Hei siskot ja veljet, vielä pitäisi puolitoista kuukautta painaa, sitten lasketellaan, eikö niin?

Syksy on työlästä aikaa. Monet esiintyvät taiteilijat ajavat itsensä loppuun pikkujoulukauden aikana, mutta näköjään riittää, kun on oman elämänsä artisti, että alkaa kaivata voimaa muualtakin kuin omasta sisäisestä poltteestaan.

Että miksi sitä painaakaan töitä kuin sokea orja. No siksi, että näkisi valon. Toisille se on 42" flätti-tv, minulle se on lippu. Lentolipare (sentään pitkä yhtäkestoinen matka), hissilippu, lasku uusvanhoista suksista, kirjoitettava lasku kuvasta ja tekstistä... Lippu laskuhommiin, noin niin kuin kuvaannollisesti.

Vaikka epäilyttää - vuosi vuodelta enemmän - niin onhan se kaiken korjaava fiilis olla laskulinjan päällä, suksenkärjet harjanteen yli työnnettynä, siirtää lasit otsalta silmille, hakata sauvoja yhteen ja lähteä alaspäin. Kyllä, se on se voima, se tunne. Yhdistettynä kuvaan, joka tuo idean unelmalaskusta, kavereiden kanssa vietetyistä hetkistä, haikkilauluista ja randobanaaneista sekunnin tuhannesosassa (1/1000, f 5.6) esiin digikennolle.

Se fiilis ruokkii itseään. Uusia seikkailuja, uusia haasteita, uusia yrityksiä tehdä tästä järkevää, kannattavaakin. Säätöjä, onnistuneita ja epäonnistuneita. Tarinoiden kuuntelua, karttaan tutustumista. Wikipediaa, jopa. Pitkän tähtäimen suunnitelmia. Varasuunnitelmiakin, ehkä. Suomitalvia. Ei, johonkin on vedettävä raja. Ainakin vielä.

Viime syksyn työputkesta fläsäreitä. Jouluvalot torin kulmalla, siellä, missä viikonloppuisin huhkin. Tulee stressiä, vaikka se jo ohi. Asematunnelin kanapatonki. Kaikki patongit koko steissillä. Robert´s Coffeen croissant, kun mitään muuta ei keksi. Pitsanlätkyrä a la Malmin pitseria. Junalippuja verotukseen siellä, täällä ja tuolla. Ja tässäkin taskussa. Kokiksen voimalla, note to myself: siitä eroon talven aikana.

Tammikuu: 11.1.-> Jenkit, Utah.
Helmikuu: ?
Maaliskuu: Alpit, tukikohtana Verbier
Huhtikuu: Alpit, 2 vko Verbier, 2 vko Chamonix
Toukokuu: Chamonix 1-4 vko.

Ja aamulla töihin. Heippa.

En olisi uskonut, että talousmatematiikka, kansantalouden makroteoria ja johdon laskentatoimi saisivat aiheutettua minulle ikinä kiksejä. Mutta nyt, kun naputtelin ilmoittautumisia kyseisille kursseille, niin jotain kivaa siinä oli.

Ehkä se oli vain tunne siitä, että sain jotain tehtyä. Koulu alkaa maanantaina.

Kashmirin reissu huijaa. Tuntuu, että siihen ei tarvitse edes valmistautua, koska tulemme sieltä pois jo helmikuussa. Semmoinen pikainen reissu vain, vaikka samalla tavallahan sinne täytyy ottaa tavaraa mukaa kuin Alpeillekin.

Huomenna täytyy käydä hakemassa toinen piikki hepatiitteja vastaan (ei se alppiapinoiden purema sitten haittaa sillä tavoin) ja hoidella viimeiset asiat. Lähdön tunnelma on päässyt häiriintymään juhlapyhien vuoksi. Ei ole selkeää, kokonaista arkiviikkoa, vaan viimeiset pari viikkoa ennen lähtöä ovat yhtä juhlapyhää tai vuodenvaihdetta. Ja töitäkin on lähes viimeiseen asti.

Työt, ne vasta ovatkin painaneet mieltä. Kun perjantaina heitin hyvästit toivottavasti pitkäksi aikaa toimitukselle, ei fiilis ollutkaan hurjan vapautunut. Ei tehnyt mieli edes heitellä ruusun terälehtiä ympäriinsä tai hypähdellä iloistuksissani pitkin kaupunkia. Ei, ärsytti vain, kun lähteminen tuli taas askeleen lähemmäs. Toisaalta kollega sanoi hyvin, että koska töissä ei olla vankina, niin ei sellaista hurjaa vapautumisen tunnetta välttämättä tulisikaan missään tilanteessa. Hyvä pointti.

