*
Maskeja ei käytetä tautien pelossa, vaan kohteliaisuudesta muita kohtaa silloin, kun itsellä on flunssa. Wow.



Uusi vuosi. Porukkaa on.



Niin myös Naritan "kylässä".



Sushi on täällä pikaruokaa. Sopii hyvin.



Paikallisjunissa on lämmitys. Ei ihme, että vähän väsyttää...



... kaikkia.



Hotellini edusta. Kreisiä valosaastetta on Tokio täynnä.


 

Alkusyksyn opetus on perustunut viikkotehtäviin, luentoihin ja työpajoihin. Työpajoissa ammattikuvaajat kertovat meille ammatin eri osa-alueista ja antavat sitten työpajatehtävän, johon on yleensä aikaa joko pari tuntia tai pari viikkoa.

Valokuvaaja Maarit Kytöharju antoi ohjeeksi kuvata kolme erilaista henkilökuvaa.

Ensimmäiseksi piti kuvata tuntematon ihminen ja pyytää häntä kertomaan itsestään kolme asiaa.

Toisessa tehtävänä oli kuvata omasta mielestään kiinnostava henkilö kiinnostavasti.

Kolmantena tehtävänä piti inspiroitua tai tehdä pastissi jonkun pitämänsä kuvaajan perusteella.

Tehtävään oli annettu pari viikkoa aikaa, eli sitä ehti vähän funtsia ja järjestellä. Toteutin tehtävät vasta pari päivää ennen määräaikaa, mutta tällä kertaa se tarkoitti sitä, että ehdin pohtia kahta viimeistä tehtävää tavallista enemmän.




Tuntematon henkilö. Hyvin perinteinen kuvaustapa itselleni, sisältää vähän kultaista leikkausta, ystävällisen ilmeen, rauhallisen ilmapiirin ja pienen vahingossa tulleen fiban, tällä kertaa peukalon kuvassa. Ehkä luotin/luotan liikaa 50mm:n alle 2.8:n aukon luomaan kauniiseen epäterävyyteen. Toisaalta jos tilanne on rauhallinen, ei liene perusteltua tehdä siitä kreisiä. Tai näin sen tällä kertaa itselleni perustelin. Uusi kuvakulma seuraavalla kerralla sitten.



Valokuvaaja Touko Hujanen ottaa hyviä, kiinnostavia ja toisinaan hyvin erikoisiakin kuvia. Tässä yritin hieman tavoitella sitä. Kiitos Toukolle, Jasmolle, Hannalle ja Ennille!



Kolmas kuva, pastissihenkinen juttu. En pidä suoran salaman estetiikasta, joten sitä piti kokeilla. Se onkin aika kivaa, kiinnostavaa, raakaa ja rehellistä. Terry Richardson lienee tämän tyylin tunnetuin toteuttaja, ja hänen perässään tätä yritin.

Mielenkiintoista. Lehtikuvaajien syyspäivillä Jussi Puikkonen, yksi suomalainen tämän tyylin edustaja, kertoi pitävänsä snapshot-tyylistä, koska voi keskittyä sisältöön, ei niinkään valaistukseen. Huomasin saman. Jos kuvassa ei ole sisältöä tai ideaa, se paljastuu suoralla salamalla hyvin selvästi. Jännällä valaistuksella sitä voisi vähän hämätä.

Onneksi Anu oli hyvä malli. Pieni virne näkyy silmissä asti. Siitä kiitos.
 

Viikkotehtävänä oli tekniikkaharjoituksena kuvata jokin puistonpenkki aukolla ja kahdella yli sekä ali. Lisäksi piti ottaa henkilökuva. Tässä on se henkilökuva.

Viikkotehtävänä oli yksityiskohta, esineen pitäminen jotenkin hassusti sekä henkilökuva kehystämällä. Peruskauraa, mutta tulipahan tehdyksi. Ja Barcelona on nähty. Erittäin kiva kaupunki.

