Reppureissaamisessa aitojen ja turmeltumattomien paikkojen löytämistä pidetään yhtenä tärkeimmistä matkan tavoitteista. Matkustamalla paikallisilla liikennevälineillä mieluummin kuin tuk-tukeilla tai takseilla ajatellaan, että ollaan lähempänä paikallisia.

Ainakin Bangkokissa länsimaalaisia reppureissaajia on ihan älyttömästi. Samoin esimerkiksi Kanchanaburissa, jossa yksi alue on täynnä guest houseja. Mietin monta kertaa, että mikä hohto on olla aivan ulalla jossakin suurkaupungissa, jos ei osaa ollenkaan paikallista kieltä? Toki aina voi kysyä, mutta yhtä usein vastauksena on pään pyörittelyä. Siinä vaiheessa tuk-tuk vie hortoilevan matkailijan halvalla takaisin turistialueelle, jossa pärjää englannilla. Se siitä lokaaliudesta.


Minä löysin tämän paikan, mitä nämä muut länkkärit täällä tekee?

Myös turistien kusettamisesta varoitetaan jokaisessa länsimaalaisessa oppaassa. Itseäni harmittaa lähinnä se, ettei ikinä tiedä, voiko kuljettajaan tai johonkin muuhun henkilöön luottaa – vaistomaisesti tulee pohdittua, onko hinta nyt oikea vai satakertainen tavalliseen verrattuna.

Tuntuu vähän hölmöltä siirtää  bussimatkalle viimeinenkin arvotavara rinkasta käsimatkatavaroihin vain huomatakseen, että rinkkaa kohdellaan tavarasäilössä kuin arvovierasta.
Jotenkin tuntuu nololta tingata riksakuskia pudottamaan 40 bahtin eli 80 sentin pyörämatkan hintaa kympillä alaspäin ihan vain periaatteen vuoksi. Toisaalta on tyhmää maksaa liikaa.


Singha-bisseä sai useista baareista kaksi yhden hinnalla. En maistanut.

Samalla tavalla matkustaminen paikallisessa bussissa oli hämmentävä kokemus. Minulla olisi varaa maksaa myös vip-bussin 7 euron lippu, mutta halusin välttää turhaa tuhlausta ja mennä lokaaliautolla, hintaa 1,6 euroa. Bussi tuli täyteen ja mietin, olenko nyt ihan oikeassa paikassa paikallisten seassa. Heillä ei todellakaan ole varaa tai mahdollisuutta käyttää muita vaihtoehtoja, mutta minulla olisi. Enemmänhän matkatoimistot ja siten paikallinen liike-elämä hyötyisi kalliimmasta lipusta kuin maksamastani paikallisbussin paikasta.


Gay lord tarkoittaa intiaksi ilmeisesti jotakin muuta kuin englanniksi.

Vip-bussissa olisin tavannut vain muita turisteja. Kuvista voi aina katsella paikkoja, muttei kokea tunteita tai käydä keskusteluja siinä kulttuurissa asuvien ihmisten kanssa. Eivätkä nykyajan ihmiset ole enää välttämättä niin erilaisia. Nokian luuri kuuluu teinin käteen myös Thaimaan maaseutualueella.

Kanchanaburista lähdin takaisin Bangkokiin. Lento oli seuraavana päivävä ja kentällä piti olla jo aamupäivästä, joten oli fiksumpaa olla lähialueilla kuin kauempana provinssissa.

Viimeisenä päivänä tein kaikkea, mitä matkaoppaissa varoitetaan.

Älä ota tuktuk-kuskia, joka tietää hyviä kauppoja
Kaveri oli ihmeissään, kun en ostanut yhdestäkään mitään – häneltä jäivät bensakupongit saamatta. Noh, maksoin vähän bensarahaa, kun hän olisi vielä halunnut näyttää todella hienon muotiliikkeen. Ei sillä, 135 euroa kashmir-puvusta ei olisi paha, mutta en tarvitse sitä. Voinhan tulla hakemaan sellaisen seuraavalla reissulla, jos tarvetta ilmenee. Aika hauskasti hinta putosi ihan pelkällä epäröinnillä 240 eurosta tuohon 135:een, "opiskelija-alennusta".


Älkää menkö tämän tuktukin kyytiin, jos Bangkokissa olette.

Olisin voinut myös ryhtyä viemään safiireja Suomeen. Repesin aivan täysin kaverin ehdotukselle, vaikka kenellekään ei saisi nauraa päin naamaa, mutta olihan hänen tarjouksensakin samaa tasoa – timanttien ja vastaavien myynti on ehkä perinteisintä länkkärinkusetustouhua, josta olin lukenut aivan jokaisesta matkaoppaasta. Itse asiassa naurattaa vieläkin.

