Kirjoittaja
Viisi talvea hiihtohommia takana. Verbier, Gulmarg, Chamonix, Utah. arttu.muukkonen(at)uta.fi
Arkisto
2011
2010
2009
2008
2007
2006
2005
03.09.2009 - 11:57
Skeittauksen ensimmäisiin SM-kisoihin 1979 osallistuneita Mannerheimin patsaalla.
28.8.2009 Nyt-liite.
29.07.2009 - 00:19
Ostin huhtikuussa digipokkarin, joka meni aika pian rikki. Aika kului, enkä ehtinyt korjauttaa sitä. Noh, nyt heinäkuussa aloin sitten miettiä, että pitäisiköhän asialle tehdä jotain. Olin ostanut kameran lentokentän elektroniikkaliikkeestä, joten ei muuta kuin asiakaspalveluun kysymystä, että mites homma hoituu.
Olin tietysti hukannut takuukuitin jo aikaa sitten, mutta parissa päivässä sain hoidettua takuut, osoitteet, lähetysjutut ja muut kuntoon ystävällisten asiakaspalvelijoiden kanssa. Kamera korjattiin takuuhuoltona myöskin parissa päivässä. Pisteet kaikin puolin siis Capi Photo Electronicsille Helsinki-Vantaalle.
Hyvää palvelua, vaikka pokkari maksoi vain satasen.
Niin, vuorotyöviikon myötä aika on kulunut mukavasti officella. Sieltä on onneksi kivat maisemat, jos niitä vaan ehtii katselemaan.
Iltavuoro.
22.06.2009 - 09:36
Alkukesästä oli taas ripustusten aika. Niitä riitti.
Tampereella soitti Bruce Springsteen.
Kaikki lavarakenteet ja palkit (piireissä kutsutaan trusseiksi) pysyvät kiinni tällaisilla noin sentin paksuisilla pinneillä ja varmistuksilla.
Myrskyvaijereiden kiinnitystä.
Keikoilla artistien liikkumisreitit on merkitty usein pimeässä loistavilla teippauksilla. Olisihan se noloa - ja vaarallista - jos stara kompuroisi poistuessaan odottelemaan encorenpyyntö-aplodeja.
Muutama päivä duunia vain muutaman tunnin tähden. Jukka purkaa keikan jälkeen äänentoistotornin varustusta.
Yövuorossa.
21.07.2008 - 01:35
Parin päivän reipas työputki alkoi torstai-illan ripustuksilla. Perjantai alkoi heti aamusta päivystysvuorolla, kun pari kaapelivetoa piti siirtää kulkemaan kattoja pitkin. Illalla työt alkoivat keikan loppumisen jälkeen, ennen yhtätoista.
Keikalta saa yleensä muistoksi paidan. Sillä on myös käytännön merkitystä, sillä eriväriset paidat helpottavat purkuhommissa kiertuehenkilökuntaa, kun omat roudarit tunnistaa väristä. Iron Maiden jakoi kaikille mustat paidat, mutta teksti selässä ja rinnassa vaihtui tehtävän mukaan. Harvoin näkee tällaista panostusta.
Viimeiset ripustukset olivat maassa puoli kahden aikaan aamulla. Pikkubussilla Tampereelle. Ratinan stadionilla olimme neljän jälkeen.
Kello 6.06 heräsimme hyvin torkuttujen puolentoista tunnin unien jälkeen valmiina töihin.
Maailmalla on muutama iso firma, jotka välittävät kiertuehenkilökuntaa isoille kiertueille. Mr. Excellent (oikea nimi ei juuri nyt muistissa) vastaa valoista ja muista sellaisista systeemeistä. Herran mielestä kaikki on excellent tai brilliant. Ellei sitten those fucking twats don´t understand anything! Kiertänyt jo 1970-luvun alkupuolelta.
Alumiininen lava tuli Ruotsista. Kevyt ja mukava, mutta ei kestä yhtä paljon kuin valurautaiset (tms.) lavat, joita Helsingissä käytetään. Eipä sillä, aamulla alumiinikin tuntuu kädessä hyvältä, kun sitä puristamalla saa köyden käytöstä turvonneet sormet taas toimimaan.
Päivällä nukuimme muutaman tunnin, kiitos Epulle saunasta ja majapaikasta.
Roll over tarkoittaa sitä, että rakenteita jäädään purkamaan yöllä keikan loputtua. Aika maaginen fiilis, varsinkin parin kokiksen ja energiajuomatölkin jälkeen. Vaikka mieluummin sitä yöllä nukkuisi, niin olihan se siistiä nähdä auringonlasku ja -nousu sekä öiset lokkiparvet stadionilla.
Kun lava oli laskettu, tornit katkottu, kattopressu vedetty alas ja kiinnityspinnejä hakattu auki n. 100 kappaletta, oli aika lopettaa työnteko. Kello 7.30 olimme vapaita lähtemään. Kuten eräs vanha kettu sanoi, vapautuskäskyn kuultuaan ei kannata enää taakseen katsella. Saunan ja hotelliaamiaisen kautta kotimatkalle ja nukkumaan.
Niin, keikalle en jaksanut tai ehtinyt. Onneksi Iron Maiden lähtee huhujen mukaan areenakiertueelle jo ensi vuonna. Silloin viimeistään. Ellei elokuussa sitten Unkarissa...
13.07.2008 - 12:24
Springsteenillä oli hieno keikka. Pääsin jopa viiden metrin päähän ukkelista, kun odottelimme lavakamojen purkua.
Stadionkeikat ovat rakennusmielessä ihan oma lajinsa verrattuna perinteisiin Areena- tai Jäähallikeikkoihin. Työpäivät ovat pitkiä, 07-19/20. Toisaalta firma tarjoaa aamupalat, lounaat ja päivälliset. Stadionpäivinä pysyy siis poissa pahanteosta ja saa täyden ylläpidon, eli diili on rankkuudessaan oikeastaan ihan hyvä. Ja tietysti paras bonus odottaa juoksuradan ulkoreunalla, johon on pystytetty juomapiste. Sieltä saa jääkylmää Hartsportia! Nostalgian lisäksi estää kramppeja.
Toinen eroavaisuus on työskentely ulkomaalaisten kanssa. Kiertueilla lavanrakennushommissa on aika monta kiertävää ammattilaista. Saksalaisilla, belgialaisilla ja australialaisilla on ihan oma meininkinsä siinä työssä. Tulee sellainen perinteinen oppipoika-mestari-fiilis, kun 25 metrin korkeudessa hakataan moskilla (sellaisia pieniä moukareita) teräspinnejä pieniin koloihin.
Ensi viikolla soittaa Iron Maiden.
Rekkojen kääntymispaikan kohdalle on aseteltu paksut vanerit, mutta liekö mondo keikan jälkeen entisellään...
Ripustushommia. Eri väriset köydet helpottavat yhteydenpitoa maasta kattoon.
Stadionkeikat ovat rakennusmielessä ihan oma lajinsa verrattuna perinteisiin Areena- tai Jäähallikeikkoihin. Työpäivät ovat pitkiä, 07-19/20. Toisaalta firma tarjoaa aamupalat, lounaat ja päivälliset. Stadionpäivinä pysyy siis poissa pahanteosta ja saa täyden ylläpidon, eli diili on rankkuudessaan oikeastaan ihan hyvä. Ja tietysti paras bonus odottaa juoksuradan ulkoreunalla, johon on pystytetty juomapiste. Sieltä saa jääkylmää Hartsportia! Nostalgian lisäksi estää kramppeja.
Toinen eroavaisuus on työskentely ulkomaalaisten kanssa. Kiertueilla lavanrakennushommissa on aika monta kiertävää ammattilaista. Saksalaisilla, belgialaisilla ja australialaisilla on ihan oma meininkinsä siinä työssä. Tulee sellainen perinteinen oppipoika-mestari-fiilis, kun 25 metrin korkeudessa hakataan moskilla (sellaisia pieniä moukareita) teräspinnejä pieniin koloihin.
Ensi viikolla soittaa Iron Maiden.
Rekkojen kääntymispaikan kohdalle on aseteltu paksut vanerit, mutta liekö mondo keikan jälkeen entisellään...
Ripustushommia. Eri väriset köydet helpottavat yhteydenpitoa maasta kattoon.
01.07.2008 - 02:07
Maanantaina oli vuorossa Avril Lavignen keikka. Kiertueella on kuulemma peruttu keikkoja, koska ennakkolipunmyynti ei ole ollut tarpeeksi vauhdikasta. (Josta tulikin mieleeni, että ostaakohan kukaan lippuja ovelta vai meneekö kaikki netin tai puhelimen kautta? Ja myydäänkö niitä edes jostakin portinkulmalta tai vastaavasta kopperosta?)
Noh, Helsingissä ei ollut sitä ongelmaa, sillä polkiessani aamulla ripustelemaan systeemeitä klo 7.20 oli Jäähallin ovien edessä jo innokkaimmat fanit jonottamassa sisäänpääsy. Ovet aukesiva 12 tunnin kuluttua. Tätä se teettää, kun kesälomat kestävät yli kaksi ja puoli kuukautta...
Jäähalli on ärsyttävin paikka ripustaa, koska katto on vuorattu lasivillalla. Olen tästä muistaakseni aiemminkin valittanut, mutta ei se kutina mihinkään lähde. Lavignen kiertukalusto oli ihan nykyaikaista, mutta itse vaijerit olivat perinteisiä, eivät Jäähalliin parhaiten sopivia litteämpiä liinoja. Noh, nyt tiedän mitä vastaan, jos joskus täytyy vastata, että mikä on ärsyttävin näky. Se on se tilanne, kun kroppa on litimärkä ponnistelusta ja vaijeri kuopii kattovilloja niin, että lasipöly tupruttelee naamalle. Ja alla lämpöä nostaa jättiskriinin testaus, jossa on raiskattu pinkkimusta misfits-pääkallo. Ahdistus.
Keikkakokemukseni ja arvioni siitä perustuvat yhden biisin näkemiseen. Encoren viimeinen oli tietysti Sk8er boi, joka sai viimeisetkin teinit (keikan keski-ikä oli ehkä 12,7 vuotta) kirkumaan. Kirkumista en ihan ymmärrä. Että miksi sitä pitää niin huutaa. Kai se on sitä vapautumista. Tai jotain.
Avril on tosi pieni. Ja taustatanssijat näyttivät ihan faneilta, siis tanssitaidoiltaan. Siltä se hetkuminen ainakin näytti.
Näillä mennään.
Noh, Helsingissä ei ollut sitä ongelmaa, sillä polkiessani aamulla ripustelemaan systeemeitä klo 7.20 oli Jäähallin ovien edessä jo innokkaimmat fanit jonottamassa sisäänpääsy. Ovet aukesiva 12 tunnin kuluttua. Tätä se teettää, kun kesälomat kestävät yli kaksi ja puoli kuukautta...
Jäähalli on ärsyttävin paikka ripustaa, koska katto on vuorattu lasivillalla. Olen tästä muistaakseni aiemminkin valittanut, mutta ei se kutina mihinkään lähde. Lavignen kiertukalusto oli ihan nykyaikaista, mutta itse vaijerit olivat perinteisiä, eivät Jäähalliin parhaiten sopivia litteämpiä liinoja. Noh, nyt tiedän mitä vastaan, jos joskus täytyy vastata, että mikä on ärsyttävin näky. Se on se tilanne, kun kroppa on litimärkä ponnistelusta ja vaijeri kuopii kattovilloja niin, että lasipöly tupruttelee naamalle. Ja alla lämpöä nostaa jättiskriinin testaus, jossa on raiskattu pinkkimusta misfits-pääkallo. Ahdistus.
Keikkakokemukseni ja arvioni siitä perustuvat yhden biisin näkemiseen. Encoren viimeinen oli tietysti Sk8er boi, joka sai viimeisetkin teinit (keikan keski-ikä oli ehkä 12,7 vuotta) kirkumaan. Kirkumista en ihan ymmärrä. Että miksi sitä pitää niin huutaa. Kai se on sitä vapautumista. Tai jotain.
Avril on tosi pieni. Ja taustatanssijat näyttivät ihan faneilta, siis tanssitaidoiltaan. Siltä se hetkuminen ainakin näytti.
Näillä mennään.
16.06.2008 - 17:26
Bon Jovin keikkapaikan rakentaminen alkoi jo perjantaina. Ensin lavaa pystyyn, lavalle vanerit, sivutornit pystyyn, sitten tukitrusseja, katto päälle, lopuksi valo- ja äänipisteet + videokamat. Sitten tavarat kattoon ja homma on valmis sound checkille. Tämä kaikki vei useilta kymmeniltä työntekijöiltä neljä pitkän pitkää työpäivää.
Ja maanantai-iltana keikan jälkeen kaikki kerätään kasaan, tiistaina puretaan lava ja homma oli siinä. Siis melkein viikon fyysinen työpanos yhden parituntisen vuoksi. Ja sama uudelleen heinäkuussa, kun Bruce tulee. Ja sama uudelleen vähän myöhemmin, kun Iron Maiden tulee.
Kylietäkin rakennettiin aika pitkään, tarkkaan ottaen neljästä neljään. En tosin jaksanut katsoa kuin pari biisiä lopusta. Olin vähän pettynyt lavarakennelmiin, ottaen huomioon että pisteitä oli koko Areenan katto täynnä. Show:n jälkeen Areena oli neljässä ja puolessa tunnissa tyhjä ja karavaani taas matkalla.
Aikamoista, viihdeteollisuus.
Tuomas nousee torniin.
Tuomas treenaa surfaamista, kun Norjan-reissu jäi väliin.
Olin kuullut legendoja saksalaisista riggereistä, jotka hakkaavat kiinnityspinnejä torneihin vaikka paljain käsin, ilman valjaita tupakka huulessa roikkuen. Ja sitten näin sellaisen. Aika äijiä, vaikka Bon Jovin lavarakennelma olikin aika pieni, eikä siinä ollut mitään ylimääräisiä ulokkeita. Oli hullua nähdä, kun sellainen perussaksalaisen näköinen Udo vääntää poikkisiltaa käsivoimin kohdilleen 15 metrin korkeudessa ilman ylimääräisiä turvavälineitä. Mutta niin se vain kiipesi omin käsin ja jaloin takaisin alas maan tasalle.
Tuollaisten metallipinnien varassa tornit ja poikkisillat ovat. Fysiikka on palikkamatikkalaisen silmissä ihmeellistä.
Näköalapaikalla.
Ja maanantai-iltana keikan jälkeen kaikki kerätään kasaan, tiistaina puretaan lava ja homma oli siinä. Siis melkein viikon fyysinen työpanos yhden parituntisen vuoksi. Ja sama uudelleen heinäkuussa, kun Bruce tulee. Ja sama uudelleen vähän myöhemmin, kun Iron Maiden tulee.
Kylietäkin rakennettiin aika pitkään, tarkkaan ottaen neljästä neljään. En tosin jaksanut katsoa kuin pari biisiä lopusta. Olin vähän pettynyt lavarakennelmiin, ottaen huomioon että pisteitä oli koko Areenan katto täynnä. Show:n jälkeen Areena oli neljässä ja puolessa tunnissa tyhjä ja karavaani taas matkalla.
Aikamoista, viihdeteollisuus.
Tuomas nousee torniin.
Tuomas treenaa surfaamista, kun Norjan-reissu jäi väliin.
Olin kuullut legendoja saksalaisista riggereistä, jotka hakkaavat kiinnityspinnejä torneihin vaikka paljain käsin, ilman valjaita tupakka huulessa roikkuen. Ja sitten näin sellaisen. Aika äijiä, vaikka Bon Jovin lavarakennelma olikin aika pieni, eikä siinä ollut mitään ylimääräisiä ulokkeita. Oli hullua nähdä, kun sellainen perussaksalaisen näköinen Udo vääntää poikkisiltaa käsivoimin kohdilleen 15 metrin korkeudessa ilman ylimääräisiä turvavälineitä. Mutta niin se vain kiipesi omin käsin ja jaloin takaisin alas maan tasalle.
Tuollaisten metallipinnien varassa tornit ja poikkisillat ovat. Fysiikka on palikkamatikkalaisen silmissä ihmeellistä.
Näköalapaikalla.
10.06.2008 - 18:17
Viime viikolla oli ihme kattaus: 30 Seconds To Mars, Judas Priest, Def Leppard ja Lenny Kravitz.
Ekalle keikalle en ollut buukattuna. Judas Priest olisi ollut sivistävää kuunneltavaa näin rockhistorian kannalta, mutta ei houkutellut. Def Leppardilla kävi vähän samalla tavalla.
Olennaisempaa noissa bändeissä oli esiintymispaikka eli Helsingin jäähalli. Aika mielenkiintoinen tuttavuus näin työmielessä: ripustukset tulevat pääosin aivan katonrajassa oleviin putkiin. Putken ja kattoristikon välissä on noin puoli senttiä tilaa. Ongelma ei sinällään ole tilanahtaus, sillä katto joustaa vähän. Joustamisen syy on se ärsyttävin osa koko hallia. Ristikon alla on nimittäin eristeenä lasivillaa.
Jos joku on sellaisen kanssa joutunut työskentelemään niin tietää, että pahempaa materiaalia ei taida ihoa vasten ollakaan. Lisätään siihen hiki, apinamaiset työasennot ja yön oli tehtävät työt, niin päästään todelliseen fiilikseen.
Lenny sen sijaan soitti aika väkevästi. Vaikkakin ihan ylipitkästi. Turussa Kravitz veti pahimmillaan 15 minuutin jamittelun, jonka aikana mies tosin käveli läpi yleisön, siitä pisteet. Ja kyllähän ne hitit kolahtavat.
Ripustushommat ovat antaneet perspektiiviä lavantakaiseen touhuun. Siitä on rokkikliseet aika kaukana, sillä lavat ja tekniikat rakennetaan yleensä aikaisin aamulla. Viime viikonloppuna lähdimme lauantaina klo 5.50, olimme purkaneet keikan klo 2.45, Helsingissä olimme 4.20 ja Areenalla työpäivä alkoi 6.30. Keikan jälkeen purku eli kello oli 2.30, kotiin kolmen jälkeen, junalle klo 7.20.
Oli hassua huomata vähien lepotuntien vaikutus. Käsistä ja jaloista tuntuivat kaikki voimat kadonneen. Kun tavallista jotakin ketjusysteemiä voi nostaa yksi tyyppi, oli köydessä parhaimmillaan kiinni sunnuntaiaamuna kolme ähisevää nostajaa. Sunnuntaina Kravitsi käveli ihan vierestä. Oli vissiin suihkuun menossa, kun pillifarkkujen ja esiintymispaidan päällä oli keikan jälkeen musta pyyhe ja valkoinen kylpytakki.
Maanantaina olisi ollut mahdollisuus vilkaista verhon välistä, että miltä Celine Dionin show näyttää, mutta uni valitsi minut. Toisaalta ihan hyvä, sillä tänään Incubusta alettiin kasata tasan klo 6.00. Ja illalla taas puretaan.
Ei käy enää kiertuehenkilökuntaakaan kateeksi. Vaikka heidän bussinsa ovat todella hienon näköisiä maantielaivoja, ei se silti voita omaa sänkyä, kun siirtymät ovat pitkiä ja aikaa vähän.
Perjantaina olisi Kylli, maanantaina Bon Jovi.
Ekalle keikalle en ollut buukattuna. Judas Priest olisi ollut sivistävää kuunneltavaa näin rockhistorian kannalta, mutta ei houkutellut. Def Leppardilla kävi vähän samalla tavalla.
Olennaisempaa noissa bändeissä oli esiintymispaikka eli Helsingin jäähalli. Aika mielenkiintoinen tuttavuus näin työmielessä: ripustukset tulevat pääosin aivan katonrajassa oleviin putkiin. Putken ja kattoristikon välissä on noin puoli senttiä tilaa. Ongelma ei sinällään ole tilanahtaus, sillä katto joustaa vähän. Joustamisen syy on se ärsyttävin osa koko hallia. Ristikon alla on nimittäin eristeenä lasivillaa.
Jos joku on sellaisen kanssa joutunut työskentelemään niin tietää, että pahempaa materiaalia ei taida ihoa vasten ollakaan. Lisätään siihen hiki, apinamaiset työasennot ja yön oli tehtävät työt, niin päästään todelliseen fiilikseen.
Lenny sen sijaan soitti aika väkevästi. Vaikkakin ihan ylipitkästi. Turussa Kravitz veti pahimmillaan 15 minuutin jamittelun, jonka aikana mies tosin käveli läpi yleisön, siitä pisteet. Ja kyllähän ne hitit kolahtavat.
Ripustushommat ovat antaneet perspektiiviä lavantakaiseen touhuun. Siitä on rokkikliseet aika kaukana, sillä lavat ja tekniikat rakennetaan yleensä aikaisin aamulla. Viime viikonloppuna lähdimme lauantaina klo 5.50, olimme purkaneet keikan klo 2.45, Helsingissä olimme 4.20 ja Areenalla työpäivä alkoi 6.30. Keikan jälkeen purku eli kello oli 2.30, kotiin kolmen jälkeen, junalle klo 7.20.
Oli hassua huomata vähien lepotuntien vaikutus. Käsistä ja jaloista tuntuivat kaikki voimat kadonneen. Kun tavallista jotakin ketjusysteemiä voi nostaa yksi tyyppi, oli köydessä parhaimmillaan kiinni sunnuntaiaamuna kolme ähisevää nostajaa. Sunnuntaina Kravitsi käveli ihan vierestä. Oli vissiin suihkuun menossa, kun pillifarkkujen ja esiintymispaidan päällä oli keikan jälkeen musta pyyhe ja valkoinen kylpytakki.