Kouluhommia. Viikkotehtävän aiheena oli kehykset tai raamit, taustalle siis jotain, jonka sisään kuvattava mahtuu. En ole hirveästi ottanut kokovartalokuvia, siis sellaisia, joissa malli näkyy kokonaan ja jossa esitetään niin sanotusti vakavissaan, miltä henkilö näyttää ilman ironiaa, sarkasmia tai kuvasuhteilla leikittelyä. Siksi olen tyytyväinen tuohon ensimmäiseen kuvaan, koska siinä kokonaisuus tuntuu onnistuneelta.

Kiitos Susalle kärsivällisyydestä!

--







Syksyllä kuvajournalismin opinnot alkavat oikein tosissaan. Viime lukuvuonna teimme perusopintoja ja vain vähän kuvausta, mutta nyt kuvaaminen on pääasia.

Kesätehtävänä meidän piti ottaa henkilöjuttua varten kuvat kahdesta eri tapauksesta. Kansikuvan lisäksi sisäsivuille piti kehitellä täytettä. Halusin kokeilla monen salaman kanssa kuvaamista, joten liikkeen kuvaaminen oli luontevaa. Jutun kehyksenä oli teema vapaasta liikkumisesta urbaanissa ympäristössä.

Toiseksi aiheeksi valitsin kirjailijan arjen. Sehän on lopulta aika yksinäistä puurtamista, ei niin pintaliitoa kuin kirjajulkkareiden yhteydessä nähdyistä seurapiiripalstakuvista voisi päätellä. Tunsin Juha Itkosen yhden lehdistöreissun kautta, ja hän suostuikin mielellään mallikseni.

---




Kotimaan uutisissa kerrottiin, että vanhat ihmiset syövät usein liikaa lääkkeitä. Haastateltavat istuivat pöydän ääressä, ja halusin kokeilla 35-millisellä 1.4:lla, että miltä kuva näyttäisi, kun luonnonvalo ja kapea terävyysalue yhdistetään. Viimeinen työpäivä.

---







Espoolaisella kentällä pelataan pesistä yhden isän vapaaehtoistyönä. Kuluttaja-sivulle juttua, ensimmäinen kuva meni tuoreille pääkuvaksi (jee), toinen kuva kuluttajasivulle pääkuvaksi.

Kokeilin ensimmäistä kertaa kesän aikana 200 millin kiinteää 2.0:n linssiä yhdessä 5dmk2:n kanssa. Loistava yhdistelmä. Ehkä 2.4 - ehkä 4.0:n - olisi ollut fiksuin aukon koko, mutta innostuspäissäni käytin vain täyttä aukkoa. Mahtavaa jälkeä tekee, harmillisen kallis linssi vaan freelancerille ostettavaksi.

Kuvien copyright Helsingin Sanomat.

---







Eka futismatsi tänä kesänä. JJK:n peluri oli ratkaisijana. Hän tuli nauramaan jollekin vitsille toisen puoliajan alussa juuri, kun olin syömässä makkaraa. Noh, kamera kohti ja ihan ok, hitusen ehkä epäterävä, mutta lehdessä näytti ihan hyvälle.

Kotijoukkue Hongan pelaajista tuli hyviä kuvia, mutta kun takkiin tuli, ei niillä tee lehdessä juur mittään.

Laajistakin piti kokeilla muualla kuin maalin takana.


Kuvien copyright Helsingin Sanomat.

Islantilainen taiteilijaryhmä toi näyttelynsä Amos Andersonin taidemuseoon ja kulttuurisivuille. He halusivat itsestään vakavan poseerauskuvan, mutta tällaisessa välitilanteessa, jossa he korjaavat asentoa, on eniten tunnetta ja meininkiä. Toivottavasti he eivät pahastuneet.

Kuvien copyright Helsingin Sanomat

---





Vuosaaren jätemäen päälle on kaupungin luonnontarhuri rakentanut kaikenlaista luonnonmukaista ympäristöä. Uusimpana piristyksenä ovat kuitenkin vanerilehmät, joita hän käy tervehtimässä päivittäin.

Ylin kuva meni lehteen. Siinä tilanteessa oli hieman aitoutta, joten jees sen puolesta. Toisaalta koko tilanne oli niin absurdi, että odotin itseltäni enemmän. Jostain syystä ei vain lähtenyt.

