Kirjoittaja
Viisi talvea hiihtohommia takana. Verbier, Gulmarg, Chamonix, Utah. arttu.muukkonen(at)uta.fi
Arkisto
2011
2010
2009
2008
2007
2006
2005
18.11.2009 - 00:10
Toisinaan on jännä huomata, miten onkin ajautunut tilanteeseen, jossa on hirveästi kaikenlaista hoidettavaa ja järjesteltävää.
Riippuen päivästä ja mielentilasta olotila on jännä, huvittava tai musertava.
Toisaalta tässä kuluvana syksynä olen oppinut, että aika paljon saa aikaan, kun vaan lopettaa märinän ja käärii hihoja vähän ylemmäs. Pakko on hyvä inspiraation lähde. Myös rutiini auttaa siinä. Enkä koskaan ennen ole kirjoittanut 15 000 merkin esseetä yhdeltä istumalta. Kertonee jotain vaatimustasostakin, mutta silti. Eihän tuollaisia tekstimassoja ole tullut koskaan edes lehtityössä vastaan. Piti tänne asti elää.
Mutta ajautuminen. Itseaiheutettua vai ulkopuolelta tullutta? Ketä varten asioita tekee? Kenelle? Mihin se johtaa? Milloin kiire loppuu? Loppuuko se?
Mutta jos harrastus ja työ sekoittuvat, onko silloin tarvettakaan muuttaa tilannetta? Miksi edes mietin ,että pitäisikö tämän johtaa johonkin, kyllähän itse tekeminen ja puuhastelukin ovat arvoja sinänsä. Ihan riittävä lienee laatukäsite sekin.
Jos nyt jotain haluaisin tehdä enemmän, niin valokuvaus on jäänyt aika vähiin. Ok, työkuvia tulee otettua, mutta sellaista vapaa-ajan räpsimistä olisi kiva harrastaa.
Toisaalta, aiemmin esitellyistä ajatuksista johtuen päivät menevät vauhdikkaasti, ja tämä Suomen syksy on kyllä harvinaisen tylsä kangas, ellei pidä harmaan maalaamisesta. En ole niitä, jotka pitävät.
Nyt on myös ensimmäinen syksy moneen vuoteen, kun en ole lähdössä masentavaa pimeyttä karkuun. Hassua tai ei, mutta tämä on typerryttävän naurattavaa, tämä syksy. Ei naurettavan, vaan naurattavan. Eihän tällaista harmaata putkea ole olemassa missään muualla kuin Suomessa. Saa luvan olla ihan mitenpäin vain, kukaan ei vaadi mitään, kun on tämä kelikin tällainen.
Mutta niin, hyvää kuuluu. Vapaalasku.comissa saavutimme tässä eräänä perjantaina yli 1 000 kävijää yhden päivän aikana. Aika paljon tyhjän päälle luodulta pienen piirin sivustolta. Ensimmäistä kertaa nelinumeroinen luku, sanon. Avasimme myös verkkokaupan sinne.
Virne-elokuvaa on katsottu 10 000 kertaa. Elokuvanäytöksiä on vedetty jo Helsingissä ja Oulussa. Tällä viikolla Tampereella, joulukuun alussa Ivalossa ja tässä välissä ehkä jopa Rovaniemellä. Hieno meno.
Ensi-ilta, jossa edellisessä postauksessa kirjoitin, meni upeasti. Paikalle oli vaivaantunut yli 500 ihmistä. Sen lisäksi jouduimme jättämään osan halukkaista ulos. Kuvareportaasi täällä, kiitos Salmisen Matille kuvaajana toimimisesta.
Ja ensi viikolla on neuvotteluja vähän muistakin levitysmuodoista. Odotan innolla ja kiinnostuneena.
Kuukauden kuvaksi pistän tämän. Kuvassa intohimoinen laskettelija, siviilissä pankkipomo, haaveilee laskettelusta. Olen pitkään metsästänyt kuvaa, jossa kuvattava olisi silmät kiinni. En ole onnistunut, koska tilanteet eivät ole oikein olleet luontevia. Ihmisestä tulee myös hassunnäköinen, kun hän on kuvassa silmät kiinni. Syyttä ei sanota, että silmät ovat sielun peili. Mutta tässä kuvassa tunnelma on mielestäni rento ja positiivinen. Ehkä hymy tekee sen, että silmien näkymättömyys ei haittaa. Mielestäni kuvattavasta paistaa läpi myös vilpittömyys, mutta se on omaa tulkintaani.
En pyytänyt kuvattavaa sulkemaan silmiään, ne vain sattuivat olemaan ruudussa noin. Ehkä hän oli kuvauksenkin aikana jossakin aivan muualla, tiedä häntä.
Petteri Nurminen laski laskukaverinsa kanssa tiettävästi ensimmäisinä suomalaisina erään Chamonix´in klassikkomäen. Otin kuvan, juttu löytyy täältä.
05.08.2009 - 08:46
Äh, läppäri sanoi taas sopimuksensa irti. Ärsyttävää tuo korjaus- ja säätörumba. Tällä kertaa sentään yksi asia on muuttunut. Edellisistä brakauksista viisastuneena olen tallentanut materiaalit pääosin ulkoiselle kovalevylle, joten mitään peruuttamatonta ei ole tapahtunut.
(Seuraa semikameranörtteilyä:)
Tein investointeja tässä päivänä eräänä. Kotiin lähti Canonin linssi. Aiempi Tamronin 28-75-millinen on toimittanut virkaansa hyvin, mutta kyllähän 24-70mm 2.8 L usm on aivan eri kategoriassa. Harmi, etten pysty laittamaan vielä esimerkkikuvia tarjolle, mutta sävyjen syvyys, terävyys, värit ja mitä näitä nyt on, kaikki on parempaa. Uskomaton ero.
Alkuun linssin hinta hieman kirpaisi, mutta kun sitä on nyt saanut käyttää, niin hinta ja laatu tuntuvat kohtaavan. Toisaalta tuollaiset ostokset ovat vaarallisia, koska seuraavaksi tekisi mieli hankkia kinokoon kennollinen runko. Ei ole helppoa juu.
(Kamerateknisyys päättyy)
Jos seuraavalla kerralla sitten muutama kuva.
05.07.2009 - 00:22
Suomessa on oikeastaan aika kiva kesä. Vielä vanhempana kesä tuntuu varmaan vielä lyhyemmältä, kun jo nyt valoisan aika tuntuu hitusen lyhentyneen, vaikka vastahan kesäkuu alkoi.
Luulen, että hiljalleen tässä alkaa päästä irti siitä ajattelutavasta, että jokainen vuosi olisi jotenkin uniikki, ja että joka vuosi pitäisi päästä tietyissä asioissa eteenpäin. Viime kesästä on niin vähän aikaa, että ensi kesäkin tulee tosi nopeasti. Toisaalta tässä on vielä kuluvaakin suvea jäljellä.
Kesä on minulle vuoden taitekohta, ei niinkään tammikuun alku. Kesällä ehtii hengähtää vähän ja mietiskellä, että mitä sitä talvella tekisi. Kesällä ehtii myös tehdä asioita, jotka kasaantuvat talven aikana, esimerkiksi olla ihan vain yhdessä paikassa paikallaan tietäen, ettei tarvitse pakkailla kamoja lähteäkseen jonnekin. Tosin tämä kesä on ollut itselläni varsinaista seikkailua, kun takana on jo solukämppää kuukausi sekä toista kämppää jo viikko, ja vielä on elokuulle varattuna yksi ja toivottavasti viimeinen majapaikka - mutta siitä huolimatta saa olla ainakin samassa kaupungissa.
Eikä sillä, saahan talvellakin olla paikallaan jos haluaa, mutta se on silti erilaista.
Pitkästä aikaa en osaa vielä itsellenikään oikein tunnustaa, että mitäköhän ensi talvi pitää sisällään. Laskettelua toki, mutta missä, milloin ja millä tavoin, sitä en tiedä. On oikeastaan rentouttavaa hetken aikaa olla vain niin, ettei tarvitse aktiivisesti funtsia seuraavaa siirtoa. Aiemmin seuraava talvi on ollut pääpiirteissään selvillä jo edellisen kauden lopussa, mutta nyt en ole jaksanut uhrata asialle hirveästi ajatuksia.
Ja kyllähän asioilla on tapana järjestyä. Kun ei lyö liikaa mitään lukkoon, niin voi lähteä mielenkiintoisiin juttuihin mukaan lyhyelläkin varoitusajalla. Toisekseen kesässä on paljon hyviä puolia, joihin kannattaa keskittyä kun niiden aika on - laskettelusta ehtii puhua Facebookissakin enemmän sitten lokakuisina sadeiltoina.
Viime talvi oli kyllä työteliäin pitkään aikaan. Ehkä siitä johtuu sekin, että nyt tuntuu olevan kevyt yliannostus aiheesta päällä. Olen tehnyt Vapaalasku.cominkin syksyä varten jo jonkin verran haastattelu- ja juttupohjia materiaaleja myöten, mutta tarinaksi asti en ole jaksanut juttuja juurikaan väsätä.
Osasyynsä on varmasti kesätyöllä. Hengaan tämän kesän tässä Elielinaukion kulmalla Helsingissä. Palkkatyö on tervetullutta vaihtelua freelanceriuteen. Alkuun vähän mietin, että mitenköhän selviän siitä, että joudun menemään viitenä päivänä viikossa töihin, ja että tiedän kesän työvuorot jo koko ajalle - ne pelot ovat kyllä hävinneet. Vapaapäiviä arvostaa enemmän, kun niiden eteen on tehnyt töitä, ja vapaapäivälle tulee aivan uusi merkitys, kun ei tarvitse ajatella, että nytkin pitäisi olla tekemässä juttutarjouksia. Ja olen myös antanut itseni ymmärtää, että aika moni muukin tekee viittä päivää viikossa, ja on selvinnyt sitä elossa...
Ja ehkä eniten stressitasoa laskeva asia on palkkapäivän paikkansa pitävyys. Välillä on ihan mukavaa, kun ei tarvitse karhuta asiakkailta myöhästyneitä laskuja, vaikka itse on noudattanut deadlinea. Aina yhtä ärsyttävää.
Kuten entinen esimieheni joitakin vuosia sitten totesi, niin "keskiluokkaisessa elämässä on kyllä puolensa". Palkallisia lomia tosin vielä odotellessa...
27.02.2009 - 23:59
Oli kausi millainen tahansa, vievät jäljet yleensä jossakin vaiheessa Alpeille. Niin nytkin, kun suuntaan Verbieriin. Kevään suunnitelmissa vilisee maita ja kilometrejä, mutta saa nähdä minne asti rahkeet riittävät. Aivan varmasti hengaan seuraavat puolitoista kuukautta Verbierissä, koska siellä on kämpästä vuokrat maksettu. Sen jälkeen, jos säät, vuoret ja muut tekijät sen suovat, siirryn Chamonixiin muutamaksi viikoksi. Sieltä sitten pienen roadtripin jälkeen Norjaan, kyllä ne vuoret on vihdoin nähtävä - edelleen, jos kaikki menee hyvin.
Kokeilin tänä talvena erikoista järjestelyä: hengailin melkein kuukauden Suomessa, ensimmäistä kertaa sitten talven 2003. Kuinka ollakaan, juuri tämä helmikuu taitaa jäädä aikakirjoihin hienona puuterikuukautena, jopa vuoristo-opas P. Halme hehkutti helmikuuta, ja se on jo paljon.
Olihan sitä hienoa seurata Suomesta käsin.
Mutta olihan Suomessakin mukavaa. Ehdin käydä baarissa keräilemässä laseja (samanlaista se oli kuin ennenkin), kirjoittaa pari viikkoa täyttä häkää juttuja (ja kuvatakin vähän), vahvistaa hauiksia ja reisiä muuttokeikalla (neljä kerrosta ilman hissiä alkaa aika nopeasti tuntua työltä), paahtaa kahvia (tuoksuu hyvältä), ripustaa ja roikkua kaiteissa (James Blunt soitti hyvin ja tekniikka oli kohtuullisen kokoinen) ja suunnitella tulevia (niistä toivottasti myöhemmin lisää).
En missään nimessä kiellä sitä, ettenkö olisi ollut mieluummin Alpeilla. Sinne on ikävä. Mutta olihan tämäkin kokemus, ja todennäköisesti kiittelen päätöstäni lähempänä kauden päätöstä.
Sain joululahjaksi elämäni ensimmäisen filmikameran. En mitä tahansa pokkaria, vaan Holgan. Filmille kuvaaminen kuulostaa varmasti monilta vähän höhlältä - varsinkin niistä, jotka ovat sitä harrastaneet - mutta itselleni se avasi ihan uuden ulottuvuuden, sillä aloin kuvata vakavammin vasta digikameroilla. Niinpä tässä sitä ollaan, ravaamassa kamerakaupassa ostamassa filmiä, viemässä ja hakemassa kuvia, odottelemassa tuloksia, ihastelemassa muovilinssin piirtoa ja Holgan vääriä valotuksia... Kaikkea sitä, mistä monet vanhemmat kuvaajat ovat määrätietoisesti pyrkineet pois.
Holgahan on hauska, mutta vielä hauskempaa olisi kuvata kunnon filmikameralla. Sellainen astelikin viikko sitten elämääni, kun lappeenrantalaisen valokuvaliikkeen hyllykön takaosasta löytyi Beier Precisa, keskikoon filmikamera jostakin 1950- tai 60-luvulta. En vielä tiedä miltä kuvat näyttävät, koska vasta yksi rulla on treenattu, mutta eihän tällaisella kaunokaisella voi tulla huonoa jälkeä:
Heijastumat ovat aidosta salamasta, ei photoshopattuja.
Ja tässä myös se Holga. Se on siis vanha muovilinssinen rutjake, jota joku voisi leluksikin haukkua.
Hienoja kameroita, molemmat.
Holga oli mukanani Jenkki-reissulla. Ohessa kuvasatoa:
Antti katsoo kameraan, Mako keskittyy takin pukemiseen oikein päin.
Kuvassa GMC-tila-auto ja Janne.
Salt Lake Citystä, hostellimme läheltä.
Marko käveli huomilipun kanssa suojatien yli. Salt Lake Cityssä kadut ovat niin leveitä, että jalankulkijat voivat napata tietä ylittäessään mukaansa tuollaisen lipun, joka jätetään sitten toisella puolella odottavaan lipputelineeseen.
Kävin myös Nycissä. Sitä en tiedä, että miksi tuolla heebelillä on noin isonnäköiset kädet.
Nycin rakennusten kuuluisat paloportaat.
Katukuvausta.
Myös poliisit olivat löytäneet Grand Central Terminalille.
Näillä mennään!
14.12.2008 - 16:38
Kävin pitkästä aikaa katsomassa stand uppia. Lappeenrannan Old Cock oli loppuunmyyty, eli paikalla oli noin 200 ihmistä. Ei sinällään yllätys, koska esiintyjinä olivat Zaani ja Ismo Leikola.
Leikolan perussetin olin nähnyt aiemminkin, mutta Pornolordi-artistiroolista olin vain kuullut. Suosittelen, Leikolan uudelleensovitetut popbiisit toimivat hyvin.
Tunnelma oli kohdillaan.
Kuten useimmat varmasti tietävät, kirjoittelen jonkin verran juttuja ja otan kuvia vapaalasku.comiin, sattuneesta syystä.
Eräänä kauniin lumisateisena päivänä oli projektina kamojen kuvaaminen. Teimme yhteistyönä jutun siitä, että millaisia asioita ensimmäistä kertaa offarivälineitä hankkivan kannattaa ottaa huomioon. Millaiset sukset, kypärä, monot, vähimmäisvaatimukset vyörykamoille ja sen sellaista.
Koska luonnonvaloa ei tähän aikaan vuodesta juurikaan ole, eikä studioitakaan juuri ole vapaana liikkunut, niin toteutimme suuren kuvaussession Matin kerrostalon takapihalla.
Löysimme vieläpä leikkimökin, jota vasten nämä lumileikkeihin tarkoitetut kamat oli hyvä asetella.
Aikamme säädettyämme pari pikkupoikaa tuli katsomaan, että mitä oikein teimme. Halusivat kuvaan, joten ei muuta kuin pojat tulilinjalle.
Aijai, pää heilui 15 sekunnin valotusajassa!
En ollut aiemmin kokeillut pitkän valotusajan ja irtosalamalla säihkimisen yhdistelmää, mutta sehän oli ihan hauskaa ja toimivaa. Kaverin kanssa on mukavampi puuhastella kuin yksin, sillä ei sitä itsekseen jaksaisi ehkä samalla tavalla säätää. Luulisivat vielä hulluksi, kun pomppisi pihalla salama kädessään pitkin pimenevää iltaa.
Mutta, tulihan jotakin valmistakin.
Perusvälineistö offareista kiinnostuneelle laskettelijalle + jäätikkökilkettäkin mukana.
Matin kypärä ja lasit.
Ja lopputulos? Vapaalasku.comissa juttu Offarikamojen ABC osa 1/2.
--
Ai niin, Skimbaajassa nro 06/08 oli minulta juttua Läskikymppi-vapaalaskuseurasta sekä kuvia ja uutisjuttuja. Hip hei!
Leikolan perussetin olin nähnyt aiemminkin, mutta Pornolordi-artistiroolista olin vain kuullut. Suosittelen, Leikolan uudelleensovitetut popbiisit toimivat hyvin.
Tunnelma oli kohdillaan.
Kuten useimmat varmasti tietävät, kirjoittelen jonkin verran juttuja ja otan kuvia vapaalasku.comiin, sattuneesta syystä.
Eräänä kauniin lumisateisena päivänä oli projektina kamojen kuvaaminen. Teimme yhteistyönä jutun siitä, että millaisia asioita ensimmäistä kertaa offarivälineitä hankkivan kannattaa ottaa huomioon. Millaiset sukset, kypärä, monot, vähimmäisvaatimukset vyörykamoille ja sen sellaista.
Koska luonnonvaloa ei tähän aikaan vuodesta juurikaan ole, eikä studioitakaan juuri ole vapaana liikkunut, niin toteutimme suuren kuvaussession Matin kerrostalon takapihalla.
Löysimme vieläpä leikkimökin, jota vasten nämä lumileikkeihin tarkoitetut kamat oli hyvä asetella.
Aikamme säädettyämme pari pikkupoikaa tuli katsomaan, että mitä oikein teimme. Halusivat kuvaan, joten ei muuta kuin pojat tulilinjalle.
Aijai, pää heilui 15 sekunnin valotusajassa!
En ollut aiemmin kokeillut pitkän valotusajan ja irtosalamalla säihkimisen yhdistelmää, mutta sehän oli ihan hauskaa ja toimivaa. Kaverin kanssa on mukavampi puuhastella kuin yksin, sillä ei sitä itsekseen jaksaisi ehkä samalla tavalla säätää. Luulisivat vielä hulluksi, kun pomppisi pihalla salama kädessään pitkin pimenevää iltaa.
Mutta, tulihan jotakin valmistakin.
Perusvälineistö offareista kiinnostuneelle laskettelijalle + jäätikkökilkettäkin mukana.
Matin kypärä ja lasit.
Ja lopputulos? Vapaalasku.comissa juttu Offarikamojen ABC osa 1/2.
--
Ai niin, Skimbaajassa nro 06/08 oli minulta juttua Läskikymppi-vapaalaskuseurasta sekä kuvia ja uutisjuttuja. Hip hei!
24.11.2008 - 15:41
Ei, en puhu Big Brotherista, en Idolsista enkä maajussin sinkkuäidille morsmaikkusulho -ohjelmastakaan. Vaan tästä lapsikuorohäväistyksestä, jota ainakin jollakin radiokanavalla on promottu.
Siis tämän joulun hitiksi on selvästi kaavailtu levyä, jossa viaton lapsikuoro laulaa biisejä kuten Minä olen muistanut (Edu Kettusen biisi muistaakseni), Pieni sydän ja mitä näitä nyt on.
Levyä mainostetaan sanoilla kuten koskettava, tulkinta, kaunis. No ei ole mitään koskettavaa. Rumaa ja ällöttävää. Ei lapsien tarvitse miettiä aikuisten asioita, edes kuorossa, edes mistään syystä. Alhaista tunteisiin vaikuttamista, en pidä yhtään.
Sitä toki mietin, että mitenköhän lapset funtsivat tunnelatausta noihin kaihoisiin veisuihin. "Minä olen muistanut sinut kipuna kiivaana suruna sielussain..." viitannee edesmenneeseen koiraan tai lemmikkikaniin ehkä. Kenen idea, kysyn vaan.
--- Pienen googlettelun jälkeen---
No niin, miten tähän nyt pitäisi suhtautua. Kyse on siis laulukuoro Pienen sydämen levy, jonka tuotto menee mielenterveystyöhön. Ok, hyvä juttu, mutta pikkulapsen heleä ääni laulamassa Egotripin Matkustajaa on jotenkin irvokas. Vai mikä tää juttu nyt on?
---
Ja vielä toinen aihe. Hesarin nettisivuilla on paljon nipottajia, jotka keksivät jotain poikkipuolista jokaisesta uutisaiheesta.
Nyt osui silmään uutinen siitä, kuinka kuudesluokkalaiset pääsivät laskemaan kelkoilla mäkeä sen sijaan että olisivat kunnostaneet niitä puukäsityötunnilla. Kaikilla oli mukavaa.
Ensimmäinen kommentti, nimimerkillä "tuija":
Siis tämän joulun hitiksi on selvästi kaavailtu levyä, jossa viaton lapsikuoro laulaa biisejä kuten Minä olen muistanut (Edu Kettusen biisi muistaakseni), Pieni sydän ja mitä näitä nyt on.
Levyä mainostetaan sanoilla kuten koskettava, tulkinta, kaunis. No ei ole mitään koskettavaa. Rumaa ja ällöttävää. Ei lapsien tarvitse miettiä aikuisten asioita, edes kuorossa, edes mistään syystä. Alhaista tunteisiin vaikuttamista, en pidä yhtään.
Sitä toki mietin, että mitenköhän lapset funtsivat tunnelatausta noihin kaihoisiin veisuihin. "Minä olen muistanut sinut kipuna kiivaana suruna sielussain..." viitannee edesmenneeseen koiraan tai lemmikkikaniin ehkä. Kenen idea, kysyn vaan.
--- Pienen googlettelun jälkeen---
No niin, miten tähän nyt pitäisi suhtautua. Kyse on siis laulukuoro Pienen sydämen levy, jonka tuotto menee mielenterveystyöhön. Ok, hyvä juttu, mutta pikkulapsen heleä ääni laulamassa Egotripin Matkustajaa on jotenkin irvokas. Vai mikä tää juttu nyt on?
---
Ja vielä toinen aihe. Hesarin nettisivuilla on paljon nipottajia, jotka keksivät jotain poikkipuolista jokaisesta uutisaiheesta.
Nyt osui silmään uutinen siitä, kuinka kuudesluokkalaiset pääsivät laskemaan kelkoilla mäkeä sen sijaan että olisivat kunnostaneet niitä puukäsityötunnilla. Kaikilla oli mukavaa.
Ensimmäinen kommentti, nimimerkillä "tuija":
ilmeisesti tarkoittaa sitä että puutyöt ovat epämieluisia ja pakkopullaa? Koulussa pitää opettaa, vapaa-aikana voi laskea mäkeä.Helppoahan se on opettajalle viedä lapset mäkeen. Miten lapset tiesivät varautua mäkeilyyn oikeilla vaatteilla?
Pahempaa kuin lapsikuoro laulamassa Edu Kettusta (tai Kim Löhmania).
Pahempaa kuin lapsikuoro laulamassa Edu Kettusta (tai Kim Löhmania).
11.10.2008 - 20:20
Joskus ajankäyttöään täytyy miettiä tavallista enemmän. Pelkkä ajattelu ei tosin riitä, vaan täytyy toimia. Blogi jää nyt muutaman viikon tauolle. Palataan Skiexpon aikaan. Mukavaa lokakuuta!
08.10.2008 - 17:59
Sain vihdoin asennettua uuden multitehtävä-printterini. Se myös tulosti tavallista mustalla tekstillä varustettua paperia, mikä oli mukava yllätyksehkö (taipuisiko pieni yllätys noin?).
Mutta ennen tätä autuutta alkoi printteri lähennellä minua. Latasin vehkeen vaatiman ohjelman koneelle. Pienen raksutuksen jälkeen tiedostot olivat siirtyneet kovalevylle ja oli vapaaehtoisen rekisteröitymisen vuoro.
Katsotaanpa rekisteröintilaatikkoa ja varsinkin rajattua tekstiä:
Rekisteröintilaatikko.
Siis mitä hittoa. Mistä tulee oletusarvo, että elämäni olisi kiireistä? Tai elämäntapani, edes? Ei sieltä kukaan ole kysellyt ajankäytöstäni. Eikä yksi printteri liity kyllä kiireisiini niin kriittisesti, että kokisin tarpeelliseksi luovuttaa enempää tietoja. Pian printteri varmaan kyselisi yöunien sujuvuudestakin. Huoh.
Asiasta toiseen. Kämppäni sijaitsee keskustasta nähden pitkän alamäen päässä, joten pyörällä saa ottaa vauhtia lähes päivittäin.
Tänään huristelin taas mäkeä sen, minkä vanhalla miestenpyörällä uskaltaa, ja mieleeni muistui Verbierin alamäkipyöräily, jota pääsin aikanaan testaamaan koko päivän ajan. Vaikka sen enempää ei alamäkipolkemisesta olekaan kokemusta, niin silti tuli ihan laskufiilikset. Että pitäisi päästä tyhjään rinteeseen tykittämään kaikessa rauhassa omia linjoja, auringon paistaessa samalla tavalla kuin tänään Lappeenrannassa. Tuuli vain suhisisi korvissa, kun droppailisi pitkin rinteitä lumen pölistessä rinnuksille. Ohjelmassa ei olisi muuta kuin evästauko.
Mutta sitten alamäki oli ohi. Vein kevyesti rämisevän pyörän telineeseen, menin kotiin ja pakkasin kamat, koska Helsingin-juna lähtee pian. Vähissä ovat ilot. Paitsi, että kauden alkuun on enää muutama kuukausi...
Mutta ennen tätä autuutta alkoi printteri lähennellä minua. Latasin vehkeen vaatiman ohjelman koneelle. Pienen raksutuksen jälkeen tiedostot olivat siirtyneet kovalevylle ja oli vapaaehtoisen rekisteröitymisen vuoro.
Katsotaanpa rekisteröintilaatikkoa ja varsinkin rajattua tekstiä:
Rekisteröintilaatikko.
Siis mitä hittoa. Mistä tulee oletusarvo, että elämäni olisi kiireistä? Tai elämäntapani, edes? Ei sieltä kukaan ole kysellyt ajankäytöstäni. Eikä yksi printteri liity kyllä kiireisiini niin kriittisesti, että kokisin tarpeelliseksi luovuttaa enempää tietoja. Pian printteri varmaan kyselisi yöunien sujuvuudestakin. Huoh.
Asiasta toiseen. Kämppäni sijaitsee keskustasta nähden pitkän alamäen päässä, joten pyörällä saa ottaa vauhtia lähes päivittäin.
Tänään huristelin taas mäkeä sen, minkä vanhalla miestenpyörällä uskaltaa, ja mieleeni muistui Verbierin alamäkipyöräily, jota pääsin aikanaan testaamaan koko päivän ajan. Vaikka sen enempää ei alamäkipolkemisesta olekaan kokemusta, niin silti tuli ihan laskufiilikset. Että pitäisi päästä tyhjään rinteeseen tykittämään kaikessa rauhassa omia linjoja, auringon paistaessa samalla tavalla kuin tänään Lappeenrannassa. Tuuli vain suhisisi korvissa, kun droppailisi pitkin rinteitä lumen pölistessä rinnuksille. Ohjelmassa ei olisi muuta kuin evästauko.
Mutta sitten alamäki oli ohi. Vein kevyesti rämisevän pyörän telineeseen, menin kotiin ja pakkasin kamat, koska Helsingin-juna lähtee pian. Vähissä ovat ilot. Paitsi, että kauden alkuun on enää muutama kuukausi...
01.10.2008 - 23:55
Joskus jokin vain kolahtaa. Tapauksessani se on usein jotakin värikästä.
Olen nyt muutaman viikon ajan ajanut sisään uutta suosikkikenkääni. Itseasiassa niissä ei ole mitään muokattavaa, ajettavaa tai ongelmaa. Ne ovat täydelliset.
Värit kruunaavat kaiken. Tosin riippuu vähän näytön kalibroinnista, että miltä nuo näyttävät. Mutta kuitenkin.
Ovh noissa jalkineissa oli 99 euroa. Ehkä kauppa ei käynyt liikkeessä haluttuun tapaan, kun kasa noita maksoi 10 euroa/pari. Vinkkinä vielä, että jos joku haluaa numeroa 43 olevat neontöppöset, niin minulta löytyy, originaalipakkauksessaan.
Tiedättekö sen tunteen, kun mikään radiokanava ei oikein miellytä? Jos on autossa, niin silloin ei voi mitään, varsinkin jos on juuri luovuttanut cd:n kuuntelemisesta, kun haluaisi saada edes valheellisen tunteen yhteydestä ulkomaailmaan. Viime päivinä on ollut sellainen olo, kun olen maalannut kämpän seiniä. Mutta mikäpä pelastaisi elämän paremmin kuin Ylen Areena. Ei sitten mikään. Tuomas Enbusken tv-ohjelmaa (missasin maanantaina) sekä radioshowt, A-alkuiset keskusteluohjelmat.... Hyvin toimitettua, mielenkiintoista ja sivistävää. Hyvä Yle!
Olen nyt muutaman viikon ajan ajanut sisään uutta suosikkikenkääni. Itseasiassa niissä ei ole mitään muokattavaa, ajettavaa tai ongelmaa. Ne ovat täydelliset.
Värit kruunaavat kaiken. Tosin riippuu vähän näytön kalibroinnista, että miltä nuo näyttävät. Mutta kuitenkin.
Ovh noissa jalkineissa oli 99 euroa. Ehkä kauppa ei käynyt liikkeessä haluttuun tapaan, kun kasa noita maksoi 10 euroa/pari. Vinkkinä vielä, että jos joku haluaa numeroa 43 olevat neontöppöset, niin minulta löytyy, originaalipakkauksessaan.
Tiedättekö sen tunteen, kun mikään radiokanava ei oikein miellytä? Jos on autossa, niin silloin ei voi mitään, varsinkin jos on juuri luovuttanut cd:n kuuntelemisesta, kun haluaisi saada edes valheellisen tunteen yhteydestä ulkomaailmaan. Viime päivinä on ollut sellainen olo, kun olen maalannut kämpän seiniä. Mutta mikäpä pelastaisi elämän paremmin kuin Ylen Areena. Ei sitten mikään. Tuomas Enbusken tv-ohjelmaa (missasin maanantaina) sekä radioshowt, A-alkuiset keskusteluohjelmat.... Hyvin toimitettua, mielenkiintoista ja sivistävää. Hyvä Yle!
30.09.2008 - 22:28
Hitto, kun meinaa pistää muka kiireiseksi.
Minulla oli tavoitteenani ostaa printteri. Sellainen tulostin, johon voi laittaa paperin sisään, ja print-nappia painaessani sieltä tulisi musteella sutattu teksti ulos. Mutta nykyajan maailmassa se ei ole niin helppoa.
Pitkällisen tutkimisen ja vertailun jälkeen päädyin kaupungin laidan markettihelvettiin, jossa astuin elektroniikkaliikkeeseen. Pienen myyjänmetsästyssession jälkeen kannoin mukanani tyylikkään mustaa, HP-merkkistä vehjettä.
Eikä se pelkästään printtaa. Se myös skannaa ja valokopioi. Se näyttää myös ihan hyvältä. Pahinta tässä on hinta. Kokonaiset 39 euroa. Ei siis juuri mitään.
Vähän tuli sellainen olo, etten enää surfaa teknisen kehityksen terävimmällä aallonharjalla. En uskalla mennä kännykkäkauppaan, vaikka ehkä pitäisi. Saisin sieltä varmaan laitteen, jota en osaa käyttää, ja se maksaisi vain euron kuukaudessa.
---
Mitäs muuta on jäänyt mieleen. Ai niin, koulun ruoka. Salaatteja, juomia, oikeaa ruokaa ja mitä lie, yhteensä 2,45 e. Olen mielelläni reipas veronmaksaja.
Kävin tutustumassa Espoon syvimpään olemukseen. Aika siisti city, oikeastaan. Vähän kuin Lappeenranta.
Minulla oli tavoitteenani ostaa printteri. Sellainen tulostin, johon voi laittaa paperin sisään, ja print-nappia painaessani sieltä tulisi musteella sutattu teksti ulos. Mutta nykyajan maailmassa se ei ole niin helppoa.
Pitkällisen tutkimisen ja vertailun jälkeen päädyin kaupungin laidan markettihelvettiin, jossa astuin elektroniikkaliikkeeseen. Pienen myyjänmetsästyssession jälkeen kannoin mukanani tyylikkään mustaa, HP-merkkistä vehjettä.
Eikä se pelkästään printtaa. Se myös skannaa ja valokopioi. Se näyttää myös ihan hyvältä. Pahinta tässä on hinta. Kokonaiset 39 euroa. Ei siis juuri mitään.
Vähän tuli sellainen olo, etten enää surfaa teknisen kehityksen terävimmällä aallonharjalla. En uskalla mennä kännykkäkauppaan, vaikka ehkä pitäisi. Saisin sieltä varmaan laitteen, jota en osaa käyttää, ja se maksaisi vain euron kuukaudessa.
---
Mitäs muuta on jäänyt mieleen. Ai niin, koulun ruoka. Salaatteja, juomia, oikeaa ruokaa ja mitä lie, yhteensä 2,45 e. Olen mielelläni reipas veronmaksaja.
Kävin tutustumassa Espoon syvimpään olemukseen. Aika siisti city, oikeastaan. Vähän kuin Lappeenranta.
18.09.2008 - 11:34
Maanantaina kävimme testaamassa Lappeenrannan ympäristöä meloen. Saimme lainaksi tutulta parikajakin ja veteen pääsi suoraan hänen takapihaltaan. Näppärää.
Tosin reitti, jonka piti olla kevyesti meloen puolitoista tuntia, venähti tuplasti pidemmäksi. Mikäs siinä olisi ollut päiväsaikaan meloessa, mutta alkuillan tummuus oli taittunut rantautuessamme illan pimeydeksi. Olipahan kokemus, sekin.
Takana oli hyvä rentoilla.
Eikös keskiviikkona sitten loppunut virta täysin kesken. Iski julma päänsärky, joka ei hellittänyt millään. Tunnistin sen heti stressisäryksi, joka alkaa yleensä vaivata, kun hommat kasautuvat. Eikä se lähde kuin nukkumalla. Niinpä kaaduin sänkyyn jo alkuillasta. Tänään on taas reippaampi olo. Pitäisi ottaa useammin rennosti.
Uudessa Skimbaajassa oli minulta juttua eräästä viime kauden päivästä. Harmi vain, että kuva ei ihan vastaa sitä fiilistä, mutta se on monen tekijän summa. Kokonaisarvosanaksi ihan ok.
Tosin reitti, jonka piti olla kevyesti meloen puolitoista tuntia, venähti tuplasti pidemmäksi. Mikäs siinä olisi ollut päiväsaikaan meloessa, mutta alkuillan tummuus oli taittunut rantautuessamme illan pimeydeksi. Olipahan kokemus, sekin.
Takana oli hyvä rentoilla.
Eikös keskiviikkona sitten loppunut virta täysin kesken. Iski julma päänsärky, joka ei hellittänyt millään. Tunnistin sen heti stressisäryksi, joka alkaa yleensä vaivata, kun hommat kasautuvat. Eikä se lähde kuin nukkumalla. Niinpä kaaduin sänkyyn jo alkuillasta. Tänään on taas reippaampi olo. Pitäisi ottaa useammin rennosti.
Uudessa Skimbaajassa oli minulta juttua eräästä viime kauden päivästä. Harmi vain, että kuva ei ihan vastaa sitä fiilistä, mutta se on monen tekijän summa. Kokonaisarvosanaksi ihan ok.
13.09.2008 - 19:46
Tehdashallin katosta näkyy päivän eteneminen. Aamuaurinko muuttuu iltapäivän fotogeenisen valon kautta illan pimeyteen.
Lasketteluharrastuksen ja työnteon yhdistäminen on vaikeaa. Periaatteessa en pidä työnteosta. Voisin käyttää sen ajan ihan johonkin muuhun. Talvisin teenkin niin: vältän töitä, laskettelen. (Kuvaaminen ja kirjoittaminen ovat mukavaa hommaa, en ajattele niitä työnä.)
Talvelle asettamani ehto tarkoittaa sitä, että muina vuodenaikoina on sitten yritettävä painaa duunia. On oikeastaan paradoksaalista, että välttääkseen työntekoa pitää tehdä töitä. Ja vielä, kun ansainta-aikaa ei ole aivan mahdottomasti, niin työmahdollisuuksien perässä on painettava hampaat irvessä.
Siellä se ulkoilma on. Kaukana.
Eikä siinä mitään, jos homma olisikin pelkästään työntekoa. Mutta jos siihen yrittää yhdistää siviilielämän, opiskelun ja muun puuhailun, on yhtälö aika haastava.
Miksei pudottaisi tuosta jotakin, miettii. Helpointa olisi lempata opinnot taas ensi vuodeksi. Onhan se käynyt mielessä, kun kerran matikan 7 opintopisteen kurssikin järjestettäisiin kesällä parin viikon intensiivinä.
Mutta aion taistella. Vaikka nyt pitää vähän tuskailla, niin ehkä tulevaisuudessa ei tarvitse. Opiskelulla on huhujen mukaan sellainen ominaisuus, että tietyt tieteelliset kriteerit täytettyään opiskelijalla on paljon uusia mahdollisuuksia. Vaikka määritellä itse, kuinka paljon työtään haluaa tehdä. Tosin siihen on vielä aikaa. Positiivisesti ajateltuna tammikuun alkupuolelle on enää muutama kuukausi. Silloin aurinkoa voi ihailla vuoren huipulta, ei tehdashallin ikkunasta.
---
R.E.M kävi soittamassa Helsingissä. Erikoisinta keikassa oli kitaristin kitaran pölliminen. Jonkin verran viime kesänä lavojen läheisyydessä pyörineenä ihmettelen, että miten joku rikollinen pääsee kitaraan käsiksi. Lavan takana on vain joko kiertuehenkilökuntaa, paikallisen firman roudaajia ja kutsuvieraita. Kaikilla siis luvat kunnossa ja mitä oletettavimmin puhtaat jauhot pussissaan. Paikallisina roudareina suositaan kokeneita kavereita, jotka ovat olleet ennenkin laatikontyöntöhommissa.
Kun soitanta loppuu, ottavat kiertuehenkilökunnan tyypit omat roudariryhmänsä haltuunsa. Sitten alkaa hillitön säpinä, joka päättyy siihen, kun viimeinenkin rekka on lastattu. En ymmärrä, että missä kohtaa joku rikollinen huomaa kitaran, ottaa sen talteen niin ettei kukaan huomaa ja vie sen paikkaan, josta sen voi viedä pois. Järjestyksenvalvojia on ympäriinsä, yleisö potkitaan heti keikan jälkeen uloskäynneille, kontakteja ei saa oikein kukaan keneenkään.
Pitääkin seurata, että uutisoiko R.E.M tai joku muu instanssi kitaran löytymisestä.
---
Opiskelujen ansiosta olen hengaillut viime aikoina jonkin verran Lappeenrannassa. Olen aina pitänyt idän helmestä (jonka ABC-aseman nimi on muuten Viipurinportti), mutta Helsingissä vietetyn ajan jälkeen hyvät puolet huomaa taas hieman paremmin.
Kännykkäni oli pudonnut takin taskusta bussiin. Muutama tunti katoamisen jälkeen huomasin, että nyt on kännykkä jossakin. Soittoa linja-autoyhtiölle, joka yhdistää varikolle, josta selviää, että kännykkä on haettavissa iltaa myöten varikon asiakaspalvelusta. Veikkaisin, että Helsingissä sim-kortti olisi ollut jo paremmassa käytössä ja puhelin heitetty tienposkeen (halpisluuri).
Ajelin keskustassa, kun kävelykepillä varustautunut varttuneempi naishenkilö seisoi suojatien äärellä. Edelläni etenevät autot hidastavat ja antavat rouvalle tietä, molempien kaistojen leveydeltä. Wow.
Lasketteluharrastuksen ja työnteon yhdistäminen on vaikeaa. Periaatteessa en pidä työnteosta. Voisin käyttää sen ajan ihan johonkin muuhun. Talvisin teenkin niin: vältän töitä, laskettelen. (Kuvaaminen ja kirjoittaminen ovat mukavaa hommaa, en ajattele niitä työnä.)
Talvelle asettamani ehto tarkoittaa sitä, että muina vuodenaikoina on sitten yritettävä painaa duunia. On oikeastaan paradoksaalista, että välttääkseen työntekoa pitää tehdä töitä. Ja vielä, kun ansainta-aikaa ei ole aivan mahdottomasti, niin työmahdollisuuksien perässä on painettava hampaat irvessä.
Siellä se ulkoilma on. Kaukana.
Eikä siinä mitään, jos homma olisikin pelkästään työntekoa. Mutta jos siihen yrittää yhdistää siviilielämän, opiskelun ja muun puuhailun, on yhtälö aika haastava.
Miksei pudottaisi tuosta jotakin, miettii. Helpointa olisi lempata opinnot taas ensi vuodeksi. Onhan se käynyt mielessä, kun kerran matikan 7 opintopisteen kurssikin järjestettäisiin kesällä parin viikon intensiivinä.
Mutta aion taistella. Vaikka nyt pitää vähän tuskailla, niin ehkä tulevaisuudessa ei tarvitse. Opiskelulla on huhujen mukaan sellainen ominaisuus, että tietyt tieteelliset kriteerit täytettyään opiskelijalla on paljon uusia mahdollisuuksia. Vaikka määritellä itse, kuinka paljon työtään haluaa tehdä. Tosin siihen on vielä aikaa. Positiivisesti ajateltuna tammikuun alkupuolelle on enää muutama kuukausi. Silloin aurinkoa voi ihailla vuoren huipulta, ei tehdashallin ikkunasta.
---
R.E.M kävi soittamassa Helsingissä. Erikoisinta keikassa oli kitaristin kitaran pölliminen. Jonkin verran viime kesänä lavojen läheisyydessä pyörineenä ihmettelen, että miten joku rikollinen pääsee kitaraan käsiksi. Lavan takana on vain joko kiertuehenkilökuntaa, paikallisen firman roudaajia ja kutsuvieraita. Kaikilla siis luvat kunnossa ja mitä oletettavimmin puhtaat jauhot pussissaan. Paikallisina roudareina suositaan kokeneita kavereita, jotka ovat olleet ennenkin laatikontyöntöhommissa.
Kun soitanta loppuu, ottavat kiertuehenkilökunnan tyypit omat roudariryhmänsä haltuunsa. Sitten alkaa hillitön säpinä, joka päättyy siihen, kun viimeinenkin rekka on lastattu. En ymmärrä, että missä kohtaa joku rikollinen huomaa kitaran, ottaa sen talteen niin ettei kukaan huomaa ja vie sen paikkaan, josta sen voi viedä pois. Järjestyksenvalvojia on ympäriinsä, yleisö potkitaan heti keikan jälkeen uloskäynneille, kontakteja ei saa oikein kukaan keneenkään.