Maanantaina olisi ollut mahdollisuus vilkaista verhon välistä, että miltä Celine Dionin show näyttää, mutta uni valitsi minut. Toisaalta ihan hyvä, sillä tänään Incubusta alettiin kasata tasan klo 6.00. Ja illalla taas puretaan.
Ei käy enää kiertuehenkilökuntaakaan kateeksi. Vaikka heidän bussinsa ovat todella hienon näköisiä maantielaivoja, ei se silti voita omaa sänkyä, kun siirtymät ovat pitkiä ja aikaa vähän.
Perjantaina olisi Kylli, maanantaina Bon Jovi.
02.06.2008 - 17:51
Viime viikko oli aika vilkas töiden suhteen. Jos yhdistettyjen aamu- ja myöhäisiltavuorojen seasta täytyy etsiä jotakin hyvää, niin keikkojen näkeminen työsuhde-etuna.
Viime viikolla Areenalla kävi John Fogert, Kiss ja Bob Dylan. Arvioin keikkoja viihdyttävyysaspektin kannalta.
J. Fogerty ja B. Dylan ovat molemmat yli 60-vuotiaita rokkipappoja. Molemmilla on omat hyvät hetkensä, mutta yhteisiä heikkouksia.
Minun korvaani heikkous, jonkun intoilijan mielestä ehdoton vahvuus, on taipumus pitkästyttävään jamitteluun. Kymmenen minuutin vauhdittomat jaksot, useita per keikka, alkoivat väsyttää kuulijaa. Onneksi penkkitilaa riitti (emme pääse oikean yleisön joukkoon vaan pahasti näköesteisille paikoille).
Ja ne biisit. Ok, varmaankin taas ne hurjimmat intoilijat nauttivat kaiken maailman country-hässäköistä, mutta noh, en niistä saanut ihan hirveitä kicksejä. Tosin Fogerty väänsi tunnollisesti CCR-klassikot keikan loppupuolella loputtoman tuntuisena kimarana. Propsit siitä.
Siinä missä Fogerty jutteli yleisölle, oli rokkiäijä, veti showta ja ääni oli tutun nariseva, seisoi Dylan sivuttain yleisöön, irkkutyökaverikaan ei saanut 75% sanoista selvää, eikä Dylan (tapojensa mukaan) sanonut juuri mitään. Kunhan mörisi. Silti jengi taputti ihan hulluna. Lavan takaosassa savuttaneet suitsukkeet taisivat toimia.
Kissin ukkelitkin ovat jo kuusikymppisiä rokkivaareja, mutta meno oli silti aivan erinäköistä noihin edellisiin verrattuna. Paljon pyroa, lentävä soittaja, pari legendaarista biisiä ja hauska meininki. Vähän se meno tolppakengät heiluen säälitti, mutta vain toiset meistä nauravat ilosta katsellessaan pankkitiliään.
Mutta oli Dylanissakin jotain hyvää. Like a rolling stone tuli. Eikä ikinä elämässäni ole puolitoista tuntia tuntunut yhtä pitkältä. Kotona työvuoron alkua odotellessa se aika olisi mennyt paljon nopeammin.
Tällä viikolla tiedossa Lenny Kravitz. Kuulemma hyvä esiintyjä.
Viime viikolla Areenalla kävi John Fogert, Kiss ja Bob Dylan. Arvioin keikkoja viihdyttävyysaspektin kannalta.
J. Fogerty ja B. Dylan ovat molemmat yli 60-vuotiaita rokkipappoja. Molemmilla on omat hyvät hetkensä, mutta yhteisiä heikkouksia.
Minun korvaani heikkous, jonkun intoilijan mielestä ehdoton vahvuus, on taipumus pitkästyttävään jamitteluun. Kymmenen minuutin vauhdittomat jaksot, useita per keikka, alkoivat väsyttää kuulijaa. Onneksi penkkitilaa riitti (emme pääse oikean yleisön joukkoon vaan pahasti näköesteisille paikoille).
Ja ne biisit. Ok, varmaankin taas ne hurjimmat intoilijat nauttivat kaiken maailman country-hässäköistä, mutta noh, en niistä saanut ihan hirveitä kicksejä. Tosin Fogerty väänsi tunnollisesti CCR-klassikot keikan loppupuolella loputtoman tuntuisena kimarana. Propsit siitä.
Siinä missä Fogerty jutteli yleisölle, oli rokkiäijä, veti showta ja ääni oli tutun nariseva, seisoi Dylan sivuttain yleisöön, irkkutyökaverikaan ei saanut 75% sanoista selvää, eikä Dylan (tapojensa mukaan) sanonut juuri mitään. Kunhan mörisi. Silti jengi taputti ihan hulluna. Lavan takaosassa savuttaneet suitsukkeet taisivat toimia.
Kissin ukkelitkin ovat jo kuusikymppisiä rokkivaareja, mutta meno oli silti aivan erinäköistä noihin edellisiin verrattuna. Paljon pyroa, lentävä soittaja, pari legendaarista biisiä ja hauska meininki. Vähän se meno tolppakengät heiluen säälitti, mutta vain toiset meistä nauravat ilosta katsellessaan pankkitiliään.
Mutta oli Dylanissakin jotain hyvää. Like a rolling stone tuli. Eikä ikinä elämässäni ole puolitoista tuntia tuntunut yhtä pitkältä. Kotona työvuoron alkua odotellessa se aika olisi mennyt paljon nopeammin.
Tällä viikolla tiedossa Lenny Kravitz. Kuulemma hyvä esiintyjä.
02.05.2008 - 00:56
Juottoloiden aka ravintoloiden aka yökerhojen aka baarien tarkoituksena on tarjota kontrolloitu tila, jossa saa vähän juoda ja tavata muita ihmisiä. Tarjoaapa baari muitakin mahdollisuuksia. Siellä voi nimittäin leikkiä arjen suurta sankaria, äärimmäisihmistä eli madventuresistakin tunnettua ekstreme-ekiä.
Jos joku urpo on pudottanut lasin lattialle ja se on mennyt rikki, niin tavallinen juhlija ohittaisi lasimurskakasan kiertämällä sen. Ekstreme-ekit (tai -erikat) sen sijaan kävelevät suoraan läpi. On siistiä, ei tunnu missään, meitsi elää! Rough!
Sama rankka ja kuolemaa halveksuva meno jatkuu, kunhan sirpaleista on valitettu henkilökunnalle ja potkittu niitä kengänpohjista ympäri kokolattiamattoja. Nimittäin kaikki ahtaat paikat ja väliköt ovat mahtavia paikkoja näyttää rohkeuttaan. Ekstreme-eki näyttää muille, että minähän en tästä liiku, en sitten mihinkään. Saa yrittää töniä, saa pusertua, saa vittuilla, mutta meitsillä on juttu kesken, en siirry!
Ekstreme- eli äärimmäisyysurheiluun liittyy läheisesti virheellisestä suorituksesta seuraava välitön kuolemanvaara. Tällaiset virheet liikkuvat baarissa yleensä mustat paidat päällään. Jos ekstreme-eki ei kuuntele tällaista virheen viestinviejää, on meno kylmää. Yleensä naama edellä ja takki perässä.
Nimimerkillä baarityöt alkavat hiljalleen riittää.
Jos joku urpo on pudottanut lasin lattialle ja se on mennyt rikki, niin tavallinen juhlija ohittaisi lasimurskakasan kiertämällä sen. Ekstreme-ekit (tai -erikat) sen sijaan kävelevät suoraan läpi. On siistiä, ei tunnu missään, meitsi elää! Rough!
Sama rankka ja kuolemaa halveksuva meno jatkuu, kunhan sirpaleista on valitettu henkilökunnalle ja potkittu niitä kengänpohjista ympäri kokolattiamattoja. Nimittäin kaikki ahtaat paikat ja väliköt ovat mahtavia paikkoja näyttää rohkeuttaan. Ekstreme-eki näyttää muille, että minähän en tästä liiku, en sitten mihinkään. Saa yrittää töniä, saa pusertua, saa vittuilla, mutta meitsillä on juttu kesken, en siirry!
Ekstreme- eli äärimmäisyysurheiluun liittyy läheisesti virheellisestä suorituksesta seuraava välitön kuolemanvaara. Tällaiset virheet liikkuvat baarissa yleensä mustat paidat päällään. Jos ekstreme-eki ei kuuntele tällaista virheen viestinviejää, on meno kylmää. Yleensä naama edellä ja takki perässä.
Nimimerkillä baarityöt alkavat hiljalleen riittää.
27.04.2008 - 17:13
Messuilta. Vähän mietin etukäteen taustakuvan vaikutusta, mutta se olikin ainoastaan positiivista.
Lappeenrannassa jalkapalloseurat ovat myllerryksissä, kun vihdoinkin seurarajat rikkoutuvat yhteisen hyvän nimissä. Naisten puolella yhteistyötä on tehty jo monta vuotta. Rakuunat Juniorit naiset on ilmeisesti joukkueen virallinen nimi. Noh, onhan meillä Lappeenrannan Urheilu-Miehetkin.
Kauden avauspelistä tuli selvä 4-0 -voitto. A-lohkossa pelaa pääasiassa pääkaupunkiseudun joukkueita. Mahtoi FC Espoota ärsyttää paluumatkalla, kun itärajalla ei homma toiminut.
Lämmittelyä.
Ja lisää samaa.
26.11.2007 - 20:17
Top-Sportin mainoksesta:
"Kypärä on tärkeä osa rinnemuotia!"
Jotenkin ysärihenkinen mainosväite. Ok, kauppa panostaa urheilumuotiin, mutta minä olen tähän asti luullut, että kypärä on ennen kaikkea oman terveyden takia käytettävä laite, ei niinkään siksi, mikä näyttäisi viileältä. Tietty miellyttävä ulkonäkö on tärkeää, mutta en ehkä muodin takia lähde shoppailemaan uutta kypärää.
Tässä vesisateen keskellä ei oikein tunnu vielä siltä, että reissuunlähtö lähestyy hurjaa vauhtia. Enää viisi viikkoa, niin maisemat vaihtuvat aivan täysin. Jotenkin Intia on fyysisestikin niin kaukana, ettei sitä oikein osaa hahmottaa samalla tavalla kuin vaikkapa Sveitsiä. Mutta 10 kuukauden suunnittelun tulos alkaa pian konkretisoitua.
Syksy on ollut niin täynnä työtä, etten edes osaa kuvitella, miltä vapaaehtoinen työttömyys tuntuu. Että saa aika pitkän ajan keskittyä täysillä vain siihen, mistä eniten pitää ja mitä haluaa tehdä.
45-65 työtunnin viikkotahti on taannut myös sen, että yleinen vireystaso on parin kuukauden aikana laskenut aika reippaasti. Nykyään viikkorytmi on sellainen, että alkuviikosta olen vielä väsynyt viikonlopun töistä. Yleensä torstaina tai perjantaina on ollut fiilis, että jees, kyllä tämä tästä, on ihan freesi olo. Mutta sitten onkin taas viikonlopun työputki edessä. Muistan, että joskus freesi olo on ollut päällimmäinen tunne väsymyksen ollessa lähinnä poikkeus vallitsevaan olotilaan. Nyt tilanne on päinvastainen.
Luulin, ettei työtahti vaikuttaisi minuun, koska elämä nyt kaiken kaikkiaan on olevinaan rentoa. Olin väärässä. Nyt täytyy vain toivoa, ettei viimeisen kuukauden aikana tulisi mitään flunssaa tai vastaavaa, mikä pilaisi hyvän duuniputken. Vielä on aika monta juttua kirjoittamatta ja lasia keräämättä ennen kuin lento Delhiin lähtee Hki-Vantaalta. Mutta se on jatkuvasti lähempänä.
"Kypärä on tärkeä osa rinnemuotia!"
Jotenkin ysärihenkinen mainosväite. Ok, kauppa panostaa urheilumuotiin, mutta minä olen tähän asti luullut, että kypärä on ennen kaikkea oman terveyden takia käytettävä laite, ei niinkään siksi, mikä näyttäisi viileältä. Tietty miellyttävä ulkonäkö on tärkeää, mutta en ehkä muodin takia lähde shoppailemaan uutta kypärää.
Tässä vesisateen keskellä ei oikein tunnu vielä siltä, että reissuunlähtö lähestyy hurjaa vauhtia. Enää viisi viikkoa, niin maisemat vaihtuvat aivan täysin. Jotenkin Intia on fyysisestikin niin kaukana, ettei sitä oikein osaa hahmottaa samalla tavalla kuin vaikkapa Sveitsiä. Mutta 10 kuukauden suunnittelun tulos alkaa pian konkretisoitua.
Syksy on ollut niin täynnä työtä, etten edes osaa kuvitella, miltä vapaaehtoinen työttömyys tuntuu. Että saa aika pitkän ajan keskittyä täysillä vain siihen, mistä eniten pitää ja mitä haluaa tehdä.
45-65 työtunnin viikkotahti on taannut myös sen, että yleinen vireystaso on parin kuukauden aikana laskenut aika reippaasti. Nykyään viikkorytmi on sellainen, että alkuviikosta olen vielä väsynyt viikonlopun töistä. Yleensä torstaina tai perjantaina on ollut fiilis, että jees, kyllä tämä tästä, on ihan freesi olo. Mutta sitten onkin taas viikonlopun työputki edessä. Muistan, että joskus freesi olo on ollut päällimmäinen tunne väsymyksen ollessa lähinnä poikkeus vallitsevaan olotilaan. Nyt tilanne on päinvastainen.
Luulin, ettei työtahti vaikuttaisi minuun, koska elämä nyt kaiken kaikkiaan on olevinaan rentoa. Olin väärässä. Nyt täytyy vain toivoa, ettei viimeisen kuukauden aikana tulisi mitään flunssaa tai vastaavaa, mikä pilaisi hyvän duuniputken. Vielä on aika monta juttua kirjoittamatta ja lasia keräämättä ennen kuin lento Delhiin lähtee Hki-Vantaalta. Mutta se on jatkuvasti lähempänä.
11.11.2007 - 23:30
Perjantaina neljän hengen iskuryhmä lähti Kotkaan, koska siellä avattiin uusi yökerho. Koska ekstrausduunini kuuluu samaan ketjuun, lähdimme jeesailemaan kollegoita.
Tavallisesti olen ollut viikonloppuisin töissä vain reilut viisi tuntia, mutta nyt tunteja tulikin tuplamäärä normaaliin. Oli mielenkiintoista nähdä se lopputohina, kun ovien avaamiseen on pari tuntia jäljellä. Yllättävän myöhään lattiat ja vastaavat pinnat siistitään. Toisaalta on tietysti ihan loogista, että siivoukset tehdään vasta, kun ulkona on jo jonoa. Muuten joka suuntaan sinkoilevat duunarit olisivat lianneet kaiken valmiiksi. Aijai, ei kovin tyylikästä kylän komeimmalta kioskilta.
Vapaa-aikaakin oli, tosin aika vähän. Kotkan keskusta on looginen jopa minulle, joka eksyy navigaattorin kanssa. Kävellen selviää. Pasaati on hiton iso ostoskeskus, siellähän on ihan kaikkea. Muuten Kotka oli aika marraskuinen: oli kylmä, tuulista ja satoi.
On aika kummaa, miten hotelliasumisestakin häviää glamour aika nopeasti. Mieluummin sitä nukkuisi omassa sängyssään kuin hotellilta tuoksuvissa lakanoissa. Kaikki perussokoshotellit ovat aika samanlaisia. Ei mitään spesiaalia, vähän tilaa ja vanha telkkari. Mutta ei sillä, ettäkö olisin ehtinyt ihan liikaa viettää aikaani hotellissa, kun työpäivät venyivät molemmista päistä ihan riittävästi. Oli silti mukava palata sunnuntaina kotiin.
Tavallisesti olen ollut viikonloppuisin töissä vain reilut viisi tuntia, mutta nyt tunteja tulikin tuplamäärä normaaliin. Oli mielenkiintoista nähdä se lopputohina, kun ovien avaamiseen on pari tuntia jäljellä. Yllättävän myöhään lattiat ja vastaavat pinnat siistitään. Toisaalta on tietysti ihan loogista, että siivoukset tehdään vasta, kun ulkona on jo jonoa. Muuten joka suuntaan sinkoilevat duunarit olisivat lianneet kaiken valmiiksi. Aijai, ei kovin tyylikästä kylän komeimmalta kioskilta.
Vapaa-aikaakin oli, tosin aika vähän. Kotkan keskusta on looginen jopa minulle, joka eksyy navigaattorin kanssa. Kävellen selviää. Pasaati on hiton iso ostoskeskus, siellähän on ihan kaikkea. Muuten Kotka oli aika marraskuinen: oli kylmä, tuulista ja satoi.
On aika kummaa, miten hotelliasumisestakin häviää glamour aika nopeasti. Mieluummin sitä nukkuisi omassa sängyssään kuin hotellilta tuoksuvissa lakanoissa. Kaikki perussokoshotellit ovat aika samanlaisia. Ei mitään spesiaalia, vähän tilaa ja vanha telkkari. Mutta ei sillä, ettäkö olisin ehtinyt ihan liikaa viettää aikaani hotellissa, kun työpäivät venyivät molemmista päistä ihan riittävästi. Oli silti mukava palata sunnuntaina kotiin.
26.10.2007 - 18:44
Tämä on blogin 591. postaus.
Ei siinä siis ole mitään erikoista, kunhan tarkistin huvikseni arkistoista.
Ihminen on kumman sopeutuvainen. Esimerkiksi tuleva viikonloppu tuntuu mahtavan rennolta, kun ei ole kuin pari baarivuoroa, ei siis yhtään otteluselostusta. Lauantaina on koko päivä vapaata. Tuntuu ihan hullulta. Ei ole pitkä aika siitä, kun en olisi suostunut lisäämään viiden työpäivän viikkoon hetkeäkään ylimääräistä.
Tänään varasimme lennot välille Delhi-Srinagar. Pelottavan nopeasti kuluu aika, sillä kohta on marraskuu. Kesällä psyykkasin itseäni siten, että syyskuu menee mukavasti uudella osastolla, lokakuussa on myös uutta mutta se voi tehdä tiukkaa. Marraskuu painetaan ajattelematta ja joulukuussa odotellaan jo talvea.
Nyt tuntuu, ettei marraskuussa tarvitse edes mitenkään erityisesti painaa, vaan kaikki sujuu omalla painollaan. Whee, jään varmaan Intiaan kun löydän sieltä lisävahvistusta sielunrauhalle.
---
E-Karjalassa oli jokin seminaari, jossa yhtenä esitelmöitsijänä kulttuurituottaja Helsingistä. Hyviä ajatuksia voisi olla kuvan nimi. Mukavasti sattui ilta-aurinko tulemaan kuvaan mukaan, kun kurvasin ylitöinä käymään paikalla. Mukava kuvattava, kun kult. tuot. Laurikainen osasi olla oma itsensä. Silloin sattuu usein kohdilleen.
Kokeilen kehysten jättämistä kuvista pois. Pitäisi ehkä vaihtaa blogin taustaväriä.
18.10.2007 - 14:59
Ihmettelin, että mistä keskiviikoksi on löytynyt niin paljon opiskelijoiden sekaan jotain hupparipäisiä bissenjuojia. Syyksi paljastui ikäraja. Sedulaan pääsee keskellä viikkoa 18-vuotiaat, kun lauantaisin ikäraja on 22.
Jos lauantainen pousailukulttuuri huvittaa selväpäistä työntekijää, niin huppariheebot lähinnä ärsyttävät. Tuntuu, että teineille on jäänyt sellainen linnoituksen-valleilta-kylkimyyryssä-ihkuttamaan-kavereita-vaihe päälle. Sitten siellä baarissa juostaan samalla tavalla ympäriinsä bisse- ja siiderilasit käsissä hölskyen, kun jossakin nurkassa on muitakin tuttuja. Vähän kreisii, huomen on syyslomaaaa! Jos joku on Lappeenrannan GM:ssa käynyt, niin tietää, että se osaa olla aika sokkeloinen. Laita sinne joukko sellaisia myöhäismurrosikäpäissään humalasta nauttivia teinejä liikkumaan 10 hengen jengissä, niin ei ihmekään, että tulee pientä tönimistä.
Kysymys: miksi tyttöjen täytyy pitää toisiaan kädestä kiinni? Entä miksi jätkät ovat niin himoissaan, että roikkuvat näiden tyttöjen perässä paidasta kiinni pitäen? Ihanko ne beibet karkaavat jonkun Namikan pelaajan mukaan heti, jos niistä päästää irti?
Entäpä se teinien muoti. Löysät housut. Löysät huppari. Pipo. Lippis. Jenkkihuivi. Tyttö. Poika. Ihan sama. Ehkä kireä t-paita. Jou ja sillee. Mikä persoonallisuus? Ja hei, ei löysät housut ole mikään lifestyle, se on jäänne yläasteen massaan sulautumisesta. Sen voi lopettaa jo.
Edit: No niin, pitäähän tätä selventää. En osannut tarpeeksi selvästi kirjoittaa alkuperäiseen tekstiin. Huomasin kyllä puutteita, kun tuota tekstiä nyt toiseen kertaan luin. Eli tarkoitin baaripukeutumista. Ja hupparikohdasta unohdin mainita sen, että monilla oli keskiviikkona hupparin huppu ylhäällä, mikä miusta on ihan teinimeininkiä, sanoi kuka mitä tahtojaan.
