ja lihaa ja loimulohta ja ties vaikka mitä. Kuvausvälineistö hajosi sirpaleiksi, eli edessä lienee oikeasti jonkinlaisen kamerajärjestelmän hankkiminen.
Reissun paras läppä oli perjantai-iltainen kommentti eräälle seurueemme jäsenelle Kouvolan tsägätsägä-baarin edessä. Sankarimme käveli kohti taksispottia ja hymyili ihan vain muuten vain. Vastaantulevan naishenkilön kommentti oli puhdasta terästä: "Vittuako siinä virnuilet?". Kouvola rokkaa. Eivät selvästi ole tottuneet pitkätukkiin.
03.05.2007 - 14:30
Aika monessa henkilökuntapäivässä olen ollut mukana, mutta ihan tällaista ei ole aiemmin tullut vastaan.
Aamulla herätys 3.30. Lähtö Staff day outiin eli perinteiseen kauden jälkeiseen virkistyspäivään. Yleensä pomot ovat vieneet henkilökunnan ajelemaan mönkijöillä tai splättäämään, mutta nyt ounasteltavissa oli jotakin muuta, koska lähtö oli noin aikaisin ja mukaan piti pakata passit. Kohdetta ei siis kerrottu etukäteen.
Neljältä kaksi bussia lähti keskusparkkikselta alas kohti laaksoa. Ensimmäisenä tulee risteys, josta pääsee solan kautta Italiaan. Huokaus, ei käännytty sinne.
Seuraavaksi Martignyn kohdalta pääsee vuorten kautta Ranskaan. Ja matka jatkuu taas suoraan. Ehkä Saksa? Itävalta? Uni tulee ja bussissa on taas eloa, kun Geneven lentokentän valot herättelevät kuuden aikaan.
Lentoja lähtee ties mihin, mutta lopulta lähdemme kävelemään kohti erillistä check-iniä.
Arttu vuodelta 98 ja boardin pass Nizzaan! Vähän lentokenttävirkailijat jo naureskelevat tuolle.
Toki Easyjetillä lentää halvalla, mutta ei meistä kukaan vakavissaan veikannut lentomatkaa. Lento meni nopeasti ja Nizzassa odotti puolipilvinen keli ja aamulla jo 15 graadia lämpöä.
Minulta oli kysytty etukäteen, että voinko ajaa päivän aikana minibussia, koska olen ajanut kauden ajan lentokenttäkuljetuksia. Veikkasin siis, että emme jää välttämättä Nizzaan. Lähdimme hakemaan vuokra-autoja, mutta taaskaan ei kerrottu, että mihin menemme. Seuraat vaan muita. Ok.
Kaikkia ei Etelä-Ranskan maisemat jaksaneet kiinnostaa. Toisilla oli vauhti päällä heti aamusta. Tai noh, edellisistä päivistä...
Tienviitat alkavat lopulta viedä meitä St Tropeziin. Muuta en tiedä kaupungista kuin että siellä on joku tv-sarja ja paljon rantaa. Ja osa Ranskan Rivieraa.
Kyläseikkailun jälkeen ajamme rannalle, jossa odottaa aika kalliin näköinen rafla. Aamiaista syödessämme vihdoin paljastuu, että mitä täällä ollaan tekemässä. Wake boardingia, vesijeteillä ajoa, vesihiihtoa, donitsikyytiä, rantabaarissa piikki auki, iso ranta vieressä ja aikaa niin paljon, että kaikkea saa tehdä niin paljon kuin huvittaa.
Puuhapäivän puitteet.
En ole ikinä ajanut vesijetillä, joten heti sinne. Ihan hullu laji, ei voi muuta sanoa. En uskaltanut pitää koko aikaa kaasua edes pohjassa, koska vehje menee aika lujaa vaikka meillä oli kaksi päällä. Ja aalloista saa aika makeita hyppyjä. Adrenaliinilaji, ainakin ensikertalaisilla. Jälkeenpäin vähän mietitytti, että meiltä ei kyselty mitään sairauksista tai ei tarvinnut kirjoittaa mitään vastuuvapautuslappusia. Pieni totuttelu ja hanaa vaan.
En ollut aiemmin kokeillut wake boardingiakaan, joten sitä myös. Mahtava laji, varsinkin kun koko ajan mentiin äärirajoilla taitojen ja aallokon vuoksi. Parhaimmillaan fiilis oli samanlainen kuin surffatessa.
Enää en ihmettele korisjoukkueiden ja vastaavien kauden jälkeisiä bileitä, joissa pelaajia häviää ja bileet jatkuvat viikkoja. Kyllä tällainen kauden päättäjäispäivä, jossa oli aivan mielettömän hyvä meininki ja tunnelma, tekee hyvää ja pyyhkii hetkittäisen työn aiheuttaman harmituksen pois hyvin tehokkaasti. Totaalista rentoutumista. Oli mukavaa viettää aikaa duunikavereiden kanssa, joista suurinta osaa ei välttämättä tapaa enää.
Tyylikästä retroa lentokentällä. Blondi sveitsiläinen on jo tarpeeksi hyvä läppä. Kuva mainostaa sveitsiläistä levitettä leivän päälle.
Lounaalle ajelimme toiselle rannalle puolen tunnin päähän. Ruokalista näytti hyvältä ja kalliilta, mutta lounaasta tuli aikamoinen reissun antikliimaksi. Makkara ja perunamuussi, salaatti pääruoan jälkeen ja jälkiruoaksi kauan seisoneita suklaamousseita tai vastaavia... Taso ei ihan vastannut päivän muuta tarjontaa, mutta mahat täyttyivät ja roseviini tyynnytti keittiöpuolen duunaritkin.
Illalla kiertelimme St Tropezin satamaa. Aikamoisia risteilijöitä. Illalla ajelimme takaisin Nizzaan. Sain kokeilla legendaarista ranskalaista liikennettä muutaman vuoden tarpeiksi. Joustavuutta ei löydy samalla tavalla kuin Suomesta. Paras läppä oli, ku matelimme ulos jostakin rantakaupungista ja ajoin keskellä oma kaistaa välillä katsoen vasemmasta laidasta, että missä edellä menevät Pubin vuokra-autot menevät. Yhtäkkiä takaa kuuluu tööttäys, skootterijamppa ajaa ohi ja näyttää keskisormea. Ei muuta kuin ikkuna auki, kaksi sormea perään ja repeäminen muiden autossa istujien kanssa (ei ollut ranskiksia kyydissä). Ilmeisesti blokkasin kaverin reitin...
Illalla lensimme vielä takaisin Geneveen ja saavuimme yöksi Verbieriin. Hymyilytti.
Aamulla herätys 3.30. Lähtö Staff day outiin eli perinteiseen kauden jälkeiseen virkistyspäivään. Yleensä pomot ovat vieneet henkilökunnan ajelemaan mönkijöillä tai splättäämään, mutta nyt ounasteltavissa oli jotakin muuta, koska lähtö oli noin aikaisin ja mukaan piti pakata passit. Kohdetta ei siis kerrottu etukäteen.
Neljältä kaksi bussia lähti keskusparkkikselta alas kohti laaksoa. Ensimmäisenä tulee risteys, josta pääsee solan kautta Italiaan. Huokaus, ei käännytty sinne.
Seuraavaksi Martignyn kohdalta pääsee vuorten kautta Ranskaan. Ja matka jatkuu taas suoraan. Ehkä Saksa? Itävalta? Uni tulee ja bussissa on taas eloa, kun Geneven lentokentän valot herättelevät kuuden aikaan.
Lentoja lähtee ties mihin, mutta lopulta lähdemme kävelemään kohti erillistä check-iniä.
Arttu vuodelta 98 ja boardin pass Nizzaan! Vähän lentokenttävirkailijat jo naureskelevat tuolle.
Toki Easyjetillä lentää halvalla, mutta ei meistä kukaan vakavissaan veikannut lentomatkaa. Lento meni nopeasti ja Nizzassa odotti puolipilvinen keli ja aamulla jo 15 graadia lämpöä.
Minulta oli kysytty etukäteen, että voinko ajaa päivän aikana minibussia, koska olen ajanut kauden ajan lentokenttäkuljetuksia. Veikkasin siis, että emme jää välttämättä Nizzaan. Lähdimme hakemaan vuokra-autoja, mutta taaskaan ei kerrottu, että mihin menemme. Seuraat vaan muita. Ok.
Kaikkia ei Etelä-Ranskan maisemat jaksaneet kiinnostaa. Toisilla oli vauhti päällä heti aamusta. Tai noh, edellisistä päivistä...
Tienviitat alkavat lopulta viedä meitä St Tropeziin. Muuta en tiedä kaupungista kuin että siellä on joku tv-sarja ja paljon rantaa. Ja osa Ranskan Rivieraa.
Kyläseikkailun jälkeen ajamme rannalle, jossa odottaa aika kalliin näköinen rafla. Aamiaista syödessämme vihdoin paljastuu, että mitä täällä ollaan tekemässä. Wake boardingia, vesijeteillä ajoa, vesihiihtoa, donitsikyytiä, rantabaarissa piikki auki, iso ranta vieressä ja aikaa niin paljon, että kaikkea saa tehdä niin paljon kuin huvittaa.
Puuhapäivän puitteet.
En ole ikinä ajanut vesijetillä, joten heti sinne. Ihan hullu laji, ei voi muuta sanoa. En uskaltanut pitää koko aikaa kaasua edes pohjassa, koska vehje menee aika lujaa vaikka meillä oli kaksi päällä. Ja aalloista saa aika makeita hyppyjä. Adrenaliinilaji, ainakin ensikertalaisilla. Jälkeenpäin vähän mietitytti, että meiltä ei kyselty mitään sairauksista tai ei tarvinnut kirjoittaa mitään vastuuvapautuslappusia. Pieni totuttelu ja hanaa vaan.
En ollut aiemmin kokeillut wake boardingiakaan, joten sitä myös. Mahtava laji, varsinkin kun koko ajan mentiin äärirajoilla taitojen ja aallokon vuoksi. Parhaimmillaan fiilis oli samanlainen kuin surffatessa.
Enää en ihmettele korisjoukkueiden ja vastaavien kauden jälkeisiä bileitä, joissa pelaajia häviää ja bileet jatkuvat viikkoja. Kyllä tällainen kauden päättäjäispäivä, jossa oli aivan mielettömän hyvä meininki ja tunnelma, tekee hyvää ja pyyhkii hetkittäisen työn aiheuttaman harmituksen pois hyvin tehokkaasti. Totaalista rentoutumista. Oli mukavaa viettää aikaa duunikavereiden kanssa, joista suurinta osaa ei välttämättä tapaa enää.
Tyylikästä retroa lentokentällä. Blondi sveitsiläinen on jo tarpeeksi hyvä läppä. Kuva mainostaa sveitsiläistä levitettä leivän päälle.
Lounaalle ajelimme toiselle rannalle puolen tunnin päähän. Ruokalista näytti hyvältä ja kalliilta, mutta lounaasta tuli aikamoinen reissun antikliimaksi. Makkara ja perunamuussi, salaatti pääruoan jälkeen ja jälkiruoaksi kauan seisoneita suklaamousseita tai vastaavia... Taso ei ihan vastannut päivän muuta tarjontaa, mutta mahat täyttyivät ja roseviini tyynnytti keittiöpuolen duunaritkin.
Illalla kiertelimme St Tropezin satamaa. Aikamoisia risteilijöitä. Illalla ajelimme takaisin Nizzaan. Sain kokeilla legendaarista ranskalaista liikennettä muutaman vuoden tarpeiksi. Joustavuutta ei löydy samalla tavalla kuin Suomesta. Paras läppä oli, ku matelimme ulos jostakin rantakaupungista ja ajoin keskellä oma kaistaa välillä katsoen vasemmasta laidasta, että missä edellä menevät Pubin vuokra-autot menevät. Yhtäkkiä takaa kuuluu tööttäys, skootterijamppa ajaa ohi ja näyttää keskisormea. Ei muuta kuin ikkuna auki, kaksi sormea perään ja repeäminen muiden autossa istujien kanssa (ei ollut ranskiksia kyydissä). Ilmeisesti blokkasin kaverin reitin...
Illalla lensimme vielä takaisin Geneveen ja saavuimme yöksi Verbieriin. Hymyilytti.
30.04.2007 - 16:43
Täällä +20 ja puolipilvistä. Varusteena shortsit ja t-paita. Viime vuonna haalari, fleece ja vuorillinen kuoritakki.
Sveitsissä vappua ei vietetä ainakaan samalla tyylillä kuin Lappeenrannassa, mutta illalla on luvassa ihan riittävästi vauhtia ilman sitäkin. Tänään ollaan nimittäin tällä kaudella viimeistä iltaa auki. Motivaatio on viiden kuukauden työnteon jälkeen tietenkin loistava.
Kivaa vappua!
Sveitsissä vappua ei vietetä ainakaan samalla tyylillä kuin Lappeenrannassa, mutta illalla on luvassa ihan riittävästi vauhtia ilman sitäkin. Tänään ollaan nimittäin tällä kaudella viimeistä iltaa auki. Motivaatio on viiden kuukauden työnteon jälkeen tietenkin loistava.
Kivaa vappua!
29.04.2007 - 22:40
Aamulla oli aikomuksena herätä aamuyöstä ja ajella erääseen hiihtokeskukseen, josta olisimme skinnailleet ylös ja laskeneet sitten aamupäivällä alas. Kaikki oli valmiina, raudat haettu kaverilta, auto lainassa. Tietysti nukuin pommiin. Noh, ehkä olisin pudonnut jäistä nousulatua alas tai jotakin, mutta kyllä silti niin sanotusti harmittaa.
Eipä auttanut muu kuin nukkua rauhassa ja lähteä 700 vertikaalimetrin ja 40-45-asteisen kurun sijaan kevyelle vaellukselle, kun ei parempaakaan tekemistä ollut. Varsinaista vaeltamista tosiaan. Otin hissin 2 200 metriin Ruinettesille ja lähdin sieltä poikkitietä pitkin eteenpäin. Tavoitteena oli lähinnä saada rusketusta ja katsella vähän sulaneita maisemia, ei sen erityisempää.
Ensimmäinen tasainen nyppylä oikealla olikin lopulta päivän tavoite.
En tiedä, että mikä niissä huipuissa viehättää, mutta sellaiselle oli taas päästävä. Col de Mines on yksi peruslaskureitti. Sen vieressä nousee joku vuori, jolle kiipeää sukset selässä kymmenisen minuuttia. Nyt lähestyin tätä hurjaa vuorta laskulinjan puolelta. Se olikin aika jyrkkä. Jokin tie kulki siksakkia rinnettä ylös, mutta mitäs jännitystä siinä silloin olisi.
Ihmeen jyrkkää mäkeä sitä on talvella tultu alas, huomasin kiivetessäni samaa seinää ylös. Parinkymmenen minuutin loikkimisen jälkeen olo ei ollut enää kuin pikku-Heidillä vaan VG:llä. Huippu saavutettu. Ei siitä kuitenkaan sen enempää.
Otsikon rentoilu jatkui, kun lähdin mäeltä alas. Mietin, että hyppelehtisinkö kanervikossa alas asti vai kävelisinkö hissille. Hissi voitti. Hissikyydistä huolimatta muutama tunti meni varsin mukavasti raittiissa ilmassa. Nyt illalla jaloissa tuntuu, että jotakin on puuhailtu.
Alppikukkasia jonossa.
Eipä auttanut muu kuin nukkua rauhassa ja lähteä 700 vertikaalimetrin ja 40-45-asteisen kurun sijaan kevyelle vaellukselle, kun ei parempaakaan tekemistä ollut. Varsinaista vaeltamista tosiaan. Otin hissin 2 200 metriin Ruinettesille ja lähdin sieltä poikkitietä pitkin eteenpäin. Tavoitteena oli lähinnä saada rusketusta ja katsella vähän sulaneita maisemia, ei sen erityisempää.
Ensimmäinen tasainen nyppylä oikealla olikin lopulta päivän tavoite.
En tiedä, että mikä niissä huipuissa viehättää, mutta sellaiselle oli taas päästävä. Col de Mines on yksi peruslaskureitti. Sen vieressä nousee joku vuori, jolle kiipeää sukset selässä kymmenisen minuuttia. Nyt lähestyin tätä hurjaa vuorta laskulinjan puolelta. Se olikin aika jyrkkä. Jokin tie kulki siksakkia rinnettä ylös, mutta mitäs jännitystä siinä silloin olisi.
Ihmeen jyrkkää mäkeä sitä on talvella tultu alas, huomasin kiivetessäni samaa seinää ylös. Parinkymmenen minuutin loikkimisen jälkeen olo ei ollut enää kuin pikku-Heidillä vaan VG:llä. Huippu saavutettu. Ei siitä kuitenkaan sen enempää.
Otsikon rentoilu jatkui, kun lähdin mäeltä alas. Mietin, että hyppelehtisinkö kanervikossa alas asti vai kävelisinkö hissille. Hissi voitti. Hissikyydistä huolimatta muutama tunti meni varsin mukavasti raittiissa ilmassa. Nyt illalla jaloissa tuntuu, että jotakin on puuhailtu.
Alppikukkasia jonossa.
27.04.2007 - 16:48
Selasin kuluneen talven merkintöjä, eikä niitä kaikkia hienoimpia hetkiä saa millään kasattua kirjoituksiin. Päällimmäisenä ovat kaikki ne kavereiden kanssa vietetyt hetket ja retket.
Toiseksi mieleen tulee laskeminen. Hyviä laskupäiviä oli aivan yhtä monta kuin oli niitä laskupäiviäkin. On mahtavaa, että kroppa toimii niin hyvin, että saa viilettää mäkiä alas. Ja välillä hypätä kallioltakin ilman, että vakavia käy.
Ennen kauden alkua ajattelin, että mitäpä tästä jäisi kerrottavaa, kannattaako blogiakaan enää pitää. Mutta niin vain monenlaisia asioita ja tapahtumia on tullut eteen. Vaikka monia surullisiakin juttuja on tapahtunut, eivätkä läheskään kaikki ole tarkoituksella löytäneet tietään blogiin asti, olen onnellinen, ettei kukaan kaverini vammautunut loppuiäkseen, tai menehtynyt. Läheltä piti-tilanteita oli, mutta niin kai offareilla voi aina sattua jotakin, turha sitä jeesustella, kunhan ottaa opikseen muidenkin kuin omien kantapäiden osumista.
Vaikka ikäviä asioita sattui, lienee tärkeintä, että harrastaminen on mukavaa ja tuottaa iloa. Seuraavassa muutama hetki, joiden jälkeen hymyilytti.
Kaunein koskaan näkemäni auringonlasku tammikuussa.
Mt Gelelle haikkaaminen auringonlaskun aikaan.
The puuteripäivä, jolloin lunta oli... riittävästi.
Päivä Engelbergissä hyvässä seurassa.
Kuutamohaikki kuunpimennyksen aikaan.
Pari laskukuvaa, joihin olin itse ihan tyytyväinen.
Reissut Chamonixiin.
Kaverit tonttulakkeineen ja ihan- ja niin-sanoineen. Kuvaaja Miku.
Toiseksi mieleen tulee laskeminen. Hyviä laskupäiviä oli aivan yhtä monta kuin oli niitä laskupäiviäkin. On mahtavaa, että kroppa toimii niin hyvin, että saa viilettää mäkiä alas. Ja välillä hypätä kallioltakin ilman, että vakavia käy.
Ennen kauden alkua ajattelin, että mitäpä tästä jäisi kerrottavaa, kannattaako blogiakaan enää pitää. Mutta niin vain monenlaisia asioita ja tapahtumia on tullut eteen. Vaikka monia surullisiakin juttuja on tapahtunut, eivätkä läheskään kaikki ole tarkoituksella löytäneet tietään blogiin asti, olen onnellinen, ettei kukaan kaverini vammautunut loppuiäkseen, tai menehtynyt. Läheltä piti-tilanteita oli, mutta niin kai offareilla voi aina sattua jotakin, turha sitä jeesustella, kunhan ottaa opikseen muidenkin kuin omien kantapäiden osumista.
Vaikka ikäviä asioita sattui, lienee tärkeintä, että harrastaminen on mukavaa ja tuottaa iloa. Seuraavassa muutama hetki, joiden jälkeen hymyilytti.
Kaunein koskaan näkemäni auringonlasku tammikuussa.
Mt Gelelle haikkaaminen auringonlaskun aikaan.
The puuteripäivä, jolloin lunta oli... riittävästi.
Päivä Engelbergissä hyvässä seurassa.
Kuutamohaikki kuunpimennyksen aikaan.
Pari laskukuvaa, joihin olin itse ihan tyytyväinen.
Reissut Chamonixiin.
Kaverit tonttulakkeineen ja ihan- ja niin-sanoineen. Kuvaaja Miku.
27.04.2007 - 14:27
Nyt, kun työt ovat vähentyneet eikä laskemaankaan "tarvitse" lähteä, olen yrittänyt nukkua kauden univelkoja pois.
Se ei ole ollut helppoa, koska unirytmi on vääntynyt sellaiseksi, että luonnostaan uni tulee kahden - kolmen aikaan yöllä. Aamulla sentään voi nukkua pitkään, mutta ylipitkään nukkumisesta tulee pöhnäinen olo. Olin kauden aikana jäänyt kokiskoukkuun. Huomasin sen eilen, kun käsi hakeutui suoraan limonadipistoolin C-napille. Ei hitto, eihän se ole edes hyvänmakuista. Siksi tiukimpina aikoina cokista olikin hyvä jatkaa red bullilla, tuli vähän pehmeämpi maku. Kuinka tervettä?
Nyt sitten päätä on särkenyt pari päivää ja muutenkin on paha olo. Olettaisin, että kyse on hiihdon loppumisen vieroitusoireista, mutta ehkä tästä pitää lähteä käymään lekurin vastaanotolla - taas.
Onneksi eilen alkoi vesisade. Edellisen kerran taivaalta on tullut nestettä varmaankin kuukausi sitten. Oli oikeastaan mukavaa, että oli hetken harmaata ja tavallaan melankolista. Ei tarvinnut selitellä itselleen, että pitäisi olla ulkona ottamassa aurinkoa.
Tänään aamulla asfaltti oli vielä märkänä, mutta aurinko paistoi jo puolipilviseltä taivaalta. Luonto näytti paljon freesimmältä.
Eilen tiellä Chamonixiin.
Vein eilen monot kaverini autoon, joka lähtee huristelemaan ensi viikolla Suomeen. Ehkä kausi on nyt osaltani virallisesti ohi. Kauden mittaan runsaat kommentit sekä tieto siitä, että joku lukee näitä tarinoita, ovat antaneet potkua jatkaa kirjoittelua ja kuvaamista.
Viime kauteen verrattuna blogilistan tilaajien määrä nousi 20 55:teen. Päivittäisiä vierailuja oli viime kaudella parhaimmillaan vajaat 200, tällä kaudella keskiarvo pyörii 500 paikkeilla, huipun oltua 680.
Oleskelu täällä jatkuu vielä viikon verran. Kiitos kaikille.
Se ei ole ollut helppoa, koska unirytmi on vääntynyt sellaiseksi, että luonnostaan uni tulee kahden - kolmen aikaan yöllä. Aamulla sentään voi nukkua pitkään, mutta ylipitkään nukkumisesta tulee pöhnäinen olo. Olin kauden aikana jäänyt kokiskoukkuun. Huomasin sen eilen, kun käsi hakeutui suoraan limonadipistoolin C-napille. Ei hitto, eihän se ole edes hyvänmakuista. Siksi tiukimpina aikoina cokista olikin hyvä jatkaa red bullilla, tuli vähän pehmeämpi maku. Kuinka tervettä?
Nyt sitten päätä on särkenyt pari päivää ja muutenkin on paha olo. Olettaisin, että kyse on hiihdon loppumisen vieroitusoireista, mutta ehkä tästä pitää lähteä käymään lekurin vastaanotolla - taas.
Onneksi eilen alkoi vesisade. Edellisen kerran taivaalta on tullut nestettä varmaankin kuukausi sitten. Oli oikeastaan mukavaa, että oli hetken harmaata ja tavallaan melankolista. Ei tarvinnut selitellä itselleen, että pitäisi olla ulkona ottamassa aurinkoa.
Tänään aamulla asfaltti oli vielä märkänä, mutta aurinko paistoi jo puolipilviseltä taivaalta. Luonto näytti paljon freesimmältä.
Eilen tiellä Chamonixiin.
Vein eilen monot kaverini autoon, joka lähtee huristelemaan ensi viikolla Suomeen. Ehkä kausi on nyt osaltani virallisesti ohi. Kauden mittaan runsaat kommentit sekä tieto siitä, että joku lukee näitä tarinoita, ovat antaneet potkua jatkaa kirjoittelua ja kuvaamista.
Viime kauteen verrattuna blogilistan tilaajien määrä nousi 20 55:teen. Päivittäisiä vierailuja oli viime kaudella parhaimmillaan vajaat 200, tällä kaudella keskiarvo pyörii 500 paikkeilla, huipun oltua 680.
Oleskelu täällä jatkuu vielä viikon verran. Kiitos kaikille.
18.04.2007 - 21:19
Nyt on kylillä hiljaista. Vaikka töitä pitää vielä tehdä, niin fiilis on aika lomaileva. T-paita ja shortsit päällä on mukava hengailla ja käydä välillä vähän laskettelemassa. Tänään loskahiihtojen sijaan pelattiin Verbierin suuri futisturnaus. Pubin lisäksi joukkueita oli kausilaisilta, muista baareista ja hiihtokouluista.
Ennen virallista turnausta pelattiin päivän ja vuoden odotetuin matsi. Farinetin eli erään after ski -paikan joukkue kaatui odotetusti, kun me jyräsimme varmasti voittoon. Viime vuonna ottelu päättyi kuulemma Farinetin voittoon. Ilmeisesti siitä viisastuneena tänä vuonna kerättiin joukkuetta puolivakavalla ilmeellä, eli meillä pyöri peli välillä jopa ihan oikeasti, vaikka harjoitteluaikaa ennen ottelua oli varttitunti.
Alkuiltapäivästä muutkin joukkueet saapuivat paikalle. En osannut odottaa, että paikalla olisi oikeasti jengiä, mutta niin vain kentän laita oli täynnä ihmisiä.
Sellaisissa maisemissa pelailtiin.
Oli hauska huomata, että briteille futis taitaa merkitä aika paljon. Viikatteet viuhuivat säärisuojattomille jaloille ja käsillä pelattiin kuin vakavammissakin puulaakipelissä. Meillä oli rento tunnelma, johtuen ehkä hyvästä nesteytyksestä, josta suurin osa pelaajista nautti.
Jonas kantoi energiajuomaa pelaajille.
Ei sillä, ei kai kukaan entinen futispelaaja voi ottaa liian löysästi. Maalivahtina säästyin pahimmilta taklauksilta, mutta nivuset ovat vähän jumissa. Pikagallupin mukaan en tosin ollut ainoa.
Isä ehti puoliajalla suorittaa nestetyhjennyksen sekä viettää laatuaikaa jälkeläisensä kanssa.
Illalla on edessä kauden viimeinen puserrus, Beach Party. Häppärit koko illan ja tarjousshakerit luovat epäilemättä kiireisen tunnelman. Toisaalta johan tässä on juostu, mennee rutiinilla.
Ennen virallista turnausta pelattiin päivän ja vuoden odotetuin matsi. Farinetin eli erään after ski -paikan joukkue kaatui odotetusti, kun me jyräsimme varmasti voittoon. Viime vuonna ottelu päättyi kuulemma Farinetin voittoon. Ilmeisesti siitä viisastuneena tänä vuonna kerättiin joukkuetta puolivakavalla ilmeellä, eli meillä pyöri peli välillä jopa ihan oikeasti, vaikka harjoitteluaikaa ennen ottelua oli varttitunti.
Alkuiltapäivästä muutkin joukkueet saapuivat paikalle. En osannut odottaa, että paikalla olisi oikeasti jengiä, mutta niin vain kentän laita oli täynnä ihmisiä.
Sellaisissa maisemissa pelailtiin.
Oli hauska huomata, että briteille futis taitaa merkitä aika paljon. Viikatteet viuhuivat säärisuojattomille jaloille ja käsillä pelattiin kuin vakavammissakin puulaakipelissä. Meillä oli rento tunnelma, johtuen ehkä hyvästä nesteytyksestä, josta suurin osa pelaajista nautti.
Jonas kantoi energiajuomaa pelaajille.
Ei sillä, ei kai kukaan entinen futispelaaja voi ottaa liian löysästi. Maalivahtina säästyin pahimmilta taklauksilta, mutta nivuset ovat vähän jumissa. Pikagallupin mukaan en tosin ollut ainoa.