Pitääkin seurata, että uutisoiko R.E.M tai joku muu instanssi kitaran löytymisestä.
---
Opiskelujen ansiosta olen hengaillut viime aikoina jonkin verran Lappeenrannassa. Olen aina pitänyt idän helmestä (jonka ABC-aseman nimi on muuten Viipurinportti), mutta Helsingissä vietetyn ajan jälkeen hyvät puolet huomaa taas hieman paremmin.
Kännykkäni oli pudonnut takin taskusta bussiin. Muutama tunti katoamisen jälkeen huomasin, että nyt on kännykkä jossakin. Soittoa linja-autoyhtiölle, joka yhdistää varikolle, josta selviää, että kännykkä on haettavissa iltaa myöten varikon asiakaspalvelusta. Veikkaisin, että Helsingissä sim-kortti olisi ollut jo paremmassa käytössä ja puhelin heitetty tienposkeen (halpisluuri).
Ajelin keskustassa, kun kävelykepillä varustautunut varttuneempi naishenkilö seisoi suojatien äärellä. Edelläni etenevät autot hidastavat ja antavat rouvalle tietä, molempien kaistojen leveydeltä. Wow.
07.09.2008 - 10:41
Helsingin suuruus yllätti taas. Ihmettelin perjantaina alkuillasta rautatieasemalla, että mistä tämä teinien kansainvaellus oikein johtuu. Kyse ei ollutkaan emofestareista, vaan ilotulituksen SM-kisoista. Niin, nuorempana tapahtumiin piti mennä aina pari tuntia showtimea aiemmin.
Töölönlahdella oli paljon jengiä. Mahtaa nuoren elämä Helsingissä olla vaikeaa, kun samaa ikäluokkaa on tuhansia ja tuhansia ihmisiä. Toista se oli Lappeenrannassa, kun valleilla pyöri ne samat 150 ikätoveria vuodesta toiseen. Ja vielä: Lappeenrannassa perinteinen kohtaamispaikka oli linnoituksen tiellä sijaitseva tykki tai vastaava. Helsingissä saattaa mennä koko ilta, kun limuviinapäissään etsii kaveriaan "siitä leikkipuiston nurkalta", kun kansaa on paikalla kymmeniätuhansia.
Helsinki yllätti myös lauantaiaamuna, kun olin keskustassa seitsemän jälkeen. Aivan järjetön sotku. Vaikka niitä roskapönttöjä ei uutisten mukaan ihan liikaa nykyään ole, niin sitä roskaamisen tarkoitusta on vaikea ymmärtää, varsinkin kun on itse tottunut roudaamaan harrastusten myötä roskat pois sieltä, mihin ne on vienyt.
Tuli mieleen sellainen kulunut idea, että ne roskat voisi jättää viikonlopun yli paikoilleen. Ehkä ihmiset tajuaisivat. Toisaalta, eiköhän roskaajat ole potemassa darraansa vielä pitkälle iltapäivään, joten shokkivaikutus ei ehkä osuisi kohteeseensa.
---
Niin, koulukin alkoi. Päällimmäisenä on mielessäni sen touhun edullisuus, vaikkakin se on vain valheellista, koska verovarojahan tuohon käytetään. Mutta ajatus siitä, että saa ilmaista koulutusta, rahaa (jos ei tekisi ihan hirveästi töitä), puoli-ilmaista ruokaa ja neljänneksen halvemmat bussiliput (Lpr rakastaa opiskelijoitaan ja osoittaa sen käytännön toimilla), on jotenkin liian hyvää ollakseen totta.
Totta puhuen vähän mietityttää se, että kannattaako opiskella jotakin, mistä ei ihan täysin pidä. Mutta toisaalta, harva oppi on pahasta. En ehkä suhtaudu kauppatieteisiin ihan niin negatiivisesti kuin jossakin vaiheessa välivuosia. Alan kohta jopa pitää matematiikasta. Vielä kun niitä laskuja osaisi laskea, niin kaikki olisi hyvin.
---
Syksy tuo koulun ohella levottomuuden tunteen. Että pitäisi päästä johonkin, mieluiten kauas. Yleensä se polte laantuu tammikuussa, kun on matkalla poies. Mutta mielenkiintoista huomata, että aina se tässä syyskuun alussa iskee. Odotus. Ensi talvi on sillä tavoin erikoinen, etten vielä varmuudella tiedä mitä laskupaikkoja ja reissuja se pitää sisällään. Seuraan ja odotan suunnitelmien tarkentumista mielenkiinnolla.
02.09.2008 - 00:15
Moni yrittäjä on valitellut Suomen verotussysteemeitä. Olen ohittanut ne yleensä olankohautuksella, koska homma ei ole minua juurikaan koskenut, koska toiminimi ei ole niin vakavaa touhua kuin oikea yrittäminen.
Tai niin ainakin luulin. Nythän kävi niin, että olen erehtynyt tekemään sen verran oikeita töitä, että joudun arvonlisäverovelvolliseksi.
Pienimuotoinen yrittäminen on Suomessa mukavaa ja helppoa. Kunhan laskuttelee ja homma toimii. Mutta ongelmia - näin laiskan yrittäjän näkökulmasta - tulee heti, kun rahaa tuleekin yli 8500 euroa. Silloin rapsahtaa päälle arvonlisävero. Joka vuoden alussa yrittäjä voi arvioida, että ylittääkö toiminta tuota rajaa. Aika hankalahan se on tietää etukäteen. Itse olen luottanut siihen, etten tuota rajaa ylittäisi.
Mutta nythän se lysti alkaakin. Absurdius numero yksi: Heti kun yrityksen myynti ylittää tuon rajan, rapsahtaa samalla kaikista tuloista arvonlisävero. Eli jos myynti on 8501 euroa, ei arvonlisäveroa tarvitsekaan maksaa vain 22 senttiä, vaan se peritään koko summalta. Miusta tuo ei ole reilua.
Absurdius numero kaksi. Jos yrittäjä on siis lisännyt myyntiään ja siten tuottanut lisää verotuloja myös valtiolle, kiittää Suomi yrittäjää lätkäisemällä alkuvuoden alveille vielä viivekorkoa päälle.
Jos kritisoi jotakin, niin olisi hyvä tehdä kehitysehdotuksia. Näin nopeasti ajateltuna muuttaisin nykyistä systeemiä siten, että alv-velvollisuus tulisi voimaan vasta esimerkiksi 50 000 euron tuloista.
Jos tuo olisi liian suuri myönnytys, niin minulle riittäisi sekin, että maksaisin alvia vain 8500 euroa ylittävältä osalta.
Ja jos tuokin olisi liian iso duuni, niin poistettaisiin edes se viivästyskorko.
Hyvä ystäväni Janne on tuota omaisuuteen liittyvää itaruutta selittänyt historialla. Eli entisaikaan, kun Suomessa oli vain kännipäissään tappelevia metsäläisiä, oli kuninkaille ja muille voudeille ihan sama mitä pekat toisilleen tekivät, kunhan vain eivät kruunua huijanneet. Niinpä pahoinpitelyistä saa edelleen ehdollista, kun taas pienestäkin veropetoksesta tulee linnaa.
Jaa, mitäs muuta. Noh, tänään alkoi koulu. Olikin hyvä orientoitua kauppatieteisiin kertaamalla yrittäjän verotusta. Ja vielä ihmettelevät, miksi kauppatieteiden maisterit eivät tahdo ryhtyä yrittäjiksi. Sehän on ihan selvää: he tietävät, ettei se kannata.
Tai niin ainakin luulin. Nythän kävi niin, että olen erehtynyt tekemään sen verran oikeita töitä, että joudun arvonlisäverovelvolliseksi.
Pienimuotoinen yrittäminen on Suomessa mukavaa ja helppoa. Kunhan laskuttelee ja homma toimii. Mutta ongelmia - näin laiskan yrittäjän näkökulmasta - tulee heti, kun rahaa tuleekin yli 8500 euroa. Silloin rapsahtaa päälle arvonlisävero. Joka vuoden alussa yrittäjä voi arvioida, että ylittääkö toiminta tuota rajaa. Aika hankalahan se on tietää etukäteen. Itse olen luottanut siihen, etten tuota rajaa ylittäisi.
Mutta nythän se lysti alkaakin. Absurdius numero yksi: Heti kun yrityksen myynti ylittää tuon rajan, rapsahtaa samalla kaikista tuloista arvonlisävero. Eli jos myynti on 8501 euroa, ei arvonlisäveroa tarvitsekaan maksaa vain 22 senttiä, vaan se peritään koko summalta. Miusta tuo ei ole reilua.
Absurdius numero kaksi. Jos yrittäjä on siis lisännyt myyntiään ja siten tuottanut lisää verotuloja myös valtiolle, kiittää Suomi yrittäjää lätkäisemällä alkuvuoden alveille vielä viivekorkoa päälle.
Jos kritisoi jotakin, niin olisi hyvä tehdä kehitysehdotuksia. Näin nopeasti ajateltuna muuttaisin nykyistä systeemiä siten, että alv-velvollisuus tulisi voimaan vasta esimerkiksi 50 000 euron tuloista.
Jos tuo olisi liian suuri myönnytys, niin minulle riittäisi sekin, että maksaisin alvia vain 8500 euroa ylittävältä osalta.
Ja jos tuokin olisi liian iso duuni, niin poistettaisiin edes se viivästyskorko.
Hyvä ystäväni Janne on tuota omaisuuteen liittyvää itaruutta selittänyt historialla. Eli entisaikaan, kun Suomessa oli vain kännipäissään tappelevia metsäläisiä, oli kuninkaille ja muille voudeille ihan sama mitä pekat toisilleen tekivät, kunhan vain eivät kruunua huijanneet. Niinpä pahoinpitelyistä saa edelleen ehdollista, kun taas pienestäkin veropetoksesta tulee linnaa.
Jaa, mitäs muuta. Noh, tänään alkoi koulu. Olikin hyvä orientoitua kauppatieteisiin kertaamalla yrittäjän verotusta. Ja vielä ihmettelevät, miksi kauppatieteiden maisterit eivät tahdo ryhtyä yrittäjiksi. Sehän on ihan selvää: he tietävät, ettei se kannata.
31.08.2008 - 09:19
Se uimarityttö, Seppälä, juoksi Suomi-Ruotsi -maaottelussa satasen ylimääräisenä kisailijana. Lehdissä siitä kerrottiin yleensä vielä ison kuvan kera, mutta miksei kukaan sanonut rehellisesti, että 14,42 ei ole mikään vallan erikoinen aika? Vaikka Seppälä onkin ns. koko kansan suosikki, niin onko arvostelukyky (vai lähdön reaktioaika) päässyt pettämään, kun hänet kuitenkin kisatrikoisiin puettiin. Taisi Seppälä itsekin odottaa parempaa.
Vai onko se sittenkään ihan huono? Jos 14,5 kerrotaan neljällä, tulisi täyden ratakierroksen ajaksi 58 sekuntia. Ilona Ranta juoksee saman matkan aidoilla suunnilleen siihen aikaan, joten ei se ihan huono vauhti ole. Toisekseen Seppälä sanoi, että olisi luultavasti parhaimmillaan 400 metrin juoksussa. Miksei hän sitten juossut sillä matkalla, onkin aivan eri asia. Ilmeisesti.
Mutta 14,42. Mitäs se oikein tarkoittaa? Tilastopaja.fi:stä löytyy kaikenlaisia ennätyksiä ja tuloksia. Tuoreimmat kisat on sen kalenterin mukaan olleet Vihdissa Vattenfall-seuracup. Katsotaanpas. Tytöt 15-v sarjassa nopein on juossut 12,66, saman erän hitain 14,51. Sitä nuoremmat eivät satasta juoksekaan, joten en ihan hirmuisen kovaksi tuota aikaa sanoisi.
Vaikka en olekaan huippu-urheilija, niin voisihan tuota satasta kokeilla. Kunhan saan piikkarit ja treenattua samat kaksi päivää kuin Seppälä, niin lupaan lähteä sprintteröimään. Onko Lappeenrannassa muita innokkaita kirittämään?
---
Huomasiko kukaan perjantain Hesarissa olleen uutisen, että hallitus aikoo ensi vuonna tehdä opiskelijoiden elämästä entistä helpompaa, kun asuinkumppanin tulot eivät enää vaikuta asumistuen määrään? Eikös se ole ihan kiva juttu.
Vai onko se sittenkään ihan huono? Jos 14,5 kerrotaan neljällä, tulisi täyden ratakierroksen ajaksi 58 sekuntia. Ilona Ranta juoksee saman matkan aidoilla suunnilleen siihen aikaan, joten ei se ihan huono vauhti ole. Toisekseen Seppälä sanoi, että olisi luultavasti parhaimmillaan 400 metrin juoksussa. Miksei hän sitten juossut sillä matkalla, onkin aivan eri asia. Ilmeisesti.
Mutta 14,42. Mitäs se oikein tarkoittaa? Tilastopaja.fi:stä löytyy kaikenlaisia ennätyksiä ja tuloksia. Tuoreimmat kisat on sen kalenterin mukaan olleet Vihdissa Vattenfall-seuracup. Katsotaanpas. Tytöt 15-v sarjassa nopein on juossut 12,66, saman erän hitain 14,51. Sitä nuoremmat eivät satasta juoksekaan, joten en ihan hirmuisen kovaksi tuota aikaa sanoisi.
Vaikka en olekaan huippu-urheilija, niin voisihan tuota satasta kokeilla. Kunhan saan piikkarit ja treenattua samat kaksi päivää kuin Seppälä, niin lupaan lähteä sprintteröimään. Onko Lappeenrannassa muita innokkaita kirittämään?
---
Huomasiko kukaan perjantain Hesarissa olleen uutisen, että hallitus aikoo ensi vuonna tehdä opiskelijoiden elämästä entistä helpompaa, kun asuinkumppanin tulot eivät enää vaikuta asumistuen määrään? Eikös se ole ihan kiva juttu.
22.08.2008 - 23:46
...ei onnistu rahan siirto pankista pankkiin samana päivänä. Eikä edes yön yli. Jos olen eilen siirtänyt rahaa toiselle tilille, niin miksi sitä ei näy enää omalla tililläni muttei myöskään vastaanottajan saldossa?
...ihmetyttää myös se, että miksei pankkitilin numeroa voi vaihtaa samalla tavalla kuin voi puhelinnumeroa? Ei kai se ole muuta kuin koodinpätkää pankkien tietojärjestelmissä.
...ja pistetään samaan syssyyn se, että miksi kaikki ns. oikeat järjestelmäkamerat ovat mustia? Musta kerää lämpöä paljon enemmän kuin valkoinen, harmaa, tai oikeastaan mikä tahansa väri. Milloin Mac tekee valkoisen kameran?
...ihmetyttää myös se, että miksei pankkitilin numeroa voi vaihtaa samalla tavalla kuin voi puhelinnumeroa? Ei kai se ole muuta kuin koodinpätkää pankkien tietojärjestelmissä.
...ja pistetään samaan syssyyn se, että miksi kaikki ns. oikeat järjestelmäkamerat ovat mustia? Musta kerää lämpöä paljon enemmän kuin valkoinen, harmaa, tai oikeastaan mikä tahansa väri. Milloin Mac tekee valkoisen kameran?
19.08.2008 - 22:51
Paljonkohan ulkoisen kovalevyn tietojen kaivaminen maksaa, jos piuha alkaa savuttaa eikö tietokone löydä enää kovalevyä, jossa on 200 gigaa kamaa sisällä?
18.08.2008 - 23:27
On aika äijä olo. Ostin partahöylän, jonka mukana tuli neljä Gillette Fusion Stealth Razoria. Siis yhdistyneitä salamyhkäisiä teriä. Kylppäri toiminee tulevaisuudessa näyttämönä aivan uudenlaisille asioille. Mutta millaisille, sitä en tiedä itsekään.
Vielä kun keksisi, että mihin pitää käyttää värinätärinänappia, jota painamalla teräpää alkaa väristä. Kyse on kuitenkin vain harvojen partahaiventen ajelusta. Ja mistä lie johtuu, että perusterät ovat kalliimpia kuin hi-tech -malli varaterineen.
Keskellä SE nappi.
Kävimme alkuillasta taistelemassa sadekuuroja vastaan släklainilla, eli tasapainoilemalla litteällä köydellä. Äärimmäisen haastavaa, vaikka Marko ja Sanna sillä todella taitavasti vetävätkin.
Sanna etenee.
Maco kyykistelee.
Jokin siitä lajista tekee hankalan. En tajua. Mutta hyvää treeniä sekä keskivartalolle että mielelle. Kun ei ihan heti opikaan.
Arttu tuettuna.
Arttu sekunti edellisen jälkeen. Sanna kuvasi.
Vielä kun keksisi, että mihin pitää käyttää värinätärinänappia, jota painamalla teräpää alkaa väristä. Kyse on kuitenkin vain harvojen partahaiventen ajelusta. Ja mistä lie johtuu, että perusterät ovat kalliimpia kuin hi-tech -malli varaterineen.
Keskellä SE nappi.
Kävimme alkuillasta taistelemassa sadekuuroja vastaan släklainilla, eli tasapainoilemalla litteällä köydellä. Äärimmäisen haastavaa, vaikka Marko ja Sanna sillä todella taitavasti vetävätkin.
Sanna etenee.
Maco kyykistelee.
Jokin siitä lajista tekee hankalan. En tajua. Mutta hyvää treeniä sekä keskivartalolle että mielelle. Kun ei ihan heti opikaan.
Arttu tuettuna.
Arttu sekunti edellisen jälkeen. Sanna kuvasi.
13.08.2008 - 23:34
Neil Youngin ripustusta (vika biisi oli hyvä), Lappeenrannassa veneilyä (seura ja vene oli hyviä), Meat Loafin purkua (Jäähallin katto on kutittava) ja vaihtelevaa keliä (auringonlasku oli kiva, purjehtiminen sateessakin oli hauskaa).
Komia vene.
Hietsussa alkuviikosta.
Komia vene.
Hietsussa alkuviikosta.
07.08.2008 - 16:00
Olen käyttänyt pitkään samaa kännykkäoperaattoria. Olen torjunut puhelinmyyjien kyselyt mahdollisesta vaihtamisesta, koska mitään ongelmia ei ole ollut. Koska vuosirytmiini kuuluu jonkin verran pidempiä ulkomaanreissuja, en ole myöskään kokenut satunnaisten isohkojen laskujen maksamista mitenkään häiritsevänä tekijänä.
Nyt kesän myötä huomasin, ettei puhelinlasku ole oikein pienentynyt, vaan on pysytellyt 60-70 eurossa. Okei, aika tarkalleen siellä yläpäässä. En ollut tutustunut oikein edes vaihtoehtoihin, mutta nyt pistin puhumani minuutit ja lähettämäni tekstiviestit puheaikalaskuriin. Kuinka ollakaan, laskuri suositteli vaihtamaan nykyisestä minuuttiveloitussysteemistä puhepakettiin.
Koska liittymätyyppiä saa vaihtaa useamman kerran vuodessa, niin tein rohkeasti muutosilmoituksen. Seuraksena uusimman laskun saldona oli 40 euroa, vaikka puhe- ja tekstiviestimäärät pysyivät kutakuinkin samoissa luvuissa kuin aiemminkin. Enpä ollut aiemmin tajunnut vaihtaa.
Nyt kesän myötä huomasin, ettei puhelinlasku ole oikein pienentynyt, vaan on pysytellyt 60-70 eurossa. Okei, aika tarkalleen siellä yläpäässä. En ollut tutustunut oikein edes vaihtoehtoihin, mutta nyt pistin puhumani minuutit ja lähettämäni tekstiviestit puheaikalaskuriin. Kuinka ollakaan, laskuri suositteli vaihtamaan nykyisestä minuuttiveloitussysteemistä puhepakettiin.
Koska liittymätyyppiä saa vaihtaa useamman kerran vuodessa, niin tein rohkeasti muutosilmoituksen. Seuraksena uusimman laskun saldona oli 40 euroa, vaikka puhe- ja tekstiviestimäärät pysyivät kutakuinkin samoissa luvuissa kuin aiemminkin. Enpä ollut aiemmin tajunnut vaihtaa.
06.08.2008 - 22:18
Ajelin kaikessa rauhassa pyörälläni töistä kotiin. Eteeni tuli suojatie, Töölöntorin kulmilla. Autoja menee ohi, jalankävelijöillä on punainen valo. Autojen valot muuttuvat punaisiksi, muutama sekunti ja suojatielle syttyy vihreä ukkeli.
Lähden ylittämään suojatietä. Huomaan silmäkulmassani lähestyvän objektin. Taksi jarruttaa metrin ennen minuun osumistaan.
Häkellyn, tuijotan vain taksikuskia silmiin. Hän katsoo yläviistoon hakeakseen tukea törkeää punaista päin ajamiselleen tsekkaamalla, palaako minulle vihreä. Palaahan siellä. Kuskin katse ei enää palaa minuun.
Ei varmaan ole ensimmäinen kerta tässä maailmassa, mutta ensimmäinen kerta minulle, kun joku ajaa melkein päältäni. Jos en olisi ollut niin ihmeissäni tästä älyttömästä välinpitämättömyydestä, olisin tehnyt ns. anttidelhissä-tempun ja polkaissut ovea vähän sisään. Farmari versus mies ei olisi päätynyt miehen voitoksi. Mutta ettei jotain hyvääkin. Keksin kesäkäyttöä jäähakulleni. Sillä on parempi koputella päälle yrittävän auton ikkunaa kuin pelkällä kädellä.
Lähden ylittämään suojatietä. Huomaan silmäkulmassani lähestyvän objektin. Taksi jarruttaa metrin ennen minuun osumistaan.
Häkellyn, tuijotan vain taksikuskia silmiin. Hän katsoo yläviistoon hakeakseen tukea törkeää punaista päin ajamiselleen tsekkaamalla, palaako minulle vihreä. Palaahan siellä. Kuskin katse ei enää palaa minuun.
Ei varmaan ole ensimmäinen kerta tässä maailmassa, mutta ensimmäinen kerta minulle, kun joku ajaa melkein päältäni. Jos en olisi ollut niin ihmeissäni tästä älyttömästä välinpitämättömyydestä, olisin tehnyt ns. anttidelhissä-tempun ja polkaissut ovea vähän sisään. Farmari versus mies ei olisi päätynyt miehen voitoksi. Mutta ettei jotain hyvääkin. Keksin kesäkäyttöä jäähakulleni. Sillä on parempi koputella päälle yrittävän auton ikkunaa kuin pelkällä kädellä.
05.08.2008 - 22:10
Ilmoittauduin syksyksi kouluun. Syyskuun alussa pitäisi olla luennoilla Lappeenrannassa, kauppatieteitä lukemassa. Edellisen kerran kokeilin samaa syksyllä 2005. Siitä on aikaa.
Vähän oikeastaan harmittaa, kun suunnaksi varmistui itäraja. Hain Lahteen ja Tampereelle valokuvaustouhuihin, mutta ensimmäisessä ei tullut kutsua kokeeseen ja jälkimmäisessä jäin parin pisteen päähän, klassisesti.
Uskon kuitenkin, että asioilla on tapana loksahdella paikoilleen. Mitä lie tulevaisuus tuo tullessaan, mutta se on varmaa, että Lappeenrannasta on helpompi lähteä talveksi pois kuin Lahdesta tai Tampereelta, joiden opinto-ohjelmat ovat aika paljon sitovampia. Kuten eräs sveitsiläisessä pikkukylässä asuva suomalaiskuvaaja-galleristi sanoi, laskukuvia oppii ottamaan ottamalla laskukuvia. Eli ei muuta kuin harjoittelemaan. Kunhan syksyn matriisilaskennoista on selvitty, hiton talous- ja finanssimatematiikka.
Yksi Lahden muotsikan ennakkotehtävistä oli ryhmäkuvan ottaminen. Oma versioni.
---
Talvisin suurin intohimoni on ulkoilmailu. Tarkemmin sanottuna mäennousu ja -lasku sen monissa muodoissaan. Viime viikkoina olen löytänyt kesälle samanlaisen harrasteen, jossa saa käyttää teknisiä, säänmukaisia vaatteita, voi nousta aikaisin, käydä eri paikoissa, hikoilla ja nauttia itse tekemisestä. Kyseessä on tietysti puutarhatyöt. Mutkien kautta olen päässyt tekemään kaikenlaisia feng shui -henkisiä kivetyksiä, aidanrakennusta ja ties vaikka mitä. Mahtavaa työtä.
Mutta vapaatakin on ollut. Auringonpimennyksen aikaan olin sopivasti vähän pohjoisemmassa, jossa kuun varjo oli hieman enemmän valon edessä kuin etelässä.
Sellainen arska.
Reissussa opin, että lampaat ovat vähän herkkiä. Läheiselle pellolle sattui tulemaan lampaita syömään heinää. Ajattelin ottaa niistä kuvia. Mallailin hieman.
Kuva kaipaa vähän kiinnepistettä.
Sanon hiljaisella äänellä "bää". Jos vaikka joku niistä nostaisi päätään.
Sekunti kuluu, mitään ei tapahdu. Sitten, kuin salamaniskusta, kaikki villavarastot nostavat päätään ja lähtevät hirmuiseen joukkopakoon.
Kas näin häipyy kuvausmahdollisuus.
---
Kuvaamisesta manipulointiin. Digitoday paljasti, että Ylelle Jyväskylän rallia kuvannut "freelancer" oli muokannut kuvia totuudenvastaiseksi. Taloussanomien uutinen tässä.
Mikä näissä manipulaatioissa on niin vaikeaa? Samanlainen clone stamp toolin käyttö käräytti Reutersille kuvanneen Adnin Hajjinin aikanaan, kun hän lisäili savua tökerösti kuviinsa.
Erään kuvaajan blogissa sanotaan, ettei rallikuvaa olisi pitänyt nostaa julkisuuteen, koska se ei muuta kuvaa. Mielestäni kysymys on luotettavuudessa, joka on uutistyössä ensiarvoisen tärkeää. Ehdoton ei muokkailulle.
Vähän oikeastaan harmittaa, kun suunnaksi varmistui itäraja. Hain Lahteen ja Tampereelle valokuvaustouhuihin, mutta ensimmäisessä ei tullut kutsua kokeeseen ja jälkimmäisessä jäin parin pisteen päähän, klassisesti.
Uskon kuitenkin, että asioilla on tapana loksahdella paikoilleen. Mitä lie tulevaisuus tuo tullessaan, mutta se on varmaa, että Lappeenrannasta on helpompi lähteä talveksi pois kuin Lahdesta tai Tampereelta, joiden opinto-ohjelmat ovat aika paljon sitovampia. Kuten eräs sveitsiläisessä pikkukylässä asuva suomalaiskuvaaja-galleristi sanoi, laskukuvia oppii ottamaan ottamalla laskukuvia. Eli ei muuta kuin harjoittelemaan. Kunhan syksyn matriisilaskennoista on selvitty, hiton talous- ja finanssimatematiikka.
Yksi Lahden muotsikan ennakkotehtävistä oli ryhmäkuvan ottaminen. Oma versioni.
---
Talvisin suurin intohimoni on ulkoilmailu. Tarkemmin sanottuna mäennousu ja -lasku sen monissa muodoissaan. Viime viikkoina olen löytänyt kesälle samanlaisen harrasteen, jossa saa käyttää teknisiä, säänmukaisia vaatteita, voi nousta aikaisin, käydä eri paikoissa, hikoilla ja nauttia itse tekemisestä. Kyseessä on tietysti puutarhatyöt. Mutkien kautta olen päässyt tekemään kaikenlaisia feng shui -henkisiä kivetyksiä, aidanrakennusta ja ties vaikka mitä. Mahtavaa työtä.
Mutta vapaatakin on ollut. Auringonpimennyksen aikaan olin sopivasti vähän pohjoisemmassa, jossa kuun varjo oli hieman enemmän valon edessä kuin etelässä.
Sellainen arska.
Reissussa opin, että lampaat ovat vähän herkkiä. Läheiselle pellolle sattui tulemaan lampaita syömään heinää. Ajattelin ottaa niistä kuvia. Mallailin hieman.
Kuva kaipaa vähän kiinnepistettä.
Sanon hiljaisella äänellä "bää". Jos vaikka joku niistä nostaisi päätään.
Sekunti kuluu, mitään ei tapahdu. Sitten, kuin salamaniskusta, kaikki villavarastot nostavat päätään ja lähtevät hirmuiseen joukkopakoon.
Kas näin häipyy kuvausmahdollisuus.
---
Kuvaamisesta manipulointiin. Digitoday paljasti, että Ylelle Jyväskylän rallia kuvannut "freelancer" oli muokannut kuvia totuudenvastaiseksi. Taloussanomien uutinen tässä.
Mikä näissä manipulaatioissa on niin vaikeaa? Samanlainen clone stamp toolin käyttö käräytti Reutersille kuvanneen Adnin Hajjinin aikanaan, kun hän lisäili savua tökerösti kuviinsa.
Erään kuvaajan blogissa sanotaan, ettei rallikuvaa olisi pitänyt nostaa julkisuuteen, koska se ei muuta kuvaa. Mielestäni kysymys on luotettavuudessa, joka on uutistyössä ensiarvoisen tärkeää. Ehdoton ei muokkailulle.
11.07.2008 - 20:13
Jos pidät aidosta tunnelmasta, kauniista tarinasta, musiikista jota haluat kuunnella vielä leffan jälkeenkin, tuoreesta a guy meets a girl -menosta ja ties vielä mistä, niin käy katsomassa Once.
04.07.2008 - 16:26
Olen siirtynyt nykyaikaan. Blogilista.fin sijaan selailen blogeja readerilla, eli systeemillä, joka kokoaa haluamieni osoitteiden uudet tekstit yhdelle listalle. Aiemmin pelkäsin kaikkea uutta ja hienoa, mutta uskaltauduin kuitenkin testaamaan. Tuollainen systeemi on oikeastaan aika näppärä, eikä ollenkaan niin vaikea käyttää kuin luulin.
Yksi ongelma tuossa tosin on. En tiedä onko kukaan muu ajatellut asiaa, mutta readerissa ei näy kunkin tekstin kommentit, eikä sitä kautta pääse suoraan kommentoimaan. Aikamoinen puute, väitän. Vai onko siihen olemassa jokin tapa, jota en vain keksi itse?
---
Jos joku haluaa lainata Lonely Planetin opaskirjoja Thaimaahan tai Intiaan, niin täältä löytyy. Saa ottaa reissuunkin mukaan, saa myös rähjääntyä. Toinen on kokenut jo rankkasateen ja toinen muuten vaan ottanut osumaa. Yhteydenotot spostiin etunimi.sukunimi(ät)lut.fi.
Yksi ongelma tuossa tosin on. En tiedä onko kukaan muu ajatellut asiaa, mutta readerissa ei näy kunkin tekstin kommentit, eikä sitä kautta pääse suoraan kommentoimaan. Aikamoinen puute, väitän. Vai onko siihen olemassa jokin tapa, jota en vain keksi itse?
---
Jos joku haluaa lainata Lonely Planetin opaskirjoja Thaimaahan tai Intiaan, niin täältä löytyy. Saa ottaa reissuunkin mukaan, saa myös rähjääntyä. Toinen on kokenut jo rankkasateen ja toinen muuten vaan ottanut osumaa. Yhteydenotot spostiin etunimi.sukunimi(ät)lut.fi.
27.05.2008 - 23:37
Tietokoneen huoltaminen on kallista. Saapa nähdä mitä vakuutusyhtiö päättää, kun reilu vuosi sitten 599e maksaneen koneen näytön korjaaminen maksaisi 688e ja alv päälle. Korjauttaakohan noita kukaan, koskaan, missään?
Mutta mitäpä huollon välillä on tapahtunut? Helsingissä on ainakin paistellut viime päivinä aurinko.
Lähikadulla.
Harmi, että koristekirsikat ovat vain koristeita. Kukkia nimittäin on reilusti.
No mutta, aurinko on jäänyt viime aikoina vähän vähemmälle, kun on noita töitäkin pitänyt tehdä. Olisihan se kiva surffailla ilman, mutta kun tulovirta jää ilman vapaa-ajan antamista muiden käsiin aika heikoksi.
Olen päässyt kyllä kuluttamaan lainattuja vapaitani varsin mielenkiintoisissa hommissa, eli ripustustehtävien opettelussa. Toimenkuvaani kuuluu siis erilaisten objektien, pääasiassa kiinnityspisteiden, ripustaminen areenoiden ja hallien kattopalkkeihin, tai mihin niitä pisteitä ikinä voidaankaan kiinnittää.
Samalla pääsee toki katselemaan keikkoja - plakkarissa jo Paul Anka ja John Fogerty - Nalle Puhin show:n jätin katsomatta. Tällä viikolla olisi Fogertyn jamitteluiden lisäksi mahdollisuus nähdä Kiss ja Bob Dylan. Ja tietysti pistää kasaan ja purkaa molempien keikkojen kattosysteemit. Kuumottavinta työssä on perustyöskentelykorkeus - yli 20 metriä. Eipä sillä, onhan meillä työvaljaat ja muut systeemit, mutta silti ilmassa roikkuminen on jotenkin kevyesti sykettä kohottavaa hommaa.
Tuomas tulkitsee piirustuksia Turussa.
Turun-reissulla olen tutustunut ihan uuteen mestaan, nimittäin Kasvihuoneilmiö-kahvilaan. Kahvien ja mehujen lisäksi kasvihuoneeseen rakennetusta pysähdyspaikasta saa kaikkea Ruotsin armeijan ylijäämätavaroista pronssisiin leijonapatsaisiin.
Sellainen sisäänkäynti.
Kaksi pronssista leijonaa maksaa vain 8 500 euroa. Sopisi eteiseen ihan sujuvasti.
Mutta mitäpä huollon välillä on tapahtunut? Helsingissä on ainakin paistellut viime päivinä aurinko.
Lähikadulla.
Harmi, että koristekirsikat ovat vain koristeita. Kukkia nimittäin on reilusti.
No mutta, aurinko on jäänyt viime aikoina vähän vähemmälle, kun on noita töitäkin pitänyt tehdä. Olisihan se kiva surffailla ilman, mutta kun tulovirta jää ilman vapaa-ajan antamista muiden käsiin aika heikoksi.
Olen päässyt kyllä kuluttamaan lainattuja vapaitani varsin mielenkiintoisissa hommissa, eli ripustustehtävien opettelussa. Toimenkuvaani kuuluu siis erilaisten objektien, pääasiassa kiinnityspisteiden, ripustaminen areenoiden ja hallien kattopalkkeihin, tai mihin niitä pisteitä ikinä voidaankaan kiinnittää.
Samalla pääsee toki katselemaan keikkoja - plakkarissa jo Paul Anka ja John Fogerty - Nalle Puhin show:n jätin katsomatta. Tällä viikolla olisi Fogertyn jamitteluiden lisäksi mahdollisuus nähdä Kiss ja Bob Dylan. Ja tietysti pistää kasaan ja purkaa molempien keikkojen kattosysteemit. Kuumottavinta työssä on perustyöskentelykorkeus - yli 20 metriä. Eipä sillä, onhan meillä työvaljaat ja muut systeemit, mutta silti ilmassa roikkuminen on jotenkin kevyesti sykettä kohottavaa hommaa.
Tuomas tulkitsee piirustuksia Turussa.
Turun-reissulla olen tutustunut ihan uuteen mestaan, nimittäin Kasvihuoneilmiö-kahvilaan. Kahvien ja mehujen lisäksi kasvihuoneeseen rakennetusta pysähdyspaikasta saa kaikkea Ruotsin armeijan ylijäämätavaroista pronssisiin leijonapatsaisiin.
Sellainen sisäänkäynti.
Kaksi pronssista leijonaa maksaa vain 8 500 euroa. Sopisi eteiseen ihan sujuvasti.
15.05.2008 - 17:50
Edellisen kerran minulla on ollut lyhyet hiukset 2006 syksyllä. Siitä lähtien malli päässäni on ollut siistimisiä lukuunottamatta jatkuvasti kasvava.
Pitkä pummitukka.
Pitkähköt hiukset minulla oli ollut edellisen kerran joskus ala-asteella, eli 1990-luvulla. Aloin kasvattaa pitkää tukkaa, koska tuntui sille. Kieltämättä kollegoiden kommentit mm. toimituksessa saivat pitämään pääni, näytin kuulemma joltain pummilta.
Pitkissä hiuksissa on aivan järkyttävä huolenpito, jos niiden haluaisi näyttävän edustavalta. Pitäisi pestä, huoltaa, kammata(!), laittaa... Kaikenlaista sellaista, pitkähiuksiset ehkä tietävät. Aloin myös hiljalleen ymmärtää osittain ehkä jopa sitä, miksi tytöillä kestää vaikkapa baari-iltaan valmistautumisessa niin kauan. Onhan siinä kuontalossa tekemistä.
Tänään alkoi riittää. Hiukset kun tarttuvat paikkoihin, jäävät nukkuessa kiristämään ja ovat aamulla solmussa, ahdistavat muutenkin. Menin parturiin ja sanoin, että tee mitä huvittaa, kunhan ei ihan millisängeksi vedetä.
City-lehden kaupungin parhaaksi valitsema parturi Rody The Barber Shopista Fredrikinkadulta osaa kyllä ehdottomasti työnsä. Pidän lopputuloksesta, vaikka puhetta oli ehkä hiiieman pidemmästä tyylistä. Kasvaahan tuo.
Huh, helpotti.
Pitkä pummitukka.
Pitkähköt hiukset minulla oli ollut edellisen kerran joskus ala-asteella, eli 1990-luvulla. Aloin kasvattaa pitkää tukkaa, koska tuntui sille. Kieltämättä kollegoiden kommentit mm. toimituksessa saivat pitämään pääni, näytin kuulemma joltain pummilta.
Pitkissä hiuksissa on aivan järkyttävä huolenpito, jos niiden haluaisi näyttävän edustavalta. Pitäisi pestä, huoltaa, kammata(!), laittaa... Kaikenlaista sellaista, pitkähiuksiset ehkä tietävät. Aloin myös hiljalleen ymmärtää osittain ehkä jopa sitä, miksi tytöillä kestää vaikkapa baari-iltaan valmistautumisessa niin kauan. Onhan siinä kuontalossa tekemistä.
Tänään alkoi riittää. Hiukset kun tarttuvat paikkoihin, jäävät nukkuessa kiristämään ja ovat aamulla solmussa, ahdistavat muutenkin. Menin parturiin ja sanoin, että tee mitä huvittaa, kunhan ei ihan millisängeksi vedetä.
City-lehden kaupungin parhaaksi valitsema parturi Rody The Barber Shopista Fredrikinkadulta osaa kyllä ehdottomasti työnsä. Pidän lopputuloksesta, vaikka puhetta oli ehkä hiiieman pidemmästä tyylistä. Kasvaahan tuo.
Huh, helpotti.
18.04.2008 - 02:20
Ekalla kaudella en käynyt Suomessa kertaakaan. Toisella kaudella kerran. Viime kaudella kaksi. Tällä kaudella kaksi, joista toinen oli matkojen välinen vähä pidempi tauko. Ensimmäisen kauden jälkeen paluu oli todella hienoa, toisen kauden jälkeen myöskin kivaa, viime kaudella ärsytti lähteä, tällä kaudella... Noh, ei siihen jaksanut oikein suhtautua, kotiinpaluu nyt vain on asia, joka täytyy aina reissussa ollessaan tehdä.
Mukavahan Suomessa on olla. Mutta aika normaalisti Alpeillakin voi nykyään elää, ei siellä puutu mitään olennaista. (Kasmiri olikin sitten aivan toinen juttu.)
Syksyllä lupasin kertoa sitten talvella, että kannattiko kahden työn painaminen iltoja myöten, vai olisiko ollut fiksumpaa olla kauden aikana töissä. Nyt jälkikäteen katsoen en voi silloiseen olettamukseeni täysin yhtyä, koska tein kauden aikana kirjoitustöitä. Mutta ehkä syksyinen minä tarkoittikin baari- tms. hommia, jotka vievät siis vapaa-aikaa ja tuntuvat oikealta työltä.
Niin, sellaisia oikeita töitä en ehtinyt kaivata talven aikana ollenkaan. Hyvin nopeasti silkka toimettomuus alkoi maistua hyvältä. Yhtä nopeasti siitä tuli myös normi; jos päivän on lasketellut, niin tietysti illat täytyy levätä, että jaksaa. Aiempien vuosien yhtälö jossa päivät hiihdettiin ja illat tehtiin töitä tuntui aivan hullulta. Ei siihen enää ryhtyisi.
Työssä ja sen tekemisessä on kuitenkin yksi aivan mieletön etu verrattuna työttömyyteen. Se on raha, ja sen tulemisen säännöllisyys. Raha on voima ja energia, jonka voimakkuuden huomaa vasta silloin, kun ei ole sen vaikutuspiirissä. Suomalainen lautaguru JJ Henttonen on sanonut joskus, että kannattaa muistaa, että elämää on myös kauden jälkeen; ei riitä, että rahat riittävät kaudelle, vaan myös ensimmäinen kuukausi Suomessa on yleensä elettävä jotenkin. Eipä tuohon ole lisättävää. Paitsi että onneksi huomenna on jo ensimmäinen iltavuoro.
Vielä oheen viimeinen kuva Engelistä, viimeiseltä illalta:
Aika pieni city.
Mukavahan Suomessa on olla. Mutta aika normaalisti Alpeillakin voi nykyään elää, ei siellä puutu mitään olennaista. (Kasmiri olikin sitten aivan toinen juttu.)
Syksyllä lupasin kertoa sitten talvella, että kannattiko kahden työn painaminen iltoja myöten, vai olisiko ollut fiksumpaa olla kauden aikana töissä. Nyt jälkikäteen katsoen en voi silloiseen olettamukseeni täysin yhtyä, koska tein kauden aikana kirjoitustöitä. Mutta ehkä syksyinen minä tarkoittikin baari- tms. hommia, jotka vievät siis vapaa-aikaa ja tuntuvat oikealta työltä.
Niin, sellaisia oikeita töitä en ehtinyt kaivata talven aikana ollenkaan. Hyvin nopeasti silkka toimettomuus alkoi maistua hyvältä. Yhtä nopeasti siitä tuli myös normi; jos päivän on lasketellut, niin tietysti illat täytyy levätä, että jaksaa. Aiempien vuosien yhtälö jossa päivät hiihdettiin ja illat tehtiin töitä tuntui aivan hullulta. Ei siihen enää ryhtyisi.
Työssä ja sen tekemisessä on kuitenkin yksi aivan mieletön etu verrattuna työttömyyteen. Se on raha, ja sen tulemisen säännöllisyys. Raha on voima ja energia, jonka voimakkuuden huomaa vasta silloin, kun ei ole sen vaikutuspiirissä. Suomalainen lautaguru JJ Henttonen on sanonut joskus, että kannattaa muistaa, että elämää on myös kauden jälkeen; ei riitä, että rahat riittävät kaudelle, vaan myös ensimmäinen kuukausi Suomessa on yleensä elettävä jotenkin. Eipä tuohon ole lisättävää. Paitsi että onneksi huomenna on jo ensimmäinen iltavuoro.
Vielä oheen viimeinen kuva Engelistä, viimeiseltä illalta:
Aika pieni city.
17.12.2007 - 01:12
Linnoituksessa oli joulumarkkinat. En edes muista, milloin olisin viimeksi käynyt sellaisilla. Eniten kävi sääliksi niitä myyjiä, jotka värjöttelivät vanhassa avorakennuksessa (ekassa kuvassa). Ei näkynyt lämmityslaitteita.
Valoinstallaatiot toivat linnoitukseen fiilistä.