Mielestäni yökerhossa on asiallista pukeutua siististi ja ehkä kliseisestikin kunnoioittaa vaatetuksellaan myös kanssajuhlijoita. Mielestäni huppu silmillä ei ole sitä, eikä myöskään pipon pitäminen sisällä. Ehkä olen vanhanaikainen, mutta pipo kuumassa baarissa näyttää aika urpolta.
---
Vihdoinkin aurinko paistoi toimistoon klo 12.55.
Neljän kerroksen väkeä.
Jos lauantainen pousailukulttuuri huvittaa selväpäistä työntekijää, niin huppariheebot lähinnä ärsyttävät. Tuntuu, että teineille on jäänyt sellainen linnoituksen-valleilta-kylkimyyryssä-ihkuttamaan-kavereita-vaihe päälle. Sitten siellä baarissa juostaan samalla tavalla ympäriinsä bisse- ja siiderilasit käsissä hölskyen, kun jossakin nurkassa on muitakin tuttuja. Vähän kreisii, huomen on syyslomaaaa! Jos joku on Lappeenrannan GM:ssa käynyt, niin tietää, että se osaa olla aika sokkeloinen. Laita sinne joukko sellaisia myöhäismurrosikäpäissään humalasta nauttivia teinejä liikkumaan 10 hengen jengissä, niin ei ihmekään, että tulee pientä tönimistä.
Kysymys: miksi tyttöjen täytyy pitää toisiaan kädestä kiinni? Entä miksi jätkät ovat niin himoissaan, että roikkuvat näiden tyttöjen perässä paidasta kiinni pitäen? Ihanko ne beibet karkaavat jonkun Namikan pelaajan mukaan heti, jos niistä päästää irti?
Entäpä se teinien muoti. Löysät housut. Löysät huppari. Pipo. Lippis. Jenkkihuivi. Tyttö. Poika. Ihan sama. Ehkä kireä t-paita. Jou ja sillee. Mikä persoonallisuus? Ja hei, ei löysät housut ole mikään lifestyle, se on jäänne yläasteen massaan sulautumisesta. Sen voi lopettaa jo.
Edit: No niin, pitäähän tätä selventää. En osannut tarpeeksi selvästi kirjoittaa alkuperäiseen tekstiin. Huomasin kyllä puutteita, kun tuota tekstiä nyt toiseen kertaan luin. Eli tarkoitin baaripukeutumista. Ja hupparikohdasta unohdin mainita sen, että monilla oli keskiviikkona hupparin huppu ylhäällä, mikä miusta on ihan teinimeininkiä, sanoi kuka mitä tahtojaan.
Mielestäni yökerhossa on asiallista pukeutua siististi ja ehkä kliseisestikin kunnoioittaa vaatetuksellaan myös kanssajuhlijoita. Mielestäni huppu silmillä ei ole sitä, eikä myöskään pipon pitäminen sisällä. Ehkä olen vanhanaikainen, mutta pipo kuumassa baarissa näyttää aika urpolta.
---
Vihdoinkin aurinko paistoi toimistoon klo 12.55.
Neljän kerroksen väkeä.
08.10.2007 - 10:27
"Mikä aine saa pään sekaisin, nostaa aggressioita ja aiheuttaa vieroitusoireita jo lyhyen käytön jälkeen? Entä millainen kama lamaannuttaa keskushermostoa, aiheuttaa aivovaurioita ja tappaa? Vastaus ei ole kannabis, vaan alkoholi.
Viinasta on helppo tehdä mörkö, vaikka suurimmalle osalle ihmisistä se on vain mukava rentoutumiskeino. Samoin kannabis suorastaan houkuttelee kovien huumeiden käyttöön ja törkeisiin rikoksiin, ainakin suomalaisen Kaikki huumeet tappavat heti -asenneilmapiirin mukaan.
l l l
Entäpä, jos alkoholi olisikin kielletty nautintoaine ja kannabis sallittu? Luulisin, että silloin meillä menisi paljon paremmin kuin nyt.
Alkoholi on mukana 70 prosentissa tilastoiduissa väkivaltatapauksissa. Voiko kukaan kuvitella hihittelevän pilvipään lyövän ketään, kaikista vähiten läheisiään?
Kannabis rentouttaa, saa aikaan iloisen mielen ja hidastaa ajattelua. Jos perjantaipullon sijaan valtion monopolifirma myisi höpöheinää, olisi Suomi rauhallisempi paikka asua. Kukaan ei tappelisi grillijonossa, eikä netin keskustelufoorumeilla taisteltaisi, koska ihmisillä olisi niin kertakaikkisen rento olo.
Jos olo olisi kireä, ei tarvitsisi lähteä hakea kaljapöhnää lähiöpubista, vaan voisi käydä parvekkeella vähän hengittämässä yrteillä maustettua raitista ilmaa.
l l l
Ihme, ettei talouselämä ole vielä huomannut pössyttelyn hyötyjä. Koska kannabis ei aiheuta krapulaa, äkkinäisten flunssapöpöjen määrä sairauspoissaolojen selvityksissä vähenisi radikaalisti. Pikkujoulukausi sujuisi ilman turhia pettämisiä, kun ruoho veltostaisi elimet ja toisaalta rentouttaisi niin paljon, ettei kukaan jaksaisi ryhtyä pokaushommiin.
Vapaa-ajalla luonnon antimet vasta olisivatkin ässä veto. Itsekin viitsisin leikkiä sukulaislasten kanssa tuntikaupalla lentokonetta tai vaikka merihevosta, koska sehän olisi niin hurjan mukavaa. Ja tarpeeksi paljon pihalla käytyäni voisin olla leikeissä vaikka vuori, jonka päälle kiivetä. Lapset hieman ihmettelisivät, että miksi eno on niin lötkö, mutta ainakin kaikilla olisi hauskaa.
l l l
Entä jos sallittaisiinkin kaikki miedot päihteet? Toisin sanoen tupakan ja alkoholin rinnalle nostettaisiin kannabis. Jos valtiovetoisen myynnin rinnalla sallittaisiin kukan kotikasvatus, loppuisi samalla lämpölamppuja hankkivien chilinkasvattajien vainoaminen.
Kasvavien verotulojen annista pääsisivät varmasti itseni kaltaiset absolutistitkin nauttimaan.
Ehkä laaja vapaus valita olisi tässä yhteiskunnassa liian rankka ratkaisu. Hurjien harppausten sijaan myönnyn kannattamaan pieniä edistyksen askelia. Ensimmäinen askelma voisi liittyä kauppojen aukioloaikoihin. Vai olisiko sekin liikaa?"
Kirjoitus on julkaistu Etelä-Saimaan alakerta-osastolla 8.10.2007
02.10.2007 - 23:25
Jututin ja kuvasin Markku Saloa. Hän on taitava muotoilija, joka toi töitään näyttelyyn Lappeenrannan Täky-Galleriaan. Opin keikalla paljon noista hommista. Muun muassa ns. ikuisuusvitsi avautui, eli mitä tapahtuu, kun teokset keskustelevat tilan kanssa. Se tarkoittaa kutakuinkin sitä, että kannattaa katsella myös ympäristöä pelkkien töiden ohella. Esimerkiksi tuossa näyttelyssä sen ikkunan äärelle, jolta avautuu maisema Saimaalle, on Salo asetellut läpinäkyviä lasitöitään. Sille kulmalle, josta on maisema linnoituksen kiviselle puolelle, on hän laittanut kovempia ja kivestä tehtyjä töitään. Näin niin kuin itselleni yksinkertaistaen raottui tämäkin artistitermi.
Salo keskellä Saippuaoopperaa.
Salo keskellä Saippuaoopperaa.
30.09.2007 - 06:52
Inventaarion vuoksi pääsimme lähtemään tsägätsägä-klubilta eli baarista vähän aamukuuden jälkeen. Ulkona odotti sumuisa ja pimeä sunnuntai.
Kauppatorilla odotti surrealistinen näky, kun kirpputorimyyjiä oli tullut paikalle sanalla sanoen hyvissä ajoin. Meistä suurin osa suuntasi vasta nukkumaan, kun toisilla päivä oli jo täysillä käynnissä.
Kauppatori klo 6.10 sunnuntaiaamuna.
Kauppatorilla odotti surrealistinen näky, kun kirpputorimyyjiä oli tullut paikalle sanalla sanoen hyvissä ajoin. Meistä suurin osa suuntasi vasta nukkumaan, kun toisilla päivä oli jo täysillä käynnissä.
Kauppatori klo 6.10 sunnuntaiaamuna.
19.09.2007 - 16:56
Iltapäivällä tuli ilmoitus valtakunnallisesta pelastustoimiverkosta, että keskustan lähellä oli sattunut "keskisuuri liikenneonnettomuus". Toimituksen ohi meni paloautoja ja mitä ilmeisimmin poliisikin oli paikalla. Koska olin välivuorossa ja olin juuri viimeistellyt edellisen jutun, lähdin paikalle katsomaan, että mitä on tapahtunut.
Äkkiä eteen tupsahtavat uutistilanteet nostavat aina adrenaliinia. Keikalle ajaessa miettii herkästi toimitustyön moraalia: missä kulkee yksityisen ja julkisen raja, mitä on tarpeellista uutisoida, millainen kuva on sovelias.
Tätä keikkaa ennen olen joutunut äkkilähdöllä seuraamaan pommiuhkatilannetta. Molemmat jutut päätyivät yksilön kannalta onnellisesti; tänään keskisuuri liikenneonnettomuus olikin tavanomainen peräänajo, toissa syksynä lähiöbaarin pommiuhka paljastui kanta-asiakkaan mielijohteeksi. Eikä ollut kuulemma edes ensimmäinen kerta.
---
Päivän toinen huippuhetki oli megatähti, idols-hevin kehittäjä Ari Koivusen haastattelu. Hänen puheäänensä jää hilppasen jälkeen laulusoundista, mutta se suurelle taiteilijalle suotakoon. Vaikutti fiksulta kaverilta. En usko, että miehellä olisi kusi noussut päähän. Häntä ei vain kaikki asiat kiinnosta. Niin, imatralaisen seiskaluokan kysymyksiä referoiden, Koivunen pitää turhimpana julkkiksena itseään, koska hän haluaisi keskittyä vain musiikkiin, julkisuus ei vain nappaa.
13.09.2007 - 23:46
Jasmo kyseli lisäselvitystä thaihierontakokemukseeni, josta kirjoitin Etelä-Saimaaseen (juttuani ei näy nettiversiossa).
Kävin keskiviikkona ensimmäistä kertaa suomalaisessa thaihieronnassa. Teimme juttua Lappeenrannan/Etelä-Karjalan thaihierontatouhusta viranomaisten näkökulmasta nyt kun ministeri Holmlund vaatii poliisilta selvitystä aiheesta. Kainalostoorina kävin kokeilemassa ja tekemässä havainnointia, ettei tarvitsisi kirjoittaa ihan mistä sattuu.
Thaihierojat ilmoittelevat itsestään Etelä-Saimaan sekalaisia-palstalla. Kaupparekisteristä löytyi vain kaksi niistä, ainoastaan toinen rekisterissä Lappeenrannassa.
Soitto ilmoituksen numeroon. "Thaihierontaa?" No terve. Pääsisikö hierontaan? "Milloin haluaisit?" Mahdollisimman pian tässä. "Joo, 15 minuuttia niin tule."
Vamos.
Hieroja/Yrittäjä/Omistaja päästää minut tiloihin sisään. Hän karauttaa paikalle komealla coupe-mallisella autolla. Ennen kuin kävelen ovelle hän käy juttelemassa viereisein liikkeen pitäjän kanssa, ilmeisesti niitä näitä. Sitten sisään. Huoneistossa on ensin eteinen/tiski, takaosassa on liukuovihässäkällä eristettävä hierontahuone. "Puoli tuntia vai tunti?" Puoli tuntia riittää. "Se on 25 euroa. Haluatko kuitin?" Joo, anna vaan (työnantaja kustantaa).
Kuitin jälkeen hieroja ohjaa minut hierontahuoneeseen. Ylimääräiset vaatteet pois ja makuulle. Hieronta alkaa jaloista. Olen kerran aiemmin käynyt thaihieronnassa, silloin Bangkokissa. Hieroja tekee samanlaisia liikkeitä, käsittelee hermoratoja ja mitä lie, painaa nivelistä ja mitä nyt oikeassa thaihieronnassa tehdään. (Helsingin Sanomien taannoisessa testissä valiteltiin huonoa hierontatekniikkaa.)
Hieroja puhuu hyvää suomea. Kyselee, että onko vapaapäivä vai miten. Puhun sujuvasti muunneltua totuutta. Hieroja siirtää boksereitani, odottelen että jokohan pian kysytään lisäpalveluiden perään. Ei sentään, hieroo vaan reisilihaksia ylhäältä asti, kuten tavallisessa hieronnassakin.
Siirrytään selkään. Hieronta jatkuu tavanomaisena thaihierontana.
Hieronnan lomassa keskustelemme myös lisäpalveluista. Nainen sanoo ettei tee muuta kuin perushierontaa. Ettei tee mitään lisäpalveluita. Häntä myös ärsyttää leimaaminen, että kaikki thaihierojat olisivat huoria. Kertoo myös avioerostaan, lapsestaan, toimeentulostaan, integroitumisesta Suomeen jne. Ei ole vaikeaa uskoa, etteikö hän puhuisi totta.
Kerron hieronnan jälkeen, että kirjoitan thaihierontapaikoista juttua lehteen. Nainen ei halua sanoa asiasta mitään nimellään tai kuvallaan, mitä ymmärrän, vaikka yritänkin perustella, miksi se olisi hyvä. Hän sanoo kuitenkin, että saan vapaasti käyttää hänen kommenttejaan nimettömänä jutussani.
Seuraavana päivänä: Jutusta tulee muutama palaute, sekä toimitukseen yleisesti että minulle henkilökohtaisesti. Osa kritiikistä menee ohi, mutta yhden asiasta tietävän henkilön mukaan hieroja, jolla kävin, tarjoaa seksipalveluita. Ihmettelen vain, että miksei hän minulle sitten sellaisia tarjonnut.
Kävin keskiviikkona ensimmäistä kertaa suomalaisessa thaihieronnassa. Teimme juttua Lappeenrannan/Etelä-Karjalan thaihierontatouhusta viranomaisten näkökulmasta nyt kun ministeri Holmlund vaatii poliisilta selvitystä aiheesta. Kainalostoorina kävin kokeilemassa ja tekemässä havainnointia, ettei tarvitsisi kirjoittaa ihan mistä sattuu.
Thaihierojat ilmoittelevat itsestään Etelä-Saimaan sekalaisia-palstalla. Kaupparekisteristä löytyi vain kaksi niistä, ainoastaan toinen rekisterissä Lappeenrannassa.
Soitto ilmoituksen numeroon. "Thaihierontaa?" No terve. Pääsisikö hierontaan? "Milloin haluaisit?" Mahdollisimman pian tässä. "Joo, 15 minuuttia niin tule."
Vamos.
Hieroja/Yrittäjä/Omistaja päästää minut tiloihin sisään. Hän karauttaa paikalle komealla coupe-mallisella autolla. Ennen kuin kävelen ovelle hän käy juttelemassa viereisein liikkeen pitäjän kanssa, ilmeisesti niitä näitä. Sitten sisään. Huoneistossa on ensin eteinen/tiski, takaosassa on liukuovihässäkällä eristettävä hierontahuone. "Puoli tuntia vai tunti?" Puoli tuntia riittää. "Se on 25 euroa. Haluatko kuitin?" Joo, anna vaan (työnantaja kustantaa).
Kuitin jälkeen hieroja ohjaa minut hierontahuoneeseen. Ylimääräiset vaatteet pois ja makuulle. Hieronta alkaa jaloista. Olen kerran aiemmin käynyt thaihieronnassa, silloin Bangkokissa. Hieroja tekee samanlaisia liikkeitä, käsittelee hermoratoja ja mitä lie, painaa nivelistä ja mitä nyt oikeassa thaihieronnassa tehdään. (Helsingin Sanomien taannoisessa testissä valiteltiin huonoa hierontatekniikkaa.)
Hieroja puhuu hyvää suomea. Kyselee, että onko vapaapäivä vai miten. Puhun sujuvasti muunneltua totuutta. Hieroja siirtää boksereitani, odottelen että jokohan pian kysytään lisäpalveluiden perään. Ei sentään, hieroo vaan reisilihaksia ylhäältä asti, kuten tavallisessa hieronnassakin.
Siirrytään selkään. Hieronta jatkuu tavanomaisena thaihierontana.
Hieronnan lomassa keskustelemme myös lisäpalveluista. Nainen sanoo ettei tee muuta kuin perushierontaa. Ettei tee mitään lisäpalveluita. Häntä myös ärsyttää leimaaminen, että kaikki thaihierojat olisivat huoria. Kertoo myös avioerostaan, lapsestaan, toimeentulostaan, integroitumisesta Suomeen jne. Ei ole vaikeaa uskoa, etteikö hän puhuisi totta.
Kerron hieronnan jälkeen, että kirjoitan thaihierontapaikoista juttua lehteen. Nainen ei halua sanoa asiasta mitään nimellään tai kuvallaan, mitä ymmärrän, vaikka yritänkin perustella, miksi se olisi hyvä. Hän sanoo kuitenkin, että saan vapaasti käyttää hänen kommenttejaan nimettömänä jutussani.
Seuraavana päivänä: Jutusta tulee muutama palaute, sekä toimitukseen yleisesti että minulle henkilökohtaisesti. Osa kritiikistä menee ohi, mutta yhden asiasta tietävän henkilön mukaan hieroja, jolla kävin, tarjoaa seksipalveluita. Ihmettelen vain, että miksei hän minulle sitten sellaisia tarjonnut.
10.09.2007 - 22:35
Huh, eka arkinen työpäivä takana. Kun muut kesätoimittajat lähtivät jo opiskelupaikkakunnilleen, alkavat kahvipöytäkeskustelutkin tasaantua. Huoh.
Mutta pyydahiihto 1970-luvun tyyliin piristää kummasti. Sukset ovat yli puolet kapeampia kuin nykyiset lankut. Rokkenroll. Ja ruotsalaiset näyttävät edelleen samanlaisilta.
Mutta pyydahiihto 1970-luvun tyyliin piristää kummasti. Sukset ovat yli puolet kapeampia kuin nykyiset lankut. Rokkenroll. Ja ruotsalaiset näyttävät edelleen samanlaisilta.
10.09.2007 - 00:16
Ylimääräiset vapaat on vietetty ja nyt alkaa reipas työnteko. Ei sillä, että duuni kuuluisi suosikkitapoihini viettää aikaani, mutta talven hiihdot on jotenkin kustannettava. Pari viime vuotta olen rahoittanut hiihdot tekemällä talvella töitä, mutta nyt halusin kokeilla perinteistä hiihtopummisysteemiä. Siihen kuuluu ahkera työnteko kesällä ja syksyllä, jotta talvella voi sitten keskittyä olennaiseen.
Säästötili on karttunut kesän aikana hieman liian hitaasti, mutta eiköhän syksy riitä muutaman kuukauden hiihtojen peittämiseen. Luultavasti pääsen talven aikana tekemään ekstrauksia myös hiihtokeskuksissa (Kashmiria lukuunottamatta), joten eläminen ei ole täysin etukäteissäästöistä kiinni.
Yleensä kauden reissussa viettävät painavat pitkää päivää rakennustyömaalla tai tehtaalla. Itselleni luontainen vaihtoehto on lehdessä työskentely. Voin lisäksi tehdä freelance-henkisesti avustuksia urheiluosastollemme, joten "ylitöitä" voi tälläkin alalla painaa. Näin myös aion tehdä, sikäli kun vain jaksan.
Tuntuu hassulta olla syksy paikallaan. Vuosi sitten olin reissussa, sitä ennen jaoin loppuvuoden opintojen ja työnteon sekoituksella. Nyt suunnitelmat ovat suhteellisen selvät aina joulukuuhun asti. Tällainen ennakoitavuus vaatii totuttelua.
Ai tekisikö mieli olla reissussa? Todellakin. Ihme, koska viime syksynä haikailin tasaisen arjen perään. Aina sitä haluaisi sitä, mitä ei saa. Mutta kyllä tästäkin selvitään.
Säästötili on karttunut kesän aikana hieman liian hitaasti, mutta eiköhän syksy riitä muutaman kuukauden hiihtojen peittämiseen. Luultavasti pääsen talven aikana tekemään ekstrauksia myös hiihtokeskuksissa (Kashmiria lukuunottamatta), joten eläminen ei ole täysin etukäteissäästöistä kiinni.
Yleensä kauden reissussa viettävät painavat pitkää päivää rakennustyömaalla tai tehtaalla. Itselleni luontainen vaihtoehto on lehdessä työskentely. Voin lisäksi tehdä freelance-henkisesti avustuksia urheiluosastollemme, joten "ylitöitä" voi tälläkin alalla painaa. Näin myös aion tehdä, sikäli kun vain jaksan.
Tuntuu hassulta olla syksy paikallaan. Vuosi sitten olin reissussa, sitä ennen jaoin loppuvuoden opintojen ja työnteon sekoituksella. Nyt suunnitelmat ovat suhteellisen selvät aina joulukuuhun asti. Tällainen ennakoitavuus vaatii totuttelua.
Ai tekisikö mieli olla reissussa? Todellakin. Ihme, koska viime syksynä haikailin tasaisen arjen perään. Aina sitä haluaisi sitä, mitä ei saa. Mutta kyllä tästäkin selvitään.