Isä ehti puoliajalla suorittaa nestetyhjennyksen sekä viettää laatuaikaa jälkeläisensä kanssa.
Illalla on edessä kauden viimeinen puserrus, Beach Party. Häppärit koko illan ja tarjousshakerit luovat epäilemättä kiireisen tunnelman. Toisaalta johan tässä on juostu, mennee rutiinilla.
17.04.2007 - 14:28
LTY:n kauppatieteiden Kyylef-lehti ilmestyi taas, mukana kirjoittamani kolumni.
Onko kotia ilman kebab-pizzeriaa?
Vaikka Verbier on hieno hiihtokeskus, ovat monet asiat Suomessa huomattavasti paremmin.
Suomesta saa grilliruokaa yöllä. Verbierissä sen paremmin kuin monesta muustakaan kaupungista sellaista luukkua ei ole, josta voisi tilata makkaraperunat alkuillan jälkeen. Ok, leipomot myyvät suklaakroissantteja ikkunan kautta jo kahden aikaan aamulla, mutta kuka haluaa vetää pullaa keskellä yötä?
Verbierissä kaupat ja virastot ovat siestalla puolesta päivästä iltapäivälle kolme tuntia, eli ruokakauppaan ei pääse kuin aamulla tai myöhään iltapäivällä. Ruokakaupat menevät jo seitsemältä kiinni. Saa ihmettelemään, että milloin sveitsiläiset itse käyvät kaupassa, jos he ovat päivän töissä ja siestan aikaan on ainoa vapaa hetki.
Sveitsissä junat liikkuvat sekuntien tarkkuudella, mutta hinnat ovat sen mukaisia. Verbier-Zûrich eli Lappeenranta – Helsinki ja vähän päälle kustantaa 60 euroa, suuntaansa. Konnarille on turha tuputtaa vanhaa tai uutta opiskelijakorttia, koska sillä ei saa mitään alennusta. Toki kaikenlaisia alennuskortteja on olemassa, mutta ne maksavat niin paljon, ettei muutaman kerran kaudessa junailevalle niistä ole vastaavaa hyötyä.
Sveitsi tunnetaan kalliina maana. Eipä sitä käy kieltäminen, sillä kaikki elintarvikkeet halpismehusta jauhelihaan ovat reilusti kalliimpia kuin Suomessa. Kebabia ei Verbieristä edes saa. Lähin rullakebu löytyy 30 kilometrin päästä Martignyn metropolista. Se maksaa seitsemän euroa.
Rahalla ei aina saa hyvää. Sen näkee verbieriläisessä rakennuskannassa. Direktiivien mukaisesti talojen yläosat on verhottu feikkihirrellä, alle on jätetty betonirunko. Toisin sanoen talvella on kylmä, koska betoni ei ole kovin hyvä eriste. LOAS:n tuplaikkunoita ja suoria lattioita tulee usein ikävä, kun patteri höökää ikkunan vieressä lämpöään kaltevalle, isoja rakoja täynnä olevalle puulattialle.
Kaikkien edellä olevien puutteiden päälle voitaisiin lisätä vielä vääränkokoiset täkit ja pussilakanat, huonolaatuiset tyynyt sekä sveitsinranskalaisten halun kääntää keskustelu englanniksi heti, kun he huomaavat puhekumppanin olevan ulkkari, mutta karkkihyllyllä tulee raja vastaan.
Täällä ei selvästikään pidetä suomalaiseen makuun sopivista, pehmeistä mutta silti pureskeltavista karkeista. Vastaan tulee vain joko Haribon löysiä, pehmeitä ja sitkeitä viinikumituskia tai paikallisten neonvärisiä lisäainepommeja. Karkkinarkkarille tällaiset asiat ovat paljon olennaisempia kuin bissen hinta häppäreillä tai vessan kaksi hanaa, kylmä ja kuuma erikseen. Onneksi lento Suomeen on jo varattu.
ARTTU MUUKKONEN
Kirjoittaja on toisen välivuoden kauppatieteilijä.
15.04.2007 - 15:44
Olin päivän ylhäällä ottamassa aurinkoa ja hiihtelin takaisin hissiasemalle jatkaakseni matkaa alaspäin.
Hissiaseman edessä on joukko ihmisiä. Yksi mies makaa maassa ja toinen hänen päällään. Päällä oleva näyttää kolmekymppiseltä, makaava reilulta viisikymppiseltä. Ensin katson, että juniori auttaa senioria, mutta hän pitääkin sitä vanhempaa tiukassa otteessa, vaikka vanhemmalla miehellä vuotaa naama verta.
Menen paikalle ja sanon suht kovalla äänellä juniorille, että painuisi helvettiin siitä. Vaikka juniori vääntää ranskaa, ymmärtää hän näköjään sen verran englantia, että löysää vähän otettaan vanhemmasta miehestä.
Samalla joku alkaa selittää, että en tiedä tilanteesta mitään; ilmeisesti seniori oli löynyt nuorempaa (lautailija oli siis kurvannut suksijan edestä rinteessä tms) ensin ja sitten juniori oli hypännyt kimppuun.
Ok, seniori teki väärin, eihän ketään saa lyödä. Mutta mitä liikkuu kolmekymppisen atleetin päässä, kun hän alkaa nuijia itseään reilusti vanhempaa henkilöä päähän, ja vielä kaataa hänet maahan? Ja lyömällä takaisin alentuu vielä toisen tasolle...
Ei saisi vetää johtopäätöksiä yksittäistapauksista, mutta aiemminkin olen nähnyt samanlaisia tilanteita. Kerran joku ranskis hakkasi kaveriani sauvalla kypärään, koska kaverini ei suostunut olemaan kiilattavana hissijonossa. Aika kuumaa verta tuntuu olevan keskellä Eurooppaa.
Hissiaseman edessä on joukko ihmisiä. Yksi mies makaa maassa ja toinen hänen päällään. Päällä oleva näyttää kolmekymppiseltä, makaava reilulta viisikymppiseltä. Ensin katson, että juniori auttaa senioria, mutta hän pitääkin sitä vanhempaa tiukassa otteessa, vaikka vanhemmalla miehellä vuotaa naama verta.
Menen paikalle ja sanon suht kovalla äänellä juniorille, että painuisi helvettiin siitä. Vaikka juniori vääntää ranskaa, ymmärtää hän näköjään sen verran englantia, että löysää vähän otettaan vanhemmasta miehestä.
Samalla joku alkaa selittää, että en tiedä tilanteesta mitään; ilmeisesti seniori oli löynyt nuorempaa (lautailija oli siis kurvannut suksijan edestä rinteessä tms) ensin ja sitten juniori oli hypännyt kimppuun.
Ok, seniori teki väärin, eihän ketään saa lyödä. Mutta mitä liikkuu kolmekymppisen atleetin päässä, kun hän alkaa nuijia itseään reilusti vanhempaa henkilöä päähän, ja vielä kaataa hänet maahan? Ja lyömällä takaisin alentuu vielä toisen tasolle...
Ei saisi vetää johtopäätöksiä yksittäistapauksista, mutta aiemminkin olen nähnyt samanlaisia tilanteita. Kerran joku ranskis hakkasi kaveriani sauvalla kypärään, koska kaverini ei suostunut olemaan kiilattavana hissijonossa. Aika kuumaa verta tuntuu olevan keskellä Eurooppaa.
15.04.2007 - 02:17
Olipa outo lauantai, kun ei tarvinnut olla illalla lentokentällä kuljettamassa ketään mihinkään suuntaan. En edes muista, milloin viimeksi olisin ollut lauantaina Pubilla afterin aikaan. Noh, nyt oltiin. Siitä auringonottoon kämpän terassille ja sieltä illalla avaamaan terassikautta Martignyn bulevardille.
Martignyssa istuessa huomasimme, että sveitsiläisistä noin 98 prosenttia on tummahiuksisia. Siis ei suomalaisittain maantienväristä, vaan korpinmustaa tukkaa. Toinen huvittava piirre Martignyssa (30km Verbieristä) on se, että parikymppiset loistavat poissaolollaan. Kylässä ei ole lukiota eikä ammattikorkeaa yliopistosta puhumattakaan, eli se selittänee jotakin.
Ilmeisesti tuunatuilla autoilla pörrääminen on yleismaailmallinen huvi. Mutta miksi niistä autoista kuuluu samanlainen eurohumppa ympäri maapalloa? Olisipa kerrankin madallettu corolla, josta kuuluisi vaikka rokkia...
Alkoholia kuluttavat seurueen jäsenet taas ihmettelivät, että miksi suurin osa ihmisistä joi kahden ja puolen desin bissejä. Ja miten large beer voi kuulostaa one panachelta. Meni yksi terassikauden avaus piloille.
Oli harvinaisen mukavaa päästä hiihtokeskustunnelmista etelän lomafiiliksiin. Saimaanrannalla kasvaneelle ilta huipentui lyhyehkön ajomatkan päässä Montreuxissa, kun ferrareiden ja lexusten välistä siinteli Genevejärvi. Montreuxissa tosin haisi raha niin vahvasti, että luikimme nopeasti takaisin kotiin. Mukavaa oleskelua.
Ai niin, +23 näytti mittari varjossa. Kelpaa miulle.
Martignyssa istuessa huomasimme, että sveitsiläisistä noin 98 prosenttia on tummahiuksisia. Siis ei suomalaisittain maantienväristä, vaan korpinmustaa tukkaa. Toinen huvittava piirre Martignyssa (30km Verbieristä) on se, että parikymppiset loistavat poissaolollaan. Kylässä ei ole lukiota eikä ammattikorkeaa yliopistosta puhumattakaan, eli se selittänee jotakin.
Ilmeisesti tuunatuilla autoilla pörrääminen on yleismaailmallinen huvi. Mutta miksi niistä autoista kuuluu samanlainen eurohumppa ympäri maapalloa? Olisipa kerrankin madallettu corolla, josta kuuluisi vaikka rokkia...
Alkoholia kuluttavat seurueen jäsenet taas ihmettelivät, että miksi suurin osa ihmisistä joi kahden ja puolen desin bissejä. Ja miten large beer voi kuulostaa one panachelta. Meni yksi terassikauden avaus piloille.
Oli harvinaisen mukavaa päästä hiihtokeskustunnelmista etelän lomafiiliksiin. Saimaanrannalla kasvaneelle ilta huipentui lyhyehkön ajomatkan päässä Montreuxissa, kun ferrareiden ja lexusten välistä siinteli Genevejärvi. Montreuxissa tosin haisi raha niin vahvasti, että luikimme nopeasti takaisin kotiin. Mukavaa oleskelua.
Ai niin, +23 näytti mittari varjossa. Kelpaa miulle.
08.04.2007 - 21:32
Aamulla oli tarkoitus lähteä valloittamaan vähintää viisi kukkulaa ja loppu Vallisin laaksosta. Olo oli kuin ilmapallolla, joka oli täytetty innolla. Eli valmiina oltiin.
Hississä sitten huomasin, että piippari oli jäänyt kotiin. Menihän siihen neljä ja puoli kuukautta, että tuo perustavaa laatua oleva virhe sattuu kohdalle.
Paistoi se aurinko onneksi terassillekin. Pari tuntia meni mukavasti unenkaltaisessa horroksessa. Puolikas vapaapäivä tuntui hyvälle.
Perjantaisesta hypystä jäykistynyt yläselkäkin alkoi vertyä.
Hississä sitten huomasin, että piippari oli jäänyt kotiin. Menihän siihen neljä ja puoli kuukautta, että tuo perustavaa laatua oleva virhe sattuu kohdalle.
Paistoi se aurinko onneksi terassillekin. Pari tuntia meni mukavasti unenkaltaisessa horroksessa. Puolikas vapaapäivä tuntui hyvälle.
Perjantaisesta hypystä jäykistynyt yläselkäkin alkoi vertyä.
05.04.2007 - 16:20
Polku edessä on kivinen, jyrkkä ja mutkikas. Näyttää hankalalta. Rob, jonka kuvia tässäkin blogissa on ollut, antaa vielä pari vinkkiä ja painaa itse edellä. Varmaan ihan kuittaillessaan ottaa pari hyppyä matkalla ja katoaa pian näkyvistä.
No niin. Nyt sitten mennään. Kyynärpää-, polvi/säärisuojat, leukaa suojaava kypärä ja selkäpanssari päällä on näennäisen helppoa lähteä pyöräilemään alamäkeen.
Kaverilta lainaamani pyörä toimii hyvin. Vähänkin kun päästää jarrukahvoista irti, vauhti tuntuu kasvavan aivan hulluksi. Pääasiassa sormia ei voi päästääkään jarruilta, ne ovat samanlainen turva kuin sauvat hiihtäessä.
Mie yritän, Rob kuvaa.
Alussa pyörä ei tottele yhtään, vaan menee mihin huvittaa. En usko, että renkaat voivat pitää yhtään, enkä uskalla juurikaan edes miettiä vauhtia, tärkeintä on pysyä pystyssä. Olo on vähän epämukava, mutta kuitenkin hyvä. Takaraivossa jyskyttää ajatus, että onhan tämä siistiä! Eikä se kaatuminenkaan sattunut ihan niiiin paljon, vähän vain.
Kävimme polkemassa, tai minä jarruttelemassa ja Rob huristelemassa, muutaman polun. Oli makeaa kruisailla maastoissa, joihin muuten ei pääsisi joko etäisyyden tai polun vaikeakulkuisuuden vuoksi. Vaikka olen täysi aloittelija pyöräilyssä, ymmärsin silti omin silmin ja Robin puheista, että Verbier on hieno paikka pyöräilijälle. Vertikaalia kertyy helposti tonnin kieppeille ja maastosta löytyy kaikentasoisia reittejä.
Tällaisia maisemia. Aika upeaa, kun välillä pysähtyi katselemaan. Laskiessa katse piti pitää tiukasti seuraavassa mutkassa. Rob polkee.
Ehkä suurin yllätys oli freeridingin samanlaisuus sekä hiihto- että pyöräpuolella. Painonvaihtelulla voi tehdä paljon, reitinvalinnat riippuvat täysin suorittajan taitotasosta, samoin hyppyjen koot. Kaatuminen ei ole suositeltavaa. Hissillä pääsee ylös ja sieltä taas alas.
Henkilökohtaisella tasolla uuden oppiminen on aina siistiä. Pyöräily on siistiä, koska siinäkin saa ottaa vauhtia, tai ainakin vauhdin tunne on huima. Melkein pelottavaa. Mutta siitäkin selvittiin. Viimeisellä pätkällä ennen hissille polkemista uskalsin jopa ottaa ruohokummusta vähän ilmaa. Uskomatonta, miten niin pienillä tempuilla saa niin hienot fiilikset aikaan. Huima paikka tämä Verbier, jos pitää ulkoilmaurheilulajeista.
Rob "Jaa, millainen se hyppy on, en ole ennen siitä mennyt" Hamilton-Smith.
No niin. Nyt sitten mennään. Kyynärpää-, polvi/säärisuojat, leukaa suojaava kypärä ja selkäpanssari päällä on näennäisen helppoa lähteä pyöräilemään alamäkeen.
Kaverilta lainaamani pyörä toimii hyvin. Vähänkin kun päästää jarrukahvoista irti, vauhti tuntuu kasvavan aivan hulluksi. Pääasiassa sormia ei voi päästääkään jarruilta, ne ovat samanlainen turva kuin sauvat hiihtäessä.
Mie yritän, Rob kuvaa.
Alussa pyörä ei tottele yhtään, vaan menee mihin huvittaa. En usko, että renkaat voivat pitää yhtään, enkä uskalla juurikaan edes miettiä vauhtia, tärkeintä on pysyä pystyssä. Olo on vähän epämukava, mutta kuitenkin hyvä. Takaraivossa jyskyttää ajatus, että onhan tämä siistiä! Eikä se kaatuminenkaan sattunut ihan niiiin paljon, vähän vain.
Kävimme polkemassa, tai minä jarruttelemassa ja Rob huristelemassa, muutaman polun. Oli makeaa kruisailla maastoissa, joihin muuten ei pääsisi joko etäisyyden tai polun vaikeakulkuisuuden vuoksi. Vaikka olen täysi aloittelija pyöräilyssä, ymmärsin silti omin silmin ja Robin puheista, että Verbier on hieno paikka pyöräilijälle. Vertikaalia kertyy helposti tonnin kieppeille ja maastosta löytyy kaikentasoisia reittejä.
Tällaisia maisemia. Aika upeaa, kun välillä pysähtyi katselemaan. Laskiessa katse piti pitää tiukasti seuraavassa mutkassa. Rob polkee.
Ehkä suurin yllätys oli freeridingin samanlaisuus sekä hiihto- että pyöräpuolella. Painonvaihtelulla voi tehdä paljon, reitinvalinnat riippuvat täysin suorittajan taitotasosta, samoin hyppyjen koot. Kaatuminen ei ole suositeltavaa. Hissillä pääsee ylös ja sieltä taas alas.
Henkilökohtaisella tasolla uuden oppiminen on aina siistiä. Pyöräily on siistiä, koska siinäkin saa ottaa vauhtia, tai ainakin vauhdin tunne on huima. Melkein pelottavaa. Mutta siitäkin selvittiin. Viimeisellä pätkällä ennen hissille polkemista uskalsin jopa ottaa ruohokummusta vähän ilmaa. Uskomatonta, miten niin pienillä tempuilla saa niin hienot fiilikset aikaan. Huima paikka tämä Verbier, jos pitää ulkoilmaurheilulajeista.
Rob "Jaa, millainen se hyppy on, en ole ennen siitä mennyt" Hamilton-Smith.
03.04.2007 - 22:07
Eilen suoritimme hurjan high altitude -haikin, kohteenamme St. Christopherin kappeli, joka sijaitsee Verbierin laskijan oikealla. Aamupäivä meni eväiden pakkaamisessa ja turisti-infosta topografisen kartan hakemisessa. Pääsimme liikkeelle vasta, kun aurinko alkoi jo lämmittää etelärinnettä, eli aikomaamme nousureittiä.
Arvoimme hetken suunnitelmaamme, mutta alun asfalttitie ja lopun leveähkö kärrypolku vahvisti uskoamme siihen, ettei pahempia loskavyöryjä olisi tulossa keskeyttämään matkaamme.
Laskeuduimme Verbierin 1 515 metrin korkeudesta Patiersin 1480 metriin. Sieltä nousimme melkein sata metriä vertikaalia päätyen lopulta kauniille kappelille sekä sitä ympäröivälle nurmikentälle. Maisemat olivat komeat.
Laaksossa on lampaille jo syötävää.
Eteläseinää ei päästy lumen vähyyden vuoksi laskemaan alas. Tosin jyrkkyys taitaa olla yli 90 astetta, eikä suksetkaan olleet hikihaikilla mukana. Oli siis parempi keskittyä auringosta nauttimiseen. Kevyt torkahdus auringossa tuotti oikean käsivarren ja poskipään punan. Puolirusketus, kuten kollega asian ilmaisi.
Haikki alas oli helppo, vaikka lumilämpäreet olivat välillä hieman vaarallisia tennareiden alla. Jääraudatkin olin jättänyt kotiin. Virhe. Viime päivät ovat menneet siis kohtuullisen rennolla otteella.
Paitsi tänään satoi vettä. Ylempänä vähän lunta. Ja sitten sekin ilo loppui melkein saman tien.
Selvitys käsitteelle tumma pilvi.
Arvoimme hetken suunnitelmaamme, mutta alun asfalttitie ja lopun leveähkö kärrypolku vahvisti uskoamme siihen, ettei pahempia loskavyöryjä olisi tulossa keskeyttämään matkaamme.
Laskeuduimme Verbierin 1 515 metrin korkeudesta Patiersin 1480 metriin. Sieltä nousimme melkein sata metriä vertikaalia päätyen lopulta kauniille kappelille sekä sitä ympäröivälle nurmikentälle. Maisemat olivat komeat.
Laaksossa on lampaille jo syötävää.
Eteläseinää ei päästy lumen vähyyden vuoksi laskemaan alas. Tosin jyrkkyys taitaa olla yli 90 astetta, eikä suksetkaan olleet hikihaikilla mukana. Oli siis parempi keskittyä auringosta nauttimiseen. Kevyt torkahdus auringossa tuotti oikean käsivarren ja poskipään punan. Puolirusketus, kuten kollega asian ilmaisi.
Haikki alas oli helppo, vaikka lumilämpäreet olivat välillä hieman vaarallisia tennareiden alla. Jääraudatkin olin jättänyt kotiin. Virhe. Viime päivät ovat menneet siis kohtuullisen rennolla otteella.
Paitsi tänään satoi vettä. Ylempänä vähän lunta. Ja sitten sekin ilo loppui melkein saman tien.
Selvitys käsitteelle tumma pilvi.
26.03.2007 - 18:36
Afterilla tuli tieto, että huomenna lasketaan Plan du Fou Open, eli Saarimäen Arskan ja Läskikympin johtama pienimuotoinen laskukisa. Varjokisat Foulle laskettiin toissa päivänä Bec de Rossesilla.
Alkoipahan jännittää. Kisathan ovat ihan leikkimieliset ja tapahtumana ihan vain kavereiden kokoontumislasku, mutta silti mietin jo ihan paineissani, että mihin hakisi linjaa, yrittäisikö isoa hyppyä vai pientä ja tyylikästä, entä kannattaako hurjasti yrittää koska jalka paketissa olisi tylsä katsella omaa suoritusta jälkeenpäin videolta.
Noh, huomenna katsotaan miten menee. Rok rok!
Alkoipahan jännittää. Kisathan ovat ihan leikkimieliset ja tapahtumana ihan vain kavereiden kokoontumislasku, mutta silti mietin jo ihan paineissani, että mihin hakisi linjaa, yrittäisikö isoa hyppyä vai pientä ja tyylikästä, entä kannattaako hurjasti yrittää koska jalka paketissa olisi tylsä katsella omaa suoritusta jälkeenpäin videolta.
Noh, huomenna katsotaan miten menee. Rok rok!
22.03.2007 - 15:49
Aamulla keli näytti olevan sinkissä. Niin myös muutama tunti myöhemmin, kun pahimmat uneliaisuudet oli pyyhitti pois silmistä. Kurkku sentään oli vielä yhtä karhea kuin aamulla. Ei siellä ylhäällä kuulemma ollut mitään nähnyt, vaikka lunta olikin paljon.
Kyliltä.
Mielikuvissani maaliskuun loppu aina aina ollut pilvinen tai aurinkoinen ajanjakso. Mutta lämmintä on kuitenkin ollut. Nyt nollaraja viilettää sadoissa metreissä ja kylillä on kylmä, vuoret täynnä lunta ja olo kuin tammikuun puolivälissä. Jotenkin vaikea suhtautua näin huimiin keleihin, kun olin jo henkisesti valmistautunut odottelemaan huhtikuun puutereita. Tämä on jotenkin liian hyvää ollakseen totta.
Kyliltä.
Mielikuvissani maaliskuun loppu aina aina ollut pilvinen tai aurinkoinen ajanjakso. Mutta lämmintä on kuitenkin ollut. Nyt nollaraja viilettää sadoissa metreissä ja kylillä on kylmä, vuoret täynnä lunta ja olo kuin tammikuun puolivälissä. Jotenkin vaikea suhtautua näin huimiin keleihin, kun olin jo henkisesti valmistautunut odottelemaan huhtikuun puutereita. Tämä on jotenkin liian hyvää ollakseen totta.
10.03.2007 - 14:51
Viime maanantaina kävimme hiihtämässä riskialttiilla alueella. Kirjoitin aiheesta tavanomaiseen tapaani mainiten paikan nimeltä sekä kertomalla, että lumi oli yllättävän hyvää.
Se oli tietyllä tavalla tyhmästi kirjoitettu postaus sitä taustaa vasten, että tätä blogia lukenee moni vähemmän kokemusta kerännyt hiihtelijä ja lautailija vinkkejä varten.
Mitä jätin päivästä kertomatta oli tietysti se, että vyöryvaara oli korkealla, että laskimme "turvallisemman" puolen mäestä, että toisessa kurussa oli jälkiä, että lunta oli tullut kerralla paljon ja että alle 2 700 metrissä oli paljon vyöryjä, sekä paljon muuta. Muun muassa sen, että tämä ei ole mikään offarikäsikirja turisteille, josta kannattaa lueskella ohjeita mihin kannattaa milloinkin mennä.
Blogin alkuaikoina tästä tiesivät lähinnä jotkut laskukaverit sekä blogiyhteisö. Bloggaajista harvat ovat vapaalaskijoita ja se mielessä kirjoittelinkin (ja kirjoitan edelleen) elämästä kausilaisena Alpeilla. Olen aina maininnut eri laskupaikkojen nimet lähinnä sillä, että ne, ketkä tuntevat täällä paikkoja osaavat hahmottaa, mikä on tilanne.
Toisekseen pelkästään "mäkien laskemisen" tai "kurujen aukomisen" raportointi on puisevaa.
Viime maanantain postauksesta puhjennut kritiikki ja keskustelu on saanut minua muuttamaan asennettani avoimeen paikannimillä pelaamiseen.
Tällä kaudella bloggaajien ja kavereideni lisäksi lukijoihin on oletettavasti tullut siis myös laskuvinkkejä hakevia hiihdonharrastajia. Olisihan se pitänyt itsekin tajuta, että päivittäisen yli 500 lukijan (huima määrä, muuten) joukossa on myös sellaisia, jotka saattavat mennä blogin perusteella niihin paikkoihin, joissa olen käynyt kavereideni kanssa laskemassa. Toki monet paikat ovat tunnettuja viikkoturistienkin keskuudessa. Kukapa ei olisi kuullut Highwaysta ja Stairwaysta, Mofon bäkkäristä nyt puhumattakaan.
Vaikka kerron paikoista, joissa hiihdämme, ei se missään nimessä tarkoita sitä, että niille mäille kannattaisi mennä. Vaikka turhia riskejä en ota, on vyörymahdollisuus aina, siis oikeasti aina, olemassa. En neuvo ikinä ketään pubilla kysyvää mihinkään, koska en halua enkä uskalla ottaa riskiä kenenkään laskuista.
Oma pää on blogin kirjoituksia fiksumpi rinnekartta näissä hommissa. Jos joku jurpo nyt oikeasti funtsii kirjoitusteni perusteella omia laskureittejään, kehotan miettimään vielä kertaalleen. Offarit eivät ole leikin asia eikä siellä ole koskaan täysin turvallista hiihtää. Jos takamaastoissa sattuu jotakin, ovat vammat harvoin vähäisiä. Nämä ovat tosiasioita, jotka täytyy muistaa. Riskinoton ja siitä mahdollisesti saatavan hyödyn välinen suhde pitää tehdä itselleen selväksi, ja vielä sittenkin miettiä, että onko oikeasti valmis riskeeraamaan loppuelämänsä jonkin siistin laskun vuoksi.
Se, että kirjoitan jostakin paikasta ei tarkoita, että sinne kannattaa mennä. Laskupaikkojen kunto vaihtelee jo tuntien sisällä niin paljon, ettei ummikkona pidä eikä saa lähteä mihinkään. Piste.
Tulevaisuudessa vähennän paikannimien käyttöä. Sulkeutukoon Verbierin salaisuuksien verho myös näiltä osin. Tutut voivat mailailla osoitteeseen etunimi.sukunimi@lut.fi.
10.03.2007 - 13:22
Eilen takamaastoissa vyöryi. Suomalaisia sattui olemaan taukopaikalla vastamäessä ottamassa kuvia, joten satoja metrejä leveä vyöry tallentui kameralle. Kuvaaja Skipe Oivo.
Kauempaa.
Lähempää.
Ensin alue haravoitiin piippareilla. Pistööri saapui paikalle ruumiskoiran kanssa, mutta ketään ei löytynyt.
Helikopteri etsi recco-heijastinlaitteella mahdollisia uhreja. Voitaneen sanoa, että onneksi niitä ei löytynyt.
Vyöry laukesi ilmeisesti ihan itsestään. Aikamoista.
Kauempaa.
Lähempää.
Ensin alue haravoitiin piippareilla. Pistööri saapui paikalle ruumiskoiran kanssa, mutta ketään ei löytynyt.
Helikopteri etsi recco-heijastinlaitteella mahdollisia uhreja. Voitaneen sanoa, että onneksi niitä ei löytynyt.
Vyöry laukesi ilmeisesti ihan itsestään. Aikamoista.
09.03.2007 - 21:23
Himalajasta ja Mt Everestistä puhutaan usein myös hengellisellä tasolla. Kuinka vuori sulkee itsensä, ei päästä ketään lähelleen, tai miten se antaa lahjaksi nousun.