Myyntitavarat olivat pääasiassa käsitöitä. Valkoiset härpäkkeet eivät ole peili, vaan alempana olevia koruja.
Jäätaiteilija Kimmo Frostin joulupukki.
Lappeenranta by kylmä ja hyhmäinen joulukuinen night.
Valoinstallaatiot toivat linnoitukseen fiilistä.
Myyntitavarat olivat pääasiassa käsitöitä. Valkoiset härpäkkeet eivät ole peili, vaan alempana olevia koruja.
Jäätaiteilija Kimmo Frostin joulupukki.
Lappeenranta by kylmä ja hyhmäinen joulukuinen night.
15.12.2007 - 06:13
Tällä kertaa stand up -klubi ei jännittänyt samalla tavalla kuin reilu kuukausi sitten. Pysyttelin kaukana lavasta ja nautin ammattilaisten, varsinkin Ismo Leikolan, esiintymisistä.
Leikola on kyllä hurja mies. Nimellä klubi täyteen ja setti vaatimaton 40 minuuttia kutakuinkin täyttä rautaa. Ja taisi seisoa koko ajan.
Ismo ja 200 hengen yleisö.
Pian myös youtubessa?
Tänään eli perjantaina oli vuorossa taas iltavuoro baarissa. Ihan huomiona, että vapaa-aika ja varsinkin -ilta on asia, jota oppii arvostamaan vasta, kun sitä ei ole. Mutta vielä joulun pyhät kun jaksaisi, niin sitten helpottaa.
Leikola on kyllä hurja mies. Nimellä klubi täyteen ja setti vaatimaton 40 minuuttia kutakuinkin täyttä rautaa. Ja taisi seisoa koko ajan.
Ismo ja 200 hengen yleisö.
Pian myös youtubessa?
Tänään eli perjantaina oli vuorossa taas iltavuoro baarissa. Ihan huomiona, että vapaa-aika ja varsinkin -ilta on asia, jota oppii arvostamaan vasta, kun sitä ei ole. Mutta vielä joulun pyhät kun jaksaisi, niin sitten helpottaa.
07.12.2007 - 01:00
Onkohan Suomi maailman ainoa valtio, jossa itsenäisyyttä juhlitaan lähes surunomaisissa, hartaissa tunnelmissa? Missä ilo, missä riemu? Ok, ulkona satoi vettä, oli liukasta ja pimeää. Helppohan esimerkiksi Jenkeissä on järjestää bbq:t ja heiluttaa lippua heinäkuun alussa. Meillä juhannuskin on lämpötilan suhteen muutaman viikon liian aikaisessa. Vähän kuin vappukin.
Jos päivässä jotain tärkeääkin. Täytin taas vuosia. Juhlin merkkipäivää villisti aloittamalla vuorokauden baarissa. Asiakkaat olivat ihmeen humalassa - olisiko veronpalautusten tupsahtaminen tileille vaikuttanut juomamääriin.
23 on - sanokaa vanhemmat mitä sanotte - vähän masentava ikä. Tässä vaiheessa on hankala tehdä mitään erikoista tai vaikuttavaa, sillä kaikki menee normaaliuden kategoriaan. Voi perustaa perheen, olla sinkku, hankkia omistusasunnon, olla vuokralla, reissata, opiskella, perustaa firman, ihan mitä vain. Edelliset kaksi syntymäpäivääni olen viettänyt Sveitsissä. Nyt en. Olekaan siellä.
Jos päivässä jotain tärkeääkin. Täytin taas vuosia. Juhlin merkkipäivää villisti aloittamalla vuorokauden baarissa. Asiakkaat olivat ihmeen humalassa - olisiko veronpalautusten tupsahtaminen tileille vaikuttanut juomamääriin.
23 on - sanokaa vanhemmat mitä sanotte - vähän masentava ikä. Tässä vaiheessa on hankala tehdä mitään erikoista tai vaikuttavaa, sillä kaikki menee normaaliuden kategoriaan. Voi perustaa perheen, olla sinkku, hankkia omistusasunnon, olla vuokralla, reissata, opiskella, perustaa firman, ihan mitä vain. Edelliset kaksi syntymäpäivääni olen viettänyt Sveitsissä. Nyt en. Olekaan siellä.
28.11.2007 - 21:16
Miksiköhän paikallisliikenteen linja-autoissa, joita duunarit pääosin käyttävät, mainostetaan niin usein lomamatkoja?
21.11.2007 - 21:54
Skootterilla ajaminen on talviaikaan vaarallista. Varsinkin, jos vehkeessä ei ole nastarenkaita. Yhden hyvin hitaasti edenneen ajomatkan jälkeen päätin hankkia bussikortin. Kesän aikana kesäduunareiden kanssa keskusteltuani nimittäin kuulin ja ymmärsin, että Lappeenrannassa on itse asiassa ihan toimiva bussijärjestelmä.
Olen nyt reilun viikon ollut vähän ulkona. Sinällään siinä ei ole mitään uutta eikä pelättävää, koska reissussakin on hauskaa ja jännittävähköä kokeilla, että mihin joukkoliikenneväline vie. Mutta nyt se ei ole niin hassunkreisiä, koska tavoitteenani on ehtiä töihin. Ja töistä poiskin.
Ken puhuu julkisen liikenteen hyödyistä, on varmasti isosta kaupungista kotoisin. Jos Lappeenrannassa missaa bussin lähiöstä keskustaan, täytyy seuraavaa odottaa puoli tuntia. Varsinkin aamuisin se on pitkä aika. Ja silloin, kun töistä on saanut lähteä luvan kanssa pois. Tunnin venailu 20 minuutin ajoja varten tuntuu jotenkin turhauttavalle. Ihan aina ei jaksa ajatella afrikkalaisittain, että ei tässä mitään kiirettä ole. Vaikka elämä ei olekaan minuuteista kiinni, niin mieluummin niitä minuutteja viettäisi kotonaan kuin jäisellä bussipysäkillä. Jos ihmisten haluttaisiin käyttävän enemmän julkisia, niin pitäisihän niitä palveluita silloin olla joustavasti tarjolla. Haluaisin suunnitella elämääni omien menojeni tahtiin, en bussien kulkurytmien mukaan.
Eilen katsoin taas väärästä kohtaa väärää bussilinjaa ja odottelin seuraavaa yhteyttä 25 minuuttia. Tuli vain mieleeni, että miksei bussien liikehdintää voi seurata kännykän kautta? Kai gps:n kautta voisi toteuttaa palvelun, jolla haluamansa bussilinjan bussien paikkoja voisi seurata reaaliaikaisesti. Sen avulla voisi välttää turhan odottelun kovassa pakkasessa, kun kännykän ruudulta näkisi, että missä kohtaa bussi tarkalleen on.
Samalla näkisi myös linjan, mihin vehje on menossa. Voisi harrastaa kotiseutumatkailuakin, kun uskaltautuisi uusien bussilinjojen kyytiin, kun kännykästä näkisi näppärästi reitin.
Ok, voihan nuo kaikki selvittää aikatauluistakin, mutta entä sitten. Moni käyttää wikipediaa, vaikka tietosanakirjoissakin on paljon faktaa.
---
En jaksanut lähteä katsomaan futista baariin, joten viritin läppärin Ylen Radio Suomen taajuudelle. Hitto mitä kuraa! Ottelu alkanut, niin yhdeksän minuutin pelin jälkeen otetaan merisää. Siis fakin merisää suoran EM-karsintaratkaisupelin aikaan! Noh, tullaan takaisin ja jatketaan selostusta. Ja 18 peliminuutin jälkeen ollaan kuunneltu uutisetkin. Ei näin, ei näin, ei näin. Mutta laiskuudesta on maksettava jokin hinta, joten näillä mennään.
Olen nyt reilun viikon ollut vähän ulkona. Sinällään siinä ei ole mitään uutta eikä pelättävää, koska reissussakin on hauskaa ja jännittävähköä kokeilla, että mihin joukkoliikenneväline vie. Mutta nyt se ei ole niin hassunkreisiä, koska tavoitteenani on ehtiä töihin. Ja töistä poiskin.
Ken puhuu julkisen liikenteen hyödyistä, on varmasti isosta kaupungista kotoisin. Jos Lappeenrannassa missaa bussin lähiöstä keskustaan, täytyy seuraavaa odottaa puoli tuntia. Varsinkin aamuisin se on pitkä aika. Ja silloin, kun töistä on saanut lähteä luvan kanssa pois. Tunnin venailu 20 minuutin ajoja varten tuntuu jotenkin turhauttavalle. Ihan aina ei jaksa ajatella afrikkalaisittain, että ei tässä mitään kiirettä ole. Vaikka elämä ei olekaan minuuteista kiinni, niin mieluummin niitä minuutteja viettäisi kotonaan kuin jäisellä bussipysäkillä. Jos ihmisten haluttaisiin käyttävän enemmän julkisia, niin pitäisihän niitä palveluita silloin olla joustavasti tarjolla. Haluaisin suunnitella elämääni omien menojeni tahtiin, en bussien kulkurytmien mukaan.
Eilen katsoin taas väärästä kohtaa väärää bussilinjaa ja odottelin seuraavaa yhteyttä 25 minuuttia. Tuli vain mieleeni, että miksei bussien liikehdintää voi seurata kännykän kautta? Kai gps:n kautta voisi toteuttaa palvelun, jolla haluamansa bussilinjan bussien paikkoja voisi seurata reaaliaikaisesti. Sen avulla voisi välttää turhan odottelun kovassa pakkasessa, kun kännykän ruudulta näkisi, että missä kohtaa bussi tarkalleen on.
Samalla näkisi myös linjan, mihin vehje on menossa. Voisi harrastaa kotiseutumatkailuakin, kun uskaltautuisi uusien bussilinjojen kyytiin, kun kännykästä näkisi näppärästi reitin.
Ok, voihan nuo kaikki selvittää aikatauluistakin, mutta entä sitten. Moni käyttää wikipediaa, vaikka tietosanakirjoissakin on paljon faktaa.
---
En jaksanut lähteä katsomaan futista baariin, joten viritin läppärin Ylen Radio Suomen taajuudelle. Hitto mitä kuraa! Ottelu alkanut, niin yhdeksän minuutin pelin jälkeen otetaan merisää. Siis fakin merisää suoran EM-karsintaratkaisupelin aikaan! Noh, tullaan takaisin ja jatketaan selostusta. Ja 18 peliminuutin jälkeen ollaan kuunneltu uutisetkin. Ei näin, ei näin, ei näin. Mutta laiskuudesta on maksettava jokin hinta, joten näillä mennään.
14.11.2007 - 15:26
Tribuutti Leevi & The Leavingsille, Melkein vieraissa -kokoelma:
Happoradio: Unelmia ja toimistohommia
Levyn sinkkua on soitettu radioissa jo ihan liikaa, mutta versio toimii hyvin. Raikasta jälkeä.
Viikate: Teuvo, maanteiden kuningas
Alun rautalanka lupailee hyvää. Kaarlo haukkaa toteutuksessaan paskaa. Ei tarpeeksi viikatetta, ei mitään lisäarvoa. Olisin kaivannut Levoton leimu -otetta. Mereen.
Mariska: Poika nimeltä Päivi
Aivan mahtava tunnelma, kevyt jatsahtava, hieno ääni, josta tulee edelleen mieleen vain Mari-Johanna, mutta silti, hienoa tulkintaa. Loppuiko alkuperäisversiokin nössöön feidaukseen? Joka tapauksessa, arvostan.
Egotrippi: Rin Tin Tin
Toinen sinkkubiisi. Kun kuulin tämän ekaa kertaa radiosta, avautuivat sanoitukset ihan uudella tavalla. Wow. Kaunista ja herkkää.
Stella: Elämä ikkunan takana
Stella on suosikkini, tämä biisi yksi Leevien parhaista. Toimii kauniisti, äänelle annetaan tilaa. Jes.
Jani Wickholm: Elina, mitä mä teen?
Öh, Jani viikholm, meijen Hannan kakkonen. Mutta yllättää. Kauniisti. Ei tämäkään nyt niin kovin erilainen ole, mutta hyvä biisi pelastaa paljon.
Nieminen & Litmanen: Tuhannen markan seteli.
Jes iha hauska. En jaksa kuunnella kokonaan.
Brightboy: Kyllikki
Tätä varten tribuutteja tehdään! Brightboymainen, hyvä tunnelma, hyvä lauluääni, kasvaa loppua kohden, groovy!
Kemopetrol: En tahdo sinua enää
Kaksi laulajaa, diskopoljentaa, selkeesti vähintään kasipuol.
51koodia: Pohjois-Karjala
Tässä toimii jotenkin vanhan ja uuden yhdistäminen. 51koodia on ollut messissä vasta joitakin vuosia, Leevit sen sijaan joitakin vuosikymmeniä. Ja 51koodia on joensuulainen pändi. Hyvä hyvä.
Muotitietoinen: Maj Karma
Pöh hidas laulu emmie tykkää.
Uniklubi: Koko talvi kesämökillä
Vaikka monet ovat dissanneet tätä, mie tykkään. Hyvä meininki, uudenlainen sovitus, uniklubimainen. Hyvää kertsihuudatusta.
Maija Vilkkumaa: Kerro terveiset lapselle
Tästäkään ei arvioissa ole pidetty. Pyh, sanon minä. Maija Vilkkumaa ei ole suurin suosikkini, mutta tässä hänen maneerinsa sopivat tunnelmaan. Riittävän oma, riittävästi leeviä.
Olavi Uusivirta & Paula Vesala: Pimeä tie, mukavaa matkaa
Herkkää, ah niin herkkää ja ihanaa. Dikkailen kyl.
Timo Rautiainen: Pohjoisen taivaan alla
Tylsä versio, Rautiainen ei laula edes kunnon paatoksella. Yllätyksetön. Mutta biisihän on hyvä, ei sillä.
Poor Seamus: Nainen toiselta planeetalta.
Kevyttä meininkiä, naislaulaja, pidän.
Calf: Raparperitaivas
Hidas poljento toimii, laulajalla kiva ääni. En voi olla nauramatta kevyesti sorahtavalle ärrälle. Onko raparperitaivas paras mahdollinen biisi hälle versioitavaksi?
Ville Leinonen & Sametti: Kiinalaisessa pesulassa
Plääh en pidä. Tylsä versio, mölyä, ei tunnelmaa.
09.11.2007 - 00:50
Lappeenrannassa järjestetään kerran kuukaudessa stand up -klubi. Olen käynyt siellä aina kun mahdollista, koska yleensä esiintyjät ovat Suomen eturivin koomikoita.
Viime aikoina olen miettinyt, että pitäisiköhän itsekin kokeilla. Tai siis, monestihan se on käynyt mielessä, koska stand upin tekeminen näyttää helpolta. Ja kivahan sitä olisi saada aplodeja ja huomiota.
Taikuri sitten sai minut muutama viikko sitten lupautumaan, että seuraavalla kerralla esiinnyn open mic -vuorolla. Open mic on siis aloittelijoille tarkoitettu vuoro varsinaisten esiintyjen lisänä. Aika vähän sitä käytetään Lappeenrannassa, en ole nähnyt kenenkään lähtevän siihen.
Alkoi juttujen muotoilu. On muuten ihan hiton vaikeaa. Prosessissa huomaa, että oma huumorintaju on aika matalalla tasolla. Onneksi Taikuri ja Kärrin Panu, klubin pyörittäjä, toimivat sparrausapuna.
Tällä viikolla töissä oli aika kiirettä ja muutenkin väsytti. Ajattelin, etten taida jaksaa esiintyä, punchien keksiminenkin on jotenkin niin vaikeaa. Jutut tuntuivat huonoille enkä ollut keksinyt mitään aloitusläppääkään. Noh, ei pidä luovuttaa ja pää edellä tilanteisiin, haasteet on tehty otettaviksi ja olisihan se noloa heittää kesken, kun kerran on aloitettu. Eli rohkeasti vain auttamaan Panua puolitoista tuntia ennen klubin alkamista. Glamouria touhua se pöytien ja tuolien kantaminen.
Tapasin illan pääesiintyjät, Pirjo Heikkilän ja Niko Kivelän. Molemmat muistivat, että eka kerta jännitti aivan törkeästi, etteivät muista esityksestä mitään. Että ennen omaa vuoroa on aivan kauheaa. Olivat aivan oikeassa. Se jännitys on päätä särkevää. Vessassa on pakko käydä monta kertaa.
Minun vuoroni oli väliajan jälkeen. Silloin yleisö on yleensä lämmennyt, joten se on helpoin paikka ensikertalaiselle.
Setti meni ihan hyvin. Toki mukana oli muutama juttu jotka menivät täysin ohi, mutta olin yllättynyt, että yleisö jopa antoi aplodit. Ja muutama naurukin tuli. Joukossa myös aitoja, ei pelkästään myötähäpeästä tai vaivaantumisesta johtuvia naurahduksia.
Tähtäsin viiden minuutin settiin, mutta se taisi kestää lopulta kymmenen minuuttia. Oli jotenkin hassua huomata, että yleisö oli tavallaan puolellani. Että jutut toimivat. Siis ne, jotka tuntuivat vielä tiistaina aivan typeriltä. Wow, siistiä.
Nyt särkee päätä. Alkaa stressi purkautua. Olihan se todella mukava kuulta ammattilaisilta, että ensikertalaiseksi hyvä veto.
Viime aikoina olen miettinyt, että pitäisiköhän itsekin kokeilla. Tai siis, monestihan se on käynyt mielessä, koska stand upin tekeminen näyttää helpolta. Ja kivahan sitä olisi saada aplodeja ja huomiota.
Taikuri sitten sai minut muutama viikko sitten lupautumaan, että seuraavalla kerralla esiinnyn open mic -vuorolla. Open mic on siis aloittelijoille tarkoitettu vuoro varsinaisten esiintyjen lisänä. Aika vähän sitä käytetään Lappeenrannassa, en ole nähnyt kenenkään lähtevän siihen.
Alkoi juttujen muotoilu. On muuten ihan hiton vaikeaa. Prosessissa huomaa, että oma huumorintaju on aika matalalla tasolla. Onneksi Taikuri ja Kärrin Panu, klubin pyörittäjä, toimivat sparrausapuna.
Tällä viikolla töissä oli aika kiirettä ja muutenkin väsytti. Ajattelin, etten taida jaksaa esiintyä, punchien keksiminenkin on jotenkin niin vaikeaa. Jutut tuntuivat huonoille enkä ollut keksinyt mitään aloitusläppääkään. Noh, ei pidä luovuttaa ja pää edellä tilanteisiin, haasteet on tehty otettaviksi ja olisihan se noloa heittää kesken, kun kerran on aloitettu. Eli rohkeasti vain auttamaan Panua puolitoista tuntia ennen klubin alkamista. Glamouria touhua se pöytien ja tuolien kantaminen.
Tapasin illan pääesiintyjät, Pirjo Heikkilän ja Niko Kivelän. Molemmat muistivat, että eka kerta jännitti aivan törkeästi, etteivät muista esityksestä mitään. Että ennen omaa vuoroa on aivan kauheaa. Olivat aivan oikeassa. Se jännitys on päätä särkevää. Vessassa on pakko käydä monta kertaa.
Minun vuoroni oli väliajan jälkeen. Silloin yleisö on yleensä lämmennyt, joten se on helpoin paikka ensikertalaiselle.
Setti meni ihan hyvin. Toki mukana oli muutama juttu jotka menivät täysin ohi, mutta olin yllättynyt, että yleisö jopa antoi aplodit. Ja muutama naurukin tuli. Joukossa myös aitoja, ei pelkästään myötähäpeästä tai vaivaantumisesta johtuvia naurahduksia.
Tähtäsin viiden minuutin settiin, mutta se taisi kestää lopulta kymmenen minuuttia. Oli jotenkin hassua huomata, että yleisö oli tavallaan puolellani. Että jutut toimivat. Siis ne, jotka tuntuivat vielä tiistaina aivan typeriltä. Wow, siistiä.
Nyt särkee päätä. Alkaa stressi purkautua. Olihan se todella mukava kuulta ammattilaisilta, että ensikertalaiseksi hyvä veto.
21.10.2007 - 05:27
Ideaa vapaasti assosioitu Lord Boredomilta.
Pe:
11.30 Päivätöihin välivuoroon.
19.30 Pois päivätöistä.
20.00 Ruokailua, nukkumista, lehtien lukemista.
22.45 Töihin baariin.
04.50 Töistä kotiin.
05.50 Nukkumaan.
La:
Herätyskello herättää klo
12.00 Kurkku tuntuu karhealta, en jaksa herätä.
15.50 Uusi herääminen. Olo on parempi.
16.45 Tekemään otteluselostusta urheilutalolle.
19.30 Ottelu ja lehdistötilaisuus ohi.
20.25 Kakkosjuttu valmis.
20.45 Ruokailua, lehtien lukemista, nukkumista.
22.45 Töihin baariin.
05.00 Töistä kotiin.
05.30 Nukkumaan.
Su vapaata.
Pe:
11.30 Päivätöihin välivuoroon.
19.30 Pois päivätöistä.
20.00 Ruokailua, nukkumista, lehtien lukemista.
22.45 Töihin baariin.
04.50 Töistä kotiin.
05.50 Nukkumaan.
La:
Herätyskello herättää klo
12.00 Kurkku tuntuu karhealta, en jaksa herätä.
15.50 Uusi herääminen. Olo on parempi.
16.45 Tekemään otteluselostusta urheilutalolle.
19.30 Ottelu ja lehdistötilaisuus ohi.
20.25 Kakkosjuttu valmis.
20.45 Ruokailua, lehtien lukemista, nukkumista.
22.45 Töihin baariin.
05.00 Töistä kotiin.
05.30 Nukkumaan.
Su vapaata.
12.10.2007 - 01:15
Aiempina talvina olen ollut töissä. Siinä on ehdottomasti puolensa. Esimerkiksi kuukausittainen palkka, joka mahdollistaa investointeja. Ja tietysti se, että kausarin saa puoleen hintaan.
Toisaalta onhan se tuskaa olla töissä, kun mahdollisuus on olla ilmankin.
Tänä syksynä on uskonpuute vaivannut monena iltana, juuri ennen nukkumaan menemistä. Olen huomannut, että kun tähtäimessä on vajaan neljän kuukauden löysäilyn peittäminen vastaavassa ajassa, vaatii se ihan älyttömiä panostuksia, ellei sitten ole ihmeen kaupalla löytänyt duunia, josta saisi kolme tuusaa kuukaudessa nettona. Koska sellaiset työpaikat ovat hyvin vähissä (jos on olemassakaan, siis sellaista, josta voi pitää neljä kk lomaa milloin haluaa), pitää muita töitä tehdä senkin edestä.
Eikä sillä, itsepä olen tämän tien valinnut. Ongelmia tulee siinä vaiheessa, jos joskus haluaisi tehdä jotakin muutakin. Esimerkiksi viettää vapaan viikonlopun, käydä ihan missä vaan tai ostaa jotakin erityistä. Tähän mennessä olen onnistunut työntämään turhat tarpeet sivuun. Oikeastaan ei tee edes mieli tuhlata mihinkään ylimääräiseen, koska tietää, että rahalla on talvella käyttöä. Eikä tässä tarvitse enää kärvistellä kuin kaksi ja puoli kuukautta, niin helpottaa kummasti.
Joskus tavoitteellisen säästämisen myötä eteen tulee ainakin itseäni naurattavia juttuja. Ongelmani on, että useampi pari vanhoja farkkuja on alkanut osoittaa kulumisen merkkejä. En ole halunnut sijoittaa pitkään aikaan housuihin yli 40 euroa, joten brändihousut ovat jostakin lukioajoilta asti.
Ei se sinällään ole mikään ongelma, koska tuunaus on nykyään trendyä. Yhden parin kohdalla piti kuitenkin luovuttaa, vaikka kuinka taistelin loppuun asti. Rakkaista ja vanhoista diiseleistä olivat molemmat reidet vähän kuin kuluneet rei´ille. Eihän siinä vielä mitään, nehän sopivat hyvin baarityöhön. Vähän kun kursii kasaan, niin näyttää tosi rokilta. Yritin ommella lahkeita kasaan, ne kun olivat kuluneet puhki kantapään kohdalta ja vain rispaantunut reunaosa (mikä hitto on oikea termi?) oli enää jäljellä. Sain ommeltua lahkeet kasaan siten, etteivät ne näyttäneet enää 70-luvun leveälahkeisilta byysilta. Erehdyin kuitenkin vilkaisemaan takataskujen kohtaa. Kangas oli kulunut niin haperoksi, että käsi tuli käytännössä taskujen vierestä läpi. Oli hyvä taistelu, mutta mikään ei ollut puolellani...
Noh, tänään sain taas lisämotivaatiota työntekoon, kun katselin ja ynnäilin ensi talven hissilippujen hintoja.
Intiassa päivän hiihdot maksavat noin 15 euroa. Jos niitä päivä on arviolta 30, kertyy hissilippumenoja 450 euroa.
Chamonixiin on pakko ottaa kausari, koska siinä on tiettyjä etuja, kuten ilmaislippuja lähihiihtoalueille. Pientä nikottelua aiheuttaa Nixin kausarin hinta, 1045 euroa. Siis tonni siitä, että saa hiihdellä. Ihan hirveä hinta. Tosin, jos sen ostaa marraskuun loppupuolella, saa kolmanneksen alennusta. Jos laskee ilmaislippujen arvon (esim. Verbieriin saa 3 x 40 euron alennuksen, samoin Italian puolelle), niin ei se tunnu enää niin julmalta.
Engelbergiin 15.3. - 31.5. saa hissilipun säälittävällä 350 frangin eli noin 200 euron hinnalla.
Lyhyen laskutoimituksen perusteella hissilippuihin saa uppoamaan melkein puolitoista tuhatta euroa. Se on aika paljon rahaa. Varsinkin, kun sitä miettii myöhään illalla.
Tänä vuonna olen kokeillut siis ns. aitoa hiihtopummimeininkiä, että olen tehnyt paljon töitä, jotta talvella ei tarvitsisi. Saa nähdä, riittääkö syksyn työnteko pelkästään, vai pitääkö talvellakin vähän suorittaa ansaintaa. Kun hipsii menemään täällä syksynkohmeisessa Suomessa, tuntuvat aurinkoiset vuoret todella kaukaisilta, vaikka sen maiseman ajattelu onkin helpoin tapa saada väsynyt mieli aamulla virkoamaan.
Täytyy sitten talvella kertoa, että kannattiko tällainen yhden ajanjakson ylipaineistaminen sillä verukkeella, että sen jälkeen saisi tsillailla.
Edit 1h myöhemmin: Ajattelin lisätä tähän postaukseen jonkin aihekuvituksen, jotta omatkin fiilikset paranisivat vähän. Löysin sitten talven kuvakansiosta ihan kipeän hyvän albumin, eli opas-Mikulta saatuja kuvia. Tuli vedet silmiin, kun repeilin kuville ja niiden nostattamille fiiliksille. Tässä muutama otos, hymyilyttää vieläkin. Niin ja palatakseni tuohon alkupostauksen viimeiseen spekulaatioon: Mikun kuvia katsomalla uskallan jo väittää, että kaikki tulee olemaan pienen ponnistelun arvoista.
Miku, se Alpina oli ihan ok kämppä? Kuva otettu viime vuonna joulukuun alussa. Oli kelit kohdillaan.
Noh, tätä kuvaa ei tarvinne hirveästi selittää? Miku löysi jonkun roskiksen viereen jättämät pyhäinjäännökset. Otettiin mukaan, etteivät ne joutuisi hunningolle.
Mikulle taas kysymys, että miltä päivältä tämä oikein oli? Noh, aika jees kelit joka tapauksessa.
Lumilautailijat...
Päivänä, jolloin pyydaa vain riitti ja riitti. Ja traverse oli pitkä kuin Antin kevätputki...
Toisaalta onhan se tuskaa olla töissä, kun mahdollisuus on olla ilmankin.
Tänä syksynä on uskonpuute vaivannut monena iltana, juuri ennen nukkumaan menemistä. Olen huomannut, että kun tähtäimessä on vajaan neljän kuukauden löysäilyn peittäminen vastaavassa ajassa, vaatii se ihan älyttömiä panostuksia, ellei sitten ole ihmeen kaupalla löytänyt duunia, josta saisi kolme tuusaa kuukaudessa nettona. Koska sellaiset työpaikat ovat hyvin vähissä (jos on olemassakaan, siis sellaista, josta voi pitää neljä kk lomaa milloin haluaa), pitää muita töitä tehdä senkin edestä.
Eikä sillä, itsepä olen tämän tien valinnut. Ongelmia tulee siinä vaiheessa, jos joskus haluaisi tehdä jotakin muutakin. Esimerkiksi viettää vapaan viikonlopun, käydä ihan missä vaan tai ostaa jotakin erityistä. Tähän mennessä olen onnistunut työntämään turhat tarpeet sivuun. Oikeastaan ei tee edes mieli tuhlata mihinkään ylimääräiseen, koska tietää, että rahalla on talvella käyttöä. Eikä tässä tarvitse enää kärvistellä kuin kaksi ja puoli kuukautta, niin helpottaa kummasti.
Joskus tavoitteellisen säästämisen myötä eteen tulee ainakin itseäni naurattavia juttuja. Ongelmani on, että useampi pari vanhoja farkkuja on alkanut osoittaa kulumisen merkkejä. En ole halunnut sijoittaa pitkään aikaan housuihin yli 40 euroa, joten brändihousut ovat jostakin lukioajoilta asti.
Ei se sinällään ole mikään ongelma, koska tuunaus on nykyään trendyä. Yhden parin kohdalla piti kuitenkin luovuttaa, vaikka kuinka taistelin loppuun asti. Rakkaista ja vanhoista diiseleistä olivat molemmat reidet vähän kuin kuluneet rei´ille. Eihän siinä vielä mitään, nehän sopivat hyvin baarityöhön. Vähän kun kursii kasaan, niin näyttää tosi rokilta. Yritin ommella lahkeita kasaan, ne kun olivat kuluneet puhki kantapään kohdalta ja vain rispaantunut reunaosa (mikä hitto on oikea termi?) oli enää jäljellä. Sain ommeltua lahkeet kasaan siten, etteivät ne näyttäneet enää 70-luvun leveälahkeisilta byysilta. Erehdyin kuitenkin vilkaisemaan takataskujen kohtaa. Kangas oli kulunut niin haperoksi, että käsi tuli käytännössä taskujen vierestä läpi. Oli hyvä taistelu, mutta mikään ei ollut puolellani...
Noh, tänään sain taas lisämotivaatiota työntekoon, kun katselin ja ynnäilin ensi talven hissilippujen hintoja.
Intiassa päivän hiihdot maksavat noin 15 euroa. Jos niitä päivä on arviolta 30, kertyy hissilippumenoja 450 euroa.
Chamonixiin on pakko ottaa kausari, koska siinä on tiettyjä etuja, kuten ilmaislippuja lähihiihtoalueille. Pientä nikottelua aiheuttaa Nixin kausarin hinta, 1045 euroa. Siis tonni siitä, että saa hiihdellä. Ihan hirveä hinta. Tosin, jos sen ostaa marraskuun loppupuolella, saa kolmanneksen alennusta. Jos laskee ilmaislippujen arvon (esim. Verbieriin saa 3 x 40 euron alennuksen, samoin Italian puolelle), niin ei se tunnu enää niin julmalta.
Engelbergiin 15.3. - 31.5. saa hissilipun säälittävällä 350 frangin eli noin 200 euron hinnalla.
Lyhyen laskutoimituksen perusteella hissilippuihin saa uppoamaan melkein puolitoista tuhatta euroa. Se on aika paljon rahaa. Varsinkin, kun sitä miettii myöhään illalla.
Tänä vuonna olen kokeillut siis ns. aitoa hiihtopummimeininkiä, että olen tehnyt paljon töitä, jotta talvella ei tarvitsisi. Saa nähdä, riittääkö syksyn työnteko pelkästään, vai pitääkö talvellakin vähän suorittaa ansaintaa. Kun hipsii menemään täällä syksynkohmeisessa Suomessa, tuntuvat aurinkoiset vuoret todella kaukaisilta, vaikka sen maiseman ajattelu onkin helpoin tapa saada väsynyt mieli aamulla virkoamaan.
Täytyy sitten talvella kertoa, että kannattiko tällainen yhden ajanjakson ylipaineistaminen sillä verukkeella, että sen jälkeen saisi tsillailla.
Edit 1h myöhemmin: Ajattelin lisätä tähän postaukseen jonkin aihekuvituksen, jotta omatkin fiilikset paranisivat vähän. Löysin sitten talven kuvakansiosta ihan kipeän hyvän albumin, eli opas-Mikulta saatuja kuvia. Tuli vedet silmiin, kun repeilin kuville ja niiden nostattamille fiiliksille. Tässä muutama otos, hymyilyttää vieläkin. Niin ja palatakseni tuohon alkupostauksen viimeiseen spekulaatioon: Mikun kuvia katsomalla uskallan jo väittää, että kaikki tulee olemaan pienen ponnistelun arvoista.
Miku, se Alpina oli ihan ok kämppä? Kuva otettu viime vuonna joulukuun alussa. Oli kelit kohdillaan.
Noh, tätä kuvaa ei tarvinne hirveästi selittää? Miku löysi jonkun roskiksen viereen jättämät pyhäinjäännökset. Otettiin mukaan, etteivät ne joutuisi hunningolle.
Mikulle taas kysymys, että miltä päivältä tämä oikein oli? Noh, aika jees kelit joka tapauksessa.
Lumilautailijat...
Päivänä, jolloin pyydaa vain riitti ja riitti. Ja traverse oli pitkä kuin Antin kevätputki...
11.10.2007 - 17:52
Kävinpä istumassa kahvilassa. Jos iso kuppi kaakaota kermiksellä eli kermavaahdolla maksaa 3,40, niin hinta on mielestäni varsin kohdillaan. Melkein 21 markkaa, siis sama kupillinen Tazzaa-kamaa, joka maksaa jossakin huoltsikalla euron verran.
---
Päivän Pohojanmaa-lainaus:
"Maajussille morsian -sarjan Seppo Korpi, 22, oli perjantaina viettämässä iltaa ystäviensä kanssa Seinäjoen Onnela-ravintolassa. Useat kymmenet naiset tunnistivat tv:ssä esiintyvän Sepon ja halusivat kuvauttaa itsensä tämän kanssa, mutta muutoin hän kertoo illan sujuneen kuten muillakin nuorilla."
Iltalehti.fi 11.10.
Jutun aiheena oli siis pahoinpitely ravintolaillan jälkeen. Mutta hyvähän se on alkuun mainita, että useat kymmenet naiset halusivat kuvauttaa itsensä ukkelin kanssa. Ai että olenko kateellinen? No tietysti!
04.10.2007 - 20:41
Työ taivuttaa. Se on nyt todettava.
Alkukesästä työnteko ei huvittanut yhtään. En halunnut eikä huvittanut, mutta jotenkinhan vuokra on maksettava (ja allekirjoitettua työsopimusta noudattaa). Nyt en enää oikeastaan edes ajattele työtä. Se vain on. Vaikka päivät kuluvat jonkun toisen käskemiä tehtäviä suorittaessa, ei se tunnu ylitsepääsemättömältä.
Ihmisen pinna lienee aika venyvä. Yleensähän sitä jaksaa painaa täysillä juuri niin pitkään kuin tarve vaatii. Oli se sitten sabapeli tai muutaman tunnin vaellus. Tai työsuhde.
Kuten entinen esimieheni sanoi, porvarielämä on aika mukavaa. Eihän tässä vielä ajella farmarivolvolla eikä kämppäkään ole oma, mutta kyllähän tämä menee. Ehkä päällimmäisenä se, että talven laskureissujen suunnittelut ovat täysillä käynnissä. Tänään sumplittiin taas majoituksia ja suunniteltiin tulevia. Ei voinut kuin hymyillä. Vaikka pientä hiomista reissujärjestelyissä on, niin eiköhän kaikki järjesty. Tapana on ollut.
En osaa vielä edes kuvitella, millaista on ihan vain hengailla ilman tarvetta mennä illaksi töihin. En ole sellaista kokenut kuin hetken aikaa ensimmäisellä kaudella. Nyt kun työntäyteisistä talvista on jo aika riittävästi kokemusta, sitä hengailua osaa varmasti arvostaa aivan eri tavalla.
En tosin osaa myöskään kuvitella, että millaista olisi painaa töitä läpi vuoden. Ok, onhan siinä joitakin lomia välissä, mutta että isoin osa arjesta kuluisi töissä ilman "lupausta" paremmasta. Tällä hetkellä talvi sentään häämöttää jo onneksi edessä.
Alkukesästä työnteko ei huvittanut yhtään. En halunnut eikä huvittanut, mutta jotenkinhan vuokra on maksettava (ja allekirjoitettua työsopimusta noudattaa). Nyt en enää oikeastaan edes ajattele työtä. Se vain on. Vaikka päivät kuluvat jonkun toisen käskemiä tehtäviä suorittaessa, ei se tunnu ylitsepääsemättömältä.
Ihmisen pinna lienee aika venyvä. Yleensähän sitä jaksaa painaa täysillä juuri niin pitkään kuin tarve vaatii. Oli se sitten sabapeli tai muutaman tunnin vaellus. Tai työsuhde.
Kuten entinen esimieheni sanoi, porvarielämä on aika mukavaa. Eihän tässä vielä ajella farmarivolvolla eikä kämppäkään ole oma, mutta kyllähän tämä menee. Ehkä päällimmäisenä se, että talven laskureissujen suunnittelut ovat täysillä käynnissä. Tänään sumplittiin taas majoituksia ja suunniteltiin tulevia. Ei voinut kuin hymyillä. Vaikka pientä hiomista reissujärjestelyissä on, niin eiköhän kaikki järjesty. Tapana on ollut.
En osaa vielä edes kuvitella, millaista on ihan vain hengailla ilman tarvetta mennä illaksi töihin. En ole sellaista kokenut kuin hetken aikaa ensimmäisellä kaudella. Nyt kun työntäyteisistä talvista on jo aika riittävästi kokemusta, sitä hengailua osaa varmasti arvostaa aivan eri tavalla.
En tosin osaa myöskään kuvitella, että millaista olisi painaa töitä läpi vuoden. Ok, onhan siinä joitakin lomia välissä, mutta että isoin osa arjesta kuluisi töissä ilman "lupausta" paremmasta. Tällä hetkellä talvi sentään häämöttää jo onneksi edessä.
03.10.2007 - 00:28
SaiPa on paikallinen jääkiekkojoukkue. Sillä on alkukausi käynnistynyt hyvin. Ensimmäisistä peleistä ropisi pisteitä jatkuvasti, nyt tahti on vähän hiipunut. Tänään sattui aikataulu kohdilleen, joten ei muuta kuin katsomaan lätkää. Edellisen kerran olin katsomassa lajia muutama vuosi sitten, sitä ennen oli myös pari vuotta taukoa. Ei siis ihan ykköslajini.
Oli huvittavaa ajella kohti Kisapuistoa eli jäähallia yli 20 auton letkassa vartti ennen ottelun alkua. Kansainvaellus toi mieleen jonkin uskonnollisen herätysjuhlan. Mutta ei siitä sen enempää.
Halli oli pienempi kuin muistin. Sinne mahtuu noin 4500 - 5000 katsojaa, tänään paikalla oli 3400 "fania". Ihmettelin tunnelman puutetta. Ihmiset istuvat hiljaa ja ainoastaan väärät jäähyt saivat meteliä. Päädyn seisomakatsomossa oli sentään parinkymmenen hengen fanijengi, joka kannusti kotijoukkuetta. Vierasjoukkueen eli Tampereen Tapparan kannattajia näkyi olevan muutamia paikalla, mutta heistä ei lähtenyt ääntä juuri ollenkaan. Kannattajakulttuuri?
Itsehän istuin pelissä henkisenä toimittajana, eli analysoin kotijoukkueen otteita kylmän viileästi, aplodejakin annoin vain maalien jälkeen - tai oikeastaan vain sen hienomman maalin jälkeen.
Lätkä on fiksumpaa kuin futis, mutta ainoastaan ottelun jaksotuksen perusteella. Ensin pitää istua noin 25 minuuttia paikallaan, sitten saa lähteä hakemaan evästä ja pyöriä ympäriinsä parikymmentä minuuttia. Sitten vielä toinen erä, toinen evästauko ja kolmas erä. Futiksessahan pitää istua 50 minuuttia paikallaan, sitten on hätäinen 15 minuutin kusitauko ja sitten taas homehdutaan melkein 50 minuuttia omalla istuimella.
Liigakiekon pitäisi olla tasokasta urheilua. Ei se kyllä siltä näytä. Suurin osa pelistä junnataan keskikentällä, loppuosa ajasta koukitaan vastustajaa, tehdään harhasyöttöjä ja ehkä prosentti koko peliajasta on hienoja suorituksia ja kaksinkamppailuita, joita odotan huippu-urheilulta. On ehkä epäreilua verrata brittifutista ja suomilätkää, mutta toinen pesee toisen selvästi. Täytyy muistaa kuitenkin, että SM-liiga ja Veikkausliiga eivät ole vertailukelpoisia.
Tarjoilut erätauoilla olivat kovin yksipuolisia. Joko rasvaista pitsaa (kallista), valkojauhoista hotdogia (2,5 e) tai lihapiirakkaa (kahdella nakilla 3,5e). Juomaksi kahvia (1,30 tms, erikoiskahvit 1,50. Ihan kuin lätkäpelissä kukaan ottaisi lattea...) tai limpparia (2 egeä/0,4l). Bisseäkin sai, hinnasta ei mitään hajua.
Hodari oli ihan ok. Mausteiksi sai vain sinappia ja/tai ketsuppia, ei tietoakaan muista mössöistä tai sipulista. Seuraavan erätauon nostalginen lihis nakeilla oli jonkinlainen pettymys. Nakit olivat hyviä, samoin ensimmäinen puolikas lihiksestä. Loppuosa lihiksestä oli puolikypsää mössöä, josta ketsupit olivat tulleet yli. En arvostanut. Limpparit eli Pepsit olivat tavanomaista kebaberioista tuttua sekoiteshaibaa.
SaiPalla on cheerleadereita, jotka jammailevat vappuviuhkoineen aina, kun kentällä ei tapahdu mitään. Ihmettelenpä vain, että mikseivät tytöt mene ollenkaan seisomakatsomon portaisiin viihdyttämään yleisöä, vaan pysyttelevät turvallisesti kausikorttilaisten, firmojen ja varakkaiden kansoittamien istumapaikkojen väliköissä.
Olisin kaivannut otteluselostusta. Ehkä seuraavan kerran pitää ottaa radio mukaan ja kuunnella SaiPan peliä Iskelmäradion(!) suorasta lähetyksestä. Myös ottelun loppupuoli oli suunniteltu huonosti. Kun SaiPa jäi kaksi maalia tappiolle, alkoi yleisö, siis suuri kotijoukkuettaan rakastava yleisö, poistua katsomosta! Kukaan ei uskonut Ruotsi-ilmiöön, vaikka SaiPassa pelaa ainakin yksi hurri. Uskomatonta lojaaliuden puutetta.
Olisin halunnut kuulla valmentajien kommentteja heti ottelun jälkeen. Mikä meni vikaan, missä joukkue onnistui. Ehkä sillä yleisö pysyisi myös paremmin paikoillaan. Mutta ei, valkkujen kommentit tulevat ottelun jälkeen (kuulemma) hallissa oleviin televisioihin, mutta kuka niitä jää katsomaan, kun on kiire tuijottamaan Urheiluruutua kotisohvalle. Jos hallilta lähtevä autoparaati sattuisi kerrankin liikkumaan sujuvasti, ja kotiin todella ehtisi viittä vaille yhdeksäksi.