03.09.2007 - 02:34
Etelä-Saimaan urheilutoimituksessa vierähti reilut kolme ja puoli kuukautta.
Parasta kesässä oli ehdottomasti kaikenlainen tietojen syventyminen. Aina aiemmin futis-, koris-, pesis- ja lätkäjoukkueet ovat jääneet aika kaukaisiksi. Olen lähinnä lueskellut otteluselostuksia ja se on jäänyt siihen.
Varsinkin tänä kesänä olen työn puolesta saanut seurata joukkueita läheltä. On ollut mukavaa huomata, että osaan analysoida joukkueiden otteita, jos en nyt tiedä niin ainakin osaan tehdä valistuneita arvauksia, miksi jokin homma ei suju, miten yksittäisen pelaajan tai urheilijan otteet vaikuttavat lopputulokseen ja niin edelleen. Kun työhön kuuluu joukkueiden seuraaminen, on se paljon kokonaisvaltaisempaa kuin pelkästään juttujen lukemiseen ja ehkä nettikeskusteluihin osallistumisen kautta syntyvä tietous.
Myös yleisurheilu on avautunut uudella tavalla. Karsintakisat, urheilusuoritusten tekniikka, eri kierrosten merkitykset ovat aina toki olleet jollakin tasolla hanskassa, mutta myös träk änd fieldsin osalta uskallan puhua tietojen syventymisestä. Siistiä.
Puhumattakaan sitten työn muista hyvistä puolista, kuten useista uusista tuttavuuksista ympäri Suomea, erilaisten toimitusten ja toimintatapojen näkemisestä tai vapauden ja vastuun sopivahkosta suhteesta. Kiva kesäduuni, vaikkakin stressaava ja aikaavievä.
Nyt juhlallinen viikon vapaa - palkaton, mutta kuitenkin. Sitten alkaa talven hiihtojen motivoima hurja työnteko. Mutta siitä vasta joskus viikon kuluttua lisää.
Parasta kesässä oli ehdottomasti kaikenlainen tietojen syventyminen. Aina aiemmin futis-, koris-, pesis- ja lätkäjoukkueet ovat jääneet aika kaukaisiksi. Olen lähinnä lueskellut otteluselostuksia ja se on jäänyt siihen.
Varsinkin tänä kesänä olen työn puolesta saanut seurata joukkueita läheltä. On ollut mukavaa huomata, että osaan analysoida joukkueiden otteita, jos en nyt tiedä niin ainakin osaan tehdä valistuneita arvauksia, miksi jokin homma ei suju, miten yksittäisen pelaajan tai urheilijan otteet vaikuttavat lopputulokseen ja niin edelleen. Kun työhön kuuluu joukkueiden seuraaminen, on se paljon kokonaisvaltaisempaa kuin pelkästään juttujen lukemiseen ja ehkä nettikeskusteluihin osallistumisen kautta syntyvä tietous.
Myös yleisurheilu on avautunut uudella tavalla. Karsintakisat, urheilusuoritusten tekniikka, eri kierrosten merkitykset ovat aina toki olleet jollakin tasolla hanskassa, mutta myös träk änd fieldsin osalta uskallan puhua tietojen syventymisestä. Siistiä.
Puhumattakaan sitten työn muista hyvistä puolista, kuten useista uusista tuttavuuksista ympäri Suomea, erilaisten toimitusten ja toimintatapojen näkemisestä tai vapauden ja vastuun sopivahkosta suhteesta. Kiva kesäduuni, vaikkakin stressaava ja aikaavievä.
Nyt juhlallinen viikon vapaa - palkaton, mutta kuitenkin. Sitten alkaa talven hiihtojen motivoima hurja työnteko. Mutta siitä vasta joskus viikon kuluttua lisää.
03.09.2007 - 02:22
Sunnuntaina oli ohjelmassa Pesä Ysien vieraspelin raportointi Jyväskylästä. Olen käynyt katsomassa Lappeenrannassa muutaman Pesä Ysien pelin, mutta yleisesti ottaen pesäpallostadionit ovat olleet tuntematon alue elämässäni.
Kohteena oli siis Jyväskylän Hippoksen pesäpallostadion. Kisapuistoon (PY:n kotikenttä) verrattuna puitteet olivat komeat. Katsomot oli rakennettu kotipesän ympärille, aivan kuten oikeasti pitäisikin. Kisapuistossa on katsomot sivulla sekä siirrettävät pienehköt katsomot kotipesän takana. Ei ole ihan vastaavaa tunnelmaa.
Hippoksella oli törkeän vähän katsojia, vaikka kyseessä oli välieräsarjan avaus. Järjestäjien ilmoittama 402 ei pitänyt millään paikkaansa. Todellisempi luku oli 250 hengen paikkeilla.
Lappeenrannassa yleisö arvostaa hienoja suorituksia, mutta todellista fanikatsomoa ei ole. Kirittärillä faniosastoa johti yksi sankari. Hän oli tosin ainoa, jolla oli pelipaita päällään ja lippu kädessä, mutta ääntä lähti enemmän kuin muusta yleisöstä yhteensä. Tuomarit, Pesä Ysien pelaajat ja pelinjohtaja saivat omansa, toisaalta oikeaoppisesti omia kannustettiin, tai hän kannusti, raivoisasti.
Kuuluttaja ei yltänyt lähellekään Kisapuiston mestarin tasoa. Kuulutuksissa kerrottiin lähinnä kuka löi, kuka toi juoksun ja kuka paloi. Kisapuistossa kerrataan pelin kulkua, kerrotaan mitä toinen joukkue seuraavaksi yrittää, kommentoidaan kenttätapahtumia ja luodaan tunnelmaa. Hippoksella olisi paljon opittavaa siitä.
Hippoksen kisamakkarat olivat ensiluokkaisen jauhoisia ja taidokkaasti käristettyjä siten, että koko makkaraa peitti tummanruskea kuori. Mustaksi asti ei ollut päästetty. Myös limonadi oli kylmää. Makkara oli halpaa (1e/kpl).
Pressikopissa oli nettiyhteys, mutta lämmitys puuttui. Puhaltimia olisi kaivattu, sillä nyt muistiinpanot piti tehdä lehdistötilaisuudessa kohmeisilla sormilla.
Kokemus jäi vierailijoiden tappiosta huolimatta positiivisen puolelle. 500 katsojaa lisää, niin tunnelma alkaa olla kohdillaan.
Kohteena oli siis Jyväskylän Hippoksen pesäpallostadion. Kisapuistoon (PY:n kotikenttä) verrattuna puitteet olivat komeat. Katsomot oli rakennettu kotipesän ympärille, aivan kuten oikeasti pitäisikin. Kisapuistossa on katsomot sivulla sekä siirrettävät pienehköt katsomot kotipesän takana. Ei ole ihan vastaavaa tunnelmaa.
Hippoksella oli törkeän vähän katsojia, vaikka kyseessä oli välieräsarjan avaus. Järjestäjien ilmoittama 402 ei pitänyt millään paikkaansa. Todellisempi luku oli 250 hengen paikkeilla.
Lappeenrannassa yleisö arvostaa hienoja suorituksia, mutta todellista fanikatsomoa ei ole. Kirittärillä faniosastoa johti yksi sankari. Hän oli tosin ainoa, jolla oli pelipaita päällään ja lippu kädessä, mutta ääntä lähti enemmän kuin muusta yleisöstä yhteensä. Tuomarit, Pesä Ysien pelaajat ja pelinjohtaja saivat omansa, toisaalta oikeaoppisesti omia kannustettiin, tai hän kannusti, raivoisasti.
Kuuluttaja ei yltänyt lähellekään Kisapuiston mestarin tasoa. Kuulutuksissa kerrottiin lähinnä kuka löi, kuka toi juoksun ja kuka paloi. Kisapuistossa kerrataan pelin kulkua, kerrotaan mitä toinen joukkue seuraavaksi yrittää, kommentoidaan kenttätapahtumia ja luodaan tunnelmaa. Hippoksella olisi paljon opittavaa siitä.
Hippoksen kisamakkarat olivat ensiluokkaisen jauhoisia ja taidokkaasti käristettyjä siten, että koko makkaraa peitti tummanruskea kuori. Mustaksi asti ei ollut päästetty. Myös limonadi oli kylmää. Makkara oli halpaa (1e/kpl).
Pressikopissa oli nettiyhteys, mutta lämmitys puuttui. Puhaltimia olisi kaivattu, sillä nyt muistiinpanot piti tehdä lehdistötilaisuudessa kohmeisilla sormilla.
Kokemus jäi vierailijoiden tappiosta huolimatta positiivisen puolelle. 500 katsojaa lisää, niin tunnelma alkaa olla kohdillaan.
30.08.2007 - 01:49
Tänään oli ohjelmassa vähän köyden päässä roikkumista eli varmistamista eli elämys- ja seikkailuohjaustoimintaa.
Plussaksi laskettakoon se, että monet asiakkaat kertoivat, että nyt kyllä pelottaa, kun on tuota korkeanpaikankammoa, mutta silti uskalsivat yrittää ja nousta korkealle. Valitettavasti monilla oli jo valmiiksi sellainen ajatusmalli, että ei siitä kuitenkaan tulisi mitään. Eivät viitsineet edes pukea valjaita ylleen. En ihan ymmärrä sellaista asennetta.
Mutta eihän tässä blogissa ole tarkoitus puhua muista, vaan itsestäni. Päivä aukeni sateisena ja pilvisenä. Eipä ole aiemmin eteeni sattunut duunipäivä, jolloin toimistossa sataa välillä kaatamalla, tihuttamalla tai ripsien ja sitten näiden sessioiden välissä paistaa aurinko. Ahdistava keli.
Eikä siinä, jos keikka olisi ollut lyhyt, mutta nyt väännettiin koko päivä aamusta alkuiltaan. Kerrankin sain myös perusteita hehkuttaa teknisiä vaatteita muutenkin kuin 15 minuutin pyöräilyn ansiosta. Kalvovaatteet toimivat oikeasti aivan loistavasti. Ulkopuoli kastui, mutta takin sisällä oli kuiva olo. Kun vähänkin lämpeni, pieni tuulenvire yhdistettynä aurinkoon kuivatti takkia sen verran, että seuraavaa sadekuuroa vastaan oli helpohkoa taistella.
Oli melkein mukavaa. Tosin seuraavalla kerralla täytyy muistaa ottaa lenkkareiden sijaan vaelluskengät. Pitävät varpaatkin kuivina.
Plussaksi laskettakoon se, että monet asiakkaat kertoivat, että nyt kyllä pelottaa, kun on tuota korkeanpaikankammoa, mutta silti uskalsivat yrittää ja nousta korkealle. Valitettavasti monilla oli jo valmiiksi sellainen ajatusmalli, että ei siitä kuitenkaan tulisi mitään. Eivät viitsineet edes pukea valjaita ylleen. En ihan ymmärrä sellaista asennetta.
Mutta eihän tässä blogissa ole tarkoitus puhua muista, vaan itsestäni. Päivä aukeni sateisena ja pilvisenä. Eipä ole aiemmin eteeni sattunut duunipäivä, jolloin toimistossa sataa välillä kaatamalla, tihuttamalla tai ripsien ja sitten näiden sessioiden välissä paistaa aurinko. Ahdistava keli.
Eikä siinä, jos keikka olisi ollut lyhyt, mutta nyt väännettiin koko päivä aamusta alkuiltaan. Kerrankin sain myös perusteita hehkuttaa teknisiä vaatteita muutenkin kuin 15 minuutin pyöräilyn ansiosta. Kalvovaatteet toimivat oikeasti aivan loistavasti. Ulkopuoli kastui, mutta takin sisällä oli kuiva olo. Kun vähänkin lämpeni, pieni tuulenvire yhdistettynä aurinkoon kuivatti takkia sen verran, että seuraavaa sadekuuroa vastaan oli helpohkoa taistella.
Oli melkein mukavaa. Tosin seuraavalla kerralla täytyy muistaa ottaa lenkkareiden sijaan vaelluskengät. Pitävät varpaatkin kuivina.
23.08.2007 - 23:23
Meillä on työpaikan kahvilassa myytävänä Ässä-lakritsipatukoita. Täyte maistuu siis Ässämix-karkilta.
Kun maistoin lakritsaa ensimmäistä kertaa, oli täyte punaista. Koska ässämikseissä on kaikenlaisia eri värejä, olen jo muutaman kuukauden ajan odotellut muunvärisiä täytteitä. Tähän asti turhaan. Nyt mieleeni onkin hipsinyt ajatus, että ehkä lakun tekijät ovat niin tylsämielisiä, että punainen olisi ainoa vaihtoehto. On hieman pettynyt olo.
---
Kävin kuluneella viikolla maailman ainoassa kunnollisia pesäpallovälineitä valmistavassa tehtaassa kierroksella. Historiallista. Lopputulos nähtävissä sunnuntain Esaimaassa.
30.07.2007 - 01:30
Viikonloppu oli hyvin työpainotteinen, vaikka vapaapäiviä oli siunaantunut kaksin kappalein.
Perjantaina juhlittiin yhden työkaverin läksiäisiä. Hyvät bileet. Lauantaina alueen sanomalehtimiesyhdistys esitteli toimintaansa yhdistyksen mökillä keskellä Suur-Saimaata. Tarjolla oli hyvää seuraa ja hieno illallinen. Pieni miinus tuli vain siitä, että päivällä alkanut perinteinen stressinpurkauspäänsärky paheni illan myötä, joten jäin myöhäisten tuntien ohjelmasta paitsi.
On mukavaa, että työyhteisössä on ihmisiä, joiden kanssa voi viettää vapaa-aikaakin. Itse asiassa tänä kesänä yhteisiä aktiviteetteja on ollut aika paljonkin. Seuraa on riittänyt töiden jälkeen illanistujaisiin, festareille ja ajoseuraksi sieltä poies. Täytyy olla tyytyväinen, koska ei tällainen oman kokemukseni mukaan ihan joka duunipaikassa ole tavanomaista. Sattumoisin samaan duuniin on sattunut paljon samanhenkisiä tyyppejä, niin mikäs sen mukavampaa.
Vaikka suurin osa jengistä on nuorempaa kansanosaa, on mukava jutella myös vanhempien kollegoiden kanssa. Yleensä näkemystä on asioihin hieman enemmän ja pidemmältä ajalta, mutta se ei kuitenkaan estä hetkessä elämistä.
Tänä vuonna Kalevan kisat eli yleisurheilun SM-kisat järjestetään täällä Lappeenrannassa. Ensi viikonlopusta kun selvitään, niin ollaan voiton puolella ihan koko kesäduunin kannalta.
Perjantaina juhlittiin yhden työkaverin läksiäisiä. Hyvät bileet. Lauantaina alueen sanomalehtimiesyhdistys esitteli toimintaansa yhdistyksen mökillä keskellä Suur-Saimaata. Tarjolla oli hyvää seuraa ja hieno illallinen. Pieni miinus tuli vain siitä, että päivällä alkanut perinteinen stressinpurkauspäänsärky paheni illan myötä, joten jäin myöhäisten tuntien ohjelmasta paitsi.
On mukavaa, että työyhteisössä on ihmisiä, joiden kanssa voi viettää vapaa-aikaakin. Itse asiassa tänä kesänä yhteisiä aktiviteetteja on ollut aika paljonkin. Seuraa on riittänyt töiden jälkeen illanistujaisiin, festareille ja ajoseuraksi sieltä poies. Täytyy olla tyytyväinen, koska ei tällainen oman kokemukseni mukaan ihan joka duunipaikassa ole tavanomaista. Sattumoisin samaan duuniin on sattunut paljon samanhenkisiä tyyppejä, niin mikäs sen mukavampaa.
Vaikka suurin osa jengistä on nuorempaa kansanosaa, on mukava jutella myös vanhempien kollegoiden kanssa. Yleensä näkemystä on asioihin hieman enemmän ja pidemmältä ajalta, mutta se ei kuitenkaan estä hetkessä elämistä.
Tänä vuonna Kalevan kisat eli yleisurheilun SM-kisat järjestetään täällä Lappeenrannassa. Ensi viikonlopusta kun selvitään, niin ollaan voiton puolella ihan koko kesäduunin kannalta.
29.06.2007 - 18:21
Juttelin erään kaverin kanssa - yllättäen - työnteosta. Kaveri oli kovasti sitä mieltä, ettei hän olisi valmis ysistä viiteen -duuniin, vaan nykyinen epäsäännöllisempi sopii kuin korkki pulloon. Itse huutelin vastaan pitkien vuorojen rasittamana, että olisihan se siistiä, jos tietäisi jokaisen viikonlopun olevan vapaata ja iltaisin olisi omaa aikaa.
Myöhemmin huomasin oikeastaan myötäileväni kaverini argumentteja ja ajattelumallia jopa käytännön tasolla. Oikeastaan on mukavaa, että välillä on töitä viisi päivää putkeen, mutta toisinaan viidessä päivässä on vain yksi työvuoro. Olen kokeillut toimistotyöaikoja, eikä se ole ehkä minuakaan varten, ainakaan vielä.
Vuorohommissa parasta on tietysti lisät. Ihmettelen vain, miten kukaan perheellinen jaksaa vääntää vuoroissa, tai oikeastaan viitsii. Ehkä työ on silloin vain tapa hankkia toimeentulo, ei mikään itsensätoteuttamiskeino.
Kesti muuten 22 vuotta, että valkoiset kengät säilyvät hohtavina yli puolitoista kuukautta. En ole moneen vuoteen "uskaltanut" ostaa sellaisia, koska aiemmin väri muuttui parissa viikossa harmaaksi. Mutta nyt, ensimmäinen askel kohti aik... jotakin suurta on otettu!
Myöhemmin huomasin oikeastaan myötäileväni kaverini argumentteja ja ajattelumallia jopa käytännön tasolla. Oikeastaan on mukavaa, että välillä on töitä viisi päivää putkeen, mutta toisinaan viidessä päivässä on vain yksi työvuoro. Olen kokeillut toimistotyöaikoja, eikä se ole ehkä minuakaan varten, ainakaan vielä.
Vuorohommissa parasta on tietysti lisät. Ihmettelen vain, miten kukaan perheellinen jaksaa vääntää vuoroissa, tai oikeastaan viitsii. Ehkä työ on silloin vain tapa hankkia toimeentulo, ei mikään itsensätoteuttamiskeino.
Kesti muuten 22 vuotta, että valkoiset kengät säilyvät hohtavina yli puolitoista kuukautta. En ole moneen vuoteen "uskaltanut" ostaa sellaisia, koska aiemmin väri muuttui parissa viikossa harmaaksi. Mutta nyt, ensimmäinen askel kohti aik... jotakin suurta on otettu!
26.06.2007 - 13:17
Kävin haastattelemassa paikallista kiihdytysautoilijaa.
Noin 400 metrin kiihdytyksen jälkeen vauhtia on tämän hetken säädöillä noin 280 km/h. Tavoitteena miehellä on noin 320 kilometrin tuntivauhti.
Kuulemma vauhti on ihan mukavaa.
Pääsisiköhän tuollaiseen joskus kyytiin?
Noin 400 metrin kiihdytyksen jälkeen vauhtia on tämän hetken säädöillä noin 280 km/h. Tavoitteena miehellä on noin 320 kilometrin tuntivauhti.
Kuulemma vauhti on ihan mukavaa.
Pääsisiköhän tuollaiseen joskus kyytiin?
17.06.2007 - 00:45
Tämäkin putki on pian loppu, edessä huomisen jälkeen löysempitahtinen viikko.
Vielä siis vähän töistä. Meillä on resursseista ja monesta muusta syystä johtuen usein yksinäisiä päiviä. Iltavuoro saattaa alkaa puolenpäivän aikaan, riippuen haastatteluaikatauluista ja muista seikoista, joille yksittäinen taistelija ei paljon voi tehdä. Tänään oli taas yksi sellainen. Kotiin pääsin vähän ennen kahtatoista illalla.
Välillä meillä toimittaja pääsee kuvaamaan ns. oikealla kalustolla. Jos nyt yhden sellaisen kuvan uskaltaisi laittaa tännekin näytille. Ei sillä, ettäkö mikään kalusto tekisi ihmeitä, jos se ei ole tuttu. Mutta näyttää ainakin uskottavammalle.
Kävin katusählyturnauksessa tekemässä juttua ja räpsäisemässä kuvitusta juttuun. Ja vanhan koulukunnan mukaisesti myös taitoin stoorin itse. Tänne siis syytökset, ken esaimaata huomenna lukee.
Vielä siis vähän töistä. Meillä on resursseista ja monesta muusta syystä johtuen usein yksinäisiä päiviä. Iltavuoro saattaa alkaa puolenpäivän aikaan, riippuen haastatteluaikatauluista ja muista seikoista, joille yksittäinen taistelija ei paljon voi tehdä. Tänään oli taas yksi sellainen. Kotiin pääsin vähän ennen kahtatoista illalla.
Välillä meillä toimittaja pääsee kuvaamaan ns. oikealla kalustolla. Jos nyt yhden sellaisen kuvan uskaltaisi laittaa tännekin näytille. Ei sillä, ettäkö mikään kalusto tekisi ihmeitä, jos se ei ole tuttu. Mutta näyttää ainakin uskottavammalle.
Kävin katusählyturnauksessa tekemässä juttua ja räpsäisemässä kuvitusta juttuun. Ja vanhan koulukunnan mukaisesti myös taitoin stoorin itse. Tänne siis syytökset, ken esaimaata huomenna lukee.