Täällä turistitehtaassa vuoria ei osaa aina ajatella luonnonvoimina, joilla olisi oma tahto. Viime päivinä tämäkin vaihtoehto on pyörinyt mielessä. Ensin tuli hillitön määrä lunta, sitten se alkoi vyöryä, välillä täydellinen white-out eli överipilvinen keli. Tänään piti sataa vettä, mutta aurinko paistoi ohuen pilviverhon takaa.
Päivän lumitilanne.
Tänään suomalaisporukka oli jo turvassa, kun vastamäessä vyörähti isosti. Ei ollut kuulemma kivaa katseltavaa. Osa jengistä lähti haravoimaan vyöryjälkeä, mutta piippareilla eikä myöhemmin helikopterin tuomalla recco-heijastusvehkeellä tai vyörykoiralla löytynyt uhreja. Onneksi.
Annetaan vuorten nyt leppyä. Viikonloppuna käymään Engelbergissä.
Kantit saavat rendikästä ruskeaa päälleen, kun niillä ei hiihdä muutamaan päivään.
Täällä turistitehtaassa vuoria ei osaa aina ajatella luonnonvoimina, joilla olisi oma tahto. Viime päivinä tämäkin vaihtoehto on pyörinyt mielessä. Ensin tuli hillitön määrä lunta, sitten se alkoi vyöryä, välillä täydellinen white-out eli överipilvinen keli. Tänään piti sataa vettä, mutta aurinko paistoi ohuen pilviverhon takaa.
Päivän lumitilanne.
Tänään suomalaisporukka oli jo turvassa, kun vastamäessä vyörähti isosti. Ei ollut kuulemma kivaa katseltavaa. Osa jengistä lähti haravoimaan vyöryjälkeä, mutta piippareilla eikä myöhemmin helikopterin tuomalla recco-heijastusvehkeellä tai vyörykoiralla löytynyt uhreja. Onneksi.
Annetaan vuorten nyt leppyä. Viikonloppuna käymään Engelbergissä.
Kantit saavat rendikästä ruskeaa päälleen, kun niillä ei hiihdä muutamaan päivään.
01.03.2007 - 16:30
Kauden viettäminen Alpeilla oli ollut monta vuotta suunnitelmissani. Lopullisen sysäyksen ajatuksen muuttamiseksi käytäntöön antoi reissu Saalbachiin vuonna 2001, kun koulukavereiden kanssa käytiin vähän haistelemassa Alppien tunnelmaa.
Armeijan jälkeen menin loppukesäksi ja alkusyksyksi töihin oikeaoppisesti raksalle. Muutama kuukausi sujui ylitöitä napsiessa ja tammikuussa lähdin yhden kaverini kanssa Verbieriin.
Verbier oli kaverini idea. Itse olin lähdössä St. Antoniin, koska siellä puhutaan saksaa. Samahan se oli mihin mennään, joten tänne tultiin. Elämysmatkojen kautta oli helppoa järkätä kausikämppä alle. Sänkypaikat isosta kommuunista tutustuttivat luonnostaan myös muihin kausilaisiin.
Muistan vieläkin ensimmäiset viikot täällä. Katselin vain ihaillen maisemia ja nautin fiiliksestä, että ohjelmassa olisi pelkkää hiihtoa seuraavat kolme kuukautta. Voiko elämä olla tällaista? Vähän taustalla painoivat tosin kauppakorkean pääsykoekirjat, mutta ei niitä jaksanut murehtia.
Hyvä jos tuota uskaltaisi enää edes kokeilla. Kuvaajana Antti Arasto.
Alussa en oikein ymmärtänyt, että miksi kaikki valittavat lumen vähyyttä ja pohjien puuttumista. Olihan täällä parkki, aurinkoa... Mikä hätänä?
Muuten en Verbieristä juuri pitänytkään. Ärsytti, kun ihmiset kävivät baarissa, vaikka aamulla oli hyvä laskupäivä edessä. Mitä järkeä on tuhlata aikaa ja rahaa toissijaisiin asioihin? Pian ymmärsinkin, että Verbierissä on sekä hiihtäjiä että kausihengareita. Toisille riitti vähempikin hiihto.
Rahaa olin varautunut käyttämään vain pari sataa euroa kuukautta kohden. Vuokra oli maksettu, joten mihinpä sitä rahaa kuluisi? Noh, esimerkiksi hanskoihin, toppahousut piti vaihtaa kuoriin, skinit oli hyvä saada alle, samoin randositeet, eivät lasitkaan kestäneet loppuun asti, monoista puhumattakaan...
Pelastus tuli Pubin muodossa, kun Arska soitti päivää ennen Mardi Grasia, että haluatko huomenna töihin. Olin aiemmin kysellyt mahdollisista työkeikoista, rahat kun alkoivat loppua kesken. Ei muuta kuin Tarzanin lannevaate päälle ja laseja keräämään. Homma sujui ilmeisen hyvin, koska töitä oli muutamana iltana viikossa aina kauden loppuun asti.
Keväthiihtoa. Kädet vähän levällään. Kuvaaja Antti Arasto.
Ensimmäiset pyydahiihdot meinasivat lopettaa lajin harrastamisen saman tien. Menimme erään kausilaisen kanssa lumisateisena päivänä Brusoniin. Isommat sukseni, K2:n Seth Pistolsit (95 mm keskeltä, 178cm pitkät) olivat huollettavana, joten lähdin kapeilla temppusuksilla liikenteeseen. Sinkkikelissä vaelsimme väärää traversea, jouduimme haikkaamaan upottavassa lumessa ylämäkeen ja hiihtokaan ei sujunut niin kapeilla suksilla. Puuterin pöllyttäminen ei ollutkaan helppoa. Prkle.
Eikä kukaan sanonut ennen toisen kauden alkupuolta, että laskuasentoni on harvinaisen surkea. Takapainoisena oli helppoa surffailla, mutta ei ihmekään, että kaatumisia tuli ensimmäisellä kaudella jonkin verran. Nyt vasta kolmannella kaudella olen hiljalleen saanut painopistettä muutettua eteenpäin. Alkaa homma olla vähän enemmän kontrollissa.
Ensimmäisellä kaudella kävin höyläämässä aika paljon parkkia. Hyppyvalikoima oli vielä ihan ok, mutta ajan kuluessa freestyle on vaihtunut freerideen eli laskemiseen. Toki treenaan edelleen hyppyjä, mutta lähinnä monipuolisuuden vuoksi. Mieluummin yritän laskea jotakin kurua lujaa alas kuin mennä samoilla vauhdeilla hyppyreihin.
Ensimmäisellä kaudella tutustuin moniin suomalaisiin hiihtäjiin. Kai se on harrastus joka yhdistää, mutta useimpien kanssa olemme edelleen yhteyksissä. Vain muutama on tosin jatkanut kausien kuluttamista Verbierissä, mutta Suomessa on mukava tietää, että yöpaikka löytyy useammastakin kaupungista.
Huiminta oli tutustua Revon Teroon, Koposen Pekkaan (ei nettisivuja), Araston Anttiin ja Bärlundin Midakseen. He osasivat (ja osaavat) ottaa sellaisia valokuvia, joita olin tottunut näkemään vain hiihtolehdissä. Se tunne, kun näkee huiman kuvan tietokoneen näytöllä, oli jo silloin aivan uskomaton. Edellä mainittuja herroja on kiittäminen siitä, että itsekin sain alkukipinän kuvaamiseen.
Siinä yksi harvoista ensimmäisen kauden osumista. Araston Antti telluilee.
Paluu Verbieriin myös seuraavalle kaudelle oli helppoa, vaikkei suhteemme alku ollutkaan kovin ruusuinen. Työpaikka ja asunto oli hoidossa, paikat alkoivat olla tuttuja ja kevään shortsikelit tuntuivat loskaa mukavammalle vaihtoehdolle. Ja toisen jälkeen oli helppoa tulla myös kolmanneksi, koska niin paljon oli vielä opittavaa ja uusia paikkoja hiihdettävänä...
Armeijan jälkeen menin loppukesäksi ja alkusyksyksi töihin oikeaoppisesti raksalle. Muutama kuukausi sujui ylitöitä napsiessa ja tammikuussa lähdin yhden kaverini kanssa Verbieriin.
Verbier oli kaverini idea. Itse olin lähdössä St. Antoniin, koska siellä puhutaan saksaa. Samahan se oli mihin mennään, joten tänne tultiin. Elämysmatkojen kautta oli helppoa järkätä kausikämppä alle. Sänkypaikat isosta kommuunista tutustuttivat luonnostaan myös muihin kausilaisiin.
Muistan vieläkin ensimmäiset viikot täällä. Katselin vain ihaillen maisemia ja nautin fiiliksestä, että ohjelmassa olisi pelkkää hiihtoa seuraavat kolme kuukautta. Voiko elämä olla tällaista? Vähän taustalla painoivat tosin kauppakorkean pääsykoekirjat, mutta ei niitä jaksanut murehtia.
Hyvä jos tuota uskaltaisi enää edes kokeilla. Kuvaajana Antti Arasto.
Alussa en oikein ymmärtänyt, että miksi kaikki valittavat lumen vähyyttä ja pohjien puuttumista. Olihan täällä parkki, aurinkoa... Mikä hätänä?
Muuten en Verbieristä juuri pitänytkään. Ärsytti, kun ihmiset kävivät baarissa, vaikka aamulla oli hyvä laskupäivä edessä. Mitä järkeä on tuhlata aikaa ja rahaa toissijaisiin asioihin? Pian ymmärsinkin, että Verbierissä on sekä hiihtäjiä että kausihengareita. Toisille riitti vähempikin hiihto.
Rahaa olin varautunut käyttämään vain pari sataa euroa kuukautta kohden. Vuokra oli maksettu, joten mihinpä sitä rahaa kuluisi? Noh, esimerkiksi hanskoihin, toppahousut piti vaihtaa kuoriin, skinit oli hyvä saada alle, samoin randositeet, eivät lasitkaan kestäneet loppuun asti, monoista puhumattakaan...
Pelastus tuli Pubin muodossa, kun Arska soitti päivää ennen Mardi Grasia, että haluatko huomenna töihin. Olin aiemmin kysellyt mahdollisista työkeikoista, rahat kun alkoivat loppua kesken. Ei muuta kuin Tarzanin lannevaate päälle ja laseja keräämään. Homma sujui ilmeisen hyvin, koska töitä oli muutamana iltana viikossa aina kauden loppuun asti.
Keväthiihtoa. Kädet vähän levällään. Kuvaaja Antti Arasto.
Ensimmäiset pyydahiihdot meinasivat lopettaa lajin harrastamisen saman tien. Menimme erään kausilaisen kanssa lumisateisena päivänä Brusoniin. Isommat sukseni, K2:n Seth Pistolsit (95 mm keskeltä, 178cm pitkät) olivat huollettavana, joten lähdin kapeilla temppusuksilla liikenteeseen. Sinkkikelissä vaelsimme väärää traversea, jouduimme haikkaamaan upottavassa lumessa ylämäkeen ja hiihtokaan ei sujunut niin kapeilla suksilla. Puuterin pöllyttäminen ei ollutkaan helppoa. Prkle.
Eikä kukaan sanonut ennen toisen kauden alkupuolta, että laskuasentoni on harvinaisen surkea. Takapainoisena oli helppoa surffailla, mutta ei ihmekään, että kaatumisia tuli ensimmäisellä kaudella jonkin verran. Nyt vasta kolmannella kaudella olen hiljalleen saanut painopistettä muutettua eteenpäin. Alkaa homma olla vähän enemmän kontrollissa.
Ensimmäisellä kaudella kävin höyläämässä aika paljon parkkia. Hyppyvalikoima oli vielä ihan ok, mutta ajan kuluessa freestyle on vaihtunut freerideen eli laskemiseen. Toki treenaan edelleen hyppyjä, mutta lähinnä monipuolisuuden vuoksi. Mieluummin yritän laskea jotakin kurua lujaa alas kuin mennä samoilla vauhdeilla hyppyreihin.
Ensimmäisellä kaudella tutustuin moniin suomalaisiin hiihtäjiin. Kai se on harrastus joka yhdistää, mutta useimpien kanssa olemme edelleen yhteyksissä. Vain muutama on tosin jatkanut kausien kuluttamista Verbierissä, mutta Suomessa on mukava tietää, että yöpaikka löytyy useammastakin kaupungista.
Huiminta oli tutustua Revon Teroon, Koposen Pekkaan (ei nettisivuja), Araston Anttiin ja Bärlundin Midakseen. He osasivat (ja osaavat) ottaa sellaisia valokuvia, joita olin tottunut näkemään vain hiihtolehdissä. Se tunne, kun näkee huiman kuvan tietokoneen näytöllä, oli jo silloin aivan uskomaton. Edellä mainittuja herroja on kiittäminen siitä, että itsekin sain alkukipinän kuvaamiseen.
Siinä yksi harvoista ensimmäisen kauden osumista. Araston Antti telluilee.
Paluu Verbieriin myös seuraavalle kaudelle oli helppoa, vaikkei suhteemme alku ollutkaan kovin ruusuinen. Työpaikka ja asunto oli hoidossa, paikat alkoivat olla tuttuja ja kevään shortsikelit tuntuivat loskaa mukavammalle vaihtoehdolle. Ja toisen jälkeen oli helppoa tulla myös kolmanneksi, koska niin paljon oli vielä opittavaa ja uusia paikkoja hiihdettävänä...
12.02.2007 - 01:08
Aamulla piti lähteä laskettelemaan. Lauantain ja kuluneen viikon ajot kuitenkin väsyttivät kausilaista sen verran, että heräsin vasta kahdentoista paikkeilla. En ollut ehtinyt edes laittaa herätyskelloa päälle, päällysvaatteiden riisumisesta puhumattakaan. Olo oli virkeä.
Olen ennenkin mainostanut Verbierin rentoa tunnelmaa. Muutama muukin oli jättänyt laskut sunnuntailta vähemmälle, joten vietimme mukavaa lounasta yhdellä suomalaisten kausikämpällä. Joskus elämän nautinnot voivat koostua ranskalaisesta lihasta, leivästä ja vihanneksista ja Eurosportin tarjoilemasta naisten syöksylaskusta. Anja jyrää.
Kyllä siitä muutamalle riitti.
Kavereiden parvekkeelta.
Aamu oli kuulemma alkanut pilvisenä, mutta iltapäivänä aurinko jo paistoi. Tuuli tosin oli ollut hirmuista: Tortinin eli ison hiihtoalueen hissistä laudat olivat lennelleet kehikoistaan maahan. Huhujen mukaan topissa tuulen sekuntinopeus huiteli reilusti myrskylukemissa. Ei siellä siis olisi ehkä ollut edes hirveästi hiihdettävää.
---
Työnteko alkaa hiljalleen riittää. Lähinnä siis tuo lasienkerääminen. Eikä työ itsessään, vaan se vapaa-ajan vapaaehtoinen poisantaminen. Tänään tunne nousi taas pintaan, kun lounaan jälkeen lähdimme afterille kyselemään hiihtokeleistä. Illalla sitten erään kausilaisen luo syömään. Hän asuu kalliilla alueella hienossa kämpässä, pitää samalla siitä huolta. Tällaista se voisi siis olla aina. Toisaalta, nyt kun kokonaisvaltaisia hengailupäiviä tulee vain silloin tällöin, osaa niitä todella arvostaa. Eikä se työkään niin surkeaa ole.
Illallista odotellessa. Miku näprää omenaa.
Olen ennenkin mainostanut Verbierin rentoa tunnelmaa. Muutama muukin oli jättänyt laskut sunnuntailta vähemmälle, joten vietimme mukavaa lounasta yhdellä suomalaisten kausikämpällä. Joskus elämän nautinnot voivat koostua ranskalaisesta lihasta, leivästä ja vihanneksista ja Eurosportin tarjoilemasta naisten syöksylaskusta. Anja jyrää.
Kyllä siitä muutamalle riitti.
Kavereiden parvekkeelta.
Aamu oli kuulemma alkanut pilvisenä, mutta iltapäivänä aurinko jo paistoi. Tuuli tosin oli ollut hirmuista: Tortinin eli ison hiihtoalueen hissistä laudat olivat lennelleet kehikoistaan maahan. Huhujen mukaan topissa tuulen sekuntinopeus huiteli reilusti myrskylukemissa. Ei siellä siis olisi ehkä ollut edes hirveästi hiihdettävää.
---
Työnteko alkaa hiljalleen riittää. Lähinnä siis tuo lasienkerääminen. Eikä työ itsessään, vaan se vapaa-ajan vapaaehtoinen poisantaminen. Tänään tunne nousi taas pintaan, kun lounaan jälkeen lähdimme afterille kyselemään hiihtokeleistä. Illalla sitten erään kausilaisen luo syömään. Hän asuu kalliilla alueella hienossa kämpässä, pitää samalla siitä huolta. Tällaista se voisi siis olla aina. Toisaalta, nyt kun kokonaisvaltaisia hengailupäiviä tulee vain silloin tällöin, osaa niitä todella arvostaa. Eikä se työkään niin surkeaa ole.
Illallista odotellessa. Miku näprää omenaa.
30.01.2007 - 08:41
Murdoc-nimimerkki heitti idean kertoa suomalaisista kausilaisista täällä Verbierissä. Ajatus on loistava ja aloin kirjoittaa aiheesta, mutta sitten pysähtyi tekstinsyöttö.
Tilannehan ei ole aivan yksinkertainen. Verbierissä ja lähialueilla asuu vuoden ympäri kuusi suomalaista. Heistä suurin osa hiihtää kaudella, joten tavallaan he kuuluvat asiaan, mutta toisaalta eivät. Ei heistä siis enempää, ellei sitten erillisessä postauksessa.
Sitten itse kausilaisiin. Ongelmia tuottaa se, että kausilaisen määritelmä on hieman hankala. Verbierissä kaikki kausilaiset tekevät jonkinlaisia töitä. Työsopimukset alkavat yleensä joulukuun alusta lähtien, eli tavallaan kausilaisiksi voisi tiukan määritelmän mukaan laskea vain sellaiset, jotka ovat tulleet silloin paikalle ja viipyvät jonnekin huhtikuun loppupuolelle.
Toisaalta joku tuli paikalle joulukuun lopussa, pari sankaria vasta viikko sitten. Miten näistä nyt selvittää mitään?
Käsittelenkin tätä suomalaisia täällä ennemmin yhteisönä kuin tiukasti kausilaisina.
Kun on koko kauden paikalla, voi keskittyä jonakin päivänä vaikkapa vain hyppyrinrakennuspuuhiin.
Verbierissä pyörii tällä hetkellä vajaat parikymmentä kausilaista, eli sellaisia joilla on kausikortti tai puolikausari näillä mäille. Lisäksi täällä käy reilusti kuukauden - kahden hiihtäjiä.
Huomionarvoista verrattuna vaikkapa Chamonixin menoon (suomalaisia kausilaisia on siellä vajaat kymmenen) on verbieriläisten ahkeruus. Kaikki paiskivat täällä töitä. Puhtaasti hengaajia ei taida olla yhtäkään, kun taas Nixissä vain yksi kausilainen tekee töitä.
Suurin syy tähän on varmasti hintataso. Harvalla on varaa asua täällä monta kuukautta säästörahoilla, kun vuokra on tavallisesti noin 500 e/kk ja kausari ilman työlupaa yli 800 euroa.
Itse työskentelen siis Pub Mont Fortissa lasinkerääjänä. Iltaduuni mahdollistaa täysipainoisehkon keskittymisen hiihtämiseen. Iltaduunissa ei lisäkseni taida olla kuin yksi tyttö, mutta hän ei käy ihan joka päivä laskettelemassa. Kaksi suomalaista on töissä urheilukaupassa, toinen vaatepuolella ja toinen suksienhuolto/vuokrausosastolla. Yksi tyttö on eräässä toisessa ravintolassa töissä, yksi paistaa hampurilaisia, yksi tarjoilee ravintolassa ja yksi on töissä hiihtomaikkana, yksi työskentelee chalet´n emäntänä. Kaksi suomalaista toimii elämysmatkojen oppaina. Eräs pariskunta työskentelee viinikaupassa.
Meidän palvelualalla työskentelevien lisäksi yksi tyyppi tekee välillä sekalaisia töitä (oli syksyn Suomessa töissä) ja toinen toimii AD/copywriterina etänä. Siinä pääpiirteittäin suomalaiset tällä kaudella Verbierissä.
Seuraava osio kannattaa lukea pitäen mielessä se, että itse olen intohimoinen hiihtäjä ja se saattaa näkyä mielipiteissä.
Verbierissä on perinteisesti ollut paljon hiihtäjiä, kausihengareita ei suomalaisten keskuudessa ole juurikaan nähty. Kausihengarilla tarkoitan sellaisia henkilöitä, jotka pitävät kylän ilmapiiristä ja keskittyvät ennemmin työntekoon kuin hiihtämiseen. Itselleni ei ole vieläkään avautunut, että mitä järkeä tänne on tulla vain pyörimään, kun vieressä nousee hillittömiä vuoria ja rajattomat offarimahdollisuudet.
Tällä kaudella aika monella on kuitenkin päivätyö, eli hiihtämään pääsee lähinnä lounareilla ja vapaapäivinä. Ok, onhan täällä elämä paljon rennompaa ja mukavampaa kuin Suomessa, mutta kyllä minua harmittaisi olla päiväsaikaan duunissa, kun kaverit ovat paukuttamassa mäkiä. Toisekseen, miksi tulla hiihtokeskukseen töihin, jos ei pidä hiihtämisestä? Jos hiihdolla ei ole väliä, niin olisihan edullisempaa tehdä duunia, juhlia ja ylipäänsä elää vaikkapa Suomessa kuin täällä Verbierissä.
Kausilaisilla on parhaat bileet. Seban peruukki?
Miten me kaikki olemme tänne kulkeutuneet? Luulisin suurimmaksi syyksi täällä asuvaa vuoristo-opas Pette Halmetta, jonka pyörittämä elamysmatkat.com on tarjonnut pitkään viikkomatkojen lisäksi myös sänkypaikkoja kausikämpistä. Itsekin asuin isossa kämpässä ensimmäisellä kaudellani ja mukavahan sellaisessa olisi asua nytkin, mutta Pubilla vuokra on kohtuullinen ja sijainti loistava, joten olen nukkunut nyt pari kautta työpaikkani yläkerrassa.
Tällä hetkellä elämysmatkojen kautta on kaksi kausikämppää, yksi neljän hengen ja yksi kuuden hengen huoneisto.
Kausilaisten kesken vallitsee hyvä henki. Ehkä se on tämä paikka, joka vetää tietynlaisia ihmisiä puoleensa. Hiihtämään lähdetään yleensä porukalla. Jos ei muuta, niin viimeistään päivän päätteeksi Pubilla voi vaihtaa kuulumiset.
Iltaisin otetaan yleensä iisisti. Tai lähinne ne onnekkaat, joilla ei ole iltaduunia. Yhä useammalla on läppäri ja kämpissä internet, eli aika kuluu kenellä mitäkin laskukuvia eteenpäin lähettäessä. Joku lataa niitä blogiinsa. Peruselämää, mitä nyt ikkunasta maisemat ovat vähän erilaisia kuin Suomessa.
Ihme kyllä, kausilaisista vain yhdellä on kolme kautta Verbierissä takana, minulla ja eräällä toisella on menossa kolmas kokonainen. Edelliset täällä pyörivät ovatkin jo ympäri vuoden asuvia suomalaisia, joilla kausia on takana kahdeksan tai viisitoista.
Mistä lie tämä sitten johtuu. Ehkä nykyisin kukaan ei jaksa panostaa hiihtämiseen niin paljon, että hassaisi siihen useamman kuin yhden kauden tai puolet välivuodesta. Aiemmin pelkkä työnteko ja laskeminen on tainnut olla helpommin mahdollista. Ilmeisesti meidän sukupolvelle opiskelun tärkeys on juurtunut selkärankaan, kun itsekin jo pohdin kirjojen pänttäämisen jatkamista.
Tai sitten ne oikeat hiihtäjät ovat jossakin muualla kuin Verbierissä.
Tilannehan ei ole aivan yksinkertainen. Verbierissä ja lähialueilla asuu vuoden ympäri kuusi suomalaista. Heistä suurin osa hiihtää kaudella, joten tavallaan he kuuluvat asiaan, mutta toisaalta eivät. Ei heistä siis enempää, ellei sitten erillisessä postauksessa.
Sitten itse kausilaisiin. Ongelmia tuottaa se, että kausilaisen määritelmä on hieman hankala. Verbierissä kaikki kausilaiset tekevät jonkinlaisia töitä. Työsopimukset alkavat yleensä joulukuun alusta lähtien, eli tavallaan kausilaisiksi voisi tiukan määritelmän mukaan laskea vain sellaiset, jotka ovat tulleet silloin paikalle ja viipyvät jonnekin huhtikuun loppupuolelle.
Toisaalta joku tuli paikalle joulukuun lopussa, pari sankaria vasta viikko sitten. Miten näistä nyt selvittää mitään?
Käsittelenkin tätä suomalaisia täällä ennemmin yhteisönä kuin tiukasti kausilaisina.
Kun on koko kauden paikalla, voi keskittyä jonakin päivänä vaikkapa vain hyppyrinrakennuspuuhiin.
Verbierissä pyörii tällä hetkellä vajaat parikymmentä kausilaista, eli sellaisia joilla on kausikortti tai puolikausari näillä mäille. Lisäksi täällä käy reilusti kuukauden - kahden hiihtäjiä.
Huomionarvoista verrattuna vaikkapa Chamonixin menoon (suomalaisia kausilaisia on siellä vajaat kymmenen) on verbieriläisten ahkeruus. Kaikki paiskivat täällä töitä. Puhtaasti hengaajia ei taida olla yhtäkään, kun taas Nixissä vain yksi kausilainen tekee töitä.
Suurin syy tähän on varmasti hintataso. Harvalla on varaa asua täällä monta kuukautta säästörahoilla, kun vuokra on tavallisesti noin 500 e/kk ja kausari ilman työlupaa yli 800 euroa.
Itse työskentelen siis Pub Mont Fortissa lasinkerääjänä. Iltaduuni mahdollistaa täysipainoisehkon keskittymisen hiihtämiseen. Iltaduunissa ei lisäkseni taida olla kuin yksi tyttö, mutta hän ei käy ihan joka päivä laskettelemassa. Kaksi suomalaista on töissä urheilukaupassa, toinen vaatepuolella ja toinen suksienhuolto/vuokrausosastolla. Yksi tyttö on eräässä toisessa ravintolassa töissä, yksi paistaa hampurilaisia, yksi tarjoilee ravintolassa ja yksi on töissä hiihtomaikkana, yksi työskentelee chalet´n emäntänä. Kaksi suomalaista toimii elämysmatkojen oppaina. Eräs pariskunta työskentelee viinikaupassa.
Meidän palvelualalla työskentelevien lisäksi yksi tyyppi tekee välillä sekalaisia töitä (oli syksyn Suomessa töissä) ja toinen toimii AD/copywriterina etänä. Siinä pääpiirteittäin suomalaiset tällä kaudella Verbierissä.
Seuraava osio kannattaa lukea pitäen mielessä se, että itse olen intohimoinen hiihtäjä ja se saattaa näkyä mielipiteissä.
Verbierissä on perinteisesti ollut paljon hiihtäjiä, kausihengareita ei suomalaisten keskuudessa ole juurikaan nähty. Kausihengarilla tarkoitan sellaisia henkilöitä, jotka pitävät kylän ilmapiiristä ja keskittyvät ennemmin työntekoon kuin hiihtämiseen. Itselleni ei ole vieläkään avautunut, että mitä järkeä tänne on tulla vain pyörimään, kun vieressä nousee hillittömiä vuoria ja rajattomat offarimahdollisuudet.
Tällä kaudella aika monella on kuitenkin päivätyö, eli hiihtämään pääsee lähinnä lounareilla ja vapaapäivinä. Ok, onhan täällä elämä paljon rennompaa ja mukavampaa kuin Suomessa, mutta kyllä minua harmittaisi olla päiväsaikaan duunissa, kun kaverit ovat paukuttamassa mäkiä. Toisekseen, miksi tulla hiihtokeskukseen töihin, jos ei pidä hiihtämisestä? Jos hiihdolla ei ole väliä, niin olisihan edullisempaa tehdä duunia, juhlia ja ylipäänsä elää vaikkapa Suomessa kuin täällä Verbierissä.
Kausilaisilla on parhaat bileet. Seban peruukki?
Miten me kaikki olemme tänne kulkeutuneet? Luulisin suurimmaksi syyksi täällä asuvaa vuoristo-opas Pette Halmetta, jonka pyörittämä elamysmatkat.com on tarjonnut pitkään viikkomatkojen lisäksi myös sänkypaikkoja kausikämpistä. Itsekin asuin isossa kämpässä ensimmäisellä kaudellani ja mukavahan sellaisessa olisi asua nytkin, mutta Pubilla vuokra on kohtuullinen ja sijainti loistava, joten olen nukkunut nyt pari kautta työpaikkani yläkerrassa.