Kommentit voi tietysti lukea seuraavan aamun Etelä-Saimaa-lehdestä tai pelin jälkeen SaiPan nettisivuilta. Kun tarkkailin yleisön koostumusta, en usko että ihan jokainen menee nettiin heti pelin jälkeen.
Yhteenveto
+ Cheerleadereilla oli ainakin neljä erilaista kuviota.
+ Katsomossa istuessaan tulee olo, että tekee jotakin äijämäistä.
+ Lihisjono oli lyhyt ja logistiikka pelasi hienosti.
-Cheerleadereilla oli ensimmäisessä erässä pitkät housut, toisessa lyhyet hameet ja kolmannessa... Pitkät housut. Öh?
- Tappara voitti 4-2, vaikka SaiPa kiri 2-0:sta 2-2:een.
- Ottelun televisioinnin takia tuli liikaa teknisiä aikalisiä.
(Jasmolle kiitos yleisestä testausideasta)
Oli huvittavaa ajella kohti Kisapuistoa eli jäähallia yli 20 auton letkassa vartti ennen ottelun alkua. Kansainvaellus toi mieleen jonkin uskonnollisen herätysjuhlan. Mutta ei siitä sen enempää.
Halli oli pienempi kuin muistin. Sinne mahtuu noin 4500 - 5000 katsojaa, tänään paikalla oli 3400 "fania". Ihmettelin tunnelman puutetta. Ihmiset istuvat hiljaa ja ainoastaan väärät jäähyt saivat meteliä. Päädyn seisomakatsomossa oli sentään parinkymmenen hengen fanijengi, joka kannusti kotijoukkuetta. Vierasjoukkueen eli Tampereen Tapparan kannattajia näkyi olevan muutamia paikalla, mutta heistä ei lähtenyt ääntä juuri ollenkaan. Kannattajakulttuuri?
Itsehän istuin pelissä henkisenä toimittajana, eli analysoin kotijoukkueen otteita kylmän viileästi, aplodejakin annoin vain maalien jälkeen - tai oikeastaan vain sen hienomman maalin jälkeen.
Lätkä on fiksumpaa kuin futis, mutta ainoastaan ottelun jaksotuksen perusteella. Ensin pitää istua noin 25 minuuttia paikallaan, sitten saa lähteä hakemaan evästä ja pyöriä ympäriinsä parikymmentä minuuttia. Sitten vielä toinen erä, toinen evästauko ja kolmas erä. Futiksessahan pitää istua 50 minuuttia paikallaan, sitten on hätäinen 15 minuutin kusitauko ja sitten taas homehdutaan melkein 50 minuuttia omalla istuimella.
Liigakiekon pitäisi olla tasokasta urheilua. Ei se kyllä siltä näytä. Suurin osa pelistä junnataan keskikentällä, loppuosa ajasta koukitaan vastustajaa, tehdään harhasyöttöjä ja ehkä prosentti koko peliajasta on hienoja suorituksia ja kaksinkamppailuita, joita odotan huippu-urheilulta. On ehkä epäreilua verrata brittifutista ja suomilätkää, mutta toinen pesee toisen selvästi. Täytyy muistaa kuitenkin, että SM-liiga ja Veikkausliiga eivät ole vertailukelpoisia.
Tarjoilut erätauoilla olivat kovin yksipuolisia. Joko rasvaista pitsaa (kallista), valkojauhoista hotdogia (2,5 e) tai lihapiirakkaa (kahdella nakilla 3,5e). Juomaksi kahvia (1,30 tms, erikoiskahvit 1,50. Ihan kuin lätkäpelissä kukaan ottaisi lattea...) tai limpparia (2 egeä/0,4l). Bisseäkin sai, hinnasta ei mitään hajua.
Hodari oli ihan ok. Mausteiksi sai vain sinappia ja/tai ketsuppia, ei tietoakaan muista mössöistä tai sipulista. Seuraavan erätauon nostalginen lihis nakeilla oli jonkinlainen pettymys. Nakit olivat hyviä, samoin ensimmäinen puolikas lihiksestä. Loppuosa lihiksestä oli puolikypsää mössöä, josta ketsupit olivat tulleet yli. En arvostanut. Limpparit eli Pepsit olivat tavanomaista kebaberioista tuttua sekoiteshaibaa.
SaiPalla on cheerleadereita, jotka jammailevat vappuviuhkoineen aina, kun kentällä ei tapahdu mitään. Ihmettelenpä vain, että mikseivät tytöt mene ollenkaan seisomakatsomon portaisiin viihdyttämään yleisöä, vaan pysyttelevät turvallisesti kausikorttilaisten, firmojen ja varakkaiden kansoittamien istumapaikkojen väliköissä.
Olisin kaivannut otteluselostusta. Ehkä seuraavan kerran pitää ottaa radio mukaan ja kuunnella SaiPan peliä Iskelmäradion(!) suorasta lähetyksestä. Myös ottelun loppupuoli oli suunniteltu huonosti. Kun SaiPa jäi kaksi maalia tappiolle, alkoi yleisö, siis suuri kotijoukkuettaan rakastava yleisö, poistua katsomosta! Kukaan ei uskonut Ruotsi-ilmiöön, vaikka SaiPassa pelaa ainakin yksi hurri. Uskomatonta lojaaliuden puutetta.
Olisin halunnut kuulla valmentajien kommentteja heti ottelun jälkeen. Mikä meni vikaan, missä joukkue onnistui. Ehkä sillä yleisö pysyisi myös paremmin paikoillaan. Mutta ei, valkkujen kommentit tulevat ottelun jälkeen (kuulemma) hallissa oleviin televisioihin, mutta kuka niitä jää katsomaan, kun on kiire tuijottamaan Urheiluruutua kotisohvalle. Jos hallilta lähtevä autoparaati sattuisi kerrankin liikkumaan sujuvasti, ja kotiin todella ehtisi viittä vaille yhdeksäksi.
Kommentit voi tietysti lukea seuraavan aamun Etelä-Saimaa-lehdestä tai pelin jälkeen SaiPan nettisivuilta. Kun tarkkailin yleisön koostumusta, en usko että ihan jokainen menee nettiin heti pelin jälkeen.
Yhteenveto
+ Cheerleadereilla oli ainakin neljä erilaista kuviota.
+ Katsomossa istuessaan tulee olo, että tekee jotakin äijämäistä.
+ Lihisjono oli lyhyt ja logistiikka pelasi hienosti.
-Cheerleadereilla oli ensimmäisessä erässä pitkät housut, toisessa lyhyet hameet ja kolmannessa... Pitkät housut. Öh?
- Tappara voitti 4-2, vaikka SaiPa kiri 2-0:sta 2-2:een.
- Ottelun televisioinnin takia tuli liikaa teknisiä aikalisiä.
(Jasmolle kiitos yleisestä testausideasta)
02.10.2007 - 00:53
Naapuritalossa on meneillään julkisivuremontti. Tai näin ainakin luulisin. Tetriskuviot vaihtuvat illasta toiseen. Eilen yksi palanen kuviosta oli lopettanut pelin vähän kesken.
Käärittynä.
Käärittynä.
30.09.2007 - 22:40
MTV pyöritteli pitkään vanhoja sarjoja ties kuinka monennella uusintakierroksella. Tänä syksynä Dismissedit ja Newlywedsit on vihdoin pyyhitty pois ja tilalla on uutta materiaalia. Ehdottomasti parasta shittiä on engaged and underaged: teini-ikäiset menevät naimisiin yleensä sekä vanhempien että kavereiden vastusteluista huolimatta. Toivottavasti parien liittoa seurataan myös jälkikäteen.
Tänään näin ensimmäistä kertaa Scarredin. Siinä näytetään luunmurtumia useasti ja hartaasti. Videomateriaalin taustalla onnettomuudessa loukkaantunut sankari kertoo tarinaansa. OK, kertoja selvisi, se on kivaa. Mutta hidastukset luiden murtumisesta ja muista vaurioista ylittävät minun sietokykyni. En halua nähdä, riittää että tiedä, miltä nilkan murtuminen tuntuu.
Tänään näin ensimmäistä kertaa Scarredin. Siinä näytetään luunmurtumia useasti ja hartaasti. Videomateriaalin taustalla onnettomuudessa loukkaantunut sankari kertoo tarinaansa. OK, kertoja selvisi, se on kivaa. Mutta hidastukset luiden murtumisesta ja muista vaurioista ylittävät minun sietokykyni. En halua nähdä, riittää että tiedä, miltä nilkan murtuminen tuntuu.
29.09.2007 - 19:51
Vai ei tavara tuo onnea. Hankin käytetyn Canonin digijärkkärirungon (20d) ja pari linssiä (laajis 12-24mm ja 28-75mm). Lisäksi akkukahva ja muuta sälää. Nyt alkoi hurja opettelu, jotta talvella olisivat kaikki nyanssit hallussa.
Pihasydämiä.
Metrilakua mutkalla.
---
Nelonen näyttää nykyään SM-liigan koostelähetyksiä. Ihan hirveä paketti: otteluita ei sinällään selosteta, vaan toimittaja pudottelee sanan sieltä, toisen täältä. Pelit on kuvattu yhdellä kameralla, joten maalin huomaa vasta, kun joku juhlii kaukalon toisessa päädyssä. Lopuksi näytetään tilastoja, joita toimittaja tulkitsee yhtä laiskasti kuin selostaa pelitapahtumia. Nelosella voitaisiin pohtia, että tehtäisiinkö kunnolla vai jätetäänkö kokonaan väliin. Ei ihan jeessiä, kiitos.
Pihasydämiä.
Metrilakua mutkalla.
---
Nelonen näyttää nykyään SM-liigan koostelähetyksiä. Ihan hirveä paketti: otteluita ei sinällään selosteta, vaan toimittaja pudottelee sanan sieltä, toisen täältä. Pelit on kuvattu yhdellä kameralla, joten maalin huomaa vasta, kun joku juhlii kaukalon toisessa päädyssä. Lopuksi näytetään tilastoja, joita toimittaja tulkitsee yhtä laiskasti kuin selostaa pelitapahtumia. Nelosella voitaisiin pohtia, että tehtäisiinkö kunnolla vai jätetäänkö kokonaan väliin. Ei ihan jeessiä, kiitos.
21.09.2007 - 14:59
Etelä-Saimaan Essi-viikonvaihdeliitteessä puhutaan tänään alle kouluikäisen lapsen harrastuksista. Aihe ei ole itselleni missään määrin ajankohtainen, mutta lukaisin jutun silti. Esiin pompsahti mielenkiintoinen ajatus, jota en ollut itse edes ajatellut.
Lapsipsykologi Tuovi Keränen sanoo jutussa seuraavaa:
- Aina on ovella joku sanomassa, että nyt on kiire lähteä. Lapsi on laitettava kesälläkin leirille, kun se ei osaa olla mökillä tai ei tiedä, mitä tekisi jos on yksi vapaapäiä. Ei tiedä eikä opi tuntemaan, mitä sisimmässään haluaa, koska vaihtoehto jospa vain olisin puuttuu kokonaan.
- Silloin josasin vaiheessa elämää on mietittävä, kenen toiveita toteutan. Että olisiko takana äidin balettiharrastus vai isän NHL-näky vai mummin viulunsoittotoive.
- Näitä pohtijoita tapaan hyvin paljon aikuispuolen psykologina. Myöhemmällä iällä tullaan peruskysymysten äärelle, kun tällainen iso palikka on saattanut jäädä elämättä. Yliharrastaja ei ehkä pysty elämässään valitsemaan asioita omaksi hyväkseen kun ei tiedä, mitä elämältä oikeasti haluaa.
Jaksoikohan kukaan lukea lainauksia loppuun asti? Mielenkiintoinen ajatus, että vanhempien mielen mukaan mentäessä voi aikuisiällä tulla ongelmia. Toisaalta kuulostaa varsin loogiselta.
Mietiskelin omaa lapsuuttani ja nuoruuttani. Aloitin harrastamisen korttelijalkapallossa ihan vain siksi, että sisoveljet ja heidän kaverinsa pelasivat. Se jotenkin kuului asiaan. Futista kesti parin vuoden breikkiä lukuunottamatta 16-vuotiaaksi asti, kunnes ymmärsin, ettei minusta tule tähteä. Toisekseen laskettelu alkoi kiinnostaa.
Ala-asteikäisenä ehdin kokeilla myös jousiammuntaa ja judoa. Jousipyssyjä minulla oli ollut aina. Muistan, kun sain sellaisen oikean eli mistä lie alumiinista väännetyn kaaren. Sillä sai saunan ulkoikkunan lasinkin näppärästi rikottua. Myöhemmin tähtäsin syksyn ja talven ajan oikeaan tauluun paikallisen urheilutalon kellarikerroksessa, mutta sellainen zenmäisyys ei siinä iässä vielä kiinnostanut. Judo sen sijaan veti mukaansa.
Sen verran vanhemmat taisivat vaikuttaa silloin harrastusvalintaan, että mihinkään lyöntilajiin en saanut mennä mukaan. Eipä tuo näin jälkikäteen haitannut yhtään, koska judossa sai nujuta ihan riittävästi. Toisekseen siellä harjoiteltiin myös kehonhallintaa, joka oli ja on varsin mielenkiintoista touhua. Olihan se hienoa oppia puolivoltti.
Kaikenlaisia lajeja kuntonyrkkeilystä capoeiraan on tullut kokeiltua, mutta päätökset aloittamisesta olen tehnyt aina itse. Ainakaan vielä ei ole näkynyt itsetunto-ongelmia sen suhteen, että ketä varten asioita teen. Tiedä sitten, olisiko hetken pysähtyminen ollut joskus ehkä paikallaan. Jos laskettelu olisi ollut kiellettyjen listalla ja vanhemmat olisivat painostaneet valitsemaan vaikkapa golfin tai lätkän, niin voisin olla nyt onneton, mutta kai sitä sitten mieluummin sateessa itkeskelisi Jaguaarissa kuin skootterin päällä.
31.08.2007 - 01:43
Vuoden ensimmäinen viileä aamu yllättää aina.
Tänään ajatuksiini tunki väistämättä viime vuoden samainen ajankohta. Elokuun lopussa pakkailin jo tavaroita syksyn suurta Australian-seikkailua varten. Viikon päästä olisin jo reissussa. Tänään poljin pyörällä töihin, viima kohmetti sormia. En ihan hirveästi nauttinut. Ei sillä, että viime vuonna olisin nauttinut nilkan teloutumisesta. Suo siellä, vetelä missä vaan.
Samaisella yön sadekuurojen kosteuttamalla pyörätiellä alkoi vähän ehkä ahdistaa. Viikonlopun työputki, syksyn sniiduilu talven reissujen takia, talven reissujen kalleus, kämpän ulkolämpömittarin puute, huonon istuma-asennon ja -työn jumiuttama selkä, päivittäinen päänsärky, totta puhuen syksyllä odottavat koleat kelit. Sen lisäksi lukematon määrä muitakin asioita, joita vain aamuherätyksiin tottumaton ja niitä pyhästi inhoava mieli vain voi keksiä.
Mutta pian poistui ahdistus. Pari kuukautta ja kauden avaus Rukalla. Siitä pari kuukautta ja pelkäämään terroristeja Kashmiriin. Lisäksi ensi viikolla on vapaata, samoin työvuorot järkeistyvät, kun syyskuu alkaa. Olenkin jo kaivannut säännöllisiä työaikoja. Syksy 07, marraskuun harmaata pimeyttä odotellessa.
Tänään ajatuksiini tunki väistämättä viime vuoden samainen ajankohta. Elokuun lopussa pakkailin jo tavaroita syksyn suurta Australian-seikkailua varten. Viikon päästä olisin jo reissussa. Tänään poljin pyörällä töihin, viima kohmetti sormia. En ihan hirveästi nauttinut. Ei sillä, että viime vuonna olisin nauttinut nilkan teloutumisesta. Suo siellä, vetelä missä vaan.
Samaisella yön sadekuurojen kosteuttamalla pyörätiellä alkoi vähän ehkä ahdistaa. Viikonlopun työputki, syksyn sniiduilu talven reissujen takia, talven reissujen kalleus, kämpän ulkolämpömittarin puute, huonon istuma-asennon ja -työn jumiuttama selkä, päivittäinen päänsärky, totta puhuen syksyllä odottavat koleat kelit. Sen lisäksi lukematon määrä muitakin asioita, joita vain aamuherätyksiin tottumaton ja niitä pyhästi inhoava mieli vain voi keksiä.
Mutta pian poistui ahdistus. Pari kuukautta ja kauden avaus Rukalla. Siitä pari kuukautta ja pelkäämään terroristeja Kashmiriin. Lisäksi ensi viikolla on vapaata, samoin työvuorot järkeistyvät, kun syyskuu alkaa. Olenkin jo kaivannut säännöllisiä työaikoja. Syksy 07, marraskuun harmaata pimeyttä odotellessa.
27.08.2007 - 13:05
Olen niitä Nightwish-faneja, jotka eivät omista yhtään levyä, mutta tunnistavat biisejä festareilla ihan sujuvasti. Maallikoksi itseäni väittäisin.
Äsken MTV:ltä tuli Amaranth-video.
1) Laulajassa ei ole samanlaista karismaa kuin Turusessa. Ääni on ihan kiva. Ja mitkä ne mustat caprit oikein ovat?
2) Tuomas Holopainen soittaa paita auki. Sama mies, joka sanoo, että seksi on yliarvostettua. Öh?
3) Rumpalilla on hassu asento, soittaa kyyryssä. Onko se lyhyt, vai onko sillä huono ryhti?
4) Kitaristi on niiin äijä. Saa ollakin, ei pahaa sanottavaa hänestä.
Äsken MTV:ltä tuli Amaranth-video.
1) Laulajassa ei ole samanlaista karismaa kuin Turusessa. Ääni on ihan kiva. Ja mitkä ne mustat caprit oikein ovat?
2) Tuomas Holopainen soittaa paita auki. Sama mies, joka sanoo, että seksi on yliarvostettua. Öh?
3) Rumpalilla on hassu asento, soittaa kyyryssä. Onko se lyhyt, vai onko sillä huono ryhti?
4) Kitaristi on niiin äijä. Saa ollakin, ei pahaa sanottavaa hänestä.
15.08.2007 - 14:34
Taikuri kysyi jokin aika sitten, että haluaisinko kokeilla tulitemppuja. Olen aina ajatellut, että ne ovat samanlaisia salaisuuksien rajaamaa aluetta kuin taikatemputkin, joten en ollut koskaan itse viitsinyt kysyä opetussessioista. Toisekseen tulennielentä ja -puhallus näyttävät sellaiselta touhulta, että se sattuu. Eikä se Jannen mukaan kivutonta touhua olekaan.
Noh, kuvasimme Jannelle hieman promokuvia ja siinä samalla pääsin kokeilemaan, että miltä puhaltaminen tuntuu.
Alkuun harjoittelimme pitkään ja hartaasti puhallustekniikkaa vedellä. Lopulta, kun pärskin vettä suustani oikealla tavalla, sain kokeilla Jannen taikapirtelöä, eli puhallusnestettä. Ei maistunut kovin hyvälle.
Puhaltaminen oli aika jännää puuhaa. Jos vetää oikeaan aikaan henkeä, voi sisuskalut saada uuden päällysteen. Noh, ei auttanut kuin luottaa virnuilevaan opettajaan ja ryhtyä hönkimään. Ensimmäiset puhallukset olivat aika varovaisia, mutta lieskat lämmittivät kyllä naamaa ihan riittävästi. Useamman yrityksen jälkeen sain tulipatsaan nousemaan jo pariin metriin.
Oikeastaan viimeiset hönkäykset olivat hauskimpia, kun uskalsin jatkaa puhaltamista yli puoli sekuntia. Tuntui todellakin, että nyt syljetään tulta.
Se oon mie! Kuvaaja: Janne Mustonen
Selvisin puhaltamisesta ilman sen suurempia vaurioita, mitä nyt otsatukkaan tuli vähän tiukempaa korkkiruuvia kuin aiemmin.
Tulennielentää en halunnut kokeilla, koska kipu ei ole oikein minun juttuni. Ehkä seuraavalla kerralla.
11.08.2007 - 00:46
Alkuun sitaatti randomilla löytämästäni blogista. Muuten tarinat koskevat nettipokerin pelaamista, mutta tämä kappale nauratti jostakin kumman syystä.
Kävin eilen katsomassa Taikurin tulishow:ta. Ajatuksena oli ottaa esityksestä kuvia, mutta kiitos lappeenrantalaisen ravintola Serran ja sen hitaan ja epämiellyttävän ronskintuttavallisen tarjoilun sekä hintaan nähden heikon laadun, ehdin paikalle vain viimeiseen osioon. Seuraavalla kerralla sitten parempia fotoja.
Asiaan. Janne esiintyi Joutsenossa jossakin junnutapahtumassa. Illan pääesiintyjänä oli lappeenrantalaisbändi Dizzy, jolla on ilmeisesti levytyssopimus ja kotisivujen mukaan takana jo keikka Tavastialla. Varsin lupaava bändi siis kaikin puolin.
Muistan yhtyeen jo parin vuoden takaa, kun he esiintyivät keskellä päivää jossakin pikkutapahtumassa. Vähän hailakkaa, tuulisessa säässä heikosti toistunut soundi ei ehkä vakuuttunut. Eilen bändi jytisi aivan eri tavalla. Ikää yhtyeen jäsenillä on ikää hitusen yli 18 vuotta. Oli jotenkin hienoa nähdä, kuinka yhtye nautti esiintymisestä. Tuli sellainen fiilis, että Dizzyn jäsenet yhtyeen Apulanta-henkisestä nimestään huolimatta ovat olleet ja ovat halukkaita tekemään töitä unelmansa eteen täysillä. Ja laulaja-Satun meno vaikutti jo siltä, että hän elää unelmaansa.
Yhtyeen jäsenet varmasti miettivät, että pystyisivätkö he elättämään itsensä musiikilla. Liekö toimittajan ajattelumalli alkanut vaikuttaa minuunkin, mutta jotenkin pidän tarinoista ja taustoista. Siitä, että joku tekee juuri sitä mitä haluaa. Jos siihen voi yhdistää vielä toimeentulon, niin mikäpä olisi sen parempaa.
Lopuksi vielä yksi kuva Jannen tulishow:sta.
Taiteilijalla on nälkä.
Näytin kuvaa tänään Jannelle ja tulitaiteilijan tuomio oli selvä: toinen soihtu ei saisi näkyä, nyt kuvasta ei ymmärrä mitään.
Itse taas pidän kuvasta sen tunnelman ja jonkinlaisen jännitteen vuoksi. Asiaa ymmärtämättömälle (lue: minulle) ei tuollainen asia tule edes mieleen. Kuva on kuva on kuva.
Jotenkin tuli mieleen Jannen kuittailu viime talvena hiihtokuvien "erilaisuutta" kohtaan. (Nyt kun luin edellä mainitun postauksen uudelleen, niin se paras dissaus taisi tulla yöaikaan joskus aamukolmen aikaan.) Eli samalla viivalla, ystäväni.
Miten eroaa poikamiehen ja ukkomiehen yöllinen kotiinpaluu?
Poikamies katsoo ensin tyhjään jääkaappiin ja menee sitten yksin kylmään sänkyyn. Ukkomies taas katsoo ensin sänkyyn, jossa parhaat vuotensa nähnyt vaimo kuorsaa ja menee raadollisen todellisuuden tajuttuaan jääkaapille tekemään voileipiä ja miettimään, että minkälaista olisi olla villi ja vapaa poikamies.
Kruuna vai klaava? -JääkaappiPoikamies katsoo ensin tyhjään jääkaappiin ja menee sitten yksin kylmään sänkyyn. Ukkomies taas katsoo ensin sänkyyn, jossa parhaat vuotensa nähnyt vaimo kuorsaa ja menee raadollisen todellisuuden tajuttuaan jääkaapille tekemään voileipiä ja miettimään, että minkälaista olisi olla villi ja vapaa poikamies.
Kävin eilen katsomassa Taikurin tulishow:ta. Ajatuksena oli ottaa esityksestä kuvia, mutta kiitos lappeenrantalaisen ravintola Serran ja sen hitaan ja epämiellyttävän ronskintuttavallisen tarjoilun sekä hintaan nähden heikon laadun, ehdin paikalle vain viimeiseen osioon. Seuraavalla kerralla sitten parempia fotoja.
Asiaan. Janne esiintyi Joutsenossa jossakin junnutapahtumassa. Illan pääesiintyjänä oli lappeenrantalaisbändi Dizzy, jolla on ilmeisesti levytyssopimus ja kotisivujen mukaan takana jo keikka Tavastialla. Varsin lupaava bändi siis kaikin puolin.
Muistan yhtyeen jo parin vuoden takaa, kun he esiintyivät keskellä päivää jossakin pikkutapahtumassa. Vähän hailakkaa, tuulisessa säässä heikosti toistunut soundi ei ehkä vakuuttunut. Eilen bändi jytisi aivan eri tavalla. Ikää yhtyeen jäsenillä on ikää hitusen yli 18 vuotta. Oli jotenkin hienoa nähdä, kuinka yhtye nautti esiintymisestä. Tuli sellainen fiilis, että Dizzyn jäsenet yhtyeen Apulanta-henkisestä nimestään huolimatta ovat olleet ja ovat halukkaita tekemään töitä unelmansa eteen täysillä. Ja laulaja-Satun meno vaikutti jo siltä, että hän elää unelmaansa.
Yhtyeen jäsenet varmasti miettivät, että pystyisivätkö he elättämään itsensä musiikilla. Liekö toimittajan ajattelumalli alkanut vaikuttaa minuunkin, mutta jotenkin pidän tarinoista ja taustoista. Siitä, että joku tekee juuri sitä mitä haluaa. Jos siihen voi yhdistää vielä toimeentulon, niin mikäpä olisi sen parempaa.
Lopuksi vielä yksi kuva Jannen tulishow:sta.
Taiteilijalla on nälkä.
Näytin kuvaa tänään Jannelle ja tulitaiteilijan tuomio oli selvä: toinen soihtu ei saisi näkyä, nyt kuvasta ei ymmärrä mitään.
Itse taas pidän kuvasta sen tunnelman ja jonkinlaisen jännitteen vuoksi. Asiaa ymmärtämättömälle (lue: minulle) ei tuollainen asia tule edes mieleen. Kuva on kuva on kuva.
Jotenkin tuli mieleen Jannen kuittailu viime talvena hiihtokuvien "erilaisuutta" kohtaan. (Nyt kun luin edellä mainitun postauksen uudelleen, niin se paras dissaus taisi tulla yöaikaan joskus aamukolmen aikaan.) Eli samalla viivalla, ystäväni.
25.07.2007 - 01:11
Ilosaarirockista jäi mieleeni hipit. Ne ja muut ns. marginaalityylien edustajat keräävät suuren ihailuni.
On hienoa, että joku jaksaa miettiä ulkoasuaan koruja myöten tietyn tyylin mukaiseksi. Hipeissä, tai noh, rastapäissä, ihailua aiheuttaa myös rastojen hoitaminen. Ei kai niitä hirveästi sinällään tarvitse shampoolla huljutella, mutta sellainen iso pehko niskassa keskellä lämmintä kesää... Vaatii aikamoista viitseliäisyyttä. Kuinkakohan moni rastapää pohtii vakavissaan peruukin päivittämistä sänkityyliin?
Samanlaista kunnioitusta herättää japanifanien ja rokkareiden pukeutumistyyli. En minä jaksaisi kiinnitellä nahkatakkiin niittejä, saati käyttää wannabe-taiteilijahenkistä mustaa knallia. Tai muutenkaan miettiä asukokonaisuuksia. Japsityylissä hiukset vetävät taas pisteet kotiin. Niihin värityksiin ja leikkauksiin menee hirveä määrä aikaa ja varmaan rahaakin, ellei serkku ole parturi-kampaaja.
Toimistorottana tietysti tulee mieleen myös se, että millaisissa duuneissa persoonallista ulkonäköä ylläpitävät ihmiset oikein ovat. En ehkä kehtaisi toimittajana pitää päässäni 40 sentin piikkikeesiä ihan jo siksi, että itseäni hävettäisi haastateltavan edessä. Ja silloin, kun yksi piikeistä lysähtäisi kesken päivän.
Mutta sitten tärkeisiin asioihin. Miksi leffavuokraamoista saa edelleen hedelmämerkkareita? Tai punavalkoisia minttukarkkeja? Ja miksi joku haluaa ostaa niitä? Jäävät kuitenkin pussiin viimeisiksi ja muiden syötäviksi.
On hienoa, että joku jaksaa miettiä ulkoasuaan koruja myöten tietyn tyylin mukaiseksi. Hipeissä, tai noh, rastapäissä, ihailua aiheuttaa myös rastojen hoitaminen. Ei kai niitä hirveästi sinällään tarvitse shampoolla huljutella, mutta sellainen iso pehko niskassa keskellä lämmintä kesää... Vaatii aikamoista viitseliäisyyttä. Kuinkakohan moni rastapää pohtii vakavissaan peruukin päivittämistä sänkityyliin?
Samanlaista kunnioitusta herättää japanifanien ja rokkareiden pukeutumistyyli. En minä jaksaisi kiinnitellä nahkatakkiin niittejä, saati käyttää wannabe-taiteilijahenkistä mustaa knallia. Tai muutenkaan miettiä asukokonaisuuksia. Japsityylissä hiukset vetävät taas pisteet kotiin. Niihin värityksiin ja leikkauksiin menee hirveä määrä aikaa ja varmaan rahaakin, ellei serkku ole parturi-kampaaja.
Toimistorottana tietysti tulee mieleen myös se, että millaisissa duuneissa persoonallista ulkonäköä ylläpitävät ihmiset oikein ovat. En ehkä kehtaisi toimittajana pitää päässäni 40 sentin piikkikeesiä ihan jo siksi, että itseäni hävettäisi haastateltavan edessä. Ja silloin, kun yksi piikeistä lysähtäisi kesken päivän.
Mutta sitten tärkeisiin asioihin. Miksi leffavuokraamoista saa edelleen hedelmämerkkareita? Tai punavalkoisia minttukarkkeja? Ja miksi joku haluaa ostaa niitä? Jäävät kuitenkin pussiin viimeisiksi ja muiden syötäviksi.
24.07.2007 - 00:05
Kirjoitustauko meni mukavasti.
Kesän kulminaatiopiste oli alkukesällä ajateltuna Ilosaarirock. Sekin tuli ja meni. Kivaa oli silti, kiitokset Tuomakselle majoituksesta.
Bändien ohella oli aivan huippua nähdä laskukavereita ja -tuttuja pitkästä aikaa. Majoituspaikassamme oli koossa Verbierin ekan kauden jengiä, festarialueella osuin Jasmoon ja muuhun Eberin porukkaan. Ja kuulin, että tätä blogia lukee yllättävän moni hiihtelijä.
Lueskelin viime vuoden heinäkuun merkintöjä. Asennoituminen työhön oli silloin aivan erilaista. Vaikka edelleen puolivakavissani laskeskelen viikkoja, kunnes urakka on ohi, ei fiilis ole todellisuudessa sellainen. Työnkuva on toki hieman muuttunut viime vuodesta, mutta silti, työ ei tunnu yhtä epämukavalta. Se tuntuu oikeastaan sellaiselta rutiinilta, joka nyt on vain pakko hoitaa. Vaativaa, mutta käsitettävää. Eikä ole samanlaisia paniikki-iltoja kuin viime kesänä. Jotakin edistymistä sentään.
En tiedä, olenko tulossa vanhaksi, vai olenko muuten vain outo, mutta tänä kesänä olen katsellut paljon ajassa taaksepäin. Vertaillut, millaisia ajatuksia ja millainen tilanne oli elämässä esimerkiksi vuosi sitten. Aika paljon ovat asiat muuttuneet. Aika paljon on myös suhtautuminen asioihin muuttunut. Kaikki jutut, joita on tapahtunut, eivät välttämättä ole menneet siihen suuntaan, johon olisin niiden toivonut suuntautuvan, mutta minkäs teet. Ehkä hyvät puoletkin näyttäytyvät vasta myöhemmin, tiedä häntä.
On ollut mielenkiintoista nähdä kavereiden kriiseilevän keski-ikäistymisen kanssa. Juttelin asiasta kaverin kanssa, ja ehkä kriiseily on ihan oikeutettua. Ajattelin aiemmin, että mitäs siitä, jos on asuntolainaa, kämppä, koulut käyty ja duunia edessä ihan riittävästi. Että eikö se ole ihan vain mukavaa. Mutta niin, itsellenihän nuo kaikki näyttäytyvät vain mielenkiintoisina elämänvaiheina. Vielä tosin hyvin kaukaisina. Olisi varmasti aaaivan eri asia oikeasti kohdata se tosiasia, että tässä nyt eletään loppuelämä, tai että tästä työstä nyt sitten aletaan tähdätä kohti tulevaisuutta ja ylennyksiä. Että vaihelua ei ole enää luvassa ennen eläkeikää. (Älkääkä nyt viisastelijat avautuko, että a)kämpän voi myydä ja b)duunia voi vaihtaa, kyse on siitä ensifiiliksestä, josta se kriisikin yleesä kuulemma pukkaa.)
---
Heinäkuun lopun pimenevät illat ovat suosikkejani. Keskikesän valoisuus alkaa vaihtua iltahämärään., joka jotenkin rauhoittaa. Kämpillä saa ehkä taas viettää aikaa, kun ulkona alkaa olla viileää. Yöllä on jo oikeasti pimeää. Kesän loppuminen ei haittaa yhtään. En osaa ajatella, että tässä taas tämä suuri kesä oli, ja että nyt sitten elämä ikään kuin loppuisi ja edetään kohti tylsyyttä, kunnes ensi kesä on taas toivoa täynnä.
En osaa oikein ajatella edes siten, että onneksi kesää on vielä jäljellä. Ei kesä ole sen erikoisempi vuodenaika kuin mikään muukaan neljästä mahdollisesta. Ok, kesällä jaksaa valvoa paremmin, mutta muuten ero vaikkapa loppusyksyyn on mielestäni aika minimaalinen. Toisaalta uskoa tulevaisuuteen antavat talven suunnitelmat. Kashmir kuulostaa jännittävälle, samoin kevät Ranskassa. Ehkä tilannetta auttaa kaiken kaikkiaan se, että tiedän rusketuksen odottelevan tammikuussakin. Ei ole niin kiire rannalle. Ja ehkä tämä kaikki on vain katkeruutta niitä kohtaan, joilla sattuu olemaan palkallista kesälomaa. Ylellisyyttä, jollaisesta on turha vielä hetkeen unelmoida.
Toisaalta tästä se voisi hiljalleen lähteä, jämähtäminen ja vuosilomapisteiden keräily. Tein nimittäin vuoden loppuun asti ulottuvan työsopimuksen. Tarkoittaa sitä, että tässä sitä nyt sitten ollaan paikoillaan aika pitkään.
Lopuksi muutama valokuva, pääosin työkeikoilta .
Lappeenrannassa järjestettiin E-ikäisten pesäpalloilijoiden iso leiri. Liikkuivat kävellen majoituspaikoista kentille. Kuvassa pattijokelaisia pelureita.
Skeittausta. Eihän tuossa mitään temppua ole, mutta kiva kuva.
Vapaa-ajalla otettu kuva Imatran uudesta sedulasta. Imatra on ääriviileä mesta.
Kesän kulminaatiopiste oli alkukesällä ajateltuna Ilosaarirock. Sekin tuli ja meni. Kivaa oli silti, kiitokset Tuomakselle majoituksesta.
Bändien ohella oli aivan huippua nähdä laskukavereita ja -tuttuja pitkästä aikaa. Majoituspaikassamme oli koossa Verbierin ekan kauden jengiä, festarialueella osuin Jasmoon ja muuhun Eberin porukkaan. Ja kuulin, että tätä blogia lukee yllättävän moni hiihtelijä.
Lueskelin viime vuoden heinäkuun merkintöjä. Asennoituminen työhön oli silloin aivan erilaista. Vaikka edelleen puolivakavissani laskeskelen viikkoja, kunnes urakka on ohi, ei fiilis ole todellisuudessa sellainen. Työnkuva on toki hieman muuttunut viime vuodesta, mutta silti, työ ei tunnu yhtä epämukavalta. Se tuntuu oikeastaan sellaiselta rutiinilta, joka nyt on vain pakko hoitaa. Vaativaa, mutta käsitettävää. Eikä ole samanlaisia paniikki-iltoja kuin viime kesänä. Jotakin edistymistä sentään.
En tiedä, olenko tulossa vanhaksi, vai olenko muuten vain outo, mutta tänä kesänä olen katsellut paljon ajassa taaksepäin. Vertaillut, millaisia ajatuksia ja millainen tilanne oli elämässä esimerkiksi vuosi sitten. Aika paljon ovat asiat muuttuneet. Aika paljon on myös suhtautuminen asioihin muuttunut. Kaikki jutut, joita on tapahtunut, eivät välttämättä ole menneet siihen suuntaan, johon olisin niiden toivonut suuntautuvan, mutta minkäs teet. Ehkä hyvät puoletkin näyttäytyvät vasta myöhemmin, tiedä häntä.
On ollut mielenkiintoista nähdä kavereiden kriiseilevän keski-ikäistymisen kanssa. Juttelin asiasta kaverin kanssa, ja ehkä kriiseily on ihan oikeutettua. Ajattelin aiemmin, että mitäs siitä, jos on asuntolainaa, kämppä, koulut käyty ja duunia edessä ihan riittävästi. Että eikö se ole ihan vain mukavaa. Mutta niin, itsellenihän nuo kaikki näyttäytyvät vain mielenkiintoisina elämänvaiheina. Vielä tosin hyvin kaukaisina. Olisi varmasti aaaivan eri asia oikeasti kohdata se tosiasia, että tässä nyt eletään loppuelämä, tai että tästä työstä nyt sitten aletaan tähdätä kohti tulevaisuutta ja ylennyksiä. Että vaihelua ei ole enää luvassa ennen eläkeikää. (Älkääkä nyt viisastelijat avautuko, että a)kämpän voi myydä ja b)duunia voi vaihtaa, kyse on siitä ensifiiliksestä, josta se kriisikin yleesä kuulemma pukkaa.)
---
Heinäkuun lopun pimenevät illat ovat suosikkejani. Keskikesän valoisuus alkaa vaihtua iltahämärään., joka jotenkin rauhoittaa. Kämpillä saa ehkä taas viettää aikaa, kun ulkona alkaa olla viileää. Yöllä on jo oikeasti pimeää. Kesän loppuminen ei haittaa yhtään. En osaa ajatella, että tässä taas tämä suuri kesä oli, ja että nyt sitten elämä ikään kuin loppuisi ja edetään kohti tylsyyttä, kunnes ensi kesä on taas toivoa täynnä.
En osaa oikein ajatella edes siten, että onneksi kesää on vielä jäljellä. Ei kesä ole sen erikoisempi vuodenaika kuin mikään muukaan neljästä mahdollisesta. Ok, kesällä jaksaa valvoa paremmin, mutta muuten ero vaikkapa loppusyksyyn on mielestäni aika minimaalinen. Toisaalta uskoa tulevaisuuteen antavat talven suunnitelmat. Kashmir kuulostaa jännittävälle, samoin kevät Ranskassa. Ehkä tilannetta auttaa kaiken kaikkiaan se, että tiedän rusketuksen odottelevan tammikuussakin. Ei ole niin kiire rannalle. Ja ehkä tämä kaikki on vain katkeruutta niitä kohtaan, joilla sattuu olemaan palkallista kesälomaa. Ylellisyyttä, jollaisesta on turha vielä hetkeen unelmoida.
Toisaalta tästä se voisi hiljalleen lähteä, jämähtäminen ja vuosilomapisteiden keräily. Tein nimittäin vuoden loppuun asti ulottuvan työsopimuksen. Tarkoittaa sitä, että tässä sitä nyt sitten ollaan paikoillaan aika pitkään.
Lopuksi muutama valokuva, pääosin työkeikoilta .
Lappeenrannassa järjestettiin E-ikäisten pesäpalloilijoiden iso leiri. Liikkuivat kävellen majoituspaikoista kentille. Kuvassa pattijokelaisia pelureita.
Skeittausta. Eihän tuossa mitään temppua ole, mutta kiva kuva.
Vapaa-ajalla otettu kuva Imatran uudesta sedulasta. Imatra on ääriviileä mesta.
05.07.2007 - 09:32
Blogi jää lyhyehkölle tauolle. Eihän heinäkuussa kukaan hiihdä. Eikä tällä työtahdilla ehdi muuta harrastelemaan.
02.07.2007 - 23:33
Razorlightin America sopii Suomen kesäillan tunnelmaan silloin, kun menojalkaa ei vipata, mutta fiilis valvottaa.
Kuulin biisin ensimmäistä kertaa viime talvena Pubilla, svensson-dj Hasse soitti sitä melkeinpä läpi kauden. Siihen alun kitaraan ei vain kyllästy.
Kuulin biisin ensimmäistä kertaa viime talvena Pubilla, svensson-dj Hasse soitti sitä melkeinpä läpi kauden. Siihen alun kitaraan ei vain kyllästy.
26.06.2007 - 19:44
Nelosen säämies Mikko Routala oli selvästi käynyt laskettelemassa, sen verran pahat rajat olivat naamalla.
Mies on huhujen mukaan opettanut aika monelle suomipekalle meteorologian alkeita aikanaan kausikämpissä. Ja samojen huhujen mukaan vetänyt useamman vuoden hiihtäen talvet alpeilla ja kesät NZ:ssa.
tuli muuten mieleen, että miksi laskulasien rajoja kutsutaan pesukarhuiksi tai pandoiksi? Molemmilla eläimillä on silmänympärykset mustat ja naama muuten valkoinen. Sehän menee ihan väärinpäin.
Mies on huhujen mukaan opettanut aika monelle suomipekalle meteorologian alkeita aikanaan kausikämpissä. Ja samojen huhujen mukaan vetänyt useamman vuoden hiihtäen talvet alpeilla ja kesät NZ:ssa.
tuli muuten mieleen, että miksi laskulasien rajoja kutsutaan pesukarhuiksi tai pandoiksi? Molemmilla eläimillä on silmänympärykset mustat ja naama muuten valkoinen. Sehän menee ihan väärinpäin.
26.06.2007 - 18:22
Heinä- tai elokuussa pääsisi Lappeenrannan alueella asuvat laskuvarjohyppykurssille. Olisiko innostuneita? Hintaa peruskurssille tulisi joitakin satasia.
Jos joku on lähdössä syyskuun alussa surffaamaan Portugaliin ja tarvitsee kaveria, niin ilmoitelkoon.
Jos joku on lähdössä syyskuun alussa surffaamaan Portugaliin ja tarvitsee kaveria, niin ilmoitelkoon.
25.06.2007 - 12:42
Aleksi Ojala laulaa:
Mä haluun: päästä Intiaan
Mä haluun: pois täältä talveksi matkustaa
Mä haluun: kämpän, josson lautalattiat
Mä haluun: vaan rakastaa ja tulla rakastetuksi
Noh, mitä se sitten venailee?
Mä haluun: päästä Intiaan
Mä haluun: pois täältä talveksi matkustaa
Mä haluun: kämpän, josson lautalattiat
Mä haluun: vaan rakastaa ja tulla rakastetuksi
Noh, mitä se sitten venailee?