16.06.2007 - 00:17
Toimittajan työssä hankalinta, mutta myös palkitsevinta, on tiedonhankinta. Vielä tarkemmin haastateltavien hakeminen.
Ehkäpä helpointa on saada haastateltavia asiajuttuihin, joihin tarvitaan asiantuntijaa. Valtion tai kunnan virkamiehet ovat tavallisesti päiväsaikaan töissä, joten he ovat usein pomminvarmoja lausuntolähteitä.
Urheilupuolella haastikset ovat oikeastaan nautinto. Useimmat lajien edustajat vastailevat mielellään kysymyksiin, samoin urheilijoilta saa tavallisesti vaivattomasti edes jonkinlaisen kommentin suorituksen jälkeen. Usein urheilijat ja sporttipuolen tekijät osaavat myös analysoida suorituksiaan, joten vastauksiin saa muutakin sisältöä kuin perinteisen "ihan ok".
Haastavimmat haastateltavat ovat lapset. Kysymysten pitää olla äärimmilleen muotoiltuja, muuten vastaus voi olla yhtä huono kuin kysymyskin. Itse karsastan lapsilta kyselemistä, koska harva nassikka osaa tulkita tunteitaan se pidemmälti. Toisaalta ei sitä voi heiltä vaatiakaan. Siksi junnujuttujen tekeminen on haastavaa. Pitää keksiä uutta tulokulmaa ja lähestymistapaa. Kesän ensimmäisissä junnuturnauksissa se vielä menee, mutta viidennessä junnutapahtumassa alkavat paukut loppua.
Lyhyellä kelauksella en muista kenenkään kertoneen pitävänsä gallupien tekemisestä. Jo paikan hakeminen on vaikeaa. Keskellä kaupunkia useimmat ihmiset ovat menossa jonnekin; harvalla on aikaa pysähtyä. Marketin edessä ihmiset ovat menossa kauppaan, kuka siihen pysähtyisi? Rannalla leimautuu helposti pervoksi. Sadesäällä siellä ei edes ole ketään.
Ok, vanhuksia löytyy ostoskeskuksista, mutta ihan jokaiseen haastoon ei viitsisi ottaa yli 70-vuotiaiden kommentteja, ihan jo vaihtelevuuden vuoksi. Muutenkin kansalaisen kommentti johonkin asiantuntevuutta koskevaan asiaan häilyy tarpeellisuuden rajamailla. Itse luen mieluummin asiantuntijan kommentteja kuin "emmää tiedä, ihan jees kai"-tyylisiä totuuksia. Tietysti asia erikseen ovat haastateltavat, joilta irtoaa oikeasti hyvää läppää. Heidän avulla jaksaa eteenpäin.
Gallupeista pahin oli ehdottomasti eräs isäinpäiväsunnuntai. Kun päiväsaikaan olin saanut juttukeikan hoidettua, piti lähteä hakemaan vielä kolmea gallup-kasvoa ja haastista. Aihe oli hyvin pinnallinen, mutta yritäpä marraskuisena iltana löytää pikkukaupungista ketään liikkumasta tyhjässä keskustassa. Ja vakuuttaa heidät siitä, etten yritä ryöstää, vaan ihan vain kysellä pari kysymystä ja ottaa ehkä valokuvan, joka tulee pienellä lehteen. Noh, siitäkin selvittiin.
Samoin selvittiin parin kesän takaisesta teematoimituksen kesäduunista. Moniin lifestyle-juttuihin olisi mukavaa saada jokin virallinen instanssi kertomaan faktoja. Niiden kerääminen heinäkuussa on toivotonta puuhaa. Ihan liibalaabaakaan ei viitsisi joka viikko kirjoittaa, joten silloin muistan vannoneeni, etten enää ikinä pyrkisi kesäaikaan viikkoliitteisiin tai vastaaviin toimituksiin suviuunoksi.
Ehkäpä helpointa on saada haastateltavia asiajuttuihin, joihin tarvitaan asiantuntijaa. Valtion tai kunnan virkamiehet ovat tavallisesti päiväsaikaan töissä, joten he ovat usein pomminvarmoja lausuntolähteitä.
Urheilupuolella haastikset ovat oikeastaan nautinto. Useimmat lajien edustajat vastailevat mielellään kysymyksiin, samoin urheilijoilta saa tavallisesti vaivattomasti edes jonkinlaisen kommentin suorituksen jälkeen. Usein urheilijat ja sporttipuolen tekijät osaavat myös analysoida suorituksiaan, joten vastauksiin saa muutakin sisältöä kuin perinteisen "ihan ok".
Haastavimmat haastateltavat ovat lapset. Kysymysten pitää olla äärimmilleen muotoiltuja, muuten vastaus voi olla yhtä huono kuin kysymyskin. Itse karsastan lapsilta kyselemistä, koska harva nassikka osaa tulkita tunteitaan se pidemmälti. Toisaalta ei sitä voi heiltä vaatiakaan. Siksi junnujuttujen tekeminen on haastavaa. Pitää keksiä uutta tulokulmaa ja lähestymistapaa. Kesän ensimmäisissä junnuturnauksissa se vielä menee, mutta viidennessä junnutapahtumassa alkavat paukut loppua.
Lyhyellä kelauksella en muista kenenkään kertoneen pitävänsä gallupien tekemisestä. Jo paikan hakeminen on vaikeaa. Keskellä kaupunkia useimmat ihmiset ovat menossa jonnekin; harvalla on aikaa pysähtyä. Marketin edessä ihmiset ovat menossa kauppaan, kuka siihen pysähtyisi? Rannalla leimautuu helposti pervoksi. Sadesäällä siellä ei edes ole ketään.
Ok, vanhuksia löytyy ostoskeskuksista, mutta ihan jokaiseen haastoon ei viitsisi ottaa yli 70-vuotiaiden kommentteja, ihan jo vaihtelevuuden vuoksi. Muutenkin kansalaisen kommentti johonkin asiantuntevuutta koskevaan asiaan häilyy tarpeellisuuden rajamailla. Itse luen mieluummin asiantuntijan kommentteja kuin "emmää tiedä, ihan jees kai"-tyylisiä totuuksia. Tietysti asia erikseen ovat haastateltavat, joilta irtoaa oikeasti hyvää läppää. Heidän avulla jaksaa eteenpäin.
Gallupeista pahin oli ehdottomasti eräs isäinpäiväsunnuntai. Kun päiväsaikaan olin saanut juttukeikan hoidettua, piti lähteä hakemaan vielä kolmea gallup-kasvoa ja haastista. Aihe oli hyvin pinnallinen, mutta yritäpä marraskuisena iltana löytää pikkukaupungista ketään liikkumasta tyhjässä keskustassa. Ja vakuuttaa heidät siitä, etten yritä ryöstää, vaan ihan vain kysellä pari kysymystä ja ottaa ehkä valokuvan, joka tulee pienellä lehteen. Noh, siitäkin selvittiin.
Samoin selvittiin parin kesän takaisesta teematoimituksen kesäduunista. Moniin lifestyle-juttuihin olisi mukavaa saada jokin virallinen instanssi kertomaan faktoja. Niiden kerääminen heinäkuussa on toivotonta puuhaa. Ihan liibalaabaakaan ei viitsisi joka viikko kirjoittaa, joten silloin muistan vannoneeni, etten enää ikinä pyrkisi kesäaikaan viikkoliitteisiin tai vastaaviin toimituksiin suviuunoksi.
14.06.2007 - 23:27
Kuukauden loma tarkoittaa sitä, että on sitoutunut tekemään töitä 11 kuukautta vuodessa. Virke, jolla saa useat kollegat vähentämään lomallelähtöhehkutuksiaan. Happamia, sanoisi toinen. Ehkä molempia.
Jos kolmen viikon rotaatiossa on 13 vuoroa, joista viisi on aamuissa ja seitsemän illoissa (vuoro päättyy puoli kahdentoista aikaan), niin miten siihen voisi rakentaa fiksun rytmin? En ole vielä keksinyt.
Tasan kuukausi kesäduunia takana. Vertyy hiljalleen.
Jos kolmen viikon rotaatiossa on 13 vuoroa, joista viisi on aamuissa ja seitsemän illoissa (vuoro päättyy puoli kahdentoista aikaan), niin miten siihen voisi rakentaa fiksun rytmin? En ole vielä keksinyt.
Tasan kuukausi kesäduunia takana. Vertyy hiljalleen.
14.06.2007 - 01:00
Jo otsikkoa kirjoittaessa mietin, ettei hyvään lehtiotsikkoon kuulu kieltosanoja. Ja hyvä uutinen alkaa napakalla päälauseella. Vapaa-ajalla kirjoittaminen ei aina inspiroi.
08.06.2007 - 02:58
Toimittajan unelmapäivä on sellainen, jolloin jokainen tavoiteltu henkilö vastaa puhelimeen, haastateltava suostuu haastateltavaksi sekä kuvattavaksi, koneet tai ohjelmat eivät kaadu, aikataulu pelittää, deadlinet eivät rassaa eikä homma mene ylitöiksi.
Tänään päivä alkoi unelmana. Juttu tuli valmiiksi, kuvakin onnistui.
Viisitoista minuuttia ennen deadlinea taittaja kysyy, että huomasinko viimeisellä sivulla olevan vielä puoli sivua tyhjää.
Luulin että se oli tekstinjälkeistä mainostilaa. Mutta eihän se ollut.
Stressi hyökkäsi, jylläsi, laantui, ja katosi.
Edessä vapaapäiviä.
Tänään päivä alkoi unelmana. Juttu tuli valmiiksi, kuvakin onnistui.
Viisitoista minuuttia ennen deadlinea taittaja kysyy, että huomasinko viimeisellä sivulla olevan vielä puoli sivua tyhjää.
Luulin että se oli tekstinjälkeistä mainostilaa. Mutta eihän se ollut.
Stressi hyökkäsi, jylläsi, laantui, ja katosi.
Edessä vapaapäiviä.
31.05.2007 - 10:02
Kostea sää. Eikä ole edes happirikas, vahvisti Ilmatieteen laitoksen ylimeteorologi. Sade ja kosteus puhdistavat vain ilmaa epäpuhtauksista ja pienhiukkasista ja ties mistä.
Aamuvuoro iltaihmisille on murhaa. Mikä ajatus? Kulkee? Missä?
(Edit klo 11.24:)Ajatus. Ihan helmi. IS eilen, Miss Suomi Noora Hautakangas universumikisoista:
"En ymmärrä, miksi kukaan missi ei ole aiemmin puhunut asiasta, mutta kisat ovat niin ennalta sovitut."
Niiiiiiin. Hehee.
Aamuvuoro iltaihmisille on murhaa. Mikä ajatus? Kulkee? Missä?
(Edit klo 11.24:)Ajatus. Ihan helmi. IS eilen, Miss Suomi Noora Hautakangas universumikisoista:
"En ymmärrä, miksi kukaan missi ei ole aiemmin puhunut asiasta, mutta kisat ovat niin ennalta sovitut."
Niiiiiiin. Hehee.
28.05.2007 - 02:18
Lauantaina otimme aurinkolasikuvan rankkasateessa. Kyllähän se onnistuu, kun on pakko.
Tänään pitikin tarinoida oikein pitkästi, kun urheilusivuilla oli aivan riittävästi tilaa. Kai ne täyttyivät.
Viikon parhaat adrenaliinit jysähtivät tänään suonistoon, kun pääsin testaamaan Imatrankoskella koskitikkaita crash test dummyna.
Elämyssankarit ovat kehittäneet aluetta viime vuoden keväästä lähtien. Tämän vuoden uutuutena on muun muassa jaakobintikkaiden ja pendulumin yhdistelmä. Toisin sanoen joenuomasta saa kiivetä tikapuita pitkin sillan alareunaan asti ja sitten päästää irti. Köysi vetää mukavasti heiluriliikkeeseen.
Kun alla on 20 metriä tyhjää ja sen jälkeen jämäkkä kivikko, on olo sanalla sanoen ilmava.
Vaikka olen jonkin verran erilaisia elämystempauksia kokeillut, tämänkertainen heiluri vetää pisteet kyllä aika puhtaasti kotiin.
Kun tikapuista päästää irti, tuntuu ensin aivan kuin ei olisi kiinni missään, vaikka päällä on johtajatason valjaat eli sellaiset, jotka menevät lantion lisäksi hartioiden yli. Sekunnin kymmenysten jälkeen köysi alkaa heilauttaa ukkoa liikenteeseen. Sitten vauhti alkaakin kiihtyä kiitettävän kovaksi, varsinkin kun lähtö tapahtuu selkä menosuuntaan päin. Todella rokkenrollia!
Viiden työntäyteisen duunipäivän jälkeen edessä pari vapaata. Jos vaikka ottaisi rennosti.
Tänään pitikin tarinoida oikein pitkästi, kun urheilusivuilla oli aivan riittävästi tilaa. Kai ne täyttyivät.
Viikon parhaat adrenaliinit jysähtivät tänään suonistoon, kun pääsin testaamaan Imatrankoskella koskitikkaita crash test dummyna.
Elämyssankarit ovat kehittäneet aluetta viime vuoden keväästä lähtien. Tämän vuoden uutuutena on muun muassa jaakobintikkaiden ja pendulumin yhdistelmä. Toisin sanoen joenuomasta saa kiivetä tikapuita pitkin sillan alareunaan asti ja sitten päästää irti. Köysi vetää mukavasti heiluriliikkeeseen.
Kun alla on 20 metriä tyhjää ja sen jälkeen jämäkkä kivikko, on olo sanalla sanoen ilmava.
Vaikka olen jonkin verran erilaisia elämystempauksia kokeillut, tämänkertainen heiluri vetää pisteet kyllä aika puhtaasti kotiin.
Kun tikapuista päästää irti, tuntuu ensin aivan kuin ei olisi kiinni missään, vaikka päällä on johtajatason valjaat eli sellaiset, jotka menevät lantion lisäksi hartioiden yli. Sekunnin kymmenysten jälkeen köysi alkaa heilauttaa ukkoa liikenteeseen. Sitten vauhti alkaakin kiihtyä kiitettävän kovaksi, varsinkin kun lähtö tapahtuu selkä menosuuntaan päin. Todella rokkenrollia!
Viiden työntäyteisen duunipäivän jälkeen edessä pari vapaata. Jos vaikka ottaisi rennosti.
25.05.2007 - 22:15
Ahkerana duunarina juoksin maratonin muistilehtiö takataskussani. Linkki kirjoitukseen. Kuva on aika kiva.
23.05.2007 - 09:47
Eräästä tiedotuslistasta, jossa kerrotaan päivän uutisaiheista ja niiden kuvituksista, pompsahti harmaasta ranskalaisten viivojen massasta seuraava:
"- Mestareiden liigan finaalissa Ateenassa AC Milan voittaa Liverpoolin"
Kyseiseltä uutispäälliköltä aika rohkea veikkaus lähettää laajaan levitykseen.
01.05.2007 - 15:08
Ilmaista juomaa, shampanjaa suoraan pullosta, pilliallas, soodatykitystä, musiikkia lujalla, kausilaisia, tuttuja, bileet bileet bileet! Oli kivaa olla ainoana selvin päin viimeisenä iltana. Mutta onneksi ilta jatkui Iceboxissa, joss musiikki soi viiteen asti. Ei tainnut poliiseillakaan enää napata.
Pillejä jakoon. Shotteja Verbierin tyyliin.
Uudessa-Seelannissa on ysärimuoti. Danilla oli vielä tässä vaiheessa iltaa hymy päällä.
Tänään siivotaan Pubi. Myönnettäköön, ei ihan hirveästi ole motivaatiota.
Pillejä jakoon. Shotteja Verbierin tyyliin.
Uudessa-Seelannissa on ysärimuoti. Danilla oli vielä tässä vaiheessa iltaa hymy päällä.
Tänään siivotaan Pubi. Myönnettäköön, ei ihan hirveästi ole motivaatiota.
02.04.2007 - 00:29
Lauantaina oli taas Carlsbergin iso promotapahtuma eli Carlsberg High Five. Vuoden kiireisin päivä, kun otetaan huomioon tiukka after ski ja kaoottinen ilta.
Afterilla bändi soitti rokkia ja meno oli hyvää. Paremmaksi se muuttui, kun työkaveri tuli kysymään, että tunnistanko baarin takana olevia heeboja. Noh, Herman Maierhan siellä myi bisseä. Taisi tanskalaispanimon leikkimielinen rinnerieha olla miehelle yksi kauden päätöskisoista, sellainen oli miehellä meno. Viime vuonna samassa tapahtumassa vaihdoin muutaman sanan Tanja Poutiaisen kanssa, nyt sitten sain uudeksi parhaaksi kaverikseni Hermannin. Se on muuten aika tankki ihmiseksi. Aika leveät hartiat.
Viime aikojen sää ikuistettuna digitaaliseen formaattiin. Puolipilvistä.
Ensimmäistä kertaa tällä kaudella meillä oli ylimääräisiä ekstraajia tavan lasinkerääjien lisäksi töissä. Oli oikeastaan aika mukavaa, kun homma ei päässyt missään vaiheessa käsistä. Töistä pääsin kotiin neljän aikaan aamulla. Tänään on vähän väsyttänyt. Huoh.
Afterilla bändi soitti rokkia ja meno oli hyvää. Paremmaksi se muuttui, kun työkaveri tuli kysymään, että tunnistanko baarin takana olevia heeboja. Noh, Herman Maierhan siellä myi bisseä. Taisi tanskalaispanimon leikkimielinen rinnerieha olla miehelle yksi kauden päätöskisoista, sellainen oli miehellä meno. Viime vuonna samassa tapahtumassa vaihdoin muutaman sanan Tanja Poutiaisen kanssa, nyt sitten sain uudeksi parhaaksi kaverikseni Hermannin. Se on muuten aika tankki ihmiseksi. Aika leveät hartiat.
Viime aikojen sää ikuistettuna digitaaliseen formaattiin. Puolipilvistä.
Ensimmäistä kertaa tällä kaudella meillä oli ylimääräisiä ekstraajia tavan lasinkerääjien lisäksi töissä. Oli oikeastaan aika mukavaa, kun homma ei päässyt missään vaiheessa käsistä. Töistä pääsin kotiin neljän aikaan aamulla. Tänään on vähän väsyttänyt. Huoh.
25.03.2007 - 00:24
Vapaapäivä kului mukavasti lomailevien ihmisten kuljetushommissa. Autolla ajamisesta on muodostunut mukava viikottainen perinne. Varsinkin tyhjällä autolla kotiin palatessani tilaa tuntuu olevan omille ajatuksille ja pohdinnoille. Vaikka ajatuksista ei tulisikaan sen selvempiä, on mukava antaa ideoiden vain virrata. Jaksaa taas painaa.
Osaako kukaan selittää, miksi matkalaukut ovat aina tummia tai hillitynvärisiä? Tai miksi me, kuluttujat, suostumme edelleen jonottamaan puoli tuntia check-in -jonossa? Tai miksi lentokentillä on niin kuuma?
---
Huomenna kisaillaan Bec de Rossesilla. Ja nimi onkin vaihtunut viime vuoden Swatchista Poweradeen. Raha puhuu.
Ensimmäistä kertaa saan katsoa koko kisan ilman töiden tekemistä. Vapaapäivän myötä pääsen fiilistelemään tunnelmia myös illalla, kun kylän keskellä rahdatulta screeniltä näytetään kisasuorituksia uusintana. Palkintorahaa jaetaan yhteensä yli 80 000 euroa. Suoritus kestää muutaman minuutin, joten irvileukana voisi laskea tuntipalkkoja...
Osaako kukaan selittää, miksi matkalaukut ovat aina tummia tai hillitynvärisiä? Tai miksi me, kuluttujat, suostumme edelleen jonottamaan puoli tuntia check-in -jonossa? Tai miksi lentokentillä on niin kuuma?
---
Huomenna kisaillaan Bec de Rossesilla. Ja nimi onkin vaihtunut viime vuoden Swatchista Poweradeen. Raha puhuu.
Ensimmäistä kertaa saan katsoa koko kisan ilman töiden tekemistä. Vapaapäivän myötä pääsen fiilistelemään tunnelmia myös illalla, kun kylän keskellä rahdatulta screeniltä näytetään kisasuorituksia uusintana. Palkintorahaa jaetaan yhteensä yli 80 000 euroa. Suoritus kestää muutaman minuutin, joten irvileukana voisi laskea tuntipalkkoja...
07.03.2007 - 20:59
Tänään olin töissä pitkästä aikaa vakiduunarin kanssa töissä, en siis ekstraajan mukana. Kiireisinä päivinä ekstraajilla ei ihan homma pysy hanskassa, joten silloin vakiduunarin täytyy kimpoilla astetta enemmän. Kyllähän se pidemmän päälle harmittaa.
Tänään kaikki kuitenkin toimi hyvin, vaikka kiirettä pitikin. Muistui mieleen, että töissä voi olla ihan hauskaa.
Pubben på natten.
Tänään kaikki kuitenkin toimi hyvin, vaikka kiirettä pitikin. Muistui mieleen, että töissä voi olla ihan hauskaa.
Pubben på natten.
22.02.2007 - 03:10
Lasinkerääjälle mardi grasiin pukeutuminen on haastavaa. Pitäisi olla teemaan sopiva, mutta myös kevyt. Onneksi vartalo- ja kasvomaaleja on olemassa.
Robin ottama kuva alkuvalmisteluista. On sitä huonompiakin, jälleen kerran, nähty. Toivottavasti näytöissä riittää leveys.