Tällä hetkellä elämysmatkojen kautta on kaksi kausikämppää, yksi neljän hengen ja yksi kuuden hengen huoneisto.
Kausilaisten kesken vallitsee hyvä henki. Ehkä se on tämä paikka, joka vetää tietynlaisia ihmisiä puoleensa. Hiihtämään lähdetään yleensä porukalla. Jos ei muuta, niin viimeistään päivän päätteeksi Pubilla voi vaihtaa kuulumiset.
Iltaisin otetaan yleensä iisisti. Tai lähinne ne onnekkaat, joilla ei ole iltaduunia. Yhä useammalla on läppäri ja kämpissä internet, eli aika kuluu kenellä mitäkin laskukuvia eteenpäin lähettäessä. Joku lataa niitä blogiinsa. Peruselämää, mitä nyt ikkunasta maisemat ovat vähän erilaisia kuin Suomessa.
Ihme kyllä, kausilaisista vain yhdellä on kolme kautta Verbierissä takana, minulla ja eräällä toisella on menossa kolmas kokonainen. Edelliset täällä pyörivät ovatkin jo ympäri vuoden asuvia suomalaisia, joilla kausia on takana kahdeksan tai viisitoista.
Mistä lie tämä sitten johtuu. Ehkä nykyisin kukaan ei jaksa panostaa hiihtämiseen niin paljon, että hassaisi siihen useamman kuin yhden kauden tai puolet välivuodesta. Aiemmin pelkkä työnteko ja laskeminen on tainnut olla helpommin mahdollista. Ilmeisesti meidän sukupolvelle opiskelun tärkeys on juurtunut selkärankaan, kun itsekin jo pohdin kirjojen pänttäämisen jatkamista.
Tai sitten ne oikeat hiihtäjät ovat jossakin muualla kuin Verbierissä.
28.01.2007 - 04:09
Ystäväni Samu oli kuluneella viikolla haistelemassa Verbierin tunnelmia. Seuraavassa hänen raporttinsa reissusta.
Tämän postauksen kirjoittaja omakuvassaan. Myös muut kuvat ovat Samun ottamia.
"Jotta saisimme Artun blogiin vaihtelua, niin kerron miltä elämä Alpeilla näyttää viikkoturistin silmin. Ensimmäiset erikoiset tapahtumat sattuivat bussimatkalla Genevestä Verbieriin, kun ranskalainen bussikuski kauppasi olutta linja-autonsa hanskalokerosta kahden frangin hinnalla. Myös huoltoaseman wc:ssä ollut hammasharja-automaatti oli erittäin mielenkiintoinen.
Ensimmäisenä iltana tutustuin alakerrassa olevan pubin hämmentävään ilmapiiriin. Useat baarimikot ymmärsivät tärkeimmät suomenkieliset lauseet, joten oluen ostaminen luonnistui helposti omalla kielellä. Lisäksi loppuillasta tutustuin ns. "shotti-baariin", jossa yläosaton suomalainen baarimikko joi juomia saamaan tahtiin kuin tiskillä olleet puolialastomat suomalais- ja brittikausilaiset.
Bileet Pubin tyyliin. Briteillä oli naamiaiset, tai niin sitä ainakin toivoisi.
Alkuviikon laskusäät olivat hieman kehnot. Sää oli sumuinen, näkyvyys erittäin huono ja vuoristoilman ohuus todisti huonon kuntoni. Huonon sään vuoksi aikaa jäi enemmän yöelämän kenttätutkimuksiin. Yöelämä verbierissä on näkemisen arvoinen, koska harvoin suomessa näkee yhdeksän aikaan illalla ihmisiä tanssimassa pöydällä ympäripäissään. Erilaisia anniskeluravintoloita on miellyttävän paljon ja myös ruokailumahdollisuudet ovat hyvät. Oluen juonti on edullisin vaihtoehto, sillä eräälle suomalaiselle matkaajalle tuli hieman yllätyksenä 19 frangin valkovenäläiset.
Memo Gonzales esiintyi Wunderbarissa. Iso mies ja iso hiki, jota näkyy jo vähän olkapäillä.
Loppuviikosta säät olivat mahtavat. Hauskaa oli myös seurata kausilaisia kun ensimmäiset kunnon laskusäät alkoivat. Mukavilta tuntuneet tyypit eivät enää halunneetkaan laskea viikkoturistien kanssa vaan kiire omille rinteille oli valtava. Verbierissä riittää kyllä merkattuja rinteitä, joiden laskeminen erityisesti aurinkoisessa säässä on erittäin mahtavaa.
Miku testaa lumen lento-ominaisuuksia.
Viimeisenä laskupäivänä Arttu järjesti minulle patikointiretken merkkaamattomille rinteille. Itse laskeminen oli hauskaa, mutta suurin osa päivästä kului kävellessä, joka oli epämiellyttävää pienessä flunsassa. En myöskään suosittele tällaisia reittejä lumilautailijoille, koska siirtymäreitit ovat pitkiä, kapeita ja liian loivia.
Kokonaisuutena viikon matka oli hieno kokemus. Verbier on hyvin sosiaalinen paikka ja uusia tuttavuuksia tulee joka päivä. Laskeminen on täällä Suomeen verrattuna aivan erilaista ja juhliminen paljon hauskempaa. Tällä hetkellä olen juuri lähdössä takaisin Suomeen, kun ulkona paistaa aurinko kirkkaalta taivaalta. On suorastaan mahtavaa päästä takaisin Suomen kylmään, räntäsateiseen ja harmaaseen arkeen. Kiitos ja kuulemiin."
Verbierissä ei baarin jälkeen voi ostaa grilliruokaa, vaan nälkä lähtee suklaakroissanteilla ja muilla leipomotuotteilla. Kaupankäynti hoituu suoraan ikkunanraosta.
Tämän postauksen kirjoittaja omakuvassaan. Myös muut kuvat ovat Samun ottamia.
"Jotta saisimme Artun blogiin vaihtelua, niin kerron miltä elämä Alpeilla näyttää viikkoturistin silmin. Ensimmäiset erikoiset tapahtumat sattuivat bussimatkalla Genevestä Verbieriin, kun ranskalainen bussikuski kauppasi olutta linja-autonsa hanskalokerosta kahden frangin hinnalla. Myös huoltoaseman wc:ssä ollut hammasharja-automaatti oli erittäin mielenkiintoinen.
Ensimmäisenä iltana tutustuin alakerrassa olevan pubin hämmentävään ilmapiiriin. Useat baarimikot ymmärsivät tärkeimmät suomenkieliset lauseet, joten oluen ostaminen luonnistui helposti omalla kielellä. Lisäksi loppuillasta tutustuin ns. "shotti-baariin", jossa yläosaton suomalainen baarimikko joi juomia saamaan tahtiin kuin tiskillä olleet puolialastomat suomalais- ja brittikausilaiset.
Bileet Pubin tyyliin. Briteillä oli naamiaiset, tai niin sitä ainakin toivoisi.
Alkuviikon laskusäät olivat hieman kehnot. Sää oli sumuinen, näkyvyys erittäin huono ja vuoristoilman ohuus todisti huonon kuntoni. Huonon sään vuoksi aikaa jäi enemmän yöelämän kenttätutkimuksiin. Yöelämä verbierissä on näkemisen arvoinen, koska harvoin suomessa näkee yhdeksän aikaan illalla ihmisiä tanssimassa pöydällä ympäripäissään. Erilaisia anniskeluravintoloita on miellyttävän paljon ja myös ruokailumahdollisuudet ovat hyvät. Oluen juonti on edullisin vaihtoehto, sillä eräälle suomalaiselle matkaajalle tuli hieman yllätyksenä 19 frangin valkovenäläiset.
Memo Gonzales esiintyi Wunderbarissa. Iso mies ja iso hiki, jota näkyy jo vähän olkapäillä.
Loppuviikosta säät olivat mahtavat. Hauskaa oli myös seurata kausilaisia kun ensimmäiset kunnon laskusäät alkoivat. Mukavilta tuntuneet tyypit eivät enää halunneetkaan laskea viikkoturistien kanssa vaan kiire omille rinteille oli valtava. Verbierissä riittää kyllä merkattuja rinteitä, joiden laskeminen erityisesti aurinkoisessa säässä on erittäin mahtavaa.
Miku testaa lumen lento-ominaisuuksia.
Viimeisenä laskupäivänä Arttu järjesti minulle patikointiretken merkkaamattomille rinteille. Itse laskeminen oli hauskaa, mutta suurin osa päivästä kului kävellessä, joka oli epämiellyttävää pienessä flunsassa. En myöskään suosittele tällaisia reittejä lumilautailijoille, koska siirtymäreitit ovat pitkiä, kapeita ja liian loivia.
Kokonaisuutena viikon matka oli hieno kokemus. Verbier on hyvin sosiaalinen paikka ja uusia tuttavuuksia tulee joka päivä. Laskeminen on täällä Suomeen verrattuna aivan erilaista ja juhliminen paljon hauskempaa. Tällä hetkellä olen juuri lähdössä takaisin Suomeen, kun ulkona paistaa aurinko kirkkaalta taivaalta. On suorastaan mahtavaa päästä takaisin Suomen kylmään, räntäsateiseen ja harmaaseen arkeen. Kiitos ja kuulemiin."
Verbierissä ei baarin jälkeen voi ostaa grilliruokaa, vaan nälkä lähtee suklaakroissanteilla ja muilla leipomotuotteilla. Kaupankäynti hoituu suoraan ikkunanraosta.
26.01.2007 - 05:33
Mieletön hiihtopäivä takana. Ja vielä hienompi ilta.
Päivällä aurinko paistoi ja lämmöt olivat selvästi pakkasen puolella. Pubin semivirallinen valokuvaaja Rob halusi lähteä kuvaamaan, joten ainahan sitä voi linssiluteeksi lähteä.
Annetaan kuvien puhua puolestaan. Kuvaaja siis Rob Hamilton-Smith eli rhsimages.co.uk.
Kuvaa edelsi 10 minuutin haikkaus syvässä lumessa. "Täytyy sitten osua tarkalleen siihen, mihin sanon", kertoo kuvaaja alempaa. Kerrankin osui kohdalleen. Kädet jäivät vähän taakse. Lumi oli juuri niin hyvää kuin miltä se kuvassa näyttää.
Kuvaaja sanoi etukäteen, että sovitusta kohdasta on kolme metriä kalliopudotukselle. Näkeehän siinä sen etäisyyden, laskijan näkökulmasta se tuntui puolelta metriltä. Onneksi kuva onnistui.
Kuvassa ei näy kuusikaksikkoa, joiden yli oli tarkoitus lentää. En ihan päässyt ilmaan, mutta matka jatkui kyllä, vaikkei asennosta heti uskoisikaan.
Ei tästä voi sanoa kuin että aivan uskomaton kuva.
Olimme laskemassa jo puolenpäivän aikaan poies, kun äkkäsin tuollaisen hässäkän eli taipuneen puun. Rob nautiskeli kaakaotaan termarista kun allekirjoittanut rakensi hyppyriä kovalla vauhdilla pystyyn. Kun testasin vauhdinottoa huomasin, ettei reiliin pääse sisään kuin vinottain hyppäämällä. Siihen nähden tulos on mieletön.
No niin, tämän jälkeen ei tarvitse omia kuvia enää blogiin laittaakaan, ei ihan riitä taso. Mutta laitetaan silti. Kävimme iltapäivällä hiihtelemässä erästä loivaa lojotusta kolme kierrosta. Hissiltä kovat vauhdit siirtymäreitille, läpsyttelyä muutama minuutti eteenpäin ja kohti uutta puhdasta linjaa. Ei paljon näkynyt hiihtäjiä.
Miku pujottelee kuusien välistä. Kun vertaa tätä kuvaa ja ylempänä olevia, huomaa, että toinen kalusto on maksanut muutaman satasen ja toinen muutaman tonnin.
Illalla töiden jälkeen bileet jatkuivat. Iceboxissa eli eräässä pienessä yökerhossa (onpa muuten typerä sana, eikö suomeksi ole parempia?) hard rock night, dj Hannun vetämänä. Aijaijai. Olipahan hieno päätös päivälle.
Vasemmalla saksalainen lakitieteiden opiskelija, keskellä norjalainen turskanpaistaja ja oikealla härmäläinen puuseppä/telluilija.
Vasemmalla espanjalainen sisustusarkkitehti, lähempänä ruotsalainen baarimikko/hiihtomaikka/perheyrityksen johtaja.
Niin, bileet jatkuivat Pubin yläkerrassa. Huomenna sitten ysin jälkeen valloittamaan vuoria. Jihaa!
Päivällä aurinko paistoi ja lämmöt olivat selvästi pakkasen puolella. Pubin semivirallinen valokuvaaja Rob halusi lähteä kuvaamaan, joten ainahan sitä voi linssiluteeksi lähteä.
Annetaan kuvien puhua puolestaan. Kuvaaja siis Rob Hamilton-Smith eli rhsimages.co.uk.
Kuvaa edelsi 10 minuutin haikkaus syvässä lumessa. "Täytyy sitten osua tarkalleen siihen, mihin sanon", kertoo kuvaaja alempaa. Kerrankin osui kohdalleen. Kädet jäivät vähän taakse. Lumi oli juuri niin hyvää kuin miltä se kuvassa näyttää.
Kuvaaja sanoi etukäteen, että sovitusta kohdasta on kolme metriä kalliopudotukselle. Näkeehän siinä sen etäisyyden, laskijan näkökulmasta se tuntui puolelta metriltä. Onneksi kuva onnistui.
Kuvassa ei näy kuusikaksikkoa, joiden yli oli tarkoitus lentää. En ihan päässyt ilmaan, mutta matka jatkui kyllä, vaikkei asennosta heti uskoisikaan.
Ei tästä voi sanoa kuin että aivan uskomaton kuva.
Olimme laskemassa jo puolenpäivän aikaan poies, kun äkkäsin tuollaisen hässäkän eli taipuneen puun. Rob nautiskeli kaakaotaan termarista kun allekirjoittanut rakensi hyppyriä kovalla vauhdilla pystyyn. Kun testasin vauhdinottoa huomasin, ettei reiliin pääse sisään kuin vinottain hyppäämällä. Siihen nähden tulos on mieletön.
No niin, tämän jälkeen ei tarvitse omia kuvia enää blogiin laittaakaan, ei ihan riitä taso. Mutta laitetaan silti. Kävimme iltapäivällä hiihtelemässä erästä loivaa lojotusta kolme kierrosta. Hissiltä kovat vauhdit siirtymäreitille, läpsyttelyä muutama minuutti eteenpäin ja kohti uutta puhdasta linjaa. Ei paljon näkynyt hiihtäjiä.
Miku pujottelee kuusien välistä. Kun vertaa tätä kuvaa ja ylempänä olevia, huomaa, että toinen kalusto on maksanut muutaman satasen ja toinen muutaman tonnin.
Illalla töiden jälkeen bileet jatkuivat. Iceboxissa eli eräässä pienessä yökerhossa (onpa muuten typerä sana, eikö suomeksi ole parempia?) hard rock night, dj Hannun vetämänä. Aijaijai. Olipahan hieno päätös päivälle.
Vasemmalla saksalainen lakitieteiden opiskelija, keskellä norjalainen turskanpaistaja ja oikealla härmäläinen puuseppä/telluilija.
Vasemmalla espanjalainen sisustusarkkitehti, lähempänä ruotsalainen baarimikko/hiihtomaikka/perheyrityksen johtaja.
Niin, bileet jatkuivat Pubin yläkerrassa. Huomenna sitten ysin jälkeen valloittamaan vuoria. Jihaa!
24.01.2007 - 02:10
Pilvinen päivä oli sopiva hintapakolaisuudelle. Lähdimme aamupäivällä käymään Chamonixissa eli rajan yli Ranskassa. Maassa, jossa patonki repii kitalakea mutta kulutushyödykkeiden, kuten suksien ja kiipeilyvälinen, hinnat ovat huomattavasti Sveitsiä edullisempia.
Rajamuodollisuudet hoidettiin taas kädenheilautuksella. Lähes saman tien kun pääsimme toiselle puolelle rajaa, alkoi lunta sataa. Tarkistussoitto Verbieriin: "täällä tulee yksi hiutale minuutissa, hyvältä näyttää...". Ranska saa aina.
Kurvasimme Chamonixin takana sijaitsevaan Sallancheehen. Kylän ulkopuolelta löytyy halpoja ulkoilmaurheiluvaatteita myyvä Quechua sekä kaikkea mahdollista alppiurheiluun liittyvää välinettä kauppaava Au Vieux Camper. Kiva olisi ostaa vaikka mitä sälää, mutta lopulta mukaan tarttui vain uutta aluskerrastoa ja pyykkinaruksi viisimillistä kiipeilyköyttä. Lumisateessa ajelimme takaisin Chamonixiin, jossa dumppi oli jo alkanut.
Nixin Mäkkärissä on ilmainen nettiyhteys. Siellä nykyajan hiihtopummit hengailivat powerbookkeineen.
Chamonixista ei löytynyt muuta kuin reteä pulkka ja väärään ympäristöön eksynyt auto.
Vähänkö makea.
Onkohan lumiketjut mukana?
Reissun kohokohta oli tietysti paluu Sveitsin puolelle. Tällä kertaa iloa aiheutti sankka lumipyry, joka jatkui kuin jatkuikin Vallisin laaksossa. Yleensä tuntuu siltä, että Mont Blancin massiivi pysäyttää lumet Ranskan puolelle, mutta nyt kauan odotettu dumppi löysi tiensä etelärinteille.
Illaksi piti ehtiä töihin, joten onneksi lähdimme ajoissa matkaan. Tiet olivat surkeassa kunnossa, ja lumiketjut piti työntää eturenkaiden päälle tuomaan vakautta matkaan.
Miku tarkisti ketjuja Verbieriin johtavalla serpentiinitiellä.
Tämänkertainen lumisade tuntuu liian hyvältä ollakseen totta. Säätiedotusten mukaan tuuli on lähes olematonta ja ylhäällä on kylmä. Se tarkoittaa siis sitä, että esimerkiksi yli kolmessa tonnissa lumi kiinnittynee hyvin paikalleen ja on älyttömän kevyttä. Koska pohjat ovat niillä korkeuksilla kunnossa, saattaa lähipäivinä olla edessä niin sanotut siivoustalkoot eli puuterin pöllytystä eli mukavia lanailuhetkiä. Aijaijai. Loppuun vielä lumibarometrikuva kämpiltä, viisi minuuttia sitten otettuna:
Ja lisää tulee jatkuvalla syötöllä.
Rajamuodollisuudet hoidettiin taas kädenheilautuksella. Lähes saman tien kun pääsimme toiselle puolelle rajaa, alkoi lunta sataa. Tarkistussoitto Verbieriin: "täällä tulee yksi hiutale minuutissa, hyvältä näyttää...". Ranska saa aina.
Kurvasimme Chamonixin takana sijaitsevaan Sallancheehen. Kylän ulkopuolelta löytyy halpoja ulkoilmaurheiluvaatteita myyvä Quechua sekä kaikkea mahdollista alppiurheiluun liittyvää välinettä kauppaava Au Vieux Camper. Kiva olisi ostaa vaikka mitä sälää, mutta lopulta mukaan tarttui vain uutta aluskerrastoa ja pyykkinaruksi viisimillistä kiipeilyköyttä. Lumisateessa ajelimme takaisin Chamonixiin, jossa dumppi oli jo alkanut.
Nixin Mäkkärissä on ilmainen nettiyhteys. Siellä nykyajan hiihtopummit hengailivat powerbookkeineen.
Chamonixista ei löytynyt muuta kuin reteä pulkka ja väärään ympäristöön eksynyt auto.
Vähänkö makea.
Onkohan lumiketjut mukana?
Reissun kohokohta oli tietysti paluu Sveitsin puolelle. Tällä kertaa iloa aiheutti sankka lumipyry, joka jatkui kuin jatkuikin Vallisin laaksossa. Yleensä tuntuu siltä, että Mont Blancin massiivi pysäyttää lumet Ranskan puolelle, mutta nyt kauan odotettu dumppi löysi tiensä etelärinteille.
Illaksi piti ehtiä töihin, joten onneksi lähdimme ajoissa matkaan. Tiet olivat surkeassa kunnossa, ja lumiketjut piti työntää eturenkaiden päälle tuomaan vakautta matkaan.
Miku tarkisti ketjuja Verbieriin johtavalla serpentiinitiellä.
Tämänkertainen lumisade tuntuu liian hyvältä ollakseen totta. Säätiedotusten mukaan tuuli on lähes olematonta ja ylhäällä on kylmä. Se tarkoittaa siis sitä, että esimerkiksi yli kolmessa tonnissa lumi kiinnittynee hyvin paikalleen ja on älyttömän kevyttä. Koska pohjat ovat niillä korkeuksilla kunnossa, saattaa lähipäivinä olla edessä niin sanotut siivoustalkoot eli puuterin pöllytystä eli mukavia lanailuhetkiä. Aijaijai. Loppuun vielä lumibarometrikuva kämpiltä, viisi minuuttia sitten otettuna:
Ja lisää tulee jatkuvalla syötöllä.
23.01.2007 - 06:03
Verbieriin voi viitata useilla eri nimillä. Kultahampaiden laakso on oletettavasti saanut nimensä siitä, että Verbierissä lomailu on tietynlainen statussymboli sveitsiläisille sikarikkaille. Olen kuullut myös muumilaaksosta, koska täällä vain harvat ovet lukitaan yöksi.
Tänään sain ensimmäistä kertaa kunnon maistiaisia kultahammasmeiningistä. Alkuillasta kyliltä alkoi kuulua kummia. Hurrien ja brittien suosimassa after ski -paikassa eli Farinetissa oli tavallista kovempi kaaos meneillään, sillä baarissa tarjoiltiin ilmaisia juomia. Kuulemma joku oli avannut sellaisen piikin, että kaikilla on hauskaa.
Pubilla alkuilta oli hiljainen, mutta yhdentoista jälkeen meno alkoi villiintyä. Sama henkilö, joka oli pistänyt Farinetissa juhlat pystyyn, saapui nimittäin meille. Nousuhumalainen miljonääri, jolla on syntymäpäivät. Aikamoinen yhdistelmä. Kymmenen minuuttia ennen pilkkua herra tilasi vielä 200 shottia. Sitä ennen shampanja ja muut juhlajuomat virtasivat vapaasti baaritiskillä. Rokkenroll sanon, varsinkin kun 50 euron shampanjapulloista ei aina mennyt laseihin puoliakaan. "Money is not a problem", sanoi herra useammin kuin kerran. Päivän saldo oli lähempänä kymppitonnia kuin viittä, euroissa. Eikä herra edes käynyt kuninkaallisten ja julkkisten suosimalla Farm Clubilla. Ainakaan tänään.
Bileet olivat siis hyvät ja iloiset. Lasinkerääjän kannalta homma ei mennyt ihan nappiin, kun yksi työläinen oli käynyt Farinetissa ennen työvuoron alkua. Hoidimme sitten kolmen kerääjän duunit kahdestaan, vaikka töitä olisi riittänyt neljälle. Huomenna saattaa eräällä kollegalla olla kevyt morkkis.
Suuri dumppi antaa muuten edelleen odottaa itseään.
Tänään sain ensimmäistä kertaa kunnon maistiaisia kultahammasmeiningistä. Alkuillasta kyliltä alkoi kuulua kummia. Hurrien ja brittien suosimassa after ski -paikassa eli Farinetissa oli tavallista kovempi kaaos meneillään, sillä baarissa tarjoiltiin ilmaisia juomia. Kuulemma joku oli avannut sellaisen piikin, että kaikilla on hauskaa.
Pubilla alkuilta oli hiljainen, mutta yhdentoista jälkeen meno alkoi villiintyä. Sama henkilö, joka oli pistänyt Farinetissa juhlat pystyyn, saapui nimittäin meille. Nousuhumalainen miljonääri, jolla on syntymäpäivät. Aikamoinen yhdistelmä. Kymmenen minuuttia ennen pilkkua herra tilasi vielä 200 shottia. Sitä ennen shampanja ja muut juhlajuomat virtasivat vapaasti baaritiskillä. Rokkenroll sanon, varsinkin kun 50 euron shampanjapulloista ei aina mennyt laseihin puoliakaan. "Money is not a problem", sanoi herra useammin kuin kerran. Päivän saldo oli lähempänä kymppitonnia kuin viittä, euroissa. Eikä herra edes käynyt kuninkaallisten ja julkkisten suosimalla Farm Clubilla. Ainakaan tänään.
Bileet olivat siis hyvät ja iloiset. Lasinkerääjän kannalta homma ei mennyt ihan nappiin, kun yksi työläinen oli käynyt Farinetissa ennen työvuoron alkua. Hoidimme sitten kolmen kerääjän duunit kahdestaan, vaikka töitä olisi riittänyt neljälle. Huomenna saattaa eräällä kollegalla olla kevyt morkkis.
Suuri dumppi antaa muuten edelleen odottaa itseään.
22.01.2007 - 15:52
Tänään muutama härmäläinen viikkoturisti oli mennyt tuntemattomille alueille hiihtämään. Kuinka ollakaan, jäinen rinne oli pettänyt kantit ja laskijat olivat liukuneet jyrkänteen reunalle. Pelastuivat kuitenkin.
Siihen, miksi itse pyörin jo kolmatta kautta Verbierissä on useita syitä. Yksi niistä on kuitenkin turvallisuus. On mukavaa käydä muissa paikoissa hiihtämässä asiantuntevassa seurassa, mutta Verbierin peruspaikat alkavat olla jo tuttuja. Myös lumitilanteen ymmärtäminen ja sen hahmottaminen eri hiihtoalueilla alkaa sujua. Ei tarvitse tehdä turhia virheitä tai vetää liinoja kiinni, kun edessä aukeaakin kallio.
---
Tänään treenattiin taas piipparitoimintaa. Barryvoxin Pulse on muuten erittäin tarkka. Tosin sykkeen mittaaminen taitaa olla vain mainoskikka.
---
Ai niin, ainakaan Ranskan puolen pilvet eivät ennakoi jäätynyttä vettä. Suuri dumppi, missä viivyt? Snow-forecastin mukaan nyt pitäisi olla jo lumista.
Siihen, miksi itse pyörin jo kolmatta kautta Verbierissä on useita syitä. Yksi niistä on kuitenkin turvallisuus. On mukavaa käydä muissa paikoissa hiihtämässä asiantuntevassa seurassa, mutta Verbierin peruspaikat alkavat olla jo tuttuja. Myös lumitilanteen ymmärtäminen ja sen hahmottaminen eri hiihtoalueilla alkaa sujua. Ei tarvitse tehdä turhia virheitä tai vetää liinoja kiinni, kun edessä aukeaakin kallio.
---
Tänään treenattiin taas piipparitoimintaa. Barryvoxin Pulse on muuten erittäin tarkka. Tosin sykkeen mittaaminen taitaa olla vain mainoskikka.
---
Ai niin, ainakaan Ranskan puolen pilvet eivät ennakoi jäätynyttä vettä. Suuri dumppi, missä viivyt? Snow-forecastin mukaan nyt pitäisi olla jo lumista.
21.01.2007 - 16:22
Mont Fort on Neljän laakson hiihtoalueen korkein huippu. Hissi vie 3 300 metrin korkeuteen asti. Topissa tuulee melkein aina.
Kuluneen viikon lumisade jätti jälkensä Mofolle. Aitoa vuorimeininkiä, sanoisin.
Kiveä, lunta ja jäätä
Millainen lienee näiden pullojen toimivuus...
Hissiaseman pääty.
Kuluneen viikon lumisade jätti jälkensä Mofolle. Aitoa vuorimeininkiä, sanoisin.
Kiveä, lunta ja jäätä
Millainen lienee näiden pullojen toimivuus...
Hissiaseman pääty.
19.01.2007 - 04:28
Tänään alkoi vesisade, joka muuttui lumeksi vasta parissa tonnissa. Täydellinen päivä lumivyörypiippareiden käyttöharjoittelulle.
Lähes kaikki kausilaiset saatiin mukaan iltapäivän juoksuharjoitukseen. Idea oli varsin yksinkertainen: piilotetaan etsittävä piippari lumeen ja joku lähtee etsimään sitä. Useimmille homma oli tuttua, mutta näissä asioissa harjoittelusta on harvoin haittaa.
Nicke etsii signaalia.
