Taas mentiin. Hieman heikomman päivän jälkeen bungalowin ovelta avautui aurinkoinen aamu. Laudat kainaloon ja menoksi.

Lauantaipäivä, moni muukin oli keksinyt lähteä lainelautailemaan. Ei muuta kuin sekaan vain.


Byron Bayn Pass Beachilla hypätään aallon selkään, surffataan loppuun asti ja kävellään takaisin "ylös". Olisikohan liukumattobisneksen paikka?

Pari mukavaa aaltoa, useampi hukkamelonta. Loppupäivästä täräytin toipuvan nilkkani täysillä laudan reunaan. Tummuneen nilkan myötä taitaa surffaus jäädä hetkeksi. Sinällään harmillista, sillä laudalle nousu ja aallon hakeminen sujuvat jo hyvin, vähän osaan jo kääntyilläkin. Seuraava vaihe olisi kunnolla aallolla surffaaminen. Pieni ongelma on nyt tuo oikea nilkka, jonka historiasta löytyy kaksi ruuvia, muutaman kerran  poikki menneet nivelsiteet sekä lukemattomia venähdyksiä.

Kiva olisi surffailla, mutta reilun kuukauden päästä pitäisi jo ryhtyä hiihtämään Sveitsissä. Lepoa? Kai sitä on nöyrryttävä. 

Heti alkuun voidaan unohtaa surffaus, jossa lautailijat polkevat menemään niissä vesitunneleissa.

Kun tästä mielikuvasta on luovuttu, voidaan jatkaa todellisuudesta. Tänään surffaus sujui jo... ihan hyvin. Pääsin jopa kerran oikeaoppisesti aallon päälle siitä kohdasta, joka ei ole aivan vielä murtumassa, vaan kasaamassa lisää energiaa ennen kaatumista. Painoa vähän varpaille ja skädääm, surffasin!

Aika pian oppii katsomaan aaltoja sillä silmällä, että mihin kannattaa lähteä. Murtuneet ovat helppoja, koska niissä on hyvä vauhti, mutta se on vähän tylsää. Aloittelijoita tässä ollaan edelleen, joten ei siis mitään ylpeilyä, vaan ajattelua oman kehityksen kannalta. Mieluummin siis "oikeille" aalloille.


Sven, nimestä huolimatta saksalainen, on ollut surffauskumppanina. Meni ja osti oman laudan.

Eniten lainelautailussa minut on yllättänyt melomisen määrä. Käytännössä päivä koostuu laudan päällä makaamisesta ja käsillä vauhdin melomisesta. Bonuksena voi päästä aallon vauhtiin, hieman edelle ja nousta seisomaan sekä yrittää tehdä jotain - tai kaatua. Eipä sillä, merivesi ei enää maistu suolaiselle, joten mikäs siinä laudan päällä on makaillessa. Voi vaikka seurata vesilintujen syöksyharjoituksia kalojen perään.


Valitettavasti mukana ei ole järjestelmäkameraa eikä linssejä, joten itse vesikuvia on hankala ottaa - eivätkä ne vielä näyttäisi edes hyvältä. Siinä sitä kuitenkin ollaan.

Nööseille annetaan vuokralle softboardeja, joiden reunat ovat ikävän pehmeää materiaalia. Suojapaidasta huolimatta iho menee rikki, kun suolavesi ja melontaliike kuluttavat käsien sisäpuolia, reisiä ja mahaa. Toinen epämukavuustekijä on meduusat, eli jelly fishit (vahan isompi eli piikkirousku eli stinger puraisi Steve Irvingia). Noh, pieniä sellaisia lilluu lähes joka notkossa, ja niiden pistot polttavat. Eivät kuitenkaan niin paljon, että viitsisi käyttää ureaa kivunlievitykseen, kuten on ohjeistettu.


Aallot olivat sopivankokoisia. Toinen aalto vasemmassa laidassa olisi aloittelevalle optimaalinen, jos siihen pääsisi sisään kohdasta, joka on murtumaisillaan.

Huomenna siirrymme Rainbow Beachille, matkaa lienee viitisen tuntia. Bussi lähtee hostellin edestä 6.45. Aika julmaa. Nyt parantelemaan palaneita ruumiinosia. +30 suojakertoimen aurinkorasva ei vain riitä, vaikka sitä lisäisi jatkuvasti.