Se oon mie.
Robin ottama kuva alkuvalmisteluista. On sitä huonompiakin, jälleen kerran, nähty. Toivottavasti näytöissä riittää leveys.
Se oon mie.
21.02.2007 - 13:28
Mardi Gras eli laskiainen on Sveitsissä isojen karnevaalien juhlapäivä. Kuten taisin todeta, baareihin ei pääse ainakaan täällä sisään ellei ole täysi naamiaisasu päällä. Meno on iloista ja vauhdikasta, eli ihan kuin Suomessa vappuna mutta kukaan ei örvellä vielä ennen aamuviittä.
Arska ja Simon alkuillasta meikit kohdillaan.
Ilta sujui hyvin perinteiseen tapaan; suomalaiset pitivät biletunnelmaa yllä pubin alakerrassa ja kaikki muut sitten yläkerrassa. Kaikilla bailaajilla oli tosiaan naamiaisasu päällä; perinteisten pellejen ja paholaisten lisäksi nähtiin Borat uima-asussaan (ei ole kuvaa enkä laittaisi vaikka olisi), krokotiileja, äiti ja vauva josta itse juhlija oli se vauva, eläintarhallinen leijonia ja panttereita, kahden miehen hevonen...
Packed eli pakattu eli täydenoloinen baari.
Työntekijän näkökulmasta bileet olivat mukavat. Kiire oli koko ajan aamukolmeen asti, jolloin suljimme, mutta baarissa mahtui liikkumaan helposti ja ihmisillä oli juhlafiilis päällä. Loppuillasta hermot olivat lähellä kärähtää viimeisen päälle loppuun, kun kaikki muut kolme lasinkerääjää horjuivat aika pahasti. Onneksi pahimmat saatiin suojahommiin ja vähiten humalaisen kanssa yritimme pelastaa sen, mitä pelastettavissa oli. Kuten Verbierin tyyliin kuuluu, baarimikot olivat sitäkin heikommassa hapessa.
Lasinkerääjät koossa. Parempia kuvia myöhemmin, kun vasemmalla poseeraavan kamerasta saadaan kamaa ulos.
Sulkemisen ja klubien jälkeen Pubin Kauniit ja Rohkeat jatkui aamuun asti, kun joku oli sammunut väärään sänkyyn väärän ihmisen kanssa ja sitte joku huomasi sen ja neljäs lohduttamaan ja ensimmäinen heräämään ja välillä summerit soivat kun ihmiset tulivat sisälle tai menivät ulos ja välillä joku täräyttää päin huoneensa ovea lujalla vauhdilla... Ja niin edelleen.
Kaikki bileet loppuvat aikanaan.
Aamulla Chamonixin vierailijoille tarjottiin a la carte-aamiainen ja nyt pöydässä on riittävästi skumppaa ja kokista, parvekkeelle paistaa aurinko ja lounge-musiikki jytää, vaikkakin aika paljon hiljempaa kuin eilen pubin subbareista. Tänään on kuulemma ammattilaisten päivä.
Arska ja Simon alkuillasta meikit kohdillaan.
Ilta sujui hyvin perinteiseen tapaan; suomalaiset pitivät biletunnelmaa yllä pubin alakerrassa ja kaikki muut sitten yläkerrassa. Kaikilla bailaajilla oli tosiaan naamiaisasu päällä; perinteisten pellejen ja paholaisten lisäksi nähtiin Borat uima-asussaan (ei ole kuvaa enkä laittaisi vaikka olisi), krokotiileja, äiti ja vauva josta itse juhlija oli se vauva, eläintarhallinen leijonia ja panttereita, kahden miehen hevonen...
Packed eli pakattu eli täydenoloinen baari.
Työntekijän näkökulmasta bileet olivat mukavat. Kiire oli koko ajan aamukolmeen asti, jolloin suljimme, mutta baarissa mahtui liikkumaan helposti ja ihmisillä oli juhlafiilis päällä. Loppuillasta hermot olivat lähellä kärähtää viimeisen päälle loppuun, kun kaikki muut kolme lasinkerääjää horjuivat aika pahasti. Onneksi pahimmat saatiin suojahommiin ja vähiten humalaisen kanssa yritimme pelastaa sen, mitä pelastettavissa oli. Kuten Verbierin tyyliin kuuluu, baarimikot olivat sitäkin heikommassa hapessa.
Lasinkerääjät koossa. Parempia kuvia myöhemmin, kun vasemmalla poseeraavan kamerasta saadaan kamaa ulos.
Sulkemisen ja klubien jälkeen Pubin Kauniit ja Rohkeat jatkui aamuun asti, kun joku oli sammunut väärään sänkyyn väärän ihmisen kanssa ja sitte joku huomasi sen ja neljäs lohduttamaan ja ensimmäinen heräämään ja välillä summerit soivat kun ihmiset tulivat sisälle tai menivät ulos ja välillä joku täräyttää päin huoneensa ovea lujalla vauhdilla... Ja niin edelleen.
Kaikki bileet loppuvat aikanaan.
Aamulla Chamonixin vierailijoille tarjottiin a la carte-aamiainen ja nyt pöydässä on riittävästi skumppaa ja kokista, parvekkeelle paistaa aurinko ja lounge-musiikki jytää, vaikkakin aika paljon hiljempaa kuin eilen pubin subbareista. Tänään on kuulemma ammattilaisten päivä.
21.02.2007 - 05:45
Mardi Gras eli vuoden isoimmat bileet ovat onnellisesti takana. Hulinaa kesti kymmenestä puoli kolmeen, ei hetkeäkään hiljaista tai toivoa tauosta. Noh, hauskaa oli. Huomenna lisää. Nyt nukkumaan, kun vartalomaali on hinkattu irti. Musta on sitkeää, valkoinen ei niinkään.
11.02.2007 - 03:56
Kirjoitin viime vuonna samasta aiheesta, mutta olen edelleen toisinaan kateellinen viikkoturisteille. Viime viikolla suomalaisilla oli hyvä meininki. Vaikka promillet eivät välttämättä laskeneet alle 0,5:n missään vaiheessa viikkoa, näytti porukalla olevan erittäin hauskaa. Ja laskupäiviäkin näytti tulleen taas riittävästi.
Tosin ei tuo lomailu vaikuta kovinkaan rennolta. Useimmat paxit (tietääkö kukaan mistä tuo sana tulee?) ovat olleet vaihtopäivänä eli lauantaina aika väsyneitä. Kuulemma on mukava päästä töihin relaamaan. Tosin takapenkillä näkee reippaita ja iloisia kasvojakin. Niin, lievä kateus aiheutuu siitä huolettomuudesta, joka viikkoturistia kohtaa. Raflassa voi syödä joka ilta eikä tarvitse huolehtia työvuoroihin ehtimisistä. Kelpaisi minullekin.
Illalla tulin Geneve-La Clusaz -keikalta Chamonixin kautta. Kiitokset taas nixin sankareille, ruoka oli hyvää ja ajomatka jäistä ranskalaisserpentiiniä pitkin sujui mukavasti. Oikealla puolella rajaa tiet olivat kuivana.
Ai niin, perjantaina paistoi aurinko, Chamonixissa oli kuulemma kauden paras hiihtopäivä eikä verbieriläisilläkään ollut naama happamana afterilla. Meillähän oli Pubin kuukausittainen siivouspäivä kello kymmenestä puoli kahteen. Eikäpä harmittanut.
Tosin ei tuo lomailu vaikuta kovinkaan rennolta. Useimmat paxit (tietääkö kukaan mistä tuo sana tulee?) ovat olleet vaihtopäivänä eli lauantaina aika väsyneitä. Kuulemma on mukava päästä töihin relaamaan. Tosin takapenkillä näkee reippaita ja iloisia kasvojakin. Niin, lievä kateus aiheutuu siitä huolettomuudesta, joka viikkoturistia kohtaa. Raflassa voi syödä joka ilta eikä tarvitse huolehtia työvuoroihin ehtimisistä. Kelpaisi minullekin.
Illalla tulin Geneve-La Clusaz -keikalta Chamonixin kautta. Kiitokset taas nixin sankareille, ruoka oli hyvää ja ajomatka jäistä ranskalaisserpentiiniä pitkin sujui mukavasti. Oikealla puolella rajaa tiet olivat kuivana.
Ai niin, perjantaina paistoi aurinko, Chamonixissa oli kuulemma kauden paras hiihtopäivä eikä verbieriläisilläkään ollut naama happamana afterilla. Meillähän oli Pubin kuukausittainen siivouspäivä kello kymmenestä puoli kahteen. Eikäpä harmittanut.
01.02.2007 - 03:56
Monelle tutulle on tullut yllätyksenä se, ettei elämä täällä olekaan mitään pummailua saati pelkkää lomailua. Elämä on työläisen arkea, tosin puitteet ovat ehkä tavallisesta toimistoarjesta poikkeavia.
Itse teen töitä viitenä tai kuutena päivänä viikosta. Viisi päivää menee baarissa, kerran viikossa, tavallisesti lauantaisin, ajelen autolla lentokenttäkuljetuksia Verbieristä tai Chamonixista Geneveen.
Niin, tunteja tulee riittämiin. Parasta töissä on tietysti työajat. Pubilla meillä on kahdenlaisia vuoroja. Perusvuorossa töitä tehdään kahdessa pätkässä. Ensin niin sanottu after ski vuoro eli kello 16-19 ja sitten ilta kello 22-02. Väliin jää muutaman tunnin breikki, jonka käytän yleensä syömiseen ja lepäämiseen. Hurjimmat lähtevät tuossa välissä baariin ja tulevat takaisin tosiaan kympiksi töihin.
Koskisen Samu vangitsi perusillan tunnelman hyvin. Tuollaista se työnteko siis on. Pubin tarjoamassa työpaidassa lukee jotta No friends on a powder day. Tarkoittaa siis sitä, että kun lunta on tullut, ei ketään odotella - silloin mennään hedonistisesti oman nautinnon perässä.
Neljään meneminen on alkanut hiljalleen tuntua aivan liian aikaiselta. Jos mäkeen lähtee myöhemmin kuin yhdeksältä, pitää takaisin tulla jo kolmelta. Voisin toki hiihtää varttia vaille neljään asti, mutta sitten pitäisi kiirehtiä, että ehtii ajoissa töihin. Siksi neljän päivät ovat heikoissa lumiolosuhteissa vähän siinä ja siinä, jaksaako mitään erikoista edes tehdä. Näitä vuoroja on tavallisesti kolme tai neljä viikossa.
Toinen vuoro tehdään kello 20-02. Silloin lasinkerääjästä tulee runner eli ravintolan assistentti eli apulainen. Keittiö ja alakerran ravintola ovat eri kerroksissa, eli annokset pitää kantaa pimeitä portaita pitkin (valot ovat poissa, ettei portaiden "likaisuus häiritse baarin asiakkaita") ravintolaan. Lisäksi tähän vuoroon kuuluu viinilasien ja kaiken muun kiiltävän hinkkaaminen kirkkaaksi ja muunlaiset pikkutoimet.
Kahdeksan vuoro on noussut tällä kaudella suosikikseni. Tunnelma on rauhallisempi kuin after-vuorossa eikä töitä tarvitse tehdä alkuillasta humalaisten ihmisen kanssa. Alakerran ravintola muuttuu meillä baariksi yhdentoista jälkeen.
Rob eli kuvaaja-lasinkerääjä ehti ottaa pari käännöstä muutama päivä sitten. Aasinsillan kautta tätä päästään siihen, mihin postauksen ensimmäisen kuvan toiminta tähtää.
Kahdeksaan meneminen tarkoittaa myös sitä, että vuorilla saa hiippailla niin pitkään kuin huvittaa ja silti ehtii vielä afterille pyörimään. Tuntuu siltä, ettei töitä olisi ollenkaan. Huono puoli tässä vuorossa on yksinäisyys; after-vuorolla töitä tehdään aina pareina, alakerrassa yksin. Näitä iltoja on viikkoa kohden kaksi.
Huippupäivä on lauantai, sillä silloin pääsen ajelemaan autolla. Eihän se tunnu työltä ollenkaan. Yleensä kyytiläiset ovat joko lomalle saapuvia tai lomalta lähteviä viikkoasiakkaita, joten tunnelma on tavallisesti rento. Ne välit, kun asiakkaita ei ole kyydissä, voi musiikkia popittaa aika surutta. Mikäs siinä on huristellessa.
Toki tuo blokkarin duuni on fyysisesti raskasta ja nykyisin alan hieman ärsyyntyä överihumalaisista ihmisistä. Toisaalta, kuten olen aiemminkin sanonut, työ mahdollistaa vapaa-ajan laadukkaan vieton. Se painaa vaakakupissa aika paljon.
Itse teen töitä viitenä tai kuutena päivänä viikosta. Viisi päivää menee baarissa, kerran viikossa, tavallisesti lauantaisin, ajelen autolla lentokenttäkuljetuksia Verbieristä tai Chamonixista Geneveen.
Niin, tunteja tulee riittämiin. Parasta töissä on tietysti työajat. Pubilla meillä on kahdenlaisia vuoroja. Perusvuorossa töitä tehdään kahdessa pätkässä. Ensin niin sanottu after ski vuoro eli kello 16-19 ja sitten ilta kello 22-02. Väliin jää muutaman tunnin breikki, jonka käytän yleensä syömiseen ja lepäämiseen. Hurjimmat lähtevät tuossa välissä baariin ja tulevat takaisin tosiaan kympiksi töihin.
Koskisen Samu vangitsi perusillan tunnelman hyvin. Tuollaista se työnteko siis on. Pubin tarjoamassa työpaidassa lukee jotta No friends on a powder day. Tarkoittaa siis sitä, että kun lunta on tullut, ei ketään odotella - silloin mennään hedonistisesti oman nautinnon perässä.
Neljään meneminen on alkanut hiljalleen tuntua aivan liian aikaiselta. Jos mäkeen lähtee myöhemmin kuin yhdeksältä, pitää takaisin tulla jo kolmelta. Voisin toki hiihtää varttia vaille neljään asti, mutta sitten pitäisi kiirehtiä, että ehtii ajoissa töihin. Siksi neljän päivät ovat heikoissa lumiolosuhteissa vähän siinä ja siinä, jaksaako mitään erikoista edes tehdä. Näitä vuoroja on tavallisesti kolme tai neljä viikossa.
Toinen vuoro tehdään kello 20-02. Silloin lasinkerääjästä tulee runner eli ravintolan assistentti eli apulainen. Keittiö ja alakerran ravintola ovat eri kerroksissa, eli annokset pitää kantaa pimeitä portaita pitkin (valot ovat poissa, ettei portaiden "likaisuus häiritse baarin asiakkaita") ravintolaan. Lisäksi tähän vuoroon kuuluu viinilasien ja kaiken muun kiiltävän hinkkaaminen kirkkaaksi ja muunlaiset pikkutoimet.
Kahdeksan vuoro on noussut tällä kaudella suosikikseni. Tunnelma on rauhallisempi kuin after-vuorossa eikä töitä tarvitse tehdä alkuillasta humalaisten ihmisen kanssa. Alakerran ravintola muuttuu meillä baariksi yhdentoista jälkeen.
Rob eli kuvaaja-lasinkerääjä ehti ottaa pari käännöstä muutama päivä sitten. Aasinsillan kautta tätä päästään siihen, mihin postauksen ensimmäisen kuvan toiminta tähtää.
Kahdeksaan meneminen tarkoittaa myös sitä, että vuorilla saa hiippailla niin pitkään kuin huvittaa ja silti ehtii vielä afterille pyörimään. Tuntuu siltä, ettei töitä olisi ollenkaan. Huono puoli tässä vuorossa on yksinäisyys; after-vuorolla töitä tehdään aina pareina, alakerrassa yksin. Näitä iltoja on viikkoa kohden kaksi.
Huippupäivä on lauantai, sillä silloin pääsen ajelemaan autolla. Eihän se tunnu työltä ollenkaan. Yleensä kyytiläiset ovat joko lomalle saapuvia tai lomalta lähteviä viikkoasiakkaita, joten tunnelma on tavallisesti rento. Ne välit, kun asiakkaita ei ole kyydissä, voi musiikkia popittaa aika surutta. Mikäs siinä on huristellessa.
Toki tuo blokkarin duuni on fyysisesti raskasta ja nykyisin alan hieman ärsyyntyä överihumalaisista ihmisistä. Toisaalta, kuten olen aiemminkin sanonut, työ mahdollistaa vapaa-ajan laadukkaan vieton. Se painaa vaakakupissa aika paljon.
28.12.2006 - 04:33
Tänään oli taas yksi niistä illoista.
Kympiksi töihin, pubi on jo täynnä. Eipä muuta kuin iltaunien rippeet pois silmistä ja laseja keräämään.
Otetaan siis oletukseksi, että valomerkkiin eli puoli kahteen asti ilta jatkuu tasaisen ylikiireisenä, eli toisin sanoen sisällä on liikaa ihmisiä ja juhlijat juovat vääriä juomia. (Lasinkerääjän unelma olisivat pelkät isot tuopit, ei mitään muita. Shampanja-, viini-, shotti- ja muut lasit tuovat oman lisänsä duuniin.)
Lisätään siihen päälle muutama jurrinen tapaus, joista yksi muun muassa oksentaa vessaan ja sen jälkee lukitsee oven, eikä päästä ketään siivoamaan oksennusta. Ilmeisesti nautti tuoksuista.
Puhdistusoperaatio vaatii kaksi lasinkerääjää, joten parikymmentä minuuttia baarin kaksi kerrosta pyörivät yhden blokkarin voimin. On mahtavaa olla se yksi.
Eipä sillä, ei tuollaisille jurpoille voi kuin nauraa. Toinen naurunaihe on ylimieliset asiakkaat, jotka luulevat omistavansa vähintään puolet baarista. Heitä on mukava näpäyttää kopauttamalla hellästi olkapäätä 14 laseilla täyteen ladatuilla tuopeille. Kunnioitus sille jolle kunnioitus kuuluu ja niin eteenpäin.
Pubin jälkeen jatkettiin klubille, josta leipurin kautta kotiin. Tapasin kroissanttijonossa muutaman newyorkilaisen. Tulivat juhlapyhiksi Verbieriin, koska Euroopassa on mukavampi ilmapiiri ja rinneravintoloita. Viime vuodenvaihde Aspenissa ei ollut kuulemma mieleinen. Kaiken tämän lisäksi seurue tarjosi vielä iltapalan. Vaikkei lunta juuri olekaan, niin on täällä välillä ihan mukavaa.
Kympiksi töihin, pubi on jo täynnä. Eipä muuta kuin iltaunien rippeet pois silmistä ja laseja keräämään.
Otetaan siis oletukseksi, että valomerkkiin eli puoli kahteen asti ilta jatkuu tasaisen ylikiireisenä, eli toisin sanoen sisällä on liikaa ihmisiä ja juhlijat juovat vääriä juomia. (Lasinkerääjän unelma olisivat pelkät isot tuopit, ei mitään muita. Shampanja-, viini-, shotti- ja muut lasit tuovat oman lisänsä duuniin.)
Lisätään siihen päälle muutama jurrinen tapaus, joista yksi muun muassa oksentaa vessaan ja sen jälkee lukitsee oven, eikä päästä ketään siivoamaan oksennusta. Ilmeisesti nautti tuoksuista.
Puhdistusoperaatio vaatii kaksi lasinkerääjää, joten parikymmentä minuuttia baarin kaksi kerrosta pyörivät yhden blokkarin voimin. On mahtavaa olla se yksi.
Eipä sillä, ei tuollaisille jurpoille voi kuin nauraa. Toinen naurunaihe on ylimieliset asiakkaat, jotka luulevat omistavansa vähintään puolet baarista. Heitä on mukava näpäyttää kopauttamalla hellästi olkapäätä 14 laseilla täyteen ladatuilla tuopeille. Kunnioitus sille jolle kunnioitus kuuluu ja niin eteenpäin.
Pubin jälkeen jatkettiin klubille, josta leipurin kautta kotiin. Tapasin kroissanttijonossa muutaman newyorkilaisen. Tulivat juhlapyhiksi Verbieriin, koska Euroopassa on mukavampi ilmapiiri ja rinneravintoloita. Viime vuodenvaihde Aspenissa ei ollut kuulemma mieleinen. Kaiken tämän lisäksi seurue tarjosi vielä iltapalan. Vaikkei lunta juuri olekaan, niin on täällä välillä ihan mukavaa.
22.12.2006 - 03:17
Pub Mont Fort eli tuttavallisesti Pubi kehitteli 1990-luvun alussa idean työntekijöille jaettavasta, samannäköisestä takista. Ideana oli saada yhteistyökumppanilta takit halvalla, painattaa selkään ravintolan nimi ja luoda sitä kautta yhteisöllisyyttä sekä tehdä näppärää promootiota.
Ajatus oli ilmeisesti niin hyvä, että muutkin baarit ja klubit alkoivat hankkia henkilökunnalleen takkeja. Uusien takkien odottaminen ja vertailu eri firmojen kesken (mitkä takit ovat parhaita laskemiseen, entä mikä päällä kehtaa kulkea kylillä) kuuluu asiaan.
Tällainen michelin-varustus kaudella 06/07.
Viime vuonna saimme kuoritakit sekä käsintehdyt (Made in Sweden) pipot, joihin oli kirjailtu jokaisen duunarin kotimaan lippu sekä nimikirjaimet ja tietysti pubin logo. Tänä vuonna lähdettiin ennakkoluulottomasti uudelle tielle, kun meille jaettiin untuvatakit. Värinä tietysti limenvihreä. Kun viisi pubilaista lähtee töiden jälkeen klubille, näyttää se tällä hetkellä aika hassulta.