Olen aina suhtautunut kaikenlaiseen lumiturvallisuuskoulutukseen ja -harjoitteluun positiivisesti. Varsinkin viime kauden episodin jälkeen, jossa vyöryyn jäänyt mies sanoi kaverinsa kadonneen ja jouduimme oikeasti käyttämään piippareita. Muistan vieläkin sen paniikin, joka iski haravoidessamme lumivyöryä. Niinpä oikeiden tekniikoiden ja etsimisjärjestyksen kertaaminen on aina paikallaan.
Toki hauskaakin oli, vaikka vakavalla asialla oltiin. Perusetsinnän lisäksi kokeilin kaverin kanssa heitä piippari pitkälle kuusikkoon ja anna toisen etsiä -metodia, joka toimikin erittäin hyvin. Ainahan on mukavaa viettää aikaa isolla porukalla samankielisiä ihmisiä, joten kai sateinen iltapäivä olisi voinut huonomminkin sujua.
Onkivavat pitkänä.
Aika keskelle päästiin lähietsinnän avulla. Piipparia on siis liikutettu lumen päällä ja merkitty lapiolla jäljet kohtiin, joissa etäisyys piippariin alkaa kasvaa. Ihan keskelle en saanut osumaan, mutta aika hyvin kuitenkin, vaikka itse sanon. Oranssi vehje on Nic Impexin Arva a.d vanced.
Päivän kohokohta oli italiaanohiihtäjäpari, joista toinen päätti jäädä nesteentyhjennystauolle viiden metrin päähän meistä. Jos hänellä oli pokkaa tehdä sellaista, kai siitä sai sitten kuvankin ottaa.
Antaa mennä vaan... Kuulemma maisemat olivat niin hienot, että ureat oli hyvä päästellä juuri tässä mutkassa.
Lähes kaikki kausilaiset saatiin mukaan iltapäivän juoksuharjoitukseen. Idea oli varsin yksinkertainen: piilotetaan etsittävä piippari lumeen ja joku lähtee etsimään sitä. Useimmille homma oli tuttua, mutta näissä asioissa harjoittelusta on harvoin haittaa.
Nicke etsii signaalia.
Olen aina suhtautunut kaikenlaiseen lumiturvallisuuskoulutukseen ja -harjoitteluun positiivisesti. Varsinkin viime kauden episodin jälkeen, jossa vyöryyn jäänyt mies sanoi kaverinsa kadonneen ja jouduimme oikeasti käyttämään piippareita. Muistan vieläkin sen paniikin, joka iski haravoidessamme lumivyöryä. Niinpä oikeiden tekniikoiden ja etsimisjärjestyksen kertaaminen on aina paikallaan.
Toki hauskaakin oli, vaikka vakavalla asialla oltiin. Perusetsinnän lisäksi kokeilin kaverin kanssa heitä piippari pitkälle kuusikkoon ja anna toisen etsiä -metodia, joka toimikin erittäin hyvin. Ainahan on mukavaa viettää aikaa isolla porukalla samankielisiä ihmisiä, joten kai sateinen iltapäivä olisi voinut huonomminkin sujua.
Onkivavat pitkänä.
Aika keskelle päästiin lähietsinnän avulla. Piipparia on siis liikutettu lumen päällä ja merkitty lapiolla jäljet kohtiin, joissa etäisyys piippariin alkaa kasvaa. Ihan keskelle en saanut osumaan, mutta aika hyvin kuitenkin, vaikka itse sanon. Oranssi vehje on Nic Impexin Arva a.d vanced.
Päivän kohokohta oli italiaanohiihtäjäpari, joista toinen päätti jäädä nesteentyhjennystauolle viiden metrin päähän meistä. Jos hänellä oli pokkaa tehdä sellaista, kai siitä sai sitten kuvankin ottaa.
Antaa mennä vaan... Kuulemma maisemat olivat niin hienot, että ureat oli hyvä päästellä juuri tässä mutkassa.
18.01.2007 - 02:37
Tavallisessa arjessa, kuten töissä tai kouluhommissa, vapaapäiviä on viikossa tavallisesti kaksi. Toisen päivän illan tunnelma on aina ollut alakuloinen. Arki iske viimeistään kuuden jälkeen illalla päin naamaa. Seuraavan kerran on luvassa kivaa vasta viiden päivän kuluttua.
On se sitten ajattelutavan kehittyminen tai mahdollisuuksien kirjo, mutta Sveitsissä en koe samanlaista fiilistä. Toki, neljäksi töihin meneminen tuntuu aikaiselta, koska hiihtopäivä jää vähän kuin vajaaksi. Varsinkin nyt, kun puuteria joutuu etsimään kauempaa ja iltapäivän aurinkotunnit ovat parhaita kevätlumen eli loskan eli firnin hiihtoon. Mutta silti, työ ei ole tunnu täällä yhtä dominoivalta kuin Suomessa. Ehkä päivärytmilläkin on osansa asiassa, koska täällä koko valoisa aika on vapaata. Työt loppuvat yöllä jo kahden jälkeen, eli periaatteessa päivän voi aloittaa jo kymmenen aikoihin.
Kuten monesti olen (mielestäni) maininnut, baariduuni ei ole ehkä elämänkohtaloni. Tätä onkin pakko ajatella vain harrastusten mahdollistajana. Ilman vakiduunia ja varsinkin aiempia säästöjä säästöjä Verbierin kaltaisessa paikassa olisi mahdotonta maksaa vuokria ja vakuutuksia. Tuon kun muistaisi myös silloin, kun lasien kantaminen ja peseminen humalaisten keskellä tökkii taas seuraavan kerran pahasti.
Tällä kaudella olen tavannut useita kausilaisia, joista voisi ehkä käyttää termiä hiihtopummi. He ovat paiskineet töitä kesästä marraskuun loppuun asti ja sitten tulleet säästöillään tänne. Sanovat viettävänsä välivuotta. (Tähän voisi tietysti todeta, että katsotaan vain ensi kaudella...)
Olen aina vierastanut termiä välivuosi, vaikka sitä käytän toisinaan itsekin. Jos välivuosi tarkoittaa töiden tekemistä, reissaamista ja elämistä, tarkoittaako opiskelu sitten neljästä kuuteen välivuotta elämästä?
Kuten hyvä ystäväni Janne on kutakuinkin sanonut, toisille elämä tarkoittaa yhtä putkea kehdosta perheen kautta hautaan. Toisille se taas on täynnä erilaisia pätkiä ja vaiheita ja parasta on, jos kaikesta löytyy kuitenkin jokin punainen lanka, joka ohjaa toivon mukaan perille. Mielestäni tuo on hyvin sanottu. Itse olen vaiheilun kannalla, sillä vaiheet kertonevat siitä, että henkilö ei osaa keskittyä mihinkään tai sitten hän uskaltaa rohkeasti etsiä oikeaa paikkaa. Joskus tuntuu oikealta syventyä opiskeluihin, joskus on mukavaa tehdä vain töitä, toisinaan olla vain ja toisinaan yhdistellä tätä kaikkea. Ainakin on uskaltanut haastaa itsensä.
On se sitten ajattelutavan kehittyminen tai mahdollisuuksien kirjo, mutta Sveitsissä en koe samanlaista fiilistä. Toki, neljäksi töihin meneminen tuntuu aikaiselta, koska hiihtopäivä jää vähän kuin vajaaksi. Varsinkin nyt, kun puuteria joutuu etsimään kauempaa ja iltapäivän aurinkotunnit ovat parhaita kevätlumen eli loskan eli firnin hiihtoon. Mutta silti, työ ei ole tunnu täällä yhtä dominoivalta kuin Suomessa. Ehkä päivärytmilläkin on osansa asiassa, koska täällä koko valoisa aika on vapaata. Työt loppuvat yöllä jo kahden jälkeen, eli periaatteessa päivän voi aloittaa jo kymmenen aikoihin.
Kuten monesti olen (mielestäni) maininnut, baariduuni ei ole ehkä elämänkohtaloni. Tätä onkin pakko ajatella vain harrastusten mahdollistajana. Ilman vakiduunia ja varsinkin aiempia säästöjä säästöjä Verbierin kaltaisessa paikassa olisi mahdotonta maksaa vuokria ja vakuutuksia. Tuon kun muistaisi myös silloin, kun lasien kantaminen ja peseminen humalaisten keskellä tökkii taas seuraavan kerran pahasti.
Tällä kaudella olen tavannut useita kausilaisia, joista voisi ehkä käyttää termiä hiihtopummi. He ovat paiskineet töitä kesästä marraskuun loppuun asti ja sitten tulleet säästöillään tänne. Sanovat viettävänsä välivuotta. (Tähän voisi tietysti todeta, että katsotaan vain ensi kaudella...)
Olen aina vierastanut termiä välivuosi, vaikka sitä käytän toisinaan itsekin. Jos välivuosi tarkoittaa töiden tekemistä, reissaamista ja elämistä, tarkoittaako opiskelu sitten neljästä kuuteen välivuotta elämästä?
Kuten hyvä ystäväni Janne on kutakuinkin sanonut, toisille elämä tarkoittaa yhtä putkea kehdosta perheen kautta hautaan. Toisille se taas on täynnä erilaisia pätkiä ja vaiheita ja parasta on, jos kaikesta löytyy kuitenkin jokin punainen lanka, joka ohjaa toivon mukaan perille. Mielestäni tuo on hyvin sanottu. Itse olen vaiheilun kannalla, sillä vaiheet kertonevat siitä, että henkilö ei osaa keskittyä mihinkään tai sitten hän uskaltaa rohkeasti etsiä oikeaa paikkaa. Joskus tuntuu oikealta syventyä opiskeluihin, joskus on mukavaa tehdä vain töitä, toisinaan olla vain ja toisinaan yhdistellä tätä kaikkea. Ainakin on uskaltanut haastaa itsensä.
17.01.2007 - 06:06
Aamulla ei aurinko paistanut, joten jatkoin unia puoleen päivään.
Iltapäivällä kaverin lounastauon ajaksi lähdimme kokeilemaan parkkia.
Päivän kohokohta oli ehdottomasti ruotsalaisjibbailijan esitys. Kaveri veteli hyppyreistä tietysti takki auki, Oakleyn isoimmat peililinssit (pilvisellä säällä...) silmillä ja merkkicollegepaita päällä kevyen reteästi. Niin ja tietysti huivi roikkui takataskusta. Noh, yksi lähtö ei mennyt aivan putkeen. Jamppa lähti takaperin kohti hyppyriä jutellen vielä jotakin kavereilleen. Eikös kantti haukkaa lumeen ja jibbailuguru kaatuu komeasti lumeen mätkähtäen. En voinut hillitä nauruani, mutta eivät voineet kymmenen muutakaan suksijaa ja lautailijaa, jotka odottelivat vuoroaan. Miten sitä sanotaankaan, vahingonilo on paras ilo ja jaettu ilo tuo tuplasti hauskaa.
Nicke oli ensimmäistä kertaa laudan päällä kuuteen vuoteen. Ensimmäinen vauhdinotto oli hieman hakemista, mutta kyllähän se alkoi pian sujua kuin vanhalta tekijältä.
Iltapäivällä kävimme testaamassa Col de Minesia. Ei ollut kolmen aikaan vielä sulanut, joten jalkapohjat on nyt tärinähierottu. Illalla sitten töiden jälkeen hieman baarikierrosta duunikavereiden kanssa.
Illan teemana oli kouludisko. Verbierin hengen mukaisesti ihmiset olivat myös pukeutuneet kuten olettaa sopii, eli meininki oli hyvä ja koulumainen. Yleensä viihdyn klubeilla yhden kokiksen ajan, mutta tänään räkäkännisten ja hauskaa pitävien ihmisten suhde oli tavallisesta poikkeava, eli hauskaa oli ja tappiin asti meni.
Päivän kohokohta oli ehdottomasti ruotsalaisjibbailijan esitys. Kaveri veteli hyppyreistä tietysti takki auki, Oakleyn isoimmat peililinssit (pilvisellä säällä...) silmillä ja merkkicollegepaita päällä kevyen reteästi. Niin ja tietysti huivi roikkui takataskusta. Noh, yksi lähtö ei mennyt aivan putkeen. Jamppa lähti takaperin kohti hyppyriä jutellen vielä jotakin kavereilleen. Eikös kantti haukkaa lumeen ja jibbailuguru kaatuu komeasti lumeen mätkähtäen. En voinut hillitä nauruani, mutta eivät voineet kymmenen muutakaan suksijaa ja lautailijaa, jotka odottelivat vuoroaan. Miten sitä sanotaankaan, vahingonilo on paras ilo ja jaettu ilo tuo tuplasti hauskaa.
Nicke oli ensimmäistä kertaa laudan päällä kuuteen vuoteen. Ensimmäinen vauhdinotto oli hieman hakemista, mutta kyllähän se alkoi pian sujua kuin vanhalta tekijältä.
Iltapäivällä kävimme testaamassa Col de Minesia. Ei ollut kolmen aikaan vielä sulanut, joten jalkapohjat on nyt tärinähierottu. Illalla sitten töiden jälkeen hieman baarikierrosta duunikavereiden kanssa.
Illan teemana oli kouludisko. Verbierin hengen mukaisesti ihmiset olivat myös pukeutuneet kuten olettaa sopii, eli meininki oli hyvä ja koulumainen. Yleensä viihdyn klubeilla yhden kokiksen ajan, mutta tänään räkäkännisten ja hauskaa pitävien ihmisten suhde oli tavallisesta poikkeava, eli hauskaa oli ja tappiin asti meni.
06.01.2007 - 00:40
Olin reissun päällä, kun hiihtomalli Sakelta tuli tekstiviesti: "Se harjan takana ollut pätkä oli vyörynyt ylhäältä asti". Vaikka lähes kaikki perusseinät ovat viime aikoina putoilleet, kylmäsi tuo viesti tavallista enemmän.
Kyseinen seinä oli siis eräs mäki, jonka kävimme dumpin jälkeen laskemassa. Harjanne, josta pätkälle pääsee, on seinämän puolivälissä. Kun pääsimme paikalle iltapäivällä, oli jälkiä joka puolella puoliloivahkoa rinnettä. Keskeltä oli lauennut joidenkin metrien laatta. Arvioimme tilannetta ja päätimme laskea alas nopeasti ja vähillä käännöksillä. Lumi tuntui stabiilille.
Nyt siis pari päivää myöhemmin koko seinä oli rojahtanut alas. Kerralla tullut paksu lumikerros, nurmikkopohja sekä märkä uusi lumi/kohonnut lämpötila taisi yhteistyössä vuorten henkien kanssa rojauttaa koko roskan alas.
Laskettelu rinteiden ulkopuolella on jatkuvaa riskien arviointia, lumen testaamista, tuulen, lämpötilojen muutosten ja auringon vaikutuksen ristiinajamista. Absoluuttisen turvallisia mäkiä ei ole olemassakaan, mutta riskejä voi minimoida. Joskus on hyvä tuuri, joskus hyvä ajoitus. Voi olla päivästä tai tunneista kiinni, milloin täysin turvallinen paikka muuttuu hengenvaaralliseksi.
Nyt ison dumpin jälkeen monella on ollut kiire korkkaamaan paikkoja, koska kausi on tavalliseen verrattuna myöhässä. Itse olen mieluummin jänishousu kuin teho-osaston hoidokki.
Kyseinen seinä oli siis eräs mäki, jonka kävimme dumpin jälkeen laskemassa. Harjanne, josta pätkälle pääsee, on seinämän puolivälissä. Kun pääsimme paikalle iltapäivällä, oli jälkiä joka puolella puoliloivahkoa rinnettä. Keskeltä oli lauennut joidenkin metrien laatta. Arvioimme tilannetta ja päätimme laskea alas nopeasti ja vähillä käännöksillä. Lumi tuntui stabiilille.
Nyt siis pari päivää myöhemmin koko seinä oli rojahtanut alas. Kerralla tullut paksu lumikerros, nurmikkopohja sekä märkä uusi lumi/kohonnut lämpötila taisi yhteistyössä vuorten henkien kanssa rojauttaa koko roskan alas.
Laskettelu rinteiden ulkopuolella on jatkuvaa riskien arviointia, lumen testaamista, tuulen, lämpötilojen muutosten ja auringon vaikutuksen ristiinajamista. Absoluuttisen turvallisia mäkiä ei ole olemassakaan, mutta riskejä voi minimoida. Joskus on hyvä tuuri, joskus hyvä ajoitus. Voi olla päivästä tai tunneista kiinni, milloin täysin turvallinen paikka muuttuu hengenvaaralliseksi.
Nyt ison dumpin jälkeen monella on ollut kiire korkkaamaan paikkoja, koska kausi on tavalliseen verrattuna myöhässä. Itse olen mieluummin jänishousu kuin teho-osaston hoidokki.
04.01.2007 - 14:37
Kohta tanssitaan sambaa - ja harrastetaan ehkä hieman hiihtoa.
Toinen puoli pubista.
Mietin hetken aikaa, että kannattaako lumisadetta kuvata. Kannattaahan sitä, sillä tuo on aika eksoottinen näky Suomessa.
Olisi mielenkiintoista tietää puolueettomasta lähteestä, että kuinka paljon lauha talvi johtuu a) luonnollisesta, syklisestä ilmastonmuutoksesta, b)kasvihuoneilmiöstä ja c)sattumasta.
Sinällään ilmastonmuutoksen pitäisi tuoda Alpeille tulevaisuudessa lisää kosteutta, eli lisää lunta. Onko tämä jo esimakua siitä? No ei sentään, viime vuonna lunta satoi sentään jo joulukuussa.
Toinen puoli pubista.
Mietin hetken aikaa, että kannattaako lumisadetta kuvata. Kannattaahan sitä, sillä tuo on aika eksoottinen näky Suomessa.
Olisi mielenkiintoista tietää puolueettomasta lähteestä, että kuinka paljon lauha talvi johtuu a) luonnollisesta, syklisestä ilmastonmuutoksesta, b)kasvihuoneilmiöstä ja c)sattumasta.
Sinällään ilmastonmuutoksen pitäisi tuoda Alpeille tulevaisuudessa lisää kosteutta, eli lisää lunta. Onko tämä jo esimakua siitä? No ei sentään, viime vuonna lunta satoi sentään jo joulukuussa.
04.01.2007 - 13:05
Flätti valo ja puoliksi sinkkiä, ei tarvetta alamäkiurheiluun.
Uutta keliä odotellessa voi ladata Läskikympin eli suomalaisen vapaalaskuseuran mahtavan laskuleffan Lé Paljú.
Leffan voi katsoa myös Youtubesta, löytyy kahdessa osassa:
Allekirjoittanutki on päässyt nauhalle. Merkittävimpinä suorituksina kaatuminen alkaen ajassa 8:01, suoraanlaskukisan osanotto lopputeksteissä (15:41) sekä rainan viimeinen pätkä (17:47). Ensi vuonna sitten enemmän, toivottavasti.
Leffan pääasialliset kokoonsaattajat ovat siis oululaiset Matti Möttönen ja Timo Tick. Molemmat aktiivisia laskijoita, kuvaajia ja editoijia. Elokuva on tehty nollabudjetilla, joten siihen nähden tulos on mielestäni aivan uskomaton. Ja muutenkin, hienoa pätkää joka tapauksessa.
Uutta keliä odotellessa voi ladata Läskikympin eli suomalaisen vapaalaskuseuran mahtavan laskuleffan Lé Paljú.
Leffan voi katsoa myös Youtubesta, löytyy kahdessa osassa:
Allekirjoittanutki on päässyt nauhalle. Merkittävimpinä suorituksina kaatuminen alkaen ajassa 8:01, suoraanlaskukisan osanotto lopputeksteissä (15:41) sekä rainan viimeinen pätkä (17:47). Ensi vuonna sitten enemmän, toivottavasti.
Leffan pääasialliset kokoonsaattajat ovat siis oululaiset Matti Möttönen ja Timo Tick. Molemmat aktiivisia laskijoita, kuvaajia ja editoijia. Elokuva on tehty nollabudjetilla, joten siihen nähden tulos on mielestäni aivan uskomaton. Ja muutenkin, hienoa pätkää joka tapauksessa.
02.01.2007 - 15:40
Sääennustukset pitivät paikkansa ja lunta alkoi sadella maanantaina. Taivaalta tuli eilen lähinnä vettä, räntää ja välillä jopa pieniä taukoja. Ajattelin, että tässä se taas oli.
Yöllä alkoi tuprutella lunta sisään. Lujaa ja paljon. Ainahan on hienoa herätä lumisateeseen, mutta juuri tänään se oli erityisen upeaa.
Pubibarometri kertoo, että lunta on tullut kylille noin 25-35 senttiä.
Hisseistä vain kaksi on auki ja lumivyöryvaaraa on nostettu olemattomasta merkittäväksi. Lumentulo vain jatkuu, joten mikäs tässä on odotellessa.
Harjaushommia, harjaushommia.
---
Uudesta vuodesta selvittiin, vaikka töissä menikin seitsemään asti aamulla. Taisin olla ainoa selvä työntekijä illan lopussa, joten siivouksissa meni oma aikansa. Eilen töissä oli hieman väsähtänyt olo. Nyt kun luntakin sataa, on olo taas aivan loistava.
Hip hip, hurraa!
Yöllä alkoi tuprutella lunta sisään. Lujaa ja paljon. Ainahan on hienoa herätä lumisateeseen, mutta juuri tänään se oli erityisen upeaa.
Pubibarometri kertoo, että lunta on tullut kylille noin 25-35 senttiä.
Hisseistä vain kaksi on auki ja lumivyöryvaaraa on nostettu olemattomasta merkittäväksi. Lumentulo vain jatkuu, joten mikäs tässä on odotellessa.
Harjaushommia, harjaushommia.
---
Uudesta vuodesta selvittiin, vaikka töissä menikin seitsemään asti aamulla. Taisin olla ainoa selvä työntekijä illan lopussa, joten siivouksissa meni oma aikansa. Eilen töissä oli hieman väsähtänyt olo. Nyt kun luntakin sataa, on olo taas aivan loistava.
Hip hip, hurraa!
30.12.2006 - 03:47
Heräsin aamulla reippaana jo heti kymmenen jälkeen. (Nämä aikaiset aamut ovat niin harvinaisia, että ne ovat mainitsemisen arvoisia.) Siitä samoilla vauhdeilla mäkeen katselemaan, että paistaako aurinko. Paistoihan se. Paljon muuta kerrottavaa ei hiihtelystä ole. Paitsi että suksenpohjat ovat kuin hiekkapaperille vedellyt.
Illalla oli töissä taas mahtava kiire päällä. Koska tiedossa oli, että baarin puolella pitää taistella, varustauduimme duunikaverin kanssa hihattomilla t-paidoilla ja sotamaalauksilla. Ainakin ihmisillä oli hauskaa.
Usvainen laakso.
Tuli mieleen aikaisemmasta blokkarin kommentista, jossa hän sanoi tietävänsä, miltä tuntuu olla lasinkerääjänä eli tavallaan ravintolan alinta kastia. En ole työskennellyt suomalaisissa baareissa, mutta täällä meillä on hyvin pitkälti tiimihenki korkealla lasinkerääjien, baarimikkojen ja ovimiehen sekä muun henkilökunnan kesken. Se näkyy jo siinä, että kaikki saavat saman kategorian palkkaa, tietysti takana olevien kausista määrästä riippuen.
Yleensä on jopa niin, ettei baarin takana "saa" tehdä mitään erikoista, mutta lasinkerääjillä on enemmän vapauksia, esimerkiksi juuri pukeutumisen tai pukeutumatta jättämisen suhteen. Lisäksi kommunikointi asiakkaiden kanssa sujuu helpommin, kun baarin puolella voi hetkeksi pysähtyä juttelemaan. Tietysti käsien lihakset pysyvät hyvässä kunnossa, josta on hyötyä kiipeilyä ajatellen.
Vaikka totuus on tietysti se, että niiden tuoppien kantaminen ei ole mitään hohdokasta touhua, niin yleensä meillä on ainakin hauskaa. Useimmat miesbaarimikot ovat aiemmin työskennelleet blokkareina, joten he osaavat arvostaa duunia ja auttavat tarvittaessa.
Huomenna vihdoin ja viimein vapaapäivä. Pitää käydä Martignysta ostamassa vaatetta uuden vuoden bileitä varten.
Ai niin, lunta olisi luvassa ensi viikon alkupuolella. Vaikka ihmiset ovat tähän mennessä olleet hyvin rauhallisina, viime aikoina keskusteluissa vilahtelee yhä useammin sanat lumi, kymmeniä senttejä, maanantaina ja tiistaina sekä mahtavaa.
Illalla oli töissä taas mahtava kiire päällä. Koska tiedossa oli, että baarin puolella pitää taistella, varustauduimme duunikaverin kanssa hihattomilla t-paidoilla ja sotamaalauksilla. Ainakin ihmisillä oli hauskaa.
Usvainen laakso.
Tuli mieleen aikaisemmasta blokkarin kommentista, jossa hän sanoi tietävänsä, miltä tuntuu olla lasinkerääjänä eli tavallaan ravintolan alinta kastia. En ole työskennellyt suomalaisissa baareissa, mutta täällä meillä on hyvin pitkälti tiimihenki korkealla lasinkerääjien, baarimikkojen ja ovimiehen sekä muun henkilökunnan kesken. Se näkyy jo siinä, että kaikki saavat saman kategorian palkkaa, tietysti takana olevien kausista määrästä riippuen.
Yleensä on jopa niin, ettei baarin takana "saa" tehdä mitään erikoista, mutta lasinkerääjillä on enemmän vapauksia, esimerkiksi juuri pukeutumisen tai pukeutumatta jättämisen suhteen. Lisäksi kommunikointi asiakkaiden kanssa sujuu helpommin, kun baarin puolella voi hetkeksi pysähtyä juttelemaan. Tietysti käsien lihakset pysyvät hyvässä kunnossa, josta on hyötyä kiipeilyä ajatellen.
Vaikka totuus on tietysti se, että niiden tuoppien kantaminen ei ole mitään hohdokasta touhua, niin yleensä meillä on ainakin hauskaa. Useimmat miesbaarimikot ovat aiemmin työskennelleet blokkareina, joten he osaavat arvostaa duunia ja auttavat tarvittaessa.
Huomenna vihdoin ja viimein vapaapäivä. Pitää käydä Martignysta ostamassa vaatetta uuden vuoden bileitä varten.
Ai niin, lunta olisi luvassa ensi viikon alkupuolella. Vaikka ihmiset ovat tähän mennessä olleet hyvin rauhallisina, viime aikoina keskusteluissa vilahtelee yhä useammin sanat lumi, kymmeniä senttejä, maanantaina ja tiistaina sekä mahtavaa.
29.12.2006 - 04:07
Olin tänään reipas ja heräsin jo yhdeltätoista. Ulkona paistoi aurinko (kuten on paistanu viimeiset pari viikkoa), joten ajattelin verestää hyppytaitoja ja viettää parkkipäivää. La Chauxin alueelle kun on saatu aikaan yksi pieni hyppyri, eli juuri sopivankokoinen minulle.
Tiesin, että hissiasemalla on ihmisiä, mutta pitihän se omin silmin nähdä.
Medran ennen keskipäivää.
Hissillä ylös kohti parkkia. Pienelle hyppyrille on parinkymmenen laskijan jono. En jaksa ottaa jonotusnumeroa, joten parkkeeraan itseni päiväunipaikalle katselemaan vuorimaisemia.
Vuorissa, autiomaassa ja meressä on jotakin yhteistä. Onko se sitten luonnon suuruutta ja suunnattomuutta, mutta laajoja maisemia katsellessa ajatus lepää aivan eri tavalla kuin urbaanissa ympäristössä. Ei tarvitse olla edes kovin herkässä mielentilassa, kun luonnon mahtavuus jyrää yli positiivisella tavalla. Tunnin istuskelun jälkeen muistin, etten ollut käyttänyt aurinkorasvaa, joten suuntasin ihmismassoja väistellen alas.
Massif du Grand Combinin toppi heiluu reilussa 4 300 metrissä.
Vaikka kirjoitan ruuhkista, en tarkoita, että Verbierin pitäisi olla hiljainen kylä, jossa vain muutama suomalainen saisi hiihdellä rinteissä. Ei tietenkään. Viikkoasiakkaathan ne rahat Pubillekin tuovat, kausilaisia pitää lähinnä paimentaa pohjakänneissään rauhoittumaan. Lähinnä tilanteessa ärsyttää ihmispaljous. Ei Suomessakaan ole kiva jonottaa pitkään kaupan kassalla, saati yrittää tunkea ylitäyteen bussiin. Vähän jopa hymyilyttää, kun hedelmävaa´allekin piti tänään jonottaa vuoroaan.
Toisaalta tieto siitä, että ensi viikolla hiljenee, auttaa kyllä.
Tiesin, että hissiasemalla on ihmisiä, mutta pitihän se omin silmin nähdä.
Medran ennen keskipäivää.