Yksi syy oli ulkokuvauksellisissa olosuhteissa: kengät upposivat saveen nilkkaa myöten, joten fiilis ei ollut aivan paras mahdollinen. Nahkea sääkin alkoi ärsyttää. Jälkikäteen ajateltuna olisi pitänyt juosta reilusti luonnontarhurin edelle ja sohaista pitkällä putkella kaikki lehmät samalle linjalle, mutta hän liikkui edellä, eikä etupuolelle oikein olisi helpolla päässyt. Ei tullut vuoden lehtikuvaa, vaikka joku taitavampi olisi voinut sellaisen repäistä.

Kuvien copyright Helsingin Sanomat.

---




Kaupunkisivuilla kerrottiin huumeneuloista sekä kaupungin lähityöntekijöistä, jotka keräävät niitä puistoista ja tunneleista.


Kuvien copyright Helsingin Sanomat
 

Taloussivuilla puhuttiin Suomen kasvavasta viennistä. Kävimme logistiikkakeskuksessa katsomassa laatikkopaljoutta. Ehkä hieman liian rauhallinen tunnelma, mutta sitä se iltapäivällä on. Aamu- ja iltavuoroissa on kuulemma enemmän vauhtia.

Kuvan copyright Helsingin Sanomat.

Jatkokoulutuspaikat ovat peruskoulun jälkeen tiukassa, samoin kymppiluokkapaikat, kertoi kaupunkisivumme. Lehteen kuva oli rajattu parille palstalle, ehkä ihan ok ratkaisu.

Kuvan copyright Helsingin Sanomat.

Maastojousiammunnan SM-kisoissa, oikealla naisten sarjan voittaja. Jousiammunnan kuvaaminen oli hieman hankalaa, koska ampujat ovat paikallaan vain pari minuuttia, ampuvat kolme nuolta ja vaihtavat seuraavalle rastille. Etupuolelle ei oikein voi mennä, takaapäin taas ei näy oikein mitään.

Repussani oli radiolaukaisin, jonka asensin kameraan. Ennen rastia hirveällä vauhdilla etupuolelle ja suuntamaan kameraa oikein. Luulin kuvaavani kaukaa, joten olin ottanut mukaani vain 1,3:n cropilla varustetun 1dmk3:n. Täyskennoinen 5dmk2 olisi ollut parempi.

Kuvien copyright Helsingin Sanomat.

Nyt-liitteessä oli kuvaamani ja kirjoittamani juttu vanhojen, mutta käyttämättömien silmälasikehysten myyjästä Runeberginkadulla. Kiinnostuin aiheesta, koska pidän vanhoista aurinkolaseista. Niitä Runebergin silmälasista löytyy1 1970-luvulta asti. Aarreaitta.

Kuvien copyright Helsingin Sanomat.

---




Helsingin uimavedet jäähtyivät, kävimme eri rannoilla mittailemassa veden lämpötilaa. Uimareita tosin riitti helteisenä päivänä joka biitsille. Katkoviivan yläpuolella kuvia, jotka menivät lehteen. Katkoviivan alla oleva kuva ei mahtunut sivuille, se olisi ollut ehdoton suosikkini.

Kuvien copyright Helsingin Sanomat.

Mistä tietää, että kehittyy vielä kuvaajana? No esimerkiksi siitä, että katsellessaan vanhoja kuvia näkee useita tapoja toteuttaa se huomattavasti paremmin.

Selasin vanhoja laskukuvia erästä juttua varten ja tuli todella hassu fiilis. Ensinnäkin pintaan nousi tunne, jota on ehkä hieman hankala sanoin kuvata. Turhautuminen saattaisi olla oikeaan suuntaan. Siis sellainen nihkeä fiilis, että miten sitä onkin ottanut niin sanotusti laiskasti kuvia viime ja sitä edellisenä talvena.

Vaikka niitä kuvia on pitänyt sillä hetkellä onnistuneina, nyt ne tuntuvat todella laimeilta, perinteisiltä ja terättömiltä. Liekö sitä, että näin esimerkiksi viime kesänä hirmuisesti hyviä valokuvaajia työssään kun kävin heidän kanssaan juttukeikoilla, mutta varmaan vähän sitäkin, että itsekin tulee funtsailtua kuvaamista aika paljon.