Agnes Water ja Town 1770 ovat hienoja paikkoja. Tänne ei backpackereita yleensä keräänny hirmuisia määriä, koska kunnon bilepaikkoja ei juurikaan ole. Viiden tunnin päässä on Brisbane ja Sunshine Coast, joten jengi suuntaa pohjoisesta luultavasti sinne.

Toisin sanoen optimaalinen paikka.

Eilen kävimme katselemassa maisemia skoottereilla. Teininä monilla kavereilla oli mopo, mutta itselläni ei ikinä. Liekö jäänyt siitä jokin trauma, mutta chopper-tyylisellä skootterillä päristely 65 kilometrin tuntivauhtia oli aivan huippua. Meitä oli 15 hengen jengi, ja muutaman tunnin ajelun jälkeen menimme rannalle syömään wedgeja ja nauttimaan pienen kylän kiireettömästä tunnelmasta.


Rod sekä pari saksalaista backpackeria seisoo tontilla, jolla seisoo viemäritön ja sähkötön talo. Hintaa kaksi ja puoli miljoonaa dollaria (eurot saa kerrottuna 0,65:lla). Town 1770:ssa asuu alle 100 ihmistä vakituisesti. Uutta tonttimaata ei ole, koska kylä sijaitsee kansallispuistoalueella. Vähän Verbierin tunnelmaa.

Eteläafrikkalainen Rod on pyörittäny scootterrootours-firmaa pari vuotta. Kaikki sai alkunsa siitä, kun ryhmä jenkkejä tuli kysymään häneltä, että mitä täällä voi tehdä. Hän oli luvannut viedä heidät ajelemaan skoottereilla ja näyttämään paikkoja. Ilta päättyi samaan rantaan kuin meillä.

Jenkit olivat näyttäneet reissun kuvia muille hostellissa asuville reissaajille, jotka tulivat seuraavana päivänä kysymään Rodilta samanlaista reissua. Sen jälkeen skoottereilla on ajettu lähes päivittäin (täällä sataa noin 30 päivänä vuodesta).


Asfaltti polttaa, välillä piti ottaa taukoa.


Lokit lokittivat perunalohkoja. En antanut.

---
Toinen päivä, toinen aktiviteetti. Kauan odottamani surffaus. Täällä oppitunti (käytännössä kolme tuntia), suojapaita sekä lauta maksoi 16,50 dollaria. Sydneyssa ja Brisbanen suunnalla samanlainen setti kustantaa huhujen mukaan vähintään 50 dollaria. Halvalla siis selvittiin.

Olen kuullut useiden ihmisten sanovan, ettei lumilautailusta ole mitään hyötyä surffauksen opettelussa. Itse lautailun perusteet hallitsevana uskallan väittää, että siitä oli hyötyä, kun harjoittelimme seisomaan nousemista ja laudan päällä pysymistä. Stänssi on samankaltainen ja molemmissa on lauta alla. Hyvä tasapainoaisti helpottaa.


Huomenna parempia kuvia.

Itse surffauksen harjoittelu on suolaista ja rankkaa puuhaa. Alussa tarkoituksena on katsoa sopiva aalto, ryhtyä melomaan laudalla maaten lujaa ja aallon tullessa kohdalle yrittää nousta seisomaan. Kestää aikansa, ennen kuin katse on harjaantunut näkemään sopivia aaltoja ja ruumis ymmärtää nousta oikeaan aikaan laudan päälle. Tässä on vielä pari viikkoa treenattava, että pääsisi oikeasti surffaamaan, mutta alku vaikuttaa erittäin mielenkiintoiselta.

Olin odottanut surffausta jo pitkään, mutta se oli vielä hienompaa touhua kuin olin uskaltanut odottaa. Tietysti fiilistä nostatti se, että pääsin heti ensimmäisellä yrityksellä hyvän aallon kyytiin ja onnistuin nousemaan seisomaan sekä pysyin tyylikkäästi pystyssä rantavesiin asti. Toisen peräkkäisen välivuoden ottaminen on harkinnassa.

Huomenna haetaan lisää suolavettä sieraimiin.