Mikä tietysti parasta, saamme takit ilmaiseksi ja ihan ikiomiksi.
Ajatus oli ilmeisesti niin hyvä, että muutkin baarit ja klubit alkoivat hankkia henkilökunnalleen takkeja. Uusien takkien odottaminen ja vertailu eri firmojen kesken (mitkä takit ovat parhaita laskemiseen, entä mikä päällä kehtaa kulkea kylillä) kuuluu asiaan.
Tällainen michelin-varustus kaudella 06/07.
Viime vuonna saimme kuoritakit sekä käsintehdyt (Made in Sweden) pipot, joihin oli kirjailtu jokaisen duunarin kotimaan lippu sekä nimikirjaimet ja tietysti pubin logo. Tänä vuonna lähdettiin ennakkoluulottomasti uudelle tielle, kun meille jaettiin untuvatakit. Värinä tietysti limenvihreä. Kun viisi pubilaista lähtee töiden jälkeen klubille, näyttää se tällä hetkellä aika hassulta.
Mikä tietysti parasta, saamme takit ilmaiseksi ja ihan ikiomiksi.
25.11.2006 - 00:30
Viikonlopuksi ei tarvitsekaan keksiä tekemistä, sillä lokaali sanomalehti työllistää aina sunnuntaihin asti. On työssä taloudellisen tilanteen parantamisen lisäksi toinenkin puoli. Kun vähän rehkii, on huomattavasti mukavampaa lähteä kohti Sveitsiä. Siellä voi sitten levätä, kun joulukuussa ei kuitenkaan ole täysiä työpäiviä.
23.11.2006 - 19:15
Viime kaudella pyysin tuttuja tuomaan Sveitsiin Hesarin nyt- ja kuukausiliitteitä mukanaan, koska suomalaista luettavaa ei ole ikinä liikaa. Joskus nuorempana pidin Nyttiä jonkinlaisena journalistisena esikuvanani.
Kotiin tultuani olen ehtinyt lueskelle syksyn satoa. Kuukausiliite on edelleen loistava, mutta Nytin taso tuntuu laskeneen jyrkästi. Johan se vaikutti kesällä vähän hampaattomalta, mutta syksyn lehdistä kuultaa väsymys, ideoiden köyhyys ja huono kieli. Mielestäni perkeleet ja vitut eivät kuulu lehtikieleen, poikkeuksia kuten suoria lainauksia tai vastaavia lukuunottamatta.
Ehkä olen tulossa vanhaksi, mutta Kuukausiliite tuntuu enemmän omalta lehdeltä.
Enkä ole ilmeisesti tässä asiassa yksin. Toimittaja valittaa-blogi, jota aiemminkin olisin suositellut, on huomannut saman ongelman. Tosin tämä harvinaisen osuvasti lehtityön lainalaisuuksista kirjoittava toimittaja (Jep, kyseinen toimittaja ei selvästikään ole graafikko.) on ottanut hampaisiinsa Virpi Salmen ja Ville Similän. Similää en ihan vielä haukkuisi, mutta Salmesta on mennyt maku. Olkoonkin, että Martina Aitolehden haastattelu kesällä oli hersyvää tekstiä.
07.08.2006 - 03:10
Aiemmin minulla oli ei unelmana, mutta tavoitteena, että saisin tehdä työtä, josta nauttisin. Olen kolannut porttikäytäviä lumesta kiinteistönhuoltofirmalle talvella ja harjannut pihoja kesällä, ollut apupoikana raksalla, myyjänä kaupassa, lajitellut pulloja marketissa, siivonnut huoneita ja hinkannut vessoja hotellissa, ajanut turisteja autolla lentokentältä kohteeseen ja takaisin, kerännyt laseja baarissa, tiskannut lautasia raflan keittiössä ja laskeuduttanut asiakkaita kallioilta alas.
Näiden töiden lomassa olen usein ajatellut, että haluaisin sitten isona tehdä työtä, jossa voisi sivistää itseään joka päivä. Lasienkeruu kun ei juurikaan älyä kasvata.
Periaatteessa nykyinen kesä- ja freelancer-duuni on sellaista. Toimittajana voi hyvänä päivänä hahmottaa suurempia kokonaisuuksia ja yhdistellä asioita, ottaa uusista aiheista selvää ja kysyä fiksummilta. Joku on sanonut, että ei toimittajan tarvitse tietää kaikkea, riittää että tietää mistä asian saa selville.
Nuorena vielä luulin, että kirjoittamalla voi vähintään muuttaa maailmaa. Liekö turtumista vai havahtumista, mutta enää siltä ei tunnu. Yksi havahduttava tekijä oli viime syksyn kauppatieteiden luennolla, kun aiheena oli (muiden ohella) sanomalehden merkitys. Sen tarkoituksenahan on tuottaa omistajilleen lisää rahaa. Mitenkö se tehdään? Myymällä mahdollisimman paljon mainoksia lehteen. Eihän yhden tilaajan 150 euroa vuodessa merkitse mitään sen rinnalla, kun merkittävä mainostaja ostaa sivun käyttöönsä useita kertoja viikossa.
Eli toisin sanoen liiketoiminnallisesta näkökulmasta ajatellen lehden tarkoituksena ei ole tarjota lukijoilleen tietoa asioista, vaan täyttää mainosten jättämät kolot teksti- ja kuvamassalla. Aika raakaa, kun tarpeeksi yksinkertaistaa.
Käytännössähän tavallisessa päivittäin ilmestyvässä lehdessä työ on pääosin toistuvien aiheiden käsittelyä. Hieno juttu saattaa hukkua massaan, jo pelkkä taitto voi vaikuttaa jutun houkuttelevuuteen. Paljonko toimittajalla on siis valtaa? Tällä hetkellä, tässä vireystasossa minusta tuntuu, että kovin vähän.
Entäpä sitten jokin kauppatieteellinen ala? Johtaminen ja organisaatiot kuulostaisi kivalta. Ehkä jopa johonkin ulkoilmaurheilufirmaan myyntipäälliköksi.
Ei sekään taida kovin ruusuista olla. Korjatkaa jos olen väärässä, mutta peruskuvio on seuraava: kun gradu on valmis, alkaa työnhaku. Nykyaikana harvaan duuniin pääsee suoraan. Ensin on käytävä 1-2 vuoden trainee program, jonka kautta pääsee projektipäälliköksi.
Projektipäällikön nimikehän kuulostaa jo hienolta. Mutta olo lienee kuin armeijassa; pikkupomo, jolle pusketaan painetta kolmesta suunnasta. Uraputki välkkyy edessä ja pian huomaa ajautuneensa sitku-ajatteluun: sitten kun tämä kolmen vuoden periodi on ohi, voin hengähtää.
Paskanmarjat. Kraka kiristää entistä tiukemmin, kun aseman kohoamisen myötä paineet kasvavat ja markkinat laajenevat.
Mitä työnantaja työntekijältään haluaa? Työpanoksen. Onko tekijällä väliä, kunhan työpanos on mahdollisimman suuri? Aika vähä. Ainahan on uusia innokkaita projektipäälliköitä, ihan jonoksi asti.
Mitä bisnesmaailmaan uponnut työntekijä saa? Alkuun neljästä viiteen viikkoa vuosilomaa, ihan jees palkan, vapaa-aikaa kello kahdeksantoista jälkeen.
Ehkä suurimman stopin urasuunnitelmissani sai aikanaan aikaan vuosiloma. Ajatellaanpa. Ihminen on siis valmis tekemään työtä yksitoista kuukautta vuodesta. Siis elämästä pääosa menee siihen, että viitenä aamuna viikosta on mentävä töihin. Tai pahempaa, jos on vuorotyö. Itse en koe olevani valmis sellaiseen.
Moni 35-vuotias kauluspaitaduunari on sanonut minulle, ettei oravanpyörä kannata. Parhaiten oppii kantapään kautta. Siinäpä dilemma, jota mietin seuraavien kolmen päivän aikana. Kaksi niistä on viikkovapaita, yksi rästejä. Loput päivät viikon vapaastani menevät ylitöissä.
Kuinka moni yritysjohtaja on 60-vuotishaastattelussaan harmitellut, että vietti liikaa aikaa perheensä kanssa?
Loppuun vielä kahden idolin kohtaaminen. Toinen oli lenkillä, toinen kauluspaitaduunissa.
Meillä on luomun kanssa yhteinen historia.
Näiden töiden lomassa olen usein ajatellut, että haluaisin sitten isona tehdä työtä, jossa voisi sivistää itseään joka päivä. Lasienkeruu kun ei juurikaan älyä kasvata.
Periaatteessa nykyinen kesä- ja freelancer-duuni on sellaista. Toimittajana voi hyvänä päivänä hahmottaa suurempia kokonaisuuksia ja yhdistellä asioita, ottaa uusista aiheista selvää ja kysyä fiksummilta. Joku on sanonut, että ei toimittajan tarvitse tietää kaikkea, riittää että tietää mistä asian saa selville.
Nuorena vielä luulin, että kirjoittamalla voi vähintään muuttaa maailmaa. Liekö turtumista vai havahtumista, mutta enää siltä ei tunnu. Yksi havahduttava tekijä oli viime syksyn kauppatieteiden luennolla, kun aiheena oli (muiden ohella) sanomalehden merkitys. Sen tarkoituksenahan on tuottaa omistajilleen lisää rahaa. Mitenkö se tehdään? Myymällä mahdollisimman paljon mainoksia lehteen. Eihän yhden tilaajan 150 euroa vuodessa merkitse mitään sen rinnalla, kun merkittävä mainostaja ostaa sivun käyttöönsä useita kertoja viikossa.
Eli toisin sanoen liiketoiminnallisesta näkökulmasta ajatellen lehden tarkoituksena ei ole tarjota lukijoilleen tietoa asioista, vaan täyttää mainosten jättämät kolot teksti- ja kuvamassalla. Aika raakaa, kun tarpeeksi yksinkertaistaa.
Käytännössähän tavallisessa päivittäin ilmestyvässä lehdessä työ on pääosin toistuvien aiheiden käsittelyä. Hieno juttu saattaa hukkua massaan, jo pelkkä taitto voi vaikuttaa jutun houkuttelevuuteen. Paljonko toimittajalla on siis valtaa? Tällä hetkellä, tässä vireystasossa minusta tuntuu, että kovin vähän.
Entäpä sitten jokin kauppatieteellinen ala? Johtaminen ja organisaatiot kuulostaisi kivalta. Ehkä jopa johonkin ulkoilmaurheilufirmaan myyntipäälliköksi.
Ei sekään taida kovin ruusuista olla. Korjatkaa jos olen väärässä, mutta peruskuvio on seuraava: kun gradu on valmis, alkaa työnhaku. Nykyaikana harvaan duuniin pääsee suoraan. Ensin on käytävä 1-2 vuoden trainee program, jonka kautta pääsee projektipäälliköksi.
Projektipäällikön nimikehän kuulostaa jo hienolta. Mutta olo lienee kuin armeijassa; pikkupomo, jolle pusketaan painetta kolmesta suunnasta. Uraputki välkkyy edessä ja pian huomaa ajautuneensa sitku-ajatteluun: sitten kun tämä kolmen vuoden periodi on ohi, voin hengähtää.
Paskanmarjat. Kraka kiristää entistä tiukemmin, kun aseman kohoamisen myötä paineet kasvavat ja markkinat laajenevat.
Mitä työnantaja työntekijältään haluaa? Työpanoksen. Onko tekijällä väliä, kunhan työpanos on mahdollisimman suuri? Aika vähä. Ainahan on uusia innokkaita projektipäälliköitä, ihan jonoksi asti.
Mitä bisnesmaailmaan uponnut työntekijä saa? Alkuun neljästä viiteen viikkoa vuosilomaa, ihan jees palkan, vapaa-aikaa kello kahdeksantoista jälkeen.
Ehkä suurimman stopin urasuunnitelmissani sai aikanaan aikaan vuosiloma. Ajatellaanpa. Ihminen on siis valmis tekemään työtä yksitoista kuukautta vuodesta. Siis elämästä pääosa menee siihen, että viitenä aamuna viikosta on mentävä töihin. Tai pahempaa, jos on vuorotyö. Itse en koe olevani valmis sellaiseen.
Moni 35-vuotias kauluspaitaduunari on sanonut minulle, ettei oravanpyörä kannata. Parhaiten oppii kantapään kautta. Siinäpä dilemma, jota mietin seuraavien kolmen päivän aikana. Kaksi niistä on viikkovapaita, yksi rästejä. Loput päivät viikon vapaastani menevät ylitöissä.
Kuinka moni yritysjohtaja on 60-vuotishaastattelussaan harmitellut, että vietti liikaa aikaa perheensä kanssa?
Loppuun vielä kahden idolin kohtaaminen. Toinen oli lenkillä, toinen kauluspaitaduunissa.
Meillä on luomun kanssa yhteinen historia.
06.08.2006 - 02:46
Kun huomisen jaksaa, on kolmeen päivään tullut kolmisenkymmentä tuntia töitä, vajaat parikymmentätuhatta merkkiä tekstiä, kymmenen taitettua sivua ja flunssa, joka ei tiedä loppuisiko, alkaisiko kunnolla vai jatkaisiko. Eläköön markkinatalous ja toimintojen tehostaminen. Ja kesäkausi.
Villi veikkaukseni on, että maanantaina, kun luvassa on kokopäiväretki Simpeleen Haukkavuorelle, päättää flunssa iskeä myllyn päälle. Kyl mie sanon...
Villi veikkaukseni on, että maanantaina, kun luvassa on kokopäiväretki Simpeleen Haukkavuorelle, päättää flunssa iskeä myllyn päälle. Kyl mie sanon...
03.08.2006 - 23:33
Päänsärkyä ei voi ymmärtää kuin siitä kärsivä. Itselleni on siunaantunut jäykän selän, stressin ja unenpuutteen sekoituksesta voimansa ammentava päänsärky, joka iskee takaraivoon ja yläniskaan. Parhaimmillaan tuska puskee läpi ohimoista, toisinaan lyö vain niskan niin lukkoon, ettei se taivu sivulle, alas tai eteen.
Surkeinta tässä koko touhussa on se, että reipas liikunta, käsien käyttö ja riittävä uni on yhtälö, joka ei tunnu kesällä toimivan sitten millään. Istumatyö ei auta tilannetta ollenkaan, varsinkin kun taittaessa liian pienellä (17") näytöllä täytyy ruutua yrittää kuikuilla vähän lähempää. Eikä hiirikättäkään voi vaihtaa taittaessa toiseksi, koska jutut olisi kiva heittää sivulle yhdellä kertaa suht paikalleen.
Tänään särky vaivasi taas täydellä teholla. En jaksanut edes puhua kunnolla, onneksi ei tarvinnut haastatella ketään. Kevyt stressi deadlinesta ei helpottanut tilannetta juurikaan, eikä kovien uutisten puute.
Aika masentavaa huomata olevansa istumatyöläinen, jonka pitäisi harrastaa liikuntaa, jotta yläselän liikkuvuus paranisi. 21-vuotiaana.
Normaali olotila on lahja, jota muistaa kiittää liian harvoin.
Surkeinta tässä koko touhussa on se, että reipas liikunta, käsien käyttö ja riittävä uni on yhtälö, joka ei tunnu kesällä toimivan sitten millään. Istumatyö ei auta tilannetta ollenkaan, varsinkin kun taittaessa liian pienellä (17") näytöllä täytyy ruutua yrittää kuikuilla vähän lähempää. Eikä hiirikättäkään voi vaihtaa taittaessa toiseksi, koska jutut olisi kiva heittää sivulle yhdellä kertaa suht paikalleen.
Tänään särky vaivasi taas täydellä teholla. En jaksanut edes puhua kunnolla, onneksi ei tarvinnut haastatella ketään. Kevyt stressi deadlinesta ei helpottanut tilannetta juurikaan, eikä kovien uutisten puute.
Aika masentavaa huomata olevansa istumatyöläinen, jonka pitäisi harrastaa liikuntaa, jotta yläselän liikkuvuus paranisi. 21-vuotiaana.
Normaali olotila on lahja, jota muistaa kiittää liian harvoin.
31.07.2006 - 00:48
Mistä tietää, että on ollut liikaa töissä? Kun ei osaa muusta enää puhua.
Kiusasin itseäni ja heräsin yhdeksäksi katsomaan, että ketkä oikein lähtevät 90 kilometrin pyöräilylenkille siihen aikaan aamusta. Usein sanotaan, että juttu on kiinnostava jos kirjoittaja on ollut kiinnostunut aiheesta. Toivottavasti se näkyy.
Kaksi päivää vapaata, viisi töitä, seitsemän vapaata. Kilroy lähetti matkaliput. Väsynyt mutta onnellinen.
Kiusasin itseäni ja heräsin yhdeksäksi katsomaan, että ketkä oikein lähtevät 90 kilometrin pyöräilylenkille siihen aikaan aamusta. Usein sanotaan, että juttu on kiinnostava jos kirjoittaja on ollut kiinnostunut aiheesta. Toivottavasti se näkyy.
Kaksi päivää vapaata, viisi töitä, seitsemän vapaata. Kilroy lähetti matkaliput. Väsynyt mutta onnellinen.
30.07.2006 - 03:31
Just. Lyhyesti työasioita. Meillä on sattuneista syistä töissä vuorot kolmen viikon rotaatiossa. Kaksi viikkoa 45h/vko, yksi 22,5. Palikkamatikalla laskettuna keskiarvoksi tulee tes:n mukainen 37,5h/vko.
Kalevan Kisat, kaksi lomitusta ja yksi koulutus ovat sekoittaneet palettia siinä määrin, että tällä hetkellä ylitöitä on kertynyt tavallisiin tuntimääriin verrattuna yli 60. Aika hyvin muutaman kuukauden kesäduunilta.
Toisaalta juuri rotaation ansiosta elokuulle tarjoutui mahdollisuus kahteen viikon vapaaseen. Aivan loistavaa. Tosin nyt juuri tuntuu, että koko elokuun vetäminen lomana ei olisi huono vaihtoehto.
Tällaisessa työssä pitkät työputket eivät ole oikein kenenkään etu. Tekstin laatu kärsii, sikäli kun se voi kohdallani pudota, eikä ajatus lennä putkien loppuvaiheessa kovinkaan kirkkaana.
On mukava tavata ihmisiä baarissa, kun he kertovat, että siehän oot se tyyppi siellä lehdessä. Ihan jokainen kolumni tai juttu kun ei aina saa siipiä alleen.
Se töistä.
Putkista huolimatta olen ehtinyt vähän roikkumaankin. Talven lisäksi suosikkiaika vuodesta on juuri tämä. Illalla alkaa olla pimeä ja kevyt viileyskin oikeuttaa teknisten vaatteiden käytön.
Rakas reissupulloni otti torstaina ikävästi osumaa. Heitin sen mukamas heinikkoon, mutta käsi-silmä -koordinaatio ei ollut aivan huipussaan - uutta haavaa siggiin.
Tuota(kaan) ei enää taota suoraksi.
Kalevan Kisat, kaksi lomitusta ja yksi koulutus ovat sekoittaneet palettia siinä määrin, että tällä hetkellä ylitöitä on kertynyt tavallisiin tuntimääriin verrattuna yli 60. Aika hyvin muutaman kuukauden kesäduunilta.
Toisaalta juuri rotaation ansiosta elokuulle tarjoutui mahdollisuus kahteen viikon vapaaseen. Aivan loistavaa. Tosin nyt juuri tuntuu, että koko elokuun vetäminen lomana ei olisi huono vaihtoehto.
Tällaisessa työssä pitkät työputket eivät ole oikein kenenkään etu. Tekstin laatu kärsii, sikäli kun se voi kohdallani pudota, eikä ajatus lennä putkien loppuvaiheessa kovinkaan kirkkaana.
On mukava tavata ihmisiä baarissa, kun he kertovat, että siehän oot se tyyppi siellä lehdessä. Ihan jokainen kolumni tai juttu kun ei aina saa siipiä alleen.
Se töistä.
Putkista huolimatta olen ehtinyt vähän roikkumaankin. Talven lisäksi suosikkiaika vuodesta on juuri tämä. Illalla alkaa olla pimeä ja kevyt viileyskin oikeuttaa teknisten vaatteiden käytön.
Rakas reissupulloni otti torstaina ikävästi osumaa. Heitin sen mukamas heinikkoon, mutta käsi-silmä -koordinaatio ei ollut aivan huipussaan - uutta haavaa siggiin.
Tuota(kaan) ei enää taota suoraksi.
30.03.2006 - 15:35
Neljä kuukautta, viisi iltaa viikossa, duunia savuisessa ympäristössä humalaisten juhlijoiden keskellä. Pikkuhiljaa tämäkin duuni alkaa maistua aika puulta. Varsinkin viime aikoina, kun kylässä on todellinen low season; ihmisiä ei ole juuri missään baarissa.
Keskitalvella olisin ollut onnellinen hiljaisista illoista. Nyt, kun hiljaista on ollut muutamana iltana putkeen, alkaa se olla lähinnä tylsää. Tylsää siksi, että duunia on juuri sen verran, että sitä pitää tehdä. Ei siis voi ottaa pelkästään rennosti, vaan koko ajan pitää olla pienessä valmiudessa. Rasittavaa.