Kun omiin kuviin on saanut vähän etäisyyttä, niin niitä alkaa katsella myös hieman ulkopuolisen silmin. Ja silloin niistä löytää paljon parannettavaa.

Ja mikäpä synnyttäisi enemmän reissukuumetta kuin laskukuvien katsominen ja pohtiminen. Tekisi mieli ottaa kamera saman tien ja lähteä matkaan, mieluiten tietysti jonnekin lumiseen paikkaan.

Mutta se ei nyt ole mahdollista, monestakin syystä. Yksi isoimmista stoppareista on koulu, johon aion nyt ihan oikeasti yrittää panostaa. Kieltäydyin jopa yhdestä keikasta, koska se olisi mennyt päällekkäin semipakollisen luennon kanssa. Harmitti sanoa kiinnostavalle duunille ei, tai yleensäkin sanoa ei mihin tahansa, mutta jossakin vaiheessa on yritettävä vähän raivata tilaa kouluhommille.

Ihmeen nopeasti ensimmäinen kuukausi koulussa onkin mennyt. Pian kaiken maailman opinto/luento/oppimispäiväkirjatkin pitäisi palauttaa, vaikka vastahan luennot alkoivat. No, kaikki ajallaan.

Onpahan opiskelusta seurannut jotain hyvääkin: minulla on nykyään säännöllinen harrastus. Käyn kerran-pari viikossa pelaamassa sählyä. Pelit ovat menneet hyvin, koska nilkat ja polvet ovat säilyneet ehjinä. Se riittää. Jotenkin tuntuu mahtavalle, kun säännöllisen arjen myötä ei tarvitse ihan koko ajan olla reissaamassa. Tavallisen viikon touhuihin riittää vain pari junamatkaa. Se on luksusta.

Laitan tähän loppuun vielä pari kuvaa, joita en muistaakseni syystä tai toisesta ehtinyt talven aikana julkistaa. Vähän niin kuin vahinkoa kiertämään, jotta muillekin tulisi reissukuumetta:


Maco Jenkeissä tammikuussa. Kuva ilmestyi myös keväällä Skimbaajassa.



Joonas Karhumaa Andermattissa. Tämäkin löysi tiensä Skimbaajaan.


Arska Saarimäki Verbierissä, erään videokuvausseinämän loppuosassa.


En tiedä voiko tuolla laskea, mutta aika makean näköinen törmä, keskisessä Sveitsissä.
 

Saimme vihdoin projektin päätökseen graafikko Teemu Kokkosen kanssa. Nyt on kotisivuni - tai oikeastaan nettikäyntikorttina sitä enemmän ajattelen - avattu osoitteessa www.arttumuukkonen.com.

Moni kuva on ollut blogissanikin, mutta ei ihan kaikki. Käy vilkaisemassa!


Kotisivujeni lähtönäkymä. Kuvaa klikkaamalla pääsee sivuille!

Hankin tässä menneinä viikkoina hieman uutta kameravarustetta.

Pidän vallitsevassa valossa kuvaamisesta, enkä mielelläni käytä salamaa. Viime aikoina Canonin 40D:n croppikenno on myöskin alkanut tuntua hieman ahtaalta, joten vaihdoin sen 5D:n vanhempaan malliin eli niin sanottuun mark1:een. Heti ensimmäisellä vilkaisulle etsimeen tunsin tehneeni hyvän vaihdon: tuntui kuin olisi voinut hengittää vapaammin. Etsimen näköala on siis tavan linssillä huomattavasti laajempi kuin vanhassa kamerassani.

Lisäksi 5D:n jälki iso1600:lla on niin hyvää, että nyt kelpaa vähän pimeämmässäkin alivalottaa, eikä silti rawia tarvitse revitellä, vaan siististi fiksailla, jos fiksattavaa on.

Viime aikoina on ollut myös muutamia kuvauskeikkoja vaikeissa olosuhteissa, joten rungonvaihto oli suorastaan järki-investointi.