Hissillä ylös kohti parkkia. Pienelle hyppyrille on parinkymmenen laskijan jono. En jaksa ottaa jonotusnumeroa, joten parkkeeraan itseni päiväunipaikalle katselemaan vuorimaisemia.
Vuorissa, autiomaassa ja meressä on jotakin yhteistä. Onko se sitten luonnon suuruutta ja suunnattomuutta, mutta laajoja maisemia katsellessa ajatus lepää aivan eri tavalla kuin urbaanissa ympäristössä. Ei tarvitse olla edes kovin herkässä mielentilassa, kun luonnon mahtavuus jyrää yli positiivisella tavalla. Tunnin istuskelun jälkeen muistin, etten ollut käyttänyt aurinkorasvaa, joten suuntasin ihmismassoja väistellen alas.
Massif du Grand Combinin toppi heiluu reilussa 4 300 metrissä.
Vaikka kirjoitan ruuhkista, en tarkoita, että Verbierin pitäisi olla hiljainen kylä, jossa vain muutama suomalainen saisi hiihdellä rinteissä. Ei tietenkään. Viikkoasiakkaathan ne rahat Pubillekin tuovat, kausilaisia pitää lähinnä paimentaa pohjakänneissään rauhoittumaan. Lähinnä tilanteessa ärsyttää ihmispaljous. Ei Suomessakaan ole kiva jonottaa pitkään kaupan kassalla, saati yrittää tunkea ylitäyteen bussiin. Vähän jopa hymyilyttää, kun hedelmävaa´allekin piti tänään jonottaa vuoroaan.
Toisaalta tieto siitä, että ensi viikolla hiljenee, auttaa kyllä.
26.12.2006 - 04:59
iJouluaattona löysimme saunan, jossa kiukaalle sai heittää vettä. Hienoa hienoa. Ruotsalaisten pyörittämässä relaksanttikeskuksessa olisi saanut makailla kylpytakit päällä lavereille ja katsella undulaatteja, mutta jätimme sen osion väliin ja keskityimme olennaiseen.
Illalla marraskuussa kotoa asti roudatut sinappi ja luumuhillo otettiin käyttöön. Myös kuusi oli löytänyt tiensä monien vaiheiden jälkeen suomipoppoon kausikämpän pihalle. Illalla olisi ollut vielä bilettä, mutta jätin baarin väliin ja nautin hetken hiljaisuudesta.
Rauha ja hiljaisuus jäänee ensi kevääseen, sillä töitä piti puskea jo tänään joulupäivänä. Kiirettä riitti alusta loppuun ja samaa menoa on luvassa koko loppuviikolle. Kuulemma vuoden kiireisimmät kuusi päivää. Kukapa silloin haluaisi olla vapaalla? Varsinkin, kun jo nyt tupakansavu ja täyteen ladattu baari alkavat kyllästyttää. Noh, eihän täällä töitä varten olla, joten siinä sivussahan se menee.
Kelit suosivat tällä auringonpalvojia. Lunta ei näy ja rinteistä löytyy kiviä etsimättäkin. Siis ihan niistä merkityistä mäistä. En ole jaksanut seurata ennusteita sen tarkemmin. Lunta tulee kun on tullakseen.
Sekä aattona että tänään kävimme hiihtelemässä myös vähän off piste-hiihtoa. Tortinin turistikumpareikko oli helppo laskettava, koska suurimman osan kivistä näki ylhäältä. Pienemmän osan löysi sitten suksituntumalla. Ei vaan, puuteria puuteria, kuten kuvassa näkyy.
Kuvassa vasemmalla Arskan olkapää, oikealla vähän kypärää.
Joulu on täällä siten mielenkiintoinen tapahtuma, että pohjoismaalaiset juhlivat aattoa ja britit itse päivää. Niinpä toivottelimme toisillemme jouluja vähän molempina päivinä. Brittien mukaan itse joulupäivää on parempi juhlia, koska aattoiltana nautitut juomat eivät tunnu joulun ihmeen ansiosta 25. päivän aamuna missään.
Rock Garden kaipailee kuorrutusta.
Illalla marraskuussa kotoa asti roudatut sinappi ja luumuhillo otettiin käyttöön. Myös kuusi oli löytänyt tiensä monien vaiheiden jälkeen suomipoppoon kausikämpän pihalle. Illalla olisi ollut vielä bilettä, mutta jätin baarin väliin ja nautin hetken hiljaisuudesta.
Rauha ja hiljaisuus jäänee ensi kevääseen, sillä töitä piti puskea jo tänään joulupäivänä. Kiirettä riitti alusta loppuun ja samaa menoa on luvassa koko loppuviikolle. Kuulemma vuoden kiireisimmät kuusi päivää. Kukapa silloin haluaisi olla vapaalla? Varsinkin, kun jo nyt tupakansavu ja täyteen ladattu baari alkavat kyllästyttää. Noh, eihän täällä töitä varten olla, joten siinä sivussahan se menee.
Kelit suosivat tällä auringonpalvojia. Lunta ei näy ja rinteistä löytyy kiviä etsimättäkin. Siis ihan niistä merkityistä mäistä. En ole jaksanut seurata ennusteita sen tarkemmin. Lunta tulee kun on tullakseen.
Sekä aattona että tänään kävimme hiihtelemässä myös vähän off piste-hiihtoa. Tortinin turistikumpareikko oli helppo laskettava, koska suurimman osan kivistä näki ylhäältä. Pienemmän osan löysi sitten suksituntumalla. Ei vaan, puuteria puuteria, kuten kuvassa näkyy.
Kuvassa vasemmalla Arskan olkapää, oikealla vähän kypärää.
Joulu on täällä siten mielenkiintoinen tapahtuma, että pohjoismaalaiset juhlivat aattoa ja britit itse päivää. Niinpä toivottelimme toisillemme jouluja vähän molempina päivinä. Brittien mukaan itse joulupäivää on parempi juhlia, koska aattoiltana nautitut juomat eivät tunnu joulun ihmeen ansiosta 25. päivän aamuna missään.
Rock Garden kaipailee kuorrutusta.
24.12.2006 - 05:00
Aattona on vapaapäivä kahden kuuden päivän työputken välissä. Yritämme löytää hyvän saunan, paistaa kinkun oikein ja ottaa rennosti. Eiköhän tuo onnistu. Aaton alkua ehdin juhlistaa jo lämpimillä suklaakroissanteilla.
Mukavaa joulua kaikille!
Aatonaattona Verbierissä.
Mukavaa joulua kaikille!
Aatonaattona Verbierissä.
23.12.2006 - 05:16
Lueskelin huvikseni viime vuoden joulukuun merkintöjä. Eihän siitä tullut kuin paha mieli. Lunta oli jo kuun puolivälin jälkeen, Bruson oli tasan vuosi sitten jo auki, puuteria riitti ja kaikki oli aivan erilaista.
Eipä sillä, onneksi tällä kaudella ei ole tarvinnut katsella lumivyöryn uhrin luunmurtumia, eikä tuskailla mäestä ajoissa töihin -hulabaloota, koska hiihdettävää ei ole yksinkertaisesti ollut.
Verbierin keskusaukio näyttää hienolta. Keskellä suihkulähde, jossa uimisesta paikalliset poliisit eivät pidä. Isot pojat kertovat, etteivät varsinkaan neljän jälkeen Casbahin sulkemisen aikaan.
Lumitilanteen ohella oli mielenkiintoista lukea vuodentakaisia juttuja. Olin ajatellut, ettei vuodessa ole kehitystä tai muutosta tapahtunut juuri mihinkään suuntaan, mutta tarinoita lukiessani huomasin, että aika paljon asiat ovat sittenkin muuttuneet. Pääasiassa pääni sisällä, mikä on tietysti hyvä asia.
Muistaisinko moniakaan asioita ilman blogia? Todennäköisesti en niin tarkasti. Espanjan matkatavarat ja konemyöhästelyt, kesän stressi deadlineista, syksyn palovammat surffatessa... Pelkkien matkaraporttien lisäksi monet postaukset muistuttavat asioista ja ihmisistä pelkkien kirjainten ja kuvien takana. Kaikenlaisen opetuksen ja edistyksen ohella on mukava muistaa, että vuosi 2006 on ollut pääosin mukavaa aikaa. Elämästä voi ja saa nauttia.
Eipä sillä, onneksi tällä kaudella ei ole tarvinnut katsella lumivyöryn uhrin luunmurtumia, eikä tuskailla mäestä ajoissa töihin -hulabaloota, koska hiihdettävää ei ole yksinkertaisesti ollut.
Verbierin keskusaukio näyttää hienolta. Keskellä suihkulähde, jossa uimisesta paikalliset poliisit eivät pidä. Isot pojat kertovat, etteivät varsinkaan neljän jälkeen Casbahin sulkemisen aikaan.
Lumitilanteen ohella oli mielenkiintoista lukea vuodentakaisia juttuja. Olin ajatellut, ettei vuodessa ole kehitystä tai muutosta tapahtunut juuri mihinkään suuntaan, mutta tarinoita lukiessani huomasin, että aika paljon asiat ovat sittenkin muuttuneet. Pääasiassa pääni sisällä, mikä on tietysti hyvä asia.
Muistaisinko moniakaan asioita ilman blogia? Todennäköisesti en niin tarkasti. Espanjan matkatavarat ja konemyöhästelyt, kesän stressi deadlineista, syksyn palovammat surffatessa... Pelkkien matkaraporttien lisäksi monet postaukset muistuttavat asioista ja ihmisistä pelkkien kirjainten ja kuvien takana. Kaikenlaisen opetuksen ja edistyksen ohella on mukava muistaa, että vuosi 2006 on ollut pääosin mukavaa aikaa. Elämästä voi ja saa nauttia.
20.12.2006 - 21:38
Tänään oli siis märkäpersepäivä. Aidon alppinismin hengen mukaisesti pukeuduin kuitenkin kireimpään mahdolliseen asuun, vaikka alla olikin 160-senttinen peto ja olo rento kuin pienillä heikkisorsilla Talmassa.
Lautailu on pelottavaa. Kaikenlaiset kummut, epätasaisuudet ja jäiset alueet tuntuvat ylitsepääsemättömän vaikeilta. Kun ei oikein tunne välinettä, ei virheiden korjaaminen tapahdu kovin luontevasti.
Todella vahva olo.
Neljän vuoden takaiset oppitunnit mielessäni käännökset lähtivät sujumaan hiljalleen. Iltapäivällä tapasin pari kaveria, joiden perään piti sitten lankulla lähteä. Eikä tietenkään voinut jarrutella. Olen aina pitänyt vauhdista, mutta nyt sitä oli väärällä välineellä välillä vähän liikaa. Luunmurtumilta säästyttiin.
Huomenna puikkarit alle ja leikkimään Kalle Palanderia. Koen tällä hetkellä hänen kanssaan lähes sielujen välistä sympatiaa, sillä Palander kärsii samasta vammasta kuin allekirjoittanut joskus vuosia sitten, kun Lappeenrannan Huhtiniemen laskettelurinteessä harjoiteltiin hyppyjä jäisille alastuloille. Aamulla etsimään Martignysta pujotteluasua.
---
Pubi muisti aikaisella joululahjalla, kun henkilökunnan takit tulivat tänään jakoon. Kyllä Scottin untsikassa kelpaa patsastella. Ja lasketellakin.
Niin ja saimme myös paljon muuta tavaraa eräältä Pubin yhteistyökumppanilta. Olikohan tuo nyt tarpeeksi epätarkasti kuvailtu? Joka tapauksessa, materiaali tekee ihmisen onnelliseksi.
Lautailu on pelottavaa. Kaikenlaiset kummut, epätasaisuudet ja jäiset alueet tuntuvat ylitsepääsemättömän vaikeilta. Kun ei oikein tunne välinettä, ei virheiden korjaaminen tapahdu kovin luontevasti.
Todella vahva olo.
Neljän vuoden takaiset oppitunnit mielessäni käännökset lähtivät sujumaan hiljalleen. Iltapäivällä tapasin pari kaveria, joiden perään piti sitten lankulla lähteä. Eikä tietenkään voinut jarrutella. Olen aina pitänyt vauhdista, mutta nyt sitä oli väärällä välineellä välillä vähän liikaa. Luunmurtumilta säästyttiin.
Huomenna puikkarit alle ja leikkimään Kalle Palanderia. Koen tällä hetkellä hänen kanssaan lähes sielujen välistä sympatiaa, sillä Palander kärsii samasta vammasta kuin allekirjoittanut joskus vuosia sitten, kun Lappeenrannan Huhtiniemen laskettelurinteessä harjoiteltiin hyppyjä jäisille alastuloille. Aamulla etsimään Martignysta pujotteluasua.
---
Pubi muisti aikaisella joululahjalla, kun henkilökunnan takit tulivat tänään jakoon. Kyllä Scottin untsikassa kelpaa patsastella. Ja lasketellakin.
Niin ja saimme myös paljon muuta tavaraa eräältä Pubin yhteistyökumppanilta. Olikohan tuo nyt tarpeeksi epätarkasti kuvailtu? Joka tapauksessa, materiaali tekee ihmisen onnelliseksi.
20.12.2006 - 03:16
Elämä Alpeilla ei ole aina helppoa. Varsinkin alkukausi on vaikeaa aikaa, koska lunta ei ole ollenkaan riittävästi. Tällaiselle henkilölle, jolle hiihtäminen on ehdoton pääasia ja työ vain tapa mahdollistaa hiihtäminen, alkavat kiviset kurut kypsyttää harvinaisen helposti.
Ikävää se on tietysti työkavereiden kannalta. Olen periaatteessa neljän hengen blokkaritiimin vetäjä, joten minun vastuullani on uusien kerääjien perehdyttäminen. Toki olen työni hoitanut asiallisesti, mutta ylimääräistä huumoria en ole jaksanut viljellä, koska fiilikset ovat olleet niin matalalla.
Osansa on ollut myös flunssalla ja ihmeellisellä heikolla ololla, joka on pitänyt yöunet pitkinä ja päiväunet tasaisina. Ei ole ollut voimia tehdä mitään ylimääräistä.
Laskettelukaan ei ole jaksanut innostaa, koska vain muutama rinne on ollut auki. Voisihan sitä hakea vuokraamosta puikkarit, kun kerran työsuhde-etuna saa suksia ja lautoja lainailla, mutta kun ei vain ole napannut.
Ruinettesin hissiasema, 2 200 metriä. Tällainen lumitilanne siis.
Kaikkien työntekijöidenkään naama ei ole miellyttänyt. Pub Mont Fort on perinteitä täynnä oleva baari, ja entisaikaan työntekijöiden laskutaidoilla on huhujen mukaan ollut merkitystä työnsaannin suhteen. Nykyisin täällä on kaikenkarvaisia maailmankiertäjiä, jotka vain ovat sattuneet saamaan duunin.
Mielestäni tällaisen hiihtokeskusbaarin työntekijöiden pitäisi olla vähintääkin hyvin kiinnostuneita alamäkiurheilusta, koska esimerkiksi työtunnit on kuin räätälöity sitä varten, että mäkeen pääsee niin halutessaan joka päivä. Tavallaan ne, jotka eivät edes omista suksia tai lautaa vaan keskittyvät juhlimiseen ja kahvilla käymiseen, vievät sellaiselta tyypiltä mahdollisuuden viettää kauden Alpeilla, joka todella sitä haluaisi, mutta ei taloudellisten syiden vuoksi pysty pakkaamaan kamojaan moneksi kuukaudeksi.
(Tietysti työnantaja voi hakijoita karsiessaan valita parhaat päältä, joten eihän se ole näiden hiihtämättömien vika, että he tulevat valituksi. Paikkansa he ovat ansainneet, nimim. toista vuotta yliopiston kirjoilla.)
Erikoista on ollut myös esimiesten ihmeellinen alkukauden kireys. Suurin osa työntekijöistä on hengaillut Pubilla jo vuosia, joten hommien voisi olettaa olevan hanskassa. Silti pomot kyttäävät ja valittavat erikoisista asioista. Ehkä heitäkin harmittaa lumettomuus, tiedä häntä.
Kaikki tämä yhdistettynä vielä nilkan heikkoon happeen on saanut aikaan sen, että kokonaisvaltaisesti olo ei ole ollut viime aikoina kovinkaan voittaja.
Mutta. Tänään aurinko paistoi parin päivän lumisateen jälkeen. Lunta ei tosin tullut kuin muutama sentti, mutta jo se, että heräsin aamulla ilman herätyskelloa aikaisin (n. klo 10.30) ilman nuhaa tai köhää sai mielen iloiseksi.
Pari tuntia kaverin ensiaskelia laudalla seuraten ja mukava auringon polte selässä piristivät kokonaisvaltaisesti. Kun pilvet hunnuttivat lähivuoria, muistin taas, miksi tämä on kutakuinkin keskivertoa mukavampi paikka elää.
Huomiseksi kävin hakemassa itsellenikin laudan. Toivottavasti ranteet kestävät...
Meijen mestat.
Ikävää se on tietysti työkavereiden kannalta. Olen periaatteessa neljän hengen blokkaritiimin vetäjä, joten minun vastuullani on uusien kerääjien perehdyttäminen. Toki olen työni hoitanut asiallisesti, mutta ylimääräistä huumoria en ole jaksanut viljellä, koska fiilikset ovat olleet niin matalalla.
Osansa on ollut myös flunssalla ja ihmeellisellä heikolla ololla, joka on pitänyt yöunet pitkinä ja päiväunet tasaisina. Ei ole ollut voimia tehdä mitään ylimääräistä.
Laskettelukaan ei ole jaksanut innostaa, koska vain muutama rinne on ollut auki. Voisihan sitä hakea vuokraamosta puikkarit, kun kerran työsuhde-etuna saa suksia ja lautoja lainailla, mutta kun ei vain ole napannut.
Ruinettesin hissiasema, 2 200 metriä. Tällainen lumitilanne siis.
Kaikkien työntekijöidenkään naama ei ole miellyttänyt. Pub Mont Fort on perinteitä täynnä oleva baari, ja entisaikaan työntekijöiden laskutaidoilla on huhujen mukaan ollut merkitystä työnsaannin suhteen. Nykyisin täällä on kaikenkarvaisia maailmankiertäjiä, jotka vain ovat sattuneet saamaan duunin.
Mielestäni tällaisen hiihtokeskusbaarin työntekijöiden pitäisi olla vähintääkin hyvin kiinnostuneita alamäkiurheilusta, koska esimerkiksi työtunnit on kuin räätälöity sitä varten, että mäkeen pääsee niin halutessaan joka päivä. Tavallaan ne, jotka eivät edes omista suksia tai lautaa vaan keskittyvät juhlimiseen ja kahvilla käymiseen, vievät sellaiselta tyypiltä mahdollisuuden viettää kauden Alpeilla, joka todella sitä haluaisi, mutta ei taloudellisten syiden vuoksi pysty pakkaamaan kamojaan moneksi kuukaudeksi.
(Tietysti työnantaja voi hakijoita karsiessaan valita parhaat päältä, joten eihän se ole näiden hiihtämättömien vika, että he tulevat valituksi. Paikkansa he ovat ansainneet, nimim. toista vuotta yliopiston kirjoilla.)
Erikoista on ollut myös esimiesten ihmeellinen alkukauden kireys. Suurin osa työntekijöistä on hengaillut Pubilla jo vuosia, joten hommien voisi olettaa olevan hanskassa. Silti pomot kyttäävät ja valittavat erikoisista asioista. Ehkä heitäkin harmittaa lumettomuus, tiedä häntä.
Kaikki tämä yhdistettynä vielä nilkan heikkoon happeen on saanut aikaan sen, että kokonaisvaltaisesti olo ei ole ollut viime aikoina kovinkaan voittaja.
Mutta. Tänään aurinko paistoi parin päivän lumisateen jälkeen. Lunta ei tosin tullut kuin muutama sentti, mutta jo se, että heräsin aamulla ilman herätyskelloa aikaisin (n. klo 10.30) ilman nuhaa tai köhää sai mielen iloiseksi.
Pari tuntia kaverin ensiaskelia laudalla seuraten ja mukava auringon polte selässä piristivät kokonaisvaltaisesti. Kun pilvet hunnuttivat lähivuoria, muistin taas, miksi tämä on kutakuinkin keskivertoa mukavampi paikka elää.
Huomiseksi kävin hakemassa itsellenikin laudan. Toivottavasti ranteet kestävät...
Meijen mestat.
18.12.2006 - 15:11
Aamulla heräsin lumisateeseen. Ajattelin odotella vielä muutaman tunnin unten mailla. Iltapäivällä sade vain jatkui.
Hyvä hyvä. Jos kohta pääsisi jo hiihtelemään. Tähän mennessä ei ole oikein innostanut. Tai noh, jos nyt muodon vuoksi kävisi pari mäkeä kurvailemassa. Asutaan kuitenkin hiihtokeskuksessa.
Hyvä hyvä. Jos kohta pääsisi jo hiihtelemään. Tähän mennessä ei ole oikein innostanut. Tai noh, jos nyt muodon vuoksi kävisi pari mäkeä kurvailemassa. Asutaan kuitenkin hiihtokeskuksessa.
17.12.2006 - 23:54
Nyt sitä taas saadaan. Kylään on pudotellut illan aikana sateista räntää. Säätiedotukset eivät ole ennustaneet kovinkaan massiivista dumppia, mutta toivotaan, toivotaan.
17.12.2006 - 15:10
Aamulla aurinko paistoi. Jatkoin uniani, ja iltapäivällä olikin jo pilvistä. Helppo päätös jättää hiihtelyt väliin. Nyt ei jotenkin innosta, vaikka eilen olikin hieno päivä. Silti, kun hiekka pyyhkii suksenpohjia, tuntuu hiihtely jotenkin tekohengitykseltä.
Toivottavasti uusi pilvialue tuo lunta. Jonkun sääprofeetan mukaan ilma on vain liian lämmintä siihen. Noh, tulee mitä tulee, ei se stressaamalla nopeudu.
Tällainen sunnuntaisää.
Meillä on pubilla aika paljon uusia työntekijöitä. Pari tapausta on sellaisia, joiden vanhemmat olisivat Sveitsinkin mittapuulla ökyrikkaita. Eihän se rikkaus, mutta jos nuorella neidillä on ollut palvelija ja muuritettu koti, on elämä ollut ehkä vähän eri tavalla suojattua ja valmisteltua kuin vaikkapa keskivertosuomalaisella.
En tiedä johtuuko se tuosta vai mistä, mutta yksi tyttö on kovasti yrittänyt opetella lumilautailua. Hermot meinaavat kavereiden mukaan mennä, koska oppimisnopeus ei ole ollut toivottu. Noh, nyt sitten tapahtui suuri onnettomuus, kun tyttö kaatui rinteessä. Hyvä ettei helikopteria tarvinnut tilata, kun käteen sattui.
Lääkäri sitoi varmaan kuittaillessaan käden tuplasiteisiin. Lääkärissä mukana olleen mukaan käsivarressa oli lihasvamma, eli toisin sanoen se oli vain vähän kolahtanut mäkeen.
Mielenkiintoista huomata, miten liikuntaa harrastamaton suhtautuu "onnettomuuksiin". Kipukynnys ei välttämättä ole kovin korkealla, eikä sitä osaa välttämättä kuunnella. Herkästi mennään hätävarjelun liioitteluun ja kalliille lääkärille/apteekkireissuille.
Mikä lie protestanttinen kärsi kärsi -mentaliteetti meillä suomalaisilla on, mutta töitä vain painettiin entistä kovemmin, kun selästä niksahtivat nikamat solmuun pienen hypyn takia. Kumpi sitten on järkevämpää, hakea herkästi saikkua vai ei, sitä en osaa sanoa.
Toivottavasti uusi pilvialue tuo lunta. Jonkun sääprofeetan mukaan ilma on vain liian lämmintä siihen. Noh, tulee mitä tulee, ei se stressaamalla nopeudu.
Tällainen sunnuntaisää.
Meillä on pubilla aika paljon uusia työntekijöitä. Pari tapausta on sellaisia, joiden vanhemmat olisivat Sveitsinkin mittapuulla ökyrikkaita. Eihän se rikkaus, mutta jos nuorella neidillä on ollut palvelija ja muuritettu koti, on elämä ollut ehkä vähän eri tavalla suojattua ja valmisteltua kuin vaikkapa keskivertosuomalaisella.
En tiedä johtuuko se tuosta vai mistä, mutta yksi tyttö on kovasti yrittänyt opetella lumilautailua. Hermot meinaavat kavereiden mukaan mennä, koska oppimisnopeus ei ole ollut toivottu. Noh, nyt sitten tapahtui suuri onnettomuus, kun tyttö kaatui rinteessä. Hyvä ettei helikopteria tarvinnut tilata, kun käteen sattui.
Lääkäri sitoi varmaan kuittaillessaan käden tuplasiteisiin. Lääkärissä mukana olleen mukaan käsivarressa oli lihasvamma, eli toisin sanoen se oli vain vähän kolahtanut mäkeen.
Mielenkiintoista huomata, miten liikuntaa harrastamaton suhtautuu "onnettomuuksiin". Kipukynnys ei välttämättä ole kovin korkealla, eikä sitä osaa välttämättä kuunnella. Herkästi mennään hätävarjelun liioitteluun ja kalliille lääkärille/apteekkireissuille.
Mikä lie protestanttinen kärsi kärsi -mentaliteetti meillä suomalaisilla on, mutta töitä vain painettiin entistä kovemmin, kun selästä niksahtivat nikamat solmuun pienen hypyn takia. Kumpi sitten on järkevämpää, hakea herkästi saikkua vai ei, sitä en osaa sanoa.
17.12.2006 - 03:00
Tänään oli avattu hissit ylös toppiin asti, eli hiihtoaluetta tuli kertaheitolla mukavasti lisää.
Mont Fortin toppi on 3300 metrin korkeudella. Jyrkkä osa on niin jyrkkää (ainakin 23 asteista), etteivät lumikissat ajele sitä tasaiseksi. Niinpä se menee helposti kumpareiseksi. Tänään toinen puoli eturinteestä oli vielä ok kunnossa, kun ehdimme sinne puolen päivän jälkeen.
Tuollainen jyrkähkön tasaisehkon mäen laskeminen on mukavaa. Voi vähän päästellä, vaikka kiviä pitääkin varoa. Silti tietää, että jos jotakin sattuu, on lähestulkoon virallisesti rinteen puolella, vaikka urheillaankin yli 3 000 metrin korkeudella. Vakuutusyhtiöt eivät taida pitää siitä korkeudesta.
Iltapäivällä, kun aurinko alkoi jo laskea ja kuu näkyä toisella puolella vuoristoa, vei Sionin lahja hiihtävälle maailmalle eli Seba poijjaat pienelle retkelle. Seba on ollut Verbierissä tiskaajana pubilla jo vuonna 1985 (allekirjoittanut oli silloin vuoden ikäinen), joten vanhan vainu on usein pettämätön.
Niin tänäänkin. Ensin nurmikenttätraverset läpi pikkuheidimäisten niittyjen, sitten vähän kivikkoa ja kuruja ja lopulta edessä aukesi hillitön pyydakenttä. Laajalla rinteellä taisi olla muutamat jäljet.
Ei sillä, että flätissä valossa auringon laskiessa olisi mitään enää nähnyt, mutta ahneus voitti varovaisuuden ja aika lujaa mentiin. Kiville ei osunut kertaakaan ja ensimmäistä kertaa elämässäni äänijänteeni laukoivat iloista puuterikiljuntaa.
Pubilla piti tarjota Seballe bisse.
Mont Fortin toppi on 3300 metrin korkeudella. Jyrkkä osa on niin jyrkkää (ainakin 23 asteista), etteivät lumikissat ajele sitä tasaiseksi. Niinpä se menee helposti kumpareiseksi. Tänään toinen puoli eturinteestä oli vielä ok kunnossa, kun ehdimme sinne puolen päivän jälkeen.
Tuollainen jyrkähkön tasaisehkon mäen laskeminen on mukavaa. Voi vähän päästellä, vaikka kiviä pitääkin varoa. Silti tietää, että jos jotakin sattuu, on lähestulkoon virallisesti rinteen puolella, vaikka urheillaankin yli 3 000 metrin korkeudella. Vakuutusyhtiöt eivät taida pitää siitä korkeudesta.
Iltapäivällä, kun aurinko alkoi jo laskea ja kuu näkyä toisella puolella vuoristoa, vei Sionin lahja hiihtävälle maailmalle eli Seba poijjaat pienelle retkelle. Seba on ollut Verbierissä tiskaajana pubilla jo vuonna 1985 (allekirjoittanut oli silloin vuoden ikäinen), joten vanhan vainu on usein pettämätön.