Onnistuin alkukaudesta kikkailemaan itselleni vapaapäiviksi lauantait ja sunnuntait. Ainoaksi taistelupäiväksi jäi siis perjantai. Ensi viikonloppuna Pubilla järjestetään Verbierin Carlsberg high five, joku tanskalaispanimon iso promotapahtuma. Telttaa on rakennettu terassin eteen muutama päivä, valko-vihreitä lakanoita näkyy ympäri paikkoja. Cover-bändi esiintyy, rinteessä kilpaillaan "leikkimielisesti" ja meininki on viikonloppuna muutenkin kuin Itävallassa. Perjantaina vähän kuin lämmitellään, lauantaina helvetti on irrallaan.
Ehdin jo tuuletella vapaata lauantaitani, niin eikös nakki napsahtanut. Toki syy on ihan hyvä, eräs lasinkerääjä joutuu lähtemään viikonloppuna kotonaan ikävän perhettä koskevan uutisen vuoksi, joten lauantaina jonkun on tehtävä duunia. Vaikka hiljainen ilta ei ole herkkua, ei se kaaoskaan ole mitenkään nautinnollista.
High Fiven jälkeen seuraava ja kauden viimeinen killeri on Beach Party 19.4. Kauden päätösbileissä ei viime vuonna ainakaan ollut lattialla senttiäkään tilaa. Se tarkoittaa sitä, ettei vapaata voi ottaa silloinkaan, joten pidemmät randoilut jäävät todennäköisesti tekemättä. Jossain vaiheessa kun Suomeenkin olisi lähdettävä.
Niin, tänään taas sateinen ja sinkkinen keli. Ylihuomiseksi luvattu täyttä auringonpaistetta.
Keskitalvella olisin ollut onnellinen hiljaisista illoista. Nyt, kun hiljaista on ollut muutamana iltana putkeen, alkaa se olla lähinnä tylsää. Tylsää siksi, että duunia on juuri sen verran, että sitä pitää tehdä. Ei siis voi ottaa pelkästään rennosti, vaan koko ajan pitää olla pienessä valmiudessa. Rasittavaa.
Onnistuin alkukaudesta kikkailemaan itselleni vapaapäiviksi lauantait ja sunnuntait. Ainoaksi taistelupäiväksi jäi siis perjantai. Ensi viikonloppuna Pubilla järjestetään Verbierin Carlsberg high five, joku tanskalaispanimon iso promotapahtuma. Telttaa on rakennettu terassin eteen muutama päivä, valko-vihreitä lakanoita näkyy ympäri paikkoja. Cover-bändi esiintyy, rinteessä kilpaillaan "leikkimielisesti" ja meininki on viikonloppuna muutenkin kuin Itävallassa. Perjantaina vähän kuin lämmitellään, lauantaina helvetti on irrallaan.
Ehdin jo tuuletella vapaata lauantaitani, niin eikös nakki napsahtanut. Toki syy on ihan hyvä, eräs lasinkerääjä joutuu lähtemään viikonloppuna kotonaan ikävän perhettä koskevan uutisen vuoksi, joten lauantaina jonkun on tehtävä duunia. Vaikka hiljainen ilta ei ole herkkua, ei se kaaoskaan ole mitenkään nautinnollista.
High Fiven jälkeen seuraava ja kauden viimeinen killeri on Beach Party 19.4. Kauden päätösbileissä ei viime vuonna ainakaan ollut lattialla senttiäkään tilaa. Se tarkoittaa sitä, ettei vapaata voi ottaa silloinkaan, joten pidemmät randoilut jäävät todennäköisesti tekemättä. Jossain vaiheessa kun Suomeenkin olisi lähdettävä.
Niin, tänään taas sateinen ja sinkkinen keli. Ylihuomiseksi luvattu täyttä auringonpaistetta.
10.03.2006 - 15:46
Taivas pysyi tänään koko päivän sinkissä. Välillä sateli vähän luntakin. Hyvä päivä nukkua, pestä pyykkiä, latailla kameroiden ja lälläreiden akkuja, järjestellä paikkoja, huuhdella juomapussi.
Outo viikonloppu edessä, kun on täysi työpäivä lauantaina. Yleensähän lauantai ja sunnuntai ovat ainakin pubivapaita päiviä, tällä kertaa vaihdoimme kollegan kanssa vuoroja niin, että hänellä on nyt neljän päivän vapaa, minulla ensi viikonloppuna ja alkuviikosta.
Tänään on taas viikkopaxien viimeinen ilta. Odotettavissa aivan riittävästi taas duunia lasien rahtauksessa.
Kohti kauden loppua mentäessä olen huomannut oman pinnani lyhentyneen, lähinnä työasioissa. Jokin aika sitten annoin asiakkaiden mennä toisinaan ensin, sanoin soria, ekskusemua ja attenzionia, mutta nyt jyrään vain läpi. Jos joku urpo ei tajua muutaman kierroksen jälkeen liikahtaa kun tuntee kosketuksen selässään, työnnän hänet sitten kohteliaan jämäkästi syrjään.
Sinällään oma käytös tuntuu tyhmältä, koska lasinkerääjät näkyvät baarimikkojen ohella eniten asiakkaiden keskuudessa, joten asiakaspalvelua olisi kai hyvä harrastaa. Toisaalta pomotkin sanovat, ettei lattialla tarvitse olla kohtelias, kunhan jyrää läpi. Ei sillä, kyllähän sen nyt parin kauden aikana on itsekin tajunnut, mutta silti, eihän ihmisille ole mukavaa olla epäkohtelias. Eri asia toki on se, kuinka paljon humalainen ihminen muistaa esim. edellisen illan tapahtumista, oliko lasinkerääjä kohtelias vai ei.
28.02.2006 - 16:26
After skille tulleet vähän ihmettelivät pubin koristeita. Värit alkavat olla iltaa varten kohdillaan.
Hola!
25.02.2006 - 22:59
Päivän saldo:
Maserati coupe 1 (kpl)
Porsche Carrera 3
Porsche Cayanne (ja Turbo) 10
BMW X5 & X3 15
BMW 730 1
Avo-Mersu (joku slk) 1
MB CL 1
MB G 2
Range Rover 5
Audi Q7 1
Loput menivät vähän liian lujaa ohi.
Tänään siis ajopäivä, useimmat edellä mainituista olivat Geneven rekkareilla. Täytyy nyt todeta, etten ymmärrä autojen päälle mitään, useimpien kirjoitusasu piti tarkistaa vielä netistä. Pitkien ajopäivien aikana radiottomassa autossa ei vain ole parempaakaan tekemistä, joten alan olla jo aika hyvä ohituskaistan tarkkailija.
Tosin samalla ihmettelen, että mitä järkeä on sijoittaa autoon yli satatuhatta euroa. Toisaaltahan sanotaan, että jos täytyy kysyä kysymys, ei voi ymmärtää vastausta.
Maserati coupe 1 (kpl)
Porsche Carrera 3
Porsche Cayanne (ja Turbo) 10
BMW X5 & X3 15
BMW 730 1
Avo-Mersu (joku slk) 1
MB CL 1
MB G 2
Range Rover 5
Audi Q7 1
Loput menivät vähän liian lujaa ohi.
Tänään siis ajopäivä, useimmat edellä mainituista olivat Geneven rekkareilla. Täytyy nyt todeta, etten ymmärrä autojen päälle mitään, useimpien kirjoitusasu piti tarkistaa vielä netistä. Pitkien ajopäivien aikana radiottomassa autossa ei vain ole parempaakaan tekemistä, joten alan olla jo aika hyvä ohituskaistan tarkkailija.
Tosin samalla ihmettelen, että mitä järkeä on sijoittaa autoon yli satatuhatta euroa. Toisaaltahan sanotaan, että jos täytyy kysyä kysymys, ei voi ymmärtää vastausta.
19.02.2006 - 02:43
Mitä tapahtuu, kun yhdistetään vuoden huonoimmat ajokelit, keskieurooppalaisten hiihtoloma, vaihtopäivä eli lauantai, useimpien patonkien tottumattomuus lumisiin ajokeleihin sekä kahdeksan kilometrin serpentiinitie?
Peltivaurioita, alle kahdenkympin vauhtia, aikaa kulutettua kolme varttia ja yleistä säätöä.
Lunta on siis satanut ja satelee hiljalleen edelleen. Mukavaahan se on, kuten on moneen kertaan todettu ja ehkä joku tällaisen yhteyden huomannut, mutta tänään vähän kiroilutti. Toisinaan ihmetyttää keskieurooppalainen välinpitämättömyys: auto parkkeerataan tien sivuun, mutta lumiketjujen asennus suoritetaan puolessa välissä toista ajokaistaa. Usein tämä paikka löydetään ylä- tai alamäestä, mieluiten mutkan takaa.
Ettei jotain hyvääkin. Matkalla Zürichiin taivas aukesi, ja auringonpaiste vihreillä niityillä oli kuin Pikku Heidistä. Huimaa, miten tunnin ajomatkan päässä toisaalla ollaan lumimyrskyssä, toisaalla taas voisi melkein haistella kukkia shortsit jalassa.
Huomenna mäkeen.
Peltivaurioita, alle kahdenkympin vauhtia, aikaa kulutettua kolme varttia ja yleistä säätöä.
Lunta on siis satanut ja satelee hiljalleen edelleen. Mukavaahan se on, kuten on moneen kertaan todettu ja ehkä joku tällaisen yhteyden huomannut, mutta tänään vähän kiroilutti. Toisinaan ihmetyttää keskieurooppalainen välinpitämättömyys: auto parkkeerataan tien sivuun, mutta lumiketjujen asennus suoritetaan puolessa välissä toista ajokaistaa. Usein tämä paikka löydetään ylä- tai alamäestä, mieluiten mutkan takaa.
Ettei jotain hyvääkin. Matkalla Zürichiin taivas aukesi, ja auringonpaiste vihreillä niityillä oli kuin Pikku Heidistä. Huimaa, miten tunnin ajomatkan päässä toisaalla ollaan lumimyrskyssä, toisaalla taas voisi melkein haistella kukkia shortsit jalassa.
Huomenna mäkeen.
09.02.2006 - 15:46
Viime yön sade oli tuonut ylös kymmenisen senttiä lunta(Edit: läskikymppiläiset olivat käyneet bäkkärillä, siellä oli tietysti polviin asti pyydaa. Ikävä kyllä videokamera todisti...). Tietysti tänään oli siivouspäivä, tosin pyydan sijaan hinkattiin pubin pesukoneita. Kerran kuukauteen baarin työntekijät hinkkaavat työskentelytilat lattiasta kattoon, niin myös tänään.
Olen kyllä ihmetellyt, että onko tuo nyt taloudellisin tapa hoitaa homma, koska luulisi, että muutama napakka siivoaja hoitaisi homman päivässä, kun nyt hommaan tarvitaan parikymmentä toinen toistaan krapulaisempaa duunaria kolmeksi tunniksi. Aika paljon hukkatunteja, veikkaisin.
Muuten Sveitsissä kyllä osataan pitää huoli siitä, ettei ylimääräistä rahaa syydetä ainakaan työntekijöille. Suomen systeemeihin tottuneena oudoksuttaa, että lomarahoja ei makseta, ellei työsuhde kestä yli puolta vuotta. Fiksusti täällä solmitaan viiden kuukauden sopimuksia... Myös palkat ovat minimitasoa, koska varsinkin Verbieriin jengiä kyllä tulee töihin vaikka millä palkalla, joten tieto halukkaiden määrästä pitää kyllä äänekkään valittamisen kurissa. Eihän minimipalkat täällä ole mitään viittä euroa tunnilta, mutta silti.
Samoin veroja pitää maksaa enemmän kuin maksaisin samoilla tuloilla Suomessa. Ja sekin luulo, että täältä saisi pankkitilin nimettömänä, on hieman virheellinen - tai sitten sitä rahaa pitää oikeasti olla paljon. Ainakin tavallisilta tallaajilta kysellään passit ja henkilötunnukset heti alkuunsa, samoin kopio työsopimuksesta täytyy olla todisteena.
Eihän kaikki nyt kuitenkaan ole aivan surkeasti. Kuten Jasmo blogissaan kirjoittaa, baarimeininki Sveitsissä on vähän erilaista kuin Suomessa. Niille, joille alkoholi maistuu, työ sveitsiläisessä baarissa on loistohomma - työvuorojen aikana kaikki juomat ovat ilmaisia. Tosin kaatokänniä katsotaan pahalla silmällä, mutta hyvä hiprakka ei ole ongelma eikä mikään. Pubilla on myös niin sanottu staff shot. Kun kello pirisee, jättävät kaikki työnsä ja rientävät tiskille, jossa jokaiselle on kaadettu shotti. Kovimpina juhlailtoina, tai jos on äärimmäisen tylsää, noita kellonkilkutuksia tulee illan aikana yli kymmenen. Party on!
Olen kyllä ihmetellyt, että onko tuo nyt taloudellisin tapa hoitaa homma, koska luulisi, että muutama napakka siivoaja hoitaisi homman päivässä, kun nyt hommaan tarvitaan parikymmentä toinen toistaan krapulaisempaa duunaria kolmeksi tunniksi. Aika paljon hukkatunteja, veikkaisin.
Muuten Sveitsissä kyllä osataan pitää huoli siitä, ettei ylimääräistä rahaa syydetä ainakaan työntekijöille. Suomen systeemeihin tottuneena oudoksuttaa, että lomarahoja ei makseta, ellei työsuhde kestä yli puolta vuotta. Fiksusti täällä solmitaan viiden kuukauden sopimuksia... Myös palkat ovat minimitasoa, koska varsinkin Verbieriin jengiä kyllä tulee töihin vaikka millä palkalla, joten tieto halukkaiden määrästä pitää kyllä äänekkään valittamisen kurissa. Eihän minimipalkat täällä ole mitään viittä euroa tunnilta, mutta silti.
Samoin veroja pitää maksaa enemmän kuin maksaisin samoilla tuloilla Suomessa. Ja sekin luulo, että täältä saisi pankkitilin nimettömänä, on hieman virheellinen - tai sitten sitä rahaa pitää oikeasti olla paljon. Ainakin tavallisilta tallaajilta kysellään passit ja henkilötunnukset heti alkuunsa, samoin kopio työsopimuksesta täytyy olla todisteena.
Eihän kaikki nyt kuitenkaan ole aivan surkeasti. Kuten Jasmo blogissaan kirjoittaa, baarimeininki Sveitsissä on vähän erilaista kuin Suomessa. Niille, joille alkoholi maistuu, työ sveitsiläisessä baarissa on loistohomma - työvuorojen aikana kaikki juomat ovat ilmaisia. Tosin kaatokänniä katsotaan pahalla silmällä, mutta hyvä hiprakka ei ole ongelma eikä mikään. Pubilla on myös niin sanottu staff shot. Kun kello pirisee, jättävät kaikki työnsä ja rientävät tiskille, jossa jokaiselle on kaadettu shotti. Kovimpina juhlailtoina, tai jos on äärimmäisen tylsää, noita kellonkilkutuksia tulee illan aikana yli kymmenen. Party on!
05.02.2006 - 06:41
Kävin tänään ajeluttamassa suomalaisia viikkomatkalaisia Genevestä Engelbergiin. Täytyy sanoa, ettei turistien meininki näytä aina mitenkään huonolta.
Viikon reissussa ei ole huolta huomisesta, ei rahasta, ei pyykinpesusta, ei väsymyksestä eikä ruoanlaitosta tai siivoamisesta. Rentoa meininkiä kaveriporukassa, hyvällä tuurilla aurinkoa tai uutta lunta. Matkanjärjestäjä hoitaa kaiken, parhaimmillaan pääsee tilavilla minibussikuljetuksilla kentältä kohteeseen.
Kieltämättä pokka ei enää pitänyt siinä vaiheessa, kun mukavan viikon toivotukseen sain vastauksena hieman katkeran "ja sulle hyvää loppukautta"...
Engelbergissä oli muuten kylässä huomattavasti enemmän lunta kuin Verbierissä, mutta vuorilla tilanne oli kuulemma sama kuin täällä: surkea.
04.02.2006 - 05:24
Ei taida olla mitään irvokkaampaa, kun vaille viisikymppiset brittiäijät kauluspaidoissaan tulevat vähän revittelemään pubille. Pöydillä tanssitaan kuin nuorena, tosin humaltunut mieli ei taida huomata, että jalka ei nouse enää niin korkealla, selkä ei taivu mihinkään suuntaan eikä koko touhu muutenkaan ole kovin riehakasta, vaikka siltä tuntuukin.
Toinen illan huomio: pitäisikö blokkarin varoa asiakkaita vai asiakkaiden blokkaria? Ihmiset antavat kyllä yleensä tietä, varsinkin jos kolkuttelee laseilla takaraivoa, mutta onko se oikein? Toisaalta jengi maksaa juomistaan, miksi heidän siis pitäisi vielä kaiken lisäksi väistellä lasiseinää. Ja taas toisaalta, jos kukaan ei kantaisi laseja, eivät asiakkaat voisi nauttia juomia, koska laseja ei enää olisi.
Onneksi edessä on kaksi vapaapäivää.
Toinen illan huomio: pitäisikö blokkarin varoa asiakkaita vai asiakkaiden blokkaria? Ihmiset antavat kyllä yleensä tietä, varsinkin jos kolkuttelee laseilla takaraivoa, mutta onko se oikein? Toisaalta jengi maksaa juomistaan, miksi heidän siis pitäisi vielä kaiken lisäksi väistellä lasiseinää. Ja taas toisaalta, jos kukaan ei kantaisi laseja, eivät asiakkaat voisi nauttia juomia, koska laseja ei enää olisi.
Onneksi edessä on kaksi vapaapäivää.
27.01.2006 - 22:43
Eipä sitä ennen tiennyt, että baarien lasit ovat ihan eri kaliiberia kuin kotikeittiön kaapeista löytyvät. Tosin harvoin pahvilaatikoita nyt tulee sen tarkemmin tutkittua, nyt vain osui silmään.
Erityisen kestäviä, ammattimaisia, helposti pinottavia, oikein graniittia ovat meidän käyttämämme drinkkilasit.
Pinottavuus tarkoittaa baariympäristössä sitä, että 15 lasia alkaa huojua, korkeutta kasalla on silloin yli metri. Tosin meidän lasimme eivät ole aivan parhaita pinottavia, joissakin baareissa näkee hillittömiä, kymmenien lasien torneja. Silloin toivoo, ettei kukaan tönäise vahingossakaan kollegaa.
Erityisen kestäviä, ammattimaisia, helposti pinottavia, oikein graniittia ovat meidän käyttämämme drinkkilasit.
Pinottavuus tarkoittaa baariympäristössä sitä, että 15 lasia alkaa huojua, korkeutta kasalla on silloin yli metri. Tosin meidän lasimme eivät ole aivan parhaita pinottavia, joissakin baareissa näkee hillittömiä, kymmenien lasien torneja. Silloin toivoo, ettei kukaan tönäise vahingossakaan kollegaa.
24.01.2006 - 03:08
Pubi tarjosi tänään ei niinkään työkykyä ylläpitävää, vaan paremminkin sitä heikentävää toimintaa. Kuukausittaisen hiihtopäivän sijaan otimme ilmatäytteiset kelkat, airboardit, alle, ja lähdimme kelkkaradalle.
Käytännössä rata oli kapea rinne, jossa oli paljon kurveja ja hyvin vähän suojaverkkoja. Sukkulanmuotoiset kelkat eivät ole mitenkään helppoja ohjata, joten muutamia osumia tuli parinkymmenen hengen joukollemme.
Itse otin mukaani yhden puisen rinteen reunaa osoittavan kepin, joten nyt vasen sääri on turvonnut ja aika kipeä. Hauskaa se kuitenkin oli.
Kuten kuvasta näkyy, kelkoilla mentiin pää edellä. Kypärät oli jokaisella, samoin lähes kaikki olivat pukeneet selkäpanssarin päälleen. Fiksuimmilla oli myös polvisuojat, jotka olivat ilmeisen käytännölliset rinteen ulkopuolella. Niinpä, kelkoilla pystyi vetelemään ajamattomalla alueellakin loistavasti. Välillä kyllä vähän pelotti, kun vauhti kiihtyi ja ei nähnyt, onko edessä olevan kummun takana pudotus vai jatkuuko mäki tavallisena.
Ja näin "kelkat" kulkivat ylös.
Villiä touhua, suosittelen jos joskus on mahdollista kokeilla.
Käytännössä rata oli kapea rinne, jossa oli paljon kurveja ja hyvin vähän suojaverkkoja. Sukkulanmuotoiset kelkat eivät ole mitenkään helppoja ohjata, joten muutamia osumia tuli parinkymmenen hengen joukollemme.
Itse otin mukaani yhden puisen rinteen reunaa osoittavan kepin, joten nyt vasen sääri on turvonnut ja aika kipeä. Hauskaa se kuitenkin oli.
Kuten kuvasta näkyy, kelkoilla mentiin pää edellä. Kypärät oli jokaisella, samoin lähes kaikki olivat pukeneet selkäpanssarin päälleen. Fiksuimmilla oli myös polvisuojat, jotka olivat ilmeisen käytännölliset rinteen ulkopuolella. Niinpä, kelkoilla pystyi vetelemään ajamattomalla alueellakin loistavasti. Välillä kyllä vähän pelotti, kun vauhti kiihtyi ja ei nähnyt, onko edessä olevan kummun takana pudotus vai jatkuuko mäki tavallisena.
Ja näin "kelkat" kulkivat ylös.
Villiä touhua, suosittelen jos joskus on mahdollista kokeilla.
Laskettelu Kashmirissa
Mainos