Vaihdoin myös hyvin palvelleen Tamronin 28-75 -millimetrin peruszoomin Canonin L-sarjan 24-70-milliseen. Kuten monet vakuuttelivat, L-sarjan linssit tekevät hyvää jälkeä. Tuo 24-70 tuntuu tekevän erityisen hyvin värit toistavaa, terävää ja kaunista kuvaa.

Lisäksi yksi kaverini lähti reissuun, joten teimme syksyn ajaksi linssivaihdon. Hän sai kevyen  Canonin 70-200 millimetrin 4.0 -linssini ja minä sain vastineeksi 70-200 2.8:n. Iso lasi painaa paljon, mutta tekee myöskin komeaa jälkeä.

Ohessa pari testikuvaa.


Mies ja vaunut.

Kuva nyt ei sinällään ole kummoinen, mutta itselleni tuon täyskennoisen kameran ulottuvuudet ovat jotain uutta ja ihmeellistä. Enää ei tarvitse laskea mitään kertoimia linssin polttoväleille, vaan 24 millimetriä on todellakin lähestulkoon laajis, kuten yllä on havaittavissa.


My way.

Testailin kadulla huvikseni 5D:tä ja 70-200 mm linssiä, kun pulu sattui linssin eteen. Jotenkin touhukas meininki oli ukkelilla.

Kuvat eivät näytä mitenkään äärimmäisen hyvälle, mutta siitä syytän Windowsia, joka lakkasi läppärin korjauksen yhteydessä toimimasta kunnolla. Niinpä kaikki ohjelmat menivät, mukaan lukien photari, joten käsittelyt ovat niin sanotusti herran hallussa. Ehkä parempi niin, kuka tietää.

Mutta siinäpä erikoisimmat kamerapuolelta. Yksi kuva vielä elokuun puolelta, kun vapaapäivänä kävimme ihmettelemässä Fiskarsia.


Vad fint!
 

Oli tuossa häät, ei sentään omat, mutta valo - ja morsian - oli upea. Ja päivä muutenkin.


Morsian ahtautuu autoon.



Bestis ja kimppu.



Juhlapaikassa lapsillekin riitti puuhaa ja liikkumatilaa.

Onni on päästä opiskelemaan alaa, jota todella haluaa. Nyt onni osui kohdalleni, sillä pääsin opiskelemaan kuvajournalismia Tampereen yliopistoon.

En missään vaiheessa uskonut mahdollisuuksiini, vaikka pääsykokeet menivätkin hyvin. Ennakkotehtävät eivät olleet aivan täydelliset, jotakin niistä puuttui. Esseetehtäviin osasin kokeissa vastata, mutta kysymykset tuntuivat niin yleisiltä ja helpoilta, että varmasti moni muukin oli osannut vastata niihin erittäin hyvin.

Niinpä en ollutkaan uskoa korviani, kun puhelimessa sain tiedon, että nimeni on niiden kuuden joukossa, jotka ovat 96 kokeeseen osallistuneesta päässeet kuvajournalismin linjalle. Aivan uskomattoman hieno fiilis.

Nyt taitaa myös käydä niin, että koko kauden viettäminen Alpeilla on mahdotonta. Ehkä viiden vuoden jälkeen on hyvä pitää pieni tauko ja katsoa, että mitä muuta maailmassa on tarjolla. Ja klisee siitä, että vuoret kyllä pysyvät paikallaan, on jo tullut suustani ulos pariin otteeseen. Ja sekin, että töitä ehtii tehdä vielä monta vuosikymmentä. Jos tuon koulun suorittaisi kuten se on suunniteltu, menisi siihen aikaa viisi vuotta. Onko se vähän vai paljon, riippunee näkökulmasta.

Mutta nyt tuntuu siltä, että on mahtavaa aloittaa opiskelu. Tiedän olevani onnekas, sillä saan opiskella juuri sitä alaa, mistä olen unelmoinut. Ja ymmärtääkseni viimeisessä periodissa ei ole välttämättä ekana vuonna hirveästi ohjelmaa - huhti-toukokuuhan on Alpeilla sitä parasta hiihtoaikaa...