Niin tänäänkin. Ensin nurmikenttätraverset läpi pikkuheidimäisten niittyjen, sitten vähän kivikkoa ja kuruja ja lopulta edessä aukesi hillitön pyydakenttä. Laajalla rinteellä taisi olla muutamat jäljet.
Ei sillä, että flätissä valossa auringon laskiessa olisi mitään enää nähnyt, mutta ahneus voitti varovaisuuden ja aika lujaa mentiin. Kiville ei osunut kertaakaan ja ensimmäistä kertaa elämässäni äänijänteeni laukoivat iloista puuterikiljuntaa.
Pubilla piti tarjota Seballe bisse.
16.12.2006 - 03:37
Tänään sain omat sukseni takaisin huollosta. Ne viihtyivät pari viikkoa teillä tietymättömillä, koska randositeiden ruuveista olivat kierteet hajalla. Ystäväni Fritschi Diamir toimitti onneksi uudet palikat ja elämä jatkuu taas onnellisesti.
Bongaa varjo.
Tänään olo oli taas sellainen, että alamäkiurheilu jaksoi vetää puoleensa. Ylhäällä tosin muistin taas, miksei sinne ole ollut kiire. Vaikka sää on kaunis ja maisemat komeita, ei muutama rinne jaksa vedota kovin pitkään.
Voisihan sitä reenata puikkareilla ja hankkia hyvä lihastasapaino tulevia koitoksia varten, mutta joku raja huumoriinkin. Vaihtelua saattaa olla tulossa jo nyt viikonloppuna, kun huhujen mukaan uusia alueita avattaisiin jo lauantaina. Silti, uutta lunta ja offareita odotellaan.
Ollaan niin vapaahiihtäjiä, mutta silti tullaan samoille jäljille.
---
Verbierissä asuntojen hinnat ovat pilvissä ja saatavuus heikkoa. Siksi työntantajanikin rakensi yläkertaan pari uutta huonetta, jotta työntekijät saisivat kohtuullisen edullisen majapaikan.
Nyt meitä on ensimmäisessä kerroksessa viisi jakamassa kylppäriä ja keittiötä. Lisäksi toisesta kerroksesta kaksi pariskuntaa kokkailee samassa keittiössä.
Yhteiselämä on mukavaa, mutta välillä olisi kiva syödä. Varsinkin, kun kaikille omien jälkien siivoaminen muita varten saman tien ei ole ihan päivänselvä asia. Töissä on kiva olla nälkäisenä.
Bongaa varjo.
Tänään olo oli taas sellainen, että alamäkiurheilu jaksoi vetää puoleensa. Ylhäällä tosin muistin taas, miksei sinne ole ollut kiire. Vaikka sää on kaunis ja maisemat komeita, ei muutama rinne jaksa vedota kovin pitkään.
Voisihan sitä reenata puikkareilla ja hankkia hyvä lihastasapaino tulevia koitoksia varten, mutta joku raja huumoriinkin. Vaihtelua saattaa olla tulossa jo nyt viikonloppuna, kun huhujen mukaan uusia alueita avattaisiin jo lauantaina. Silti, uutta lunta ja offareita odotellaan.
Ollaan niin vapaahiihtäjiä, mutta silti tullaan samoille jäljille.
---
Verbierissä asuntojen hinnat ovat pilvissä ja saatavuus heikkoa. Siksi työntantajanikin rakensi yläkertaan pari uutta huonetta, jotta työntekijät saisivat kohtuullisen edullisen majapaikan.
Nyt meitä on ensimmäisessä kerroksessa viisi jakamassa kylppäriä ja keittiötä. Lisäksi toisesta kerroksesta kaksi pariskuntaa kokkailee samassa keittiössä.
Yhteiselämä on mukavaa, mutta välillä olisi kiva syödä. Varsinkin, kun kaikille omien jälkien siivoaminen muita varten saman tien ei ole ihan päivänselvä asia. Töissä on kiva olla nälkäisenä.
14.12.2006 - 03:57
Tänään pubilla oli dirtbag sale, eli liikkeet ja yksityiset henkilöt myivät alakerrassa viime kauden kamoja edulliseen hintaan. Ostaminen on aina kivaa, mutta tällä kertaa nukuin koko myyntien ohi jo siksi, ettei lompakosta saati tililtä löydy yhtään ylimääräistä mihinkään kivaan. Turha edes kiusata itseään.
Illemmalla esiintyi lokaalien bändi Dicktators (törkeän hyvä nimi). Meininki oli kova ja suurin osa juhlijoista oli kausilaisia.
Sinällään on mukava tuntea suurin osa baarin ihmisistä, mutta toisaalta työnteko tuttujen seassa on harvinaisen syvää touhua. Kyynärpäitä ei voi oikein käyttää etenemiseen, koska noh... ei kavereita viitsi töniä. Humaltumisen taso on kuitenkin puolenyön jälkeen yleensä sen verran korkea, ettei tavallinen puhe auta. Yritä siinä sitten puoliterveenä huudella kohteliaisuuksia ja puskea vain kevyesti läpi.
---
Sveitsissä olen päässyt mukavasti samaan ajantilaan kuin Australiassa. Viikonpäivillä ei siis ole juurikaan väliä, ja jokainen päivä on vähän kuin sunnuntai ja ilta kuin lauantai. Pienessä kylässä piirit ovat pienet ja tuttuja näkee yleensä päivittäin. On suorastaan poikkeus, jos jotakuta suomalaista ei näe pariin päivään.
Luin joskus lehdestä, miten myymäläauton kuljettaja saattoi huolestua, jos joku tuttu ei ollut pysäkillä. Ihmettelin sitä silloin, mutta Verbierissä on vähän sama henki. Kavereista pidetään huolta.
Luultavasti tuo ajattomuus ja tiivis yhteydenpito tuttuihin pohjautuu siihen, että arkiasiat ovat aika vähissä. Suurin ongelma aamulla on se, lähteäkö mäkeen vai ei. Koska täällä ei tarvitse opiskella, ei mitään harjoitustöitä tarvitse vääntää iltamyöhällä. Yleensäkin arjen pienet murheet tuntuvat jääneen jonnekin Saksan moottoriteille. Ehtiihän sitä myöhemminkin.
Illemmalla esiintyi lokaalien bändi Dicktators (törkeän hyvä nimi). Meininki oli kova ja suurin osa juhlijoista oli kausilaisia.
Sinällään on mukava tuntea suurin osa baarin ihmisistä, mutta toisaalta työnteko tuttujen seassa on harvinaisen syvää touhua. Kyynärpäitä ei voi oikein käyttää etenemiseen, koska noh... ei kavereita viitsi töniä. Humaltumisen taso on kuitenkin puolenyön jälkeen yleensä sen verran korkea, ettei tavallinen puhe auta. Yritä siinä sitten puoliterveenä huudella kohteliaisuuksia ja puskea vain kevyesti läpi.
---
Sveitsissä olen päässyt mukavasti samaan ajantilaan kuin Australiassa. Viikonpäivillä ei siis ole juurikaan väliä, ja jokainen päivä on vähän kuin sunnuntai ja ilta kuin lauantai. Pienessä kylässä piirit ovat pienet ja tuttuja näkee yleensä päivittäin. On suorastaan poikkeus, jos jotakuta suomalaista ei näe pariin päivään.
Luin joskus lehdestä, miten myymäläauton kuljettaja saattoi huolestua, jos joku tuttu ei ollut pysäkillä. Ihmettelin sitä silloin, mutta Verbierissä on vähän sama henki. Kavereista pidetään huolta.
Luultavasti tuo ajattomuus ja tiivis yhteydenpito tuttuihin pohjautuu siihen, että arkiasiat ovat aika vähissä. Suurin ongelma aamulla on se, lähteäkö mäkeen vai ei. Koska täällä ei tarvitse opiskella, ei mitään harjoitustöitä tarvitse vääntää iltamyöhällä. Yleensäkin arjen pienet murheet tuntuvat jääneen jonnekin Saksan moottoriteille. Ehtiihän sitä myöhemminkin.
12.12.2006 - 22:56
Lumi alkaa hiljalleen pakkaantua. Hyvä tulevaa ajatellen, mutta täytyy toivoa, että lunta satelisi ennen kuin nykyinen kerrostuma ehtii sulaa kokonaan.
Kaikki mahdolliset ja mahdottomat paikat auki olevista rinteistä ja rinteiden vierustoista on laskettu jo läpi. Silti onnistuimme löytämään vielä jotakin kevyttä ja mukavaa.
Mikun sauva tänään päivällä. Kivan värinen taivas.
Ihmisen olokin alkaa parantua. Jos kuitenkin huomenna jättäisi hiihdot sikseen. Nyt jatkamaan vapaapäivää unten mailla.
Kun sivulaskuriinkin sain hyviä vinkkejä täältä, niin sattuisiko kukaan tietämään mitään mestaa, mistä saisi ostettua puikkatrikoot? Eihän puikkasuksilla voi laskea ilman asiaankuuluvuaa asua...
Miku otti kuvaa kun allekirjoittanut testaili kallion kestävyyttä pari päivää sitten.
Kaikki mahdolliset ja mahdottomat paikat auki olevista rinteistä ja rinteiden vierustoista on laskettu jo läpi. Silti onnistuimme löytämään vielä jotakin kevyttä ja mukavaa.
Mikun sauva tänään päivällä. Kivan värinen taivas.
Ihmisen olokin alkaa parantua. Jos kuitenkin huomenna jättäisi hiihdot sikseen. Nyt jatkamaan vapaapäivää unten mailla.
Kun sivulaskuriinkin sain hyviä vinkkejä täältä, niin sattuisiko kukaan tietämään mitään mestaa, mistä saisi ostettua puikkatrikoot? Eihän puikkasuksilla voi laskea ilman asiaankuuluvuaa asua...
Miku otti kuvaa kun allekirjoittanut testaili kallion kestävyyttä pari päivää sitten.
12.12.2006 - 03:08
Niin se ihmisen olo nukkumalla paranee. Aamupäivällä tosin maatessa koski enemmän kuin istuessa, mutta iltaa kohden olo on muuttunut jo inhimilliseksi.
Ehdin töihinkin, mutta afterilla oli niin hiljaista, että vapautus tuli puolen tunnin töiden jälkeen, illalla taas tunnin ja vartin jälkeen startista. Juuri tänään palkkatulojen jääminen tavallista pienemmäksi ei haitannut ollenkaan.
Aurinko laski viiden aikaan. Lappeenrannassa taitaa mennä alas muutaman tunnin aiemmin.
Jos huomenna lähtisi pariksi tunniksi mäkeen haukkaamaan vähän vuoristoilmaa.
Ehdin töihinkin, mutta afterilla oli niin hiljaista, että vapautus tuli puolen tunnin töiden jälkeen, illalla taas tunnin ja vartin jälkeen startista. Juuri tänään palkkatulojen jääminen tavallista pienemmäksi ei haitannut ollenkaan.
Aurinko laski viiden aikaan. Lappeenrannassa taitaa mennä alas muutaman tunnin aiemmin.
Jos huomenna lähtisi pariksi tunniksi mäkeen haukkaamaan vähän vuoristoilmaa.
11.12.2006 - 12:26
Liekö syynä olleet viime päivien poikkeavat tapahtumat, eli muun muassa ambulanssin tilaaminen aamuyöstä kollegalle, muutama yö vähillä yöunilla, pari muuta sattumusta ja vähäinen ruokailu, mutta eilen tämän sankarin elimistö sanoi stopin.
Aamulla ja päivällä olo oli vielä aivan normaali. Kävin heittämässä ajokeikan Zürichiin ja ehdin vielä iltapäiväksi mäkeen.
Työt alkoivat kahdeksalta. Heräsin varttia vaille nukuttuani kolmisen tuntia täydessä hiihtovarustuksessa sänkyni päällä. Silloin hälytyskellot alkoivat soida, sillä olo oli vähän hutera. Ruokakaan ei maistunut.
Miku otti eilen mittaa lumitykistä. Ylös oli tullut mukavasti lunta, mutta kivet kolisivat vielä offareilla.
Söin töissä leipää ja lokitin ravintolamme keittiöstä muutakin ruokaa, muttei mikään tahtonut mennä alas.
Seisominen ei oikein onnistunut ja tuntui aivan siltä, kuin en pelaisi ihan samassa kentällisessä muiden kanssa.
Kymmeneltä pomo sanoi, että lähdepäs nukkumaan.
Niinpä tein. Laitoin kaksi peittoa päälleni, mutta silti tärisin sängyssäni. Yö meni muistaakseni aika houreisena. Nyt taidan tietää myös, miltä liskodisko tuntuu... Aamulla toisen peiton pussilakana oli vedetty täkin päältä pois. Ihan kuin muistaisin tästä jotakin.
Mikä tietysti parasta, ulkona on täydellinen hiihtokeli. Aina ei voi voittaa.
Aamulla ja päivällä olo oli vielä aivan normaali. Kävin heittämässä ajokeikan Zürichiin ja ehdin vielä iltapäiväksi mäkeen.
Työt alkoivat kahdeksalta. Heräsin varttia vaille nukuttuani kolmisen tuntia täydessä hiihtovarustuksessa sänkyni päällä. Silloin hälytyskellot alkoivat soida, sillä olo oli vähän hutera. Ruokakaan ei maistunut.
Miku otti eilen mittaa lumitykistä. Ylös oli tullut mukavasti lunta, mutta kivet kolisivat vielä offareilla.
Söin töissä leipää ja lokitin ravintolamme keittiöstä muutakin ruokaa, muttei mikään tahtonut mennä alas.
Seisominen ei oikein onnistunut ja tuntui aivan siltä, kuin en pelaisi ihan samassa kentällisessä muiden kanssa.
Kymmeneltä pomo sanoi, että lähdepäs nukkumaan.
Niinpä tein. Laitoin kaksi peittoa päälleni, mutta silti tärisin sängyssäni. Yö meni muistaakseni aika houreisena. Nyt taidan tietää myös, miltä liskodisko tuntuu... Aamulla toisen peiton pussilakana oli vedetty täkin päältä pois. Ihan kuin muistaisin tästä jotakin.
Mikä tietysti parasta, ulkona on täydellinen hiihtokeli. Aina ei voi voittaa.
10.12.2006 - 04:17
Tänäkin vuonna Verbierin yksi pääkaduista katkaistiin ja tilalle rakennettiin kahden reilin ratasysteemi. Suomestakin oli edustajia, kun paippimaajoukkueen sankarit kokeilivat reilausta läpikulkumatkallaan. Voittoon asti ei pohjoisen edustaja selvinnyt, mutta semifinaaleihin kuitenkin. Yllättäen paikalliset olivat palkintosijoilla.
A-J testaa ylempää putkea.
Ilmeisesti vähäisen lumen vuoksi kisassa oli vain kaksi reiliä ja niiden välit olivat lyhyet. Monet lautailijat jättivät ensimmäisen hypyn väliin ja pumppasivat vauhtia toiselle, mutta suksilla vauhdit näyttivät riittävän ihan ok.
Pubilla oli kisojen jälkeen palkintojenjako. Ensimmäistä kertaa tällä kaudella yläkerta oli tukossa, eli ihmisiä oli toisin sanoen paljon liikkeellä. Mikäpä siinä paita märkänä juostessa, mutta toinen lasinkerääjä oli toista iltaansa töissä.
Ei voi ihan liikaa vielä vaatia, muttei kiireessä ehdi oikein neuvoakaan. Kehittymisen sijaan ilta meni lähinnä kaaoksen minimoimisessa. Herkkua. Tuli taas tämän touhun glamouri oikein rytinällä vastaan ja päin näköä.
Jos jotain hyvää on etsittävä, niin lumisade jatkuu edelleen.
A-J testaa ylempää putkea.
Ilmeisesti vähäisen lumen vuoksi kisassa oli vain kaksi reiliä ja niiden välit olivat lyhyet. Monet lautailijat jättivät ensimmäisen hypyn väliin ja pumppasivat vauhtia toiselle, mutta suksilla vauhdit näyttivät riittävän ihan ok.
Pubilla oli kisojen jälkeen palkintojenjako. Ensimmäistä kertaa tällä kaudella yläkerta oli tukossa, eli ihmisiä oli toisin sanoen paljon liikkeellä. Mikäpä siinä paita märkänä juostessa, mutta toinen lasinkerääjä oli toista iltaansa töissä.
Ei voi ihan liikaa vielä vaatia, muttei kiireessä ehdi oikein neuvoakaan. Kehittymisen sijaan ilta meni lähinnä kaaoksen minimoimisessa. Herkkua. Tuli taas tämän touhun glamouri oikein rytinällä vastaan ja päin näköä.
Jos jotain hyvää on etsittävä, niin lumisade jatkuu edelleen.
09.12.2006 - 16:58
Lumisade jatkui läpi yön ja päivän. Ja jatkuu siis edelleen.
Mikä tässä sitten on niin erityistä ja hehkuttamisen arvoista?
Alkukauden lumisateet tarkoittavat sitä, että jos ilmaston lämpeneminen tai muu mörkö ei tee kaudesta kovin oikukasta, alkavat offari- eli rinteiden ulkopuoliset hiihtoalueet olla hyvillä pohjilla.
Vielä juuri millekään offarille ei ole asiaa, koska lunta on niin vähän, että kaikki kivet ja kannot kolisevat ikävästi suksenpohjaan ja kaatumisvaara on ilmeinen. Eikä rahisevista käännöksistä nauti kukaan.
Voiko parempaa näkymää tässä vaiheessa joulukuuta olla?
Mutta nyt, kun lunta sataa oikein kunnolla, muodostuu vahva pohjakerros. Siis jos nyt ei tule föhntuulta tai muuta, mikä sulattaisi lumen. Eikä sekään vielä haittaisi, jos kelit vähän lämpenesivät, koska silloin pohjan lumipakka kovettuisi ja olisi jämäkämpi. Joka tapauksessa, lumisade näin alkukaudesta on erinomaisen hieno asia. Ja kyläkin näyttää kivemmalta, ihmisillä on paremmat fiilikset ja elämä vaikuttaa taas paljon valoisammalta.
Miksi sitten kaikki ottamani lumisadekuvat ovat pubin terassilta tai muualta kylästä? En nauti juurikaan laskettelusta huonossa näkyvyydessä. Flätti valo tappaa kontrastin, joten laskettelu on kuin menisi sokkona; pinnanmuotoja kuten rinteiden kumpuja on hankalaa nähdä. Siksi jätän hiihdon aurinkoisille keleille ja kauden edetessä tietysti metsähiihdolle.
Mikä tässä sitten on niin erityistä ja hehkuttamisen arvoista?
Alkukauden lumisateet tarkoittavat sitä, että jos ilmaston lämpeneminen tai muu mörkö ei tee kaudesta kovin oikukasta, alkavat offari- eli rinteiden ulkopuoliset hiihtoalueet olla hyvillä pohjilla.
Vielä juuri millekään offarille ei ole asiaa, koska lunta on niin vähän, että kaikki kivet ja kannot kolisevat ikävästi suksenpohjaan ja kaatumisvaara on ilmeinen. Eikä rahisevista käännöksistä nauti kukaan.
Voiko parempaa näkymää tässä vaiheessa joulukuuta olla?
Mutta nyt, kun lunta sataa oikein kunnolla, muodostuu vahva pohjakerros. Siis jos nyt ei tule föhntuulta tai muuta, mikä sulattaisi lumen. Eikä sekään vielä haittaisi, jos kelit vähän lämpenesivät, koska silloin pohjan lumipakka kovettuisi ja olisi jämäkämpi. Joka tapauksessa, lumisade näin alkukaudesta on erinomaisen hieno asia. Ja kyläkin näyttää kivemmalta, ihmisillä on paremmat fiilikset ja elämä vaikuttaa taas paljon valoisammalta.
Miksi sitten kaikki ottamani lumisadekuvat ovat pubin terassilta tai muualta kylästä? En nauti juurikaan laskettelusta huonossa näkyvyydessä. Flätti valo tappaa kontrastin, joten laskettelu on kuin menisi sokkona; pinnanmuotoja kuten rinteiden kumpuja on hankalaa nähdä. Siksi jätän hiihdon aurinkoisille keleille ja kauden edetessä tietysti metsähiihdolle.
09.12.2006 - 04:33
Viimeisillä voimillani työpäivän jälkeen halusin informoida seuraavaa.
Lunta sataa!
Pubin edusta.
Muutama päivä sitten tuolla tuolilla nautittiin vielä auringosta. Nykytilanne ei kyllä häiritse.
Hola!
Lunta sataa!
Pubin edusta.
Muutama päivä sitten tuolla tuolilla nautittiin vielä auringosta. Nykytilanne ei kyllä häiritse.
Hola!
08.12.2006 - 05:12
Tänään oli hyvä päivä. Aamu alkoi reippaalla heräämisellä kymmenen aikaan. Kaveri soitti ja sanoi, että pitäisi lähteä mäkeen, ulkona on eeppinen keli. Juu, han kohta, kunhan tästä nousen.
Puoli kahden aikaan ehdin sitten mäkeen asti. Ensimmäinen laskupäivä pitkään aikaan, aurinko paistaa eikä aivan jokainen käännös kolahtanut edes kiville. Voiko enempää vaatia?
Ruinettesin hissiaseman (n. 2200) alapuolisia rinteitä ei ollut vielä avattu, joten kokeilimme onneamme. Kannatti kokeilla, sillä ala oli viiden sentin kovettunut kerros lunta ja päällä kymmenisen senttiä tuoretta.Hyvältä tuntui ja näytti.
Tällaista tänään. Miku laskee.
Oli mukavaa olla taas ylhäällä. Monot tietysti painoivat ja jaloissa alkoivat käännökset tuntua jo hetken kurvailun jälkeen, mutta eipä se haitannut. Eikä se, ettei rinteiden kunto ollut mitenkään täydellinen, offareista nyt puhumattakaan. Maisemat olivat edelleen upeita.
Vähän noita kiviä vielä paistaa siellä täällä...
Jottei päivä olisi ollut aivan täydellinen, oli töissä kevyt vauhti päällä. Alkukaudesta lasinkerääjiä on töissä vain yksi/ilta, kun sesonki pyörähtää kunnolla käyntiin niin kaksi. Tänään meitä oli liian vähän, eli sain painaa yksin melkein kahden edestä töitä. Meinasi huumori loppua välillä kesken. Onneksi tiimityö toimii ja baarimikotkin ehtivät kantelemaan tuoppeja.
Nikke valitsee linjaa.
Huomiseksi on ilmeisesti ennustettu pilvistä keliä, joten Cashbahin eli lokaaliyökerhon avajaiset sattuivat tänään hyvään saumaan. Rok rok.
Laaksossa on vielä vihreää.
Puoli kahden aikaan ehdin sitten mäkeen asti. Ensimmäinen laskupäivä pitkään aikaan, aurinko paistaa eikä aivan jokainen käännös kolahtanut edes kiville. Voiko enempää vaatia?
Ruinettesin hissiaseman (n. 2200) alapuolisia rinteitä ei ollut vielä avattu, joten kokeilimme onneamme. Kannatti kokeilla, sillä ala oli viiden sentin kovettunut kerros lunta ja päällä kymmenisen senttiä tuoretta.Hyvältä tuntui ja näytti.
Tällaista tänään. Miku laskee.
Oli mukavaa olla taas ylhäällä. Monot tietysti painoivat ja jaloissa alkoivat käännökset tuntua jo hetken kurvailun jälkeen, mutta eipä se haitannut. Eikä se, ettei rinteiden kunto ollut mitenkään täydellinen, offareista nyt puhumattakaan. Maisemat olivat edelleen upeita.
Vähän noita kiviä vielä paistaa siellä täällä...
Jottei päivä olisi ollut aivan täydellinen, oli töissä kevyt vauhti päällä. Alkukaudesta lasinkerääjiä on töissä vain yksi/ilta, kun sesonki pyörähtää kunnolla käyntiin niin kaksi. Tänään meitä oli liian vähän, eli sain painaa yksin melkein kahden edestä töitä. Meinasi huumori loppua välillä kesken. Onneksi tiimityö toimii ja baarimikotkin ehtivät kantelemaan tuoppeja.
Nikke valitsee linjaa.
Huomiseksi on ilmeisesti ennustettu pilvistä keliä, joten Cashbahin eli lokaaliyökerhon avajaiset sattuivat tänään hyvään saumaan. Rok rok.
Laaksossa on vielä vihreää.
06.12.2006 - 13:09
Oman syntymäpäiväni kunniaksi taivaalta alkoi sataa märkiä rättejä. Jos keli on tuollaista jo 1500 metrissä, niin ylempänä lunta tulee paljon. Aika luksusta. Ikääntyminen sen sijaan... 22 on jo aika paljon.
Hyvä itsenäisyyspäivää Suomeen!
Sinkkiä ja sadetta.
Edit: 14.39 Sveitsin aikaa:
Nyt sitä saadaan kyläkorkeudellakin. Roknroll!
Hyvä itsenäisyyspäivää Suomeen!
Sinkkiä ja sadetta.
Edit: 14.39 Sveitsin aikaa:
Nyt sitä saadaan kyläkorkeudellakin. Roknroll!
05.12.2006 - 17:07
Pari viime päivää ovat kuluneet perusasioiden järjestelyyn. Vanha pankkitilini oli suljettu, koska siellä ei ollut puoleen vuoteen ollut liikennettä. Sinällään se ei haitannut, sillä viimeisten tilitietojen mukaan siellä oli vain miinusmerkkisiä lukuja.
Nyt on uusi privé account avattu, pankkina vanha tuttu Credit Suisse. En voi kieltää, etteikö olisi hienoa omistaa sveitsiläinen pankkitili.
Lunta satelee...
Hohtoa heikentää hieman se, että jouduin ojentamaan virkailijalle työsopimukseni ja passini. Numerotilin saisi haltuunsa kuulemma 50 000 frangin (noin 33 000 egeä) kertatalletuksella. Credit Suisse preferoi kuitenkin yli 200 000 frangin alkutalletuksia näille tileille, joita varten ei tarvitse henkilöllisyyttään paljastaa.
Mielenkiintoisena yksityiskohtana näistä tileistä mainittakoon se, että vaikeakulkuisen maaston lisäksi Sveitsin asema sodattomana maana perustuu huhujen mukaan useiden suurvaltojen päämiesten henkilökohtaisiin talletuksiin numerotileille.
Ei sada enää. Edessä Verbierin Place centrale.
Puolen tunnin jonotus poliisiasemalla palkittiin todistuksella siitä, että työlupahakemukseni on käsittelyssä ja että asun Verbierissä koko kauden. Seuraavaksi hakemaan siis kausikorttia puoleen hintaan.
Eilen tervetullut vesisade kasteli kylän ja pyrytti lumena vuorille. Nollaraja, eli missä lumi muuttuu vedeksi, taitaa kulkea tällä hetkellä reilussa 2 000 metrissä.
Kauden alku näkyy rakennustyömaillakin. Ja näin aitoja ne kiviaidat ovat. Image is everything? Noh, näyttäähän tuo kivemmalta.
Kävin eilen lenkillä. Oli aika äijäolo, kun vajaan tunnin verran hikoili vertikaaleja ylöspäin. Ei ihmekään, että afrikkalaiset ovat aika sankareita pitkillä matkoilla, kun tällaisella tavallisella tallaajalla 1500 metrin korkeus tuntui jo puuskutuksena.
Liekö apunsa ollut tuosta lenkistä, mutta mystinen päänsärky, jota epäilin jo alkavaksi alppiödeemaksi, katosi reippailun jälkeen.
Lost osaa koukuttaa pahasti, nimim. toinen kausi kahdessa päivässä.
Tällaisen aidan rakennan sitten omaankin kotiini.
Nyt on uusi privé account avattu, pankkina vanha tuttu Credit Suisse. En voi kieltää, etteikö olisi hienoa omistaa sveitsiläinen pankkitili.
Lunta satelee...
Hohtoa heikentää hieman se, että jouduin ojentamaan virkailijalle työsopimukseni ja passini. Numerotilin saisi haltuunsa kuulemma 50 000 frangin (noin 33 000 egeä) kertatalletuksella. Credit Suisse preferoi kuitenkin yli 200 000 frangin alkutalletuksia näille tileille, joita varten ei tarvitse henkilöllisyyttään paljastaa.
Mielenkiintoisena yksityiskohtana näistä tileistä mainittakoon se, että vaikeakulkuisen maaston lisäksi Sveitsin asema sodattomana maana perustuu huhujen mukaan useiden suurvaltojen päämiesten henkilökohtaisiin talletuksiin numerotileille.
Ei sada enää. Edessä Verbierin Place centrale.
Puolen tunnin jonotus poliisiasemalla palkittiin todistuksella siitä, että työlupahakemukseni on käsittelyssä ja että asun Verbierissä koko kauden. Seuraavaksi hakemaan siis kausikorttia puoleen hintaan.