Älä osta mitään hedelmiä jäähilemyyntivaunusta
Niitä oli kaikilla muillakin, ja ananas maistui hyvälle, vähän eri happoaste kuin rainbown purkkikamassa. Puolikas maksoi 40 senttiä. Ainakaan vielä ei ole vatsassa tuntunut mitenkään erikoiselta. Niin, vielä.


Paikallinen Candy King-pussi.

Älä käy thaihieronnassa sivukadun kolmannessa kerroksessa
Kukaan ei raiskannut, ryövännyt tai yrittänyt myydä poronsarvijauhetta. Hieronta oli laadukasta, joskin kivuliasta. Hieroja kun puski nesteet nilkasta paremmille teille – tuskien keskellä en huomannut minne. Kummasti nilkka kuitenkin taipuu taas joka suuntaan ja varpaiden jänteet ovat näkyvillä. Lopuksi vielä tarjoiltiin teetä. Kuvaa en tohtinut sieltä ottaa.

Älä pyydä paikallisessa ravintolassa tulista annosta
Niinhän sitä sanotaan, että kaikkea pitää kokeilla ainakin kerran. Tämä kerta riitti minulle. Uskon tästä eteenpäin, ettei aasialaisten mausteet ole täysimittaisina länsimaalaisia varten. Diippiä shittiä.


Melkein originaalia. Paikallista soft drinkiä ei Khaosanilta saanut.

Enempää en koettele tuuriani, Australia odottaa.

Bangkok on iso, pelottava ja vaarallinen. Lonely Planetin mukaan isoihinkaan matkatoimistoihin ei voi luottaa. Noh, minä luotin yhteen ja varasin lennon Melbourneen. Philippine Airlinesilla hintaa kertyi 285 euroa. Lento on vasta muutaman päivän päästä, joten päätän lähteä katselemaan vähän maata.

Bussit Kanchanaburiin lähtevät eteläiseltä linja-autoasemalta eli thaiksi Sai Mai Tailta. Ensimmäinen taksi Khao Sanilla sanoo hinnaksi 150 bahtia. Mittarilla? Hinta on 150 (3 euroa) bahtia. Mittarillako, osoitan. Kaveri ajaa pois.

Seuraava taksi. Sai Mai Tai? Kyllä, hyppää kyytiin. Mittarilla, mittarilla, kyllä.
Reilu 50-vuotias kuski puhuu englantia aussiaksentilla: siellä hän on asunut vuoden. Ei siis ihmekään. Ja suomalainen tuttavakin löytyy. Ilmeisesti ihan oikeasti, sillä hän kertoo pitkät piustat taksimatkan aikana kyseisestä lääkäristä. Kysyy myös, opetanko thaita jossakin, kun äänsin bussiaseman täydellisesti. Suomi ja thai ovatkin sukulaiskieliä?

Linja-autoasemalla hän osoittaa vielä oikean bussin, mittari näyttää 61 (1,2 e) bahtia, maksan mielelläni 70, vaikkei Thaimaassa tarvitse antaa tippiä. Hyvästä palvelusta voi aina.

Sateen jälkeen maisema aukesi Kanchanaburissa.

Kuten mainitsin, tavallinen toisen luokan ilmastoitu bussi kustantaa 82 bahtia (1,6e). Taso on aivan riittävä, tarvetta matkatoimistojen vip-ihmeille, jotka saattavat jättää tulematta, ei ole.

Perillä Kanchanaburissa alkaa sataa. Paikallisten mukaan ikinä ei ole tullut yhtä lujaa vettä. Riksan kyydissä tuntuu kuin paloletkulla lätkittäisiin naamaa. Säälin kuskia, jolla ei ole mitään suojaa. Hän hymyilee ja vakuuttaa olevansa ok. Täälläpäin hymyillään ilon lisäksi hämmennyksen tai kasvojen pelastamisen vuoksi. Liekö ollut asiallinen kysymys.

Majapaikaksi löydän veden päällä kelluvan bungalowin. Ilmastointi ei toimi, sillä koko kylästä lähti puolen tunnin myräkän vuoksi sähköt.

Semmonen yöpymispaikka.

Käyn katsomassa Kwai-joen siltaa. Kwai-joen siltä liittyy Death Railwayhin, rautatiekiskoihin Thaimaasta Burmaan. 415 kilometrin rataa rakensi tuhannet toisen maailmansodan sotavangit. 16 000 vankia kuoli laaksoja, jyrkänteitä ja vaikeakulkuisia maastoja halkovan radan valmistumisen aikana. On arvioitu, että vankien lisäksi noin 90 – 100 000 rakennusmiestä kuoli 16 kuukauden rakennustöiden aikana.