Rajalan kamerakauppa on houkuttelevasti Sanomatalon ensimmäisessä kerroksessa. Olen siellä nyt pari kertaa miettinyt kaupantekoa, mutta heidän hintapolitiikkansa on vähän erikoinen.

Joillakin kamerafoorumeilla Rajalaan viitataan Rahalana, mutta koska uskon ihmisten hyvyyteen, olen ajatellut, että ei siellä nyt niin kallista voi olla - toisekseen kaupasta saa hyviä vaihtolaitteita huollettuna, joten tähän mennessä olen ollut tyytyväinen hinta-laatusuhteeseen niiden tuotteiden osalta, joita olen sieltä ostanut.

Rajalan etuihin täytyy laskea se, että heillä on todella paljon hyllytavaraa. Ilmeisesti varaston koko tuo niin paljon kiinteitä kuluja, että se näkyy joissakin tuotteissa.

Menin kauppaan ostamaan langatonta laukaisinta, Elinchromen Spyporttia. Rajalalla tavallinen lähetin-vastaanotin -pari maksoi 249 euroa. Reilu satanen/kilkatin, eihän se ole paha. Olin kuitenkin siinä vaiheessa jo vähän myöhässä töistä, joten lupasin tulla lounarilla uudelleen. Kävin kuitenkin varmuuden vuoksi netissä vertailemassa hintoja, niin eikös Cyberphoto tarjonnut tarkalleen samaa settiä hintaan 136 euroa (kuljetuksineen 145 e)!

Paketti tuli kahdessa päivässä ja pahveihin oli pakattu vielä Snickers-patukka.


Noh, tyhmä kun on, niin tsekkailinpa Rajalan hintoja vielä uudemmankin kerran. 580EX-salama maksaa siellä tällä hetkellä 547 euroa. Mielestäni se on aika paljon salamasta. Niin se on näköjään muidenkin mielestä, sillä esimerkiksi Cyberphotossa sama valaisin maksaa 459 euroa.

Linssien hinnat Rajalassa ovat suht kohtuulliset, joten jotenkin sen perusteella olen ajatellut, että ei se niin kallis kauppa ole. Mutta kai tässä on pakko muuttaa ajatteluaan, vähän sama kuin poliitikoihinkaan ei voi välttämättä enää luottaa...

Harmittava tilanne, koska suosisin mielelläni ns. kivijalkakauppoja, vieläpä suomalaisia, mutta kun ei ole varaa. Toisaalta Rajala lienee harvoja kauppoja, joista saa saman tien suoraan hyllystä lähes tuotteen kuin tuotteen, enkä toivoisi sellaisen kauppatoiminnan loppuvan - tiedä milloin itselle tulee kiire ostaa jotakin nopeasti rikkoutuneen tilalle.

Olen alkukesän aikana ajanut muutaman kerran yömyöhällä Helsingin ja Lappeenrannan väliä. Joka kerta olen unohtanut ottaa kameran mukaan, joten öiset usvaiset pellot ovat jääneet tallentamatta muistikortille.

Perjantaina ajoimme kaverini kanssa myöhään illalla taas kohti Lappeenrantaa, kun vasemmalle avautui upea, usvainen maisema. Auringon kajo alkoi jo näkyä taivaanrannassa, tiellä oli hiljaista, linnutkin nukkuivat.

Oli kesä.

Pääasiassa ihan perusarkea.

Esimerkiksi Lappeenrannassa.


Halkosaari.



Vähänkö alkoi tehdä mieli pistaasipähkinöitä.


Ei tuntunut ahven syövän, eikä särkikään.



Lappeenrannan rantabulevardi.



Pientä askartelua kaiken muun ohella.

Stadionkeikkojen lisäksi on ollut pari Areena-showta.


Keikka loppui.


Metallica käväisi Helsingissä. Aikamoinen setti oli mukana.


Siinä sitä. Keskilava vaatii erikoissysteemeitä.


Oli aika rokkenrollia.



Hieno show.



En ole Metallican levyjä ikinä oikein ostanut, mutta kun kuuli biisejä livenä, niin olihan se siistiä.



Basisti.