Eilen tervetullut vesisade kasteli kylän ja pyrytti lumena vuorille. Nollaraja, eli missä lumi muuttuu vedeksi, taitaa kulkea tällä hetkellä reilussa 2 000 metrissä.
Kauden alku näkyy rakennustyömaillakin. Ja näin aitoja ne kiviaidat ovat. Image is everything? Noh, näyttäähän tuo kivemmalta.
Kävin eilen lenkillä. Oli aika äijäolo, kun vajaan tunnin verran hikoili vertikaaleja ylöspäin. Ei ihmekään, että afrikkalaiset ovat aika sankareita pitkillä matkoilla, kun tällaisella tavallisella tallaajalla 1500 metrin korkeus tuntui jo puuskutuksena.
Liekö apunsa ollut tuosta lenkistä, mutta mystinen päänsärky, jota epäilin jo alkavaksi alppiödeemaksi, katosi reippailun jälkeen.
Lost osaa koukuttaa pahasti, nimim. toinen kausi kahdessa päivässä.
Tällaisen aidan rakennan sitten omaankin kotiini.
30.11.2006 - 16:31
Hanko-Rostock -lautalla aika pysähtyy. Sekä henkisesti että kirjaimellisesti.
Superfast Ferriesin operoima ja Tallinkin omistama väylä on pääasiassa rekkojen kuljetusta varten. Toisinaan lautalle eksyy muitakin matkustajia, mutta muutaman reissun kokemuksella se vaikuttaa olevan hyvin harvinaista.
Henkilökunta ei puhu suomea, kaikki on kallista kuin paremmassakin ravintolassa eikä laivalla ole juurikaan viihdykkeitä. Surkuhupaisin yritelmä on Casino, joka tarkoittaa noin kymmentä peliautomaattia. Hip hurraa.
Näääin täyttä siellä lautalla oli.
Mutta eipä sillä. Hytti oli mukava ja 15 tuntia meni mukavasti nukkuen. Loppuaika reilun 24 tunnin lauttailusta sujui leffoja katsellessa.
Toisin kuin viime vuonna, Saksan moottoriteillä ei ollut ruuhkia, onnettomuuksia tai lumimyrskyjä. Rostockista Verbieriin ajeltiin rapiassa 12 tunnissa, matkaa oli 1 230 kilometriä. Ei tullut edes tuskastumisen tunnetta, joka tavallisesti hyökkää pitkillä ajomatkoilla. Tuttu serpentiinitie kruunasi ajelun.
Tästä se alkaa...
Kun vuoret lähestyivät, alkoi myös aurinko pilkottaa pilvien takaa. Itse kylässä olikin jo kevätkesäinen fiilis. Jos matkalla vähän mietitytti, että kannattiko lähteä, katosivat sellaiset epäilykset vuorten edessä. Vuoret näyttävät upeilta, jylhemmiltä kuin muistinkaan. Tuntuu mukavalta palata tänne.
Viikko sitten dumppasi, mutta nyt lumet ovat pääosin sulaneet pois. Täällä ei taida kaamosta ollakaan.
Superfast Ferriesin operoima ja Tallinkin omistama väylä on pääasiassa rekkojen kuljetusta varten. Toisinaan lautalle eksyy muitakin matkustajia, mutta muutaman reissun kokemuksella se vaikuttaa olevan hyvin harvinaista.
Henkilökunta ei puhu suomea, kaikki on kallista kuin paremmassakin ravintolassa eikä laivalla ole juurikaan viihdykkeitä. Surkuhupaisin yritelmä on Casino, joka tarkoittaa noin kymmentä peliautomaattia. Hip hurraa.
Näääin täyttä siellä lautalla oli.
Mutta eipä sillä. Hytti oli mukava ja 15 tuntia meni mukavasti nukkuen. Loppuaika reilun 24 tunnin lauttailusta sujui leffoja katsellessa.
Toisin kuin viime vuonna, Saksan moottoriteillä ei ollut ruuhkia, onnettomuuksia tai lumimyrskyjä. Rostockista Verbieriin ajeltiin rapiassa 12 tunnissa, matkaa oli 1 230 kilometriä. Ei tullut edes tuskastumisen tunnetta, joka tavallisesti hyökkää pitkillä ajomatkoilla. Tuttu serpentiinitie kruunasi ajelun.
Tästä se alkaa...
Kun vuoret lähestyivät, alkoi myös aurinko pilkottaa pilvien takaa. Itse kylässä olikin jo kevätkesäinen fiilis. Jos matkalla vähän mietitytti, että kannattiko lähteä, katosivat sellaiset epäilykset vuorten edessä. Vuoret näyttävät upeilta, jylhemmiltä kuin muistinkaan. Tuntuu mukavalta palata tänne.
Viikko sitten dumppasi, mutta nyt lumet ovat pääosin sulaneet pois. Täällä ei taida kaamosta ollakaan.
28.11.2006 - 00:04
Kolmas kausi Sveitsin Verbierissä on edessä. Tiistai-iltana lähtee lautta Hangosta kohti Rostockia, jossa olemme keskiviikkoiltana. Kyytiin lähtee allekirjoittaneen lisäksi yksi Elämysmatkojen opas, eli yksin ei tarvitse koko matkaa ajaa.
Siitä sitten yötä myöten Saksan läpi Sveitsiin. Jos kaikki menee hyvin, kotiudun Pubin yläkertaan alkuiltapäivästä.
Tuolla lähdetään. Wolksvagen Caravelle vuodelta 1991. Mittarissa pyöreät 560 000 kilometriä.
Jos kelejä riittää, koti-ikävä ei vaivaa eikä kukaan ryövää tai raiskaa, olisi suunnitelmana viipyä neljän laakson alueella toukokuulle asti.
Päivät hiihdellen, illat baarissa töissä.
Tavaraa lähtee mukaan hiihtokamojen ja vaatteiden lisäksi läppäri ja stereot sekä riippumatto, eli koko omaisuuteni.
Kauden budjetti pyörii jossakin 5 000 euron paikkeilla. Toivottavasti ei hirveästi mene ainakaan yli.
Lähdön kunniaksi julkaisen uuden ulkoasun, kuten ehkä huomasitte. Suuret kiitokset Sandylle hiekkaoliivi.comista sivupohjasta ja Koskisen Samulle (ei ole vielä nettilinkityksiä) hiihtäjäpiirroksesta!
Ja sitten mennään.
17.04.2006 - 04:08
Puolipilvinen päivä kääntyi lopulta mukavaksi. Kävimme kahdella eri kivellä kiipeilemässä, itselleni tulivat tänään vuoden ensimmäiset kalliometrit.
Vaikka täällä nyt on ehdittykin asua jo jokin aika, silti Sveitsin ja varsinkin Valaisin alueen harrastusmahdollisuudet ällistyttävät. Kun Suomessa kiipeilykallioita täytyy etsiä ja ajella kymmeniä kilometrejä muutaman reitin perässä, on täällä kiviä ympäristössä niin paljon, ettei tiedä mistä valita. 
Aamukiven aamupäiväinen aurinko laakson yli.
Tänään kävimme ensin Barmalla, eli kylän vieressä kohoavalla rosoisella kalliolla. Iltapäivällä suuntasimme läheisen pikkukylän, Sembrancherin, juna-aseman taakse, jossa kohosi mukava seinä. Pinta oli röpelöistä, mutta pääosin tasaista. Luksuskiivettävää.
Ylöspäin. Otteitakin löytyi.
Kiipeily tuo mukavaa vaihtelua hiihdolle, vaikkei sekään tylsää touhua ole. Mukavaa vaihtelua tuo myös se, että kiipeilyyn valmistautuminen ja koko projekti itsessään on kevyempi kuin mäkipäivä. Kamat autoon ja kivelle ja kun fiilis loppuu niin takaisin kotiin. Ei kestä pitkään.
Tänään varmistui myös eräs kauden hienoimmista reissuista. Jos tiistaina ei aivan lyö myrskykelejä, lähdemme Haute Routelle, eli vaellamme täältä Verbieristä Zermattiin, noin 80 kilometrin matkan pitkin vuoristoa. "Oikea" haute route lähtisi Chamonixista asti, mutta sinne kun ei hisseillä pääse, niin otamme tämän pätkäistyn reitin. Toisaalta vapaapäivien haaliminen töistä olisi teettänyt pidemmälle reissulle jo vaikeuksia.
Sakke vääntää Sembrancherin kalliolla. Lyhyellä reissulla ei edes farkkuja ehtinyt
vaihtaa venyvimpiin housuihin.
11.04.2006 - 04:04
Toinen kausi on ollut täynnä deja vúita. Tässä vaiheessa viime kaudella oli aurinkoista, nyt on lunta, viime kaudella käytiin siellä ja siellä, nyt ollaan oltu täällä sekä vastaavia vertailuja teen oikeastaan jatkuvasti.
Uusin vertailu on kyllä tuntunut tähän mennessä parhaalta: viime vuonna juuri 10. päivä huhtikuuta alkoi kauden viimeinen dumppi, joka tulee joka kausi (muutamia lukuunottamatta) huhtikuun toisella viikolla.
Päivällä kävimme taas Nixissä, mukaan tarttuivat 4Frntin 104mm keskeltä olevat sukset mukaan. Kun pääsimme varjojen laaksosta takaisin etelärinteille, alkoi lumisade, joka jatkuu edelleen. Töiden loputtua kahden aikaan yöllä lunta oli tullut jo noin 30 senttiä - kyläkorkeudelle. Sateen pitäisi hiljalleen laantua huipentuen torstain aamupäiväiseen auringonpaisteeseen. Sitä ennenkin toki ryhdytään siivouspuuhiin. Hola!
Afteri, jolle yksikään suomalainen ei tullut monot jalassa.
Uusin vertailu on kyllä tuntunut tähän mennessä parhaalta: viime vuonna juuri 10. päivä huhtikuuta alkoi kauden viimeinen dumppi, joka tulee joka kausi (muutamia lukuunottamatta) huhtikuun toisella viikolla.
Päivällä kävimme taas Nixissä, mukaan tarttuivat 4Frntin 104mm keskeltä olevat sukset mukaan. Kun pääsimme varjojen laaksosta takaisin etelärinteille, alkoi lumisade, joka jatkuu edelleen. Töiden loputtua kahden aikaan yöllä lunta oli tullut jo noin 30 senttiä - kyläkorkeudelle. Sateen pitäisi hiljalleen laantua huipentuen torstain aamupäiväiseen auringonpaisteeseen. Sitä ennenkin toki ryhdytään siivouspuuhiin. Hola!
Afteri, jolle yksikään suomalainen ei tullut monot jalassa.
28.03.2006 - 03:14
Maaliskuu on ollut tavalliseen verrattuna hieman erikoinen; yleensä maaliskuun lopulla odotellaan jo huhtikuun dumppia ja keskitytään auringonottoon. Tänään taivaalle alkoi jo kerääntyä pilviä, ja televerbierin ennusteen mukaan huomenna alkaisi muutaman päivän monsuuni. Eihän se haittaa, asutaan kuitenkin hiihtokeskuksessa päähissiaseman vieressä, joten miksei sitä sitten hiihtäisi.
Onpahan huonolaatuinen kuva.
Eilen Genevessä oli muuten ollut varjossa 21,9 astetta lämpöä, tänään Zürichissä kuulemma vieläkin lämpimämpää. Rok rok.
18.03.2006 - 03:32
Tänään ehkä maailman kovimmat laskijat vetelivät Bec de Rossesia alas. Kovimmasta tempusta vastasi suksisarjan Seb Michaud, viime kauden voittaja. Kaveri otti reilut vauhdit ja lasautti järjettömän kokoiselta kalliolta voltin taaksepäin. Se on toki hänen tavaramerkkinsä, mutta enpä ollut ennen nähnyt sitä livenä. Aika villiä, kun kaveri lentää ilmassa sekunteja.
Kisaseinä kuvattuna pari päivää sitten.
Voittajasta ei vielä ollut selvyyttä. Lauantaina tulevat lopulliset tulokset. Sinällään koko kilpailutapahtuma on aika absurdi. Kilpailu itsessään kestää noin puolitoista tuntia sisältäen miesten ja naisten lauta- ja suksisarjat. Bileet, tapahtumat, katumarkkinat ja screenishowt kestävät kuitenkin kolme päivää. Kylä on täynnä mainoskrääsää ja ilmalla täytettäviä katujen yli yltäviä sponsorikaaria. Suurin osa ihmisistä ei edes ole ehtinyt mäen päälle katsomaan kisoja, mutta hulinassa ollaan täysillä kuitenkin mukana.
Illalla pubilla oli kisojen after partyt. Talo täynnä, sekä ylä- että alakerta. Pitkästä aikaa kunnon myllytystä, oli ihan mukavaa olla töissä. Huomenna sitten aamulla siivotaan baari ja lähden muutamaksi päiväksi Suomeen. Päivitykset hiljentynevät ensi viikon puoliväliin asti.
Kisaseinä kuvattuna pari päivää sitten.
Voittajasta ei vielä ollut selvyyttä. Lauantaina tulevat lopulliset tulokset. Sinällään koko kilpailutapahtuma on aika absurdi. Kilpailu itsessään kestää noin puolitoista tuntia sisältäen miesten ja naisten lauta- ja suksisarjat. Bileet, tapahtumat, katumarkkinat ja screenishowt kestävät kuitenkin kolme päivää. Kylä on täynnä mainoskrääsää ja ilmalla täytettäviä katujen yli yltäviä sponsorikaaria. Suurin osa ihmisistä ei edes ole ehtinyt mäen päälle katsomaan kisoja, mutta hulinassa ollaan täysillä kuitenkin mukana.
Illalla pubilla oli kisojen after partyt. Talo täynnä, sekä ylä- että alakerta. Pitkästä aikaa kunnon myllytystä, oli ihan mukavaa olla töissä. Huomenna sitten aamulla siivotaan baari ja lähden muutamaksi päiväksi Suomeen. Päivitykset hiljentynevät ensi viikon puoliväliin asti.
09.03.2006 - 03:44
Janne vietti pitkän viikonlopun Verbierissä. Erittäin mielenkiintoista lukea "ulkopuolisen", laskettelua harrastamattoman huomioita tästä hiihtosentrisestä meiningistä.
Taakse jäivät suuttuneet miehet, "se suomalainen taikuri" vei kuulemma kaikkien naisten huomion, eikä muilla ollut mitään näytettävää. Voisi todeta että harrrmi.
Taakse jäivät suuttuneet miehet, "se suomalainen taikuri" vei kuulemma kaikkien naisten huomion, eikä muilla ollut mitään näytettävää. Voisi todeta että harrrmi.
05.02.2006 - 21:22
Yöllä ajellessani takaisin kylään päin oli laaksossa ja serpentiinillä paksua usvaa, johon edes sumuvalot eivät tuntuneet vaikuttavan. Myös lämpötila laski (noh, yllättäen) sumussa muutamia asteita kirkkaaseen verrattuna.
Usvaa laaksossa.
Samanlainen sää jatkui koko päivän, tai ainakin näytti jatkuvan silloin, kun olin hereillä. Pubilla oli kunnon after ski -tunnelma, jengiä talo täynnä ja kerrankin italiaanojen ja ranskisten hajuvedet voitti ehta hiki.
Aurinko paistaa edelleen. Satelliittikuvien mukaan saattaisi viikon keskipaikkeilla tulla lunta. Eri asia yltääkö alue Verbieriin, edessä kun on kuitenkin Chamonix.
Kevätpuro
Usvaa laaksossa.
Samanlainen sää jatkui koko päivän, tai ainakin näytti jatkuvan silloin, kun olin hereillä. Pubilla oli kunnon after ski -tunnelma, jengiä talo täynnä ja kerrankin italiaanojen ja ranskisten hajuvedet voitti ehta hiki.
Aurinko paistaa edelleen. Satelliittikuvien mukaan saattaisi viikon keskipaikkeilla tulla lunta. Eri asia yltääkö alue Verbieriin, edessä kun on kuitenkin Chamonix.
Kevätpuro
02.02.2006 - 19:52
Tavallinen elämä Sveitsissä ei ole niin kallista kuin yleisesti luullaan ja väitetään. Perusruoka on edullista, ainoastaan kokoliha on kalliimpaa kuin pohjoisessa.
Asuminen maksaa selvästi enemmän kuin Suomessa. Itselläni on oma n. 13 neliön huone, yhteinen keittiö ja kylpyhuoneet, kuukausivuokra 470 euroa. Kaverit maksavat Suomessa opiskelijayksiöistä paria sataa ja pitävät sitä kalliina. Toisaalta oma kämppäni sijaitsee päähissiaseman vieressä, ja yleisten tilojen siivous kuuluu hintaan, nykyisin myös internet.
Kuten Suomessakin, palvelut varsinkin tällaisessa hiihtokeskuksessa on selkeästi hinnoiteltu ajatellen Verbierissä käyvien keskimääräisiä vuosituloja, jotka ovat kuulemma 130 000 euroa, noin 200 000 frangia. 
Näkymä terassilta tänään 2.2. klo 18.00.
Esimerkiksi hiihtomaikan yksityisohjaus kolmen tunnin ajalle maksaa 130 euroa. Siis 800 markkaa. Kolmen tunnin aikana hississä vietettäneen keskimäärin vajaa tunti, joten hissinousutkin ovat aika kalliita.
Päivälippu neljän laakson alueelle, sisältäen jäätiköt ja viimeisenkin kabiinin 3300 metrin korkeuteen vingahduttaa visaa 41 eurolla. Päivälippua ei myöskään kannata hävittää, koska niitä ei korvata.
Muistaakseni Suomessa suksienhuolto maksaa parikymppiä. Täällä perushinta on 50 euroa, erikoistapaukset tietysti erikoishinnoilla. Vuokrakamat maksavat päivää kohden noin 60 euroa. Nyt ymmärtää paremmin, miksi joku haluaa hiihtää viikkolomallaan joka ikinen päivä…
26.01.2006 - 04:35
Snow-forecastin ennustukset eivät useimmiten osu kohdilleen ollenkaan.
Huvittavinta noissa on tarkka lumimäärän ennustaminen. Aamupäivällä sentti, päivällä kaksi, yöllä ehkä neljä. Mistä noita lukuja arvotaan?
Tänään aurinko paistoi ikävästi pilviverhon läpi. Lumi alkaa olla aika sokerista läpi pakan, joten seuraavan lumisateen jälkeen saattaa taas vyöryä reippaasti.
Huvittavinta noissa on tarkka lumimäärän ennustaminen. Aamupäivällä sentti, päivällä kaksi, yöllä ehkä neljä. Mistä noita lukuja arvotaan?
Tänään aurinko paistoi ikävästi pilviverhon läpi. Lumi alkaa olla aika sokerista läpi pakan, joten seuraavan lumisateen jälkeen saattaa taas vyöryä reippaasti.
06.01.2006 - 16:03
Verbierin hiihtokeskus/alppikylä on erikoinen paikka.
Kylä on rakennettu kahdeksan kilometrin pituisen serpentiinitien päähän, vuorien keskelle, mutta mukavasti etelärinteelle. Myös käytännössä jokainen talo on rakennettu etelään päin, ja parvekkeet asuntojen aurinkoisilla puolilla ovat valtavia. Helpoiten paikalle pääsee lentämällä Geneveen, ottamalla sieltä junan, vaihto Martignyssa, sieltä pikkujunalla Le Chableen, josta postibussilla ylös kylään. Olen kuullut helpommin saavutettavistakin paikoista maailmalla.
Kylässä on tapana pitää ovet auki kuin muumilaaksossa ikäänsä. Itse olen asunut monissa kämpissä, eikä yhdenkään ovia ole pidetty lukossa, varsinkaan jos asunnot ovat sijainneet kerrostaloissa. Usein alaovistakin pääsee kulkemaan vapaasti.
Verbierin kylä toiselta puolelta laaksoa kuvattuna.
Paikka on tunnetusti Geneven pankkiirien, kaikenlaisten julkkisten ja muiden raharikkaiden suosiossa. Rolexia, Bvlgaria, Bossia, Ganttia ja kaikkia perustuotteita saa omista pikkuputiikeistaan. Tavallisia elintarvikkeita saa kuitenkin "vain" tavallisista pikkumarketeista, isoimman eli Migroksen ollessa ehkä suomalaisen kahden koon marketin kokoinen, muiden vastatessa lähinnä kylä- tai lähikauppoja. Ihan hauskaa nähdä turkisnaisia shoppailemassa migroksen omia merkkituotteita, joiden laatu on vielä hieman heikompi kuin Pirkan ja Rainbown vastaavat yhteensä.
Milk bar
Kylä on sekä asukasmäärältään että pinta-alaltaan kohtalaisen pieni, vuoden ympäri on vain noin 2 500 asukasta. Liikkeet ja vapaa-ajanviettopaikat ovat kolmena vuodenaikana pääosin suljettuina, mutta talvisin paikka herää eloon. Kylässä on yli kymmenen urheiluvälinekauppaa, omia sisäkenkiä monoihin rakentava liike, elokuvateatteri, trampoliiniparkki, alppimaisesti rakennettu kirjasto, kymmeniä ravintoloita, yökerhoja, kylän tapahtumiin keskittyvä kiiltopaperille painettava lehti ja kotiinkuljetuksia tekevä pizzafirma. Valitettavasti kebabit pitää hakea lähimmästä kaupungista 30 kilometrin päästä.
Suomalaiseen jätehuoltoon tottuneelle Verbierin tapa hoitaa jätteet on eksoottinen, mutta toimiva. Kylässä on useita pieniä hirsisiä mökkejä, joihin roskat viedään keskitetysti. Sieltä jäteauton miehet heittelevät sitten pussit autoonsa, ja matka jatkuu.
Rikkaasta maineestaan huolimatta kylässä asuu talvella suuri määrä ihmisiä, jotka jättävät rinteet turisteille ja suuntaavat vuorille hiihtelemään oflfareita, joita alueella on, voisiko sanoa, aivan riittävästi.
Viime vuosina vuokrat ovat kohonneet voimakkaasti, minkä takia monet asuvat laakson pikkukylissä ja ajelevat päivittäin autolla hiihtohisseille. Esimerkiksi muutaman kymmenen neliön pikkukämpästä, jossa ei ole astianpesukonetta toimivasta televisiosta puhumattakaan, voi joutua maksamaan pari tonnia kuukaudessa, pienen yksittäisen huoneen hinnan liikkuessa neljän - viidensadan euron tietämillä.
Kylä on rakennettu kahdeksan kilometrin pituisen serpentiinitien päähän, vuorien keskelle, mutta mukavasti etelärinteelle. Myös käytännössä jokainen talo on rakennettu etelään päin, ja parvekkeet asuntojen aurinkoisilla puolilla ovat valtavia. Helpoiten paikalle pääsee lentämällä Geneveen, ottamalla sieltä junan, vaihto Martignyssa, sieltä pikkujunalla Le Chableen, josta postibussilla ylös kylään. Olen kuullut helpommin saavutettavistakin paikoista maailmalla.
Kylässä on tapana pitää ovet auki kuin muumilaaksossa ikäänsä. Itse olen asunut monissa kämpissä, eikä yhdenkään ovia ole pidetty lukossa, varsinkaan jos asunnot ovat sijainneet kerrostaloissa. Usein alaovistakin pääsee kulkemaan vapaasti.
Verbierin kylä toiselta puolelta laaksoa kuvattuna.
Paikka on tunnetusti Geneven pankkiirien, kaikenlaisten julkkisten ja muiden raharikkaiden suosiossa. Rolexia, Bvlgaria, Bossia, Ganttia ja kaikkia perustuotteita saa omista pikkuputiikeistaan. Tavallisia elintarvikkeita saa kuitenkin "vain" tavallisista pikkumarketeista, isoimman eli Migroksen ollessa ehkä suomalaisen kahden koon marketin kokoinen, muiden vastatessa lähinnä kylä- tai lähikauppoja. Ihan hauskaa nähdä turkisnaisia shoppailemassa migroksen omia merkkituotteita, joiden laatu on vielä hieman heikompi kuin Pirkan ja Rainbown vastaavat yhteensä.
Milk bar
Kylä on sekä asukasmäärältään että pinta-alaltaan kohtalaisen pieni, vuoden ympäri on vain noin 2 500 asukasta. Liikkeet ja vapaa-ajanviettopaikat ovat kolmena vuodenaikana pääosin suljettuina, mutta talvisin paikka herää eloon. Kylässä on yli kymmenen urheiluvälinekauppaa, omia sisäkenkiä monoihin rakentava liike, elokuvateatteri, trampoliiniparkki, alppimaisesti rakennettu kirjasto, kymmeniä ravintoloita, yökerhoja, kylän tapahtumiin keskittyvä kiiltopaperille painettava lehti ja kotiinkuljetuksia tekevä pizzafirma. Valitettavasti kebabit pitää hakea lähimmästä kaupungista 30 kilometrin päästä.
Suomalaiseen jätehuoltoon tottuneelle Verbierin tapa hoitaa jätteet on eksoottinen, mutta toimiva. Kylässä on useita pieniä hirsisiä mökkejä, joihin roskat viedään keskitetysti. Sieltä jäteauton miehet heittelevät sitten pussit autoonsa, ja matka jatkuu.
Rikkaasta maineestaan huolimatta kylässä asuu talvella suuri määrä ihmisiä, jotka jättävät rinteet turisteille ja suuntaavat vuorille hiihtelemään oflfareita, joita alueella on, voisiko sanoa, aivan riittävästi.
Viime vuosina vuokrat ovat kohonneet voimakkaasti, minkä takia monet asuvat laakson pikkukylissä ja ajelevat päivittäin autolla hiihtohisseille. Esimerkiksi muutaman kymmenen neliön pikkukämpästä, jossa ei ole astianpesukonetta toimivasta televisiosta puhumattakaan, voi joutua maksamaan pari tonnia kuukaudessa, pienen yksittäisen huoneen hinnan liikkuessa neljän - viidensadan euron tietämillä.
18.12.2005 - 18:58
Aamulla aurinko paistoi täydellä terällä. Alkupäivän laskut olivat täydellisiä, lumi oli kevyttä kuin viime kaudella parhaimmillaan.
Laskimme neljän hengen ryhmällä erästä perusreittiä, kun näimme muutaman sadan metrin päässä ison lumivyöryn. Sellaisen oikein kunnollisen, jossa lumi pöllysi useiden metrien korkeudella.
Kun lumipölly laskeutui, kaverini huomasivat yhden uhrin keskellä lumivyöryä. Meitä lähempänäkin oli ihmisiä, mutta kukaan ei tehnyt elettäkään mennäkseen paikalle. Toki oli mahdollista, että jälkivyöryjä tulisi, mutta tämä vyöry oli tullut yhdestä pitkästä kurusta, joten todennäköisyys ei ollut järin suuri.
Menimme uhrin luokse, hän oli rinteessä istualtaan. Kasvot tällä noin viisikymppisellä miehellä olivat verillä, mutta muuten hän puhui hyvää englantia kertoen, että hänellä on kaikki ok, mutta yksi mies on vielä kadoksissa.
Ikinä ei ole ollut sellaista paniikkia, kun yritimme löytää toista miestä. Epätoivoiseksi tilanteen teki se, että loukkaantuneen mukaan hänen kaverillaan ei ollut lumivyörypiipparia.
Kymmenen minuutin kuluttua joku mies hiihtelee vyöryjälkeä alas ja selviää, että hän on se toinen kaveri. Hän ei ollut lähtenyt vyöryn mukaan, vaan kertoi, että loukkaantunut oli laskenut edellä, ja kahden lyhyen käännöksen jälkeen lumi oli lähtenyt liikkeelle.
Katsoin loukkaantunutta nyt tarkemmin, sillä puhetta ei enää kuulunut. En usko, että näkemäni katoaa ikinä mielestäni: miehellä oli jalka ja käsi irtipoikki, ja kun rinnepelastushenkilökuntaa tuli paikalle selvisi, että miehellä oli keuhkoissa verta. Se ei siis ollut otsassa ollut haava, josta oli vuotanut verta hänen suuhunsa.
Helikopteri tuli paikalle vasta puolen tunnin kuluttua, ja mies sai kaverinsa tulkkauksen mukaan heti morfiinia ja asianmukaista hoitoa.
Aina puhutaan lumivyöryjen vaaroista. Olen itsekin nähnyt, kun laskukaveri on jäänyt vyöryyn. Hän pysyi onneksi pinnalla, eikä hänen edessään ollut metrien korkuisia kallioita, jollaisilta tämä mies oli tullut pää edellä alas. Kun oikeasti näkee, millaista jälkeä lumi voi tehdä, suhtautuminen hullujen linjojen ja tiukkojen laskupaikkojen hakuun muuttuu terveempään suuntaan.
Laskettelu Kashmirissa
Mainos