24.06.2007 - 23:38
Tulee hetkiä, jolloin en ajattele tulevia työpäiviä ollenkaan. Tällä kertaa iso J oli juuri sellainen. Kelpasi miulle.
Oli myös mielentöntä nähdä hiljainen Helsinki. Sellainen se oli sunnuntaina aamupäivästä. Kallion kantasankarit sentään olivat jo hereilleä.
Nyt saakin olla pakkojuhlimatta aina jouluun saakka.
Ja nyt kun on levätty, työkunto on kohdillaan. Sitä vartenhan vapaalla ollaan.
Ai niin, suuri vinttikoira-projekti on saanut suhteettoman paljon kiinnostusta osakseen. Kerrottakoon siis nyt, että en ole mielestäni lihava enkä huonokuntoinen. Ihan chillisti vaan.
Lehdestä juhannussähkeet.
Oli myös mielentöntä nähdä hiljainen Helsinki. Sellainen se oli sunnuntaina aamupäivästä. Kallion kantasankarit sentään olivat jo hereilleä.
Nyt saakin olla pakkojuhlimatta aina jouluun saakka.
Ja nyt kun on levätty, työkunto on kohdillaan. Sitä vartenhan vapaalla ollaan.
Ai niin, suuri vinttikoira-projekti on saanut suhteettoman paljon kiinnostusta osakseen. Kerrottakoon siis nyt, että en ole mielestäni lihava enkä huonokuntoinen. Ihan chillisti vaan.
Lehdestä juhannussähkeet.
18.06.2007 - 00:56
Pitkästä aikaa kamera oli mukana, kun huristelin illalla kotia kohti. Ensin silmieni eteen hyökkäsi vesitorni.
Sitten käänsin katseeni kohti taivaanrantaa. Siellä näkyi syy poiketa matkalla sataman kautta. Kannatti.
Sitten käänsin katseeni kohti taivaanrantaa. Siellä näkyi syy poiketa matkalla sataman kautta. Kannatti.
12.06.2007 - 21:02
Madde nuuskaa.
Veikkaisin että se on sellaista vaniljalle maistuvaa pussinuuskaa.
Verbierissä aika moni hurrimimmi näytti hamsterilta. Ei ole mitenkään mieltä ylentävä näky - ei sillä että se miestenkään huulessa kovin fiksulle näyttäisi.
Veikkaisin että se on sellaista vaniljalle maistuvaa pussinuuskaa.
Verbierissä aika moni hurrimimmi näytti hamsterilta. Ei ole mitenkään mieltä ylentävä näky - ei sillä että se miestenkään huulessa kovin fiksulle näyttäisi.
09.06.2007 - 02:54
Poikapainia, saunaa, grilliä, selkä täynnä hyttysenpistoja, yöajoa kotiin. Imatraltakin löytyy jotain hyvää. (Ulkopaikkakuntalaisille kerrottakoon, että Lappeenranta on kuin Helsinki ja Imatra samassa tilanteessa Vantaa tms.)
07.06.2007 - 00:45
PMMP tekee törkeän hienoja musiikkivideoita. Ei paljon mäkistä, ettei ole varaa tai ettei kukaan tue; mimmit täräyttävät uusia videoita useista videoista. Halvallahan ne on tehty, mutta yksinkertaisen toimivia. Meikä diggailee. Ja keksijöilleen kiitos youtubesta aikana, jolloin MTV:ltä ei tule enää musiikkia. Ei sillä, että viime vuosina olisi tullut.
Eipä taida videoille olla muutenkaan liikaa esittelyfoorumeita. Youtubessa esimerkiksi Henkilökohtaisesti-videota on ladattu 112 618 kertaa. Se on aika hyvin.
Kävin lauantaina katsomassa Suomen maajoukkueen hengettömän esityksen Serbiaa vastaan. Tänään ainakin televisiokuvasta näytti sille, että tunnelma sekä joukkueen sisällä että yleisössä oli vähintään päinvastainen. Noh, syksyllä karsinnat jatkuvat.
Eipä taida videoille olla muutenkaan liikaa esittelyfoorumeita. Youtubessa esimerkiksi Henkilökohtaisesti-videota on ladattu 112 618 kertaa. Se on aika hyvin.
Kävin lauantaina katsomassa Suomen maajoukkueen hengettömän esityksen Serbiaa vastaan. Tänään ainakin televisiokuvasta näytti sille, että tunnelma sekä joukkueen sisällä että yleisössä oli vähintään päinvastainen. Noh, syksyllä karsinnat jatkuvat.
06.06.2007 - 00:26
Pallontallaajat.netin keskustelupalstalla jaetaan paljon käytännön tietoa reissaamisesta. Siellä joku myös kyselee, että miten sitä uskaltaa lähteä reissuun, kun äitikään ei halua, että kysyjä lähtisi mihinkään.
Sen enempää kirjoittajan äiti-suhteeseen puuttumatta kysymyksesta tuli mieleen ensikertalaisuus. Oikeastaan mikä tahansa asia on ennen ensimmäistä kertaa outo, hankala, vaativa ja jännittävä. Usein sen jälkeen tekeminen normalisoituu.
Tuoreimpana tulee mieleeni maratonin juokseminen. Olin ajatellut juoksemista monta vuotta aiemmin, lukenut aiheesta ja miettinyt jaksamista. Juoksun jälkeen moni ihmetteli suoritusta, mutta itsestäni se ei tuntunut enää niin erityiseltä. Jonkin kynnyksen ehkä ylitin. Nyt maraton kuulostaa ihan joskus lujempaa juostavalta suoritukselta, ei miltään mystiseltä tripiltä.
Sama tuntuu pätevän monessa asiassa. Ensimmäinen juttu lehdessä, jopa kesän ensimmäinen pitkän tauon jälkeen, tuntuu erikoiselta. Siitä se sitten lähtee kohti liukuhihnatuotantoa. Herkkyys hioutuu ja muuttuu rutiiniksi, toisinaan valitettavasti. Ehkä myös kyynistyy. Tapasin vastikään erään nuoren, joka tulenpalavasti haluaa isona zurnalistiksi. Muistan, kuinka itse olin samassa tilanteessa. Into ja palo muuttaa maailmaa on ajan myötä muuttunut joksikin ihan muuksi. Kun ei huomaa hyviä puolia enää.
Mutta takaisi ensimmäisyyteen. Oikeastaan on hyvä, että ihmismieli rauhoittuu ensijännityksen jälkeen. Sen jälkeen reissaaminenkin helpottuu. Toki eka kerta vieraassa maassa bussissa yksin jännitti, samoin junamatka, yksinäinen lentokin.
Mutta kun on sopivasti hyppinyt yli mieltä rajoittavien raja-aitojen, avautuu silmien eteen aivan uudet mahdollisuudet. Miksei muka voisi tehdä tai kokeilla ihan mitä tahansa?
Ehkä samalla oppii myös laittamaan itsensä taas likoon ja yrittämään jotakin uutta. Eikä kyse ole edes pelkästään reissaamisesta, vaan ihan yleisesti asenteesta elämää kohtaan. Itse olen viime aikoina yrittänyt ennemmin lähteä kuin jäädä. Mieluummin liikkua kuin pysähtyä. Kun on uskaltanut ottaa ensimmäisen askeleen tyhjyyteen, siihen takana seuraavaan benji-köyteen alkaa kummasti luottaa. Ja omaan itseensä, luulen ma.
Sen enempää kirjoittajan äiti-suhteeseen puuttumatta kysymyksesta tuli mieleen ensikertalaisuus. Oikeastaan mikä tahansa asia on ennen ensimmäistä kertaa outo, hankala, vaativa ja jännittävä. Usein sen jälkeen tekeminen normalisoituu.
Tuoreimpana tulee mieleeni maratonin juokseminen. Olin ajatellut juoksemista monta vuotta aiemmin, lukenut aiheesta ja miettinyt jaksamista. Juoksun jälkeen moni ihmetteli suoritusta, mutta itsestäni se ei tuntunut enää niin erityiseltä. Jonkin kynnyksen ehkä ylitin. Nyt maraton kuulostaa ihan joskus lujempaa juostavalta suoritukselta, ei miltään mystiseltä tripiltä.
Sama tuntuu pätevän monessa asiassa. Ensimmäinen juttu lehdessä, jopa kesän ensimmäinen pitkän tauon jälkeen, tuntuu erikoiselta. Siitä se sitten lähtee kohti liukuhihnatuotantoa. Herkkyys hioutuu ja muuttuu rutiiniksi, toisinaan valitettavasti. Ehkä myös kyynistyy. Tapasin vastikään erään nuoren, joka tulenpalavasti haluaa isona zurnalistiksi. Muistan, kuinka itse olin samassa tilanteessa. Into ja palo muuttaa maailmaa on ajan myötä muuttunut joksikin ihan muuksi. Kun ei huomaa hyviä puolia enää.
Mutta takaisi ensimmäisyyteen. Oikeastaan on hyvä, että ihmismieli rauhoittuu ensijännityksen jälkeen. Sen jälkeen reissaaminenkin helpottuu. Toki eka kerta vieraassa maassa bussissa yksin jännitti, samoin junamatka, yksinäinen lentokin.
Mutta kun on sopivasti hyppinyt yli mieltä rajoittavien raja-aitojen, avautuu silmien eteen aivan uudet mahdollisuudet. Miksei muka voisi tehdä tai kokeilla ihan mitä tahansa?
Ehkä samalla oppii myös laittamaan itsensä taas likoon ja yrittämään jotakin uutta. Eikä kyse ole edes pelkästään reissaamisesta, vaan ihan yleisesti asenteesta elämää kohtaan. Itse olen viime aikoina yrittänyt ennemmin lähteä kuin jäädä. Mieluummin liikkua kuin pysähtyä. Kun on uskaltanut ottaa ensimmäisen askeleen tyhjyyteen, siihen takana seuraavaan benji-köyteen alkaa kummasti luottaa. Ja omaan itseensä, luulen ma.
04.06.2007 - 15:42
Bileet kattoterassilla, korkeammalta merinäköala ja toisessa suunnassa kaupunkisiluetti auringonlaskussa. Seuraavana päivänä auringonottoa edellisen illan juhlia väistellen. Kattomeri.
Suomi-Serbia-ottelussa kovimmat aplodit sai Jari Litmanen, kun "vuoden kovin vammaisurheilija", kuten joku asian ilmaisi, vaihdettiin sisään 70. minuutin kohdalla. Komea oli myös kohahdus, kun maestro ensimmäisellä kosketuksellaan syötti pallon kantapäällään eteenpäin. Täysi katsomo, ensimmäinen kerta olympiastadionilla. Kannatti käydä.
Lappeenrannassa odotti kuumuutta huokuva mannerilmasto. Ja iltapäivästä iltavuoroon duuniin. Huoh.
Suomi-Serbia-ottelussa kovimmat aplodit sai Jari Litmanen, kun "vuoden kovin vammaisurheilija", kuten joku asian ilmaisi, vaihdettiin sisään 70. minuutin kohdalla. Komea oli myös kohahdus, kun maestro ensimmäisellä kosketuksellaan syötti pallon kantapäällään eteenpäin. Täysi katsomo, ensimmäinen kerta olympiastadionilla. Kannatti käydä.
Lappeenrannassa odotti kuumuutta huokuva mannerilmasto. Ja iltapäivästä iltavuoroon duuniin. Huoh.
01.06.2007 - 02:46
Löysin vanhan blogimaisen päiväkirjani. Kuutisen vuotta vanhan, jatkuen aina neljän vuoden päähän. Ajat alkoivat tulla flashbackeina takaisin mieleen. Huh, elämä ei ole ollut silloinkaan helppoa.
"ti 4.12.01
Jiihaa, nilkka kestääki kävellä ja rintakehä kestääki
painamista ja polvetkaan ei naksu niin hirviästi!"
1.6.07: Ei mennyt kovin vahvasti. Silloin meni nilkka ensimmäistä kertaa elämässäni ympäri oikein kunnolla. Rintakehä taisi rusahtaa lasketteluhommissa. Polvista mitään hajua. Eihän naksuminen ole edes vakavaa. Siihen aikaan harrastin ilmeisesti liikuntaa.
"la 09.03.02
Nonnii, tääkin kuukaus saadaan alotettua tän päiväkirjan osalta.
Alpit olivat ja menivät ja haikea muisto jäi. Uskomatonta. Upeaa.
Ei tuollainen voi olla todellista, tahtoo heti takasin ku mahdollista.
Eilen oltiin koulun kanssa Kolilla, siel ei ollu muuta kivaa ku yks boksi,
aika köyhä paikka, ei kande käydä. Elämä heittelee, ei auta muu kuin mennä
mukana."
1.6.07: Kyllä jo silloin on tiedetty, että elämä heittelee. Merkinnän aloitus on aivan loistava.
"24.4.03
Lähetin tänään myös hakupaperit
Jyväskylään, jos vaikka tiedotusoppia pääsis opiskelemaan. En kylläkään tällä
kertaa ihan ihan vakavissani hae sinne, sillä intin jälkeen toivottavasti
ehdin pitää pienen breikin ennen vakavaa opiskeluelämää. Miusta toisinaan
pitää nauttia vielä kun lomaa on vuodesta enemmän kuin perusduunarilla."
1.6.07: Avainsanat tässä postauksessa olivat selvästi pieni breikki, vakava opiskeluelämä ja nauttia.
"ti 4.12.01
Jiihaa, nilkka kestääki kävellä ja rintakehä kestääki
painamista ja polvetkaan ei naksu niin hirviästi!"
1.6.07: Ei mennyt kovin vahvasti. Silloin meni nilkka ensimmäistä kertaa elämässäni ympäri oikein kunnolla. Rintakehä taisi rusahtaa lasketteluhommissa. Polvista mitään hajua. Eihän naksuminen ole edes vakavaa. Siihen aikaan harrastin ilmeisesti liikuntaa.
"la 09.03.02
Nonnii, tääkin kuukaus saadaan alotettua tän päiväkirjan osalta.
Alpit olivat ja menivät ja haikea muisto jäi. Uskomatonta. Upeaa.
Ei tuollainen voi olla todellista, tahtoo heti takasin ku mahdollista.
Eilen oltiin koulun kanssa Kolilla, siel ei ollu muuta kivaa ku yks boksi,
aika köyhä paikka, ei kande käydä. Elämä heittelee, ei auta muu kuin mennä
mukana."
1.6.07: Kyllä jo silloin on tiedetty, että elämä heittelee. Merkinnän aloitus on aivan loistava.
"24.4.03
Lähetin tänään myös hakupaperit
Jyväskylään, jos vaikka tiedotusoppia pääsis opiskelemaan. En kylläkään tällä
kertaa ihan ihan vakavissani hae sinne, sillä intin jälkeen toivottavasti
ehdin pitää pienen breikin ennen vakavaa opiskeluelämää. Miusta toisinaan
pitää nauttia vielä kun lomaa on vuodesta enemmän kuin perusduunarilla."
1.6.07: Avainsanat tässä postauksessa olivat selvästi pieni breikki, vakava opiskeluelämä ja nauttia.
29.05.2007 - 20:40
Saunamaratonilla kadottamani kamera löytyi, joku oli kiikuttanut sen yliopiston vahtimestarille. Kyseli tuntomerkkejä, kerroin kameran olevan canonin kolhuinen powersho... "Joo, kyllä sellainen löytyy." Ei muka hienoelektroniikka kestä reissaamisen rasituksia.
Tänään vapaapäivää viettäessäni huomasin, etten saa päiväsaikaan tehdyksi mitään. Illalla energiaa riittää ja päivän asiat hoituvat hujauksessa. Mutta ongelmia aiheuttaa rahanansainta: aamuvuoroon pitää joka tapauksessa herätä.
Pari kuvaa löytyneen kameran muistikortilta. Liittyen saunamaratoniin.
Järvimaisemaa oppii arvostamaan iän myötä. Ei sitä ihan lapsena tai teininä oikein ymmärtänyt, että kuinka hienossa ympäristössä saakaan asua.
Voidaanko tästä joutsenolaisen tilaussaunan taulusta tehdä sellaisen johtopäätöksen, että sylkeminen on joskus ollut tässä saunassa ongelma?
Salpamajan rannasta. Heijastukset ovat aina niin jänniä.
Syksyksi olisi muuten halpoja lentoja kaukomaille. Vähänkö polttelee.
Tänään vapaapäivää viettäessäni huomasin, etten saa päiväsaikaan tehdyksi mitään. Illalla energiaa riittää ja päivän asiat hoituvat hujauksessa. Mutta ongelmia aiheuttaa rahanansainta: aamuvuoroon pitää joka tapauksessa herätä.
Pari kuvaa löytyneen kameran muistikortilta. Liittyen saunamaratoniin.
Järvimaisemaa oppii arvostamaan iän myötä. Ei sitä ihan lapsena tai teininä oikein ymmärtänyt, että kuinka hienossa ympäristössä saakaan asua.
Voidaanko tästä joutsenolaisen tilaussaunan taulusta tehdä sellaisen johtopäätöksen, että sylkeminen on joskus ollut tässä saunassa ongelma?
Salpamajan rannasta. Heijastukset ovat aina niin jänniä.
Syksyksi olisi muuten halpoja lentoja kaukomaille. Vähänkö polttelee.
19.05.2007 - 12:11
50 minuuttia maratonin alkuun. Myönnetään, että vähän jännittää, vaikka virallisesti ainoa tavoite on päästä maaliin. Onneksi ei sada.
16.05.2007 - 00:38
Aikaisemmin ei ole ollut yhä hankalaa sopeutua Suomen kuvioihin. Nytkin heti kotiinpaluun jälkeen oli mukavaa, koska onhan Suomessa kiva olla. Oli mukavaa nähdä kavereita ja ihmisiä, kuten on edelleen. On paljon ihmisiä, joita en ole nähnyt yli puoleen vuoteen.
Mutta, olo on jotenkin tyhjä, vaikka kaikki meneekin hyvin. Syitä tähän löytyy varmastikin monia. Onneksi blogissa saa arvella, kaiken ei tarvitse olla valmiiksi loppuun asti pohdittua. Eikä seuraavat ajatukset ole jatkuvasti päässäni, paistaahan aurinkokin välillä.
Aiemmin Alpeilla käymiseni oli itselleni erikoista tekemistä, spesiaalijuttu, josta myös puhui samalla tavalla. Nyt se tuntuu enemmän arjelta, hyvältä sellaiselta. Ehkä myös oma näkökulmani Alppeihin on muuttunut. Ei se ole enää niin erityistä, vaan kuuluu elämääni siinä kuin kirjoittaminen tai lenkkeily.
Jotenkin silti tuntuu, että on väärin mainita mitään aiheesta. Mutta hitto, kyllähän intin aikana puhutaan inttiasioista ja opiskeluaikana opiskelusta. Siksi toisinaan tuntuukin, että on parempi olla vain hiljaa, koska joku voi saada väärän käsityksen puhuessani Alpeista tai mitä olen siellä nähnyt. Pitää ylimielisenä, vaikka itse puhun vain kuluneesta ajasta. Yritä siinä sitten olla oma itsensä, kun samalla täytyy suitsia ja varoa sanomisiaan. Olla sidottu.
Ehkä eniten ärsyttää joidenkin luulot siitä, että arvotan toisten elämää huonommaksi kuin toisten. Kenellä sellaiseen olisi valtaa? Jos omassa blogissani kirjoitan, että pidän Alpeilla elämisestä, niin eihän se ole kenenkään dissaamista. Tärkeintähän on olla onnellinen.
Toisaalta aika pahasti ärsyttää oma tyytymättömyteni, sillä ajattelutapaani ei kuulu nillittäminen tai sitkuttelu. Yritän aina nauttia elämäntilanteesta, jossa kulloinkin olen. Sitä kautta lentokentällä nukkuminen ja matkatavaroiden häviäminenkin on vain kokemus, jolle voi nauraa. Turha itkeäkään, kun mitään ei voi tehdä. Mutta silti tuntuu siltä, että jotakin puuttuu, tuntuu että homma etenee käsijarrulla. Enkä haluaisi ajatella sillä tavalla. Pitäisi osata olla tyytyväinen, ja olenkin joka aamu, kun saan nousta ihan omin voimin sängystä. Aika etuoikeutettua elämää kaikkinensa.
Ehkä omat kokemukseni ovat vieneet myös kaveruussuhteita erilleen. Kun joku on samaan aikaan opiskellut tai tehnyt töitä elänyt sellaista elämää kokemuksineen kaikkineen ja itse olen sitten taas nähnyt muita asioita, voi olla, etteivät ajatukset enää kohtaa ihan vain luonnollisista syistä. Tajuaa, että elämät ovat menneet eri suuntiin. Minulla on oma juttuni, toisilla omansa. Eroahdistustako tämä onkin?
Mutta, olo on jotenkin tyhjä, vaikka kaikki meneekin hyvin. Syitä tähän löytyy varmastikin monia. Onneksi blogissa saa arvella, kaiken ei tarvitse olla valmiiksi loppuun asti pohdittua. Eikä seuraavat ajatukset ole jatkuvasti päässäni, paistaahan aurinkokin välillä.
Aiemmin Alpeilla käymiseni oli itselleni erikoista tekemistä, spesiaalijuttu, josta myös puhui samalla tavalla. Nyt se tuntuu enemmän arjelta, hyvältä sellaiselta. Ehkä myös oma näkökulmani Alppeihin on muuttunut. Ei se ole enää niin erityistä, vaan kuuluu elämääni siinä kuin kirjoittaminen tai lenkkeily.
Jotenkin silti tuntuu, että on väärin mainita mitään aiheesta. Mutta hitto, kyllähän intin aikana puhutaan inttiasioista ja opiskeluaikana opiskelusta. Siksi toisinaan tuntuukin, että on parempi olla vain hiljaa, koska joku voi saada väärän käsityksen puhuessani Alpeista tai mitä olen siellä nähnyt. Pitää ylimielisenä, vaikka itse puhun vain kuluneesta ajasta. Yritä siinä sitten olla oma itsensä, kun samalla täytyy suitsia ja varoa sanomisiaan. Olla sidottu.
Ehkä eniten ärsyttää joidenkin luulot siitä, että arvotan toisten elämää huonommaksi kuin toisten. Kenellä sellaiseen olisi valtaa? Jos omassa blogissani kirjoitan, että pidän Alpeilla elämisestä, niin eihän se ole kenenkään dissaamista. Tärkeintähän on olla onnellinen.
Toisaalta aika pahasti ärsyttää oma tyytymättömyteni, sillä ajattelutapaani ei kuulu nillittäminen tai sitkuttelu. Yritän aina nauttia elämäntilanteesta, jossa kulloinkin olen. Sitä kautta lentokentällä nukkuminen ja matkatavaroiden häviäminenkin on vain kokemus, jolle voi nauraa. Turha itkeäkään, kun mitään ei voi tehdä. Mutta silti tuntuu siltä, että jotakin puuttuu, tuntuu että homma etenee käsijarrulla. Enkä haluaisi ajatella sillä tavalla. Pitäisi osata olla tyytyväinen, ja olenkin joka aamu, kun saan nousta ihan omin voimin sängystä. Aika etuoikeutettua elämää kaikkinensa.
Ehkä omat kokemukseni ovat vieneet myös kaveruussuhteita erilleen. Kun joku on samaan aikaan opiskellut tai tehnyt töitä elänyt sellaista elämää kokemuksineen kaikkineen ja itse olen sitten taas nähnyt muita asioita, voi olla, etteivät ajatukset enää kohtaa ihan vain luonnollisista syistä. Tajuaa, että elämät ovat menneet eri suuntiin. Minulla on oma juttuni, toisilla omansa. Eroahdistustako tämä onkin?
14.05.2007 - 23:45
Kävin teettämässä muutaman laskukuvan paperille ja näytin kuvia Etelä-Saimaan valokuvaajalle. Arvioista jäi mieleen se, minkä itsekin olen kuvaamisessani huomannut ja mistä jotkut ovat kommenteissa maininneet.
Tavallaan se, että saa laskijan kuvaan suht oikeaan aikaan on nyt tasona saavutettu. Seuraavaksi pitäisi yrittää luoda selkeästi jotakin uutta. Toisaalta olen kuvannut niin vähän, että kokemusta ja sitä kautta erilaisia ruutuja ja asetelmia on takana vielä kovin vähän. Ajatuksena olisi kuitenkin se, että pitäisi kuvata enemmän. Sitä kautta kuvaajan mainitsemat "nähdyt" kuvat jäisivät taakse ja pääsisi luomaan omaa näkemystä. Ainakin se on tavoitteenani.
Toinen asia, jota itse haluaisin kehittää omassa harrastelussani, on juuri valon kuvaaminen. Kun selailee vaikkapa Powderia, jossa on yleensä parhaat laskukuvat, näkee niissä sen, mikä on oikeastaan aika yksinkertaista; valon käyttö kuvassa tekee hyvästä erityisen. Pelkkä auringonpaisteen ja puuterilumen yhdistelmä ei välttämättä tee kuvasta vielä todella hyvää. Tietysti valon lisäksi moni muukin asia pitää olla kohdillaan, mutta ei kai harrastusta huvikseen kutsuta valokuvaamiseksi.
Mutta kuten kaikki ammattilaiset sanovat, kuvaamaan oppii kuvaamalla. Eli lisää kuvia. Mielellään parempia.
(Tämä ja tämä läpäisivät seulan hyvinä kuvina, jos jotakuta kiinnostaa.)
Tavallaan se, että saa laskijan kuvaan suht oikeaan aikaan on nyt tasona saavutettu. Seuraavaksi pitäisi yrittää luoda selkeästi jotakin uutta. Toisaalta olen kuvannut niin vähän, että kokemusta ja sitä kautta erilaisia ruutuja ja asetelmia on takana vielä kovin vähän. Ajatuksena olisi kuitenkin se, että pitäisi kuvata enemmän. Sitä kautta kuvaajan mainitsemat "nähdyt" kuvat jäisivät taakse ja pääsisi luomaan omaa näkemystä. Ainakin se on tavoitteenani.
Toinen asia, jota itse haluaisin kehittää omassa harrastelussani, on juuri valon kuvaaminen. Kun selailee vaikkapa Powderia, jossa on yleensä parhaat laskukuvat, näkee niissä sen, mikä on oikeastaan aika yksinkertaista; valon käyttö kuvassa tekee hyvästä erityisen. Pelkkä auringonpaisteen ja puuterilumen yhdistelmä ei välttämättä tee kuvasta vielä todella hyvää. Tietysti valon lisäksi moni muukin asia pitää olla kohdillaan, mutta ei kai harrastusta huvikseen kutsuta valokuvaamiseksi.
Mutta kuten kaikki ammattilaiset sanovat, kuvaamaan oppii kuvaamalla. Eli lisää kuvia. Mielellään parempia.
(Tämä ja tämä läpäisivät seulan hyvinä kuvina, jos jotakuta kiinnostaa.)
13.05.2007 - 23:59
Huomenna pitäisi mennä töihin. En tajunnut sitä vasta kuin tänään. Kulunut viikko on siis mennyt tehokkaasti lomaillessa, kun tuollainen pieni asia kuin kesäduunin alkaminen on jäänyt vähemmälle stressaamiselle. Töitä tarjoaa siis maakuntalehti Etelä-Saimaa ja siellä urheiluosasto.
Tänään aukesi myös se tosiasia, että näillä näkymin pysyn paikoillani vuoden loppuun asti. Aika siistiä, voi jopa suunnitella jotain pidempiaikaista tekemistäkin. Enpä tätäkään ole ehtinyt sisäistää..
Vielä kun saisi unirytmistä kiinni. Mutta niinhän ne terapeutit neuvovat, että jos ei nukuta, ei kannata pyöriä sängyssä. Noh, eiköhän aikaiset aamuherätykset tee pian tehtävänsä.
Tänään aukesi myös se tosiasia, että näillä näkymin pysyn paikoillani vuoden loppuun asti. Aika siistiä, voi jopa suunnitella jotain pidempiaikaista tekemistäkin. Enpä tätäkään ole ehtinyt sisäistää..
Vielä kun saisi unirytmistä kiinni. Mutta niinhän ne terapeutit neuvovat, että jos ei nukuta, ei kannata pyöriä sängyssä. Noh, eiköhän aikaiset aamuherätykset tee pian tehtävänsä.
13.05.2007 - 18:41
Lauantaina oli vuorossa perinteinen saunamaraton. Itse olen osallistunut hienoon kevättapahtumaan joka toinen vuosi, nyt oli siis edessä henkilökohtainen toinen rundi, kun kaikkiaan maratoneja on nyt järjestetty neljä.
Idea on yksinkertaisen hieno. Otetaan parikymmentä miestä, vuokrabussi, riittävästi juomaa ja ruokaa (mm. suolakurkkuja) ja ainoana sallittuna varustuksena kylpytakki ja pyyhe. Sitten lähdetään saunomaan ympäri lähipitäjiä rennon aikataulun mukaisesti.
Kahdentoista tunnin ja seitsemän saunan jälkeen tuntee... ööh, saunoneensa. Ja kasvoissa vähän kireyttä. Onneksi Sami Hyypiäkin käyttää kasvorasvaa, niin minäkin voin. Saimaassa vedenlämpö oli huimat kahdeksan astetta.
Vielä kun löytäisi kameran jostakin.
11.05.2007 - 02:09
Olen vetänyt viikon kohtuullisen matalalla profiililla ja yrittänyt olla tekemättä oikein mitään järkevää, muuttamista ja asioiden järjestelyä lukuunottamatta. Ja lomaltahan tämä on tuntunut. Mukavaa.
Lomailutunnelmat jatkuivat tänään, kun paikallinen stand up-klubi toi kaksi ammattilaista itärajalle ilahduttamaan torstai-iltaa.
Vatsalihakset ovat taas jumissa nauramisesta. Hyviä ja taitavia esityksiä on aina mukava seurata, oli laji mikä tahansa. Myötähäpeää ei tarvinnut tänään tuntea, vaan koomikot ottivat yleisönsä. Ok, usein jutut kulkevat muilla kuin André Wickströmillä ja Ismo Leikolalla jossakin vesirajan tasolla, mutta jos on hyvä, niin mikä tahansa naurattaa. Aivan loistavaa.
Esitysten jälkeen oli mukava nähdä pitkästä aikaa tuttuja ja jutella kiireettömästi kuulumisia. Kurkkukaan ei ole käheänä, sillä baarissa musiikin volyymi oli järkevällä tasolla.
Lomailutunnelmat jatkuivat tänään, kun paikallinen stand up-klubi toi kaksi ammattilaista itärajalle ilahduttamaan torstai-iltaa.
Vatsalihakset ovat taas jumissa nauramisesta. Hyviä ja taitavia esityksiä on aina mukava seurata, oli laji mikä tahansa. Myötähäpeää ei tarvinnut tänään tuntea, vaan koomikot ottivat yleisönsä. Ok, usein jutut kulkevat muilla kuin André Wickströmillä ja Ismo Leikolalla jossakin vesirajan tasolla, mutta jos on hyvä, niin mikä tahansa naurattaa. Aivan loistavaa.
Esitysten jälkeen oli mukava nähdä pitkästä aikaa tuttuja ja jutella kiireettömästi kuulumisia. Kurkkukaan ei ole käheänä, sillä baarissa musiikin volyymi oli järkevällä tasolla.
22.04.2007 - 22:45
Aiempina kausina en ole ollut näin pitkälle kevättä paikan päällä. Nyt varasin tarkoituksella lennot toukokuun puolelle, jotta saan katsella kevään etenemistä ja nauttia lämmöstä sekä hyvällä tuurilla vielä hiihdostakin kuun loppuun asti.
Kylillä kevät ei ole vielä aivan täysillä päällä, mutta alempana laaksossa illatkin ovat lämpimiä ja puut ovat täydessä lehdessä. Aika siistiä.
Serpentiini alas kohti Le Chablea.
Ihan niin upeaa ja hienoa ei ole tämän tuppukylän kauppojen aukioloaikapolitiikka. Migros ja muut ruokakaupat sulkivat viime lauantaina ovensa jo viideltä iltapäivällä. Välissä oli vielä muutaman tunnin siesta. Rasittaa, kun pitää aikatauluttaa kaupassa käyntikin. Kaukana ollaan ympärivuorokautisista aukioloista.
Urheiluliikkeissä on pian ollut alennusmyynnit kuukauden verran käynnissä. Hassua, vaikkakin ihan loogista. Ihmiset lähtevät pois, kuka ostaisi talvikamoja kesällä. Toisaalta kesäkamatkin pitää saada myytyä ennen toukokuun kuollutta aikaa poies. Noh, Millettiä ja vastaavia paitoja ja housuja saa 20 frangilla eli reilulla kymmenellä eurolla, en valita.
Ovimiehemme Pubilla sekä kahden viikon saalis. Brittijunnut yrittävät sisään halvoilla feikkihenkilökorteilla. Tuossa ensimmäiset pinkit ovat kaikki "kansainvälisiä ajokortteja", seuraavat henkilökortteja... Kysyin, että eivätkö junnut valita, kun viet kortin. "Sanon heille, että menkää valittamaan poliisille."
Kylillä kevät ei ole vielä aivan täysillä päällä, mutta alempana laaksossa illatkin ovat lämpimiä ja puut ovat täydessä lehdessä. Aika siistiä.
Serpentiini alas kohti Le Chablea.
Ihan niin upeaa ja hienoa ei ole tämän tuppukylän kauppojen aukioloaikapolitiikka. Migros ja muut ruokakaupat sulkivat viime lauantaina ovensa jo viideltä iltapäivällä. Välissä oli vielä muutaman tunnin siesta. Rasittaa, kun pitää aikatauluttaa kaupassa käyntikin. Kaukana ollaan ympärivuorokautisista aukioloista.
Urheiluliikkeissä on pian ollut alennusmyynnit kuukauden verran käynnissä. Hassua, vaikkakin ihan loogista. Ihmiset lähtevät pois, kuka ostaisi talvikamoja kesällä. Toisaalta kesäkamatkin pitää saada myytyä ennen toukokuun kuollutta aikaa poies. Noh, Millettiä ja vastaavia paitoja ja housuja saa 20 frangilla eli reilulla kymmenellä eurolla, en valita.
Ovimiehemme Pubilla sekä kahden viikon saalis. Brittijunnut yrittävät sisään halvoilla feikkihenkilökorteilla. Tuossa ensimmäiset pinkit ovat kaikki "kansainvälisiä ajokortteja", seuraavat henkilökortteja... Kysyin, että eivätkö junnut valita, kun viet kortin. "Sanon heille, että menkää valittamaan poliisille."
21.04.2007 - 16:01
Muistan, kuinka ensimmäisen kauden jälkeen oli mahtavaa palata kotiin, kun oli kokenut jotakin aivan mieletöntä, aivan erilaista elämää kuin se, mihin oli tottunut. Samanhenkisiä ihmisiä, upeita maisemia, vapaata elämää. Toki, siihen mennessä koulu ja armeija olivat olleet elämän pääasia, joten varmasti mikä tahansa uusi näkökulma olisi tuottanut jossakin määrin samankaltaisen elämyksen.
Ensimmäisen kauden jälkeen odotti myös duuni seuraavalle kaudelle, joten oli helppoa perustella lähtö takaisin hiihtämään. Viime kausi tuntui oikeastaan ensimmäiseltä "oikealta" kaudelta, koska tuntui, että sain hommasta kunnolla kiinni. Tajusin, että laskuasentoa piti korjata paljon, opin arvostamaan metsähiihtoa isoja kenttiä enemmän, yritin vähän jo hakea laskulinjoja. Tutustuin hirmuiseen määrään uusia ihmisiä, niin paikallisiin, suomalaisiin kuin paikallisiin suomalaisiin. Paikat tulivat paremmin tutuiksi, osasi vähän jo miettiä mihin mennä. Lumen rakenne alkoi kiinnostaa, samoin monet muutkin turvallisuusasiat. Perustin blogin, räpsin kuvia. Se oli ensimmäinen välivuosi koulusta, vaikka olinkin kirjoilla.
Kolmas kausi, tietenkin. Miksi viettää talvi tasamaalla, kun sen ajan voi heilua alamäessä. Ilmoitus koululle, että kulutan nyt ensimmäisen poissaolovuoteni. Tällä kaudella lumitilanne oli monien mukaan surkea, mutta ehkä olin sille itse sokea, sillä hiihto tuntui entistä paremmalta. Taas tuntui siltä, että tämä on se ensimmäinen ns. oikea kausi, aiemmat olivat vain harjoittelua.
Kevät on jo tullut Verbieriin.
Hiihtäminen on ollut mielettömän mukavaa. Olen tarkoituksella pyrkinyt hiihtelemään uusissa paikoissa, sekä täällä Verbierissä että muutenkin. Kauden kohokohtia on hankala listata, pitäisi melkein tehdä oma postauksensa niistä. Mutta Engelbergin aikaisen aamun korkkailut hyvässä seurassa ja uudessa maastossa oli erittäin piristävää, samoin kuin hiihdot ja bailut Chamonixissa. Uudet maisemat ja mäet saavat aina miettimään omaa laskua vähän tarkemmin, eli reissut ovat pelkästään hyviä juttuja.
Nyt kolmannen kauden myötä työnteko alkoi nyppiä. Ok, kerran kuukaudessa se ei kadtuta, mutta silloin, kun kaverit jäävät illalla kämpille katsomaan leffaa tai hengailemaan ja itse lähden yöksi töihin, niin kyllä se välillä vaati suurta henkisten voimien kasaamista, että sai itsensä liikkeelle. Työ sinällään on harvinaisen yksinkertaista ja mukavaa, se menee rutiinilla. Mutta onko nykyaikana suurempaa ylellisyyttä kuin kiireettömyys ja oma aika? Niitä ei rahalla saa. (Noh, täytyy toki kiittää Pubia kuukausipalkan muotoisesta sponsoroinnista, jonka ansiosta olen voinut hankkia uutta läppäriä ja lentoja Suomeen, ei sillä.)
Nyt, kun mietin edelle olevaa tekstiä, niin ensi kauden valinnat tuntuvat luonnolliselta edistymiseltä. Sillä eihän hiihtämistä kannata jättää, jos niin ei tarvitse tehdä. En pidä pessimistisestä ajattelutavasta, joten en edes mainitse sitä perinteistä "jos hyvin käy ja luoja suo eikä jalat mene poikki tai mitään muuta tapahdu"-litanjaa. Ensi talven suunnitelmiin kuuluu kaksi kuukautta Kashmirissa, Intian kupeessa. Siellä hissillä pääsee melkein 4 000 metriin ja lunta oli helmikuussa nelisen metriä. Kuruja, kenttiä, metsää. Rajataisteluita. Koskemattomia mäkiä. Joulu Suomessa.
Destination Kashmir. Ylhäällä lukee Srinagar, siitä noin 50 kilometria vasemmalle sijaitsee Gulmargin hiihtokeskus/alue/kylä. Tammikuussa 2008, ellei rajat ole kiinni. Kuvasta kiitos cnn.comiin.
Kun sieltä selvitään elossa poies, olisi tarkoitus olla toiset kaksi kuukautta Chamonixissa, oikeiden vuorien varjossa. Vaikka ikävä Verbieriin on varmasti kova, myös matka tänne sieltä on lyhyt. Nixiin siksi, että siellä on mäkkäri ja kebua saa alle 30 kilometrin ajomatkan päästä. Lisäksi täällä Verbierissä polttaa kylilläkin naamansa, mutta Ranskan puolella on aina pimeää ja kylmää. Pysyy siis hipiä nuorekkaampana. Vähän kiinnostaa myös laajaakin laajempi hiihtoalue, jäätikkömeininki ja rajattomat mahdollisuudet vähän jyrkempien mäkien hiihtoon. Ja tietysti se, että Chamonix on työttömien talvisiirtola. Siellä ei tarvitse tehdä töitä.
Chamonixissa hiihtäjien paikallistaminen on vaikeaa, kun mäet ovat leveitä turistirinteitä.
Tarkoituksenani on siirtyä peruskausilaisarkeen. Edessä on siis toinen poissaolovuosi koulusta. Yritän painaa töitä koko kesän ja syksyn, jotta talvella voin keskittyä olennaiseen. Saa nähdä miten käy.
Nyt kuitenkin nautin Verbierin keväästä vielä pari viikkoa, vaikkakin hieman ruhjottuna. Vapun jälkeen sitten Suomeen. Nyt siellä on vielä kuulemma aika kylmä.
Ensimmäisen kauden jälkeen odotti myös duuni seuraavalle kaudelle, joten oli helppoa perustella lähtö takaisin hiihtämään. Viime kausi tuntui oikeastaan ensimmäiseltä "oikealta" kaudelta, koska tuntui, että sain hommasta kunnolla kiinni. Tajusin, että laskuasentoa piti korjata paljon, opin arvostamaan metsähiihtoa isoja kenttiä enemmän, yritin vähän jo hakea laskulinjoja. Tutustuin hirmuiseen määrään uusia ihmisiä, niin paikallisiin, suomalaisiin kuin paikallisiin suomalaisiin. Paikat tulivat paremmin tutuiksi, osasi vähän jo miettiä mihin mennä. Lumen rakenne alkoi kiinnostaa, samoin monet muutkin turvallisuusasiat. Perustin blogin, räpsin kuvia. Se oli ensimmäinen välivuosi koulusta, vaikka olinkin kirjoilla.
Kolmas kausi, tietenkin. Miksi viettää talvi tasamaalla, kun sen ajan voi heilua alamäessä. Ilmoitus koululle, että kulutan nyt ensimmäisen poissaolovuoteni. Tällä kaudella lumitilanne oli monien mukaan surkea, mutta ehkä olin sille itse sokea, sillä hiihto tuntui entistä paremmalta. Taas tuntui siltä, että tämä on se ensimmäinen ns. oikea kausi, aiemmat olivat vain harjoittelua.
Kevät on jo tullut Verbieriin.
Hiihtäminen on ollut mielettömän mukavaa. Olen tarkoituksella pyrkinyt hiihtelemään uusissa paikoissa, sekä täällä Verbierissä että muutenkin. Kauden kohokohtia on hankala listata, pitäisi melkein tehdä oma postauksensa niistä. Mutta Engelbergin aikaisen aamun korkkailut hyvässä seurassa ja uudessa maastossa oli erittäin piristävää, samoin kuin hiihdot ja bailut Chamonixissa. Uudet maisemat ja mäet saavat aina miettimään omaa laskua vähän tarkemmin, eli reissut ovat pelkästään hyviä juttuja.
Nyt kolmannen kauden myötä työnteko alkoi nyppiä. Ok, kerran kuukaudessa se ei kadtuta, mutta silloin, kun kaverit jäävät illalla kämpille katsomaan leffaa tai hengailemaan ja itse lähden yöksi töihin, niin kyllä se välillä vaati suurta henkisten voimien kasaamista, että sai itsensä liikkeelle. Työ sinällään on harvinaisen yksinkertaista ja mukavaa, se menee rutiinilla. Mutta onko nykyaikana suurempaa ylellisyyttä kuin kiireettömyys ja oma aika? Niitä ei rahalla saa. (Noh, täytyy toki kiittää Pubia kuukausipalkan muotoisesta sponsoroinnista, jonka ansiosta olen voinut hankkia uutta läppäriä ja lentoja Suomeen, ei sillä.)
Nyt, kun mietin edelle olevaa tekstiä, niin ensi kauden valinnat tuntuvat luonnolliselta edistymiseltä. Sillä eihän hiihtämistä kannata jättää, jos niin ei tarvitse tehdä. En pidä pessimistisestä ajattelutavasta, joten en edes mainitse sitä perinteistä "jos hyvin käy ja luoja suo eikä jalat mene poikki tai mitään muuta tapahdu"-litanjaa. Ensi talven suunnitelmiin kuuluu kaksi kuukautta Kashmirissa, Intian kupeessa. Siellä hissillä pääsee melkein 4 000 metriin ja lunta oli helmikuussa nelisen metriä. Kuruja, kenttiä, metsää. Rajataisteluita. Koskemattomia mäkiä. Joulu Suomessa.