Tällä hetkellä, reilut 200h kuussa töitä tehneenä, on olo aika heikko. En suoraan sanottuna suosittele tällaista tahtia kenellekään. Joulukuun aikana huomasin, että kolme kuukautta hurjalla työtahdilla alkaa vaikuttaa jo päähänkin. Tuli muutama sellainen hurja kokonaisvaltainen väsymyksen puuska, sellainen ettei vain jaksa ei halua ei tahdo ei pysty ei kykene suoriutumaan. Myös sosiaaliset tilanteet ahdistivat. En halunnut tehdä töiden lisäksi mitään ylimääräistä. Nimim. salilla viimeksi marraskuussa, lenkillä kesäkuussa.

Pohdin usein, että eihän kahta duunia painavaa kannata kutsua ahkeraksi vaan tyhmäksi. Kannattaisi ehkä kouluttautua sellaiseen työhön, josta saisi niin hyvää palkkaa, että se riittäisi rahoituspohjaksi. Kehäajatus tosin päättyy siihen, että sellaisesta työstä ei todennäköisesti voisi lähteä neljäksi kuukaudeksi laskettelemaan. Taitaa olla taas kyse valinnoista.


Tässä on se omaisuus. Ja puolet lisää laskukamaa, myönnettäköön.

En osaa vielä oikein edes asennoitua tulevaan työttömyysjaksoon. Ei tarvitse mennä töihin. Ei tarvitse aamulla nousta töihin. Jos täytyy herätä ajoissa, on siihen jokin miellyttävä syy.

Delhi on Kashmirin ohella mielenkiintoinen paikka käväistä. Sääennuste lupaa torstaille aurinkoista ja +21 astetta. Se on varmasti ihan mukava tapa päästä lomailufiiliksiin.

Kashmir ja Gulmarg sinällään on tällä hetkellä mielenkiintoisessa paikassa. Islamabad on 70 mailin päässä Gulmargista. Noh, tässä vaiheessa pakistanilaiset taitavat taistella maan sisäisistä asioista, eivät niinkään Kashmirista. Mietin jotain fiksua sanottavaa, mutta en keksinyt mitään. Siis Kashmirin tilanteesta. Se jää nähtäväksi. Gulmargin keleistä ei ole aivan viime käden tietoa. Siellä lienee lunta. Tai sitten ei, sen näkee sitten.

Lähtemisen ymmärtänee vasta lentokoneessa. Tähän mennessä olen painanut sellaisessa sumussa, että lumeton ja märkä Suomi ja koti tuntuvat aivan luonnollisilta. Ei osaa edes harmitella, että onpa surkeat ja epätalviset kelit. Tähän on jo tottunut. Ei edes muista, että on olemassa jotakin parempaa. Tosin sen tiedon palautuminen selkäytimeen ei viene pitkään.

Järjestelmäkameran hankkimisen myötä eteen on tullut uusi ongelma. Pokkari kulki kätevästi taskussa tai repun ylätaskussa, mutta nykyinen sälä ja kaman määrä vaatii enemmän tilaa.
Huhujen mukaan paras kamerareppu on Dakinen Sequence. Ainoa ongelma on ollut jo parin kuukauden Suomessa se, ettei niitä reppuja ole koko maassa. Maahantuoja oli tilannut niitä vain muutaman kappaleen, jotka olivat jo tietysti menneet. Yhden repun tilaaminen tehtaalta ja roudaaminen tänne taas ei taida kannattaa.

Ratkaisu on tietysti rakentaa oma kamerablokki. Netistä saa tilattua metritavarana keltaista välimatskua. Marketista saa jeesusteippiä ja karhunlankaa sekä tietysti laastaria ja desinfiointiainetta. Varastoista löytyy vanhoja reppuja. Lopputulos (ilman kaavoja, neuvoja tai neuvojen kysymisiä) on tässä.


Jesarilla kasaan.

Ihan innolla odotan, että miten tuo toimii. Niin, blokki laitetaan siis reppuun. Omassa repussani on kaksi avaussysteemiä, toinen päältä ja toinen selkäpuolelta, joten tuo näkymä tulee repun selkäpuolelle. Saa nähdä mitä tuosta tulee. Mutta on ainaki yritetty.

Jee jee lähteminen on siistiä. Pakkaamista, huolehtimista, kamojen siirtelyä, katukivetysten ylitystä tavallista varovaisemmin (jotain viime syksy opetti) ja tietysti hotellin varaamista.

Otimme majoituksen Delhistä kolmeksi yöksi. Hotellimme kustantaa 9,5 euroa per henki per yö. Kuulostaa ihan seikkailulta.