Siitä se alkaa.

Nyt sillalla partioi kameroineen lähinnä japanilaisturistilaumat sekä ilmeisesti ainakin yhden suomalaisen muodostama joukkio.

Siltaa on pommitettu useita kertoja. Kuvassa pilareiden pyöreät osat ovat radan alkuperäisiä "osia".

Yöllinen lentokenttä, siivoojat, viimeiset kuulutukset, kiinni menneet kaupat. Jotenkin tämä tuntuu niin tutulta. Onneksi nyt ei tarvitse etsiä hiljaista nurkkausta jossa nukkua, vaan Finnairin lähtöportti. Koneessa on metalliset ruokailuvälineet ja emaliset kahvikupit, aika yleellistä.

Kymmenen tunnin lento nivelsidevikaisella nilkalla ei tuntunut niin pahalta kuin luulin. Se oli pahempaa. Kävelymahdollisuudet olivat rajalliset, varsinkin kun osan ajasta yritin nukkua. Turvotus levisi koko jalkaterään ja Khao San Roadilla yöpymispaikkaa etsiessäni tuntui, kuin toisessa jalassa olisi vedellä täytetty kumisaapas.

Niinpä iltapäivän kevyehkön monsuunisadekuuron sattuessa kohdalle seurasin matkatavaroineni kahta länsimaalaista kokeneen näköistä reppureissaajaa ja löysin kohtuullisen hotellin.

Piuhat tuntuvat olevan Thaimaassa aika pitkälti korkeamman hallussa.

Alun perin tarkoituksena oli tietysti majoittua halvimmassa mahdollisessa luukussa, mutta kaikki mahdollinen yhteenlaskettuna sai todellisen henkisen kanttini esiin – eikä käy kieltäminen, etteikö vapaasti säädettävä ilmastointi olisi mukava juttu, samoin lämmin vesi suihkussa. Sitäkään luksusta ei ole kaikissa majapaikoissa tarjolla.

Niin, yö tällaisessa deluxe-huoneessa maksaa 15 euroa. Se siitä matkabudjetista. Toisaalta Melbourneen pääsee näillä näkymin noin 300 eurolla, joten siihen budjetoimani eurot voinee käyttää alkusähellykseen.

Thaimaassa ja Bangkokissa varoitetaan aina paikallisten innosta huijata turisteja. En ymmärtänyt vaatia mittarilukemaa heti alussa päälle, joten kaveri pyysi Khao San Roadin päädyssä 500 bahtia eli 10 euroa. Lonely Planetin mukaan matkasta kannattaa maksaa 250-300 bahtia, lisäksi olin maksanut 80 bahtia tietulleja.


Rhein kokkaili thainuudeleita sopivaan 40 sentin annoshintaan. Eikä tullut vatsavaivoja.

Päätin ottaa pekkakeinot käyttöön. Otin kamerani esiin ja tähtäsin sen kuskin ihmetykseksi hänen taksilupaansa. Lisäksi otin kuvan miehestä itsestään ja sanoin, että isäni tuttavat eivät pidä siitä, että minua huijataan. Pokka hieman nykien sanoin, että Venäjältä kuuluu terveisiä, ellen maksa 350 bahtia. Hetken kuski katsoi minua kuin punniten olenko tosissani. Ilmeisesti hän uskoi, että kauluspaitainen nuori matkaaja oli tosissaan tai sitten hän piti esityksestä.

Aika paljon voi säästää siis omalla aktiivisuudella. Bussimatka 80 kilometrin päähän Kanchanburiniin maksaa matkatoimiston kautta, joita täällä todellakin on vieri vieressä, 8 euroa eli 400 bahtia. Suoraan linja-autoasemalta ostettuna saman matkan voi taitaa kahdella eurolla eli 100 bahtilla. Siellä olisi tarkoitus käydä, kunhan nilkka tuntuisi mukavammalta.

Mopokuskit uskovat itseensä. Kaistoja tosiaan riittää.

Ensimmainen yo takana. Netin loytaminen ei ole ongelma, mutta langattomia yhteyksia ei nay.

Elossa kuitenkin, eika kukaan ole viela ryovannyt mitaan. Aamupalan salaatit nayttivat olleen siina jo pidempaan. Ala tule paha vatsatauti, tule hyva vatsatauti.

Syyskuu on Thaimaan sateisin kuu. Eilen vahan pelotti, kun myrsky (lokaalit taisivat kutsua sita kuurosateeksi) oli paalla, vaikka kuinka olin sisatiloissa.

Kohti wi-fia.