Destination Kashmir. Ylhäällä lukee Srinagar, siitä noin 50 kilometria vasemmalle sijaitsee Gulmargin hiihtokeskus/alue/kylä. Tammikuussa 2008, ellei rajat ole kiinni. Kuvasta kiitos cnn.comiin.
Kun sieltä selvitään elossa poies, olisi tarkoitus olla toiset kaksi kuukautta Chamonixissa, oikeiden vuorien varjossa. Vaikka ikävä Verbieriin on varmasti kova, myös matka tänne sieltä on lyhyt. Nixiin siksi, että siellä on mäkkäri ja kebua saa alle 30 kilometrin ajomatkan päästä. Lisäksi täällä Verbierissä polttaa kylilläkin naamansa, mutta Ranskan puolella on aina pimeää ja kylmää. Pysyy siis hipiä nuorekkaampana. Vähän kiinnostaa myös laajaakin laajempi hiihtoalue, jäätikkömeininki ja rajattomat mahdollisuudet vähän jyrkempien mäkien hiihtoon. Ja tietysti se, että Chamonix on työttömien talvisiirtola. Siellä ei tarvitse tehdä töitä.
Chamonixissa hiihtäjien paikallistaminen on vaikeaa, kun mäet ovat leveitä turistirinteitä.
Tarkoituksenani on siirtyä peruskausilaisarkeen. Edessä on siis toinen poissaolovuosi koulusta. Yritän painaa töitä koko kesän ja syksyn, jotta talvella voin keskittyä olennaiseen. Saa nähdä miten käy.
Nyt kuitenkin nautin Verbierin keväästä vielä pari viikkoa, vaikkakin hieman ruhjottuna. Vapun jälkeen sitten Suomeen. Nyt siellä on vielä kuulemma aika kylmä.
20.04.2007 - 22:55
Kylä on suurimmilta osin tyhjentynyt sekä kausilaisista että turisteista. Kaupat menevät keskikauden aikoja aiemmin kiinni, mutta jonoja ei ole missään. Helmikuun infernosta ei ole tietoakaan. Aurinko paistaa, päivät ovat kuumia, illat viileämpiä. Töistä pääsee ajoissa pois, kun ei ole mitään tekemistä. Lasien keräämisen sijaan niitä pitää etsiä.
Lomaa keskellä työntekoa, sitä tämä on.
Illallisen odottelua. Tero ja Ola.
Lomaa keskellä työntekoa, sitä tämä on.
Illallisen odottelua. Tero ja Ola.
19.04.2007 - 22:43
Eilen illalla oli siis viimeinen rypistys työrintamalla kauden päätösbileitä lukuunottamatta, eli beach partyt.
Peruskiireinen meininki, mutta vähän ilo arkeen toi Ranskan puolelta tulleiden vierailijoiden edesottamukset Pubin viekkaiden juomien edessä.
Näissä bileissä juomat olivat vähintään puoli-ilmaisia. Teimme takahuoneessa tyhjiin pulloihin juomasekoitusta, johon tuli puolet viinaa ja puolet blandista. Yksi suomalaisedustaja yritti tilata pitkään juomia, mutta ei saanut palvelua (ei ollut henkilökuntakaan siinä vaiheessa enää täydessä taisteluvalmiudessa) kovin nopeasti. Aloin sitten kysellä baarimikolta, että miten tehdään hyvä sheikkeri. Baarimikko kysyi, että kenelle olet tekemässä. Suomalaisille. Aah, ota tuo prikallinen valmiita shotteja ja sano että ole hyvä, merkkaa se piikkiini. Okei, juomat tiskin yli ja juhlimaan.
Paras osa kokonaiskertomusta koitti seuraavana päivänä eli tänään. Pojat valittelivat, että hitto kun annoit mehua. Ei, kyllä siinä oli puolet viinaa, kaveri niitä teki. Eikä ollut, pelkkää mehua, juotiin sitten janoon useampi putkeen. Niin, kyllä siinä oli viinaa, mehut olivat varmaankin sitten vahvanmakuisia. ??? Jep. Ei prkele...
Hehee.
Itse luovutin toiveen tilanteen hallinnasta, kun yksi vapaalla ollut ekstraaja tuli lasihuoneeseen ja pudotteli herkästi räjähteleviä high ball -laseja ympäriinsä. Seuraavaksi huomaan, kun baarimikko soheltaa viinilaseja lattialle. Ääh, olkoot, nautitaan tunnelmasta.
---
Tänään piti lähteä kiipeilemään. Heilautin kassin olalle ja samalla pöytälamppu lennähtää lattialle. Hyppään fiksuna sirpaleiden yli, tietysti suoraan ison sirpaleen päälle. Lämmin tunne valtaa päkiöiden alueen. Kinkkaan pihalle. Kaveri tulee irrottamaan sirpaletta. Se ei lähdekään suoraan vetämällä, vaan kuin ongenkoukkua kääntämällä. Palanen ei ollutkaan ihan pieni. Onneksi irtosi siististi. Taisivat hiihtohommat loppua tältä kaudelta tähän linkutukseen. Ironista, että koko kausi meni ilman pahempia pannuja. Kotona sitten...
Peruskiireinen meininki, mutta vähän ilo arkeen toi Ranskan puolelta tulleiden vierailijoiden edesottamukset Pubin viekkaiden juomien edessä.
Näissä bileissä juomat olivat vähintään puoli-ilmaisia. Teimme takahuoneessa tyhjiin pulloihin juomasekoitusta, johon tuli puolet viinaa ja puolet blandista. Yksi suomalaisedustaja yritti tilata pitkään juomia, mutta ei saanut palvelua (ei ollut henkilökuntakaan siinä vaiheessa enää täydessä taisteluvalmiudessa) kovin nopeasti. Aloin sitten kysellä baarimikolta, että miten tehdään hyvä sheikkeri. Baarimikko kysyi, että kenelle olet tekemässä. Suomalaisille. Aah, ota tuo prikallinen valmiita shotteja ja sano että ole hyvä, merkkaa se piikkiini. Okei, juomat tiskin yli ja juhlimaan.
Paras osa kokonaiskertomusta koitti seuraavana päivänä eli tänään. Pojat valittelivat, että hitto kun annoit mehua. Ei, kyllä siinä oli puolet viinaa, kaveri niitä teki. Eikä ollut, pelkkää mehua, juotiin sitten janoon useampi putkeen. Niin, kyllä siinä oli viinaa, mehut olivat varmaankin sitten vahvanmakuisia. ??? Jep. Ei prkele...
Hehee.
Itse luovutin toiveen tilanteen hallinnasta, kun yksi vapaalla ollut ekstraaja tuli lasihuoneeseen ja pudotteli herkästi räjähteleviä high ball -laseja ympäriinsä. Seuraavaksi huomaan, kun baarimikko soheltaa viinilaseja lattialle. Ääh, olkoot, nautitaan tunnelmasta.
---
Tänään piti lähteä kiipeilemään. Heilautin kassin olalle ja samalla pöytälamppu lennähtää lattialle. Hyppään fiksuna sirpaleiden yli, tietysti suoraan ison sirpaleen päälle. Lämmin tunne valtaa päkiöiden alueen. Kinkkaan pihalle. Kaveri tulee irrottamaan sirpaletta. Se ei lähdekään suoraan vetämällä, vaan kuin ongenkoukkua kääntämällä. Palanen ei ollutkaan ihan pieni. Onneksi irtosi siististi. Taisivat hiihtohommat loppua tältä kaudelta tähän linkutukseen. Ironista, että koko kausi meni ilman pahempia pannuja. Kotona sitten...
16.04.2007 - 01:57
Stressi, paha olo ja muut epävakaudet tuntuvat niskassani jumituksena, joka kasvaa tavallisesti päänsäryksi, johon ei tepsi mikään lääke tai taikajuoma. Yleensä se tulee stressaavan työviikon päätteeksi tai muun pitkäkestoisen suorituksen jälkeen. Toisinaan riittää se, etten ole nukkunut tarpeeksi.
Eilen jumitus alkoi jo päivällä. Piilarit silmälaseiksi, nestetankkausta, varjossa istumista... Mikään ei auttanut. Yöllä saavuimme terassikierrokselta kotiin. Jo autossa serpentiinitiellä oli aika heikko olo. Yleensä päänsärky häviää, kun painan pääni tyynyyn. Sen varaan nytkin laskin. Ei olisi pitänyt.
Ilta-auringossa tsillaillen.
Koko yö meni vääntelehtiessä, päähän koski asennossa kuin asennossa. Ikkuna kiinni ei ollut hyvä, ei ikkuna aukikaan. Peitto, ilman peittoa, täkillä ja ilman, kahta tyynyä, yhtä tyynyä, ilman tyynyä... Päähän vain sattui.
Ihme kyllä, muutaman tunnin yöunien jälkeen olo oli ihan hyvä. Ei pitäisi stressata.
Eilen jumitus alkoi jo päivällä. Piilarit silmälaseiksi, nestetankkausta, varjossa istumista... Mikään ei auttanut. Yöllä saavuimme terassikierrokselta kotiin. Jo autossa serpentiinitiellä oli aika heikko olo. Yleensä päänsärky häviää, kun painan pääni tyynyyn. Sen varaan nytkin laskin. Ei olisi pitänyt.
Ilta-auringossa tsillaillen.
Koko yö meni vääntelehtiessä, päähän koski asennossa kuin asennossa. Ikkuna kiinni ei ollut hyvä, ei ikkuna aukikaan. Peitto, ilman peittoa, täkillä ja ilman, kahta tyynyä, yhtä tyynyä, ilman tyynyä... Päähän vain sattui.
Ihme kyllä, muutaman tunnin yöunien jälkeen olo oli ihan hyvä. Ei pitäisi stressata.
14.04.2007 - 10:53
Kun nauraminen ja syvään hengittäminen, varsinkin samaan aikaan suoritettaessa, tekee kipeää, kannattaa käydä lääkärillä.
Tohtori tulee huoneeseen ja kysyy että mitä kävi. Laskettelemassa oltiin ja vähän kaaduin ja polvet taisivat osua rintaan. Nyt koskee. Lekuri tunnustelee kylkiä. Joo-o, missäs se kipu on? Tuossa keskellä. Selvä, otetaan röntgenit.
X-rayt liimataan valotaululle. Odottelen tohtoria. Tohtori tulee jostakin takahuoneen kautta sisään, tuoksuu vieläkin vahvasti röökille. Saahan sitä näinkin ihmisen yskimään. Keuhkoissa ei vikaa, tuohon keskelle ei näe. Voi olla tai voi olla olematta murtuma. Ota iisisti.
Näillä mennään kun ei muuta voi.
Tohtori tulee huoneeseen ja kysyy että mitä kävi. Laskettelemassa oltiin ja vähän kaaduin ja polvet taisivat osua rintaan. Nyt koskee. Lekuri tunnustelee kylkiä. Joo-o, missäs se kipu on? Tuossa keskellä. Selvä, otetaan röntgenit.
X-rayt liimataan valotaululle. Odottelen tohtoria. Tohtori tulee jostakin takahuoneen kautta sisään, tuoksuu vieläkin vahvasti röökille. Saahan sitä näinkin ihmisen yskimään. Keuhkoissa ei vikaa, tuohon keskelle ei näe. Voi olla tai voi olla olematta murtuma. Ota iisisti.
Näillä mennään kun ei muuta voi.
11.04.2007 - 03:23
Vaikka aiemmin ihmettelin, miksi äärilaskijat oikein laskevat mäkiään tai hyppivät vähän isompia hyppyjä, alan hiljalleen ehkäpä ymmärtää heitä. Ei kyse ole välttämättä muusta kuin haasteen hakemisesta. Ehkä se ei ole sen erikoisempaa.
Verbierissä on ollut hiljainen alkuviikko. Pääsiäinen oli viimeinen isompi juhla, joten nyt mennään vaan rennosti kohti kauden loppua. Pakko se on kai myöntää, että hiihtoaikaa ei ole enää montaa viikkoa jäljellä. Julmaa, mutta totta. Vielä tekisi mieli hiihdellä vaikka kuinka. Eikä tähän tule nyt mitään toisaalta/mutta -pointteja, niin se vain on.
Rob lähetti vielä toisen kuvan hypystä. Tästä taisi tulla uusi suosikkini.
Käsi näkyy "pomminreiästä". Kuvaaja Rob.
Verbierissä on ollut hiljainen alkuviikko. Pääsiäinen oli viimeinen isompi juhla, joten nyt mennään vaan rennosti kohti kauden loppua. Pakko se on kai myöntää, että hiihtoaikaa ei ole enää montaa viikkoa jäljellä. Julmaa, mutta totta. Vielä tekisi mieli hiihdellä vaikka kuinka. Eikä tähän tule nyt mitään toisaalta/mutta -pointteja, niin se vain on.
Rob lähetti vielä toisen kuvan hypystä. Tästä taisi tulla uusi suosikkini.
Käsi näkyy "pomminreiästä". Kuvaaja Rob.
04.04.2007 - 21:03
Hyvää hiihtoa taitaa olla jäljellä enää pari viikkoa, riippuen tietysti olosuhteista. Aiemmilla kausilla olen ollut valmis lähtemään kotiin jo ennen kauden loppua. Työt ovat ärsyttäneet, asumisolot ovat olleet surkeat eikä hiihtäminen ole enää innostanut. Näin siis aiemmin.
Martignyn kevättä.
Nyt taas olo on aivan erilainen. Hiihtää jaksaisi vielä vaikka kuinka kauan, työt menevät tuossa sivussa ja asumisolosuhteet ovat ensiluokkaiset. Ei siis mitään hätää, varsinkin kun Suomesta on virrannut jatkuvasti uusia lehtiä ja karkkia. Ei tästä oikein mihinkään vielä haluaisi lähteä.
Eikä onneksi vielä tarvitsekaan. Varasin lennot toukokuun 5. päivälle. Saa nähdä kauden lopetuksen Pubilla ja vapun aikaan täällä on hyvällä tuurilla jotakin muuta kuin kuuraa ja viisi astetta lämpöä.
Osansa tähän lähtemättömyyden fiilikseen on varmasti silläkin, että paljon on vielä suunnitelmia loppukaudeksi. Tietyt mäet ja kurut alkavat olla vasta nyt kunnossa. Olen suorittanut pienimuotoista tarkkailua ja joku rinne olisi olisi vielä tavoitteissa. Samoin jos jonku hypyn uskaltaisi vielä leiskauttaa. Ja jos lunta vielä riittää, niin helikopterilla olisi tarkoitus kerskakuluttaa yksi päiväretki. Huhtikuun loppupuolella kelit alkavat olla varmasti hyvät myös kiipeilylle ja alamäkipyöräilylle. Ei täältä vielä ole mikään kiire poies.
Martignyn kevättä.
Nyt taas olo on aivan erilainen. Hiihtää jaksaisi vielä vaikka kuinka kauan, työt menevät tuossa sivussa ja asumisolosuhteet ovat ensiluokkaiset. Ei siis mitään hätää, varsinkin kun Suomesta on virrannut jatkuvasti uusia lehtiä ja karkkia. Ei tästä oikein mihinkään vielä haluaisi lähteä.
Eikä onneksi vielä tarvitsekaan. Varasin lennot toukokuun 5. päivälle. Saa nähdä kauden lopetuksen Pubilla ja vapun aikaan täällä on hyvällä tuurilla jotakin muuta kuin kuuraa ja viisi astetta lämpöä.
Osansa tähän lähtemättömyyden fiilikseen on varmasti silläkin, että paljon on vielä suunnitelmia loppukaudeksi. Tietyt mäet ja kurut alkavat olla vasta nyt kunnossa. Olen suorittanut pienimuotoista tarkkailua ja joku rinne olisi olisi vielä tavoitteissa. Samoin jos jonku hypyn uskaltaisi vielä leiskauttaa. Ja jos lunta vielä riittää, niin helikopterilla olisi tarkoitus kerskakuluttaa yksi päiväretki. Huhtikuun loppupuolella kelit alkavat olla varmasti hyvät myös kiipeilylle ja alamäkipyöräilylle. Ei täältä vielä ole mikään kiire poies.
27.03.2007 - 17:28
Verbier Extremen kovimpia suorituksia voi katsella helposti xtremeverbier.comin etusivulta avautuvasta linkistä. Saa vähän ideaa, että millaisia tempauksia huiput tekevät.
En ihan ymmärrä noita suorituksia. Joknin piuhaa täytyy kovimmilla laskijoilla olla pahasti mutkalla, että voi tuollaista tehdä.
Toki monien lajien huiput tekevät suorituksia, joiden tasolle tavallinen harrastaja ei pääse. Mutta jotenkin tässä vapaalaskussa huippujen temput tuntuvat vielä vähän hullummilta kuin vaikkapa pikajuoksijoiden vastaavat.
Ensinnäkin se, että uskaltaa ottaa hyppyjä ja tiukkoja käännöksiä aivan jyrkänteen reunalla tai reunalta alas on jotakin, missä kontrolli ei ole täysin omissa käsissä. Jos lumen alta paistava terävä kivi nappaa suksen pohjasta kiinni, voi sivuttain voltti tulla ihan ilman yrittämistä. Ja se vauhti, millä Bec de Rossesia tultiin alas. Kypäräkamerakuvista saa hyvin selvää, etteivät kurut olleet täydellisessä kunnossa saati kaikki kivet peitossa. Silti sukset vain väpättivät laskijoiden jaloissa, kun he jyräsivät alaspäin. Aivan uskomatonta.
Itse en unelmoikaan äärijäbien suorituksista. Kymmenien metrien ilmalennot ja hillittömät vauhdit hankalassa lumessa tuntuvat sellaisilta jutuilta, etteivät ne ikinä tule kuulumaan omille laskureiteilleni. Isojen ilmojen alastulot ja korkeat jyrkänteet ovat sellaisia paikkoja, joissa ympäristön vaikutuksen lisäksi ei tarvita kuin pienen pieni oma virhe, niin se on menoa.
Luulen, että vapaalaskun huiput ovat joko todella erityisiä tai sitten he ovat varsin sinut itsensä kanssa. Totta kai taitojen kasvaessa myös haasteiden taso nousee ja samalla haluaa ja uskaltaa laskea jännittävämpiä paikkoja, jolloin niitä voi myös paukutella tulemaan vaikka sitten numerolappu rinnassa. Mutta onko ison ilman ottaminen sen arvoista, että joutuisi loppuelämäkseen pyörätuoliin, tai pahimmassa tapauksessa pulssi loppuisi kokonaan? Kai jostakin on tavallaan päästettävä irti, että uskaltaa tehdä hurjia juttuja. Oli se sitten "arkielämä" tai perhe, koska lasten tulo kuulemma pienentää vauhtilajien harrastajien reikää päässä. En ihan tajua.
Kisan katselun lisäksi nämä ajatukset ovat pyörineet mielessäni, kun luin jostakin laskulehdestä jonkun alle 30-vuotiaan ex-äärilaskijan (huomatkaa tarkka lähdeviittaus) haastattelun. Kaveri oli joutunut pyörätuoliin, kun hän oli kaatunut laskiessaan jotakin mäkeä ja selkäranka oli mennyt poikki. Nyt mies on esiintyvä artisti, eli keskittyy musiikintekemiseen, toiseen intohimoonsa.
Haastattelussa hän kuitenkin sanoi, että onnettomuus ja kysymys miksi pyörii edelleen hänen päässään päivittäin. Että kyllä toisinaan, ellei aivan koko ajan, harmittaa ja mietityttää. Ja (ei ihan suora lainaus) vaikka nykyisinkin hymyilyttää, ei elämä ole samanlaista, kun mielessä on koko ajan kaipuu rinteisiin.
Sai miettimään.
En ihan ymmärrä noita suorituksia. Joknin piuhaa täytyy kovimmilla laskijoilla olla pahasti mutkalla, että voi tuollaista tehdä.
Toki monien lajien huiput tekevät suorituksia, joiden tasolle tavallinen harrastaja ei pääse. Mutta jotenkin tässä vapaalaskussa huippujen temput tuntuvat vielä vähän hullummilta kuin vaikkapa pikajuoksijoiden vastaavat.
Ensinnäkin se, että uskaltaa ottaa hyppyjä ja tiukkoja käännöksiä aivan jyrkänteen reunalla tai reunalta alas on jotakin, missä kontrolli ei ole täysin omissa käsissä. Jos lumen alta paistava terävä kivi nappaa suksen pohjasta kiinni, voi sivuttain voltti tulla ihan ilman yrittämistä. Ja se vauhti, millä Bec de Rossesia tultiin alas. Kypäräkamerakuvista saa hyvin selvää, etteivät kurut olleet täydellisessä kunnossa saati kaikki kivet peitossa. Silti sukset vain väpättivät laskijoiden jaloissa, kun he jyräsivät alaspäin. Aivan uskomatonta.
Itse en unelmoikaan äärijäbien suorituksista. Kymmenien metrien ilmalennot ja hillittömät vauhdit hankalassa lumessa tuntuvat sellaisilta jutuilta, etteivät ne ikinä tule kuulumaan omille laskureiteilleni. Isojen ilmojen alastulot ja korkeat jyrkänteet ovat sellaisia paikkoja, joissa ympäristön vaikutuksen lisäksi ei tarvita kuin pienen pieni oma virhe, niin se on menoa.
Luulen, että vapaalaskun huiput ovat joko todella erityisiä tai sitten he ovat varsin sinut itsensä kanssa. Totta kai taitojen kasvaessa myös haasteiden taso nousee ja samalla haluaa ja uskaltaa laskea jännittävämpiä paikkoja, jolloin niitä voi myös paukutella tulemaan vaikka sitten numerolappu rinnassa. Mutta onko ison ilman ottaminen sen arvoista, että joutuisi loppuelämäkseen pyörätuoliin, tai pahimmassa tapauksessa pulssi loppuisi kokonaan? Kai jostakin on tavallaan päästettävä irti, että uskaltaa tehdä hurjia juttuja. Oli se sitten "arkielämä" tai perhe, koska lasten tulo kuulemma pienentää vauhtilajien harrastajien reikää päässä. En ihan tajua.
Kisan katselun lisäksi nämä ajatukset ovat pyörineet mielessäni, kun luin jostakin laskulehdestä jonkun alle 30-vuotiaan ex-äärilaskijan (huomatkaa tarkka lähdeviittaus) haastattelun. Kaveri oli joutunut pyörätuoliin, kun hän oli kaatunut laskiessaan jotakin mäkeä ja selkäranka oli mennyt poikki. Nyt mies on esiintyvä artisti, eli keskittyy musiikintekemiseen, toiseen intohimoonsa.
Haastattelussa hän kuitenkin sanoi, että onnettomuus ja kysymys miksi pyörii edelleen hänen päässään päivittäin. Että kyllä toisinaan, ellei aivan koko ajan, harmittaa ja mietityttää. Ja (ei ihan suora lainaus) vaikka nykyisinkin hymyilyttää, ei elämä ole samanlaista, kun mielessä on koko ajan kaipuu rinteisiin.
Sai miettimään.
23.03.2007 - 13:40
Aamulla oli tarkoitus lähteä väijymään aukkoa toppiin, mutta ei lumisade ja totaalisinkki oikein antanut olettaa pienintäkään rakoa. Lähdimme ulkomaanmatkalle Chamonixiin. Hyviä purilaisia.
Viikonlopun O´Neill Extreme by Swatch eli tuttavallisemmin Verbier Extreme eli se yksi kova vapaalaskukisakin on siirretty säiden takia lauantailta sunnuntaille.
Viikonlopun O´Neill Extreme by Swatch eli tuttavallisemmin Verbier Extreme eli se yksi kova vapaalaskukisakin on siirretty säiden takia lauantailta sunnuntaille.
15.03.2007 - 15:05
Hirveä kiire päällä. Aamupäivä mäessä, iltapäivällä asioiden hoitoa, paniikinomaisia sähköposteja, kireä aikataulu - kiitos kolmen tunnin siestan kaupoissa, aftervuoro duunissa, tuliaisiakin pitäisi...
Koska olen aikuistunut ja rauhoittunut henkilö, olen ennakoinut tulevaa ja pakannut matkatavarat jo eilen valmiiksi. Myös lentoliput (e-ticket, ei käytännössä edes tarvitse lappusia) ja passi on pöydän nurkalla. Lompakkokin on tallessa. Jopa huomisen aamun aikataulut on selvitetty.
Viikonloppuna on siis tarjolla iloinen perhetapahtuma Lappeenrannassa.
Koska olen aikuistunut ja rauhoittunut henkilö, olen ennakoinut tulevaa ja pakannut matkatavarat jo eilen valmiiksi. Myös lentoliput (e-ticket, ei käytännössä edes tarvitse lappusia) ja passi on pöydän nurkalla. Lompakkokin on tallessa. Jopa huomisen aamun aikataulut on selvitetty.
Viikonloppuna on siis tarjolla iloinen perhetapahtuma Lappeenrannassa.
07.03.2007 - 14:35
Havahduin kuvia tallentaessani siihen, että tänään on jo 7. päivä maaliskuuta. Ensimmäiset reilut kolme kuukautta on jo takana. Edessä olisi vielä vajaat kaksi kuukautta hiihdeltävää. Vielä tai enää, riippuu näkökulmasta.
Aikaisemmilla kausilla olen ollut tässä vaiheessa jo henkisesti valmistautunut siihen, että pian pitää ja saa lähteä Suomeen. Mistä lie johtuu, mutta nyt ei ole ollenkaan sellainen olo. Kyllähän täällä viihtyisi, vaikka pohjoisessa olisikin tekemistä. Osansa on varmasti sillä, että työt eivät ole vielä ehtineet pahemmin kypsyttää. Duunista on tullut vain osa arkea, aiemmin siinä on ehkä ollut jotakin hohtoa.
Alkukausi on sujunut hyvin. Lunta on ollut riittävästi, hiihto- ja välipäiviä on ollut ihan mukavassa suhteessa siihen nähden, että olen tehnyt paljon töitä. Laskeskelin, että laskupäiviä olisi takana vajaat kuusikymmentä. Eihän se hirveästi ole, mutta en ole parin tunnin rinnehinkkaussessioita juurikaan harrastanut. Eikä täällä lasketa. Vaikka sata olisikin kiva saada täyteen. Ehkä ensi kaudella, jos tekisi vähemmän töitä.
Maalis- ja huhtikuu on petollista aikaa. Aurinko paistaa lämpimästi, joten herkästi tulee tällaisia päivä, kun hengailee vain kavereiden kämpillä ja nauttii lämmöstä. Toisaalta, kyllä tämän kestää.
Igluprojekti voi tällä hetkellä hieman heikosti.
Pääsin alkuviikosta muuttamaan uuteen kämppään. Tuntuu mukavalle jättää omat tavarat kylpyhuoneeseen, istua ikkunallisessa olohuoneessa, nauttia siisteydestä, hiljaisuudesta, puhtaista astioista ja todellisesta omasta rauhasta. Toisinaan onni on myötä. Paitsi että netti puuttuu.
Nyt on oikea olohuone.
Aikaisemmilla kausilla olen ollut tässä vaiheessa jo henkisesti valmistautunut siihen, että pian pitää ja saa lähteä Suomeen. Mistä lie johtuu, mutta nyt ei ole ollenkaan sellainen olo. Kyllähän täällä viihtyisi, vaikka pohjoisessa olisikin tekemistä. Osansa on varmasti sillä, että työt eivät ole vielä ehtineet pahemmin kypsyttää. Duunista on tullut vain osa arkea, aiemmin siinä on ehkä ollut jotakin hohtoa.
Alkukausi on sujunut hyvin. Lunta on ollut riittävästi, hiihto- ja välipäiviä on ollut ihan mukavassa suhteessa siihen nähden, että olen tehnyt paljon töitä. Laskeskelin, että laskupäiviä olisi takana vajaat kuusikymmentä. Eihän se hirveästi ole, mutta en ole parin tunnin rinnehinkkaussessioita juurikaan harrastanut. Eikä täällä lasketa. Vaikka sata olisikin kiva saada täyteen. Ehkä ensi kaudella, jos tekisi vähemmän töitä.
Maalis- ja huhtikuu on petollista aikaa. Aurinko paistaa lämpimästi, joten herkästi tulee tällaisia päivä, kun hengailee vain kavereiden kämpillä ja nauttii lämmöstä. Toisaalta, kyllä tämän kestää.
Igluprojekti voi tällä hetkellä hieman heikosti.
Pääsin alkuviikosta muuttamaan uuteen kämppään. Tuntuu mukavalle jättää omat tavarat kylpyhuoneeseen, istua ikkunallisessa olohuoneessa, nauttia siisteydestä, hiljaisuudesta, puhtaista astioista ja todellisesta omasta rauhasta. Toisinaan onni on myötä. Paitsi että netti puuttuu.
Nyt on oikea olohuone.
06.03.2007 - 16:52
Kelkoilla pääsi lujaa. Tänä vuonna ei tapahtunut pahempia mällejä, lopputuloksena oli vain muutama yliojentunut nivel.
Arska ohjailee pikkupyydassa.
Pubin toinen manageri näyttää mallia dropautuksessa. Muutaman loikan jälkeen joku ilonpilaaja-hissimies tuli kieltämään touhun.
Puolella henkilökunnasta oli ysärilookki päällään. Lähikaupungeista niitä näyttää vieläkin löytyvän.
Maaliskuu puskee toden teolla. Lämmöt ovat ylhäällä ja lumi on vyörynyt muun muassa bäkkärillä. Edellisen postauksen kommentteihin viitaten todettakoon, että sinne ei kannata mennä, koska lumi voi vyöryä. Välipäivää pukkaa.
Arska ohjailee pikkupyydassa.
Pubin toinen manageri näyttää mallia dropautuksessa. Muutaman loikan jälkeen joku ilonpilaaja-hissimies tuli kieltämään touhun.
Puolella henkilökunnasta oli ysärilookki päällään. Lähikaupungeista niitä näyttää vieläkin löytyvän.
Maaliskuu puskee toden teolla. Lämmöt ovat ylhäällä ja lumi on vyörynyt muun muassa bäkkärillä. Edellisen postauksen kommentteihin viitaten todettakoon, että sinne ei kannata mennä, koska lumi voi vyöryä. Välipäivää pukkaa.
02.03.2007 - 11:43
Lunta sataa ties kuinka monetta päivää putkeen. Äsken kävellessäni vesisateessa tasaisen liikenteen kohinan rikkoi tasaisin väliajoin pommien pauke, kun lumilippoja ja vaarallisia paikkoja pommitettiin alas. Pauke on jatkunut koko aamupäivän ajan. En ole ennen tällaista kokenut. Kelpaa miulle.
Taitaa olla nyt kolmas välipäivä menossa. Nollaraja huitelee jossakin parin tonnin paikkeilla, eli metsähiihto olisi tietoista polvien kunnolla leikkimistä. Lisäksi kävin heittämässä viime yönä kaksi hyvää ystävääni lentokentälle, joten ihan puhdas lepääminen ja oleminen lienee nyt paikallaan.
Ja mikäs tässä ollessa. Topissa eli 3 300 metrissä pitäisi olla melkein kaksi metriä lunta. Kun keli selvenee, riittää hiihdettävää varmasti huhtikuulle asti. Kunhan ylhäällä ei ala föhn-tuuli puhaltaa.
Laaksossa oli pimeää.
Pyydat tulevat alas vähän kosteammassa muodossa.
Eikös tässä sänkytoimistossa makaillessa ulkona taas outo valoilmiö pilaa koko hienoa lumisadefiilistelyä. Samaan aikaan Nixistä kuuluu uutisia, että siellä on reilussa kahdessa tonnissa yli kolme metriä lunta. Mofo topin 185 cm on vähän kuin hehkuttaisi Talmaa.
Noh, tuleehapahan tasaisempi rusketus.
Taitaa olla nyt kolmas välipäivä menossa. Nollaraja huitelee jossakin parin tonnin paikkeilla, eli metsähiihto olisi tietoista polvien kunnolla leikkimistä. Lisäksi kävin heittämässä viime yönä kaksi hyvää ystävääni lentokentälle, joten ihan puhdas lepääminen ja oleminen lienee nyt paikallaan.
Ja mikäs tässä ollessa. Topissa eli 3 300 metrissä pitäisi olla melkein kaksi metriä lunta. Kun keli selvenee, riittää hiihdettävää varmasti huhtikuulle asti. Kunhan ylhäällä ei ala föhn-tuuli puhaltaa.
Laaksossa oli pimeää.
Pyydat tulevat alas vähän kosteammassa muodossa.
Eikös tässä sänkytoimistossa makaillessa ulkona taas outo valoilmiö pilaa koko hienoa lumisadefiilistelyä. Samaan aikaan Nixistä kuuluu uutisia, että siellä on reilussa kahdessa tonnissa yli kolme metriä lunta. Mofo topin 185 cm on vähän kuin hehkuttaisi Talmaa.
Noh, tuleehapahan tasaisempi rusketus.
02.03.2007 - 10:13
Tuffe ehdotti edellisen postauksen kommenteissa, että kirjoittaisin omasta suhtautumisestani lumiturvallisuuteen.
Ostin piipparin ja muut tarvittavat vehkeet valmiiksi, kun lähdin ensimmäistä kertaa Verbieriin. Aluksi luin pääasiassa netistä kaiken mahdollisen lumivyöryihin liittyvän materiaalin ja ensimmäisellä kaudella vuoristo-opas Pette Halme veti suomalaisille kausilaisille pari lyhyehköä kurssia liittyen lumiturvallisuuteen ja jäätiköllä liikkumiseen.
Itse olen kerran jäänyt pieneen slaidiin, nähnyt kun hyvä kaveri pyörii pesukoneessa isommassa loskavyöryssä sekä ollut pelastamassa vyöryuhria. Kaikki nuo kokemukset ovat vuorollaan herättäneet ymmärtämään lumen vaaroja ja näen itseni tällä hetkellä kohtuullisen varovaisena laskijana.
Vaikka teoria on hyvin hanskassa, pystyy suurimman osan riskeistä välttämään tavallisella loogisella päättelyllä. Toisaalta liikaa ei kannata yksinkertaistaa, koska pelkästään lumen määrä ei kerro vielä riskistä. On otettava huomioon tuuli, aikaisempi lumi, auringon vaikutus, mäen profiili, lumen kiderakenne, onko hurreja paikalla, kallioisuus, lämpötila ja sen vaihtelut... Totta puhuen helpointa on isojen dumppien jälkeen antaa muiden mennä edeltä ja katsoa sitten pari tuntia hissien avaamisen jälkeen, että missä on vyörynyt.
Hiljalleen myös kokemuksen kautta oppii mäet, jotka Verbierissä tavallisesti aina romahtavat. Niin noh, tavallaanhan kaikki 20-39 -asteiset mäet tulevat jossakin vaiheessa alas, mutta toiset herkemmin ja useammin kuin toiset. Kun lumi on herkässä, tulee lumen pintaan kräkkejä eli murtumakohtia, joista on helppoa havaita lumen epästabiilius.
Sinällään suhtaudun lumivyöryihin vakavasti. Uhrin näkeminen ei ole mukavaa puuhaa. Varsinkin viime aikoina olen sanonut aika suorasukaisia kommentteja, jos joku tuntemattomampi on kysynyt laskuseuraksi eikä kaverilla ole a)kypärää tai b)täyttä hajua piippareiden ja muiden käytöstä.
Kypärä suojaa päätä, mielestäni se on aika selkeä juttu. Tietysti vanhat parrat eivät ole tottuneet sen käyttöön, mutta se on sitten pekkojen oma asia. En lähde kenenkään sellaisen matkaan, jolla ei ole reppua selässään, koska silloin kyseisellä laskijalla ei ole lumilapiota ja sondia mukana, ea-välineistä puhumattakaan. Mielestäni silloin on kyseessä haista paska -asenteesta laskuporukan muita jäseniä kohtaan. Käsilläkö kyseinen henkilö aikoo kaivaa betoninkovaa vyörylunta uhrin päältä? Näistä asioista olen myös kuittaillut aika huoletta. Tiedän, että joku on vetänyt herneen nenään, mutta ei kiinnosta. Oma terveyteni kylläkin.
Perusvakuutuksen lisäksi minulla on työpaikan pakollinen vakuutus sekä Air Glaciers-helikopterikyytivakuutus. 30 frangin vuosimaksulla helikopteri tulee paikalle ja kuljettaa ilmaiseksi lähimpään sairaalaan, jos onnettomuus sattuu. Paljon enempää ei voi varautua muuten kuin tiedostamalla riskit ja muistamalla, ettei mäkeä ole pakko laskea, jos on huono fiilis lumesta. Siksi suksissa on twintipit, että voi perääntyä helposti.
Ostin piipparin ja muut tarvittavat vehkeet valmiiksi, kun lähdin ensimmäistä kertaa Verbieriin. Aluksi luin pääasiassa netistä kaiken mahdollisen lumivyöryihin liittyvän materiaalin ja ensimmäisellä kaudella vuoristo-opas Pette Halme veti suomalaisille kausilaisille pari lyhyehköä kurssia liittyen lumiturvallisuuteen ja jäätiköllä liikkumiseen.
Itse olen kerran jäänyt pieneen slaidiin, nähnyt kun hyvä kaveri pyörii pesukoneessa isommassa loskavyöryssä sekä ollut pelastamassa vyöryuhria. Kaikki nuo kokemukset ovat vuorollaan herättäneet ymmärtämään lumen vaaroja ja näen itseni tällä hetkellä kohtuullisen varovaisena laskijana.
Vaikka teoria on hyvin hanskassa, pystyy suurimman osan riskeistä välttämään tavallisella loogisella päättelyllä. Toisaalta liikaa ei kannata yksinkertaistaa, koska pelkästään lumen määrä ei kerro vielä riskistä. On otettava huomioon tuuli, aikaisempi lumi, auringon vaikutus, mäen profiili, lumen kiderakenne, onko hurreja paikalla, kallioisuus, lämpötila ja sen vaihtelut... Totta puhuen helpointa on isojen dumppien jälkeen antaa muiden mennä edeltä ja katsoa sitten pari tuntia hissien avaamisen jälkeen, että missä on vyörynyt.
Hiljalleen myös kokemuksen kautta oppii mäet, jotka Verbierissä tavallisesti aina romahtavat. Niin noh, tavallaanhan kaikki 20-39 -asteiset mäet tulevat jossakin vaiheessa alas, mutta toiset herkemmin ja useammin kuin toiset. Kun lumi on herkässä, tulee lumen pintaan kräkkejä eli murtumakohtia, joista on helppoa havaita lumen epästabiilius.
Sinällään suhtaudun lumivyöryihin vakavasti. Uhrin näkeminen ei ole mukavaa puuhaa. Varsinkin viime aikoina olen sanonut aika suorasukaisia kommentteja, jos joku tuntemattomampi on kysynyt laskuseuraksi eikä kaverilla ole a)kypärää tai b)täyttä hajua piippareiden ja muiden käytöstä.
Kypärä suojaa päätä, mielestäni se on aika selkeä juttu. Tietysti vanhat parrat eivät ole tottuneet sen käyttöön, mutta se on sitten pekkojen oma asia. En lähde kenenkään sellaisen matkaan, jolla ei ole reppua selässään, koska silloin kyseisellä laskijalla ei ole lumilapiota ja sondia mukana, ea-välineistä puhumattakaan. Mielestäni silloin on kyseessä haista paska -asenteesta laskuporukan muita jäseniä kohtaan. Käsilläkö kyseinen henkilö aikoo kaivaa betoninkovaa vyörylunta uhrin päältä? Näistä asioista olen myös kuittaillut aika huoletta. Tiedän, että joku on vetänyt herneen nenään, mutta ei kiinnosta. Oma terveyteni kylläkin.
Perusvakuutuksen lisäksi minulla on työpaikan pakollinen vakuutus sekä Air Glaciers-helikopterikyytivakuutus. 30 frangin vuosimaksulla helikopteri tulee paikalle ja kuljettaa ilmaiseksi lähimpään sairaalaan, jos onnettomuus sattuu. Paljon enempää ei voi varautua muuten kuin tiedostamalla riskit ja muistamalla, ettei mäkeä ole pakko laskea, jos on huono fiilis lumesta. Siksi suksissa on twintipit, että voi perääntyä helposti.
28.02.2007 - 14:08
Illalla lumisade muuttui kyläkorkeudella (1 500m) vedeksi. Suomalainen sää jatkui aamuun asti ja nyt ylhäälle on tullut kuulemma uusi puolen metrin lumikerros. Ylähissit ovat kaikki kiinni ja aurinko lämmittää matalammalla, joten tänään on hyvä siivous- ja flunssanparantelupäivä.
Muutama kuva viime päiviltä. Muun muassa sunnuntaina itse bloggaaja pääsi linssin eteen.
Kuvaaja Mikael Wilenius.
Toisinaan tuulee.
Medranilta eli 1 500 metristä pääsee ylös tai alas. Alaspäin eli Le Chableen vie hissi, johon kukaan ei jonota aamuisin. Viime kaudella pahojen jonojen aikaan helpointa oli ottaa hissi Chableen, joka kääntyy alhaalla ja suuntaa uudelleen Medranille ja suoraan Ruinettesille, 2 200 metriin. Tänä vuonna tuo on kielletty, eli alhaalla pitää jäädä pois kyydistä.
Jos huomenna hiihtelisi.
Muutama kuva viime päiviltä. Muun muassa sunnuntaina itse bloggaaja pääsi linssin eteen.
Kuvaaja Mikael Wilenius.
Toisinaan tuulee.
Medranilta eli 1 500 metristä pääsee ylös tai alas. Alaspäin eli Le Chableen vie hissi, johon kukaan ei jonota aamuisin. Viime kaudella pahojen jonojen aikaan helpointa oli ottaa hissi Chableen, joka kääntyy alhaalla ja suuntaa uudelleen Medranille ja suoraan Ruinettesille, 2 200 metriin. Tänä vuonna tuo on kielletty, eli alhaalla pitää jäädä pois kyydistä.
Jos huomenna hiihtelisi.
24.02.2007 - 22:51
Tällä kaudella olen yrittänyt tehdä sellaisia asioita, joista aina on ollut vain puhetta. Pääasiassa tämä on koskenut laskupaikkoja ja pieniä reissuja, mutta tänään aloimme hoitaa erästä projektia, eli yhden kausikämpän lisäsiiven rakentamista.
Sannan kanssa otimme lumivyörylapiot hyötykäyttöön ja ryhdyimme kokoamaan iglun seiniä. Timpuriasukkimme ei ollut paikalla, joten jouduimme tekemään seinät ilman valumuotteja. Ihan hyvä tuli, ennen kuin hirmuinen lumisade keskeytti rakennustyöt.
Chamonixin vieraiden tuleva yöpymispaikka valmistumassa. Kuvan otti Sanna.
Päivän jälkeen kengät olivat läpimärät ja nuhaa pukkasi. Sen jälkeen ei ollut kuin yksi oikea tapa päättää päivä.
Kaakaota ja hieman käsille mennyt suklaakuorrutus kroissanteille.
Vapaapäivät ovat mahtavia. Niin ja sitä lunta tosiaan sataa kovaa.