Joku kysyi edellisen postauksen kommenteissa, että onko Kashmirissa heikko lumitilanne.

Lueskelin jostakin, että Kashmirissa lunta tulee kertadumppeina. Eli pitkää lumimyrskyjaksoa seuraa pitkä aurinkoinen jakso, eli toisin sanoen aurinkoinen keli on hyvä merkki pyydakeleistä.

Gulmargin lumitilanteen seuraaminen ei ole helppoa, koska snow-forecast.com tuntuu olevan ainoa lähde. Siihenkään ei voi aina luottaa, sillä senttimääräiset ennustukset voivat mennä joko reilusti yli tai jäädä selvästi alle oletetun.

Tänä vuonna Gulmargiin ei ollut satanut ainakaan marraskuussa mitään megadumppia. Mutta kuinka ollakaan, juuri tänään tuli sähköpostiin mr. Peteriltä tietoa joulukuun tilanteesta: Eilen alakylälle oli tullut 30 senttiä uutta lunta ja jouluaatoksi on luvattu 40 senttiä snögaa. Pieni ongelma on freezing level joka hipsii 2400 - 3000 metrissä, mutta toisaalta kevyellä haikilla pääsee laskemaan alas yli 4100 metristä ja kylä on 2600 metrissä. Ei pitäisi olla siis ongelma.

Sain eilen FRWD:n vehkeet ja tunnukset traxmeet.com-palveluun. FRWD on vähän kuin sykemittarin, gps:n ja ties minkä sekoitus, jolla näkee urheilusuorituksesta reitin pituuden, nopeudet, korkeuserot jne jne. Tiedot tallennetaan traxmeet-palveluun, jossa niitä voivat muutkin käydä tsiigailemassa.

Mielenkiintoisinta tietoa laskettelijan näkökulmasta tarjoaa reitin profiili ja nopeudet. Vihdoinkin loppuu arpominen, että kuinka jyrkkä mäki se nyt oli ja tultiinko yli 50km/h. Kunhan pääsisi mäkeen testaamaan, että toimiiko homma myös käytännössä. 

Nyt yhtä sivua komistaa viisumi Intiaan.



Hakemuksessa anoin kolmen kuukauden pääsyä mestoille. Tuli kuusi (jos oikein tulkitsen). Hakemuksessa hain kertaentryä, sain multiplet. Maksun sentään huolivat.

Passin olisi voinut viedä suurlähetystöön, mutta eipä ollut mahdollisuutta lähteä Helsinkiin. Toki koko höskän olisi voinut hoitaa arvokirjeenä tms, mutta pieni riski elämään eli kirjattu kirje matkaan. Onneksi tuli takaisin. Kolme viikkoa lähtöön ja passi hukassa olisi voinut tulla pieni kiire.

Eipä sillä, Intian suurlähetystö toimii suomalaisittain jämptisti ja ajallaan. Viisumin käsittelyn luvataan kestävän viisi arkipäivää. Sen se kesti.

Vielä toinen rokotus a- ja b-hepatiittia vastaan ja kaikki alkaa olla valmista hiihtohommia varten.

---
Kuten viikonloppuvapaataistelijoiden eli Midaksen ja Saken blogeista käy selville, Alpeilla on ollut törkeän hieno alkukausi. Kohtuullinen ei ole oikea termi kuvaamaan sitä katkeruuden määrää, joka on aiheutunut noista kuvista. Olisin paljon mieluummin Alpeilla tsekkailemassa pyydahiihtoja kuin näpyttelemässä juttuja kohdilleen Suomessa. Miksei lumi voinut tulla viime joulukuussa? Miksi vasta nyt?

Toisaalta asiassa on valoisampikin puoli. Kun paukkaan keväällä paikalle, pitäisi legendaaristen pohjien olla kunnossa. Jos föhn-tuuli tulee (ennen jouluaattoa se puhaltaa läpi Alppien, uskokaa cernin pojat pois), niin sekään ei haittaa, koska uudet lumet ehtivät sataa helmikuun lopulle. Win-win.

Varasin juuri lennot tammikuulle Delhiin Kashmirin reissua varten. Askel askeleelta hiihtotrippi alkaa tulla todemmaksi. Hankinnat näkyvät tosin myös pankkitilillä. Naureskelin juuri laskukaverini kanssa, ettei omaan ajatusmaailmaan edes mahdu ajatus, että kuukausipalkka jäisi kokonaan käyttöön, toki vuokrat tms. summasta vähentäen. Mutta että olisi kuukausittain rahaa ja jäisi jopa jotain säästöön, ilman sen suurempia sijoituskohteita.