Sannan kanssa otimme lumivyörylapiot hyötykäyttöön ja ryhdyimme kokoamaan iglun seiniä. Timpuriasukkimme ei ollut paikalla, joten jouduimme tekemään seinät ilman valumuotteja. Ihan hyvä tuli, ennen kuin hirmuinen lumisade keskeytti rakennustyöt.
Chamonixin vieraiden tuleva yöpymispaikka valmistumassa. Kuvan otti Sanna.
Päivän jälkeen kengät olivat läpimärät ja nuhaa pukkasi. Sen jälkeen ei ollut kuin yksi oikea tapa päättää päivä.
Kaakaota ja hieman käsille mennyt suklaakuorrutus kroissanteille.
Vapaapäivät ovat mahtavia. Niin ja sitä lunta tosiaan sataa kovaa.
22.02.2007 - 16:45
Muutaman tunnin yöunien jälkeen nukkuminen tuntui skinnausta paremmalta vaihtoehdolta.
Iltapäivällä viritin riippumaton terassille. Imagessa sanottiin hyvin, että oma aika ja joutilaisuus ovat todellista ylellisyyttä. Lisäisin listaan myös lämpimän auringonpaisteen.
Iltapäivällä viritin riippumaton terassille. Imagessa sanottiin hyvin, että oma aika ja joutilaisuus ovat todellista ylellisyyttä. Lisäisin listaan myös lämpimän auringonpaisteen.
22.02.2007 - 04:53
Tiesin yhteisasumisen hyvistä ja huonoista puolista ennen tätä kautta. Kokemusta touhusta on monelta suunnalta ja ihan vain vaikka viime kausilta sekä syksyn hostellikiertueelta.
Hiljalleen alkaa keittää. Brittimimmi, josta ennenkin olen tarinoinut, jätti eilen tiskit tiskaamatta ja lähti töihin. Tänään oli sitten krapulaa. Tulimme kahden jälkeen töistä ja keittiö oli edelleen täynnä yhden tyttären likaisia tiskejä. En ollut ainoa, joka kysyi että miksi ne ovat edelleen tuossa. "Eilen oli Mardi gras, hei älkää olko tuollaisia". Niin mutta tänään on keskiviikko. "Aamulla oli niin paha darra, että olisin oksentanut jos olisin tehnyt jotakin." Nyt kello on kaksi yöllä. "Ok, fair enough, mutta eivät kaikki ole minun tiskejäni..."
Siis johan on ihme. Tässä tilanteessa itselläni on puhtaat paperit. Vaikkei aina nappaisikaan, niin en jätä omia tiskejäni lojumaan jälkeeni. Varsinkaan siten, että ne blokkaisivat muilta ruoanlaittomahdollisuudet. Harva asia kiristää yhtä pahasti kuin yhteisten asioiden hoitamatta jättäminen ihan vain laiskuuden vuoksi. Varsinkin tältä yhdeltä tapaukselta. Varsinkin, kun nämä asiat on yhteisesti sovittu.
Parin viime viikon aikana yhteisessä keittiössä istutaan jatkuvasti aamuneljään asti. Edelleen, niitä muita ajattelemalla voisi sulkea vaikka vain oven, jotta meteli pysyisi edes jotenkin aisoissa. Nyt meteliä tulee ympäröivistä huoneista. Ja kyseessä ei ole ne äänet, joita voisi olettaa tähän aikaan päivästä (04:10) kuuluvan.
Jos tässä kommuunissa asuisi edes joku sellainen, jolle päivän laskut eivät tarkoita iltapäiväkurvailua rinneravintolaan, saattaisi yöllä saada rauhassa yrittää levätä. Mutta kun eivät nuo ymmärrä laskettelun päälle mitään. Jos oikein jaksaisin, kolistelisin aamulla ennen ysiä kaikki hereille ja mäkeen. Mutta kostaminen on lapsellista.
Onneksi edessäni siintelee jo mahdollisuus päästä pariksi viimeiseksi kuukaudeksi erääseen toiseen kämppään. Voisi keskittyä olennaiseen.
Hiljalleen alkaa keittää. Brittimimmi, josta ennenkin olen tarinoinut, jätti eilen tiskit tiskaamatta ja lähti töihin. Tänään oli sitten krapulaa. Tulimme kahden jälkeen töistä ja keittiö oli edelleen täynnä yhden tyttären likaisia tiskejä. En ollut ainoa, joka kysyi että miksi ne ovat edelleen tuossa. "Eilen oli Mardi gras, hei älkää olko tuollaisia". Niin mutta tänään on keskiviikko. "Aamulla oli niin paha darra, että olisin oksentanut jos olisin tehnyt jotakin." Nyt kello on kaksi yöllä. "Ok, fair enough, mutta eivät kaikki ole minun tiskejäni..."
Siis johan on ihme. Tässä tilanteessa itselläni on puhtaat paperit. Vaikkei aina nappaisikaan, niin en jätä omia tiskejäni lojumaan jälkeeni. Varsinkaan siten, että ne blokkaisivat muilta ruoanlaittomahdollisuudet. Harva asia kiristää yhtä pahasti kuin yhteisten asioiden hoitamatta jättäminen ihan vain laiskuuden vuoksi. Varsinkin tältä yhdeltä tapaukselta. Varsinkin, kun nämä asiat on yhteisesti sovittu.
Parin viime viikon aikana yhteisessä keittiössä istutaan jatkuvasti aamuneljään asti. Edelleen, niitä muita ajattelemalla voisi sulkea vaikka vain oven, jotta meteli pysyisi edes jotenkin aisoissa. Nyt meteliä tulee ympäröivistä huoneista. Ja kyseessä ei ole ne äänet, joita voisi olettaa tähän aikaan päivästä (04:10) kuuluvan.
Jos tässä kommuunissa asuisi edes joku sellainen, jolle päivän laskut eivät tarkoita iltapäiväkurvailua rinneravintolaan, saattaisi yöllä saada rauhassa yrittää levätä. Mutta kun eivät nuo ymmärrä laskettelun päälle mitään. Jos oikein jaksaisin, kolistelisin aamulla ennen ysiä kaikki hereille ja mäkeen. Mutta kostaminen on lapsellista.
Onneksi edessäni siintelee jo mahdollisuus päästä pariksi viimeiseksi kuukaudeksi erääseen toiseen kämppään. Voisi keskittyä olennaiseen.
16.02.2007 - 04:02
Helmikuun edetessä muutamat työkaverit ovat alkaneet etsiä töitä kesäksi. Joku haluaisi baaritöitä Ranskasta, toinen hakee aivan jotakin muuta kuin palvelualaa jostakin lämpimästä maasta. Kolmannella ei ole tietoakaan mitä tekisi seuraavaksi.
Yritän välttää kateellisuutta, mutta pinnallisesti ajatellen ajattelen näiden ihmisten olevan varsin mukavassa asemassa. Heillä ei ole liikaa suunnitelmia. Heillä on vapautta olla ja mennä. Vähän kuin irtokarkkeja valitsisi; seuraavaksi Italiaan, sieltä voisi käydä vaikka katsomassa Kroatiaa. Hmm, ehkä talveksi taas johonkin hiihtokeskukseen.
Olisi mukavaa, jos omat suunnitelmat eivät ulottuisi jo useamman vuoden päähän - ainahan niihin voi tulla muutoksia, mutta tietty punainen lanka johdattelee kuitenkin eteenpäin.
Esimerkiksi viime syksyn reissu Thaimaan kautta Australiaan sattui juuri sopivasti kesäduunin ja Verbierin väliin. Sille oli tavallaan paikkansa. Seuraavaa reissua täytynee odottaa ensi talveen, sillä kesätöistä sovittiin jo puoli vuotta sitten. Samoin opiskelupaikan olemassaolo muistuttaa itsestään aina silloin tällöin. Opintopisteitäkin pitäisi kerätä ja tiettyjä kursseja järjestetään vain syksyisin. (Yritän välttää ajattelemasta liikaa sitä, että tiettyjä kursseja järjestetään myöskin ainoastaan kevätlukukaudella.) Ensi kesä pitää tehdä töitä, samoin todennäköisesti syksy, jotta talvella voi lähteä sinne, minne haluan. Kesäksi 2008 on sovittu jo pari keikkaa, sitten vähän opiskelua... Niin se kalenteri on täyttynyt. Milloin sitä ehtisi Nepaliin lähteä?
Toisaalla työkaverini tekevät sitä, mikä vaikuttaa kivalta ja mielenkiintoiselta. Muutaman kuukauden jälkeen voi vaihtaa maisemaa, jos siltä tuntuu. Omasta näkökulmastani oli hassua kuulla, kuinka temperamenttinen espanjalaisvahvistuksemme sanoi lähtevänsä kävelemään, ellei erään esimiesasemassa olevan henkilön suhtautuminen muuttuisi. Ensinnäkin, eihän työsopimusta ole soveliasta rikkoa. Toisekseen, miksi kukaan lähtisi kesken talven Alpeilta pois? Hiihtopäiviähän on vaikka kuinka paljon jäljellä. Pubillekin tulee baarimikon hommiin kai reilusti yli sata hakemusta, kai jo sen takia kannattaisi pitää työpaikka ja "taistella" kauden loppuun asti.
Eipä sillä, onhan minullakin vapaus valita, mutta allekirjoitus papereissa sitoo. En voisi enää lähteä ensi kesäksi Portugaliin surffaamaan, vaikka siltä sattuisi tuntumaan. En osaa oikeastaan edes kuvitella sitä fiilistä, kun voisi oikeasti tehdä mitä huvittaa. Ei tarvitsisi huolehtia uran kehittymisestä tai mistään muustakaan.
Joku ensi kesän työnetsijöistä sanoi juuri aiheesta keskusteluamme, että hän on taas kateellinen minulle, koska elämäni vaikuttaa olevan kontrollissa ja suunnitelmat ovat valmiina. Niin se taitaa olla, että ruoho on aina vihreämpää siellä aidan toisella puolella.
Yritän välttää kateellisuutta, mutta pinnallisesti ajatellen ajattelen näiden ihmisten olevan varsin mukavassa asemassa. Heillä ei ole liikaa suunnitelmia. Heillä on vapautta olla ja mennä. Vähän kuin irtokarkkeja valitsisi; seuraavaksi Italiaan, sieltä voisi käydä vaikka katsomassa Kroatiaa. Hmm, ehkä talveksi taas johonkin hiihtokeskukseen.
Olisi mukavaa, jos omat suunnitelmat eivät ulottuisi jo useamman vuoden päähän - ainahan niihin voi tulla muutoksia, mutta tietty punainen lanka johdattelee kuitenkin eteenpäin.
Esimerkiksi viime syksyn reissu Thaimaan kautta Australiaan sattui juuri sopivasti kesäduunin ja Verbierin väliin. Sille oli tavallaan paikkansa. Seuraavaa reissua täytynee odottaa ensi talveen, sillä kesätöistä sovittiin jo puoli vuotta sitten. Samoin opiskelupaikan olemassaolo muistuttaa itsestään aina silloin tällöin. Opintopisteitäkin pitäisi kerätä ja tiettyjä kursseja järjestetään vain syksyisin. (Yritän välttää ajattelemasta liikaa sitä, että tiettyjä kursseja järjestetään myöskin ainoastaan kevätlukukaudella.) Ensi kesä pitää tehdä töitä, samoin todennäköisesti syksy, jotta talvella voi lähteä sinne, minne haluan. Kesäksi 2008 on sovittu jo pari keikkaa, sitten vähän opiskelua... Niin se kalenteri on täyttynyt. Milloin sitä ehtisi Nepaliin lähteä?
Toisaalla työkaverini tekevät sitä, mikä vaikuttaa kivalta ja mielenkiintoiselta. Muutaman kuukauden jälkeen voi vaihtaa maisemaa, jos siltä tuntuu. Omasta näkökulmastani oli hassua kuulla, kuinka temperamenttinen espanjalaisvahvistuksemme sanoi lähtevänsä kävelemään, ellei erään esimiesasemassa olevan henkilön suhtautuminen muuttuisi. Ensinnäkin, eihän työsopimusta ole soveliasta rikkoa. Toisekseen, miksi kukaan lähtisi kesken talven Alpeilta pois? Hiihtopäiviähän on vaikka kuinka paljon jäljellä. Pubillekin tulee baarimikon hommiin kai reilusti yli sata hakemusta, kai jo sen takia kannattaisi pitää työpaikka ja "taistella" kauden loppuun asti.
Eipä sillä, onhan minullakin vapaus valita, mutta allekirjoitus papereissa sitoo. En voisi enää lähteä ensi kesäksi Portugaliin surffaamaan, vaikka siltä sattuisi tuntumaan. En osaa oikeastaan edes kuvitella sitä fiilistä, kun voisi oikeasti tehdä mitä huvittaa. Ei tarvitsisi huolehtia uran kehittymisestä tai mistään muustakaan.
Joku ensi kesän työnetsijöistä sanoi juuri aiheesta keskusteluamme, että hän on taas kateellinen minulle, koska elämäni vaikuttaa olevan kontrollissa ja suunnitelmat ovat valmiina. Niin se taitaa olla, että ruoho on aina vihreämpää siellä aidan toisella puolella.
15.02.2007 - 03:58
Työt loppuvat tavallisesti vartin yli kaksi. Musiikin vielä tinnittäessä korvissa ei nukahtaminen heti loppusiivouksen jälkeen onnistu ainakaan minulta heti töistäpääsyn jälkeen, joten tavallisesti selailen nettiä tai luen jotakin. Ongelmia tulee silloin, jos nukahtaminen venähtää puoli neljän paremmalle puolelle. Silloin alkaa kommuunikeittiöön virrata humalaisia kollegoja, jotka ovat olleet jatkamassa iltaa neljään asti olevissa paikoissa. Meteli on viinan vauhdittamaa ja kiitos paperinohuiden seinien, ei nukkuminen aina onnistu.
Hyvinä hiihtopäivinä (eli joka aamu, ellei jotain poikkeavaa ole ohjelmassa) herätyskello soi vartin yli kahdeksan. Tavallisesti takana on siis hiihto- ja työpäivä. Ihan joka aamu ei Arttua hymyilytä, mutta jostakin se draivi yleensä löytyy. Toisinaan olen hitusen kateellinen kavereille, kun he lähtevät kympin jälkeen kämpilleen, koska alkoi väsyttää ja pitää olla seuraavana päivänä virkeänä mäessä. Meillä toinen osa päivästä vasta alkaa kymmeneltä.
Toisinaan on pakko nukkua vähän pidempään, muuten ei vain jaksa. Varsinkaan, kun en ole päiväuni-ihmisiä. Yleensä unentarpeen huomaa siitä, että tasaisilla poikkareilla silmät alkavat painua umpeen.
Huomenna on unipäivä. Sovin jo pimennysverhoni kanssa, että aurinko ei paista ennen puoli kahtatoista.
Hyvinä hiihtopäivinä (eli joka aamu, ellei jotain poikkeavaa ole ohjelmassa) herätyskello soi vartin yli kahdeksan. Tavallisesti takana on siis hiihto- ja työpäivä. Ihan joka aamu ei Arttua hymyilytä, mutta jostakin se draivi yleensä löytyy. Toisinaan olen hitusen kateellinen kavereille, kun he lähtevät kympin jälkeen kämpilleen, koska alkoi väsyttää ja pitää olla seuraavana päivänä virkeänä mäessä. Meillä toinen osa päivästä vasta alkaa kymmeneltä.
Toisinaan on pakko nukkua vähän pidempään, muuten ei vain jaksa. Varsinkaan, kun en ole päiväuni-ihmisiä. Yleensä unentarpeen huomaa siitä, että tasaisilla poikkareilla silmät alkavat painua umpeen.
Huomenna on unipäivä. Sovin jo pimennysverhoni kanssa, että aurinko ei paista ennen puoli kahtatoista.
06.02.2007 - 19:47
Lähtötilanne: Läppäri käynnistää itseään uudestaan ja uudestaan. Kerran kolmessa päivässä toimii yli 20 minuuttia putkeen.Työprojekti, joka vaatii tietokoneen käyttöä, pitäisi saada hoidettua. Blogin päivittäminen, uutisten lukeminen, kuvienkäsittely ja kaikki muu on hankaloitunut ja siirtänyt nukkumaan käymistä myöhemmäksi, kun asioita ei voi tehdä yhtäjaksoisesti.
Tänä aamuna kone oli jo lähellä lentää jäärailoon. Täällä sataa kuitenkin nyt lunta, joten en jaksanut lähteä jäätikölle asti.
Koska olen palkkatyöläisporvari, lähdin uuden koneen hankintaan.
Pitkän ajomatkan ja kaiken muun säädön, jota en jaksa enää edes kerrata, jälkeen löysin vehkeen. Myyjä piiitkän odottamisen jälkeen paikalle. Kaivan jo lompakosta korttia, kun herra kertoo, että un probleme. Käyttöjärjestelmä on vain ranskaksi, italiaksi tai retoromaniaksi.
Kiitos Sveitsi.
Onneksi kaveri tulee pian Suomesta. Lupasi tuoda uuden vehkeen.
Tänä aamuna kone oli jo lähellä lentää jäärailoon. Täällä sataa kuitenkin nyt lunta, joten en jaksanut lähteä jäätikölle asti.
Koska olen palkkatyöläisporvari, lähdin uuden koneen hankintaan.
Pitkän ajomatkan ja kaiken muun säädön, jota en jaksa enää edes kerrata, jälkeen löysin vehkeen. Myyjä piiitkän odottamisen jälkeen paikalle. Kaivan jo lompakosta korttia, kun herra kertoo, että un probleme. Käyttöjärjestelmä on vain ranskaksi, italiaksi tai retoromaniaksi.
Kiitos Sveitsi.
Onneksi kaveri tulee pian Suomesta. Lupasi tuoda uuden vehkeen.
16.01.2007 - 03:24
Suurin osa Pubin duunareista asuu baarin yläpuolen "hotellissa", jossa on kolme kerrosta. Itse asutan ensimmäistä yhdessä neljän muun työntekijän kanssa.
Ehdoton ykkönen on 22-vuotias brittityttö, joka ei ole kokannut reilun puolentoista kuukauden aikana kuin kerran lämmintä ruokaa. Tavallisesti hän tulee närppimään muilta. Viime aikoina työvuoromme ovat sattuneet kutakuinkin samoille ajoille, joten olen istunut hänen kanssaan keittiössä tavallista enemmän.
Tyttö on nyt tsempannut ja käynyt kaupassa. Kun itse syön tavallista perusruokaa kuten pastaa tai riisiä kastikkeella tai vastaavalla, vetää tämä tyttö iltaruoaksi maapähkinävoita ja valkoista leipää. Ja se on kuulemma parasta ikinä. Tietysti tytskä maiskuttaa syödessään ja puhuakin pitää aina, kun on suu täynnä ruokaa. Ja jos on kiire töihin, jää maapähkinävoinen veitsi lautaselle. Ei puhettakaan likoamaan laittamisesta. Kerrassaan mahtavaa.
Tytön tavaroita löytyy ympäri yhteisiä tiloja. Milloin on hiusharja ruokapöydällä, takki pari päivää roikkumassa milloin missäkin, sheivailuvehkeet keskellä kylpyhuonetta. Aivan ihanaa jakaa nämä fasiliteetit hänen kanssaan. Kaiken lisäksi tyttö ei edes harrasta hiihtämistä, vaan keskittyy vapaapäivinä huolelliseen tinaamiseen.
Jotenkin olen aina ajatellut, että yli kaksikymppisellä pitäisi perusasiat olla hallussa. Toinen tapaus onkin sitten yksi meidän kokki, joka ei ole käynyt alkukauden aikana kertaakaan suihkussa. Viime kauden jälkeen siivooja haki petivaatteet kokin huoneesta. Eipä ollut lakanoita vaihdettu kauden aikana kertaakaan, siis viiden kuukauden aikana. En enää menisi suojaan edes sanonnan "jokainen tavallaan" taakse.
Ehdoton ykkönen on 22-vuotias brittityttö, joka ei ole kokannut reilun puolentoista kuukauden aikana kuin kerran lämmintä ruokaa. Tavallisesti hän tulee närppimään muilta. Viime aikoina työvuoromme ovat sattuneet kutakuinkin samoille ajoille, joten olen istunut hänen kanssaan keittiössä tavallista enemmän.
Tyttö on nyt tsempannut ja käynyt kaupassa. Kun itse syön tavallista perusruokaa kuten pastaa tai riisiä kastikkeella tai vastaavalla, vetää tämä tyttö iltaruoaksi maapähkinävoita ja valkoista leipää. Ja se on kuulemma parasta ikinä. Tietysti tytskä maiskuttaa syödessään ja puhuakin pitää aina, kun on suu täynnä ruokaa. Ja jos on kiire töihin, jää maapähkinävoinen veitsi lautaselle. Ei puhettakaan likoamaan laittamisesta. Kerrassaan mahtavaa.
Tytön tavaroita löytyy ympäri yhteisiä tiloja. Milloin on hiusharja ruokapöydällä, takki pari päivää roikkumassa milloin missäkin, sheivailuvehkeet keskellä kylpyhuonetta. Aivan ihanaa jakaa nämä fasiliteetit hänen kanssaan. Kaiken lisäksi tyttö ei edes harrasta hiihtämistä, vaan keskittyy vapaapäivinä huolelliseen tinaamiseen.
Jotenkin olen aina ajatellut, että yli kaksikymppisellä pitäisi perusasiat olla hallussa. Toinen tapaus onkin sitten yksi meidän kokki, joka ei ole käynyt alkukauden aikana kertaakaan suihkussa. Viime kauden jälkeen siivooja haki petivaatteet kokin huoneesta. Eipä ollut lakanoita vaihdettu kauden aikana kertaakaan, siis viiden kuukauden aikana. En enää menisi suojaan edes sanonnan "jokainen tavallaan" taakse.
15.01.2007 - 03:30
Aika tuntuu kuluvan liian nopeasti. Ollaan jo tammikuun puolivälissä. Tuntuu, että kausi on vasta alkutekijöissään, vaikka takana on jo pari kivistä pyydapäivää joulukuussa, loppuvuoden ruuhkahuippu, Suomen-reissu ja ensimmäiset bäkkärihiihdotkin. Silti ei tässä olla ehditty tehdä oikein mitään, hyvä että välillä blogia päivittää. Kaikesta huolimatta jo muutaman kuukauden kuluttua eletään huhtikuun puoliväliä ja todennäköisesti viimeisiä (näillä säillä ehkä jopa kauden ensimmäisiä) kunnon pyydakelejä.
Viime kaudella tammikuu tuntui jatkuvan ikuisesti, ehkä ilmassa oli jotakin keskikauden bluesia. Helmikuu ei tuntunut tulevan millään. Nyt tammikuusta ei haluaisi päästää taas millään ierti. Helmikuun turistimassat eivät houkuttele, sillä nyt rinteissä on juuri sopivasti ihmisiä ja aurinko paistaa lämpimästi. Ainoastaan puuterista on pienoista puutetta, mutta offareilla on silti hiihdettävää.
En ole vielä päättänyt, jatkuuko hiihtely kausimaisesti myös ensi talvena. Todennäköisesti kyllä, mutta on myös häviävän pieni mahdollisuus, että opiskelisin kokonaisen vuoden yhtä kyytiä. Silloin mäkeen ei ehtisi ehkä edes kuukaudeksi.
Tämä pitäisi ehkä vaihtaa ensi talvena luentosaliin. Seba siellä oikeassa alareunassa tekee polkua.
Osasyynsä tähän kauden vauhdikkaaseen etenemiseen lienee juuri tällä häviävän pienellä mahdollisuudella. En millään haluaisi uskoa, että ehkä jo ensi talvena jokapäiväinen hiihto olisi vain menneen talven lumia. Se tarkoittaisi myös sitä, että peruskoulun viimeisenä keväänä tekemäni lupaus siitä, etten aio tulevaisuudessa tuhlata aurinkoisia kevätpäiviä turhuuksiin, raukeaisi.
Toisaalta, aika aikaansa kutakin. Aivan.
Viime kaudella tammikuu tuntui jatkuvan ikuisesti, ehkä ilmassa oli jotakin keskikauden bluesia. Helmikuu ei tuntunut tulevan millään. Nyt tammikuusta ei haluaisi päästää taas millään ierti. Helmikuun turistimassat eivät houkuttele, sillä nyt rinteissä on juuri sopivasti ihmisiä ja aurinko paistaa lämpimästi. Ainoastaan puuterista on pienoista puutetta, mutta offareilla on silti hiihdettävää.
En ole vielä päättänyt, jatkuuko hiihtely kausimaisesti myös ensi talvena. Todennäköisesti kyllä, mutta on myös häviävän pieni mahdollisuus, että opiskelisin kokonaisen vuoden yhtä kyytiä. Silloin mäkeen ei ehtisi ehkä edes kuukaudeksi.
Tämä pitäisi ehkä vaihtaa ensi talvena luentosaliin. Seba siellä oikeassa alareunassa tekee polkua.
Osasyynsä tähän kauden vauhdikkaaseen etenemiseen lienee juuri tällä häviävän pienellä mahdollisuudella. En millään haluaisi uskoa, että ehkä jo ensi talvena jokapäiväinen hiihto olisi vain menneen talven lumia. Se tarkoittaisi myös sitä, että peruskoulun viimeisenä keväänä tekemäni lupaus siitä, etten aio tulevaisuudessa tuhlata aurinkoisia kevätpäiviä turhuuksiin, raukeaisi.
Toisaalta, aika aikaansa kutakin. Aivan.
11.01.2007 - 03:43
Tekee hyvää pysähtyä aina silloin tällöin hetkeksi paikalleen ja pohtia, missä, miten ja miksi aikaansa kuluttaa. Unelmasta ensin suunnitelmaksi ja sitä kautta käytännöksi muuttunut kausittainen eläminen Alpeilla on niin hienoa, ettei sitä aina itsekään muista ajatella.
Hassua että tuntuu siltä juuri nyt, kun takana on neljä tuntia siivoamista ja seitsemän tuntia blokkaamista. Mitä tahansa työpaikan vuoksi.
Viime aikojen peruskeli.
Lähikaupungissa Sionissa oli tänään +13 astetta lämmintä. Tällä kaudella ei voi kuittailla Madventuresin "hajotkaa pakkaseen" -repliikillä, mutta kaikesta huolimatta odottelen lunta mieluummin Sveitsin Alpeilla kuin Suomen kaamoksessa.
Huomenna tutustumaan Chamonixiin.
Hassua että tuntuu siltä juuri nyt, kun takana on neljä tuntia siivoamista ja seitsemän tuntia blokkaamista. Mitä tahansa työpaikan vuoksi.
Viime aikojen peruskeli.
Lähikaupungissa Sionissa oli tänään +13 astetta lämmintä. Tällä kaudella ei voi kuittailla Madventuresin "hajotkaa pakkaseen" -repliikillä, mutta kaikesta huolimatta odottelen lunta mieluummin Sveitsin Alpeilla kuin Suomen kaamoksessa.
Huomenna tutustumaan Chamonixiin.
31.12.2006 - 07:19
Mennyt vuosi on ollut vauhdikas. Se alkoi Alpeilta, jatkui Italiassa, Espanjassa, Suomessa, Thaimaassa, Australiassa ja lopulta pohjoisen kiepin kautta päättyy Sveitsissä. Ympyrä on siis sulkeutunut.
(Reilun) vuoden aikana olen ollut hätääntymässä lumivyöryn uhrin lähellä,
nähnyt auringonnousun keskellä jäätikköä yli kolmessa kilometrissä,
saanut rautaisannoksen kiipeilykulttuuria Gardajärvellä,
kokenut berlusconilaista nettikulttuuria,
nukkunut lentokentällä ilman matkatavaroita,
kestänyt stressiä deadlinejen puristuksessa,
nauttinut kiipeilystä kotimaan kallioilla,
oppinut arvostamaan Lappeenrantaa kesäkaupunkina,
nukkunut bungalowissa ja syönyt tulista thairuokaa Bangkokissa,
surffannut Australiassa ja nukkunut yön omalla rannalla,
syönyt tuoreita mangoja,
potenut koti-ikävää,
kokenut lumettomuustuskastumisen ja
lähtenyt ja saapunut monta monituista kertaa.
Reissatessa olen oppinut paljon. Tiivistän oppimani toimivaksi osoittautuneeseen lausahdukseen: matkailu avartaa.
Toki paljon on jäänyt kokematta. Esimerkiksi yliopisto- ja opiskelijaelämä on ehtinyt vuodessa jäädä jonnekin taustalle. Ehtiihän sitä myöhemminkin, on toinen toimivaksi osoittautunut lausahdus.
En olisi vuosi sitten uskonut mitä kaikkea olisi edessäpäin. On jännittävää nähdä, mitä vuodella 2007 on varattuna takataskussaan. Viimeisiään vetelevä vuosi sujui tiukasti ennakkosuunnitelmien mukaan, mitä nyt pieniä sattumuksia mukaan kirjaamatta.
Saa nähdä, meneekö ensi vuosi samalla tavalla.
Kiitos blogia seuranneille lukijoille. En voi väittää, etteikö olisi ollut mukavaa nähdä tilaus- ja lukijamäärien kasvaneen. Toistan itseäni, mutta arvostan silti kommentointeja, sekä livenä että blogissa, erittäin paljon.
Täällä ei vuodenvaihteen juhlia tai pyhiä ole ollut mahdollista pyhittää, vaan viimeinen viikko on ollut yhtä matalalentoa. Vuodenvaihde ei tee poikkeusta. Tänään ensin after ski kello 16-19, sitten illallisen jälkeen duunit jatkuvat noin kello 00.15 - 07.00. Maanantaina sitten vielä 16-19 ja 22-02. Ku mie noista selviin, ni oon tyytyväine, sanois eteläkarjalaine.
(Reilun) vuoden aikana olen ollut hätääntymässä lumivyöryn uhrin lähellä,
nähnyt auringonnousun keskellä jäätikköä yli kolmessa kilometrissä,
saanut rautaisannoksen kiipeilykulttuuria Gardajärvellä,
kokenut berlusconilaista nettikulttuuria,
nukkunut lentokentällä ilman matkatavaroita,
kestänyt stressiä deadlinejen puristuksessa,
nauttinut kiipeilystä kotimaan kallioilla,
oppinut arvostamaan Lappeenrantaa kesäkaupunkina,
nukkunut bungalowissa ja syönyt tulista thairuokaa Bangkokissa,
surffannut Australiassa ja nukkunut yön omalla rannalla,
syönyt tuoreita mangoja,
potenut koti-ikävää,
kokenut lumettomuustuskastumisen ja
lähtenyt ja saapunut monta monituista kertaa.
Reissatessa olen oppinut paljon. Tiivistän oppimani toimivaksi osoittautuneeseen lausahdukseen: matkailu avartaa.
Toki paljon on jäänyt kokematta. Esimerkiksi yliopisto- ja opiskelijaelämä on ehtinyt vuodessa jäädä jonnekin taustalle. Ehtiihän sitä myöhemminkin, on toinen toimivaksi osoittautunut lausahdus.
En olisi vuosi sitten uskonut mitä kaikkea olisi edessäpäin. On jännittävää nähdä, mitä vuodella 2007 on varattuna takataskussaan. Viimeisiään vetelevä vuosi sujui tiukasti ennakkosuunnitelmien mukaan, mitä nyt pieniä sattumuksia mukaan kirjaamatta.
Saa nähdä, meneekö ensi vuosi samalla tavalla.
Kiitos blogia seuranneille lukijoille. En voi väittää, etteikö olisi ollut mukavaa nähdä tilaus- ja lukijamäärien kasvaneen. Toistan itseäni, mutta arvostan silti kommentointeja, sekä livenä että blogissa, erittäin paljon.
Täällä ei vuodenvaihteen juhlia tai pyhiä ole ollut mahdollista pyhittää, vaan viimeinen viikko on ollut yhtä matalalentoa. Vuodenvaihde ei tee poikkeusta. Tänään ensin after ski kello 16-19, sitten illallisen jälkeen duunit jatkuvat noin kello 00.15 - 07.00. Maanantaina sitten vielä 16-19 ja 22-02. Ku mie noista selviin, ni oon tyytyväine, sanois eteläkarjalaine.
14.12.2006 - 15:49
Uusi yritys uuteen paivaan muutaman tunnin lisayounilla. Se tassa yotyossa on hienoa, etta kahdeksan tuntia unta tulee tayteen tavallisesti puolen paivan aikaan. Enaa ei edes vasyta.
14.12.2006 - 12:41
Näin yöllä unta kovista pyydalaskuista. Aamulla heräsin siihen, ettei kurkusta lähde oikein ääntä.
Jos jaksaisin, kertoisin arjen pienten huolien vaikutuksesta - siis niistä, joita täällä ei ole - mutta jatkan unia. Kun vetää pimennysverhot alas, ei ulkona edes paista aurinko.
Jos jaksaisin, kertoisin arjen pienten huolien vaikutuksesta - siis niistä, joita täällä ei ole - mutta jatkan unia. Kun vetää pimennysverhot alas, ei ulkona edes paista aurinko.
21.08.2006 - 03:10
Töitä on jäljellä enää viisi päivää. Ei tunnu ollenkaan siltä, että takana on jo lähes kolme ja puoli kuukautta toimittamista. Toisaalta viikot tuntuvat kelaavan ohi kuin itsestään: kun tarkemmin ajattelee, niin kyllähän tämä alkaa jo taas hetkeksi riittää.
Tänä kesänä Lappeenranta muuttui täysin. Ennen tämä oli tylsä kaupunki, jossa ei ole edes oikeaa yliopistoa, keskusta on tylsä ja kesällä kylä on autio pätsi. Mitään tekemistäkään ei täällä ole ja kaiken lisäksi tienviitta "Pietari 218" todistaa sen, että Pietariin on lyhyempi matka kuin Helsinkiin.
Tosiaan, kesäkuussa se jo alkoi ja voimistui kohti elokuuta. Lappeenrannan autoilijaystävälliselle kävelykeskustalle ei voi kuin naurahdella, satamassa on terasseja vieri vieressä, eikä tänä kesänä lämpölampuille ole juurikaan ollut käyttöä. Myllysaari vetää vertoja isompien kaupunkien ranta-alueille. Tapahtumia on joka viikonlopulle, huippuna piti olla Tuuliajolla, joka jämähti kuitenkin sähköongelmiin.
Ihmeellistä, miten yksi kaupunki voi niin yhtäkkisesti muuttua niin totaalisesti. Nuorempana täältä oli kiire kauas pois. Ei sillä, etteikö tuhansien kilometrien päässä Lappeenranta näyttäisi edelleen huomattavasti paremmalta, mutta tänä kesänä se näytti jo paremmalta kuin aikoihin.
---
Kesäistä väriloistoa Taipalsaarella.
Kuten olen monesti sanonut, yöradio on monen hyvän asian alku ja ydin. Vaikka kesä alkaakin olla ohi, jogurttipurkkeihin ilmestyy päiväykset muotoa 0409, illat hämärtyvät ennen kuin puoli yhdeksän uutiset lävähtävät ruutuun ei se tarkoita, että elämä olisi saman tien ohi.
Yöradion toimittaja heitti tänään kuin sivulauseessa, että onhan se mukavaa, kun voi elää taas tavallista elämää.
Onko jollekin kesä todella aikaa, joka pitää viedä läpi kuin varovaisesti pintahengittäen, niin, ettei vahingossakaan istuudu sohvan perälle vaan siististi etureunalle jalat vierekkäin asettaen?
Miksei syksyllä, talvella tai keväällä voi ottaa rennosti, tavata ihmisiä, valvoa pidempään, nauttia luonnosta, ehkä jopa nauraa tai hymyillä? Miksei ihan jokaisena neljänä vuodenaikana voisi elää, olkoon sitten siinä poikkeustilassa, jonka kesä aiheuttaa? Olettaisin, että tavallista elämää taas odottava ihminen voisi siten olla keskimääräistä onnellisempi.
Tänä kesänä Lappeenranta muuttui täysin. Ennen tämä oli tylsä kaupunki, jossa ei ole edes oikeaa yliopistoa, keskusta on tylsä ja kesällä kylä on autio pätsi. Mitään tekemistäkään ei täällä ole ja kaiken lisäksi tienviitta "Pietari 218" todistaa sen, että Pietariin on lyhyempi matka kuin Helsinkiin.
Tosiaan, kesäkuussa se jo alkoi ja voimistui kohti elokuuta. Lappeenrannan autoilijaystävälliselle kävelykeskustalle ei voi kuin naurahdella, satamassa on terasseja vieri vieressä, eikä tänä kesänä lämpölampuille ole juurikaan ollut käyttöä. Myllysaari vetää vertoja isompien kaupunkien ranta-alueille. Tapahtumia on joka viikonlopulle, huippuna piti olla Tuuliajolla, joka jämähti kuitenkin sähköongelmiin.
Ihmeellistä, miten yksi kaupunki voi niin yhtäkkisesti muuttua niin totaalisesti. Nuorempana täältä oli kiire kauas pois. Ei sillä, etteikö tuhansien kilometrien päässä Lappeenranta näyttäisi edelleen huomattavasti paremmalta, mutta tänä kesänä se näytti jo paremmalta kuin aikoihin.
---
Kesäistä väriloistoa Taipalsaarella.
Kuten olen monesti sanonut, yöradio on monen hyvän asian alku ja ydin. Vaikka kesä alkaakin olla ohi, jogurttipurkkeihin ilmestyy päiväykset muotoa 0409, illat hämärtyvät ennen kuin puoli yhdeksän uutiset lävähtävät ruutuun ei se tarkoita, että elämä olisi saman tien ohi.
Yöradion toimittaja heitti tänään kuin sivulauseessa, että onhan se mukavaa, kun voi elää taas tavallista elämää.
Onko jollekin kesä todella aikaa, joka pitää viedä läpi kuin varovaisesti pintahengittäen, niin, ettei vahingossakaan istuudu sohvan perälle vaan siististi etureunalle jalat vierekkäin asettaen?
Miksei syksyllä, talvella tai keväällä voi ottaa rennosti, tavata ihmisiä, valvoa pidempään, nauttia luonnosta, ehkä jopa nauraa tai hymyillä? Miksei ihan jokaisena neljänä vuodenaikana voisi elää, olkoon sitten siinä poikkeustilassa, jonka kesä aiheuttaa? Olettaisin, että tavallista elämää taas odottava ihminen voisi siten olla keskimääräistä onnellisempi.
02.08.2006 - 11:31
Tammikuussa osumaa ottanut selkä ei vieläkään ole täysin kunnossa. Työterveyslääkärin kautta lienee aika hankalaa päästä jatkotutkimuksiin, koska epäilemättä toimistotyössä on hankalaa runnoa selkää kovin vakavasti rikki. Jumiinhan sen kyllä saa, mutta sitä varten jaetaan lääkkeitä.
Olenkin päätynyt hierontahoitoon. Eräs tuttava työskentelee urheiluhierojana, joten eilen aloitimme kuntoon kuukaudessa-projektin.
Onhan minulta ennenkin ryskytetty lukituksia auki, mutta nyt tuntuu kuin olisin jäänyt junan alle. Toisaalta vasen puoli, joka aiemmin oli täysin lukossa, tuntuu nyt kevyemmältä kuin oikea. Luulen, että oikeaan suuntaan ollaan menossa. Olisi tylsää, jos selkään jäisi vaivaamaan jokin vamma vähän kuin taka-alalle.
31.07.2006 - 23:11
Ihmeen tehokkaasti aika kuluu kalliolla. Kävimme Imatran Linnavuorella yläköysittelemässä samaa linjaa, jota olemme aiemminkin kiipeilleet. Nelisen tuntia vierähti mukavasti.
Ihmeellisesti (?) reitti tuntui toisella kerralla paljon helpommalta kuin ensimmäisellä räpistelyllä. Ei sillä, etteikö se edelleen olisi ollut sitä itseään. Räpistelyä.
Toisella kierroksella kädet olivat jo hapoilla, mutta puristin viimeisetkin irti, ihan vain treenimielessä.
Pitkästä aikaa köysitouhuiluista tuli jännittävää. Koska teen jonkin verran köysitoiminnanohjaus- ja elämys/seikkailujuttuja, alkavat peruslajit korikiipeilystä vaijeriliukuun olla tuttuja. Tänään kuitenkin kiinnitin köyden valjaideni takaosaan kiinni ja laskeuduin vatsallani alas. Näkemys laskeutumisen vauhdista muuttuu täysin, kun tonttiin tärähtämisen fiilis on siinä suoraan silmien edessä. Hyvät sävärit.
Testasin tänään myös kuukauden päästä alkavan Australian turistireissun sänkyä.
Kolmen kuukauden koti.
Tuota riippumattoa mainostetaan erittäin kevyenä ja laadukkaana, materiaali on oikein laskuvarjon kupunailonia. Nykylaskuvarjot eivät päästä käytännössä ollenkaan ilmaa läpi, joten tässä nyt ihmettelen, että miten tuo hengittää. Sikäli kun se on aitoa laskuvarjoa.
Ihmeellisesti (?) reitti tuntui toisella kerralla paljon helpommalta kuin ensimmäisellä räpistelyllä. Ei sillä, etteikö se edelleen olisi ollut sitä itseään. Räpistelyä.
Toisella kierroksella kädet olivat jo hapoilla, mutta puristin viimeisetkin irti, ihan vain treenimielessä.
Pitkästä aikaa köysitouhuiluista tuli jännittävää. Koska teen jonkin verran köysitoiminnanohjaus- ja elämys/seikkailujuttuja, alkavat peruslajit korikiipeilystä vaijeriliukuun olla tuttuja. Tänään kuitenkin kiinnitin köyden valjaideni takaosaan kiinni ja laskeuduin vatsallani alas. Näkemys laskeutumisen vauhdista muuttuu täysin, kun tonttiin tärähtämisen fiilis on siinä suoraan silmien edessä. Hyvät sävärit.
Testasin tänään myös kuukauden päästä alkavan Australian turistireissun sänkyä.
Kolmen kuukauden koti.
Tuota riippumattoa mainostetaan erittäin kevyenä ja laadukkaana, materiaali on oikein laskuvarjon kupunailonia. Nykylaskuvarjot eivät päästä käytännössä ollenkaan ilmaa läpi, joten tässä nyt ihmettelen, että miten tuo hengittää. Sikäli kun se on aitoa laskuvarjoa.
10.07.2006 - 23:59
Tein alkukesästä jutun paikallisesta melontamaratonista, jota varten melontaseura järjesti melontakoulun. Puhuin silloin projektin puuhamiehen kanssa, että olisi mielenkiintoista itsekin kokeilla, mutta työvuorot ja koulu eivät ikinä sopineet toisiinsa.
Viime viikolla jamppa laittoi sitten spostia, että nyt olisi viimeinen mahdollisuus tulla kouluun ennen elokuun maratonia - toivoi myös, että osallistuisin maratonilla ainakin 20km puolikkaalle matkalle. Vastasin sitten reteästi, että voisin tulla viimeiseen melontakoulusessioon mukaan kun kerran kutsutaan ja että maratonille nimeni voi laittaa siihen 40 kilometrin kohdalle.
Eipä auttanut tänään muuta kuin lähteä lunastamaan ensimmäistä osaa lupauksesta. Viimeksi olen koskenut melaan ja kajakkiin lukiossa. Aika nopeasti homma muistui mieleen, tosin ilman kunnon pitkän matkan tekniikkaa kädet ovat nyt hieman kipeämmät kuin selkälihakset, mikä on väärä suhde.
Viimeisen lenkin piti olla kevyt 18-kilometrinen rykäisy. Onneksi/Valitettavasti päälle hyökännyt ukkonen esti kuitenkin pidemmän reissun ja meloimme vain vähän yli tunnin pituisen lenkin.