Tietenkään en tiedä, että eleleekö kukaan kuukaudesta toiseen vain elämästä nauttien, vai onko kaikilla suuria säästökohteita, mutta joskus sellainen huolettomuus voisi olla mukavaa. Nyt kun tuntuu, ettei mitään ylimääräistä, pienintäkään, viitsisi ostaa. Tietysti järkevyys kaikessa. Kai ihminen selviäisi majoneesimakaroni-c-vitamiinipilleri-yhdistelmällä, mutta ei säästökuuri tarkoita elämättömyyttä ja kärsimystä.

Ja kohtahan pääsee lumille jo Suomessakin.

Otetaan väliin hiihtohommia. Kilpisjärvellähän sataa jo lunta, joten kausi on lähellä.

Aussilehden kirjoittajat olivat käyneet viime talvena Kashmirissa. Jotenkin poikien uskottavuus koki särön, kun he neuvovat ottamaan piipparin, lapion ja sondin mukaan. Kertovat myös, että kohtuullinen tietämys offareista olisi hyväksi, kun mennään alueelle, jossa Air Glaciers ei hekota hakemaan, jos jalka menee poikki.

Asiaan. Alueella on näköjään 18 bowlia/isoa kurua, joissa voi hiihtää. Toppihissi ei aina toimi, mutta siellä voi skinnailla. Sehän oli tarkoituskin, eli messissä ollaan edelleen. Koko paikka on kuulemma kaunis kuin paratiisi. Kuulostaa oikein hyvältä.


Kashmirin ländskeippia. Kuva: John Matkovic, boardtheworld.com.

Sitten ne jännittävät osat. Kashmirissa on mäkisty pitkään, koska maa-alueista kiinnostuneita riittää. Tällä hetkellä osia Kashmirista pitävät hallussaan ainakin pakistanilaiset, kiinalaiset ja intialaiset. Tämän ja muutaman konfliktin myötä AK-47 on suosittu lelu aikuisväestöllä. Se on siis ase.

Srinagar on Kashmirin pääkaupunki. Srinagarin lentokentällä on erittäin tiukat turvatarkastukset, eikä sieltä lähdettäessä saa matkustamoon ottaa käsimatkatavaroita. Liekö aussipoikia kiusattu vai onko tuo totta, tiedä häntä. Ehkä jätän lentokentällä partioivat sotilaat sitten reissun päällä kuvaamatta.

Srinagarista on reilut 50 kilometriä Gulmargin maastohiihtokeskukseen. Sille tielle on kuulemma tehty väijytyksiä. Suunnitelmamme päräyttää paikalle Nissanin limusiinilla on ehkä kokenut nyt pienen takaiskun. Luottanemme lokaaleihin takseihin.

Kashmirissa on myös apinoita ja lumileopardeja. Niitä ei kuulemma kannata ottaa suksenkantajiksi, koska kyseisten lokaalien puremat voivat sattua. Pannaan muistiin.

Kuten jo aiemmin totesin, jotenkin kaikki pelottelut terrorismista ja passintarkastuksista tuntuvat hätävarjelun liioittelulta. OK, asialliset asiat hoidetaan, mutta oman ymmärtymekseni ja kokemukseni mukaan turistimista rahaa repivät maat osaavat hoitaa sotilaalliset vallanvaihdotkin niin, ettei turistin nuudeliannos pääse juurikaan tärisemään.

Ja kuten aussijampat artikkelissa sanovat, heillä ei ollut parin viikon reissullaan mitään ongelmia missään vaiheessa.

Kyselin skihimalaya-firmalta majoituksista alueella. Ilmoitin myös olevani toimittaja, teen juttua alueelta. Liekö firman edustajat tottuneet asioimaan brittien kanssa, koska meille tarjottiin saman tien majoituspakettia, joka sisältää aamiaisen ja päivällisen. Kuukausihintaa tuli lähemmäs tonni. Britit pitävät täyden palvelun touhusta, mutta kyllähän suomipekka kiehauttaa vedet sytkärillä, syö puoliraakaa spagettia (Leuku muistaa) ja kävelee kohteeseen, jos paikalliskyyti ei onnistu. Kyllähän privaattikuljetuksia voi käyttää sitten kun on menestyvän firman pomo. Pitää määritellä speksit tarkemmin ja kysyä skihimalajalta uutta tarjousta.

(Edit: Tsekkailin ensimmäistä kertaa kunnolla skihimalajan Gulmarg-sivuston kuvagalleriaa. Oikeasti, voiko mitään heidän sanomaansa ottaa enää vakavasti, kun kuvissa jampat stikkaavat pyydaa takakenossa ja jalat yhdessä kuin parhaimpaan 90-luvun tyyliin? Selkeää brittimeininkiä!)