En ole ikinä pelännyt salamaa tai ukonilmaa, mutta nyt alkoi jo jännittää. Parinsadan metrin päässä meistä jysähti nimittäin kunnon valoshow hyvällä äänentoistolla. Vedessä kelluva pieni kajakki ei hirveästi anna suojaa, joten olo oli epävarmahko. Onneksi salamointi lähti toiseen suuntaan kuin me, joten pieni trooppinen sade tuntui lähinnä mukavalta.
Viime viikolla jamppa laittoi sitten spostia, että nyt olisi viimeinen mahdollisuus tulla kouluun ennen elokuun maratonia - toivoi myös, että osallistuisin maratonilla ainakin 20km puolikkaalle matkalle. Vastasin sitten reteästi, että voisin tulla viimeiseen melontakoulusessioon mukaan kun kerran kutsutaan ja että maratonille nimeni voi laittaa siihen 40 kilometrin kohdalle.
Eipä auttanut tänään muuta kuin lähteä lunastamaan ensimmäistä osaa lupauksesta. Viimeksi olen koskenut melaan ja kajakkiin lukiossa. Aika nopeasti homma muistui mieleen, tosin ilman kunnon pitkän matkan tekniikkaa kädet ovat nyt hieman kipeämmät kuin selkälihakset, mikä on väärä suhde.
Viimeisen lenkin piti olla kevyt 18-kilometrinen rykäisy. Onneksi/Valitettavasti päälle hyökännyt ukkonen esti kuitenkin pidemmän reissun ja meloimme vain vähän yli tunnin pituisen lenkin.
En ole ikinä pelännyt salamaa tai ukonilmaa, mutta nyt alkoi jo jännittää. Parinsadan metrin päässä meistä jysähti nimittäin kunnon valoshow hyvällä äänentoistolla. Vedessä kelluva pieni kajakki ei hirveästi anna suojaa, joten olo oli epävarmahko. Onneksi salamointi lähti toiseen suuntaan kuin me, joten pieni trooppinen sade tuntui lähinnä mukavalta.
06.05.2006 - 23:51
Mainitsin aiemmasta kirjoituksessani siitä, että jotkut ottavat kuulumisten kertomisen kuittailuna. Joku heitti kommenttilaatikkoon, että kai kerrontatavallakin on merkitystä. Joku toinen taas heitti, että parempi vain kertoa, että elämää on muuallakin kuin Pohjolan perukoilla.
Itse olen enemmän samaa mieltä jälkimmäisen kanssa.
Tärkeintä ihmisen elämässä on mielestäni arki. Jos arki sujuu hyvin, voi elämäänsä olla onnellinen. Huippuhetket kuten lomat, elämykset ja kokemukset rakentuvat tavallaan vahvemmalle pohjalle, jos on paikka johon palata. Ei kai lähtemiselläkään ole mitään merkitystä, jos ei ole mihin palata - tietyin varauksin.
Myönnän, että minua ärsyttää, kun joku sanoo tuntevansa alemmuutta kuunnellessaan millaista on arki ollut sveitsiläisessä vuoristokylässä, tai kokee, että mielestäni elämä jossakin muualla olisi surkeaa. Eikö jokaisella ole mahdollisuus tehdä päätös omasta elämästään?
Jos ihminen ei ole tyytyväinen elämäänsä, niin asialle voi tehdä jotakin. Jos taas kaikki on tasapainossa, niin luulisi silloin olevan mahdollista olla vain tyytyväinen siitä, että joku toinenkin on löytänyt paikan, jossa haluaa elää. Eikä sillä, viihdyn kyllä loistavasti Lappeenrannassakin, mutta kyllä muualla on ehkäpä vielä vähän mukavampaa.
Tätä taustaa vasten tiettyjen blogin vakikommentaattoreiden jotkut läpät kuulostivat tyhmiltä; kukaanhan ei näitä juttuja ole pakottanut lukemaan.
Ei tässä hirveästi voi 21-vuotiaan kypsässä iässä elämänkokemuksesta puhua, eikä paljon muustakaan. Silti tällä hetkellä tuntuu, että tiedän selkeästi mitä haluan tehdä. Tilanne voi muuttua kesän aikana, ensi talven jälkeen, kolmekymppisenä tai ei koskaan. Sitten mennään senaikaisen suunnitelman mukaan. Kuten eräs Verbierin ja St. Antonin suomipekka Tankki usein sanoo: "Fiilispohjalta."
Tällä hetkellä valintani on kuitenkin se, että 1.12. alkavat työt taas Pubilla.
Pub & ex-Hotel Mont Fort helmikuussa.
Ihmettelen niitä, jotka nyhväävät kotonaan ja ihmettelevät, kun joku menee. Olen tehnyt paljon töitä tavoitteideni eteen. Kohdalleni on sattunut myös sillä tavoin hieno tilanne, ettei mitään vakavampia loukkaantumisia tai muita asioita ole tullut eteen, jotka jarruttaisivat. Ei myöskään ole parisuhdetta sen paremmin kuin asuntolainaa. Vielä riittää intoa nukkua lattioilla makuupussissa, joten mikäpä tässä.
Harva terve-mitäkuuluu-tason tuttava on ymmärtänyt, ettei eläminen Alpeilla ole välttämättä pelkkää kevyttä juhlintaa. Toki se on sitäkin, mutta itse olen osittain olosuhteiden pakosta valinnut sen linjan, että teen töitä kauden aikana, toki etukäteenkin täytyy rahaa saada kasaan. Kysyjien ivalliset vihjailut pappa betalar -meiningistä tai Sveitsin kovasta palkkatasosta ovat hiljentyneet, kun olen kertonut kauden realiteeteista.
Palkka on Sveitsin palvelualojen minimitasolla. Tunteja tulee 120 - 130 kuukaudessa. Nettopalkasta meni 650 euroa 12 neliön huoneen vuokraan ja pakolliseen vakuutukseen. Sen päälle kausaria, suksia, vakuutukset Suomesta, ruokaa, prepaid-liittymän laskut ja mitä sitä nyt ihminen arjessa tarvitsee.
Kauden hinnaksi varusteineen tullee noin 6 000 euroa.
Mumindalen igen.
Sen lisäksi kamat hajoilevat, tai niitä varastetaan. Omassa tapauksessani niitä myös häviää mystisesti. Ilman ehjiä siteitä on ikävä hiihtää tai ilman köyttä kiivetä. Tein kauden aikana pääosin kuusipäiväistä työviikkoa, jotta voisi kauden jälkeenkin tehdä jotakin mukavaa.
Yöduunissa selvinpäin humalaisten keskellä, päivät hiihtäen kokiksen voimalla. Univelkaa kertyi, mutta... itsepä valintani tein. Ja vieläkin hymyilyttää.
Kuten Veikka Gustafsson kirjassaan Kohti Huippua (WSOY, 1995) sanoo: "On ihmisiä, jotka valittavat tilaansa tai tylsää elämäänsä tekemättä mitään tilanteensa tai mielialojensa parantamiseksi. Mielestäni sellaisella ihmisellä ei pitäisi edes olla oikeutta valittaa. Mutta jos on kaikkensa tehnyt ja se, mitä on tavoitellut ja haaveillut, ei sittenkään onnistu, vasta silloin on oikeus valittaa ja murehtia."
(Edit 7.5. 23:49 : lisäilty sinne tänne hieman tekstiä, ajatuksia sinällään muuttamatta.)
Itse olen enemmän samaa mieltä jälkimmäisen kanssa.
Tärkeintä ihmisen elämässä on mielestäni arki. Jos arki sujuu hyvin, voi elämäänsä olla onnellinen. Huippuhetket kuten lomat, elämykset ja kokemukset rakentuvat tavallaan vahvemmalle pohjalle, jos on paikka johon palata. Ei kai lähtemiselläkään ole mitään merkitystä, jos ei ole mihin palata - tietyin varauksin.
Myönnän, että minua ärsyttää, kun joku sanoo tuntevansa alemmuutta kuunnellessaan millaista on arki ollut sveitsiläisessä vuoristokylässä, tai kokee, että mielestäni elämä jossakin muualla olisi surkeaa. Eikö jokaisella ole mahdollisuus tehdä päätös omasta elämästään?
Jos ihminen ei ole tyytyväinen elämäänsä, niin asialle voi tehdä jotakin. Jos taas kaikki on tasapainossa, niin luulisi silloin olevan mahdollista olla vain tyytyväinen siitä, että joku toinenkin on löytänyt paikan, jossa haluaa elää. Eikä sillä, viihdyn kyllä loistavasti Lappeenrannassakin, mutta kyllä muualla on ehkäpä vielä vähän mukavampaa.
Tätä taustaa vasten tiettyjen blogin vakikommentaattoreiden jotkut läpät kuulostivat tyhmiltä; kukaanhan ei näitä juttuja ole pakottanut lukemaan.
Ei tässä hirveästi voi 21-vuotiaan kypsässä iässä elämänkokemuksesta puhua, eikä paljon muustakaan. Silti tällä hetkellä tuntuu, että tiedän selkeästi mitä haluan tehdä. Tilanne voi muuttua kesän aikana, ensi talven jälkeen, kolmekymppisenä tai ei koskaan. Sitten mennään senaikaisen suunnitelman mukaan. Kuten eräs Verbierin ja St. Antonin suomipekka Tankki usein sanoo: "Fiilispohjalta."
Tällä hetkellä valintani on kuitenkin se, että 1.12. alkavat työt taas Pubilla.
Pub & ex-Hotel Mont Fort helmikuussa.
Ihmettelen niitä, jotka nyhväävät kotonaan ja ihmettelevät, kun joku menee. Olen tehnyt paljon töitä tavoitteideni eteen. Kohdalleni on sattunut myös sillä tavoin hieno tilanne, ettei mitään vakavampia loukkaantumisia tai muita asioita ole tullut eteen, jotka jarruttaisivat. Ei myöskään ole parisuhdetta sen paremmin kuin asuntolainaa. Vielä riittää intoa nukkua lattioilla makuupussissa, joten mikäpä tässä.
Harva terve-mitäkuuluu-tason tuttava on ymmärtänyt, ettei eläminen Alpeilla ole välttämättä pelkkää kevyttä juhlintaa. Toki se on sitäkin, mutta itse olen osittain olosuhteiden pakosta valinnut sen linjan, että teen töitä kauden aikana, toki etukäteenkin täytyy rahaa saada kasaan. Kysyjien ivalliset vihjailut pappa betalar -meiningistä tai Sveitsin kovasta palkkatasosta ovat hiljentyneet, kun olen kertonut kauden realiteeteista.
Palkka on Sveitsin palvelualojen minimitasolla. Tunteja tulee 120 - 130 kuukaudessa. Nettopalkasta meni 650 euroa 12 neliön huoneen vuokraan ja pakolliseen vakuutukseen. Sen päälle kausaria, suksia, vakuutukset Suomesta, ruokaa, prepaid-liittymän laskut ja mitä sitä nyt ihminen arjessa tarvitsee.
Kauden hinnaksi varusteineen tullee noin 6 000 euroa.
Mumindalen igen.
Sen lisäksi kamat hajoilevat, tai niitä varastetaan. Omassa tapauksessani niitä myös häviää mystisesti. Ilman ehjiä siteitä on ikävä hiihtää tai ilman köyttä kiivetä. Tein kauden aikana pääosin kuusipäiväistä työviikkoa, jotta voisi kauden jälkeenkin tehdä jotakin mukavaa.
Yöduunissa selvinpäin humalaisten keskellä, päivät hiihtäen kokiksen voimalla. Univelkaa kertyi, mutta... itsepä valintani tein. Ja vieläkin hymyilyttää.
Kuten Veikka Gustafsson kirjassaan Kohti Huippua (WSOY, 1995) sanoo: "On ihmisiä, jotka valittavat tilaansa tai tylsää elämäänsä tekemättä mitään tilanteensa tai mielialojensa parantamiseksi. Mielestäni sellaisella ihmisellä ei pitäisi edes olla oikeutta valittaa. Mutta jos on kaikkensa tehnyt ja se, mitä on tavoitellut ja haaveillut, ei sittenkään onnistu, vasta silloin on oikeus valittaa ja murehtia."
(Edit 7.5. 23:49 : lisäilty sinne tänne hieman tekstiä, ajatuksia sinällään muuttamatta.)
01.05.2006 - 21:18
Kurkussa tuntuu karheutta. Aurinko ei lämmittänytkään vielä niin lämpimästi kuin... noh, pakko se on sanoa, Keski-Euroopassa.
Vappu oli ja meni. Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa sitä juhlitaan kahden viikon mittaisen vappuyön aikana.
Fuksitehtävät, excut, rastit ja muut olivat jääneet väliin, ymmärrettävistä syistä. Haalarit puin kaksi kertaa päälle. Nyt niitä ei tarvitse enää käyttää, kokeiltu on. Vappuriennoissa oli hieman ulkopuolinen olo.
Ulkopuolisuus lienee tunne, johon täytyy tottua, jos aikoo olla jatkossakin reissussa. Tavallaan missään ei ole lopulta kotonaan, kun majapaikka vaihtuu kuukausien välein. On mukavaa nähdä kavereita, mutta eipä siitä sen enempää, koska kohta taas mennään. Valintojen kääntöpuoliin ei ole helppoa tottua, eikä niitä tarvitse yleensä edes sen enempää pohtia. Matkalla kun on kuitenkin mukava olla.
On the road again.
Sanat täytyy valita hyvin huolellisesti. Kalpealle opiskelijakaverille, joka on hinkannut luentosalin penkkiä talven aikana satoja tunteja, ei ole helppoa selittää, millaisissa paikoissa olen aikaani viettänyt. Huomaan, että ei kannata kommentoida paikallisia sääoloja.
Usein matkan jälkeen tuntuu, että itse olisi jotenkin kokenut paljon, ja että se olisi muuttanut itseään. Kotiin tullessa tuntuu, että muilla on jatkunut sama meininki, joka lähtiessäkin oli päällä.
Vaikka itse olisi juuri huristellut Italian autostradaa lämpimästä suvituulesta nauttien, voi sellaisen kertominen kuulostaa kuittailulta, vaikka kerronkin siitä, miltä tuntuu olla takaisin, kun sitä kerran kysyttiin.
(Edit: lisätty tarkennus viimeiseen kappaleeseen, "Italian")
Vappu oli ja meni. Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa sitä juhlitaan kahden viikon mittaisen vappuyön aikana.
Fuksitehtävät, excut, rastit ja muut olivat jääneet väliin, ymmärrettävistä syistä. Haalarit puin kaksi kertaa päälle. Nyt niitä ei tarvitse enää käyttää, kokeiltu on. Vappuriennoissa oli hieman ulkopuolinen olo.
Ulkopuolisuus lienee tunne, johon täytyy tottua, jos aikoo olla jatkossakin reissussa. Tavallaan missään ei ole lopulta kotonaan, kun majapaikka vaihtuu kuukausien välein. On mukavaa nähdä kavereita, mutta eipä siitä sen enempää, koska kohta taas mennään. Valintojen kääntöpuoliin ei ole helppoa tottua, eikä niitä tarvitse yleensä edes sen enempää pohtia. Matkalla kun on kuitenkin mukava olla.
On the road again.
Sanat täytyy valita hyvin huolellisesti. Kalpealle opiskelijakaverille, joka on hinkannut luentosalin penkkiä talven aikana satoja tunteja, ei ole helppoa selittää, millaisissa paikoissa olen aikaani viettänyt. Huomaan, että ei kannata kommentoida paikallisia sääoloja.
Usein matkan jälkeen tuntuu, että itse olisi jotenkin kokenut paljon, ja että se olisi muuttanut itseään. Kotiin tullessa tuntuu, että muilla on jatkunut sama meininki, joka lähtiessäkin oli päällä.
Vaikka itse olisi juuri huristellut Italian autostradaa lämpimästä suvituulesta nauttien, voi sellaisen kertominen kuulostaa kuittailulta, vaikka kerronkin siitä, miltä tuntuu olla takaisin, kun sitä kerran kysyttiin.
(Edit: lisätty tarkennus viimeiseen kappaleeseen, "Italian")
24.04.2006 - 02:58
Viimeinen työvuoro päättyi jo kahdeltatoista. Ei tarvitse hinkata raflan viinilaseja kiiltäviksi seuraavaan puoleen vuoteen. Kuka ei ole sitä tehnyt, ei ymmärrä tämänhetkisen tunnelman hienoutta.
Hieman harmittaa lähteä Verbieristä. Tänään aurinko paistoi, lämpöä oli vajaat kaksikymmentä ja ruoho oli laaksossa tummanvihreää. Tänä vuonna vappu on kuitenkin Suomessa erityisen merkityksellinen, joten sinne on pian mentävä, kunhan käymme kääntymässä Italian kautta.
1.12.2006 kirjoittamassani merkinnässä on maisemakuva, joka on otettu huoneen ikkunasta. Tänään en viitsinyt ottaa uutta, koska maisema on täysin sama; vuorilta ovat lumet lähteneet karkuun. Silloin, vajaat viisi kuukautta sitten, niitä vielä odoteltiin.
Kiitokset jo tähän mennessä blogia seuranneille ja kommentoineille lukijoille. Kirjoituksia on aina mukavampi lisätä, kun tietää, että joku lukee niitä, ja saattaa jopa hieman kokea kaihon tunteita. Jo tässä vaiheessa voin kertoa, ettei tämä matkapäiväkirja lopu vielä pitkään aikaan. Heti vapun jälkeen hiihdot jatkuvat Norjassa, Lyngenin kansallispuistoalueella.
Eikä matkat näillä näkymin siihen pääty. Lisää päivityksiä on siis luvassa.
Hieman harmittaa lähteä Verbieristä. Tänään aurinko paistoi, lämpöä oli vajaat kaksikymmentä ja ruoho oli laaksossa tummanvihreää. Tänä vuonna vappu on kuitenkin Suomessa erityisen merkityksellinen, joten sinne on pian mentävä, kunhan käymme kääntymässä Italian kautta.
1.12.2006 kirjoittamassani merkinnässä on maisemakuva, joka on otettu huoneen ikkunasta. Tänään en viitsinyt ottaa uutta, koska maisema on täysin sama; vuorilta ovat lumet lähteneet karkuun. Silloin, vajaat viisi kuukautta sitten, niitä vielä odoteltiin.
Kiitokset jo tähän mennessä blogia seuranneille ja kommentoineille lukijoille. Kirjoituksia on aina mukavampi lisätä, kun tietää, että joku lukee niitä, ja saattaa jopa hieman kokea kaihon tunteita. Jo tässä vaiheessa voin kertoa, ettei tämä matkapäiväkirja lopu vielä pitkään aikaan. Heti vapun jälkeen hiihdot jatkuvat Norjassa, Lyngenin kansallispuistoalueella.
Eikä matkat näillä näkymin siihen pääty. Lisää päivityksiä on siis luvassa.
16.04.2006 - 02:51
Liekö se ollut tässä? Tänään oli satanut vettä jo 3 100 metrin korkeudella, joten laadukasta hiihtoa lienee enää Nixin suunnalla, jos sielläkään.
Jotenkin viime kauden loppu oli helpompi. Ensin maalis-huhtikuun vaihteessa aurinko paistoi kesäisenä, sitten parin päivän lumisade, puolitoista päivää hiihtoa ja taas shortseihin.
Nyt kylässä sataa vettä, lämpöä on kymmenisen astetta eikä hiihto päästä otteestaan. Ehkä jossakin kurussa on vielä hyvää lunta jäljellä...
Sinälläänhän kausi ei ole vielä loppunut. Huhujen mukaan Norjassa lunta riittää... Tosin no pics, didn´t happen.
Eikä sillä, ulkokiipeilykausihan vasta alkaa. Kun nyt sade ensin loppuisi.
Jotenkin viime kauden loppu oli helpompi. Ensin maalis-huhtikuun vaihteessa aurinko paistoi kesäisenä, sitten parin päivän lumisade, puolitoista päivää hiihtoa ja taas shortseihin.
Nyt kylässä sataa vettä, lämpöä on kymmenisen astetta eikä hiihto päästä otteestaan. Ehkä jossakin kurussa on vielä hyvää lunta jäljellä...
Sinälläänhän kausi ei ole vielä loppunut. Huhujen mukaan Norjassa lunta riittää... Tosin no pics, didn´t happen.
Eikä sillä, ulkokiipeilykausihan vasta alkaa. Kun nyt sade ensin loppuisi.
13.04.2006 - 03:51
Aamulla heräsin ja katsoin ulos: sinkkiä, edes kylän yli vuorille ei näe. Käänsin siis kylkeäni, ihan vain hetkeksi.
Herääminen pahaenteiseen tunteeseen: paljonko kello on... Onneksi hieraisin silmiä toisenkin kerran, 16.30 muuttui 15.30:ksi, eli after ski ja työt alkaisivat vasta puolen tunnin kuluttua.
Toinen säikähdys odotti kylpyhuoneessa, kun katsoin peilikuvaa. Ei uskoisi, että tällaisella junnarilla voisivat olla niin turvonneet silmät, silmäpussit kuin turpaan saaneella ja sellaiset rypyt, että luulin juuri sanoneeni morjens itselleni 25 vuoden päässä.
Luulin, että Alpeilla hengailu ja rennosti ottaminen vaikuttaisivat positiivisesti, mutta ilmeisesti jatkuva univelka tekee tehtävänsä. Jos nyt sitten loppuajan ottaisi vähän rennommin, kunhan huomenna aurinkokelit on hiihdetty pois. 0845 Medranille.
05.04.2006 - 13:50
Säätiedotus piti paikkansa; puolenpäivän aikaan kylässä oli jo noin 15 cm uutta lunta. Huomiseksi luvattu vieläpä kohtuullista säätä. On tämäkin huhtikuun alku...
01.04.2006 - 15:51
Jep jep, pilvinen päivä. Joskus tekee hyvää nukkua puoli kolmeen asti.
Toivottavasti taivas ei aukea, koska tänään on Carlsbergin High Fiven pääpäivä. Olisi terassillakin vähän hiljaisempaa.
Toivottavasti taivas ei aukea, koska tänään on Carlsbergin High Fiven pääpäivä. Olisi terassillakin vähän hiljaisempaa.
29.03.2006 - 04:18
No nyt sitä tulee. Työiltakin meni mukavasti, kun seurasin ulkona tuiskuttavan lumen lisääntyvää määrää. Nollarajakin on mennyt aika matalalle. Enpä olisi uskonut, että tässä vaiheessa hiihdetään vielä pyydaa.
Huoneen ikkunasta napattu.
Loppuillasta joku vielä kysyi, että lähdetäänkö Cashbahiin, joka on paikallinen jatkopaikka. Kysyin, että eikö huomenna olisi kuitenkin hiihtopäivä. Harittavasta katseesta päätellen ihan jokainen ei ole ysin aikaan mäkeen menossa. Ei sillä, jääpähän enemmän tilaa meille, jos kelit vain antavat myöten.
20.03.2006 - 01:31
Paluulennolla kone puolitoista tuntia myöhässä. Lentokenttävirkailija katselee vilttinsä alta papereitaan. "Seuraava linja-auto lähtee Lappeenrantaan 8.15." "-Kiitos."
Onneksi eräs Pubin terassilla tutuksi tullut kaveri tarjoaa autokyytiä viime kauden elämysmatkojen bussioppaan luokse, jonka luota järjestyy yöpaikka. Voittajaolo.
Kaunis betonihelvetti.
Aamulle herätyskello soi kuuden jälkeen. Helsinki näyttää niin kauniilta. Lappeenrannassa on lumista ja kylmää, vaikka kyläkorkeus on vain noin 70 metriä. Outoa. Ruisleipä on sentään tuoretta, ja nyt-liitteet odottelevat pöydällä.
Onneksi eräs Pubin terassilla tutuksi tullut kaveri tarjoaa autokyytiä viime kauden elämysmatkojen bussioppaan luokse, jonka luota järjestyy yöpaikka. Voittajaolo.
Kaunis betonihelvetti.
Aamulle herätyskello soi kuuden jälkeen. Helsinki näyttää niin kauniilta. Lappeenrannassa on lumista ja kylmää, vaikka kyläkorkeus on vain noin 70 metriä. Outoa. Ruisleipä on sentään tuoretta, ja nyt-liitteet odottelevat pöydällä.
08.03.2006 - 15:53
Viime päivien tiukka pyydahiihto vaihtui tälle päivälle pitkiksi yöuniksi. Aamulla herätessäni huomasin sen olleen oikea ratkaisu, tosin tiesin sen jo eilen illalla tutkakuvia katsellessani: taivas täysin sinkissä, lumisadetta. Iltapäivää kohti mentäessä lumi muuttui vedeksi.
En ollut muistanutkaan, että maaliskuun alun jälkeen tulee vielä hyvin lunta. Tämänkertaisen dumppauksen lumi oli vielä aivan mielettömän keveää.
Sanotaan, että ihminen elää kokemustensa kautta.
Se tunne, joka tulee, kun sukset kelluvat lumessa, on aivan mieletön. Siihen tiivistyy reissuun lähtö, duunin teko yötä myöten, aikaiset heräämiset, vittumaiset asiakkaat, kämpän puutteet, kaikki mahdolliset asiat. Lopulta sitä huomaa, että ainoa olennaisuus, laskettelu keskellä umpihankea kauniissa luonnossa auringon paistaessa, siitä tässä on kysymys.
Olisihan viikon helihiihtoreissu aivan varmasti uskomaton kokemus, mutta se, että jonkin eteen on pitänyt tehdä töitä – jopa aivan kirjaimellisesti – tekee kokemuksesta huomattavasti hienomman. Pehmeän lumen lisäksi asiat tiivistyvät hyvin suomalaiseen hyvän laskun jälkeiseen kommenttiin: ”Oli kyl ihan jees.”
Kausi alkaa kääntyä pikkuhiljaa kohti viimeistä hiihtokuukautta. Tällä kaudella aika on mennyt huomattavasti nopeammin kuin edellisellä. Kyllä kai arki menee Suomessakin aika nopeasti, jos tekemistä riittää, tosin tämä arki on huomattavasti mukavampaa kuin pohjoisemman vastaava, ainakin tällä hetkellä tuntuu siltä.
Col de Minesin päällä kohti seuraavaa satulaa.
En ollut muistanutkaan, että maaliskuun alun jälkeen tulee vielä hyvin lunta. Tämänkertaisen dumppauksen lumi oli vielä aivan mielettömän keveää.
Sanotaan, että ihminen elää kokemustensa kautta.
Se tunne, joka tulee, kun sukset kelluvat lumessa, on aivan mieletön. Siihen tiivistyy reissuun lähtö, duunin teko yötä myöten, aikaiset heräämiset, vittumaiset asiakkaat, kämpän puutteet, kaikki mahdolliset asiat. Lopulta sitä huomaa, että ainoa olennaisuus, laskettelu keskellä umpihankea kauniissa luonnossa auringon paistaessa, siitä tässä on kysymys.
Olisihan viikon helihiihtoreissu aivan varmasti uskomaton kokemus, mutta se, että jonkin eteen on pitänyt tehdä töitä – jopa aivan kirjaimellisesti – tekee kokemuksesta huomattavasti hienomman. Pehmeän lumen lisäksi asiat tiivistyvät hyvin suomalaiseen hyvän laskun jälkeiseen kommenttiin: ”Oli kyl ihan jees.”
Kausi alkaa kääntyä pikkuhiljaa kohti viimeistä hiihtokuukautta. Tällä kaudella aika on mennyt huomattavasti nopeammin kuin edellisellä. Kyllä kai arki menee Suomessakin aika nopeasti, jos tekemistä riittää, tosin tämä arki on huomattavasti mukavampaa kuin pohjoisemman vastaava, ainakin tällä hetkellä tuntuu siltä.
Col de Minesin päällä kohti seuraavaa satulaa.
03.03.2006 - 04:09
Pariin viime päivään netti ei ole toiminut pubilla.
Mardi Gras oli ja meni. Bileet olivat erittäin hyvät, tosin väsymys painaa edelleen. Tänään torstaina oli ensimmäinen kunnon ruuhkapäiväkin, jengiä oli afterillakin tungokseen asti. Rok rok.
Illalla alkoi sataa taas lunta. Erinäisten tietojen mukaan lunta on odotettavissa sunnuntaille asti jatkuvana, eli pyydaa pitäisi paukata legendaariset yli puoli metriä. Chamonix odottelee metriä, mutta eiköhän siellä tuuli vie kaiken pois.
Pari kuvaa Mardi Grasta. Kuten todettua, teemana oli pimps, pornstars and prostitutes. Sisään pääsi tosin millä asulla tahansa, mutta monet noudattivat pubilaisten teemaa. Hola!
Blokkarit Simon ja Arttu. Kaunista, eh?
Läskikympin edustusto oli huoliteltuna paikalla.
25.02.2006 - 04:24
Töiden tekeminen ja vapaa-ajan tehokas käyttäminen samanaikaisesti on kuluttavaa touhua. Yleensä mäkeen lähdetään ysin paikkeilla, flätillä valolla tai suunnitelmista riippuen myöhemmin. Päivän jälkeen töitä on yleensä neljältä, joten rinteestä saa useimmiten juosta suihkun kautta suoraan duuniin.
After skin mayhemin jälkeen on muutaman tunnin tauko ennen illan puristusta. Yöllä nukkumaan pääsee noin puoli kolmen aikaan. Sama syke taas aamulla käyntiin.
Laskupäivien aikana kämppä alkaa muistuttaa teini-ikäisen huonetta. Tosin kokonsakin puolesta ollaan aika lähellä. Kamat lojuvat ympäri lattiaa, laskukamat kuivuvat jossakin, haisevat aluskerrastot mahdollisimman kaukana puhtaista vaatteista. Aikaa paikkojen järjestelyyn ei vain yleensä ole. Seitsemästä kymppiin oleva tauko kuluu syödessä ja nukahtamista vastaan taistellessa. Päivät taas hiihdellään.
Sinällään pieni epäjärjestys ei haittaa, mutta silloin kun lumivyörypiippari löytyy peiton alta ja kypärä tyynyn vierestä, muistaa, että välipäiviäkin kannattaa pitää.
Mistä tietää, etteivät laskukuvat ole onnistuneet? Siitä, että maisemakuvat ovat pääosassa.
After skin mayhemin jälkeen on muutaman tunnin tauko ennen illan puristusta. Yöllä nukkumaan pääsee noin puoli kolmen aikaan. Sama syke taas aamulla käyntiin.
Laskupäivien aikana kämppä alkaa muistuttaa teini-ikäisen huonetta. Tosin kokonsakin puolesta ollaan aika lähellä. Kamat lojuvat ympäri lattiaa, laskukamat kuivuvat jossakin, haisevat aluskerrastot mahdollisimman kaukana puhtaista vaatteista. Aikaa paikkojen järjestelyyn ei vain yleensä ole. Seitsemästä kymppiin oleva tauko kuluu syödessä ja nukahtamista vastaan taistellessa. Päivät taas hiihdellään.
Sinällään pieni epäjärjestys ei haittaa, mutta silloin kun lumivyörypiippari löytyy peiton alta ja kypärä tyynyn vierestä, muistaa, että välipäiviäkin kannattaa pitää.
Mistä tietää, etteivät laskukuvat ole onnistuneet? Siitä, että maisemakuvat ovat pääosassa.
20.02.2006 - 02:50
Kisastudiossa kuunneltiin italiankielistä selostusta ja nautittiin hyvästä pelistä. Täällä ohjaaja näytti Verbieristä peliä katsomaan lähteneitä sankareita laskujemme mukaan viisi kertaa televisiossa. Pekkameininkiä parhaimmillaan, kun istumatanssi näytti sujuvan kaksi tuoppia käsissä. Hola!
Tunnelma oli suoran puhelinyhteyden mukaan hyvä. Mitenköhän paluumatka...
Tunnelma oli suoran puhelinyhteyden mukaan hyvä. Mitenköhän paluumatka...
15.02.2006 - 21:20
Iltapäivällä alkoi sataa lunta, tahti on kiihtynyt iltaa myöten. Paikallisen satelliittitarkkailukeskuksen (Läskikympin chalet Kaapelin kylässä) mukaan nyt pitäisi dumpata kunnolla, mutta katsellaan. Nyt on kyläkorkeudelle pudotellut jo useamman sentin. Huomenna Brusoniin.
Tutkakuvaa Meteoswissin sivulta. Myö ollaan siellä oikeella suht alhaalla, eli keskellä rintamaa.
Tutkakuvaa Meteoswissin sivulta. Myö ollaan siellä oikeella suht alhaalla, eli keskellä rintamaa.
08.02.2006 - 12:26
Herääminen aamulla (11.30) alakerrasta kuuluvaan järkyttävään meteliin. Ai niin, keittiön jampoilla on tänään siivouspäivä. Jytä ei ole edes mitään musiikkia, vaan siellä soi jotain kallonporaushevitrancea, vielä live-versiona.
Katse ulos ikkunasta: sumuista, ei lunta, ei aurinkoa. Netti auki: snow-forecast antaa yleensä yltiöoptimaalisia lukuja lumisateista, nyt ei sielläkään kehdata luvata ylimääräisiä. Taitaa olla neljäs viikko ilman kunnon lumisateita.
Niin, vuorilla ilma on raikasta, maisemat hienoja, ihmiset mukavia, elämä rentoa, plaaplaaplaa. Lumi alkaisi kuitenkin olla ihan kiva juttu. Jatkan unia.
14:12
Musiikkia laadukkaiden kuulokkeiden kautta, kuvakansiot nimetty, poistettu hukkakuvat, loput käännetty ja muokattu, siirrelty oikeisiin kansioihin. Mailit päivitetty, samoin päivämäärät kavereiden saapumisille. Ehkä tämä vielä tästä.
Katse ulos ikkunasta: sumuista, ei lunta, ei aurinkoa. Netti auki: snow-forecast antaa yleensä yltiöoptimaalisia lukuja lumisateista, nyt ei sielläkään kehdata luvata ylimääräisiä. Taitaa olla neljäs viikko ilman kunnon lumisateita.
Niin, vuorilla ilma on raikasta, maisemat hienoja, ihmiset mukavia, elämä rentoa, plaaplaaplaa. Lumi alkaisi kuitenkin olla ihan kiva juttu. Jatkan unia.
14:12
Musiikkia laadukkaiden kuulokkeiden kautta, kuvakansiot nimetty, poistettu hukkakuvat, loput käännetty ja muokattu, siirrelty oikeisiin kansioihin. Mailit päivitetty, samoin päivämäärät kavereiden saapumisille. Ehkä tämä vielä tästä.
28.01.2006 - 22:29
Pubi on hieno paikka olla töissä, mutta vapaailtojen, tavallisesti lauantain ja sunnuntain, viettäminen tungoksessa ei enää houkuttele. Vastenmielisyydestä pitävät huolen ne viisi iltaa viikossa, jolloin siellä joutuu pyörimään humalaisten seassa koko illan musiikin jumputtaessa korvia särkevän lujalla alun hissuttelusta keskivaiheen ruuhkan kautta lopun siivouksiin ja mahdollisiin oksennusten siivoamisiin.
Parhaita hetkiä ovatkin vapaapäivien alkuillat, eli aika iltaseitsemän ja -kymmenen välillä. Silloin after ski on loppunut, ja paikalla on usein päivätöitä tekeviä töidenjälkeisellä bissellä. Musiikki on rauhallista, eikä volyymi nouse yli puheäänen.
Yleensä viikonloppuisin yritän hoitaa asioita, joihin tarvitsee nettiyhteyttä, koska kaistaajakavia läppäreitä ei näy toimistotunneilla juuri ollenkaan.
Varsinkin lauantai on hyvä päivä olla pubilla, koska tämä on vaihtopäivä, eli vanhat turistit lähtevät ja uudet tulevat. Ihmiset viettävät iltaansa joko kylään saapuen tai omilla kämpillään hengaillen, joten hiljaisuus on taattua, ainakin näin alkuillasta.
Parhaita hetkiä ovatkin vapaapäivien alkuillat, eli aika iltaseitsemän ja -kymmenen välillä. Silloin after ski on loppunut, ja paikalla on usein päivätöitä tekeviä töidenjälkeisellä bissellä. Musiikki on rauhallista, eikä volyymi nouse yli puheäänen.
Yleensä viikonloppuisin yritän hoitaa asioita, joihin tarvitsee nettiyhteyttä, koska kaistaajakavia läppäreitä ei näy toimistotunneilla juuri ollenkaan.
Varsinkin lauantai on hyvä päivä olla pubilla, koska tämä on vaihtopäivä, eli vanhat turistit lähtevät ja uudet tulevat. Ihmiset viettävät iltaansa joko kylään saapuen tai omilla kämpillään hengaillen, joten hiljaisuus on taattua, ainakin näin alkuillasta.
24.01.2006 - 16:14
Tämä alkaa mennä jo vähän tylsäksi. Aurinko paistaa, otimme muutaman tunnin kruisailupäivän rinteissä. Välillä on ihan mukavaa vain hiihdellä, eikä jyrätä kiukulla offareita. Tänään oli varmaankin yksi vuoden hiljaisimmista päivistä, tiistai keskellä matalasesonkia. Ihan kaikki mäet eivät olleet edes jäässä.
Loppuviikoksi on ennustettu lumisateita. Toivottavasti yltävät Verbieriin asti.
22.01.2006 - 22:42
Migros-ketju hallitsee vuorimaata pahemmin kuin Kesko ja Hok-Elanto Suomea yhteensä.
Jokaisessa pienessä satojen asukkaiden kylässäkin on Migros.
Eihän siinä mitään, pitäähän elintarvikkeita olla jokaisen saatavilla. Mutta migroksen omat tuotteet, joista olen joskus aiemminkin maininnut, on huima suoritus.
Nehän sopivat meille oikein hyvin: esimerkiksi sadan gramman bugdget-suklaa maksaa euroina 30 senttiä. Fanta taitaa maksaa noin 1,5 euroa, Budget Orange 50 senttiä.
Tuotevalikoima yltää elintarvikkeiden ja käyttöesineiden kautta yhä erikoisemmille aloille, jos ajatellaan halpatuotebrändiä. Sveitsissä kun ollaan, voi Migrosta kannattaa hankkimalla lumilaudan. Pirkka-prepaid-liittymää ei taida vielä löytyä, mutta budget-hinnoilla voi Sveitsissä soitella tänä talvena ensimmäistä kertaa.
Migros lanseeraa ilmeisesti vuosittain uusia tuotteita. Silloin kaupat ovat täynnä vihreitä mainosplakaatteja, joissa kerrotaan kauden uutuuksista. Eivät kaikki Migros-tuotteet kuitenkaan ole ihan vitsejä. Vessapaperia saa 18 rullaa halvemmalla kuin kuusi rullaa hieman parempaa laatua.
Jokaisessa pienessä satojen asukkaiden kylässäkin on Migros.
Eihän siinä mitään, pitäähän elintarvikkeita olla jokaisen saatavilla. Mutta migroksen omat tuotteet, joista olen joskus aiemminkin maininnut, on huima suoritus.
Nehän sopivat meille oikein hyvin: esimerkiksi sadan gramman bugdget-suklaa maksaa euroina 30 senttiä. Fanta taitaa maksaa noin 1,5 euroa, Budget Orange 50 senttiä.
Tuotevalikoima yltää elintarvikkeiden ja käyttöesineiden kautta yhä erikoisemmille aloille, jos ajatellaan halpatuotebrändiä. Sveitsissä kun ollaan, voi Migrosta kannattaa hankkimalla lumilaudan. Pirkka-prepaid-liittymää ei taida vielä löytyä, mutta budget-hinnoilla voi Sveitsissä soitella tänä talvena ensimmäistä kertaa.
Migros lanseeraa ilmeisesti vuosittain uusia tuotteita. Silloin kaupat ovat täynnä vihreitä mainosplakaatteja, joissa kerrotaan kauden uutuuksista. Eivät kaikki Migros-tuotteet kuitenkaan ole ihan vitsejä. Vessapaperia saa 18 rullaa halvemmalla kuin kuusi rullaa hieman parempaa laatua.
15.01.2006 - 22:46
Vastakkainasettelu toi ilmeisesti paikan toiselle kierrokselle Suomessa. Onnittelut Bob Helsingille. Meillä oli hieno tarkoitus käydä äänestämässä Geneven jossakin hienossa konsulaatissa ennakkoon, mutta silloinen lumitilanne asetti asiat tärkeysjärjestykseen, joten lähdimme mieluummin mäkeen.
Pari kuvaa viime ajoilta. Uutta lunta ei ole näkynyt, joten valitettavasti ei laskukuvia.
Muistaakseni Rukalla on 7 prosentin alamäestä varoittava merkki.
Taustalla oikealla Brusonin kylä, josta pääsee hienoille metsälaskuille. Asukkaita alle tuhat.
15.01.2006 - 15:36
Viime päivinä lumitilanne on vain heikentynyt, koska aurinkoinen sää on painanut lumipakkaa matalammaksi. Toki hyvistä pohjista ei ole ikinä haittaa, mutta jossei päälle tule lunta, niin kyllähän se harmittaa.
Pari päivää sitten yhden lumilämpäreen alta löytyi kivi, johon suksi jäi kiinni. Itse jatkoin kuitenkin matkaa. Pysähtymisen jälkeen huomasin yllättävää kipua olkapäässä. Noh, jonkun pienen kivikon läpi olin näköjään syöksynyt. Takin olkapäässä ei ollut ehjää koreteksia juurikaan jäljellä. Jesarihan on ihan hienon näköistä, mutta ei silloin, jos sillä pitää päällystää puoli neliömetriä kangasta.
Muuten Verbierissä on otettu rauhallisesti aurinkoa ottaen. Eilen paikalle saapui yli sata suomalaista opiskelijaa ja elämysmatkojen turistia, joten äkkälädäkkälä-kieltä, kuten australialaiset meidän kauniin pyöreältä kuuluvaa kieltä kutsuvat, kuuluu ympäri kylää. Mukavaa vastapainoa ruotsalaisten vallalle.
10.01.2006 - 18:53
Aamu oli juuri niin paha kuin uskalsin odottaa. Ei niinkään se kipu, vaan jäykkä olo, joka alkoi alaselästä ja päättyi takaraivoon. Onneksi olo oli kuitenkin jonkin verran parempi kuin edellisinä päivinä, joten eiköhän tästä selvitä.
Aurinko on paistanut taas muutaman päivän pilvettömältä taivaalta ja ennustusten mukaan sama sää vain jatkuu. Kylässä on mukava liikkua, kun suurin osa teistä on kuivaa asfalttia. Tosin osansa on massiivisella teiden suolauksella ja lämmitetyillä kadunpätkillä, mutta eipä se haittaa.
Päivä on ollut taas täynnä hiihtopummiglamouria. Pyykinpesua, siivousta, tietokoneella istumista, särkylääkkeiden syömistä, kaupassa käyntiä. Noh, vähän on toki ehtinyt istua auringossakin, työt alkavat vasta kahdeksalta.
Aurinko on paistanut taas muutaman päivän pilvettömältä taivaalta ja ennustusten mukaan sama sää vain jatkuu. Kylässä on mukava liikkua, kun suurin osa teistä on kuivaa asfalttia. Tosin osansa on massiivisella teiden suolauksella ja lämmitetyillä kadunpätkillä, mutta eipä se haittaa.
Päivä on ollut taas täynnä hiihtopummiglamouria. Pyykinpesua, siivousta, tietokoneella istumista, särkylääkkeiden syömistä, kaupassa käyntiä. Noh, vähän on toki ehtinyt istua auringossakin, työt alkavat vasta kahdeksalta.
Laskettelu Kashmirissa
Mainos
